*Uskonnolliset johtajat yrittivät tuhota Jeesuksen lopullisesti
*Tilanne näytti toivottomalta, Jeesus oli kuolleena vartioidussa ja lukitussa haudassa
*Jumala näytti voimansa, hauta aukeni ja Jeesus heräsi kuolleista
*Jumala pystyy mihin tahansa, nostaa ylös kenet tahansa ja mistä tilanteesta tahansa
*Jumala herätti Israelin kansan kuolleet luut eloon voittamattomaksi valtioksi
*Jumala kirkastaa kunniansa voittajiensa kautta
*The winner takes it all, loser has to fall - to hell
Jeesus yritettiin tuhota
Uskonnolliset johtajat ja fariseukset yrittivät raivata Jeesuksen, Yeshuan pois tieltä kaikin keinoin. Jeesus yritettiin heittää Nasaretin kallionkielekkeeltä alas, mutta Jumala näytti voimansa ja Jeesus käveli vain pois väen läpi (Luuk. 4:29-30). Jeesus tuomittiin kivitettäväksi, mutta Jeesus pakeni Israelin pohjoisosiin vähäksi aikaa opetuslastensa kanssa (Joh. 7:1, 11:53-54).
![]() |
Lasarus herää kuolleista, Lontoon taidemuseo |
Joh. 11:23-27, 43-44: " Jeesus sanoi: "Veljesi nousee kuolleista." Martta vastasi: "Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa." Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?" "Uskon, Herra", Martta vastasi, "minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan."... .. Tämän sanottuaan Jeesus huusi kovalla äänellä: "Lasarus, tule ulos!" Silloin kuollut tuli haudasta, jalat ja kädet siteissä ja kasvot hikiliinan peittäminä. Jeesus sanoi: "Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä."
Ainoastaan ja vain Raamatun tarkoittama Jumala pystyy herättämään ihmisen kuolleista (Ilm. 1:17-18). Voitte olla aivan varmoja siitä, että se profeetta, jonka rukouksen perusteella Pyhä Henki herättää kuolleen eloon, on Jumalan oikea profeetta (1. Kun. 17:22-24). Jos joku pilkkaa kuolleista heräämistä pahojen henkien teoksi, niin silloin syyllistyy Pyhän Hengen pilkkaan. Profeetta Elia rukoili Jumalalta kuolleen pojan heräämistä henkiin ja sen jälkeen poika heräsi kuolleista. Raamattu kertoo, että tämä oli vahvistus siitä, että Elia oli Jumalan profeetta ja Elian sanat olivat totta:
1. Kun. 17:21-24: "Hän ojentautui kolmesti pojan ylle ja rukoili: "Herra, minun Jumalani! Anna hengen palata tähän poikaan!" Herra kuuli Elian pyynnön. Henki palasi poikaan, ja hän virkosi eloon. Elia nosti pojan vuoteelta ja vei hänet kattohuoneesta alas taloon. Hän antoi pojan tämän äidille ja sanoi: "Katso, poikasi elää." Nainen sanoi Elialle: "Nyt minä tiedän, että sinä olet Jumalan mies. Se, mitä sinä puhut, on todella Herran sanaa."
Kun ylipapit ja fariseukset olivat kuulleet Jeesuksen, Yeshuan herättäneen Lasaruksen kuolleista, niin heidän neuvostonsa halusi Jeesuksen surmattavan (Joh. 11:45-53). He pelkäsivät, että Jeesus ottaa heiltä kansan suosion ja vallan pois (Joh. 11:47-48). Tämän jälkeen Jeesus meni Jerusalemiin. Hän ei mennyt häätämään roomalaisjoukkoja pois kaupungista vaan, meni temppeliin häätämään kaupustelijat pois. Tämä suututti entistä enemmän uskonnollisia johtajia ja Israelin kansaa. Jeesus otettiin kiinni ja uskonnolliset johtajat halusivat Jeesuksen kuolevan. Roomalaisten paikallinen hallitsija Pontius Pilatus ei nähnyt Jeesuksessa mitään vikaa, mutta tuomitsi Jeesuksen ristiinnaulittavaksi yleisön painostuksesta.
![]() |
Golgata |
Opetuslapset olivat niin järkyttyneitä näkemästään ja kokemastaan, että he pakenivat ja piiloutuivat taloon lukkojen taakse (Luuk. 24:36-43). Tilanne näytti täysin toivottomalta. Pilkattu, ruhjottu ja surmattu Jeesus, Yeshua oli kuolleena kallioluolassa, suuren kiven ja vartiosotilaiden takana.
Jumala näytti voimansa
Jeesuksen kuoleman jälkeen, kolmen päivän perästä (Mark. 9:31) tuli maanjäristys ja enkeli saapui vierittämään kiven pois haudan edestä. Hautakivi oli kahlittu kahdella kiveen upotetulla rautatangolla, jotka olivat kahden sormen paksuisia.
Katkennut rautasinetti kalliossa |
Jumala on huolehtinut, että Golgata ja Jeesuksen, Yeshuan hauta ovat säilyneet tähän päivään asti, jotta ihmiset voivat vierailla tällä pyhällä paikalla muistelemassa tapahtumia. Minäkin olen käynyt vierailemassa täällä. Käynti oli hyvin koskettava. Tästä haudasta on hyvä Derek Walkerin videodokumentti.
Ilm. 1:17-18, Jeesus, Yeshua sanoo: "..Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet."
Hautoja Jerusalemissa |
Matt. 27:51-54: "Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös. He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille.
Kun sadanpäällikkö ja miehet, jotka hänen kanssaan vartioivat Jeesusta, näkivät maan vavahtelun ja kaiken, mitä tapahtui, he pelästyivät suunniltaan ja sanoivat: "Tämä oli todella Jumalan Poika!"
Moni voi miettiä, mistä ylösnousemuksesta oli kyse, kun auenneista kivihaudoista nousi kadulle tuli suuri määrä muitakin kuolleista heränneitä sen jälkeen, kun Yeshua (Jeesus) oli herännyt itse kuolleista? Annan muutaman Raamatun kohdan johdatuksesi niille, jotka haluavat tutkia asiaa lisää.
Luuk. 23:41-43: "Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa." Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Jeesus vastasi: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa."
Luuk. 16:22: "Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan..."
1. Piet. 3:18-20: "Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana."
1. Piet. 4:6: "Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka ruumiissaan ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset."
Ef. 4:8-10: "Kirjoituksissa sanotaankin: -- Hän nousi korkeuteen vangit voittosaaliinaan, hän antoi lahjoja ihmisille. Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin? Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan."
Ps. 68:18: "Sinä, Herra, nousit korkeuteen, otit vankeja, otit lahjaksi ihmisiä, otit nekin, jotka kapinoivat vastaan. Sinä asut korkealla, Herra, Jumala."
Joh. 12:32: "Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni."
Ap.t 2:30-31: "..Daavid tiesi tämän ja näki ennalta Kristuksen ylösnousemuksen. Sitä hän tarkoitti sanoessaan, ettei Herra hylkää häntä tuonelaan eikä hänen ruumiinsa maadu."
Hes. 37:12-14: "..Näin sanoo Herra Jumala: Minä aukaisen teidän hautanne, päästän teidät, oman kansani, haudoistanne ja vien teidät Israelin maahan. Te tiedätte silloin, että minä olen Herra, kun minä aukaisen hautanne ja päästän teidät, kansani, haudoistanne. Minä panen teihin henkeni, niin että te heräätte eloon, ja vien teidät maahanne. Silloin te tiedätte, että minä, Herra, teen sen minkä olen luvannut tehdä. Näin sanoo Herra."
Jes. 26:19: "Mutta sinun kuolleesi heräävät eloon, heidän ruumiinsa nousevat ylös. Tomuun vaipuneet, herätkää ja riemuitkaa! Sinun kimaltava aamukasteesi virvoittaa maan, ja niin maa palauttaa kuolleet elämään."
(PS: Resurrection Sunday Dance on upea video, jossa uskovat nuoret tanssivat Budapestin senaatintorilla ja iloitsevat ylösnousemisesta.)
Joonan merkki
Mesopotamian valtion oli erityisen julma ja suuren pahuuden vallassa (Nah. 3:1,4). Jumala päätti lähettää sen pääkaupunkiin Niniveen profeetta Joonan kehottamaan kansaa tekemään parannuksen (Joonan kirja). Joona ei halunnut julistaa sanaa Ninivessä Jumalan tahtomalla tavalla ja Joona pakeni Espanjan suuntaan laivalla. Joona joutuikin Välimeren pohjaan ja kuoli hukkumalla. Suuri kala nielaisi Joonan ruumiin. Kolmen päivän perästä Jumala herätti Joona kuolleista ja suuri kala oksensi Joonan rannalle. Joonan merkistä on lisää artikkelissa: 'Joonan merkki'.
