perjantai 15. tammikuuta 2016

Avioliitossa koetellaan, oletko vuohi vai lammas


*Miehet rakastakaa vaimojanne, kuten Kristus rakasti seurakuntaa
*Miehet kantakaa vaimojenne taakkoja ja toimikaa vastuullisesti perheenne päänä
*Vaimot suotukaan miestenne tahtoon, kuten seurakunta suostuu Kristuksen tahtoon
*Jumala säätää lakinsa - ihminen ei saa muuttaa sitä
*Avioliitossa koetellaan uskollisuutta Kristukselle
*Jumala voi nostaa naisen korkeaan asemaan yksittäisessä poikkeustapauksessa 
*Opetusvideo raamatullisesta avioliitosta



Kristuksen morsian on kaunistanut itsensä nöyrällä sydämellä

Valkoinen lammas on oikealla
Viimeisellä tuomiolla Yeshua HaMashach (Jeesus Kristus) istuu valkoisella valtaistuimella. Hänen eteensä tuodaan kaikki ihmiset. Oikealla puolelle erotetaan lampaat, jotka saavat perintöosan Taivasten valtakunnasta. Vasemmalle puolelle asetetaan vuohet, jotka tuomitaan kukin tekojensa mukaan tuliseen järveen ikuisiksi ajoiksi. Silloin moni ensimmäinen joutuu viimeiseksi ja moni viimeinen pääsee ensimmäiseksi.

Viisailla morsiusneidoilla on kutsu Karitsan hääjuhlaan. Tyhmät morsiusneidot joutuvat tuliseen järveen. Tästä ahneesta on lisää artikkelissa: 'Viisas morsiusneito pääsee tanssimaan - tyhmän edestä ovi suljetaan'.

Avioliitto on esikuva siitä, mikä on HaMashiachin (Kristuksen) suhde seurakuntaansa. Avioliitossa koetellaan sitä, miten toimit siinä osassa, minkä Luoja on sinulle antanut. Miehellä ja vaimolla on oikeudet ja velvollisuudet. Jos et halua toimia Jumalan säätämän järjestyksen mukaisesti, niin miten pysty elämään Taivaassa, jossa on saman kaltainen järjestys? Taivaassa ei ole ei-uskovia. Sen takia Raamattu on kieltänyt menemästä naimisiin ei-uskovan kanssa (1. Kor. 7:12-14, 2. Kor. 6:14-16, Esra 9-10).

Jumala ei pakota ketään rakastamaan. Rakkaus ei ole aitoa, jos se ei ole vapaaehtoista. Siispä miehen ja vaimon tulee haluta vapaaehtoisesti siihen osaan, minkä Luoja on heille antanut, muuten avioliitossa ei ole rauhaa. Kun kumpikin aviopuoliso tekee oman osansa vapaaehtoisesti toista rakastaen, niin silloin avioliitossa onni kukoistaa. 

Jumala ei katso ulkoiseen kauneuteen
Taivaaseen pelastuvien valkoisten lampaiden yksi ominaisuus on kuuliaisuus. Jumala ei katso ulkoiseen kauneuteen, sillä kullakin on sellainen ulkonäkö, minkä Luoja on hänelle antanut. Elokuvassa Kaks' tavallista Lahtista (v. 1960) on osuva repliikki: "Kun nätti tyttö laulaa, tyhmä käyttää silmiään, mutta viisas korviaan." Jumala katsoo vain sydämen kauneuteen ja nöyryys on sydämen kauneutta. Kristuksen morsiusseurakunnalla (miehillä ja naisilla) on nöyrä sydän.

Kristus antoi esimerkin, että nöyryys on kauneutta. Hän saapui ensimmäisellä kerralla nöyränä kuninkaana, halvalla kulkuvälineellä, nuorella aasin varsalla ratsastaen. Riemuitse Kristuksen tytär Siion, riemuitse morsian:

Sak. 9:9: "Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa."

Toisella kerralla Kristus tulee maan päälle voittoisana Kuninkaiden Kuninkaana kaikessa loistossaan, arvokkaalla kulkuvälineellä, valkoisella hevosella. Hän hakee omiin häihinsä, Karitsan hääjuhlaan nöyryydellä kaunistetun morsiusseurakunnan:

Ilm. 20:11-16: "Minä näin taivaan avoinna: näin valkoisen hevosen ja sen selässä miehen. Hän on uskollinen ja totuudellinen, hän tuomitsee ja taistelee vanhurskaasti. Hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit, hänellä oli päässään monta kruunua, ja häneen oli kirjoitettu nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin hän itse. Hänellä oli pukunaan vereen kastettu viitta, ja hänen nimensä on Jumalan Sana. 

