tiistai 16. syyskuuta 2014

Uskonnolliset ihmisen jatkavat syntien tekemistä, koska he eivät halua hyväksyä Luojaansa sellaisena, kuin Hän on


* Viisaat neitsyet pelastuvat taivaaseen, mutta tyhmät neitsyet eivät halunneet oppia tuntemaan Jumalaa sellaisena, kuin Hän on
* saatanan kätyrit sotivat uskovia vastaan seurakunnan sisältä käsin
* Hyväksy Luoja sellaisena, kuin Hän on; Hyväksy Raamatusta jokainen sana
* Luoja on yhtä aikaa sekä armollinen ja rakastava että ankara ja Pyhä
* Ananias ja Safira valehtelivat Jumalalle sekä seurakunnalle ja menehtyivät heti äkilliseen sairaskohtaukseen
* Älä halveksu profetian armolahjaa, mutta koettele
* Usko Pyhän Hengen voimaan, mutta varo ihmeillä ratsastavia rahankerääjiä


Seurakunnissa on viisaita ja tyhmiä neitsyitä sekä sisään luikerrelleita saatanan kätyreitä

Suomessa ei mene tällä hetkellä hyvin. Kirkossa käy pieni osa väestöstä. Totuus on se, että sitäkin pienempi osa suomalaisista on enää vanhurskaassa, Jumalalle kelpaavassa uskossa. Hyvin harva suomalainen on pyhittänyt elämänsä. Tämä on piskuinen lauma. Lukumäärältään se on hyvin pieni, mutta hengessä vahva (Ilm. 3:7-12). He ovat viisaita neitsyitä. Viisaat neitsyet viettävät pyhää elämää ja elävät totuudessa. Tämän pienen joukon Jeesus, Yeshua pelastaa taivaaseen.

Kirkossa kävijöistä suuri osa ei ole tehnyt parannusta syntisestä elämästään. Eräät tunnustautuvat tapakristityiksi, jotka haluavat vain elää konservatiivisten perinteiden mukaan. Uskonnolliset ihmiset löytävät aina jonkun tekosyyn, miksei Jumalan käskyjä tarvitse noudattaa. Kun joku pappi antaa heille tekosyyn, joka oikeuttaisi rikkomaan Jumalan käskyjä vastaan, niin uskonnollinen ihminen omaksuu sen heti.

Seurakuntien toimintaan on tullut ihmisiä, joiden on vaikea uskoa ja hyväksyä Jeesus Kristus, Yeshua HaMashiach sellaisena Kuninkaana, jonka esimerkin ja opetusten mukaan tulee elää (Joh. 13:15, 14:6). He pikemminkin haluavat tehdä vain yleisesti hyväksyttyä hyvää, joka on eräissä tapauksissa myös Jumalan tahdon vastaista työtä. Esimerkiksi rauhan ja suvaitsevaisuuden nimissä sallitaan väärien uskontojen harjoittaminen Jumalalle pyhitetyssä huoneessa, mikä on vakavaa syntiä.

Luterilainen kirkko mainostaa kirkollisvaaleja teemalla: "Usko hyvän tekemiseen". Menneinä aikoina kirkko opetti aivan oikein, ettei hyvät teot pelasta vaan uskollisuus Jeesukselle Kristukselle. Nyt kirkko lankeaa samaan asiaan, mistä aikanaan varoitti.
Länsimaissa on tapahtumassa Raamatun ennustama suuri uskosta luopuminen (Luuk. 18:8).

Tyhmille neitsyille kelpaa uskonto niin kauan, kuin se ei vaadi heiltä mitään. He eivät ole antaneet koko elämäänsä pelastajalleen Jeesukselle, Yeshualle (Matt. 25:8). Tyhmiltä neitsyiltä puuttuu kestävä uskollisuus Taivaan Isän tahdolle. Usein he sanovat, että heillä on sellainen omanlainen suhde Jumalaan. Tällä he tarkoittavat sitä, etteivät he halua kaikilta osin sellaista Jumalaa, joka on Raamatussa. He luulevat tuntevansa Jumalan, mutta eivät tunne (Matt. 25:12). Valitettavasti kaikki seurakunnassa uskontoa harjoittavat eivät pääse taivaaseen.

Matt. 7: 21-23 (1933/38): "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa? Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."

Tyhmät neitsyet hakevat seurakunnista lähinnä viihdettä ja hyvinvointikokemuksia (Hes. 33:32). He valitsevat seurakuntansa sen perusteella, mistä saa mukavimmat elämykset eikä sen perusteella, missä puhutaan totuutta. He ovat kiinnostuneet uskonnollisuudesta, mutta eivät ole kiinnostuneet uskonkuuliaisuudessa elämisestä. He haluavat kokea siunauksia, mutta eivät halua seurata Yeshuaa (Jeesusta) noudattamalla Hänen antamaa esimerkkiä ja opetusta. He arvioivat pappeja ja oppeja sen perusteella, mikä antaa heille eniten uskonnollista mielihyvää. Heidän on hyvin vaikea uskoa mihinkään sellaiseen, joka ei tyydytä heidän välittömiä mielihyvän tarpeita. Sen takia he eivät kärsi kuulla kaikkea Raamatusta (Joh. 8:39-47) vaan ainoastaan ne jakeet, jotka miellyttävät heitä. Uskonnolliset ihmiset eivät hyväksy, että Jumalalla on moraalisia vaatimuksia ihmisille. He haluavat itse valita ne Raamatun kohdat, joita noudattavat ja jättävät muut käskyt noudattamatta tekosyyn turvin. He ovat Jumalan käskyille välinpitämättömiä, koska he luulevat, että ihan kaiken laittomuuden saa aina anteeksi, jolloin he pitävät Kristuksen sovintoverta halpana uhrina.

Room. 2:13, 27; 3:31: "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia....    ..Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia...    ..Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo."

1. Piet. 1:14-19: "Olkaa kuuliaisia lapsia älkääkä taipuko noudattamaan himoja, joiden vallassa ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte. Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette. Onhan kirjoitettu: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika. Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä."

Uskonnolliset ihmiset pyrkivät määrittelemään oman Jumalansa, oman Jeesuksen ja omat moraalisäännöt oman tahtonsa mukaisesti. He voivat näyttää ulospäin hyvinkin hurskailta kristityiltä, mutta todellisuudessa he ovat ajautuneet eroon Jumalasta ja tyhmiksi morsiusneidoiksi. He voivat sanoa uskovansa Jeesukseen ja jopa lukevat Raamattua, mutta heidän uskonsa perustuu väärien opettajien ihmisten haluja mielisteleviin saarnoihin, joissa saarnata erilaista Jeesusta, mitä Raamatussa on. Paavali moitti korinttilaisia ja galatialaisia siitä, että he olivat alkaneet uskomaan väärää evankeliumia.

2. Kor. 11:3-4: "Pelkään kuitenkin, että niin kuin käärme kavalasti petti Eevan, teidän mielenne turmeltuu ettekä te enää ole vilpittömiä ja puhtaita suhteessanne Kristukseen. Jos joku tulee luoksenne ja julistaa toista Jeesusta kuin me olemme julistaneet, jos te saatte jonkin toisen hengen kuin sen, jonka olette jo saaneet, tai toisen evankeliumin kuin sen, jonka olette jo ottaneet vastaan, niin sellaista te kyllä hyvin siedätte."

Gal. 1:6-8: "Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa hänestä, joka on armossaan kutsunut teidät, ja olette siirtymässä toisenlaiseen evankeliumiin. Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia. Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu."

Ne jotka hyväksyvät Jumalan opetuksen ja lain sekä noudattavat niitä, he ovat viisaita morsiusneitoja, jotka pelastuvat. Jumala siunasi Abrahamia, koska hän noudatti Jumalan käskyjä, lakia ja opetusta.

1. Moos. 26:4-5 (RK): "Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki maailman kansat, koska Abraham kuunteli minun ääntäni ja noudatti säätämiäni käskyjä, lakeja ja opetuksia."

2. Tess. 1:7-9 (1933/38): "..kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta..." (vert. Room. 2:12-13, 1. Tim. 1:11)

Mistä kenkä puristaa?

Miksi kaikki uskonnolliset ihmiset eivät pelastu taivaaseen. Heidän synti on siinä, että he veistävät valikoivalla Raamatun lukemisella sellaisen jumalan itselleen, joka miellyttää heitä enemmän (Raamatun opiskeleminen korvasyyhyyn). Itsekäs ihminen haluaa noudattaa vain niitä Jumalan käskyjä, jotka miellyttävät häntä. Itsekäs ihminen etsii sellaisen papin, joka opettaa, ettei kaikkia Raamatun käskyjä tarvitsisi noudattaa (Juud. 1:4). Emme halua olla luotuja, vaan itse asiassa pyrimme luojaksi, joka asettaa itselleen ne säännöt, joita haluaa noudattaa.

2. Tim. 3:1-7: "Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinäkoittavat vaikeat ajat. Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä japöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia! Nämä näet tunkeutuvat koteihin jakietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten oikkujensa riepottelemia naisparkoja, jotka ovataina alttiita uusille opetuksille mutta eivät voikoskaan päästä selville totuudesta."

Uskonnollinen ihminen on tosiasiassa rakastunut valheeseen. Hän ei halua noudattaa totuutta, vaan etsii kaikki puolitotuudet ja muut tekosyyt, ettei koko totuutta tarvitse noudattaa. He haluavat tehdä Jeesuksesta omanlaisen, joka sopisi heille paremmin, mutta silloin se ei ole enää se Jeesus, ketä Raamattu tarkoittaa vaan väärä uskonto. Raamattu varoittaa, ettei valheeseen rakastuneet uskovat pelastu Taivaaseen (Matt. 7:21-23).

Room. 2:8: "..mutta niitä, jotka ovat itsekkäitä ja tottelevat totuuden sijasta vääryyttä, kohtaa ankara viha."

Ilm. 22:15: "Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä."

Ilm. 21:8: "..ja kaikki valheen orjat saavat tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Tämä on toinen kuolema."

Meidän tulisi hyväksyä Luojamme sellaisena, kuin Hän on, ja alistua kokonaan Hänen tahtoonsa. Raamatun jokainen sana on Taivaassa määrätty (2. Tim. 3:16). Jeesus, Yeshua jopa korosti, ettei Hän ollut tullut kumoamaan yhtään pienintäkään kirjainta Vanhasta testamentista (Matt. 5:17-20, Luuk. 16:16-17). Jeesus jopa vaati noudattamaan Vanhassa testamentissa annettuja käskyjä (Matt. 23:1-3). Myös Paavali vaati samaa ja itse noudatti jokaista Vanhan testamentin käskyä uuden liiton aikana (Room. 3:31, Apt. 25:7-8, 28:17-21). Nöyrä ihminen hyväksyy Luojansa sellaisena, kuin Hän on.

Jaak. 4:6: "..Siksi Raamattu sanoo: -- Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon." 

Seurakunnassa on syytä olla varuillaan

Musta joutsen ja nokikana Lontoossa
Vapaamuurarit ja odd fellows-salaseurat ovat paholaisen kirkkoja. Niiden jäseniä käy myös seurakunnissa. He esiintyvät uskovina ja jopa pastoreina. Tämä kuulostaa kamalalta, mutta valitettavasti se on totuus. Olihan Jeesuksen, Yeshuan yksi apostoleistakin paholaisen kätyri. Hän oli Juudas Iskariot, johon saatana meni sisälle (Luuk. 22:3). Juudas Iskariot teeskenteli olevansa uskossa. 

En haluaisi ottaa tätä esille, mutta minun täytyy niin tehdä, jotta osaisitte olla riittävän varuillaan seurakunnan kokouksissa. Raamattu kertoo niistä saatanan kirkossa olevista, jotka valehtelevat olevansa kristittyjä ja uskossa, mutta eivät ole (Ilm. 3:9).

Taivaaseen ei pelastu, jos palvoo kahta jumalaa (Matt. 6:24, 1. Kor. 6:9-11). Näitä salaa paholaista palvovia henkilöitä on joskus vaikea tunnistaa. He saattavat olla seurakunnan vanhimmistossa, lahjoittaa suuria summia rahaa seurakunnalle ja auttaa käytännön asioissa muita seurakuntalaisia. Ylipappi Kaifas oli Israelin ylin hengellinen johtaja ja siitä huolimatta hän vaati Jeesuksen ristiinnaulitsemista.

Kuka Kaikkivaltias Maailman Luoja on

Meille on opetettu, että Jeesus, Yeshua on syntisten ystävä. Yeshua on sovittanut ristillä meidän synnit. Hän antaa meidän raskaatkin synnit anteeksi. Hän on kärsivällinen armossaan ja Hyvä Paimen. Hän rakastaa lapsiaan. Näin monet evankelistat opettavat ja tämä pitää paikkansa.

Joh. 3:17: "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen."

Tämä kuulostaa hyvältä ja onkin sitä. Mutta jos tuon Raamatun kohdan nostaa esille yksittäisenä lauseena, niin Jeesuksesta saa väärän kuvan. Näin monet evankelistat myös tekevät. He puhuvat vain armosta ja vielä jopa lisäävät sen, että Jumalan armo ja rakkaus sallisi synnin teon jatkamisen. Voisimme mennä armosta armoon siis jatkaa synnin tekoa. Tämä kuulosta hyvältä sellaiselle ihmiselle, joka haluaa elää vaivattomasti eikä viitsi tehdä parannusta syntisestä elämästään.

Meidän tulee lukea Raamatusta aina kaikki sen sisältämät kirjat kokonaisuutena, jotta ymmärrämme koko totuuden. Lukekaamme nyt lisää Johanneksen evankeliumista, jolloin näemme myös sen puolen Jeesuksesta, Yeshuasta, joka vaatii meitä elämään Taivaan Isän käskyjen mukaan ja lopettamaan synnin teon.

Joh. 3:18-21: "Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi,että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

Jae 19 puhui armosta, mutta seuraavat jakeet jo tuomiosta. Emme voi valikoida Raamatusta vain niitä lauseita, jotka miellyttävät meitä, vaan meidän tulee ottaa huomioon kaikki, mitä Raamatussa on sanottu.

Jeesuksen, Yeshuan yksi nimistä on Juudan Leijona (Ilm. 5:5). Hän on vahva ja voittoisa Kuningasten Kuningas. Hän on myös ankara tuomari (Ilm. 14:19, 15:7). Itse asiassa Raamatussa on mainittu useammin Jumalan viha kuin rakkaus. Jumala on Pyhä. Hän ei salli synnin tekemistä eikä nimensä pilkkaamista (Gal. 6:7-9).