Jes. 26:16-19: "Kun jouduimme ahdinkoon, me etsimme sinua, Herra, sinun kurituksesi sai meidät suremaan ja huokailemaan. Niin kuin raskaana oleva nainen, jonka aika on tullut, vääntelehtii ja huutaa kipuaan, niin olimme edessäsi, Herra. Me olimme raskaana, me vääntelehdimme, mutta niin kuin tuulta oli se mitä synnytimme. Mitään apua emme pystyneet tuomaan, ketään emme synnyttäneet asumaan maata. Mutta sinun kuolleesi heräävät eloon, heidän ruumiinsa nousevat ylös. Tomuun vaipuneet, herätkää ja riemuitkaa! Sinun kimaltava aamukasteesi virvoittaa maan, ja niin maa palauttaa kuolleet elämään."
Tämä jälkeen Joona meni Niniveen julistamaan sanaa Jumalan tahtomalla tavalla. Koko kaupunki havahtui siihen, miten suuressa synnissä he elivät. Tapahtui ihme, että koko kansa alkoi katumaan ja he kaikki alkoivat paastoamaan. Kansa teki parannuksen suurista synneistään. Jumala armahti Niniveä, eikä tuhonnut sitä.
Westlife - You Raise Me Up
When I am down and, oh my soul, so weary;
When troubles come and my heart burdened be;
Then, I am still and wait here in the silence,
Until you come and sit awhile with me.
You raise me up, so I can stand on mountains;
You raise me up, to walk on stormy seas;
I am strong, when I am on your shoulders;
You raise me up... To more than I can be...
Jumala herättää henkiin myös Israelin kansan kuolleet luut
Uskonnolliset johtajat ja fariseukset eivät tunnistaneet Jeesusta, Yeshuaa Messiaaksi. Rooman armeija tuli 40 vuoden päästä ja tuhosi Jerusalemin maan tasalle vuonna 70 jKr. Israelin maa tuhottiin kokonaan 130-luvulla jKr, jolloin keisari Hadrianus yritti hävittää lopullisesti juutalaisten kulttuurin ja kielen. Israelin kansan eloon jäänyt jäännös oli hajaantunut ympäri maailmaa pois kotimaastaan ja heprean puhekieli unohtui kokonaan pois (1. Kun. 9:6-9).
Mutta Jumalan lupaus pysyy. Jumala on luvannut Israelin maan kansalleen (1. Moos. 26:3-4, 5. Moos. 6:10-11, Aamos 9:14-15, Jer. 32:22). Jumala on luvannut koota lopun ajoilla Israelin kansan takaisin luvattuun maahansa (esim. Hes. 34:13, luvut 36-38, 39:27-29; Amos 9:14; Jer. 16:14-16, 31:8, 32:42-44; Sak. 10:6-10).
Hes. 20:41-42: "..Minä tuon teidät vieraiden kansojen keskeltä, minä kokoan teidät maista, joihin olette joutuneet, ja tällä, minkä teille teen, minä osoitan pyhyyteni kaikille kansoille. Te tulette tietämään, että minä olen Herra, kun tuon teidät Israelin maahan, siihen maahan, jonka valalla vannoen olen luvannut teidän isillenne."
Jer. 23:5-8: "Tulee aika, sanoo Herra, jolloin Daavidin suvusta nousee Vanhurskas Verso. Hän on kuningas, joka hallitsee viisaasti ja saattaa maassa voimaan oikeuden ja vanhurskauden. Hänen aikanaan Juuda saa avun, ja Israel elää turvassa. Häntä kutsutaan tällä nimellä: "Herra on meidän vanhurskautemme". Herra sanoo: "Tulee aika, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, hän, joka toi israelilaiset Egyptin maasta.' Sen sijaan sanotaan: 'Niin totta kuin Herra elää, hän, joka toi Israelin heimon jälkeläiset takaisin pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin oli heidät karkottanut.' Silloin he saavat jälleen asua omassa maassaan."
Britannian armeija valloitti Palestiinan alueen islamin uskovilta ottomaaneilta ensimmäisessä maailmansodassa vuonna 1917. Tällöin juutalaisten paluumuutto helpottui. YK (Kansainliitto) julisti vuonna 1922 Palestiinan alueen juutalaisten kansankodiksi. Tel Aviv alkoi nousta tyhjästä hiekkarannasta suurkaupungiksi. Toisen maailmansodan jälkeen Israelissa asui 650.000 juutalaista. Israel sai itsenäisyyden 14.5.1948 ja viikunapuu tuli sinä päivänä lehteen (Matt. 24:32-34). Israelin itsenäistymisen jälkeen alkoi Euroopasta muuttaa alueelle suurin joukoin holokaustista selviytyneitä juutalaisia ja maan väkiluku kaksinkertaistui kolmen ensimmäisen itsenäisyysvuoden aikana. Vuonna 1967 Israel valloitti itselleen koko Jerusalemin. Tänä päivänä Israelin valtion 8,2 miljoonasta kansalaisesta juutalaisia on 6,1 miljoonaa (75 %). Jumala on herättänyt Israelin valtion kuolleista ylös eloon.
Hes. 37:11-12: " Herra sanoi minulle: "Ihminen, nämä luut ovat Israelin kansa. Kaikki israelilaiset sanovat: 'Luumme ovat kuivettuneet, toivomme on mennyt, me olemme hukassa.' Sen tähden julista heille: Näin sanoo Herra Jumala: Minä aukaisen teidän hautanne, päästän teidät, oman kansani, haudoistanne ja vien teidät Israelin maahan. Te tiedätte silloin, että minä olen Herra, kun minä aukaisen hautanne ja päästän teidät, kansani, haudoistanne. Minä panen teihin henkeni, niin että te heräätte eloon, ja vien teidät maahanne. Silloin te tiedätte, että minä, Herra, teen sen minkä olen luvannut tehdä. Näin sanoo Herra."
Jes. 26:19: "Mutta sinun kuolleesi heräävät eloon, heidän ruumiinsa nousevat ylös. Tomuun vaipuneet, herätkää ja riemuitkaa! Sinun kimaltava aamukasteesi virvoittaa maan, ja niin maa palauttaa kuolleet elämään."
Room. 11:15: "Jos juutalaisten hylkääminen on avannut maailmalle pääsyn sovintoon, niin mitä tapahtuukaan, kun Jumala ottaa heidät yhteyteensä? Silloin kuolleet heräävät eloon!"
Exodus, This Land is Mine
This land is mine, God gave this land to me
This brave and ancient land to me..
..So take my hand, and walk this land with me
And walk this golden land with me
Though I am just a man, when you are by my side
With the help of God, I know I can be strong
To make this land our home
If I must fight, I'll fight to make this land our own
Until I die, this land is mine
Aluekappalainen Seppo Kososen luento 'Miksi rakastan Israelia'.
Israelista on tullut voittamaton valtio
Jumalalla on suunnitelma koota juutalaiset luvattuun maahansa ja sen jälkeen kääntää heidät uskomaan, että Jeesus, Yeshua on heidän Messiaansa (Room. 11:25-27). Kukaan ei voi estää tätä. Itsenäistyneestä Israelin valtiosta on tullut voittamaton valtio. Israelin valtion menestyksestä tulee Jumalan voima näkyviin kaikille kansoille.
![]() |
Donatello - Daavid kukisti Goljatin |
Sana Israel tarkoittaa 'Jumala hallitsee', 'Jumala kamppailee. Jumala tulee näyttämään Israelin valtion kautta, kuka täällä on Jumala. Israelin kansa on kokenut aivan hämmästyttäviä voittoja, koska Jumala on auttanut Israelia. Nämä ajat ovat tulleet takaisin. Jumala tulee auttamaan samalla tavalla Israelia.
Ps. 135:4-18: "Herra on valinnut omakseen Jaakobin, omaksi kansakseen Israelin. Herra on suuri, minä tiedän sen, meidän Herramme on suurempi kuin mikään muu jumala. Kaiken, mitä Herra tahtoo, hän tekee taivaassa ja maan päällä, merissä ja syvyyden vesissä. Hän nostattaa pilvet maan reunamilta, hän lähettää salamat, avaa sateelle tien ja päästää varastoistaan tuulet puhaltamaan.
Herra löi kuoliaaksi Egyptin esikoiset, niin ihmisten kuin eläinten. Sinun keskelläsi, Egypti, hän teki ihmeitä ja tunnustekoja faraolle ja hänen joukolleen. Hän löi suuret kansat, hän surmasi mahtavat kuninkaat -- Sihonin, amorilaisten kuninkaan, Ogin, Basanin kuninkaan -- hän kukisti Kanaanin valtakunnat ja antoi niiden maat omalle kansalleen, perintömaaksi Israelille. Herra, sinun nimesi on ikuinen! Sinun nimesi kaikuu polvesta polveen. Herra hankkii kansalleen oikeutta, hän on laupias palvelijoilleen.