Hänen jäljessään tulivat taivaan sotajoukot, valkoisilla hevosilla ratsastavat soturit, joiden puku oli hohtavan valkeaa pellavaa. Hänen suustaan lähtee terävä miekka. Sillä miekalla hän lyö kansoja, hän paimentaa niitä rautaisella sauvalla ja polkee viinikuurnassa kaikkivaltiaan Jumalan hehkuvan vihan viinin. Hänen viittaansa on reiden kohdalle kirjoitettu nimi: kuninkaiden Kuningas, herrojen Herra."

Aviomiehen tulee olla nöyrä Herran edessä ja rakastaa vaimoaan

Kanna vaimoasi - hän palkitsee sinut
Gal. 6:2: "Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain."

Aviomiehellä on velvollisuuksia vaimoaan kohtaan. Hänen tulee rakastaa vaimoaan jopa uhrautuvasti. Nykyään se voi tarkoittaa sitä, että perheen isä tulee pitää vaimostaan huolta loppuun asti, jos vaimo on vammautunut pyörätuoliin. Raamatun aikana se saattoi tarkoittaa sitä, että aviomies puolusti perhettään vaikka oman henkensä kaupalla, jos petoeläin tuli kodin pihapiiriin uhkaamaan perheen turvallisuutta. Tämä on taakkojen kantamista ja kestävää uskollisuutta.

Ef. 5:25-33 (1933/38): "Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton. 

Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa, sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä. "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä."

Kun aviomies rakastaa vaimoaan, niin hän rakastaa Jumalaa. Kaiken sen, mitä hän on uhrannut vaimonsa eteen, hän on samalla rakastanut Luojaansa. Se rakastaa Jumalaa, joka tottelee Jumalan käskyjä.

1. Joh. 2:3-6: "Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä. Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään. Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli." 

Mitä aviomiehen tulee olla vaimolle? Sen voisi kerto myös runolla. Eteenkin runolla, joka kertoo saariston elämästä elämän myrskyissä. Tässä on runo näytelmästä 'Laulu on meren laulu', joka kertoo, mitä hyvä aviomies on vaimolleen, jota hän rakastaa:

Turia Pitt
Sinä olet aallonmurtaja,
tuulensuoja,
ankkuripaikka,
majakan valo.

Michael Hoskins ja Turia Pitt rakastuivat toisiinsa jo teini-ikäisinä koulunpenkillä. Michael koki vahvasti, että Turia on hänen elämänsä nainen. Turia on kuvankaunis mallin töitäkin tehnyt nainen ja huippu-urheilija. Michael valmistui poliisiksi ja aloitti työnsä. He olivat seurustelleet jo vuosia, kun Turialle joutuu vakavaan onnettomuuteen 24-vuotiaana vuonna 2011, missä Turian ihosta paloi 64 % ja häneltä amputoitiin sormia. (MTV 27.7.2015, IL 27.7.2015).

Turia taisteli hengestään teho-osastolla pitkään. Michael ei hylännyt tyttöystäväänsä sairaalaan, vaan osti valmiiksi timanttisen kihlasormuksen, mutta ei vielä kosinut häntä. Michael irtisanoutui töistään, jotta voisi hoitaa tyttöystäväänsä. Turia kuntoutui kuin ihmeen kaupalla, mutta vartaloon ja ihoon jäi vakavat vammat (IL 11.10.2016).

Kihlapari Michael ja Turia
Vuonna 2015 Michael kosi Turiaa ja he ovat menossa naimisiin. Michaelin uskollisuus vammautunutta ja ulkonäöltään muuttunutta kihlattuaan kohtaan on uskomattoman tarina. Rakkaus on juurtunut häneen niin syvälle, ettei hän enää näe kihlatussaan arpista ihoa vaan kauniin morsiamen. Jos Michael pysyy uskollisena tulevalle vaimolleen, niin hän voi kääntyä Kaikkivaltiaan Maailman Luojan puoleen ja rukoilla, että vaimo saisi nuoruuden kauneuden takaisin. Taivaan Isä odottaa tällaista uskollisuutta lapsiltaan. Jumalalle on kaikki mahdollista. Sen takia Jumala tekee voimatekoja, jotta ihmiset uskoisivat Hänen Sanaansa ja turvautuisivat kaikissa asioissa Isäänsä Taivaassa.

