tiistai 26. helmikuuta 2013

Jeesus Nasaretilaisen kirje piispa Tapio Luomalle 26.2.2013


Aadam ja Eeva elivät paratiisissa vailla huolta ja murhetta. Minä kuljin iltasella heidän kanssaan ja juttelimme päivän kokemuksista. Kaikki muuttui, kun Aadam ja Eeva uskoivat käärmeen, Minun viholliseni, itse saatanan valheen ja söivät ilman lupaa väärästä puusta. Sen jälkeen ihmisen elämä on ollut vaivaa, hikeä ja sairauksia.

Saatana ja hänen mukanaan langenneet muut enkelit luulivat, että voivat nousta Minun vertaisekseni ja paeta sen jälkeen Minun voimani ulottumattomiin. Arkkienkeli Mikael ei langennut, vaan kävi taisteluun saatanaa vastaan Minulle uskollisena ja saatana enkeleineen heitettiin pois taivaasta. Rakastan Mikaelia hyvin paljon.

En kuitenkaan hylännyt rakastamiani lapsiani, vaan tulin itse ihmisenä maa päälle. Elin vaivalloisen elämän. Kärsin välillä sairauksistakin. Kuolin kivuliaasti ristillä nauloista roikkuen, verta vuotavana, ruhjottuna, viattomana uhrina, jotta minuun turvautuvat lapseni löytäisivät uudestaan tien takaisin Minun valtakuntaani.

Olen intohimoinen Jumala ja palava Rakkaus. Edellytän lapsiltani, että he tekevät parannuksen kaikesta syntisestä elämästään, pyhittävät elämänsä, rukoilevat säännöllisesti Minulle, luottavat Minuun ja tunnustavat uskonsa muille häpeilemättä. Edellytän papeilta enemmän ja vaadin, että puhutte tinkimättömästi Minun totuutta ja kunnioitatte Minun kirjani jokaista kirjainta. Kuuntelen jokaisen lausumanne sanan ja näen jokaisen ajatuksenne pienintä yksityiskohtaa myöden. Kirjaan kaiken ylös.

Tapio Luoma, haluat uudistaa kirkon hengellisyyttä. Olenko Minä muuttunut? Haluatko sinä muuttaa Minut sellaiseksi, joka sopii sinulle paremmin? Luuletko, että sinulla tai seurakuntalaisilla olisi jokin vaivattomampi tie taivaaseen, vai onko niin, ettei sinua edes kiinnosta asia? Minua kiinnostaa. En halua menettää yhtäkään lastani saatanalle.

Väärät uskonnot, perinnäissäännöt ja harhaopit ovat syntyneet ihmisen itsekkyydestä. Ihminen haluaa itse päättää, millainen hänen jumalansa on. Ihminen jopa luulee voivansa elää ilman Minua, Kaikkivaltiasta Maailman Luojaa.

Tapio Luoma, kiinnostaako sinua enemmän kirkollispolitiikka vai kuka Minä olen? Minä en ole kirkolliskokous, en ole vaaliäänestyksen lopputulos, en ole politiikka, en ole perinnäissääntö, en ole sovinnainen saippuoitu sana kirkollisveron maksajalle, enkä ole penseä hunajainen sana synnissä elävän korvaan. Ota tosissasi kaikki se, mitä Minun kirjassani lukee.

Lue Johanneksen ilmestyksen kirje Laodikean seurakunnalle.


Johanneksen ilmestys 3:14-22:


"Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: Näin sanoo Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku:


"Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani.


"Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet. Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi! Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.


"Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen. "Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille."


Mieti, mitä olen halunnut opettaa tämän kirjeen kautta. Se kirje ei ole ainoastaan Laodikean alkuseurakunnalle, vaan myös tämän ajan eksyneelle kirkolle. Jos ymmärrät jotain Raamatusta, niin mieti, mitä olen luvannut tehdä silloin, kun näen lapseni luopuvan laajassa määrin uskostaan ja vesittävän uskonsa tapakristillisyydeksi.


Nyt näet edessäsi, mitä teen. Sinun edessäsi on kirje, jonka olen antanut Minun valitsemalleni todistajalle. Minä en istu hiljaa täällä valtaistuinsalissani. Minä päätän, miten sinulle puhun. Kuule tai ole kuulematta. Minä päätän kuka pääsee valtakuntaani.