Muiden kansojen jumalat ovat hopeaa ja kultaa, ihmiskätten työtä. Niillä on suu, mutta ne eivät puhu, niillä on silmät, mutta ne eivät näe, niillä on korvat, mutta ne eivät kuule. Henkäystäkään ei ole niiden suussa. Niiden kaltaisiksi tulevat niiden tekijät, kaikki, jotka niihin turvaavat."
Israelin kansa on Jumalan silmäterä. Jumala tuomitsee ne kansat, jotka ovat Israelia vastaan (Joel. 4:2). Jumala siunaa niitä, jotka siunaavat Israelia. Jumala kiroaa ne, jotka ovat Israelia vastaan. Jumala näkee meidän todellisen uskomme siitä, noudatammeko Taivaan Isän tahtoa olemalla Israelin puolella vai onko niin, että emme tee Taivaan Isän tahtoa (Matt. 7:21).
1. Moos. 12:1-3: "Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus. Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille."
Jer. 2:3 (RK): "Israel on Herralle pyhitetty, hänen satonsa esikoinen. Kaikki, jotka sitä syövät, tulevat syyllisiksi, onnettomuus kohtaa heitä, sanoo Herra."
Sak. 2:12-13: "Herra Sebaot on oman kunniansa tähden lähettänyt minut niiden kansojen luo, jotka ovat ryöstäneet teitä. Hän sanoo niille näin: -- Joka koskee minun kansaani, se koskee minun silmäterääni. Minä kohotan käteni noita kansoja vastaan, ja ne joutuvat omien orjiensa ryöstösaaliiksi. Silloin te tiedätte, että Herra Sebaot on minut lähettänyt."
Kannattaa muistaa, että Jeesus, Yeshua oli juutalainen Juudan sukukunnasta. Hän oli Daavidin juuriverso (Ilm. 22:16), Daavidin sukua sekä Joosefin (Matt. 1:1-16) että Marian (Luuk. 3:23-38) sukuluetteloiden kautta. Jumala antoi Israelin kansalle pyhät kirjoitukset ja opetti heille hyvän tavan elää. Jeesus syntyi Israeliin, eli israelilaisena ja totteli Vanhan testamentin käskyjä. Ennen taivaaseen nousuaan Jeesus käski opetuslapsiaa menemään pakanakansojen luo ja opettamaan kaiken sen, mitä Hän oli käskenyt optuslasten pitää (Matt. 28:19-20). Raamattu kehottaa meidän elämään samalla tavalla kuin, mitä Jeesus eli (1. Joh. 3:1-6). Israel on kaiken keskiössä Jumalan suunnitelmassa,
Joel 2:28: "Te tulette tietämään, että minä olen Israelin keskellä ja että vain minä, Herra, olen teidän Jumalanne, muuta Jumalaa ei ole. Koskaan enää ei minun kansaani pilkata."
Israelin valtio on noussut kukoistukseen. Israelin maa- ja merialueilta on löytynyt valtavan suuret maakaasu- ja öljyesiintymät. Israel on Lähi-idässä ainoa oikeus- ja hyvinvointivaltio sekä demokratia. Juutalaiset ovat saaneet 22 % kaikista Nobel palkinnoista (v. 2009 tilasto), vaikka juutalaisten osuus väestöstä on vain 0,25 %. Taloustieteen Nobelleista on mennyt peräti 42 % juutalaisille (Helsingin Sanomat 14.2.2011). Tieteelle hyvin tärkeän suhteellisuusteorian keksi juutalainen Albert Einstein. Monet ratkaisevan tärkeät lääkkeet, kuten useat antibiootit ovat juutalaisten keksimiä. Googlen ja Facebookin palvelut ovat vaikuttaneet merkittävästi ihmisten elämään ympäri maapalloa. Nämä yhtiöt perusti juutalaissukuiset henkilöt.
World Trade Centerin iskuissa 9.11.2001 kuoli 3000 ihmistä. Kuolleiden joukossa ei ollut juutalaista, vaikka tornitalot olivat merkittävä rahamaailman ja liike-elämän keskus. Juutalaiset viettivät silloin pasuunansoiton (Rosh Hashanah) juhlaa kotona. Raamattu kieltää työnteon juhlasapattina.
Israel ei ole aloittanut yhtään sotaa naapurimaiden kanssa. Arabit ovat aina hyökänneet ensin Israelin päälle, mutta Israel on voittanut kaikki sodat. Kuuden päivän sodankin aloitti arabit vuonna 1967. Egyptin presidentti Nasser ilmoitti puheessaan halusta sotia Israelia vastaan. Egypti esti sotavoimalla Israelin laivojen kulun kansainvälisillä vesillä, karkotti Siinailta YK:n rauhanturvaajat ja siirsi armeijansa Israelin rajalle Siinaille, jolloin sota syttyi. Israel tulee olemaan voittamaton loppuun asti ja kaikki ne, jotka hyökkäävät Israelin päälle ruhjovat pahoin itsensä. Ne kristilliset kirkot, jotka ovat kääntyneet Israelia vastaan, ruhjoutuvat samoin Israelin kiveen.
Sak. 12:3 (1933/38): "Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan."
Voit menettää pelastuksesi, jos vastustat Israelin valtion oikeuksia
On valitettavaa huomata, että niin moni kristityksi itseään väittävä pappi ja Raamatun opettaja on ryhtynyt kieltämään Israelin valtion oikeudet sekä mennyt jopa vastustamaan niitä. He eivät hyväksy Israelin valtion omistusoikeutta koko Israelin maahan eivätkä hyväksy Israelin valtion hallintavaltaa Israelin alueella, vaikka Jumala on ne antanut Israelille. He vaativat Israelin maan antamista toiselle kansalle ja jopa vaativat vastatoimia Israelia vastaan.
Jeesus, Yeshua sanoi hyvin ankarasti, ettei Hän tullut kumoamaan mitään Vanhasta testamentista, vaan tottelemaan Taivaan Isän käskyjä. Jeesus sanoi, että jos joku kumoaa yhdenkin kohdan Vanhasta testamentista ja niin opettaa, tätä henkilöä tullaan kutsuttaman Taivasten valtakunnassa kaikkein pienimmäksi (Matt. 5:17-20). Ne papit ja Raamatun opettajat, jotka vastustavat Israelin valtion oikeuksia, heitä kutsutaan Taivasten valtakunnassa kaikkein pienimmäksi. Israelin valtion oikeuksien vastustaminen ei ole ihan mikä tahansa synti, vaan se on hyvin raskas synti. Jumala on säätänyt tämän asian suhteen, että se joka on Israelia vastaan, se saa päälleen lisäksi Jumalan kirouksen (1. Moos. 12:1-3). Jos joku ei ole Israelin puolella, niin silloin hän on Taivaan Isän tahtoa vastaan (Matt. 12:30).
Mitä tarkoittaa se, että jotain kutsutaan Taivasten valtakunnassa kaikkein pienimmäksi (Matt. 5:19)? Se tarkoittaa vähintäänkin sitä, että hänet alennetaan viimeiselle riville taivaassa, jos edes pääsee sinne. Jeesus kuitenkin puhui tässä yhteydessä ankarammasta. Seuraavassa jakeessa Jeesus puhuu, että jos ette noudata pappeja ja Raamatun opettajia paremmin Taivaan Isän tahtoa, niin ette pääse taivaaseen (Matt. 5:20). Tämä viittaa siihen, että Vanhan testamentin yhdenkin kohdan kumoaminen ja niin muille opettaminen voi todellakin johtaa kadotustuomioon. Teksti on niin ankaraa, että tämä lopputulos tulee ottaa vakavasti. Jaakobin kirjeessä mainitaan, että Jumala tuomitsee kirjanoppineet muita ankarammin (Jaak. 3:1). Kirjanoppineet tuntevat hyvin Raamatun sana, joten heiltä vaaditaan myös enemmän, jotta pääsisivät taivaaseen.
Monet kuvittelevat, että Taivaaseen pääsee, jos vain tunnustaa uskovansa Jeesukseen. Jeesus sanoo, että sen lisäksi meidän tulee tehdä Taivaan Isän tahto (Matt. 7:21-23). Uskova ei voi tahallaan rikkoa Taivaan Isän tahtoa vastaan, koska silloin uskova ei saa armoa. Tässä kohtaa Jeesus lausuu papeista ja Raamatun opettajista taas ankarasti. Monet papit ja Raamatun opettajat ovat toimineet Jeesuksen nimessä ja tehneet jopa voimatekoja Herran nimessä. Jos he eivät ole tehneet Taivaan Isän tahtoa, niin Jeesus tulee sulkemaan heiltä taivaan oven (Matt. 7:23) ja sanoo, ettei Hän tunne heitä. Tämä tuntemisen kieltäminen viittaa siihen, ettei papit oppineet tuntemaan Jeesusta koskaan ja sen takia he toimivat väärin. Kun ei tunne Herraansa, niin ei myöskään edes osaa toimia Taivaan Isän tahdon mukaisesti. Monet papit ja Raamatun opettajat ovat vastustaneet Israelin oikeuksia omaan maahansa, vaikka he ovat lukeneet Raamatun läpi monta kertaa. Mutta niin monet suomalaiset maallikot ovat ymmärtäneet Taivaan Isän tahdon ja pysyneet Israelin puolella.