Jumala on säätänyt, että mies on perheen pää (Ef. 5:23). Vaimon velvollisuus on kunnioittaa aviomiehen päätöksiä. Mies ei saa käyttää väärin johtavaa asemaansa. Mies ei saa tehdä omaa elämää mukavaksi toisten perheen jäsenten hyvinvoinnin kustannuksella, hypätä sohvalle ja käskyttää vaimoaan tekemään kaikki työt. Se ei ole vaimon rakastamista, vaan epäasiallista itsekkyyttä. Jos aviomies uskollisesti rakastaa ja pitää huolta vaimostaan, niin silloin Jumalakin kuulee aviomiehen omia pyyntöjä.

1. Piet. 3:7 (RK): "Samoin te, miehet, eläkää ymmärtäväisesti vaimonne kanssa niin kuin heikomman astian kanssa. Osoit­takaa hänelle kunnioitusta, koska olette yhdessä elämän armon perillisiä, etteivät rukouksenne estyisi."  

Kol. 3:18-21 (RK): "Vaimot, olkaa miehellenne ala­maisia, niin kuin sopii Herrassa. Miehet, rakastakaa vaimoanne älkääkä olko häntä kohtaan katkeria. Lapset, olkaa kaikessa kuuliaisia vanhemmillenne, sillä se on Herralle mieleen. Isät, älkää katkeroittako lapsian­ne, etteivät he masentuisi." 

Mies ei voi tehdä valintoja omien mielihalujensa mukaisesti siten, että jatkuvasti poikkeaa siitä, mikä olisi vaimolle mieleen. On viisasta, että mies kysyy usein, mistä vaimo pitäisi. Jos mies rakastaa vaimoaan, niin hän haluaa hyvää vaimolleen. Jos aviopari haluaa mennä nauttimaan kynttiläillallisen ravintolaan, niin rakastava mies vie vaimonsa sinne, minne vaimo haluaa eikä sinne, minne mies haluaisi. Viisas mies antaa tilaa vaimolle toteuttaa omia naisellisia taipumuksia, esim. antaa vaimon koristella kodin, kuten vaimo haluaa, ellei perheen rahat ole esteenä. Jotkut vaimot eivät halua tulla autokauppaan mukaan, mutta viisas mies voi aina tarjota vaimolle mahdollisuuden valita auton värin.

Matt. 25:40: "Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'"

Aviomiehellä ei ole oikeutta kieltää vaimoaan saamasta lasta (1. Moos. 38:8-10). Jumala on tarkoittanut, että ihmissuku lisääntyy avioliitossa (1. Moos. 1:28). Minun mielestä aviopari voi kuitenkin yhdessä suunnitella lastensa lukumäärää sen mukaan, mikä on perheen kyky elättää lapsia. Miehellä ei ole oikeutta vaatia vaimoaan synnyttämään niin paljon lapsia, että se alkaa jo vaarantamaan vaimon terveyden ja perheen perusturvallisuuden.

Miehellä on oikeus ja velvollisuus antaa palautetta vaimolle, jos hän tekee syntiä. Se on myös vaimon rakastamista. Palaute tulee tehdä viisaasti ja vaimoa rakastaen. Jos aviomies on välinpitämätön tässä asiassa, niin hän ei pidä perheestään huolta.

Eräissä uskonlahkoissa tätä velvollisuutta käytetään siten väärin, että naista alistetaan väärin perustein. Tämän takana on sellainen farisealaisuuden synti, jossa naisilta vaaditaan sellaista, mitä Raamattu ei heiltä vaadi. Uskonlahko kohtelee naista liiallisella ankaruudella, mitä Raamattu ei ole tarkoittanut naisen osaksi. Aviomies on vastuussa vaimonsa hyvinvoinnista.

Guilherme Azevedo - When a man loves a woman 

(The Voice Portugal -laulukilpailu) 

..When a man loves a woman
Spend his very last dime
Trying to hold on to what he needs
He'd give up all his comfort
Sleep out in the rain
 

If she said that's the way it ought to be
Well, this man loves a woman
I gave you everything I had
Trying to hold on to your precious love
Baby, please don't treat me bad..



Luoja on päättänyt ennen syntymäämme, mikä on meidän osa

Ihmiselämämme alkaa, kun saamme alun äitimme kohdussa. Luoja asettaa hedelmöittyneeseen munasoluun hengen. Jumala päättää synnyimmekö mieheksi vai naiseksi. Jumala päättää synnymmekö rikkaaseen perheeseen vai köyhään perheeseen, synnymmekö Suomeen vai Afrikkaan tai synnymmekö keskiajalla vai 2000-luvulla. Jumala on tuntenut meidät jo ennen kuin olemme saaneet alun. Luoja on antanut meille sen osan, minkä Hän on nähnyt oikeaksi meille kullekin.