Kaikkivaltias Maailman Luoja
Jos joku opettaa niin, että Jumala vain rankaisee ja tuomitsee, niin tämäkin antaa väärän kuvan. Jeesus, Yeshua on yhtä aikaa armossaan kärsivällinen ja rakastava (Joh. 15:13) sekä ankara (Matt. 23:13, 1. Moos. 19:23-30) ja Pyhä (Jes. 29:23). Yeshua on Hyvä Paimen, Karitsa, joka antaa anteeksi niille, jotka seuraavat häntä. 

2. Moos. 20:6: "Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni."

Jeesus puhui sekä taivaasta että myös helvetistä. Niille jotka eivät tottele Häntä, hän on kova tuomari, Seitsemän Ukkosen Jylinää, Kuluttava Tuli ja Vahva Jehovah Sebaot (Sotajoukkoja Johtava Jumala, esim. Joel 2:11). Hänen ylivertainen kärsivällisyytensä sekä itsehillintänsä saa aikaan sen, että hän voi olla kaikkea tätä samalla kertaa. Hänen päätöksentekonsa on täydellistä.

San. 13:24. "Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan, joka rakastaa, kurittaa häntä jo varhain."

Jumalan rakkautta on se, että Hän joskus kurittaa niitä, jotka syntiä tekevät. Näin lapset oppivat pois väärältä tieltä ja pelastuvat taivaaseen. Taivaan Isä voi antaa paljonkin aikaa syntiselle ihmiselle katua ja tehdä parannus. Ylpeä ihminen ei aina näe mitään syytä katua ja elämä vajoaa syvemmälle syntiin. Mutta kun armon aika katua päättyy, niin kuritus tulee yllättäen kuin salama kirkkaalta taivaalta. Yksi kovimpia kurituskeinoja on luovuttaa epäpyhää elämää viettänyt ihminen saatanalle, joka turmelee ruumiin, jotta ihminen pelastuisi lopulta taivaaseen (1. Kor. 5:1-5, 1933/38).

Jumala haluaa, että kaikki pelastuisivat. Ihmisen täytyy tehdä tämä valinta itse vapaasta omasta tahdosta. Jumala voi vain rakastaa ja välillä kurittaa, jotta ihminen tekisi vapaasta omasta tahdostaan oikean päätöksen. Jumalan ei tarvitse kurittaa, jos ihminen itse ymmärtää tehneensä syntiä, polvistuu Jumalan edessä, pyytää anteeksi ja ottaa opiksi virheestään. Kuningas Daavid teki aviorikoksen. Siitä on säädetty kuolemanrangaistus. Daavid katui huorintekoaan ja pyysi sitä anteeksi Jumalalta. Jumala armahti Daavidia eikä Daavidin tarvinnut kuolla (2. Sam. 12:1-14).

Jumalan tunteminen on kaiken toiminnan perusta. Jumalan oppii tuntemaan, kun hyväksyy kaikki Raamatun lauseet, elää niiden mukaan ja rukoilee säännöllisesti.

Ps. 9:10: "Herran pelko on viisauden alku, Pyhän tunteminen on ymmärryksen perusta." 

Kun tunnemme jonkun henkilön hyvin, niin osaamme arvioida, miten hän toimisi eri tilanteissa. Tämä sama toimii Taivaan Isänkin kohdalla. Kun oikeasti tunnemme Hänet, niin osaamme tietää, mitä Hän tahtoo meidän tekevän eri tilanteissa. Paavalillekin oli Jeesuksen, Yeshuan tunteminen kaiken perusta. 

Fil. 3:8-9: "..Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle.."

Voimme osata ulkoa kaikki Raamatun lauseet, mutta emme hyödy siitä, jos emme opi tuntemaan Taivaan Isää. Tuntemisen estää se, että emme hyväksy kaikkea Raamatusta lukemaamme, jolloin emme myös noudata Taivaan Isän koko tahtoa. Haluamme itse luoda ihan oman kuvan Taivaan Isästä, joka miellyttäisi meitä enemmän. Tällöin emme tunne Taivaan Isän todellista persoonaa.

Hyväksy Taivaan Isä sellaisena kuin Hän on, niin opit tuntemaan Hänet.

Ps. 147:11 (1933/38): "Herra mielistyy niihin, jotka häntä pelkäävät, jotka panevat toivonsa hänen armoonsa."

Kaikki papit eivät tunne Jumalaa, vaikka ovat opiskelleet vuosia kirjoituksia

Perttelin aluekappalainen Suvi Laaksonen kirjoitti Turun Sanomiin (7.9.2014) Päivän sana -palstalle Johanneksen evankeliumin jakeesta:

Joh. 9:39: "Jeesus sanoi: "Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita." 

Pappi Suvi Laaksonen ei hyväksynyt tätä kohtaa Raamatusta (Joh. 9:39). Hän kommentoi näin: "Tervetuloa vaan Jeesus, täällähän meitä riittää, tuomittavaksi ... Sinä olet tullut maailmaan pannaksesi toimeen tuomion. Ja minun on pakko kysyä: Eikö tuomitsijoita ole jo tarpeeksi? Eivätkö tämän maailman tuomarit jo riitä?... Jeesus, emme me tuomaria tarvitse, me tarvitsemme Vapahtajan. Vapahtajan, jolle kelpaa kaikki..."

Kirjanoppinut pappi ei hyväksynyt Jeesusta sellaisena, kuin Hän on. Laaksonen ei hyväksynyt sitä, että Jumala on myös tuomari. Laaksonen haluaisi, että syntinen ihminen saisi rauhassa jatkaa synnin tekemistä. Laaksonen antaa väärän kuvan siitä, mitä Jumalan armo tarkoittaa. Laaksoselta puuttui Herran pelkoa ja Jumalan kunnioitusta niin, että kehtasi röyhkeästi ojentaa Jeesusta, Kuningasten Kuningasta.

Katsotaan, mitä Pyhä Henki on apostoli Pietarin kautta puhunut Jumalan tuomioista siinä yhteydessä, kun Pietari puhui vääristä opettajista (2. Piet. 2:1):

2. Piet. 2:4-11: "Ei Jumala säästänyt enkeleitäkään, jotka olivattehneet syntiä, vaan syöksi heidät kahleissa manalanpimentoihin odottamaan tuomion toteutumista. Eikähän säästänyt muinaisajan maailmaa, vaan antoi vedenpaisumuksen hyökyä yli jumalattoman ihmiskunnan. Kuitenkin hän pelasti Nooan, vanhurskauden julistajan, ja seitsemän muuta. 

Jumala tuomitsi Sodoman ja Gomorran kaupungit polttamalla ne poroksi ja antoi näin varoittavan esimerkin vastaisten aikojen jumalattomille. Sen sijaan hän pelasti hurskaan Lootin, jonka mieltä jumalattomien riettaus painoi. Päivästä päivään tuo hurskas mies sydämessään kärsi, kun hän joutui elämään heidän keskellään ja katselemaan ja kuuntelemaan heidän jumalattomuuttaan.

Herra siis voi pelastaa koetuksesta ne, jotka häntä pelkäävät, mutta jumalattomien hän antaa rangaistuksen alaisina odottaa tuomion päivää -- varsinkin niiden, jotka seuraavat saastaisia ruumiin haluja ja halveksivat Herraa ja hänen valtaansa. Nuo itseään täynnä olevat röyhkimykset eivät kaihda herjaamasta henkivaltojakaan, vaikka edes enkelit, joilla onenemmän voimaa ja valtaa, eivät Herran edessä niitä herjaa ja tuomitse. Nuo ihmiset herjaavat sellaista, mitä eivät tunne..."

Pappi Laaksonen on hyvä esimerkki siitä, ettei kaikki papit tunne Jumalaa, vaikka ovat opiskelleet vuosia teologiaa ja Raamattua. Tämä pappi ei halunnut alistua luoduksi, vaan rupesi luojaksi ja väsäämään Jumalasta sellaista kuvaa, joka kelpaisi hänelle paremmin. Laaksonen otti esille jakeen 39 tuomiosta, mutta sivuutti sitä seuraavat jakeet 40-41. Itse asiassa Jeesus vastaan Laaksoselle jakeessa 41: Laaksosessa pysyy synnin tekeminen, koska hän luulee ymmärtävänsä, vaikka ei ymmärrä.  

Joh. 9:40-41: "Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: "Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?" Jeesus vastasi: "Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä." 

Salon kirkkoherran ja arkkipiispan velvollisuus on ojentaa Laaksosta (Matt. 18:15-17, 1. Tim. 5:20). Muuten he osallistuvat samaan syntiin, mitä Laaksonen teki (Hes. 33:7-9). Kumpikaan ei ole julkisuudessa irtisanoutunut pappi Laaksosen lehtikirjoituksesta viikkoon, joten he ovat hiljaisesti hyväksyneet Laaksosen kirjoituksen ja ottaneet osaa samaan syntiin.

Hautausmaa Jerusalemissa
Matt. 23:27-28 (RK): "Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te tekopyhät! Te olette kuin valkoisiksi kalkitut haudat. Ulkoapäin ne näyttävät kauniilta, mutta sisältä ne ovat täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa. Samoin tekin näytätte ihmisten silmissä ulkoapäin hurskailta, mutta sisältä olette täynnä tekopyhyyttä ja laittomuutta."

Ennenkin on ollut niin, ettei papisto ole tuntenut Jumalaa (Matt. 7:21-23). Israelin kansan ylin hengellinen johto, suuri neuvosto osasi tarkasti kaikki Pyhät kirjoitukset, mutta he eivät hyväksyneet Luojaansa sellaisena kuin Hän on. He eivät oikeasti rakastaneet Luojaansa. He eivät oppineet tuntemaan Jumalaansa niin, että olisivat tunnistaneet Jeesuksen, Yeshuan Messiaakseen ja Jumalakseen (Luuk. 22:66-71), vaan tuomitsivat Jeesuksen ristille. Se takia he tekivät huonoa hedelmää. Jeesus näki ennalta, että tämä toistuisi jatkossakin. Sen takia Hän lausui nämä varoittavat sanat papistosta:


Matt. 7: 21-23 (1933/38): "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa? Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."

Matt. 23:13: "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät."

Pappien kannattaisi pitää mielessä se, ettei Jeesus valinnut opetuslapsiksi 12 kirjanoppinutta pappia, vaan valitsi tavallisia ihmisiä, kalastajia ja tullimiehiä. Jeesus oli itsekkin puuseppä, mutta tunsi hyvin kirjoitukset. Suurin osa Vanhan testamentti profeetoista on ollut ihan tavallisia ihmisiä papiston ulkopuolelta. Jumala on ennenkin vaihtanut pappinsa toisiin (Mal. 2:3, 3:3).

Monet papit ovat onnistuneet kasvattamaan seurakuntansa suureksi ja nauttivat uskovien suurta suosiota. He esiintyvät televisiossa ja heitä kehutaan. Osalla heistä on virallinen virka ja maisteritutkinto. Monet heistä ovat opettaneet niin, että jotkin kohdat Vanhasta testamentista (laki ja profeetat) eivät ole enää voimassa. He ovat rikkoneet Jeesuksen, Yeshuan sitä hyvin ankaraa käskyä, ettei Vanhasta testamentista saa kumota pienintäkään kirjainta. Tämän takia monet papit jäävät taivaassa viimeisille paikoille tai tuomitaan helvettiin, koska ovat rikkoneet tätä Jeesuksen, Yeshuan käskyä vastaan. Valitettavasti suuri joukko pappeja ja evankelistoja rikkoo aivan koko ajan tätä Raamatun kohtaa vastaan:

Matt. 5:17-20: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 

Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan."

Ongelma on siinä, ettei papit eikä evankelistat ota tosissaan sitä, mitä Jeesus, Yeshua on sanonut tästä asiasta. He ovat opettaneet mielihalujensa mukaan Raamattua välittämättä siitä, mitä Jumala on halunnut puhua Raamatun kaikilla sivuilla ihmisille. He ovat opettaneet korvasyyhyjen mukaan. Kirkkokunnat ovat omaksuneet monenlaisia doktriineja menneiltä ajoilta ja papit jatkavat näiden väärien doktriinien opettamista edelleen.

Kerran Helsingissä kulkiessani vastaan tuli hyväntekeväisyysjärjestön rahankerääjä. Aloimme keskustelemaan uskosta. Hän oli erään seurakunnan luottamushenkilö ja rippikoulu-aktiivi.  Hän kertoi, että on mennyt seurakunnan toimintaan mukaan sen takia, koska kirkkoherra on siellä niin mukava. Huomasin, että tämä nuori nainen halusi ajanvietettä ja hengailla mukavassa ympäristössä. Hän halusi kuulla vain mukavia puheita. Hän oli selvästi omaksunut oman kirkkokuntansa johdon valheita.

Keskustelumme oli kuitenkin hedelmällinen, koska huomasin tämän naisen havahtuvan siitä, ettei seurakunnan puheet taidakaan olla Raamatun mukaisia. Hän selvästi jäi miettimään, että onko hän kuitenkaan oikealla tiellä. Valitettavasti on niin, että monet suomalaiset seurakunnat ovat luopuneet merkittävässä määrin uskollisuudesta Taivaan Isän tahdolle. Tästä asiasta on lisää artikkelissa "Likainen porttokirkko".

Monet syyttävät viimeisellä tuomiolla sitä, että valehtelevat papit eksyttivät heidät (Matt. 24:24). Vaikka näin voi olla, niin tosiasiassa ihminen on vastuussa omasta uskostaan. Ihmisen oma syntisyys saa aikaan sen, että hän haluaa etsiä sellaiset opettajat, jotka puhuvat vain sellaista, mitä itsekäs yleisö haluaa kuulla. Ihmisen oma itsekkyys ja pahuus saa aikaan myös sen, että hän takertuu uskomaan valheita ja levittää niitä edelleen.

2. Tim. 4:3-4: "Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja. Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät."
 
(Artikkeli: Pappien synnit paljastuvat, moni ensimmäinen joutuu viimeiseksi)

Fleetwood Mac - Little Lies

..Tell me lies
Tell me sweet little lies
Oh, no, no you can't disguise..


..Close your, close your, close your eyes..