Raamatun Sana kertoo, jos kirjanoppinut pappi tai Raamatun opettaja vastustaa Jumalan Israelin valtiolle antamia oikeuksia, niin hän menettää pelastuksensa taivaaseen. Hän ei tuntenut Jumalaa eikä tehnyt kuuliaisesti Taivaan Isän tahtoa. Tämä selittää osaltaan sitä, miksi Jeesus sanoi, että monet ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja monet viimeiset ensimmäiseksi (Matt. 19:30, Mark. 10:31).
2. Tess. 1:7-9 (1933/38): "..kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta..." (vert. Room. 2:12-13, 1. Tim. 1:11)
Jumalan todistajia pilkataan samalla tavalla, kuin pilkattiin Jeesusta
Monet Jumalan todistajat kärsivät vainosta. He ovat kuitenkin kestäviä eivätkä luovu uskostaan eivätkä tehtävästään.
2. Tim. 3:11-12: "...Millaisia vainoja olenkaan saanut kestää! Ja kaikista Herra on minut pelastanut. Mutta vainon kohteeksi joutuvat kaikki ne, jotka haluavat elää hurskaasti Kristuksen Jeesuksen omina."
Vainoajana voivat olla korkeassa asemassa olevat henkilöt, korkeasti koulutetut, julkkikset ja jopa uskonnolliset johtajat. Paholainen houkuttelee joukkoihinsa vaikutusvaltaisia ihmisiä, lahjoo heitä maallisella menestyksellä ja eksyttää valheilla. Vapaamuurarit ja Odd Fellows -salaseurat ovat itse asiassa paholaisen kirkkoja. Niiden jäseninä on vaikutusvaltaisia ihmisiä ja jopa kristittyinä esiintyviä uskonnollisia johtajia.
Luuk. 6:22-26: "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin. Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille. -- Mutta te rikkaat -- voi teitä! Te olette jo onnenne saaneet. Voi teitä, jotka nyt olette kylläiset! Te näette vielä nälkää. Voi teitä, jotka nyt nauratte! Te saatte surra ja itkeä. "Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Samoinhan tekivät heidän isänsä väärille profeetoille."
Jumala kirkastaa kunniansa todistajiensa kautta
Jumalalle ei ole olemassa mahdottomia solmuja avattavaksi. Jumala pystyy mihin tahansa. Jumala pystyy nostamaan ylös kenet haluaa ja mistä tilanteesta tahansa. Hän nostaa todistajansa ylös samalla voimalla, miten Jeesus, Yeshua nousi ylös kuolleista suuren kiven ja vartiosotilaiden takaa. Paholainen kiusasi vanhurskasta Jobia ja Job menetti kaiken omaisuutensa, perheensä sekä terveytensä. Jumala kuitenkin palautti Jobille kaiken takaisin moninkertaisesti.
Sitten tulee aika, ettei Jumala enää annan todistajiaan vainottavan. Jumala kirkastaa kunniansa Hänelle uskollisten todistajiensa kautta. Jumala kattaa juhlapöydän heille. Hän kattaa sen todistajiensa vihollisten silmien eteen.
Ps. 23:5: "Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen."
Raamatun kirjoittamisen aikana oli hyvin vieraanvaraista, että isäntä voiteli ateriavieraan pään hyvältä tuoksuvalla öljyllä. Jumala voitelee hienoimmalla öljyllä todistajansa vihollisten nähden. Palkinnot ovat ylitsevuotavaisen arvokkaita.
Jumala on Pyhä. Jumala ei salli nimeään pilkattavan. Jumala laittaa paholaisen palveluksessa olevat järkyttävään häpeään. Jumala riemuitsee todistajiensa kanssa voitosta, jonka he ovat saaneet vihollisistaan.
Kol. 2:15 (1933/38): "Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun."
Gal. 6:7-8: "Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän."
Daavid kukisti Goljatin |
Goljat pilkkasi Israelin Jumalaa ja haastoi Daavidin kaksintaisteluun. Daavid oli niin pienikokoinen nuorukainen, ettei edes jaksanut kantaa haarniskaa, mutta hän surmasi kolmimetrisen mestarikaksintaistelija Goljatin lingon kivellä ja irrotti Goljatin omalla miekalla Goljatin pään (1. Sam. 17). Daavidista tuli Israelin kuningas. Jumala pystyi nostamaan kuninkaaksi jopa seitsemän vuotiaan Jooas pojan (2. Aik. 22:1). Jooas oli Daavidin jälkeläinen ja hallitsi Daavidin sekä Salomonin tavoin 40 vuotta.
Epäjumalanpalvelusta harjoittanut kuningatar Isebel yhdessä 450 väärän papin kanssa hävisivät kisan Jumalan profeetta Eliaa vastaan. Isebel ja väärät papit saivat kaikki surmansa (1. Kun. 18, 2. Kun. 9).
Israelin Jumalalle uskollinen Joosef oli syyttömänä tuomittu vankilaan Potifar nimisen naisen valheiden takia. Jumala teki ihmeitä ja nosti Joosefin vankilasta suoraan Egyptin valtion pääministeriksi. Haaman yritti hirttää Israelin Jumalalle uskollisen Mordokain, mutta yhdessä yössä Persian kuningas muutti kaiken. Mordokaista tuli Persian pääministeri ja Haaman hirtettiin. Jumalan profeetta Daniel vietiin leijonan luolaan. Leijonat eivät vahingoittaneet Danielia. Mesopotamian kuningas Nebukadnesar nimitti Danielin pääministeriksi ja syötti Danielin viholliset leijonille.
Ps. 113:5-8 (RK): "Kuka on niin kuin Herra, meidän Jumalamme, joka istuu korkealla ja alentuu katsomaan taivasta ja maata? Hän nostaa tomusta vähäosaisen, korottaa jätekasasta köyhän asettaakseen hänet istumaan ruhtinaiden rinnalle, kansansa ruhtinaiden rinnalle."
Dan. 5:21: "..korkein Jumala on hallitsija ihmisten valtakunnassa ja että hän antaa sen kuninkuuden kenelle tahtoo."
Jeesus, Yeshua on Juudan Leijona, Kuninkaiden Kuningas
![]() |
Juudan Leijona |
Monet ovat erehtyneet siinä, että Jumala sallisi kaiken synnin teon. Me saisimme elää miten tahansa ja Jumala vain rakastaisi sekä armahtaisi jatkuvaa synnin tekoa. Jumala ei ole muuttunut mihinkään Vanhan testamentin päivistä. Jumala on se sama Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, El Shaddai, kuten aina on ollut (Ilm. 4:8) ja aina tulee aina olemaan.
Jumala on ollut ennenkin syntejään katuville armollinen. Jumala armahti Niiniveä, kun kaupunki uskoi profeetta Joonan kehotuksen tehdä parannuksen synneistä. Mutta Jumala on osannut myös rangaista. Jumala tuhosi Sodoman ja Gomorran syntiset kaupungin tulella ja tulikivellä taivaasta. Jumala on ennenkin pelastanut vanhurskaat omansa. Assyyrialaiset sotajoukot piirittivät Jerusalemia. Jumala lähetti yhden enkelin puolustamaan Jerusalemia ja enkeli surmasi kaupunkia piirittäneet 185000 assyyrialaista sotilasta (Jes. 37:36).
![]() |
Susi ulvoo |
Vanhan testamentin juhlien sanomasta löytyy samanlainen Jumala. Syksyn juhlat alkavat pasuunansoiton juhlalla (Rosh Hashanah), jolloin kuulutetaan Jumalan tuomiota syntisille ihmisille. Ihmisillä on 10 päivää aikaa katua, jonka jälkeen tulee suuren sovituksen päivän juhla (Jom Kippur), jolloin kansa vietti aikaa hiljaisuudessa ja paastosi. Tällöin ylipappi uhrasi ja meni temppelin kaikkein pyhimpään Jumalan valtaistuimen, armonistuimen eteen (liitonarkku). Silloin sovitettiin ylipapin omat ja kansan synnit. Jumala antoi anteeksi ja kansa sai hyvän omantunnon siitä, ettei Jumala enää muistele syntejä. Tästä juhlasta kahdeksan päivän päästä on lehtimajajuhla (Sukkot), jolloin muistellaan sitä, kun Israelin Jumala pelasti kansansa Egyptin orjuudesta Siinain erämaan läpi. Nyt Pelastaja, Ylimmäinen Pappi, Jeesus Kristus, Yeshua HaMashiach on sovittanut kaikki synnit ristillä.