Jer. 1:4-10: "Jo ennenkuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin, ja ennenkuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin; minä asetin sinut kansojen profeetaksi". Mutta minä sanoin: "Voi Herra, Herra! Katso, en minä kykene puhumaan, sillä minä olen nuori." Niin Herra sanoi minulle: "Älä sano: 'Minä olen nuori', vaan mene, kunne ikinä minä sinut lähetän, ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää heitä, sillä minä olen sinun kanssasi ja pelastan sinut, sanoo Herra." Ja Herra ojensi kätensä ja kosketti minun suutani. Ja Herra sanoi minulle: "Katso, minä panen sanani sinun suuhusi. Minä asetan sinut tänä päivänä kansojen ja valtakuntien yläpuolelle.."

Luoja on Isä, Poika ja Pyhä Henki, joka on yksi ja sama Jumala. Jumala päätti luoda lapsensa kahteen eri sukupuoleen, miehiksi ja naisiksi. Heillä kummallakin on sama mahdollisuus pelastukseen. Ensiksi Jumala loi miehen. Miehen ei ollut hyvä olla yksin, joten Jumala antoi miehelle apulaiseksi vaimon. 

1. Moos. 2:18 (1933/38): "Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva".

Ihmisen taipumus tehdä syntiä johti siihen, että Jumala ajoi Adamin ja Eevan pois paratiisista ja teki ihmisen kuolevaiseksi. Elämästä tuli vaivalloista. Alkukertomuksessa Jumala kertoo, että miehen osa on tehdä raskasta työtä otsa hiessä ja naisen osa on olla aviomiehensä hallinnassa sekä synnyttää lapset kivuliaasti (1. Moos. 3:16-19). Paavali ei salli, että nainen opettaa aviomiestään, kuten Vanha testamentti eli Tanak kieltää samalla tavalla (1. Moos. 3:16). Vanha ja Uusi testamentti ovat yhtäpitäviä, eikä niiden opetuksessa ole mitään ristiriitoja (Matt. 5:17-20).

1. Tim. 2:12-15: "Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti. Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva, eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn. Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää." 

Jumala on käskenyt, ettei nainen saa opettaa Raamattua seurakunnassa eikä johtaa sitä

Raamatun sääntö on se, että vain mies voi olla seurakunnan johtaja (1. Tim. 3:1-2). Nämä säännöt ovat Vanhan testamentin sääntöjen mukaisia, mitkä Jeesus on vahvistanut olevan voimassa uuden liiton aikana (Matt. 5:17-20). Israelin kaikki kuninkaat olivat miehiä, kuten oli myös Yeshuan (Jeesuksen) kaikki 12 opetuslasta, jotka tosin tulevat myös hallitsemaan Israelin 12 sukukuntaa (Matt. 19:28). Kun Yeshua puhuu Matteuksen evankeliumin luvussa 23 Raamatun opettajista ja papeista, hän puhuttelee heitä kaikkia veljiksi, mutta ei kertaakaan sisariksi. Hän käsittelee nimeä isä mutta ei äiti. Tämä johtuu siitä, että Jumalan tahto on, että vain mies voi johtaa seurakunnan kokousta ja opettaa siellä Raamattua.

Matt. 23:8-9: "Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa.

Raamattu kieltää naiselta mm. sen, ettei hän voi toimia kirkkoherrana, piispana tai sellaisena seurakunnan paimenena tai vanhimmiston jäsenenä, jolla on käskyvaltaa miehiin. Paimen tarkoittaa johtavassa asemassa olevaa seurakunnan työntekijää. Jokainen seurakunnan opettaja ei ole paimen, koska seurakunnassa on paimenen lisäksi muitakin virkoja kuten opettajan virka. Raamattu ei salli naisen toimia seurakunnan opettajana.

Ef. 4:11: "Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat"

1. Tim. 2:12-15: "Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä..."

Nainen ei saa toimia Jerusalemin temppelissä pappina tekemässä Raamatussa mainittuja toimituksia, sillä tehtävä kuuluu leeviläisille miehille (Hes. 44:15-16, 22). Raamattu määrää, että seurakunnan johtajana eli paimenena tulee olla nuhteeton mies, joka osaa hallita omaa perhettään ja pitää lapsensa kuuliaisena. Jos mies ei osaa hallita perhettään, niin hänestä ei ole seurakunnan esimiestehtäviin. Jos ei osaa pitää lapsiaan kuuliaisena, niin ei osaa opettaa seurakuntalaisia pysymään kuuliaisena Jumalan käskyille, joka on yksi pelastumisen edellytyksistä (Matt. 7:21-23, 19:16-17).

1. Tim. 3:1-5 (1933/38): "Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen. Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan, ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne, vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina; sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?" 