Uskollisuuden puutteesta Taivaan Isän tahdolle

Jeesus, Yeshua käveli vapaaehtoisesti ristille. Hän ei olisi halunnut juoda tätä maljaa, mutta rukoili, että tapahtukoon kuitenkin Taivaan Isän tahto (Matt. 26:39). Jeesus oli kuuliainen Taivaan Isälle ja uhrasi oman henkensä, koska rakasti Taivaan Isää täydellisellä tavalla. Hänen kuuliaisuutensa ja rakkautensa toi meille syntisille ihmisille mahdollisuuden pelastua. Se edellyttää, että kuuliaisesti seuraamme Jeesusta, Yeshuaa Herranamme.

Raamatun kautta opimme tuntemaan Jumalamme. Jeesus, Yeshua on kehottanut meitä tekemään uskoon tulleet Jeesuksen, Yesuan opetuslapsiksi (Matt. 28:19). Tämä tarkoittaa sitä, että meidän pitää opiskella Pyhät Kirjoitukset eli Raamattu. Raamattu kertoo, miten Jeesus, Yeshua eli ja meidän tulee elää omaa elämäämme tämän esimerkin mukaisesti.

Kun ihminen tekee syntiä, niin hän ei ole kuuliainen Taivaan Isän tahdolle. Kuuliaisuuden puute johtuu rakkauden puutteesta Luojaansa kohtaan. Valheen ja väärän opin levittämisen takana on usein se, ettei ihminen ole vielä oppinut tuntemaan Luojaansa tai ei ole hyväksynyt Häntä sellaisena kuin Hän on. Tämä vie meitä eroon Taivaan Isän läheisestä tuntemisesta. Tästä aiheutuu kaikenlaisia ongelmia.

Laiska ihminen ei viitsi opiskella Raamattua. Hän kysyy papilta. Tällöin ihminen voi altistua valheille. Monet papit sanovat kysyvälle homoparille, että menkää vain parisuhteeseen ja rukoilen teidän parisuhteen puolesta. Raamattu kertoo, että jos elää homoparisuhteessa elämänsä loppuun asti, niin ei pääse taivaaseen. Meidän tulee esisijaisesti etsiä vastauksia Raamatusta.

Yksi hyvä tapa opiskella Raamattua on osallistua Raamattu piireihin, jossa luetaan Raamattua järjestyksessä ja keskustellaan luetusta. Ota keskusteluista se, mitä on hyvää ja opi tunnistamaan väärät kommentit. Meidän tulee olla yhteydessä muihin uskoviin ja viettää heidän kanssa ehtoollista. On myös paikallaan, että luet Raamattua myös yksin ja rukoilet kysymyksesi Taivaan Isälle. Näin annat tilaa Pyhälle Hengelle opettaa suoraan sinua.

Matt. 6:6: "Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut." 

Raamattu toteaa, että kun lapsi menee naimisiin, niin hän eroaa vanhemmistaan ja avioparista tulee yksi (1. Moos. 2:24). Minkä Jumala on yhdistänyt, niin ihminen älköön erottako (Matt. 19:6). Avioero ilman Raamatussa mainittua perustetta on Jumalan edessä yhtä suuri rikos, kun toisen ihmisen surmaaminen (Mal. 2:16). Taivaan Isä edellyttää, että Hänen sanansa otetaan tosissaan

Tiedän erään henkilön, jossa seurakunnissa käyvä äiti ei hyväksynyt vävyään. Hän on itse kertonut saaneensa Herralta sanan, ettei saa murehtia mistään ja tämä kehotus on myös Raamatussa (Fil. 4:6). Tämä äiti painosti kuitenkin tytärtään avioeroon. Hän painosti tytärtään yhtä suureen rikokseen kuin murhan yllytykseen. Hän on ollut aiemminkin välinpitämätön Herran käskyille ja saanut siitä monta kurituksena vuotta ja suuria vastoinkäymisiä elämäänsä. Jos joku ei osaa noudattaa Jumalan käskyjä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turhaa:

Jaak. 1:26: "Jos joku luulee olevansa Jumalan palvelija mutta ei pysty hillitsemään kieltään, hän pettää itsensä ja hänen jumalanpalveluksensa on turha."

Viisas neitsyt voi menettää pelastuksensa, jos ei ole uskollinen loppuun asti

Juudaksen suudelma, Sagrada Familia
Ole aina varuillasi kenelle uskoudut (Mark. 12:38-40). Rukoile Taivaan Isältä, että Hän johdattaa sinut luotettavien henkilöiden ystäviksi. Jos sinut pettää läheinen henkilö, niin se tekee kipeää. Tällaisen kokemuksen jälkeen oppii olemaan varuillaan ja erottamaan paremmin valheet totuudesta. Olet saanut Juudaksen suudelman. Juudas petti Jeesuksen suudelmalla (Matt. 26:48-49). Juudas ei rakastanut Jeesusta, vaan teeskenteli rakastavansa Häntä. Juudaksen suudelmasta on tullut kavalluksen symboli.

Viisas neitsyt voi langeta syntiin ja menettää pelastuksen. Hän ei ollut uskollinen loppuun asti (Matt. 24:13). Juudas Iskariotin esimerkki kertoo siitä, että jopa Jeesuksen apostolien joukosta löytyi pettäjä, joka loppumetreillä menetti osansa vakavan syntinsä takia. Tämä on varoittava esimerkki uskoville. 

Kun Yeshua (Jeesus) herätti Pyhän Henkensä voimalla Lasaruksen kuolleista, niin Israelin hengellinen johto koki Jeesuksen uhakseen ja päätti surmata Jeesuksen (Joh. 11). Kirjanoppineet fariseukset väittivät, että Jeesus tekee pahojen henkien avulla voimateot (Matt. 12:24), jolloin he syyllistyivät Pyhän Hengen pilkkaan (Matt. 12:32). Kannattaa huomata, että vain Pyhä Henki voi herättää ihmisen kuolleista. Jos joku pilkkaa kuolleista herättämisen tapahtunee pahojen henkien voimin, niin pilkkaaja syyllistyy yksiselitteisesti Pyhän Hengen pilkkaan (Matt. 12:22-32) ja menettää pelastuksensa.

Joku pappi on voinut tehdä ansiokkaan uran seurakunnan johtajana. Sitten voi sattua esimerkiksi niin, että tälle papille epämieluisa Taivaan Isän palvelija herättää ihmisen kuolleista Yeshuan (Jeesuksen) nimessä. Jumalan nimessä tapahtuva kuolleista herättäminen tarkoittaa sitä, että ihmeen tekee Pyhä Henki. Tämä palvelija on ollut vuoren varmasti Taivaan Isän asialla, koska vain Pyhä Henki kykenee tähän. Seurakunnan johtajana oleva pappi voi suuttua ja kiukkuisena pilkata kuolleista herättämistä siten, että se on tehty pahojen henkien voimilla. Tällöin pappi on pilkannut Pyhää Henkeä ja menettää tämän yksittäisen synnin takia pelastuksensa taivaaseen. Koko ansiokas pappisura menee hukkaan. Pitäkää kielenne kurissa ja kunnioittakaa Pyhän Hengen voimaa sekä Pyhyyttä.

Joh. 11:25: "Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä.."

Ilm. 1:17-18 Jeesus, Yeshua sanoo:"..Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.

Suusta ulos tulevat valheet saastuttavat sielun

Kalajoen luontokeskuksessa on taulu ennätyskaloista
Ihmisen syntisyys saa hyvin usein aikaa tulvan epäasiallista pahaa puhetta toisista. Ihmiset vääristelevät totuutta, valheita uskotaan sekä levitetään. Lankeamme helposti uskomaan sellaista valhetta, joka palvelisi meidän itsekkäitä tarkoitusperiämme. Levitämme valheita, jotta hyötyisimme itse valheesta. 

Ihmisen ylpeys saa aikaan sen, että ihminen lähtee korottamaan itseään. Hän alkaa puhumaan toisista pahaa, jotta korottaisi itseään laskemalla muita alemmas. Ihmisen kokema vääryys katkeroittaa usein uhria. Vääryyttä kärsineillä on joskus tarve siirtää oma pahan olonsa toisiin puhumalla heistä pahaa. Heiltä puuttuu rakkaus.

Ihmisen pahuus johtaa siihen, että valheessa elämisestä tulee tapa elää. Valehtelu menee vakavaksi silloin, kun seurakunnassa puhuva pappi alkaa vääristelemään Raamatun totuutta omaksi edukseen, mitä tapahtuu paljon. Tämä valheiden ja pahan puhuminen on yleinen tauti seurakunnissa ja ihmiset saastuttavat tällaisilla puheilla vain itsensä.

Matt. 12:36-37: "Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi."

Sananl. 18:21: "Kielen varassa on elämä ja kuolema -- niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää."

Jumala ei ole muuttunut Jesajan kirjan ajoista (700 -luku eKr) mihinkään. Korkealle vuorelle kalliolinnaan eli taivaaseen pääsevät ne, jotka tekevät vanhurskaasti Taivaan Isän tahdon. He eivät valehtele, vaan puhuvat oikein. Taivaaseen pääsee ne, jotka eivät hanki toimeentuloaan tai varallisuutta vääryydellä eivätkä ota vastaan lahjuksia. Nämä viisaat neitsyet sulkevat korvansa valheilta, joilla juonitaan toisia ihmisiä vastaan. Kun he näkevät vääryyden tekemistä, he eivät laske sitä sormiensa läpi eivätkä vaikene siitä.

Jes. 33:15-16: "Se, joka elää vanhurskaasti ja puhuu oikein, joka hylkää laittoman hyödyn, joka pitää kätensä puhtaina lahjuksista, joka sulkee korvansa murhajuonilta eikä katsele sormien läpi vääryyden töitä. Korkealla vuorella hän saa asua, kalliolinnoissa, joissa hänellä on turva. Leipää hän saa riittämiin, eikä hänen juomavetensä ehdy." 

Jumalaton (väärien jumalien palvoja tai ateisti) ei voi päästä Pyhän Jumala luo taivaaseen ja sinne ei pääse myöskään se, joka jatkaa syntien tekemistä (Jes. 33:14). Olemme kaikki tehneet syntiä, mutta Jeesus, Yeshua antaa meidän menneen syntisen elämän anteeksi, kunhan teemme muutoksen elämässämme ja uskollisena Hänelle lopetamme synnin tekemisen.

Jumala on Pyhä. Hän edellyttää, että Hänen lapsensa elävät pyhää elämää. Suomen seurakuntien sisälle on levinnyt hapate eli paljon monenlaista syntiä. Jeesus Nasaretilaisen kirje pyhyydestä kertoo siitä, että Jumala tulee puhdistamaan hapatteen pois Suomen seurakunnista.

Jumalan tuomio varoittaa, ettei syntiä saa tehdä

Nyt olemme tulleet aikaan, jolloin Jumala kääntää uskosta luopuneet kansat takaisin vanhurskaaseen uskoon. Jumalan väkevät todistajat astuvat esille piiloistaan. Silloin pimeyden henkivallat ja totuus ottavat yhteen. Jumala ei salli enää nimeään pilkattavan ja valheiden puhumista seurakunnissa.

Israelin kansa oli pahuuden vallassa 700 -luvulla eKr. Profeetta Aamos tuli varoittamaan kansaa Jumalan rangaistuksista, jotka kovenivat asteittain. Lopussa Jumala lähetti sairauksia ihmisiin ja kasveihin (Aamos 4:9-10). Kun kansa ei tehnyt senkään jälkeen parannusta, niin sitten tuli vielä kovempi rangaistus vieraan maan armeija orjuuttamaan kansan pakkosiirtolaiseksi (Aamos 5:27, 7:17). Ukrainan kansa on ollut täynnä korruptiota ja muuta syntiä. Ei ole sattumaa, että sitä kurittaa tällä hetkellä Venäjän armeija. Jumala varoittaa aina ennen, kuin toimii:

Aamos 3:7-8: "Ei Herra Jumala tee mitään ilmoittamatta suunnitelmiaan palvelijoilleen, profeetoille. Leijona ärjyy, kuka ei pelkäisi? Herra Jumala puhuu, kuka ei julistaisi?" 

Koko Ilmestyskirja on varoitus siitä, mitä seuraa, jos maapallo luopuu Luojastaan. Yksi raskaista rangaistuksista on sairaskohtaukset ja taudit. Ne tulevat tuhkanharmaan värisen hevosen mukana (Ilm. 6:8). Tuhkanharmaa on sama väri kuin kuolleen ihmisen ihon väri. Kolmasosa Euroopan väestöstä kuoli Mustaan surmaan eli paiseruttoon 1300-luvulla. Rutto ei juurikaan surmannut juutalaisia, koska he pesivät kätensä, elivät tiiviinä yhteisönä, hävittivät kissojen avulla saastaisina pitämät rotat ja noudattivat Jumalan määräämää ruokavaliota, joka on ihmiselle terveellinen.

Eräässä paikallislehdessä oli muistokirjoitus johtavassa asemassa olleesta miehestä, joka oli tehnyt hyvin ansiokkaan työuran. Muistokirjoituksessa kerrottiin, että mies oli menehtynyt aggressiivisen syöpäsairauden vietyä nopeasti hänen voimansa juuri ennen 50-vuotispäiviä. Kilpatason maratonjuoksijan kunto ja terveelliset elämäntavat eivät riittäneet estämään sairastumista. Näinkin voi käydä.

Toivoseurakunnassa 2.8.2014 vieraillut puhuja oli työskennellyt Tyynenmeren saarilla ja hän kertoi, että siellä asuva henkilö oli saanut Herralta sanan, että eräiden pappien synnit tullaan paljastamaan ja nämä papit tulevat kuolemaan kirkossa puhujakorokkeelle. Ja niin kävikin, että kolme pappia kuoli äkilliseen sairaskohtaukseen, kun he olivat pitämässä saarnaansa kirkossa.

Apostolien tekojen kirjan alussa 5.-luvussa kerrotaan, kun Ananias ja Safira valehtelivat apostoli Pietarille, jolloin he valehtelivat myös seurakunnalle ja Jumalalle (Apt. 5:4). Ananias ja Safira tuupertuivat kuolleina maahan. Jumala toimi ihan itse. Seurakunta joutui pakokauhun valtaan (Apt. 5:11). Jumala teki heti alussa Ananiaksesta ja Safirasta varoittavan esimerkin muille seurakuntalaisille.