Jeesus kutsui Taivaan Isää hepreankielisellä hellittävällä nimellä Abba. Tämä tarkoittaa Isiä, Iskää. Suurin käsky on rakastaa eniten Jumalaa, koko sydämestäsi sekä kaikilla voimilla ja sen jälkeen lähimmäisiä (Matt. 22:36-40). Jumala antaa voiton kruunun (seppeleen) niille, jotka tekevät parannuksen synneistään ja ovat uskollisia Jeesukselle, Yeshualle kuolemaansa asti. He saavat voiton kruunun ja asuinsijan Jumalan valtakunnasta. Pelastuksen ulkopuolelle jääneet heitetään helvettiin ikuisiksi ajoiksi.
Fil. 3:12-16: "En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Veljet, en katso vielä päässeeni siihen asti. Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat. Näin meidän on siis ajateltava, jos kerran olemme täydellisiä. Jos jossakin kohden ehkä ajattelette toisin, Jumala on ilmoittava teille, kuinka asia on. Meidän on vain jatkettava eteenpäin siitä, mihin olemme päässeet."
1. Kor. 9:24-27: "Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen! Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun."
2. Tim 4: 8: "Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä..."
Looser has to fall to hell - häviäjät heitetään tällaiseen helvettiin
Jeesus puhui usein helvetistä ja tulevasta tuomiosta. Mark Driskoll kertoo televisio-ohjelmassa "Taivas ja helvetti", että Raamattuun kirjatusta Jeesuksen opetuksesta 13 % käsitteli helvettiä tai tulevaa tuomiota ja puolet Jeesuksen kertomista vertauksista sisälsi opetusta samasta asiasta. Se pappi joka ei halua puhua ollenkaan helvetistä, ei opeta samalla tavalla kuin, mitä Jeesus opetti. Evankelista haluaa teiltä rahaa kolehtipussiin ja yleisön suosiota, mutta Jeesus haluaa puhua totuuden. Vanha testamentti on täynnä kertomuksia siitä, kun Jumala on rangaissut syntisiä katumiseen tarkoitetun armon ajan jälkeen. Koska Jeesuskin puhui helvetistä, niin nyt on syytä puhua siitä, millaisessa paikassa on helvettiin heitetyt.
7 salamaa (Ilm.4:5, 10:3-4) ja Mikaelin kirkko |
Sana 'helvetti' esiintyy Uudessa testamentissa 12 kertaa ja on käännetty sanasta 'Gehenna', joka on kaatopaikka Jerusalemin lounaisjyrkänteen alla Hinnomin laaksossa. Laakson pohjalle ei auringon valo yllä. Tässä samassa paikassa on uhrattu väärille jumalille esikoispoikavauvoja. Gehenassa paloi jatkuva tuli ja sen ylläpitämiseksi sinne lisättiin tulikiveä eli rikkiä. Jyrkänne suojasi kaupunkia pahalta hajulta. Madot kerääntyivät kaatopaikalle syömään jätteitä. Ne köyhät, jolla ei ollut varaa haudata omaisiaan, joutuivat hävittämään Gehenassa omaistensa ruumiit, mikä oli juutalaisessa kulttuurissa hyvin häpeällistä. Myös muukalaiset (Matt. 27:7) ja kuolemaan tuomittujen ruumiit heitettiin Gehenaan. David Pawson opettaa kirjassaan 'Tie helvettiin' (s. 48-49), että tämä oli sama paikka kuin Hakeldama, jossa Juudas Iskariot teki itsemurhan. Juudas Iskariot pudottautui alas ja hänen ruumiinsa joutui laakson pohjalle siten, että hänen sisälmyksensa levisivät veripeltoon (Apt. 1:15-20, Matt. 27:3-10). Raamattu kertoo, että Juudas Iskariot on tuomittu helvettiin (Joh. 13:8-11, 17:11-12; Apt. 1:25).
'Kadotus' esiintyy suomalaisessa Uudessa testamentissa (KR -38) 27 kertaa. Se on käännetty sellaisista kreikan sanoista kuin apoleia, apollumi tai katakrina, joiden perusmerkitys on tuhota, hävittää. Tuonela, hepreaksi šeh-ole, siis paikka jonne kuolleet joutuivat, on mainittu 46 kertaa Vanhassa testamentissa. Kadotus, helvetti, Gehena ja tuonelan huonompi puoli tarkoittavat kaikki samaa paikkaa.
Raamattu ei mainitse sanallakaan katolisen kirkon keksimästä kiirastulesta ja siksi sitä ei ole olemassa. Taivaaseen pelastuvan ei tarvitse kärsiä hetkeäkään missään kiirastulessa ennen menoa taivaaseen, koska Jeesus, Yeshua on sovittanut pelastuksen vastaanottaneen synnit. Kiirastulen tarkoitus on pelottaa ihmiset pois uskosta. Eräät kirkkokunnat väittävät, että helvetti olisi lopullinen kuolema eli nukahdus pois ilman ikuista piinaa. Tämäkään ei ole Raamatun Sanan mukaista. Ihminen ei voi elää kuin paholainen ja sen jälkeen vain kadota pois. Helvetti ei ole myöskään määräaikainen rangaistus, vaan ikuinen piina.
Dan. 12:2: "Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
2. Tes. 1:9: "Heidän rangaistuksenaan on ikuinen kadotus, ero Herrasta ja hänen voimansa kirkkaudesta."
Mark. 9:43: "Jos kätesi viettelee sinua, hakkaa se pois. Onhan parempi, että käsipuolena pääset sisälle elämään, kuin että molemmat kädet tallella joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen."
Ilm. 20:10: "saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti."
Ilm. 14:9-12: "Näiden kahden jäljessä tuli vielä kolmas enkeli, joka kuulutti kovalla äänellä: "Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin, joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä. Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa -- ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen."
Matt. 5:22: "..joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen."
Matt. 23:33 (1933/38): "Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon."
Tässä muutama muu paikka Raamatusta, jossa on mainittu helvetti: Matt 5: 29-30; Matt. 10:28, 18:9, 23:15; Mark. 9:45, 47; Jaak. 3:6; Luuk 12:5.
"Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.' Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme."
Jes. 66:24: "Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu."
Helvetti on kamala paikka. Madot syövät kivuliaasti ruumista ja tuska kiristää hampaita. Ihmisiä makaa tulikuumassa voimattomana nousemaan sieltä ylös. Ihminen on täysin yksinäinen ja ilman toivoa.
Jumala käski Moosesta ja Aaronia hakemaan kansansa pois Egyptin orjuudesta. Mooses meni faaraon eteen ja sanoi: 2. Moos. 7:26: "..Näin sanoo Herra: 'Päästä minun kansani palvelemaan minua." Faarao kutsui maagikot, taikurit Janneksen ja Jambreksen (2. Moos. 7:11) vastustamaan Moosesta ja Aaronia. Raamattu mainitsee, että Janneksen ja Jambreksen usko oli kelvoton, mikä tarkoittaa samaa kuin tuomiota helvettiin.
2. Tim. 8-9: "Niin kuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin tuollaiset villitsijät vastustavat totuutta. He ovat menettäneet järkensä, ja heidän uskonsa on kelvoton. Mutta kauan he eivät menesty, sillä heidän järjettömyytensä paljastuu pian kaikille, kuten noille kahdellekin kävi."
Hesekielin kirjan 32:17-31 kertovat mitä tapahtuu niiden kansojen armeijan sotilaille, jotka hyökkäävät Israeliin. Tämä Raamatun profetia soveltuu myös Googin sotaan, koska se mainitsee myös pohjoisen kuninkaat mm. Mesek-Tubalin. Raamattu ennustaa Egyptin sotajoukoille kovaa tuomiota helvettiin, koska se hyökkäsi Israeliin (levitti kauhua elävien maassa).
![]() |
Egyptin kuumassa hiekasta ollut muinainen ruumis, British Museum |
Hes. 32:17-21: "..minulle tuli tämä Herran
sana: "Ihminen, valita Egyptin kohtaloa, valita sen
korskeaa joukkoa. Saata se alas tuonelaan,
pakanakansojen pariin. -- Mahtavat suistuvat manalaan, hautaan vaipuneiden joukkoon. Vieläkö olet muita parempi?
Astu alas, asetu sijallesi
jumalattomien pariin. He suistuvat surmattujen joukkoon, miekka on koholla, farao korskeine joukkoineen syöstään alas. Siellä, keskellä tuonelaa, ovat mahtavat
sankarit,
ja he sanovat faraolle ja hänen auttajilleen:
"Tänne suistuitte tekin,
meidän ympärileikkaamattomien pariin,
julmasti surmattujen keskuuteen."
Helvetti on paikka, jossa kokee
kaikkea mahdollista kidutusta, kaikilla aisteilla ja tavoilla.