Nainen voi kertoa uskonkokemuksistaan sekä evankeliumista ei-uskoville ja hän voi toimia profeettana, kuten oli Hulda, Hanna, Debora, Mirjam ja Jesajan vaimo (2. Kun. 22:14-20, 1. Kor. 11:5, Fil. 4:3). Mirjam ja Hanna ovat sanoittaneet Raamatussa olevan psalmin (2. Moos. 15:20-21, 1. Sam. 2:1-10). Nainen voi julkaista internetissä Pyhä Hengen hänelle antamaa tekstiä. Naisella voi siis olla profetian armolahja, jolloin Pyhä Henki puhuu naiselle, mutta nainen ei voi profetoida seurakunnan kokouksessa seurakunnalle (1. Kor. 14:33-40). Nainen ei voi opettaa seurakunnan kokouksessa Raamattua eikä sen lopuksi pitää profetointipalvelua. Naisella ei voi olla opetuslapsia, koska uskovia opettaa vain miehet (vert. Gal. 4:19; 1. Joh. 2:12, 4:4). Nainen voi kuitenkin neuvoa ystäväänsä yksityisesti kotona jostain yksittäisestä asiasta, mutta ei voi perustaa kotiinsa raamattukoulua eikä koota itselleen opetuslapsia (Apt. 18:2, 24-26). Nainen saa kasvattaa lapsia ja pitää lasten kerhoa, jolloin lapset saavat samalla myös hengellistä kasvatusta. Perheen isä on kuitenkin viime kädessä vastuussa lasten hengellisestä kasvatuksesta.

Jes. 8:3 (1933/38): "Sitten minä lähestyin profeetta-vaimoani, ja hän tuli raskaaksi ja synnytti pojan..."

Luuk. 2:36-37: "Siellä oli myös naisprofeetta Hanna, Asserin heimoon kuuluvan Penuelin tytär. Siellä oli myös naisprofeetta Hanna, Asserin heimoon kuuluvan Penuelin tytär. Hän oli jo hyvin vanha. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta, mutta nyt hän oli ollut leskenä jo kahdeksankymmenenneljän vuoden ajan..."

2. Moos. 15:20: "Naisprofeetta Mirjam, Aaronin sisar, otti käteensä rummun, ja kaikki naiset seurasivat häntä tanssien ja rumpua lyöden."

Joel. 3:1-2: "-- Tämän jälkeen on tapahtuva, että minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin.
Ja niin teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaisenne näkevät näkyjä, vanhuksenne ennusunia. Myös orjiin ja orjattariin minä vuodatan henkeni noina päivinä.
"


Apt. 18:25-26: "Hänelle oli opetettu Herran tie, ja pyhää intoa hehkuen hän julisti sanaa ja opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta hän tunsi vain Johanneksen kasteen. Apollos alkoi rohkeasti puhua synagogassa. Kuultuaan hänen julistustaan Priscilla ja Aquila ottivat hänet huostaansa ja perehdyttivät hänet tarkemmin Jumalan tiehen." (vert. 1. Kor. 16:19)

Koska seurannassa voi opettaa vain miehet, niin heillä on oikeus tulkita Raamattua ja he ratkaisevat myös opinkysymykset, päättävät seurakuntaan ottamisesta ja erottamisesta. Nainen ei saa opettaa eikä hallita aviomiestään (1. Tim. 2:12). Paavalin opetus tarkoittaa, ettei vaimo saa ohittaa aviomiehensä auktoriteettia seurakunnassa. Kun aviovaimo on seurakunnassa yleisön joukossa, hänen tulee asioida aviomiehensä kautta, mitä Paavali tarkoittaa kirjoittaessaan naisten vaikenemisesta seurakunnassa.

1. Kor. 14:33-39: "..sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne? Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä. Veljet, tavoitelkaa siis profetoimisen lahjaa älkääkä estäkö kielillä puhumista." (1. Kor. 14:38 [RK]: "Jos joku ei tätä tunnusta, häntä itseään ei tunnusteta."; American Standard -käännöksen alaviitteessä huomautus samasta jakeesta: "Many ancient authorities read "But if any man knoweth not, he is not known". Compare 1 Co 8:3")

1. Tim. 3:12: "Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään."

1. Kor. 12:28: "Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä."

Paavali sanoi hyvin jämäkästi, ettei voi olla sellaista profetiaa, joka kumoaa Jumalan käskyjä. Pyhä Henki ei koskaan toimi Raamatun lakia vastaan (Ps. 119:142, Matt. 5:17-19, Room. 2:18). Paavali käytti jopa niin ankaraa kieltä, että jos joku ei tunnusta miehen johtavaa asemaa seurakunnassa, oli hän mies tai nainen, Jumala ei tunnusta häntä (1. Kor. 14:38, vert. 1. Kor 8:3 ja 1. Joh. 5:3). Mitä tarkoittaa, ettei Jumala tunnusta häntä? Se tarkoittaa, ettei Yeshua HaMashiach (Jeesus Kristus) tunnusta häntä Taivaan Isä edessä, jolloin hän ei saa syntejään anteeksi ja hänet tuomitaan tuliseen järveen. Paavalin sanat tarkoittavat, että naispapin on mahdoton pelastua, jos hän ei luovu virastaan ja tee parannusta Jumalan käskyjen rikkomisesta.