Apt. 5:1-5: "Muuan Ananias-niminen mies myi yhdessä vaimonsa Safiran kanssa maatilan, mutta pani vaimonsa tieten osan kauppahinnasta syrjään. Loput hän luovutti apostolien haltuun. Silloin Pietari sanoi: "Ananias, miksi olet antanut sydämesi Saatanan valtaan? Miksi yritit pettää Pyhää Henkeä ja jättää maatilan hinnasta osan itsellesi? Tilahan oli sinun, kun et vielä ollut myynyt sitä, ja sinun olivat myös rahat, kun sen myit. Kuinka saatoit ryhtyä tällaiseen tekoon? Et sinä ole valehdellut ihmisille, vaan Jumalalle." Nämä sanat kuullessaan Ananias lyyhistyi kuolleena maahan, ja kaikki, jotka olivat tätä kuulemassa, joutuivat kauhun valtaan."

Kuningas Herodes ei antanut kunniaa Jumalalle ja hän menehtyi heti. Herodeksen ruumiin söivät madot ja niin Herodes menehtyi. On mahdollista, että Herodekseen tuli Enkelin laittama loissairaus (Apt. 12:23).

Eva Peron
Juan ja Eva (Evita) Peron hallitsivat Argenttiinaa 40-50 -luvuilla. Heidän hallintokaudellaan Argenttiina varasti ulkomaisten yritysten omaisuuden, käytti kaikki valtion kultavarat ja antoi turvapaikkoja natsirikollisille. Eva Peronin viehätysvoima kansan keskuudessa nosti Juanin suosiota presidenttinä. Katolinen Argentinan kansa palvoi Evaa elävänä pyhimyksenä ja hänen kuolemansa jälkeen ruumis balsamoitiin. Eva ei saanut lapsia. Hän kuoli kohtusyöpään vain 33-vuotiaana. Sen jälkeen Juanin poliittinen ura lähti laskuun.

Jeesuksen, Yeshuan kuolemantuomion jälkeen Juudas Iskariot katui sitä, että oli kavaltanut viattoman miehen rahaa vastaan. Juudas Iskariot (Joh. 6:70-71) ei kestänyt petturuuttaan, palautti saamansa rahat ja hirttäytyi (Matt. 27:3-5).

Ilta-Sanomat haastatteli (5.9.2014) demoni-bändi "lordin" laulajaa Tomi Putaansuuta. Hän kertoi lehdelle, että bändin rumpali Tonmi "Otus" Lillman menehtyi vuonna 2012 vain 38-vuotiaana. Putaansuun bändikavereista on jo kaksi kuollut.

Kun Israelin kansa pyrki pois Egyptistä, niin egyptiläisten kaikki esikoispojat kuolivat äkillisesti yöllä ja Israelin kansa pääsi pakoon Egyptistä. Raamattu korostaa, että Jumala toimeenpani tämän tuomion ihan itse (2. Moos. 11:5-6, 12:29), eikä yksikään israelilainen tehnyt mitään pahaa egyptiläisille. Erämaavaelluksen aikana Mooses ei koskaan puolustanut itseään, kun häntä vastaan kapinoitiin, vaan antoi aina Jumalan puolustaa itseään. Jumala ja hänelle uskollinen profeetta toimivat aina näin (Room. 12:19).

Jumala kynii kanansa aina itse

Vain Jumalalla on oikeus ja voima laittaa ihmiseen sairaskohtaus. Profeetan tehtävä on Jumalan sanansaattajana vain varoittaa ja nuhdella omalla suullaan. Taivaan Isän toimeenpanee tuomionsa aina itse. Luoja kynii kanansa aina itse.

Jos joku väittää, että profeetta laittaa omin voimin toiseen ihmiseen sairaskohtauksen, niin hän valehtelee. Paholainen toimii siten, että vääristelee profeetan puheita sellaiseksi uhkailuksi, mitä profeetta ei ole sanonut. Sellaisilla uhkaskenaarioilla pelottelu on valehtelua ja suurta syntiä Jumalan edessä. Tällainen pelottelun tarkoituksena on mustamaalata Jumalan profeettaa ja yrittää estää hänen tehtävänsä, mutta sellaiset jäävät yritykseksi. 

Kaikki Jumalan profeetat ovat lukeneet tämän Raamatun kohdan ja toimivat täsmälleen näin: Room: 12:19: "Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: "Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan" -- näin sanoo Herra." 

Artikkeli: "Tukholman profetia kertoo, että Jumala lähettää Venäjän armeijan rankaisemaan Suomea." 

Taivaan Isän kirje suomalaisille 8.8.2013: "..Kun hän (profeetta) astuu esiin, niin hän tekee Minun nimessäni väkeviä tekoja. Hän on Minun suuni ja hänellä on kädessään Minun antama aamutähti. En salli silloin sitä, että yksikään tekee hänelle pahaa ja rankaisen sellaisen yrittämisestä välittömästi.."
 
Seitsemän salamaa ja Mikaelin kirkko
Jumalalla on seitsemän Henkeä (Ilm. 4:5). Jumalan yksi nimistä on Seitsemän Ukkosen Jylinää:

Ilm. 10:3 (1933/38): "..ja huusi suurella äänellä, niinkuin leijona ärjyy; ja kun hän huusi, antoivat ne seitsemän ukkosen jylinää ääntensä puhua."

Ps. 97:1-7: "Herra on kuningas! Riemuitkoon maa, iloitkoot meren saaret ja rannat! Pilvi ja pimeys ympäröi häntä, hänen istuintaan kannattavat vanhurskaus ja oikeus. Tuli kulkee hänen edellään ja polttaa hänen vihollisensa viimeistä myöten. Hänen salamansa valaisevat maanpiirin, maa näkee ne ja vapisee. Vuoret sulavat kuin vaha Herran edessä, maailman hallitsijan edessä. Taivaat julistavat hänen vanhurskauttaan, kaikki kansat näkevät hänen kunniansa."

007 -musiikkia:  Gladys Knight - Licence to Kill

..Got a licence to kill
Anyone who tries to tear us apart

Say that somebody tries to make a move on you
In the blink of an eye, I'll be there too
And they'd better know why I'm gonna make them pay
Till their dying day..




Jumala käyttää lujia tiedustelu-upseereja pelastamaan kansansa

Kun Mooseksen aika jätti, niin Jumala nosti tiedustelu-upseeri Joosuan Israelin kansan johtajaksi. Mooses oli antanut hänelle uudeksi nimeksi Joosuan, joka tarkoittaa "Jumala (Jahve) pelastaa". Joosuan johdolla Israel valloitti voitokkaasti luvatun maan. Jumala antoi Joosualle nämä saatesanat, kun Joosua sai tehtävänsä:

Joos. 1:7 (seitsemän): "Ole vain rohkea ja ole luja. Noudata tarkoin sitä lakia, jonka palvelijani Mooses sinulle antoi. Älä poikkea siitä oikealle äläkä vasemmalle. Silloin menestyt kaikessa mihin ryhdyt."

Israel lähetti Jerikon kaupunkiin kaksi tiedustelusotilasta ja sen jälkeen Israel valloitti kaupungin Jumalan avulla. Toinen tiedustelusotilaista Salma meni naimisiin Jerikosta pelastuneen Rahabin kanssa ja heille syntyi Booas poika. Tiedustelusotilas Salmasta tuli kuningas Daavidin ja Jeesuksen, Yeshuan suvun kantaisä (Matt. 1:5).

Israelin armeijaa johti tuomari Gideon ja sotilaita oli lopulta vain 300. Midianilaisten armeijan sotilaiden määrä oli valtavan paljon suurempi kuin, mitä Gideonilla oli. Jumalan käskystä Gideon kävi yhden toverinsa kanssa vakoilemassa midianilaisten sotilasleiriä (Tuom. 7:11-12). Gideonin johdolla Israelin sotilaat hyökkäsivät sotilasleiriin ja Jumala auttoi israelilaisia lyömään vihollisen. 

Tuomio, syntien anteeksi antaminen sekä pelastus

Vanhan testamentin mukaiset juhla-ajat kertovat siitä, mikä on Luojan pelastussuunnitelma ja millainen Hän on. Luoja ei ole muuttunut Vanhan testamentin ajoista mihinkään.

Juutalaisten ajanlaskussa uusi vuosi alkaa pasuunan soiton juhlalla (Rosh Hashanah), jolloin puhalletaan sofar-torveen ja kutsutaan kansaa katumaan syntejään kymmenen päivän ajaksi. Vuonna 2014 pasuunan soiton juhla alkaa 24.9. illalla auringon laskusta ja päättyy 25.9. auringon laskuun. Raamatussa vuorokaudet vaihtuvat auringon laskun aikana.

Pasuunan soiton juhlan jälkeen kansa katuu syntejään 10 päivää ja sitten tulee vuoden pyhin juhla, "suuren sovituksen päivä" (Jom Kippur). Tällöin koko kansa rukoilee ja paastoaa hiljaisuudessa eikä tee työtä. Suuren sovituksen päivänä ylipappi uhrasi, jotta hän ja Israelin kansa saisivat anteeksi syntinsä. Taivaan Isä antoi synnit anteeksi katuville. Vuonna 2014 suuren sovituksen päivä alkaa 3.10. illalla. Jumala on Uuden liiton aikana sama kuin, mitä Hän oli Vanhan testamentin aikana. Luojamme Jeesus, Yeshua on Ylipappina uhrannut oman ruumiinsa sekä verensä meidän syntien sovittamiseksi. Uuden liiton aikana tämä ristillä annettu uhri riittää niille, jotka katuvat syntejään Herran edessä ja tekevät parannuksen syntisestä elämästään (Matt. 7:21-26).

Jeesuksen alkuperäinen heprean kielinen nimi Yeshua tarkoittaa alkukielellä "Jumala pelastaa". Jumala on aina halunnut pelastaa ne, jota turvautuvat Häneen ja katuvat syntejään. Viisi päivää suuren sovituksen päivän jälkeen alkaa viikon kestävä "lehtimaja juhlaa" (Sukkot). Silloin Israelin kansa muistelee, miten Herra pelasti kansansa Egyptin orjuuden sekä sorron alta pois ja toi heidät luvattuun maahan. Vuonna 2014 lehtimajajuhla alkaa illalla 8.10. 

Taivaan Isä luonne on sellainen, että Hän haluaa pelastaa. Hän pelasti Hänelle uskolliset lapsensa uhraamalla itsensä ristillä ja nousemalla ylös kuolleista kolmen päivän perästä (Mark. 8:31). Hän haluaa pelastaa niin monilla tavoilla. Jeesus, Yeshua pystyy pelastamaan kansoja sorron alta ja yksittäisiä ihmisiä elämän vastoinkäymisistä. Jotta meidät voidaan pelastaa, niin meidän täytyy tehdä muutos ja lähteä vapaaehtoisesti kulkemaan Herran johdattamaa tietä (Apt. 2:38). 

5. Moos. 11:8-17: "Noudattakaa sitä lakia, jonka minä teille nyt ilmoitan. Silloin teistä tulee vahvoja ja te saatte haltuunne maan, johon olette nyt menossa, ja te saatte elää kauan siinä maassa, jonka Herra on esi-isillenne vannomallaan valalla luvannut heille ja heidän jälkeläisilleen, maassa, joka tulvii maitoa ja hunajaa.  

"Maa, jonka menette ottamaan omaksenne, ei ole sellainen kuin Egyptin maa, jossa ennen olitte. Siellä te jouduitte omin käsin kastelemaan maata kuin vihannestarhaa aina kun olitte kylväneet siihen siementä. Siinä maassa, johon menette, on vuoria ja laaksoja, ja siellä sateet kastelevat maan. Se on maa, josta Herra, teidän Jumalanne, itse pitää huolta. Ympäri vuoden hän valvoo ja vaalii sitä.

Jos te tarkoin noudatatte hänen käskyjään, jotka minä teille nyt annan, ja jos rakastatte Herraa, Jumalaanne, koko sydämestänne ja koko sielustanne ja jos palvelette häntä, Herra antaa syyssateet ja kevätsateet maahanne ajallaan, niin että voitte korjata viljanne, viininne ja öljynne. Hän antaa myös ruohon kasvaa karjanne laitumille. Teillä on aina kylliksi syötävää

"Varokaa siis, ettei sydämenne anna periksi viettelykselle ja ettette lankea palvelemaan vieraita jumalia ettekä kumartamaan niitä. Jos lankeatte, Herra vihastuu teihin ja sulkee taivaan, niin ettei sadetta tule eikä maa tuota satoa, ja te häviätte pian siitä hyvästä maasta, jonka Herra teille antaa.

Menestys- ja köyhyys -teologiat

Eräät evankelistat lupaavat suorasukaisesti ihmeitä, jos heille lahjoittaa paljon rahaa. Jos kuulemma kylvät rahaa heille, niin niität satona ihmeitä ja taloudellista menestystä. Tällaista on aina valitettavasti ollut. Jeesuksen aikana Jerusalemin temppeli oli hyvin korruptoitunut. Jos kylvät harhaoppien peltoon, et niitä hyvää hedelmää vaan rikkaruohoja ja paljon ongelmia. Rabbilta sai rahaa vastaan todistuksen siitä, että voi ottaa avioeron, vaikka Vanhan testamentin tarkoittamaa syytä ei ollut. Monet nykyajan väärät evankelistat ja myös valtakirkot ovat poikenneet totuudesta sen takia, että yleisö mielistyisi heihin ja maksaisi heille paljon rahaa tai kirkollisveroa. 

Room. 16:18 (1933/38): "Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet."

On väärin opettaa, että voisi tulla rikkaaksi harrastamalla uskontoa. On myös väärin opettaa, että sinun pitää elää rutiköyhänä, jotta kelpaat Jumalalle. Taivaan Isä antaa meille kaikille sen mukaan, mikä on meidän osamme. Toiset voivat saada rikkauksia ja toisten osa on elää köyhänä. Taivaan Isä edellyttää vain sitä, että hoidamme hyvänä huoneen haltijana saamiamme lahjoja huolellisesti ja hedelmää tuottaen (Luuk. 16:1-15). Hyvä hedelmä ei tarkoita yleisön mielistelyä, vaan totuuden puhumista. 