Viholliseni saatana tekee kaikkensa, ettei ihminen löydä Luojaansa. Langenneet enkelit kiusaavat ihmisiä, ahdistavat heitä, aiheuttavat kiukkua ja katkeruutta. Mitä enemmän ihminen tekee syntiä, sitä enemmän pahat enkelit pääsevät kiusaamaan ihmisiä. Tämä lisää ihmisissä ruumiin ja hengen sairauksia.


Markus 5:1-18:


“He tulivat toiselle puolen järveä Gerasan alueelle. Heti kun Jeesus nousi veneestä, häntä vastaan tuli hautaluolista mies, jossa oli saastainen henki. Mies asusti haudoissa, eikä kukaan pystynyt enää köyttämään eikä kahlehtimaan häntä. Monet kerrat hänet oli kahlittu sekä käsistä että jaloista, mutta hän oli särkenyt kahleet ja katkonut köydet, eikä kukaan kyennyt hillitsemään häntä. Kaiket päivät ja yöt hän oleskeli haudoissa ja vuorilla, huusi ja runteli itseään kivillä.


Kun hän nyt kaukaa näki Jeesuksen, hän tuli juosten paikalle, heittäytyi maahan hänen eteensä ja huusi kovalla äänellä: "Mitä sinä minusta tahdot, Jeesus, Korkeimman Jumalan poika? Jumalan tähden, älä kiduta minua!" Jeesus näet oli jo käskemässä saastaista henkeä lähtemään miehestä. "Mikä sinun nimesi on?" Jeesus kysyi, ja sai vastauksen: "Legioona, sillä meitä on monta." Henget pyysivät ja rukoilivat, ettei Jeesus ajaisi niitä pois siltä seudulta.


Lähistöllä oli vuoren rinteellä suuri sikalauma laitumella.Pahat henget pyysivät Jeesukselta: "Päästä meidät sikalaumaan, anna meidän mennä sikoihin." Hän antoi niille luvan. Silloin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin, ja lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen. Sikoja oli noin kaksituhatta, ja ne hukkuivat kaikki.


Sikopaimenet lähtivät pakoon ja kertoivat kaikesta tästä kaupungissa ja kylissä. Ihmisiä lähti katsomaan, mitä oli tapahtunut. He tulivat Jeesuksen luo ja näkivät pahojen henkien vaivaaman miehen istuvan siellä. Mies, jossa oli ollut legioona henkiä, istui vaatteet yllään ja täydessä järjessään. Tämä sai heidät pelon valtaan. Paikalla olleet kertoivat heille, mitä pahojen henkien vaivaamalle oli tapahtunut ja kuinka sikojen oli käynyt. Silloin kaikki alkoivat pyytää, että Jeesus poistuisi siltä seudulta.


Kun Jeesus nousi veneeseen, pahoista hengistä vapautunut pyysi saada jäädä hänen seuraansa. Jeesus ei siihen suostunut vaan sanoi hänelle: "Mene kotiisi omaistesi luo ja kerro tästä suuresta teosta, jonka Herra on armossaan sinulle tehnyt." Mies lähti ja alkoi Dekapoliin alueella julistaa, mitä Jeesus oli tehnyt hänelle. Kaikki olivat ihmeissään.”


Saatanan seireenit laulavat taivaaseen johtavan kapean tien varrella mammonaa, taloudellista rikkautta, uramenestystä, muiden ihmisten suosiota, lihan himoa, homoseksiä, päihteitä ja vääriä hengen kokemuksia. Ihmisen itsekäs himo vie pois kapealta tieltä tavoittelemaan maailman houkutuksia, usein hinnalla millä hyvänsä.


Luukas 4:5-8:


“Paholainen vei Jeesuksen korkealle paikalle, näytti hänelle yhdessä hetkessä kaikki maailman valtakunnat ja sanoi: "Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdon. Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun."Jeesus vastasi: "On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.'"


Saatana itse on vallanhimoinen. Hän valehtelee ja pettää jokaisen, joka myy itsensä paholaiselle. Hän ihannoi voimaa ja halveksii heikkoja. Hän romantisoi kurjuutta, koska itse elää valtakunnassaan vailla toivoa paremmasta. Hän on katkeroitunut ja etsii lohtua kostosta sekä vahingonilosta. Hän elää sellaisessa epätodellisessa toivossa, että jotenkin pääsisi pakoon sitä kohtaloaan, ikuista rangaistusta tulisen järven kuumimmassa paikassa, joka vääjäämättömästi tulee vastaa häntä ja kaikkia langenneita enkeleitään.