Jaak. 4:6: "..Siksi Raamattu sanoo: -- Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Taipukaa siis Jumalan alaisuuteen, mutta vastustakaa paholaista..."

Arkkipiispa Tapio Luoma kertoo, ettei hän ymmärrä sellaista kantaa, että papin virka kuuluu vain miehelle (IL 31.5.2018). Hän jopa lakkautti suuren messun, jossa ei ollut naispappeja (KL 13.6.2018). Luoma ei ymmärrä Paavalia eikä hyväksy Jumalan käskyä. Ottaen huomioon Raamatun selvän ilmoituksen asiasta arkkipiispa Tapio Luoman on mahdoton pelastua Jumalan Valtakuntaan tällaisilla kannanotoilla (Matt. 16:17-19, Joh. 20:21-23). On tärkeää ymmärtää, että Jumalan Sana on aina korkeammalla kuin arkkipiispan tai kirkolliskokouksen poliittiset kannanotot. Yeshua (Jeesus) varoitti ankarilla sanoilla, jos seurakuntalaiset eivät noudata pappeja paremmin Jumalan lakia, heidätkin tuomitaan kadotukseen.

Matt. 5:19-20: "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan."

Matt. 7:22-23 (1933/38): "Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."

Kirkot eivät ymmärrä Jumalan pyhyyttä, koska he eivät tunne Jumalaa. Jumala on hyvin tarkkaa, että Häntä lähellä olevat palvelijat toimivat täsmälleen Jumalan käskyjen mukaan.

Ilm. 14:12: "Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen."

3. Moos. 11:44: "Minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä, ja siksi teidän tulee pitää itsenne puhtaina ja pyhinä..."

Hepr. 12:14: "..pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa."

Hän katsoi Jumalan liiton mitätöimiseksi, että temppeliin palkattiin pappeja Leevin suvun ulkopuolelta ja päästettiin ei-uskovia temppeliin. Liiton mitätöivä synti tarkoittaa tuomiota kadotukseen vastuussa oleville papeille. Tuhatvuotisessa valtakunnassa Jumala ei salli yhdenkään Leevin sukukunnan Sadokin sukuhaaran ulkopuolisen toimia temppelissä pappina. Pappina ei voi olla nainen (44:22). Hän ei voi olla edes olla leeviläinen mies, jos ei ole Sadokin sukuhaarasta. Miespapit eivät saa pitää pitkiä hiuksia, koska pitkät hiukset kuuluvat naisille (Hes. 44:20, 1. Kor. 11:14-16).

Hes. 44:6, 8, 15, 16: "Sano Israelin heimolle, tuolle uppiniskaiselle kansalle: Näin sanoo Herra Jumala: Israelilaiset, minä olen saanut kyllikseni kaikista teidän iljettävyyksistänne! Te tuotte muukalaisia, jotka ovat sekä ulkoisesti että sisäisesti ympärileikkaamattomia, ja annatte heidän olla minun pyhäkössäni...   ..Te ette edes ole toimittaneet minun edessäni pyhää palvelusta, vaan olette panneet muukalaiset sijastanne palvelemaan minua pyhäkössäni...   ..Mutta ne leeviläispapit, Sadokin jälkeläiset, jotka uskollisesti suorittivat palvelusta minun pyhäkössäni silloinkin, kun israelilaiset harhautuivat luotani, saavat tulla minun eteeni ja toimittaa pyhää palvelusta. He saavat seistä minun edessäni...  ..ja toimittaa temppelipalvelusta."

3. Moos. 10:1-3: "Aaronin pojat Nadab ja Abihu ottivat kumpikin tuliastiansa, sytyttivät niihin tulen, panivat niihin suitsuketta ja toivat näin Herran eteen tulta, jota ei ollut tehty hänen käskynsä mukaisesti. Silloin Herran luota lähti tuli, joka poltti heidät kuoliaaksi Herran edessä. Mooses sanoi Aaronille: "Tästä Herra puhui, kun hän sanoi: -- Niissä, jotka ovat minua lähellä, minun pyhyyteni tulee näkyviin, ja koko kansa saa oppia tuntemaan minun valtani ja voimani..."