Kidutuksesta ei saa hetkenkään lepoa. Siellä ei ole mitään hyvää. Taivas on siten vastakohta
helvetille. Taivaassa kokee kaikkea hyvää ja ihanaa, kaikilla aisteilla ja tavoilla.
Tee viisas valinta
Kaikkivaltias Maailman Luoja loi ihmisen lapsekseen, jotta lapsi vapaasta omasta tahdostaan rakastaisi Isäänsä ja olisi hänen käskyilleen tottelevainen. Monet ihmiset eivät halua kuitenkaan rakastaa Luojaansa. He eivät edes halua totella Luojansa ja jopa kapinoivat Luojaansa vastaan. Ihmiset eivät ole halunneet edes ottaa vastaan sitä pelastusta, mitä Jeesus, Yeshua teki ristillä meidän puolestamme.
Fil. 3:15-19: "Olenhan usein sanonut teille ja nyt sanon aivan
itkien, että monet elävät Kristuksen ristin
vihollisina. Heidän loppunsa on kadotus. Vatsa on
heidän jumalansa ja häpeä heidän kunniansa, ja he
ajattelevat vain maallisia asioita."
Jos ihminen ei halua ottaa vastaan pelastusta, niin ihminen ei voi saada mitään hyvää. Silloin on oikeudenmukaista, että ihminen joutuu lopullisesti eroon Luojastaan. Helvetin rangaistus on sen takia niin kova, koska siellä ei ole mitään hyvää. Ihmisen oma pahuus määrää lisäksi sen, että miten paljon joutuu kärsimään helvetissä. Kuumimmat paikat helvetistä saa ne papit ja kristittyinä esiintyneet henkilöt, jotka eksyttivät muita helvettiin (Jaak. 3:1, Matt. 18:6, 23:13).
Viljelijät saavat tuomion, koska ovat syyllisiä maanomistajan pojan surmaan
Viinitarha Kataloniassa |
Sitten omistaja lähetti oman rakkaan poikansa ja ajatteli, että häntä he kuulisivat. Mutta viljelijät tunnistivat pojan viinitilan omistajan perilliseksi ja päättivät surmata pojan, jotta saisivat koko viinitarhan itselleen. Tästä surmatusta ja kuolleista ylösnouseesta pojasta tulikin rakennuksen kulmakivi (myös. Ps. 118:22).
Luuk. 20:17-18: ".. Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Kuka ikinä tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, ja kenen päälle tämä kivi kaatuu, sen se murskaa."
Tämä vertaus selittää sen, miten kärsivällinen ja rakastava Luoja on ollut. Jos kulmakiven varaan rakentaa oman elämänsä, niin saa kaiken anteeksi ja pelastuu (1. Piet. 2:6-8). Tämä on Taivaan Isän suurta kärsivällistä rakkautta.
Viinitynnyri Kataloniassa |
Taivaan Isä on myös pyhä ja oikeudenmukainen. Se joka hylkää kulmakiven, on syyllinen pojan surmaamiseen ja ansainnut ikuisen tuomion helvettiin. Kulmakivi kaatuu päällä ja murskaa. Tämä kannattaa ottaa ihan tosissaan. Raamatussa on mainittu yli 600 kertaa Jumalan viha. Raamattu kertoo useammin Jumalan olevan Pyhä kuin rakastava. Viinitarhuri polttaa viinipuusta irronneet ja kuivuneet oksat tulessa (Joh. 15:6).
Juutalaiset eivät tunnistaneet Jeesusta, Yeshuaa Messiaakseen. Jeesus ennusti, että Jerusalem tuhoutuu maan tasalle (Luuk. 21:5). Rooman armeija tuli ja piiritti Jerusalemia 70 jKr. Roomalaiset katkaisivat Jerusalemista ruokahuollon ja odottivat kärsivällisesti, jolloin kaupunkiin tuli suuri nälänhätä. Ihmisiä kuoli nälkään. Ihmisiä söivät jopa toisiaan sekä maan tomua. Kaupungin asukkaat menivät heikkoon kuntoon. Sitten Rooman armeija hyökkäsi ja tuhosi kaupungin. Juutalaiset eivät pystyneet taistelemaan vastaan.
Jumala odotti kärsivällisesti 40 vuotta sitä, että hyväksyvätkö juutalaiset Yeshuan Messiaaksi. Jumala ennalta puhui pappien tuomiosta Malakian kirjassa. Jumala kertoo Malakian kirjassa, että Hän erottaa syntiin langenneet papit ja heittää uhrieläinten sonnat pappien silmille. Malakian kirja on kirjoitettu 400-luvun alussa eKr, kun Jerusalemin temppeli tuhottiin maan tasalle vuonna 70 jKr, joten tuomio pantiin täytäntöön noin 500 vuoden päästä sen ilmoittamisesta. Juutalais-uskonnossa päättyi uhraaminen, koska temppeliä ei enää ollut.
Mal. 3:5: "Minä teen teidän sukunne kelvottomaksi papin tehtävään. Minä paiskaan uhrieläintenne suolet sontineen teidän silmillenne, viskaan juhlienne jätteet kasvoillenne, ja teidät itsennekin heitetään tuohon samaan tunkioon."
Rooman keisarin palveluksessa oli juutalainen historiankirjoittaja Josefus. Rooman armeija piiritti Jerusalemia kenraali Tiituksen johdolla. Josefus on kirjannut ylös, että Jerusalemin piirityksessä ja tuhossa kuoli 1,1 miljoonaa juutalaista ja 97000 otettiin orjiksi. Kaupungin rikkaudet ryöstettiin, joilla rahoitettiin Colosseumin rakentaminen Roomaan. Juutalaisia orjia käytettiin Colosseumin rakentamisessa. Kun Tiitus astui Rooman keisariksi 79 jKr ja Colosseum oli juuri valmistumassa, niin parin kuukauden päästä Roomaa rangaistiin siten, että tulivuori Vesuvius purkautui ja tuhosi kaksi kaupunkia. Keisari Hadrianus tuhosi loput Israelista 130-luvulla jKr ja yritti hävittää juutalaisten kulttuurin sekä kielen lopullisesti.
Ilm. 14:17-19: "Taivaan temppelistä tuli taas enkeli, ja hänelläkin oli terävä sirppi. Myös alttarista tuli enkeli, se jolla on tuli vallassaan, ja hän huusi kovalla äänellä sille enkelille, jolla oli terävä sirppi: "Pane terävä sirppisi työhön ja korjaa tertut maan viinitarhasta. Rypäleet ovat kypsyneet." Silloin enkeli heitti sirppinsä maan päälle, korjasi sadon maan viinitarhasta ja heitti rypäletertut suureen altaaseen, Jumalan vihan viinikuurnaan."
Jerusalemin alueella asui pieni kristittyjen joukko. He tiesivät, että Jeesus oli varoittanut tulevasta sotajoukosta ja käskenyt heti armeijan saapuessa paeta vuorille (Luuk.21:20-23). Yleensä sotajoukkoja paetaan kaupungin muurien sisälle turvaan, mutta Jeesus kielsi nyt tekemästä näin. Kristityt jäivät henkiin, koska tottelivat Jeesusta ja menivät turvaan vuorille. Jeesus ennakoi myös joukkosurman, loppujen vangiksi ottamisen ja Jerusalemin jäämisen pakanoiden haltuun (Luuk. 21:24).
Tee viisas valinta. Ymmärrä, että olet syntinen ihminen ja tarvitset Jeesusta, Yeshuaa sinun pelastajanasi. Tee muutos elämässäsi. Tee parannus syntisestä elämästä, ota kaste ja aloita uusi pyhä elämä Jeesusta, Yeshuaa seuraten. Näin pääset taivaaseen. Saat pelastuksen ilmaiseksi, kunhan vain olet uskollinen Jeesukselle, Yeshualle ja luotat Häneen.
Kulmakivi, huippukivi, jonka rakentajat hylkäsivät
Jeesus, Yeshua on se huippukivi, jonka rakentajat hylkäsivät (Ps. 118:22, Luuk. 20:17-18, Apt. 4:11). Eräät Raamatun käännökset käyttävät myös sanaa kulmakivi, mutta monet arvostetut käännökset (esim. King James Version ja Raamattu Kansalle) käyttävät sanaa huippukivi (the head of the corner, the chief cornerstone, capstone).
Luuk. 20:18 (RK) sanoo: "Jokainen, joka tähän kiveen kaatuu, ruhjoutuu, ja jonka päälle se putoaa, sen se murskaa."
Kulmakivi on rakennuksessa se kivi, jonka perusteella koko rakennuksen muut kivet on asetettu oikealle kohdalleen, suoraan ja vaaka-tasoon. Huippukivi on holvikaaren ylin kivi, joka yhdistää holvikaaren ja pitää sen koossa. Jos huippukivi tippuu alas, niin se murskaa alla olevat (Luuk. 20:18) ja koko holvikaari sortuu. Raamattu tarkoittaa vertauksessaan nimenomaan holvikaarta koossa pitävää huippukiveä.