Leo Meller ja Pirkko Jalovaara ovat nostaneet aivan liian korkeaa palkkaa niistä varoista, jotka yleisö on lahjoittanut heidän seurakunnille. On väärin ottaa kohtuuttoman korkeita tuloja kolehtivaroista (IL 4.11.2013, 2.2. ja 8.12.2015). On aina paikallaan miettiä, kenelle antaa kolehtia. Aina ei tarvitse antaa rahalahjoituksia jokaiselle, joka pitkillä suostuttelupuheilla niitä ämpärillä kerää.

Sakkeus oli syntinen publikaani, jota kansa vihasi. Hän oli veronkerääjien esimies ja rikastunut sillä, että oli kiskonut ihmisiltä ylisuuria veroja, joista oli saanut osan itselleen. Sakkeus kohtasi Jeesuksen. Hän havahtui siihen, että oli tehnyt syntiä ja katui tekojaan. Sakkeus lahjoitti ensin puolet omaisuudestaan takaisin ja sen lisäksi hyvitti nelinkertaisesti kaikille niille, joilta oli vääryydellä kiskonut liikaa veroja (Luuk. 18:8). Käytännössä Sakkeus antoi melkein koko omaisuutensa takaisin. Sakkaus teki todellisen parannuksen syntisestä elämästään. Jeesus antoi anteeksi Sakkeuksen perheelle (Luuk. 19:9-10). Sakkeus teki todellisen muutoksen elämässään ja perimätiedon mukaan hänestä tuli myöhemmin erään alkuseurakunnan hurskas piispa.

Kehotan Leo Melleriä ja Pirkko Jalovaaraa lahjoittamaan lähes kaiken omaisuudestaan takaisin kristilliseen toimintaan. On mahdollista, että Jalovaaran omaisuus menee valtiolle, mistä on tämä uutinen. Syntien anteeksianto ei tarkoita sitä, että saisi pitää sen omaisuuden, jonka on saanut nostamalla liian suuria palkkoja tai kiskomalla muilta omaisuutta. Aidosti katuva ihminen tekee parannuksen syntisestä elämästä ja hän ei voi nauttia siitä omaisuudesta, jonka on ottanut vääryydellä. 

Jos evankelista on rikas, niin se ei ole synti. Hän on voinut saada omaisuutensa rehellisten liiketoimien, ahkeran työnteon, perinnön tai muun vastaavan kautta. Joskus Taivaan Isä voi palkita sellaisen lapsensa rikkauksilla, joka on oppinut erottautumaan pois mammonan palvonnasta. Silloin rikkaus ei turmele uskovaa. Tällaista ovat kokeneet mm. Job, Joosef ja Daniel. Rikas evankelista voikin sitten julistaa sanaa niin, ettei tarvitse pyytää kolehtia yleisöltä. Hänellä on varaa jakaa Herran sanaa ilmaiseksi. Hänellä on mahdollisuus rahoittaa tärkeää kristillisiä toimintaa.

Köyhä evankelista on palkkansa ansainnut (1. Kor. 9:14). Mutta ennen kolehtia ei tarvitse pitää pitkiä puheita siitä, miksi juuri nyt tulee antaa niin paljon kolehtiin. Jumala pitää huolen omistaan (Matt. 17:27). Todellisessa uskossa elävä luottaa tähän.

Väärät profeetat

Olin eräässä seurakunnassa, joka oli muiden puheissa hyvämaineinen seurakunta. Seurakunnan yksi vanhimmistoon kuuluva mies alkoi profetoimaan minulle. Uskon, että hän oli vilpitön ja sai näkyjä. Tämä mies profetoi lukuisia asioita tulevaisuudesta. 

Kiinnitin huomiota siihen, että yksi profetian osa ei ollut ihan Raamatun mukainen, koska siinä kehotettiin tekemään sairaalle parannusrukous vaikka keskellä saarnan. Jumala on seurakunnassa järjestyksen Jumala (1. Kor. 14:33) ja sen takia en ottanut tätä ohjetta huomioon ja jäin vain tarkkailemaan kuinka muut annetut profetiat toteutuisivat. Huomasin kuukauden päästä, että ensimmäinen vastaan tullut asia toteutui päin vastaisella tavalla, kuin mitä asia oli profetoitu ja loputkin profetiat epäonnistuivat vastaavasti. Mies puhui myöhemmin lisää profetioita minulle tavalla, josta en tunnistanut Taivaan Isän ääntä. Kyseessä oli valheet. Profetiat eivät olleet sikäli tuulesta temmattuja, että mies puhui myös sellaisia asioita minusta, joita hän ei voinut tietää ennalta. Nämä profetiat eivät olleet Herran antamia. Tälle henkilölle oli antanut näkyjä paholaisen tietäjähenki (3. Moos. 19:31). 

Ongelmana on se, että tässä seurakunnassa käy oikeita profeettoja ja hyviä sanan julistajia, mutta samalla seurakunnan huoneiston hankinnasta osan rahoittanut mies ja vanhimmistoon kuuluva henkilö antaa sielun hoitoa seurakuntalaisille. Hän on jostain syystä altistunut paholaisen vaikutukselle. Tietäjähenki toimii hänen kauttaan. Tietäjähengen tavoitteena on levittää valheita ja murentaa uskovan uskoa profetointiin. Tietäjähenki voi puhua jotain oikein ja sitten ujuttaa eksyttävä valhe väliin, jotta kuulija eksyisi toimimaan väärällä tavalla.

Matt. 7:15: "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia."

Jos profetoitu asia tulee vastaan ja asia toteutuu eri tavalla, niin kyse on väärästä profeetasta. Tämä henkilö ei saisi antaa yhtään sielunhoitoa kenellekään.

5. Moos. 18:22: "Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä."
 
Kannattaa huomata, ettei heti pidä tuomita jotain profetiaa toteutumattomaksi, jos se ei ole toteutunut moneen vuoteen tai lähtöasetelma näyttää toivottomalta. Taivaan Isä antaa joskus meidän odottaa pitkiä aikoja eikä yleensä kerro meille aikoja eikä aikamääriä (Apt. 1:7). Tiedän yhdelle henkilölle annetun erään profetian, jonka lupausta on odotettu jo 27 vuotta. Lupauksen lähtöasetelma oli aivan toivoton, mutta nyt esteet ovat ihmeellisesti poistuneet ja profetia näyttää nyt toteutuvan. 

Daavid voideltiin Israelin kuninkaaksi, mutta hän joutui odottamaan 20 vuotta sitä, että sai Israelin johdettavaksi. Sitten hänen poikansa Absalom syrjäytti Daavidin vallasta, vaikka Jumala oli antanut Israelin Daavidille. Jumalan lupauksen takia kävi pian niin, että Daavid valloitti takaisin Israelin itselleen. Jumala usein lupaa asioita, jotka näyttävät mahdottomilta saavuttaa, mutta sitten sen saa. Sen voi hetkeksi vielä menettää, mutta lopulta lahjan saa pitää. Näin Herra koettelee meidän uskollisuuttamme Hänen lupauksille ja Jumala näyttää voimansa, kun mahdottomalta näyttänyt lupaus toteutuu.

Älä halveksu profetointia

On myös väärin epäillä kaikkia profetioita vääriksi. Raamattu kieltää halveksimasta profeetallisuutta. Raamattu jopa kehottaa pyytämään profetoimisen armolahjaa (1. Kor. 14:1). Jumala haluaa usein puhua toisen ihmisen kautta, vaikka puhuisi suoraan myös kuulijalle. Minulle on profetoinut myös useat oikeat profeetat, joiden ilmoittamat asiat ovat kaikki toteutuneet ja sanoma on ollut Raamatun mukaista. Meidän tulee kuunnella viestit nöyrästi ja sitten koetella viestejä siten, että tunnistammeko siitä Jumalan äänen, onko viesti Raamatun mukaista ja pitääkö meidän vielä pyytää vahvistuksia sille, että viesti on todella Herralta:

1. Joh. 4:1: "Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja."

1. Tess. 5:19-21: " Älkää sammuttako Henkeä, älkää väheksykö profetoimisen lahjaa. Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää." 

Taivaan Isän profeetta ei toimi seurakunnan johtajana. Profeetta käy eri seurakunnissa ja hänellä on oikeus nuhdella seurakunnan vanhimmistoa (Hes. 33:1-20), mitä he tekevät aika paljon. Tämä on Taivaan Isän huolenpitoa, jotta seurakunta pysyisi oikealla tiellä. Yleensä seurakunnan vastuuhenkilö suuttuu siitä (Hes. 2:3-5), että joku maallikko tulee hänelle puhumaan Jumalan nimissä asioita, johon Taivaan Isä haluaa muutoksen. Tämä on sikäli typerää reagointia, koska Taivaan Isä puhuu aina järkeviä. Lähes kaikki Raamatun profeetat ovat olleet ihan tavallisia miehiä ja naisia eli maallikoita, joten näin on nytkin (Joel 3:2).

Jos kuulijalla olisi nöyryyttä pysähtyä ajattelemaan ja halua verrata toimiaan siihen, mitä Raamattu opettaa, niin kuulija huomaisi, että muutos on tarpeen. Heidän ylpeytensä johtaa yleensä siihen, että he torjuvat saamansa viestin milloin milläkin epäasiallisella perusteella. Tiedän erään naisprofeetan, joka sai porttikiellon seurakuntaan, kun oli profetoinut seurakunnan johtajalle. Seurakunnan johtaja heitti samalla Jeesuksen, Yeshuan ulos seurakunnastaan.

Matt. 10:40-42: "Joka ottaa vastaan teidät, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt. Joka ottaa profeetan vastaan siksi, että tämä on profeetta, saa profeetan palkan, ja joka ottaa vanhurskaan vastaan siksi, että tämä on vanhurskas, saa vanhurskaalle kuuluvan palkan. Ja joka antaa yhdellekin näistä vähäisistä maljallisen raikasta vettä vain siksi, että tämä on opetuslapsi -- totisesti: hän ei jää palkkaansa vaille." 

Mark. 10:31: "Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä."

Jumala vaatii kirjaoppineilta enemmän. Heidän tulee osata olla nöyriä, osata koetella kuulemansa ja osata tunnistaa Herran ääni. Jumala on aivan tosissaan sen asian suhteen, että Hän vaatii meitä hyväksymään Raamatusta jokaisen kirjaimen Jumalan sanana (Matt. 5:17-20). Raamatun sanat koskevat myös niitä, jotka ovat olleet Herran palvelijoita. Kirjanoppineet lankeavat ylpeydessään usein sellaiseen syntiin, että he kuvittelevat tietävänsä muita paremmin, mikä on Herran tahto. He eivät huomaa rikkovansa Raamatun käskyjä vastaan, kun kuvittelevat elävänsä pelastettuina tekivät he mitä tahansa (Joh. 9:39-41). He sulkevat korvansa, kun maallikkoprofeetta tulee oikaisemaan heitä. Meidän kaikkien on syytä kunnioittaa Herran Sanaa.

Jaak. 3:1-3: "Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyäopettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajattullaan tuomitsemaan muita ankarammin. Kaikkihan mehairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka eihairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan kokoruumiinsa. Jos panemme suitset hevosen suuhun, mesaamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata kokohevosta."

Varokaa, ettette arvostele Jumalan profeettaa mielisairaaksi. Jos arvostelette Herran antamaa profetiaa mielisairaan antamaksi, niin Raamatun sanan mukaan olette ansainneet helvetin tulen (Matt. 5:22). Siinä voi mennä ansiokas seurakunnan johtajan ura hukkaan kertaheitolla, kun lankeaa sotimaan Jumalaa vastaan tällä tavalla. Pitäkää kielenne kurissa (Jaak. 1:26)

Erään vapaan suunnan seurakunnan johtaja sai kuulla eräistä profetioista. Hän on vapaista suunnista, suuresta seurakunnasta ja kokenut pappi. Seurakuntalaiset arvostavat häntä ja pitävät häntä hyvänä puhujana. Hän tutki profetioita. Sitten hän alkoi puhua sellaista, että nämä profetiat ovat psykopaatin tekemiä. Hänen puheensa kohdistui Jumalan puheeseen. Tämä johtaja ei tunnistanut paimenensa ääntä. Tämä seurakunnan johtaja lankesi Pyhän Hengen pilkkaan. Jumala vahvisti muiden profeettojensa kautta, että tällainen vakava synti on tapahtunut. Aivan samalla tavalla Jeesus, Yeshua joutui kärsimään pilkkapuhetta kirkon johtajien taholta.

Matt. 5:22: "..se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen."

Profeetalla on oikeus nuhdella seurakunnan johtajia synneistä. He ovat saaneet tehtävän suoraan Taivaan Isältä (Hes. 33:1-20) ja voivat sanoa sanomansa joskus jämäkästi (Matt. 23). Usein he nuhtelevat väärän opin levittämisestä, joka lasketaan valehteluksi. Joskus evankelistat ovat vain erehtyneet oman itsekkyyden johdattamina, mutta monet vääristelevät sanomisiaan tahallaan omaksi edukseen.

Seurakunnan vanhemmilla on oikeus nuhdella seurakuntalaisia synneistä. Mutta nuhtelu tulee tehdä rakkaudessa. Kun sydämessä on rakkaus, niin moitetta ei sano katkeruudesta, vaan ohjaa asiallisesti sen mukaan, mistä synnistä on kyse. Rakkauteen kuuluu myös anteeksi antaminen syntiään katuvalle.

Tekeekö profeetta hyvää vai huonoa hedelmää

Jeesus opetti, että jokainen puu tunnetaan sen hedelmistään (Matt. 12:33-37). Tätä kohtaa usein käytetään mittaamaan sitä, että onko profeetta tehnyt hyvää vai huonoa hedelmää. Kun Jeesus, Yeshua käytti tätä vertausta, niin hän moitti fariseuksia siitä, etteivät he tunnistaneet Messiasta.

Jos profeetta on kovasanainen ja arvostelee pappia, niin seurakuntalaiset voivat väittää, että tämä profeetta pahoittaa toisten mielen ja tekee huonoa hedelmää. Johannes Kastaja (Matt. 3:7-10), Elia ja myös Jeesus (Matt. 23) arvostelivat kovilla sanoilla Raamatun opettajia synneistä ja kuulija usein suuttuivat. Silti he tekivät hyvää hedelmää, koska he toimivat synnin tekemistä vastaan. 