Eräs vanhempi nainen on ollut pitkään naimisissa. Hän kävi eri seurakunnissa, mutta ei aviomiehensä kanssa, vaan erään toisen häntä nuoremman miehen kanssa. Nainen kuvitteli, että Jumala oli määrännyt heidät työpariksi. Tästä aiheutui kaikenlaisia väärinkäsityksiä ja arvostelua. Hänen aviomiehensä ei hyväksynyt vaimonsa toimintaa ja vaimo luuli, että tämä on vain maailman vastustelua. Naisen olisi pitänyt ymmärtää edellä mainitusta Raamatun kohdasta ja monesta muustakin kohdasta, ettei Jumala ohita hänen aviomiestään määrätessään naista palvelemaan seurakuntaa, eikä muodosta työpareja muutenkaan tällä tavalla. Jumalalla ei ole mitään pakottavaa tarvetta poiketa Sanastaan eikä Hän sitä koskaan muutenkaan tee. Jumalalla on paljon miehiä, joita Jumala voi käyttää sanansaattajana. Jumala on tiennyt tarkalleen, mitä tekee asettaessaan lain, että aviomiehellä on oikeus jopa peruuttaa vaimonsa Jumalalle antamat lupaukset.

4. Moos. 30:11-13: "Jos naimisissa oleva nainen lupaa Herralle jotakin tai valalla vannoen sitoutuu kieltämään itseltään jotakin, hänen on pidettävä lupauksensa ja kaikki sitoumuksensa, ellei hänen miehensä puutu asiaan ja kiellä häntä. Mutta mitkään vaimon antamat lupaukset tai hänen tekemänsä sitoumukset eivät päde, jos hänen miehensä kumoaa ne sinä päivänä, jona saa tietää asiasta. Jos mies ne kumoaa, Herra antaa vaimolle anteeksi."

Yeshuan (Jeesuksen) ja Hänen 12 opetuslapsensa kanssa kulki myös naisia, joilla oli erilaisia tukitehtäviä. Nämä tehtävät eivät ole vähäarvoisia, koska ilman naisten antamaa apua ei Jeesus opetuslapsineen olisi kyennyt tekemään työtään. Taivasten Valtakunta maksaa saman palkan niin profeetoille kuin heitä auttaneille.

Luuk. 8:1-3 (1933/38): "Ja sen jälkeen hän vaelsi kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja saarnasi ja julisti Jumalan valtakunnan evankeliumia; ja ne kaksitoista olivat hänen kanssansa, niin myös muutamia naisia, jotka olivat parannetut pahoista hengistä ja taudeista: Maria, Magdaleenaksi kutsuttu, josta seitsemän riivaajaa oli lähtenyt ulos, ja Johanna, Herodeksen taloudenhoitajan Kuusaan vaimo, ja Susanna ja useita muita, jotka palvelivat heitä varoillansa." 

Matt. 10:40-41: "Joka ottaa vastaan teidät, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt. Joka ottaa profeetan vastaan siksi, että tämä on profeetta, saa profeetan palkan, ja joka ottaa vanhurskaan vastaan siksi, että tämä on vanhurskas, saa vanhurskaalle kuuluvan palkan."

Jeesus määräsi Raamatun Sanan olevan voimassa kunnes taivas ja maa häviävät. Tämä tarkoittaa, että joka ikinen Raamatun kirjain on voimassa edelleenkin. Mitään lausetta ei ole kumottu, ei muutettu eikä uudistettu (Matt. 5:18, Luuk. 16:17). Monella Raamattua opettavalla naisella ja miehellä on vaikeuksia hyväksyä, mitä Jumala on säätänyt miehen ja naisen tehtävistä. He eivät kestä yleisön vaatimusten edessä tai haluavat ottaa sellaista valtaa, mitä heillä ei ole, jolloin he lankeavat vääristelemään Raamatun sanaa. Jos Jumalan laista kumoaa yhdenkin käskyn ja niin opettaa, niin siitä seuraa, että opettajaa kutsutaan Taivasten valtakunnassa kaikkein vähäisimmäksi. Nämä opettajat eivät tunne Jumalaa. He eivät ymmärrä, että Jumala vaatii tarkasti, että Jumala päättää laista, ei ihminen. Raamatunopettaja ei saa kajota sen sisältöön ja jos niin tekee, hän voi helposti menettää oman pelastuksensa (Matt. 5:17-20, 7:21-23 1933/38, 2. Piet. 3:15-16). 