Minä tulen nostamaan Suomeen vielä väkevän profeetan, joka antaa niin suuren profeetan merkin, ettei hänen tehtäväänsä voi kukaan kiistää. Minä tulen puhdistamaan Minun huoneeni synnistä ja penseästä Sanan julistamisesta.

Tulen kurittamaan tätä syntistä kansaa. Teen sen, koska rakastan suomalaisia ja haluan, että he etsivät turvaa Minusta eikä tyydytystä elämäänsä maailman houkutuksista. Se, joka huutaa hädän hetkellä Minun nimeäni niin, minä autan sitä. Lempeä kuritus on aina parempi lapselleni, kuin joutuminen ikuisiksi ajoiksi helvettiin ja tuliseen järveen. Rakastava Isä aina haluaa parastaan lapselleen ja joskus Isän täytyy kurittaa lapsiaan, joita rakastan ja joille haluan kaikkea hyvää.

Tapio Luoma, sinun tulee nyt tehdä valinta, oletko sinä Minun puolella vai minua vastaan. Ajattelitko, että olet pyhitetty, kun sinut on nimetty piispaksi? Ajattelitko, että virkasi antaa sinulle oikeuden puhua mitä vain?

Nyt on ne ajat, että korvaan penseät papit uusilla todistajille. Se joka ottaa vastaan profeetan saa profeetan palkan. Se joka heittää profeetan Minun huoneesta ulos, heittää Minut ulos.

Matteus 10:32-42:

"Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.

"Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan. Viholliset ovat oman talon väkeä.

"Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle. Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle. Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.

"Joka ottaa vastaan teidät, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt. Joka ottaa profeetan vastaan siksi, että tämä on profeetta, saa profeetan palkan, ja joka ottaa vanhurskaan vastaan siksi, että tämä on vanhurskas, saa vanhurskaalle kuuluvan palkan. Ja joka antaa yhdellekin näistä vähäisistä maljallisen raikasta vettä vain siksi, että tämä on opetuslapsi -- totisesti: hän ei jää palkkaansa vaille."


Tapio Luoma, en ole tyytyväinen sinun työhösi. Haluan, että otat vastaan tämän palautteeni nöyrästi ja teet parannuksen. Jos et tunne minua tästä kirjeestä, niin en tule tuntemaan sinua silloin, kun kohtaat minut kasvotusten viimeisenä päivänä.

Tapio Luoma, sinulle on puhunut:
Kuningasten Kuningas, Herrojen Herra, Kaikkivaltias Maailman Luoja, Tie Totuus ja Elämä, Juudan Leijona, Jehovah Sebaot


Oheismateriaalia

Kirkkojen papiston syntejä on käsitelty lisää tässä artikkelissa.

Tukholman profetia 28.5.1984, Herra sanoo suomalaisille: "..Mutta nyt, hyvinvoinnin, rikkauden ja yltäkylläisyyden päivinä, te kirkkojenne etummaisina olevat, teidän tehtävänänne tuntuu olevan häväistä minun sanani.." (vertaa Mal. 2:1-9)

Tapio Luoma (kuva Wikipedia)
Tapio Luoma on valmis homoparien vihkimiseen, kun kirkko saa tehtyä asiasta päätöksen (Yle 6.8.2020). Hän hyväksyy myös rukoilemisen homoparisuhteiden puolesta (Yle 3.10.2016). Hän on toivottanut homoavioliittoon vihityille onnea, Jumalan siunausta ja Hänen hyvää johdatusta (K24 29.6.2018). Tapio Luomalla ei ole mitään oikeutta julistaa yhdellekään homoparille Jumalan siunausta, koska se on Raamatun mukaan syntiä. Homoavioliittoon vihityt eivät ole toimineet Jumalan hyvässä johdatuksessa, vaan tehneet syntiä, joka erottaa heidät Jumalan valtakunnasta (1. Kor. 6:9). Koska Tapio Luoma halusi siunata homoavioliitot, hän osallistui heidän syntiinsä. Tapio Luoma ei missään nimessä edusta Jumalan Valtakuntaa.

Ex-sisäministeri (myös kirkkoasiat), kansanedustaja Päivi Räsänen on lähettänyt arkkipiispa Tapio Luomalle avoimen kirjeen 18.6.2019, jonka alussa lukee näin:

"Arvoisa Arkkipiispa Tapio Luoma! Lähestyn Teitä avoimella kirjeellä suuren huolen vuoksi. Kotiseurakuntani Riihimäen kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston jäsen Kaarlo Saxell ilmoitti viime viikolla kirkkoneuvoston kokouksessa eroavansa raskain sydämin kirkosta, jota hän oli palvellut 40 vuoden ajan kirkon nuorisotyöntekijänä. Riihimäen seurakunta päätti kirkkoherran johdolla osallistua Pride-viikon tapahtumiin juhannuksen jälkeisellä viikolla. 