![]() |
Ylimpänä on holvikaaren huippukivi |
2. Moos. 24:17: "Ja Herran kirkkaus vuoren kukkulalla näytti israelilaisten silmissä kuluttavalta tulelta."
Ef. 20:20-22: "Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen."
Jumalan huippukiven asettamisesta Jerusalemin toiseen temppeliin kertoo Sakarjan kirja.
Sak. 4:7-9 (1933/38): "Mikä olet sinä, suuri vuori, Serubbaabelin edessä? Lakeudeksi sinä! Hän on paneva paikoillensa huippukiven huutojen kaikuessa: "Suosio, suosio sille! Minulle tuli Herran sana: -- Serubbabelin kädet ovat laskeneet tämän temppelin perustukset, hänen kätensä saattavat myös päätökseen temppelin rakentamisen. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän luoksenne."
Taivaallisen Jerusalemin mitat ja ulkonäkö on kuvattu Ilmestyskirjan 21:9-27. Uusi Jerusalem on neliön muotoinen ja sen keskellä ilmassa loistaa Jumalan kasvojen valo (Ilm. 21:23). Kaupungin muureissa ja ilmassa loistavassa valossa on geometriaa, mikä löytyy myös pyramidin muostosta. Egyptissä oleva Gizan pyramidin pohjan mittasuhteet ovat 1/10.000 osa Uuden Jerusalemin mittasuhteista.
Gizan pyramidi on suurin, vanhin ja ylivoimaisesti taitavimmin rakennettu pyramidi. Pyramidi poikkeaa muista Egyptin pyramideista myös siten, ettei sen sisällä ole mitään patsaita, maalauksia, kultaa eikä hieroglyfejä. Pyramidi on 138 metriä korkea (alunperin 146 metriä, eroosio kuluttanut). Pyramidin huipulla on pieni tasanne, josta puuttuu viimeinen kivi eli huippukivi. Pyramidin sivut ovat 230 metriä ja korkeuskin on suunnilleen sama, jos se mitataan kolmiomuodon huipusta (huippukivi puuttuu) pohjaneliön kulmaan (Ilm. 21:16 on saattanut tarkoittaa tätä korkeutena). Pyramidissa on noin 2,3 miljoonaa kivenlohkaretta, jotka painavat 2,5 tonnia ja monet jopa 25-70 tonnia eli raskaimmat painavat junaveturin verran. Kiviä on tuotu jopa 800 km päästä. Kivenlohkareet on hiottu 0,25 mm tarkkuudella, joten partaveitsen terä ei mahdun kahden lohkareen väliin. Gizan pyramidin sisällä on niin kutsuttu "Kuninkaan huone", jossa on graniitti-kivestä tehty arkku. Se on asetettu huoneeseen rakennusvaiheessa, koska se ei mahdu kulkuväylästä sisään. Arkun valmistamisessa on tarvittu mm. 2 tonnin porausvoimaa, timantti-sahoja yms. Pyramidissa on myös ilmanvaihtokanavat kahteen pyramidin huoneeseen, jotka pitävät lämpötilan tasaisena mukavassa 20 asteessa ympäri vuoden ulkosäästä riippumatta ja mahdollistavat huoneissa oleskelun. Nämä pitkät ja suorat kanavat on leikattu asennuskiviin ennen niiden asentamista ja ilman tietokonesuunnittelua.
Tiedemiehet eivät ole vieläkään kyenneet selvittämään, miten tämä pyramidi on voitu rakentaa. Rakennus on valtavan suuri, kivien kuljetusetäisyys pitkä ja rakennuksen hämmästyttävän tarkka vaaitus ja suunta kohti pohjoista sekä kivien leikkaustarkkuus on ollut mahdotonta tehdä sen ajan rakennustekniikka huomioiden. Pyramidin rakenteissa on mittasuhteita, geometriaa ja muotoja (esim. piin arvo tarkasti), jotka kertovat rakentajien hämmästyttävän hyvistä luonnontieteen ja rakentamisen taidoista.
Gizan pyramidi ei päätynyt Jumalan temppeliksi. Sen huipulle ei asetettu kulmakiveä, huippukiveä. Rakentajat hylkäsivät kulmakiven, huippukiven, maailman valon (Joh. 8:12). Enkelit ja maan asukkaat hylkäsivät Jumalansa ja tilalle tuli epäjumalanpalvelusta. Paholainen otti pyramidin omaksi symbolikseen.
Juud. 1:5-6: "Vaikka te kaiken tiedättekin, tahdon silti muistuttaa teitä siitä, että Herra kyllä ensin pelasti kansansa Egyptistä mutta tuhosi sitten ne, jotka eivät uskoneet. Ja niitä enkeleitä, jotka eivät pitäneet kiinni korkeasta asemastaan vaan hylkäsivät omat asuinsijansa, hän pitää pimeydessä ikuisissa kahleissa suurta tuomion päivää varten."
2. Piet. 2:4-5: "Ei Jumala säästänyt enkeleitäkään, jotka olivat tehneet syntiä, vaan syöksi heidät kahleissa manalan pimentoihin odottamaan tuomion toteutumista. Eikä hän säästänyt muinaisajan maailmaa, vaan antoi vedenpaisumuksen hyökyä yli jumalattoman ihmiskunnan. Kuitenkin hän pelasti Nooan, vanhurskauden julistajan, ja seitsemän muuta."
Juudaksen kirja 1:14 siteeraa profeetta Eenokkia. Eenok on Raamatussa mainittu Jumalan profeetta seitsemännessä sukupolvessa Aadamista. Eenok eli 365 vuotta ja otettiin suoraan taivaaseen näkemättä kuolemaa (Hepr. 11:5, 1. Moos. 5:23-24). Jumalten pojat alkoivat Eenokin aikakautena himoitsemaan maan päällä olevia naisia ja halusivat ottaa heitä vaimoikseen. He lankesivat syntiin (1. Moos. 6:1-8). Heille syntyi jälkeläisiä, joita kutsutaan Raamatussa jättiläisiksi (alkukielellä nefilim). Jumalten pojat toivat ihmisten keskuuteen pahuutta, mikä levisi koko maapallolle. Jumala tuhosi pahuuden pois maapallolta upottamalla maapallon veden alle. Maailman asukkaat kompastuivat kulmakiveen. Kulmakivi eli huippukivi, jonka he hylkäsivät murskasi heidät. Vain Nooa perheineen säästyi uutta alkua varten. Vedenpaisumuksen jälkeen moni sukupolvi on toistanut saman virheen ja hylännyt kulmakiven, mikä on lopulta murskannut heidät alleen.
Luuk. 20:17 ".. Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Kuka ikinä tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, ja kenen päälle tämä kivi kaatuu, sen se murskaa."
Paholainen on aina himoinnut olevansa Jumala
Paholainen, saatana on aina himoinnut olevansa Jumala ja sen takia hänet heitettiin ulos taivaasta langenneiden enkeliensä kanssa (Ilm. 12:7-8). Paholainen heitettiin ulos Jumalan pyhältä vuorelta (Hes. 28:14,17).
![]() |
Muumioarkku British Museumissa |
Baabelissakin eli Babyloniassa alettiin rakentamaan korkeaa tornia epäjumalanpalvelusta ja kansan hallitsemista varten, mutta silloin Jumala sekoitti väestön kielet niin, että he hajaantuivat kaikkialle maailmaan eri kansoiksi (1. Moos. 11:1-9). Arkeologit ovat löytäneet Babyloniasta neliön muotoisen tornin perustuksen (Etemenankin ziggurat), jonka sivun pituus on 91 metriä. Kuten muutenkin paholaisen rakentamat asiat, niin tämäkään rakennus ei kestänyt ajan saatossa, se rapistui ja lopuksi jäännökset hävitettiin.
Paholainen on anastanut valokärkisen pyramidin ja kolmion itselleen symbolikseen. Hän haluaa itseään palvottavan jumalana.

Paholainen inhoaa ristiä, koska Jeesuksen, Yeshuan ylösnousemus ristinkuoleman jälkeen oli suuri tappio saatanalle. Paholainen yrittää poistaa kaikkialta risti-symbolit. Risti yritetään korvata rastilla, kolmiolla yms., jotka vievät ihmisen huomion pois Yeshuan ristillä tekemästä sovitustyöstä ja ylösnousemuksessa saavutetusta voitosta. Eräs seurakunta on ottanut käyttöön mainostoimiston rististä stailaaman liikemerkin, joka on palloilla piirretty epäsymmetrinen risti ja toinen seurakunta on tehnyt rististä purjeveneen (lisää artikkelissa 'Ristillä tehtiin suurin rakkauden teko').