Hyvä hedelmä tarkoittaa sellaista toimintaa, joka tuo Taivaan Isän valtakuntaa lisää viisaita neitsyitä. Siihen tarvitaan rakkautta ja armoa. Siihen tarvitaan totuudenmukaista sanan julistamista. Joskus siihen tarvitaan parannusihmeitä ja peräti sellaista, että kuollut herää eloon. Joskus siihen tarvitaan varoittavia sanoja ja jopa tuomioita. Joskus naapurivaltion armeija tulee kurittamaan syntiin langennutta kansaa. Jeesus, Yeshua toimii kaikilla näillä tavoilla. Päämäärä on se, että mahdollisimman moni tekisi parannuksen, muuttuisi viisaaksi neitsyeksi ja pelastuisi taivaaseen. Jokainen, joka pelastuu taivaaseen, on tuottanut hyvää hedelmää.

Ps. 1:1-3 (1933/38): "Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt! Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy."

Kuka sitten tekee huonoa hedelmää? Moni evankelista voi saada paljon ihmisiä uskoon, jotka jäävät tyhmiksi neitsyiksi. Seurakunta voi panostaa viihteeseen ja hurmahenkeen eikä toimintatapa kasvata ihmisiä viisaiksi neitsyiksi. Ehkä seurakunnassa on kivaa, mutta jos ihmisiä ei pelastu taivaaseen, niin se on huonoa hedelmää. Joskus tällainen evankelista voi olla jopa eksyttäjä, jos hän opettaa selvästi väärin ja vielä profetoi väärin. Evankelista tekee vielä huonompaa hedelmää, jos hän lankeaa Pyhä Hengen pilkkaan.

On olemassa väärää hurmahenkisyyttä

Tällä hetkellä on esiin noussut hengellisiä liikkeitä, joissa julistetaan yksipuolisesti ihmeiden tapahtumista sekä huudetaan herätyksen perään. Tilaisuuksissa pyydetään yleisöltä suuria rahalahjoituksia pitkillä suostuttelupuheilla. Harvoin heidän tilaisuuksissa kuulee hyvin rakennettuja saarnoja, jossa opetetaan Raamattua ja pyydetään kuulijoita tekemään omasta vapaasta tahdosta parannuksen synneistään.

2. Tim. 2:22: "Karta nuoruuden kiihkoa..."

Toronton siunaus tai torontolaisuus on hengellinen liike, johon kuuluu mm. hallitsematonta naurua (video), eläinten äänten yliluonnollista ääntelyä, lattialla kiemurtelua käärmeen lailla, sekavaa kävelyä kuin kanat (video), ihmiset käyttäytyvät sekavasti, kuin juopuneet (videot: A ja B) jne. Tämä herätys korostaa yliluonnollisten kokemusten tavoittelua, suuria tunne-elämyksiä ja jättää sanan julistuksen taka-alalle. Näissä tilaisuuksissa yleisö tavoittelee hurmahenkeä. Hokemalla kokoajan toistuvia rukouslitanioita (Matt. 6:7), heilumalla ja katsomalla vaikuttavaa show:ta ihminen voi päätyä jopa transsitilaan. Pastorit huutavat Jumalan nimeä, mutta ilmiöt eivät ole Jumalasta.

2. Tim. 1:7: "Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen." (1933/38: "Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen")

1. Piet. 4:7 (1933/38): "..Sentähden olkaa maltilliset ja raittiit rukoilemaan."

Torontolaisuus on harhaoppi ja paholaisen eksytys, jota esittelee havainnollisesti nämä kaksi videota: Rodney Howard-Browne (IL 31.3.2020) ja Heidi Baker. He ovat käyneet myös Suomessa villitsemässä yleisöä . Toisessa videossa ICEJ:n johtaja, helluntaipastori Juha Ketola esittelee ja kehuu piispa John Francisin. Tämän jälkeen eksyttäjäpiispa tulee lavalle huutamaan harhaoppejaan (video). Suomalaiset ovat myös hairahtuneet ostamaan maksullisia pääsylippuja, että pääsevät kuuntelemaan torontolaista maassanaureskeliaa Heidi Bakeria (video). Heidi Baker laittaa jopa lapsia transsiin (video). Näiden eksyttäjäpastorien synnit ovat raskaita.

Tällaiset pastorit tuottavat lähinnä tyhmiä morsiusneitoja ja luopioita. Heidän seuraajansa voivat tunnustaa uskonsa ja ylistää hurmiossa, mutta he eivät opi tuntemaan Jumalaa eikä elämään pyhää elämää, mikä on silloin tie kadotukseen.

Matt. 23:15: "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette."

Torontolainen eksytys vetoaa niihin ihmisiin, jotka haluavat yksipuolisesti kokea vain yliluonnollisia kokemuksia, saada yliluonnollisia voimia ja tunne-elämyksiä. Tässä paholaisen eksytyksessä käytetään Jumalan nimeä, mutta sanan julistus ja ihmeet eivät ole Herrasta. Jos joku evankelista lupaa kaikille paikalle tulijoille profetian, armolahjan tai opettaa, että kaikki saavat kielillä puhumisen armolahjan, niin tämä on Raamatun vastaista puhetta. Pyhä Henki antaa armolahjoja siten, kuin Hän tahtoo (1.Kor. 12:11). Pyhää Henkeä ei voi kukaan kesyttää eikä käskeä. Jumala on Kaikkivaltias ja ihmisellä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin alistua Jumalan tahtoon. 

Paavali harmitteli, että juutalaiset vaativat ihmettä, jotta uskoisivat. Kreikkalaiset ovat vain kiinnostuneita jostain maallisesta filosofiasta (viisaudesta). Menemme harhaan, jos emme opiskele kunnolla Raamattua ja opi erottamaan, mitkä voimateot vahvistavat totuutta ja mitkä pienet taikatemput vahvistavat valhetta. Tässä Paavalin opetuksessa on tiivistetty se, mikä on olennaista.

1. Kor. 1: 22-24: "Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus."

Olen nähnyt maksullisten hengellisten tilaisuuksien mainoksia, joissa luvataan osallistujille yliluonnollisia kokemuksia ja kaikille vielä profetiakin. Ole varuillasi. Raamattu varoittaa kaikesta tästä:

Matt. 24:23-25: "Jos joku silloin sanoo teille: 'Täällä on Messias', tai: 'Messias on tuolla', älkää uskoko. Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. Tämän minä olen teille nytennalta ilmoittanut."

1. Moos. 5:13:1-3 (1933/38): "Jos teidän keskuuteenne ilmestyy profeetta tai unennäkijä ja lupaa sinulle jonkun tunnusteon tai ihmeen, ja jos sitten todellakin tapahtuu se tunnusteko tai ihme, josta hän puhui sinulle sanoen: 'Lähtekäämme seuraamaan muita jumalia, joita te ette tunne, ja palvelkaamme niitä', niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne."

Eräissä massatilaisuuksissa pastorit huutavat kirkkaus - glory, ilmesty, ilmesty... tai tulta, fire, fire, fire... He myyvät kirjojaan, joiden sisältö ei ole Raamatun mukaista. Heidän tilaisuuksissa ei juurikaan jaeta puhdasta sanaa, vaan painopisteenä on opettaminen korvasyyhyyn (yksipuolinen opetus, puolitotuudet), tunnelmoinnilla, ihmeiden tavoitteluilla ja rahan keräämisellä. Varokaa näitä kirkkaus- ja tuli-herätyksiä, sillä moni sellainen ei ole ollut Jumalasta. Jumalan kirkkaus on toisenlaista. Jumalan kirkkaus on rakkautta, alttiutta julistaa lähimmäisille evankeliumia sekä nöyrää, vanhurskasta, totuuden mukaista ja pyhää elämää.

2. Kor. 11: 13-15: "Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme, tekeytyyhän itse saatanakin valon enkeliksi. Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun."  

Jumalan tosi profeetta ei koskaan myy pääsylippuja tilaisuuteensa. Jumalan tosi profeetta ei järjestä niin kalliita show-tilaisuuksia, johon kulut täytyy kattaa pääsylipputuloilla. Jumalan tosi profeetta saa aina muualta rahoituksen suuriin tilaisuuksiin (3. Joh. 1:7). Jumalan tosi profeetta jakaa Herran sanaa aina ilmaiseksi. Vapaaehtoinen kolehti voidaan kerätä, mutta kenenkään ei tarvitse mitään maksaa. Kun Jumalan tosi profeetta profetoi niin, hän ei koskaan pyydä mitään lahjoitusta sanan saajalta (3. Joh. 1:7). Kun ihminen haluaa rahaa ja maallista menestystä, niin hän elää maailmassa ja kuuntelee vääriä profeettoja. Ne harvat, jotka tuntevat Jumalan ja eivät etsi maailmaa, tunnistavat Hyvän Paimenensa äänen, joka puhuu oikean profeetan suun kautta.

1. Joh. 4:4-6: "Te, lapseni, olette Jumalasta, ja te olette voittaneet nuo väärät profeetat, sillä se, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. He ovat maailmasta. Maailmasta on se, mitä he puhuvat, ja maailma kuuntelee heitä. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.

Jeesuksen aikana temppelin pihalla myytiin pääsiäisen aikana kaikenlaista ja temppelin papisto sai oman osuutensa myyntituloista. Jeesus arvosteli kovasanaisesti kaikkea tätä. Hän vaati, että temppeli tulee olla Jumalan huone kaikille ihmisille eikä markkinapaikka:

Mark. 11:15-17: "He tulivat Jerusalemiin, ja Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa myyjiä ja ostajia sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat  eikä antanut kenenkään kulkea tavaraa kantaen temppelialueen kautta. Hän opetti ihmisiä näin: "Eikö ole kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva kaikille kansoille rukouksen huone'? Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan."    

Jos joku evankelista saa aikaan kultapölyä ja kultapöly muuttuu seuraavana päivänä arvottomaksi tuhkaksi, niin tämä on paholaisen tekemä taikatemppu. Sellaista on tapahtunut, että eksyttäjäpastorin aikaan saama kultapöly on muuttunut seuraavana päivänä tuhkaksi. Jos Jumala luo kultaa, niin sillä ostetaan ja maksetaan (Matt. 17:27). Jos Jumala parantaa ihmiseltä puuttuvan hampaan, niin Jumala luo puuttuvan hampaan tilalle elävän ja terveen hampaan. Eräät ovat jääneet kiinni siitä, että kultahampaan laittoi hammaslääkäri, jota hän näytti suu auki sen jälkeen, kun eksyttäjäpastori oli huutanut ihmeiden perään. Paholainen pystyy tekemään tunnustekoja ja ihmeitä, mutta paholainen ei pysty luomaan uutta. Paholainen ei pysty herättämään ketään kuolleista (1. Kun. 17:24, Ilm. 1:18).

Mitkä voimateot ovat Jumalasta ja mitkä eivät? 

Vain Pyhä Henki pystyy herättämään ihmisen kuolleista. Yeshua (Jeesus) herätti ihmisiä kuolleista. Profeetat Elia ja Elisa herättivät ihmisiä kuolleista Jumalan nimessä. Paavali herätti ihmisen kuolleista Yeshua HaMashiachin (Jeesuksen Kristuksen) nimessä (Apt. 20:7-12). Voitte olla aivan varmoja siitä, että se henkilö on Kaikkivaltiaan Maailman Luojan asialla, jonka kautta Pyhä Henki herättää ihmisen kuolleista.

Jeesus, Yeshua parantaa ihmisiä. Hän tekee sen osoittaakseen sairaille lapsilleen rakkautta ja vakuuttaakseen heidät kuulemastaan sanasta.

Matt. 9:27-30: "Kun Jeesus jatkoi sieltä matkaansa, hänen peräänsä lähti kaksi sokeaa. He huusivat: "Armahda meitä, Daavidin Poika!" Ja kun Jeesus tuli perille, sokeat tulivat sisälle hänen luokseen. Jeesus kysyi: "Uskotteko te, että minä voin auttaa teitä?" "Uskomme, Herra", he vastasivat. Silloin hän kosketti heidän silmiään ja sanoi: "Tapahtukoon teille niin kuin uskotte", ja heidän silmänsä aukenivat..."
 
Jeesus kehottaa julistamaan, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle ja parantamaan sairaita Hänen nimessään. Se tarkoittaa sitä, että meidän tulee kehottaa ottaa Jeesus, Yeshua vastaan Herranamme ja Kuninkaanamme.

Luuk. 10:9: "..parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: 'Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle."

Fil. 3:20: "Mutta me olemme taivaan kansalaisia, ja taivaasta me odotamme pelastajaksi Herraa Jeesusta Kristusta."  

Meidän tulee kuulla Hyvän Paimenemme ääntä. Meidän tulee uskoa Hänen sanaansa ja toimia sen mukaisesti, kuten Jumalan valtakunnan kansalaisen tuleekin tehdä. Kun julistamme Herran sanaa ja yleisö kuulee sitä, niin silloin Pyhä Henki voi parantaa ja herättää ihmisiä kuolleista. 

Matt. 9:35: "Jeesus kulki sitten kaikissa kaupungeissa ja kylissä. Hän opetti synagogissa, julisti ilosanomaa taivasten valtakunnasta ja paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat."

On väärin arvostella kaikkia parantumisia harhaopiksi. Jos Pyhä Henki parantaa jonkun sairaan ja sitä arvostelee pahan hengen tekemäksi, niin voi syyllistyä Pyhän Hengen pilkkaan. Olkaa hyvin varovaisia sen suhteen, kun näette tai kuulette ihmeparantumisista, ettette ala pilkkaamaan Pyhää Henkeä. On parempi pitää suunsa kiinni, kun alkaa varomattomasti arvostelemaan tapahtunutta.

Pyhä Henki voi koskettaa ihmistä niin, että ihminen alkaa itkemään. Kyse on asiasta, joka on myös Pyhälle Hengelle koskettava asia. Jos ihminen itkee tai nauraa hysteerisesti koko ajan seurakunnan kokouksessa, niin hänellä ei ole silloin kaikki kunnossa. Transsitilat ja humaltuva käytös eivät ole Jumalasta. Videolla on esimerkki torontolaisen harhaopin tapaisesta hysteerisestä naurusta ja tärisemisestä, joka ei ole Jumalasta (video).