Kirkkovaltuustossa tekemämme ehdotus sateenkaarimessun torjumisesta jäi vähemmistöön. Kaarlo Saxell totesi, että hän ei omantunnonsyistä voi olla osallinen sellaisessa kirkossa, jossa tietoisesti tehdään Raamatun, Jumalan sanan vastaisia valintoja.

Saxell ei ole ratkaisussaan yksin. Suuri joukko aktiivisia, Raamattua elämänsä ja uskonoppinsa auktoriteettina pitäviä kirkon jäseniä pohtii tällä hetkellä, voiko kirkkoa pitää enää hengellisenä kotinaan. He kyselevät, missä tulee vastaan raja, jota ei voi enää ylittää. Tätä pohdintaa käyn itsekin.

Kirkkomme on nyt julkisesti ilmoittautunut tämän vuoden Pride-tapahtuman viralliseksi kumppaniksi. Surukseni olen saanut tietää, että kirkkohallituksen johtoryhmän lisäksi myös te, arkkipiispa Luoma olette antanut tälle hyväksyntänne...

..Pride-tapahtuman aatteellisena tavoitteena on ylpeys sellaisista suhteista, joita Raamatussa johdonmukaisesti kuvataan Jumalan tahdon vastaisiksi. Homoseksuaaliset suhteet, samoin kuin muutkin avioliiton ulkopuoliset suhteet kuvataan Raamatussa synniksi ja häpeäksi..."

Arkkipiispa Tapio Luoma antoi vastauksen Päivi Räsäselle 19.6.2019, jossa hän sanoo mm.:

"..Osallistumisesta Pride-tapahtumaan on päättänyt kirkkohallituksen johtoryhmä sen jälkeen, kun sitä on kutsuttu mukaan. Ennen päätöstä minua on informoitu ja kysytty näkemystäni. Kuten lähtökohtaisesti aina niin myös tässä olen luottanut työtoverieni harkintaan. Kyse ei ole kannanotosta avioliittolakiin vaan siihen, että kirkon sanoma kuuluu kaikille. Piispainkokous on todennut avioliittoselonteossaan vuonna 2016, että kirkko on kaikkia varten ja että samaa sukupuolta olevat parit ovat tervetulleita kaikkeen kirkon toimintaan. Tätä periaatetta päätöksellä on haluttu toteuttaa..."

Tapio Luoma ei sano sanallakaan, että homoseksin harjoittaminen olisi syntiä, vaan puolustaa kirkon linjaa hyväksyä homoparisuhteet. Hän ilmoittaa, että homoparisuhteessa olevat ovat tervetulleita kirkon toimintaan mukaan. Paavali kehotti toimimaan toisella tavalla. Paavali ei hyväksynyt homoparisuhteista, ei avioliiton ulkopuolisia suhteita, eikä sellaista, että joku on ottanut vaimokseen äitipuolensa. Paavali kehotti erottamaan heidät seurakunnasta. Jos kirkko ei nuhtele synnin tekijöitä eikä erota heitä seurakunnan jäsenyydestä, niin kirkko osallistuu siihen syntiin, mitä he tekevät (Hes. 33:7-9). Kirkon velvollisuus on poistaa ne, jotka eivät noudata Jumalan käskyjä.

1. Kor. 6:9: "Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet,"

1. Kor. 5:1-2, 9, 11-13: "Olen kuullut, että teidän keskuudessanne on haureutta, jopa sellaista mitä ei tavata edes pakanakansojen parissa: eräskin elää äitipuolensa kanssa. Ja te vielä pöyhkeilette, vaikka teillä olisi ollut syytä surra ja erottaa joukostanne mies, joka on syyllistynyt tuollaiseen…    ..Sanoin kirjeessäni teille, että teidän ei pidä olla tekemisissä siveettömästi elävien kanssa…    ..Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa. Ei kai minun asiani ole tuomita ulkopuolisia? Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvia. Ulkopuoliset tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

Tapio Luoma on antanut haastatteluja lehdistölle Päivi Räsäsen avoimeen kirjeen johdosta. Hän vastasi Iltalehdelle 28.6.2019 kirjeeseen liittyen kieltämällä uskovansa siihen, että Raamattu olisi Herra tarkoittaen, että se olisi Jumalan Sanaa.