Vapaamuurarit ja heidän moottoripyöräkerhonsa widows sons käyttävät myös valokärkistä pyramidia symbolinaan. Vapaamuurarit luulevat lusiferin eli saatanan olevan "suuri arkkitehti", jota tämä peto ei ole. USA:n dollarin setelissäkin on tällainen valokärkisen pyramidin kuva. Hesekielin kirja kuvaa saatanaa näin:
![]() |
Luxor hotelli Las Vegasissa |
..Sinä teit kaupoissasi vääryyttä, monin synnein sinä saastutit pyhäkkösi. Siksi minä sytytin keskellesi tulen, ja se poltti sinut, minä tein sinusta tomua ja tuhkaa kaikkien nähden. Kaikki kansat, jotka tunsivat sinut, kauhistuvat nyt kohtaloasi. Sinä olet kammottava varoitus. Sinä olet iäksi poissa."
Raamatun näkökulmasta katsottuna Egyptistä on tullut vaurauden, pahuuden ja epäjumalanpalveluksen symboli samalla tavalla kuin, mitä Baabel eli Babylon myös on.
Jerusalemista Jumalan valtakunnan pääkaupunki
Jumala siirsi pääkaupunkinsa ja temppelinsä Jerusalemiin. Jumalan suunnitelma oli, että vedenpaisumuksen jälkeen Israelin kansa kasvoi Egyptin vauraudessa suureksi ja sen jälkeen Jumala haki kansansa pois Egyptin orjuudesta. Mooses sanoi faaraolle, 2. Moos. 7:26: "..Näin sanoo Herra: 'Päästä minun kansani palvelemaan minua."
Nyt on käynnissä kova taistelu Jerusalemista. Ulkopuoliset valtiot ja jopa paavi painostavat Jumalan tahdon vastaisesti Israelia jakamaa maansa sekä myös Jerusalemin palestiinalaisten kanssa. Lopun ajat ovat kuin Nooan päivät (Matt. 24:37-39). Harva astuu pelastuksen arkkiin, joka on elämän pyhittäminen niin, että pelastuu tempauksessa. Tuho tulee yllättäen ja vain harvat pelastetaan antikristuksen kynsistä pois. Antikristus tulee vielä kerran tunkeutumaan Jerusalemin temppeliin "vääränä kristuksena" ennen kukistumistaan Harmagedonin sodassa.
2. Tess. 4: “Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.”
Vihan maljat tuhoavat maapallon ja melkein kaikki sen asukkaan (Ilm. 16). Antikristus ja hänen väärä profeetansa otetaan kiinni ja heitetään elävänä tuliseen järveen ikuisiksi ajoiksi (Ilm. 19:20). Tämän jälkeen Jumala luo uuden maan (Ilm. 21:1), jolloin maapallo korjataan vihan maljojen tuhoista.
2. Piet. 3:5-7: (RK) "Tieten tahtoen he eivät ota huomioon, että taivaat samoin kuin maa, joka on tehty vedestä ja veden kautta, olivat ikiajoista olemassa Jumalan sanan voimasta, ja että niiden kautta silloinen maailma tuhottiin vedenpaisumuksessa. Mutta samalla sanalla on nykyiset taivaat ja nykyinen maa säästetty tulelle. Niitä säilytetään jumalattomien ihmisten tuomion ja kadotuksen päivää varten."
Uusi Jerusalem laskeutuu maapallolle ja siitä tulee maapallon pääkaupunki. Jeesuksesta, Yeshuasta tulee kulmakivi, huippukivi Uuteen Jerusalemiin. Jeesus, Yeshua hallitsee maapalloa Kuningasten kuninkaana Uudesta Jerusalemista käsin (Ilm. 21). Asiasta lisää artikkelissa "Ilmestyskirja".
Hep. 12:28-29: "Me saamme valtakunnan, joka ei järky. Olkaamme sen vuoksi kiitollisia, kiittäkäämme Jumalaa ja palvelkaamme häntä hänen tahtonsa mukaisesti, kunnioituksen ja pyhän pelon tuntein, sillä meidän Jumalamme on tuhkaksi polttava tuli."
Jes. 10:17 (1933/38): "Israelin valkeus on tuleva tuleksi ja hänen Pyhänsä liekiksi, joka polttaa ja kuluttaa hänen ohdakkeensa ja orjantappuransa yhtenä päivänä"
Jes. 29:23: "...he jälleen pitävät pyhänä minun nimeni, pitävät pyhänä Jaakobin Pyhän ja vapisevat kunnioituksesta Israelin Jumalan edessä."
Ilm. 4:8: "Näillä neljällä olennolla oli kullakin kuusi siipeä, jotka olivat molemmilta puolin täynnä välkehtiviä silmiä. Taukoamatta, päivin öin, nuo olennot lausuvat: -- Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias! Hän oli, hän on ja hän on tuleva."
Runo, joka kertoo ylösnousemisen voimasta
Eräänä yönä pulppusi runo sydämeeni. Sain runoriimejä. Lähdin heti kirjoittamaan niistä runoa. Tässä runossa on jotain uutta, jotain koettua ja jotain lainattua, mutta se osa tämän runon tarkoitusta. Tämä runo kertoo ylösnousemisen voimasta ja annoin sille nimeksi 'Aamuaurinkoon'.
Aamuaurinkoon
Istun sauna jälkeen parvekkeella
tähtitorni siintää edessä
Minä maistelen parhaita herkkuja
mutta herkut eivät ravitse minua
Minä kellun pumpulissa
mutta se ei minua lämmitä
Minä elän yltäkylläisyydessä
mutta se ei minun sydäntäni sytytä
Minulla on kukkurakaupalla vaurautta
mutta se ei minulle onnea tuota
Minulla on syli täynnä kultaa
mutta se on kylmää metallia
Minut on kutsuttu profeetaksi Jumalan
mutta siitä on ollut vain harmia
Käteni alla sairaat paranevat
mutta se ei omaa sydäntä paranna
Minä kuljen matkoja ilman odottamista
mutta se ei elämääni helpota
Mikä on tämä taakka
jota kantaa ei jaksa
Se on kun ei ole rakkautta
kun ei ole ketään, joka pitäisi sylissä
Ei ole syliä mihin käpertyä
on tyhjyyttä vailla merkitystä
Ei ole mitään rikkautta
jos ei ole rakkautta
On vain tyhjyyttä yksinäisyydessä
kullan kimallusta ilman lämpöä
On väsyneen vaiennut valitus
tuhkaa päällä painuneen pään
Öisille kaduille kun astelen
suolaisen sateen poskeltani nuolaisen
Vailla päämäärää yön selkään kuljen
Bulevardin taloja katselen
Pitäisi mennä jo nukkumaan
pitäisi yrittää unohtaa
Ei voi unohtaa
kun unet muistuttaa
On tuska, joka painaa
on kipu, joka lannistaa
On rukous vailla loppua
on avunhuuto ilman vastausta
Aamu jo sarastaa
kuppi kahvia valvoneen virvoittaa
Aurinko jo paistaa
lämmin kevättuuli puhaltaa
Luonto herää unestaan
kirsikkapuun kukat puistoa kaunistaa
Kadunkulmassa kaksi kohtaa
askel pysähtyy, on ilme hämmästynyt
Sinäkö se oot
niin monen vuoden jälkeen muistatko mua
Vieläkö tunnet tutun maun
maun josta syntyy muistoja
Hymy syttyy huulille
kaksi toisiaan tervehtii halaillen
Syleily viipyy
kädet selkää silittää
Vasten jykevää rintaa
painautuu neidon pää
Miehen käsi hiuksia hyväilee
neidon silmät sulkeutuu
Pää kiipeää kohti kasvoja
huulet kohtaavat, liekit leiskuvat
Rinta roihahtaa onnesta
sydämen haavat paranevat
Taivaan Isä lapsiaan katselee
Pilven reunalla heitä ihastelee
Ilon kyyneleitä taivaalta satelee
kesäinen sade kaksi Luojansa lasta kastelee
Sade huuhtoo
murheet pois pesee
Läpimärkinä puistossa kirmaavat
puun alle suojaan juoksevat
Lämmin kahvikuppi huulilla
kastuneet hiukset jo kuivuvat
Hääkellot soivat
juhlavieraat saapuvat
On aika juhlia
on aika menneet unohtaa
Kesäinen aurinko paahtaa korkealta
lempeä merituuli viilentää kahta rakastavaista
Kaivopuiston nurmella, viltin reunalla
kainoloosi painautua mä saan
Nauretaan, on aika huolet unohtaa
kesäilta jatkuu aamuaurinkoon
Sydän villi hakkaa
löytänyt sut oon
Kuluu vuosi
kuluu kaksi
Eiran rannan laiturilla
isä työntää lastenvaunuja
Äiti kulkee isän kainalossa
vauva nauraa onnellisena