Pyhä Henki voi joskus ottaa meidän jaloista voimat pois, jolloin saatamme kaatua kaadumme tai meidän on heikkona istuttava alas (Dan. 10:8-18, 1. Sam. 19:23-24). Tiedän hurskaita henkilöitä, joille Jumala puhuu suoraan, jotka eivät ole koskaan kaatuneet esirukouksessa. Pyhä Henki toimii aina niin, kuin tahtoo (Joh. 3:8, 1. Kor. 12:11). Olen joskus havainnut, että jotkut uskovat kaatuvat ihan itse ja jäävät makoilemaan tekemään teatteriesitystä, jotta voisivat korottaa itseään. Tällaista teeskentelyä näkee myös amerikkalaisten rahasaarnaajien kokouksissa. Oikealla asialla oleva evankelista ei halua ensisijaisesti kaataa ketään, vaan opettaa ja rukoilla toisten puolesta, jolloin Jumala voi vahvistaa asian parantamalla sairaan. On syytä mainita varoittavana esimerkkinä väärä profeetta Benny Hinn, jonka huutamiset, heikkojen ihmisten tönimiset ja kaatamiset eivät ole Jumalasta (video). Kaatuminen tai ruumiinvapina ei ole varma merkki jonkun asian vahvistukseksi. Raamatussa on riittävät ohjeet siitä, miten voi saada varmuuden syntien anteeksisaamisesta ja totuudesta, mistä kertoo lisää artikkeli: "Pappi ei tunnustanut syntejään, mutta maallikko tunnusti ja sai ne anteeksi".

Riveristä virtaa haiseva viemärivesi
Helsingin River-seurakunnan kokouksessa eräs nainen kaatui maahan yliluonnollisesta voimasta, kuten monesti näissä hurmahenkisissä seurakunnissa tapahtuu. Jalat menevät alta ja kehossa saattaa tuntua vapinaa, kun pastori huutaa  "fire, fire, tulta, tulta" yms. (esimerkiksi näin: video). Naisen kaatuessa maahan hänen ranteensa murtui. Seurakunnan rukoukset eivät parantaneet rukousrivissä vammautunutta kättä. Lopputulos oli, että naisen perhe ymmärsi, ettei Riverin toiminta ole Jumalasta ja perhe hylkäsi seurakunnan. Seurakunnan rukousjonossa kävi eräs toinen nainen, jolla oli alle vuoden ikäinen vauva sylissään. Kun äidin jaloista meni voimat ja hän kaatui taaksepäin, niin samalla vauva tippui hänen käsistä maahan. Jumalan voima ei tiputtanut vauvaa maahan vaan seurakunnassa olevat väärät henget. On syytä tiedostaa, että väärät henget pystyvät tekemään yliluonnollisia taikatemppuja koukuttaakseen hyväuskoiset harhaoppeihin.

Jer. 9:12-14 "Herra itse vastaa: "Näin on tapahtunut, koska he hylkäsivät lain, jonka minä annoin heille. He eivät kuunnelleet minua eivätkä eläneet opetukseni mukaan. Oman paatuneen sydämensä mukaan he elivät, kulkivat baalien perässä niin kuin olivat isiltään oppineet." Sen tähden Herra Sebaot, Israelin Jumala, sanoo näin: "Minä syötän heille karvasta koiruohoa ja juotan heille myrkyllistä vettä."

Eräät raamatunopettajat väittävät, ettei Pyhä Henki koskaan ota ihmiseltä ruumiinjäsenistä voimia pois, on Raamatun vastainen harhaoppi sekin. Kun Daniel sai näyn, niin häneltä katosi ruumiinjäsenistä voimat ja hieman sen jälkeen Jumala myös palautti Danielille voimat takaisin (Dan. 10:8-18). Kun Jeesusta tultiin vangitsemaan Getsemanessa, hän tunnusti olevan vangitsijoidensa etsimä mies. Pyhä Henki vaikutti vangitsijoissa niin, että he kaatuivat taaksepäin. Kyse ei ollut vangitsijoiden rangaistuksesta eikä edes voimalla puolustautumisesta, koska Jeesus jäi vapaaehtoisesti kiinni. Jumala halusi tehdä selväksi vangitsijoille, että he ottivat kiinni Jumalan Pojan.

Joh. 18:6, 11: "Kun Jeesus sanoi: "Minä se olen", he kaikki perääntyivät ja kaatuivat maahan... ..Mutta Jeesus sanoi Pietarille: "Pane miekkasi tuppeen! Kun Isä on tämän maljan minulle antanut, enkö minä joisi sitä?

Venäjän viimeisellä tsaarilla Nikolain II:oli vain yksi poika perimään kruunun. Poika kuitenkin sairasti verenvuototautia, joten perheellä oli todellinen hätä. Tsaarin suvussa oli jäseniä, jotka olivat kiinnostuneita okkultismista ja mystiikasta, joiden kautta tsaari sai kuulla munkki Grigori Rasputinista, jolla oli kyky tyrehdyttää verenvuoto pimeyden voimien avulla. Munkki Rasputin osasi taitavasti käyttää Raamattua puheissaan, mutta osasi myös taitavasti manipuloida naisia pauloihinsa. Venäläinen sana rasputinik tarkoittaa elostelijaa ja irstasta. Pietarin hovi seurasi erityisesti Ranskan muotia, kulttuurielämää ja kirjallisuutta, joten hovissa käytettiin ranskan kieltä. Ranskakieliset sanat 'putain' tarkoittaa huoraa ja 'pétrin' perkelettä, jotka on helppo yhdistää Rasputinin nimeen.

Rasputin onnistui viettelemään tsaarin vaimo keisarinna Alexandran, joka uskoi Rasputinin olevan pyhä mies ja parantaja, joka olisi ainoa ihminen maailmassa, joka voisi parantaa perheen kruununperillisen. Rasputin oli vallanhimoinen ja hän käytti suorasukaisesti hyväksi muiden ihmisten luottamusta omiin tarkoitusperiinsä. Rasputin oli taitava hovijuonittelija ja puuttui avoimesti Venäjän valtion hallintoon. Vaikka Rasputin esiintyi kristittynä pappina ja käytti puheissaan Raamattua, hän ei ollut Jumalan pyhä mies vaan huijari, joka osasi käyttää pimeyden voimia. Lopulta Venäjän aateliset kyllästyivät, miten Rasputin manipuloi Venäjän hovia, ja he murhasivat Rasputinin. Venäjän hallitsijaperhe lopulta kuoli kommunistien vallankaappauksessa.

Rasputin on varoittava esimerkki myös suomalaisille, miten niin lännestä aina Atlantin takaa kuin idästä tulee Suomeen kaiken maailman televisiosaarnaajia, jotka hurmahenkisellä tyylillä tekevät taikatemppujaan ja lopulta tyhjentävät hyväuskoisten kukkarot ja johdattavat heidät tielle kadotukseen. Boney M. yhtye on tehnyt laulun Rasputinista, jonka sanoitus kertoo miten häpeällisellä tavalla Rasputin toimi.

Boney M. - Rasputin

There lived a certain man in Russia long ago
He was big and strong, in his eyes a flaming glow
Most people looked at him with terror and with fear
But to Moscow chicks he was such a lovely dear
He could preach the bible like a preacher
Full of ecstasy and fire
But he also was the kind of teacher
Women would desire

 

RA RA RASPUTIN
Lover of the Russian queen...

..It was a shame how he carried on

He ruled the Russian land and never mind the Czar
But the kasachok he danced really wunderbar
In all affairs of state he was the man to please
But he was real great when he had a girl to squeeze
For the queen he was no wheeler dealer
Though she'd heard the things he'd done
She believed he was a holy healer
Who would heal her son..


..RA RA RASPUTIN
Russia's greatest love machine
And so they shot him till he was dead


Oh, those Russians... 



Hyvän ja pahan välinen taistelu ihmeissä 

Raamattu kertoo erään tilanteen, joka opettaa meitä erottamaan oikeat ihmeet vääristä ihmeistä. Filippos oli Jumalan totinen profeetta. Hän julisti raitista sanaa kuulijoille. Jumala vahvisti sanan ihmeillä ja merkeillä. 

Simon oli noita, joka vain temppuili, mutta hän käytti Jumalan nimeä samalla tavalla kuin Filippos. Tässä tapauksessa kävi niin, että lopulta Simon hävisi ja kuuli Filippoksen totuudellista sanaa. Simon teki parannuksen, otti kasteen ja alkoi seuraamaan Filipposta. Lopulta Simonin katkeruus ja itsekkyys sai Simonin lankeamaan uudelleen. Hän halusi itselleen voimia. Hän yritti ostaa rahalla itselleen Pyhää Henkeä, josta apostolit nuhtelivat Simonia ankarasti helvetin rangaistuksen uhalla (Apt. 8:18-23).

Apt. 8: 9-13: "Jo pitkään oli kaupungissa harjoittanut noituutta muuan Simon, joka väitti olevansa jotakin suurta ja piti Samarian kansaa ihmetyksen vallassa. Kaikki, pienimmästä suurimpaan, juoksivat hänen perässään ja sanoivat: "Hän on Suuri Voima, Jumalan voima." Häntä kuunneltiin, koska hän jo pitkän aikaa oli noitatempuillaan hämmästyttänyt ihmisiä. Mutta kun ihmiset kääntyivät uskomaan Filipposta, joka julisti hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksesta Kristuksesta, he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. Jopa Simon itse uskoi, ja hänet kastettiin. Hän pysytteli sitten Filippoksen seurassa, ja nähdessään ne suuret ihmeet ja voimateot, joita Filippos teki, hän oli hämmästyksestä suunniltaan."

Raamattu kertoo monessa kohtaa, kun Jumala on lähtenyt taistelemaan niitä vääriä profeettoja vastaan, jotka tekevät taikatemppuja. Yleensä ensin tulee paikalle eksyttäjäpastorit ja sen jälkeen Jumala kutsuu heidät kamppaluun. Jumala tekee oikean todistajansa kautta niin väkeviä ihmeitä, ettei väärät papit mahda niille mitään.

Näistä ihmeiden tekijöiden taistelusta voisi mainita vaikka kun Mooses ja Aaron kukistivat faaron taikurit Janeksen ja Jambreksen (2. Moos. 7-12). Janes ja Jambres vastustivat Israelin Jumalaa. He saivat joen muuttumaan veren väriseksi ja vedestä ajettua sammakoita maaperälle. Mutta sitten kun Jumala loi valtavia määriä elviä paarmoja ihmisten kiusaksi, niin paholainen ei enää pystynyt vastaavaan. Jumala antoi tulla ukkosmyrkyn ja raskaita rakeita Egyptin helteessä. Siihen ei paholainen pystynyt vastaamaan, sillä Jumala säätää säät ja ilmat. Jumala pimensi kolmeksi päiväksi Egyptin samalla, kun naapurialueella aurinko paistoi. Paholainen jäi taas toiseksi. Lopuksi Jumala surmasi jokaisen esikoisen Egyptissä, jolloin Israelin Jumalan vastustajat saivat valtavan tappion.

Israelia oli eksyttänyt 850 väärää profeettaa, jotka tekivät taikatemppuja. Jumalan profeetta Elia haastoi heidät kamppailuun Karmelvuorella. Väärät profeetat eivät saaneet tulta taivaasta, mutta Elia sai. Lopulta 850 väärää profeettaa kuolivat (1. Kun. 18).

Vain Raamatun tarkoittama Jumala pystyy herättämään kuolleista ihmisen (1. Kun. 17:24). Se profeetta, joka rukoilee ruumiin vieressä ja Jumala herättää kuolleen eloon, niin tämä profeetta on aina Jumalan todistaja sekä hänen sanansa totta. Ne julkisuuden evankelistat, jotka taistelevat tällaista Jumalan todistajaa vastaan, häviävät ja joutuvat suureen häpeään. Heidän taikatemppunsa paljastuvat valheiksi.

Erottaudu epäpyhästä

Vapaamuurarit on paholaisen kirkko. Vapaamuurarien temppelin lattialla on musta-valkoinen ruutukuvio, jotka symboloivat määrättyjä asioita heidän opistaan. Istuimet ovat seinällä vastakkain. Katossa on tähtiä sinitaivaalla. Huone on voi olla ikkunaton ja siellä on erityistä valaistusta (IL 21.11.2020). Loosi voi olla ison talon alakerrassa, vähän kuin pimeässä luolassa.

Tällaista tilaa ei voi ottaa kristilliseen käyttöön. Tilaa ei pyhitä mikään voitelu tai edes risti seinällä. Vapaamuurarit käyttävät menoissaan myös Raamattua, mutta se ei pyhitä heidän epäjumaliensa palvontaa. Tilassa on niin paljon paholaisen palvonnan symboleja, että kristillisten tapahtumien järjestäminen tällaisessa tilassa on Jumalan pilkkaa. Pysy poissa tällaisesta tilasta, jottet tule osalliseksi vapaamuurarien synteihin.

Vapaamuurarit ovat rikkaita, vaikutusvaltaisia ihmisiä ja osa heistä on uskonnollisia johtajia. Jos heiltä ottaa vastaan rahaa esimerkiksi avustusten tai palkan muodossa, niin se saa aikaan väärää riippuvutta. Kun annat pikkusormen paholaiselle, niin se vie koko käden

Kristityn velvollisuus on erottautua tällaisista henkilöistä. Heiltä ei saa ottaa vastaan mitään rahaa, edes kiertotienä olevan jonkun liiton kautta. Jos tuomiokapitulin puheenjohtajan voi epäillä olevan vapaamuurari, niin kristitty ei saa olla jäsenenä tuomikapitulissa tukemassa vapaamuurarin toimintaan. Vapaamuurariksi julkisesti tunnustautunut tulee erottaa seurakunnasta.

2. Kor. 6:14-18: " Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko? Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: -- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani. Siksi Herra sanoo: -- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias."

Naispaholainen tuli Aleksanterin kirkkoon

Cadillac Aleksanterin kirkon ovella
Aleksanterin kirkossa Tampereella pidettiin 4.8.2016 soul-messu. Kolehdin keräsi pelottavasti pukeutuneet moottoripyöräkerhon jäsenet. Kolehti annettin moottoripyöräkerhon ajohaalarien ja huoltovälineden hankintaan. Kirkon pihalle oli tuotu vetonaulaksi punainen Cadillac auto.