"Siinä, millä tavalla tulkitsemme (Räsäsen kanssa) Raamattua, on kuitenkin ymmärtääkseni eroja. Itse haluaisin korostaa sitä, että Raamattu on kristityn ja kirkon välttämätön peruskirja. Raamattu ei kuitenkaan ole herra. Sen sijaan Raamattu kertoo Jeesuksesta, joka on herra, Luoma kirjoittaa. Luoman mukaan tässä on perustavanlaatuinen ero, vaikka se voi kuulostaakin teologiselta hiustenhalkomiselta. – Olen myös kuullut todettavan, että olisi rakkaudetonta olla sanomatta homoseksuaalisuutta häpeäksi tai synniksi. Tällä tavalla muotoiltu ajatus heijastaa mielestäni huonosti rakkaudellisuutta, pikemminkin torjuntaa, Luoma toteaa."

Tapio Luoma yrittää paeta Raamatun auktoriteettia väittämällä, ettei se ole Herra. Tämä antaisi oikeuden poiketa Raamatun käskyistä. Raamattu olisi vain historian kirjoitus, joka kertoo Jeesuksesta, mutta sen opetusta ei tarvitsi noudattaa. Tämä ei pidä paikkansa. Raamattu on Herran Sanaa. Jumalan Sana on Herra.

Joh 1:1: "Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala."

Matt 12:17: "jotta toteutuisi tämä profeetta Jesajan lausuma Jumalan sana: -- Katso: minun palvelijani, jonka olen valinnut, minun rakkaani, johon olen mieltynyt. Minä lasken Henkeni hänen ylleen, ja hän julistaa kansoille oikeuden."


Ilm. 19:13: "Hänellä oli pukunaan vereen kastettu viitta, ja hänen nimensä on Jumalan Sana."

Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen innoituksesta, joten jokainen Raamatun sana on Jumalan Sanaa (2. Tim. 3:16). Tapio Luoma tosiasiassa kieltää uskovansa Jumalan Sanaan, kieltäytyy noudattamasta Herran Jeesuksen Kristuksen käskyjä ja kumoaa Raamatun lain. Luoma myös väittää, että Raamatun mukaan homoseksuaalinen rakkaus olisi Raamatun tarkoittamaa vanhurskasta rakkautta, mikä ei pidä ollenkaan paikkansa (3. Moos. 20:13, 5. Moos. 22:5, Room. 1:24-32, 1. Kor. 6:9, 1. Tim. 1:9-10). 

Joh. 10:35: "..eikä pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi."

Matt 5:19-20 (1933/38): "Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan."

Matt. 12:36-37: "Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi."

Vapaamuurarit järjestivät vuonna 2012 konventin Seinäjoella ja ohjelmaan kuului osallistuminen messuun Lakeuden Risti-kirkossa. Vapaamuurarit tiedustelivat vuonna 2011 Seinäjoen seurakunnalta, että hyväksyykö se ohjelman osana messun. Osallistuminen hyväksyttiin ja konventin ohjelma julkaistiin vapaamuurarien Koilliskulma-lehdessä. Asiasta kertoo Seinäjoen Sanomat nettiuutisessaan 28.8.2012. Tapio Luoma on toiminut Seinäjoen seurakunnan kirkkoherrana vuosina 2002 - 2012.

Piispa Tapio Luoma on Kirkon Ulkomaanapu säätiön hallituksen varapuheenjohtaja. Hallituksessa jäsenenä on muiden mukana myös kirkkoneuvos Timo Kääriänen ja kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth (tieto v. 12.5.2014 tilanne). Kotimaalehden nettiuutinen kertoo 1.5.2014, että Kirkon Ulkomaanapu valitsi lähettiläikseen mentalisti Noora Karman ja rap-artisti Mustan Barbaarin. Noora Karma käyttää omilla nettisivuillaan myös nimikettä maagikko

Kirkon Ulkomaanapu säätiö on vaatinut niiden israelilaisten tuotteiden boikottia EU-alueella, jotka on tuotettu siirtokunta-alueella. Asiasta kertoo Taloussanomat (Reuters) 30.10.2012 nettiuutisessaan. Tapio Luoma on ollut säätiön hallituksen jäsenenä vuonna 2012. Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto ei kuulu kirkkoon, mutta hän on myös ollut säätiön hallituksen jäsenenä vuonna 2012. Säätiö saa lähes koko rahoituksensa luterilaisen kirkon seurakunnilta, siellä kerätyistä kolehdeista sekä valtiolta.