Soul-messussa tuli naispaholainen Aleksanterin kirkkoon. Sami Saaren orkesteri esitti tämän laulun luterilaisen kirkon jumalanpalveluksessa. Tämä laulu on alunperin Aki Sirkesalon säveltämä ja sanoittama. Hän kuoli äkillisesti Thaimaan tsunamissa jouluna vuonna 2004. Naispaholainen-laulun sanoissa annetaan koko käsi paholaiselle, sitten haetaan salaa manalasta haureellinen nainen ja lopuksi tehdään päiväkahveilla aviorikos. Tekijä luuli, ettei kukaan näe:

..Annoin pikkusormen,
Se vei koko käden.
Lähdin tulella leikkimään,
Tein sen salaa.
Nyt mun sydän roihuaa
Ja loppuun palaa.

Sun pikakirjeisiin heti vastasin,
Intiimit ääninauhat pian piilotin.
Olohuoneen matolla kävelin ympyrää
Ja mä luulin, ettei kukaan nää...

..Taisi olla maanantai, kun sinut Manalasta hain.
Tiistaina tottakai päiväkahvin sain.
Keskiviikko kietoi meidät kuumaan syleilyyn...

Katumusta synneistä ei näkynyt missään. Jumalanpalveluksessa korostettiin sitä, että on parempi olla synnin tekijä kuin sellainen, joka tekee parannusta. Kehotuksia ei annettu lopettaa synnin tekeminen. Tällaisessa asiayhteydessä koko kirkko lauloi, tanssi ja hurrasi. Lopuksi seurakuntalaiset kehtasivat nauttia ehtoollisen, joka nautittiin arvottomalla tavalla biletyksen lomassa (1. Kor. 11:27-31). 

2. Moos. 32:17-19: "Kun Joosua kuuli kansan meluavan, hän sanoi Moosekselle: "Leiristä kuuluu taistelun pauhu." Mutta Mooses vastasi: -- Ei sieltä kaiu voitonhuuto, ei siellä valiteta tappiota, laulua minä sieltä kuulen. Kun Mooses saapui leiriin ja näki sonnin ja villin karkeloinnin, hänen vihansa syttyi ja hän paiskasi taulut murskaksi vuoren juurelle." 

Naispaholainen-laulun jälkeen pappi julisti kaikkien synnit anteeksi annetuksi. Tällä papilla ei ole Jumalan antamaa valtuutusta julistaa synnit anteeksi annetuiksi, koska Pyhä Henki ei antanut papille toimeksiantoa julistaa synnit anteeksiannetuiksi (Joh. 20:22-23). Kukaan kirkossa ollut ei saanut syntejä anteeksi sen seurauksena, että pappi sellaista julisti. Pappi pikemminkin myi syntien anteeksisaamista kirkollisverorahaa vastaan kuin petollinen mustan pörssin kauppias, jotta seurakuntalaiset voisivat rauhassa jatkaa synnin tekemistä ja marssia kohti helvettiä papin johdolla. Luterilainen kirkko on aina auliisti ottanut vastaan leskien testamentteja, joissa seurakunnalle on lahjoitettu talot. Leski on erehtynyt luulemaan, että talo menee hyvään tarkoitukseen. Luterilaiselle kirkolle lahjoittaminen ei ole hyvä teko, koska kirkko pettää seurakuntalaisia väärällä evankeliumilla.

Matt. 23:13: "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät."

Mark. 12:38-40: "Opettaessaan hän sanoi näin: "Varokaa lainopettajia! He kulkevat mielellään pitkissä viitoissa ja odottavat, että heitä tervehditään toreilla, he ottavat synagogassa etumaiset istuimet ja pidoissa kunniapaikat, mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa."

Suomen luterilainen kirkko on tehnyt jumalanpalveluksista myös sirkusta. Nykyään järjestetään sirkus-messuja, joissa Raamattua lukee klovni. Luterilainen kirkko siis haluaa nauraa Jumalan Sanalle, mikä on Jumalan pilkkaamista ja pyhyyden halventamista (KK 28.9. ja AL 30.8.2019).

Taivaan Isän kirje: "Tanssi paholaisen kanssa on tanssi kuoleman kanssa"

“A dance with the devil is a dance with death.”
(Words Received from Our LORD by Susan Davis, September 23, 2014)

My daughter I am ready to give you Words. Children, this is your LORD Speaking: 

There is confusion in the world, it centers on evil, evil that rules and reigns over mankind for the hearts of men have turned to evil. All their thoughts are of continuous evil, that which is apart from GOD. This world knows no boundaries for evil. It is turning toward the side of darkness in all its ways. How can I bless such a world? How can I bring MY blessing to such a world? I cannot. I am a GOD of Truth. I have given MY precepts, MY commandments and the world refuses to acknowledge them. The world would rather pursue madness, corruption, evil, and run from its' GOD to all that is sinful. 

Children, I must come soon and remove the remnant who truly want to walk away from evil and the ways of the world-to be set apart, unique from the ways of the world. Very few want this alternative. Most embrace all that is in the world and never inquire of ME, GOD, CREATOR of their being. 

Once I claim MY beloved out of the world to safety, I will turn and deal with this evil world that so shuns ME, MY Ways, MY Truth. The enemy will have free reign over the entire earth to do as he pleases. It will be a hostile environment for all left to contend with it. 

The world is only now sampling what is yet to come: a world without GOD’s Hand to secure and guard and maintain the sanctity of life. Life will not be of value in the hands of MY enemy once I pull MY bride free of its grasp.  This day is coming. Prepare your hearts, your garments: make ready. 

Many feel they can wait and that playing with the world is still a safe position. Don't be so sure of yourself. MY children fall away every day. You are never safe as long as you cling to the world, MY enemy, your ways—outside of a full surrender to MY Will and MY Blood Covering. Without this full surrender you are outside of MY full protection. I am not a GOD that you can dabble or play with. I do not take lightly to half-way commitments. This is an abomination to ME and what I stand for. 

A dance with the devil is a dance with death. Be careful how much dancing you do. When I come for MY church the music will stop on earth and your days of dancing will end. Let these Words resonate through your spirit. Turn wholly to your GOD before it is too late. 

This is the HOLY ONE ABOVE

Coordinating Scripture:

Genesis 6:5 (KJV): And GOD saw that the wickedness of man was great in the earth, and that every imagination of the thoughts of his heart was only evil continually.

1 John 2:3 (KJV): And hereby we do know that we know HIM, if we keep HIS Commandments.

Taivaan Isän kirje: "Tämä niille, jotka luulevat tuntevansa Minut, mutta eivät tunne"

“This is for those who think they know ME, but know ME not.”

 (Words Received from Our LORD by Susan Davis, July 20, 2013)

I have words for MY lost generation of children. This is for those who think they know ME, but know ME not. This generation does not seek Truth. It seeks to placate itself with the lies of the enemy.

The enemy is all too ready to hand off lies to make MY children believe they are hearing the Truth, when what they are hearing is deception about the hour and times they are living in. They believe they have a long future ahead, but I, their GOD, am coming soon and this world will change at the moment I take out MY church.

All will change. The world will experience Great Tribulation, unlike anything seen before. It will be devastating. No one will be immune to its grip. The people will cry to be freed from the evil that is coming over them. They will cry out to ME in anguish, but I will not hear them. MY wrath will be taking over the earth. They will have to suffer for the poor choices they have made. They mocked and scoffed at the messages and warnings that I sent to awaken them and to prepare them. They refuse to listen and they refuse to act on MY Words, so they will have to pay the penalty of MY wrath. The world will atone for the wrong-doing it has done to its GOD. They will have to die for their faith. There will only be one escape for them and it will be their death.

Many will go immediately to hell in sudden destruction. I have warned you MY children, but you have refused to listen to ME. These warnings are real and true. Some day you will weep in your hands that you did not listen and you did not act on these warnings. Do not take these messages lightly, they are for your salvation and your good. I always warn MY people before coming disaster. Few are paying attention and few will be rescued. I will offer you salvation, if you just come to your GOD in FULL surrender. Give your GOD FULL surrender. These are MY Words. Heed them and live by them.

I am your GOD Forevermore, Everlasting 

Coordinating Scripture:

John 12:40 (KJV): HE hath blinded their eyes, and hardened their heart; that they should not see with their eyes, nor understand with their heart, and be converted, and I should heal them.

Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä.

Revelation 13:4 (KJV): And they worshipped the dragon which gave power unto the beast: and they worshipped the beast, saying, Who is like unto the beast? Who is able to make war with him?

ja kaikki kumarsivat lohikäärmettä, joka oli antanut pedolle sellaisen vallan. He kumarsivat myös petoa ja sanoivat: -- Kuka on pedon vertainen, kuka pystyy taistelemaan sitä vastaan?

1 Thessalonians 5:3 (KJV): For when they shall say, Peace and safety; then sudden destruction cometh upon them, as travail upon a woman with child; and they shall not escape.

Juuri kun ihmiset sanovat: "Kaikki on hyvin, ei mitään hätää", tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon.

Jude 1:18 (KJV): How that they told you there should be mockers in the last time, who should walk after their own ungodly lusts.

Hehän sanoivat teille, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka elävät jumalattomien himojensa vallassa.

2 Peter 3:3 (KJV): Knowing this first, that there shall come in the last days scoffers, walking after their own lusts,

Erityisesti tietäkää, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka ovat omien himojensa vietävinä.



Herran kirje: "Minä sanon sinulle kun tapaamme, "Minä en koskaan tuntenut sinua, lähde pois Minun luotani" 

"I will say to you when we meet, 'I never knew you—depart from ME.'"
(Words Received from Our LORD by Susan Davis, February 27, 2015)

Coordinating Scripture:


Matthew 7:21-23 (KJV): 21 Not everyone that saith unto ME, LORD, LORD, shall enter into the Kingdom of Heaven; but he that doeth the Will of MY FATHER which is in heaven. 22 Many will say to me in that day, LORD, LORD, have we not prophesied in THY Name? And in THY Name have cast out devils? And in THY Name done many wonderful works? 23 And then will I profess unto them, I never knew you: depart from me, ye that work iniquity.

You may write MY Words down:

Dear Children


The hour is waning. It is scored. Time is escaping. Don’t waste another minute in the hand of MY enemy to do his bidding—to do his will against ME, GOD. This is what you are doing if you have not surrendered to MY Will. You are pursuing lies and contemptible half-truths which are full lies. You are believing lies and walking in darkness holding hands with the devil and he is leading you into destruction.


This is what you are doing when you walk in un-submitted, outside MY Will. You are even working on his behalf—working for his cause to lead others astray. This makes you a worker of iniquity. Does MY Word not say it is so?


I will say to you when we meet, “I never knew you—depart from ME, you worker of iniquity,” and you will be sent to hell for eternal destruction. How can you avoid this end? Surrender to ME now. Lay your life down—all of it—even your future plans forged while you are under the influence of MY enemy. Repent for anything you have done while under the ownership of MY enemy. Even if it looks good in your own eyes, if you accomplished this outside of MY Perfect Will, you have only accomplished evil. Repent of your willful rejection of MY Ways, MY Will. Forgive all others. Leave no one out. Lay your life down. Make ME your LORD and MASTER. Pursue MY Ways, MY Will. This is the Narrow Path. All other paths—even those that look deceptively good are marked as evil with evil intentions outside of MY Will.


There is a serious punishment for those who think they do good in MY Name while working in the Will of MY enemy. Darkness will be your mantle for all eternity. Come, clean your robes and be in right-standing with your GOD.


I AM Has Spoken

LORD MASTER SAVIOR CHRIST


Taivaan Isän kirje: "Sinun tulee valita kuoleman ja elämän välillä - se on valinta"

“You must choose between death and life—all is a choice.”
(Words Received from Our LORD by Susan Davis, September 24, 2014)

MY Children, it is I your LORD—

The world is in a state of confusion—the world is coming apart—there is a wind of death blowing—it is carrying evil throughout the world.  MY enemy is coming into his rule and reign.  This is what happens when the world rejects its GOD.

You must choose between death and life—all is a choice—the Will of GOD or the will of the devil: there are only two choices.  Most choose death—their own will—the will of the enemy against the Will of GOD.  What path will you choose—what direction will you move in? 

The world is falling in on itself—soon it will be unrecognizable as evil will rule the land and anything that is godly will fall to the wayside.  There is not much time left now.  You have to decide—what direction will you move in?  Will you repent of your sin—seek MY Face—surrender your all to ME, your GOD?  Or will you continue on your path of destruction?  You are walking on the road of sin from the time you are born until you choose to come into the Will of GOD by way of repentance and surrender to ME, your LORD and SAVIOR and MASTER. 

Without MY Blood Covering you will not be found guiltless when you come before MY FATHER, MY SPIRIT, and I and your sin will condemn you to eternal hell apart from your MAKER.  There is no other way to stand before a HOLY GOD—there is no other solution to your sin problem.  You must work out your Salvation with fear and trembling—lay down your life before ME—acknowledge that you need a SAVIOR. 

I will SAVE you—but you must confess MY Name and surrender to the Will of GOD with a sincere repentance of past sin.  You must pursue ME, your GOD with all of your heart, soul, mind, and strength.

These are the keys to being ready to enter MY Kingdom.  Without childlike faith—no one will see the Kingdom of GOD—only those who seek ME with the eyes of a child will have the faith to understand what GOD has to share through the Word, the SPIRIT, and the Heart of your GOD.  There is NO OTHER path—all others lead to disaster.  Render your heart to ME—Believe FULLY in ME—Turn and face ME as your Only HOPE.  This is the Narrow WAY.  Come and learn of the humble ways of GOD.  I await your decision.  Time is short—make your Way to ME now! 

The desire of MY Heart is to give you Salvation—THIS is your SAVIOR—Don’t deny ME this pleasure.

Coordinating Scriptures:

Matthew 7:21 (KJV): Not every one that saith unto ME, LORD, LORD, shall enter into the Kingdom of Heaven; but he that doeth the Will of MY FATHER which is in Heaven.

Matthew 18:3 (KJV):  And said, Verily I say unto you, Except ye be converted, and become as little children, ye shall not enter into the Kingdom of Heaven.

Matthew 10:32 (KJV):  Whosoever therefore shall confess ME before men, him will I confess also before MY FATHER which is in Heaven.

Acts 2:38 (KJV): Then Peter said unto them, Repent, and be baptized every one of you in the Name of JESUS CHRIST for the remission of sins, and ye shall receive the gift of the HOLY GHOST.  (Apt. 2:38 1933/38: Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.)   

Tähän Susan Davisin korsotamaan Raamatunkohtaan liittyy artikkeli: 'Tehkää parannus ja ottakaa uskovien upotuskaste, niin saatte syntinne anteeksi'.