Mooseksella oli Mirjam-niminen sisar. Nimi tarkoittaa katkeraa tai kapinallista. Mooses otti aiemman vaimon lisäksi toisen vaimon nubialaisten joukosta, joka oli halunnut lähteä israelilaisten matkaan Egyptistä pois. Usko Israelin Jumalaan oli oksastanut Mooseksen toisen vaimon israelilaiseksi. Mirjam ei hyväksynyt avioliittoa eikä veljensä johtajan asemaa. Jumala suuttui Mirjamille ja rankaisi häntä seitsemän päivää kestäneellä spitaalitaudilla sekä karkotuksella erämaahan (4. Moos. 12).

Aviomies on perheen pää

Vaimo tukee miestään
Paavali opetti, miten vaimon tulee toimia avioliitossa. Aviomies päättää viime kädessä perheen asioista. Miehellä ei ole velvollisuutta erityisesti ansaita vaimonsa kunnioitusta, vaan se on Jumalan vaatimus vaimolle joka tapauksessa.

1. Kor. 11:3, 8-9: "Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala...   ..Miestä ei ole luotu naisesta vaan nainen miehestä, eikä miestä luotu naisen takia vaan nainen miehen takia."

Naisilla on nykyään suuri kiusaus ottaa sellaista valtaa, mitä Jumala ei ole heille tarkoittanut. Kun aviomies tekee huonolta tuntuvan päätöksen, niin vaimo riitauttaa miehensä. Nainen on usein aviomiestään verbaalisesti lahjakkaampi ja kiltti mies voi antaa periksi. Vaimo haluaa haastaa miestään ja joskus pimahtaminen tehostaa vaatimusta. Konfliktien avulla vaimo painostaa miestään hyväksymään hänen tahtonsa. Paavali kehotti naisia elämään hiljaista ja hillittyä elämää avioliitossa (1. Tim. 2:12-15), mikä tarkoittaa kunnioittavaa suhtautumista aviomiestään kohtaan. Toimivassa parisuhteessa aviopari kärsivällisesti kuuntelee toisiaan ja keskustelee eri vaihtoehdoista tehdä päätös, mutta viime kädessä mies kantaa vastuun siitä, mitä perhe tekee. Jumala haluaa nähdä, että vaimo on nöyrä aviomiehen edessä, koska niin taivaassakin tulee olla nöyrä Ylkän, Kristuksen edessä.

Ef. 5:21-25: "Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen. Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon."

Se vasta nöyryyttä on, että suostuu toteuttamaan sellaisenkin aviomiehen päätöksen, joka ei tunnu kaikkein parhaalta. Jumalan näkökulmasta perheen taloudellinen menestyksen maksimointi ei ole tärkein päämäärä vaan se, että kasvamme kauniimmiksi astioiksi Taivasten valtakuntaan. Paras tapa vaikuttaa miehen huonoihin päätöksiin on se, että vaimo rukoilee Taivaan Isältä, että hän muuttaisi aviomiestä. Kun vaimo kuuliaisesti tekee Taivaan Isän tahdon, niin Taivaan Isä vastaa rukouksiin sillä aikataululla, jonka Hän on nähnyt hyväksi. 

1. Piet. 2:18: "Palvelijat, kunnioittakaa isäntiänne ja olkaa heille kuuliaisia, ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan myös epäoikeudenmukaisille." 

1. Piet. 3:1-6: "Samoin te, vaimot, olkaa kuuliaisia miehellenne, jotta myös ne miehet, jotka ehkä eivät usko Jumalan sanaan, nyt vaimonsa elävällä esimerkillä ilman sanojakin voitettaisiin, kun he näkevät teidän elävän jumalanpelossa puhdasta elämää. Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita. Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista. Näin kaunistivat itsensä entisajankin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan. He olivat miehilleen kuuliaiset -- Saarakin oli kuuliainen Abrahamille ja kutsui häntä herraksi. Ja Saaran tyttäriä tekin olette, kun teette hyvää..."

Tit. 2:3-5 (1933/38): "..niin myös vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia, voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa, olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi."

Vaimon tulee toteuttaa miehensä huonot ohjeet (1. Piet. 2:18), mutta jos aviomies vaatii rikkomaan Taivaan Isän tahtoa vastaan, niin sitä ei tarvitse hyväksyä. Jos aviomies vaatii esim. vaimoaan luopumaan uskosta tai ottamaan väärän uskonnon, niin vaimo ei saa tällaista hyväksyä (Luuk. 14:26-27, Mark. 12:28-31). Jos aviomies ei hyväksy vaimonsa uskoa ja hylkää hänet, niin vaimo on vapaa avioliitosta (1. Kor. 7:15). 

Liz McClarnon - Woman in Love live

..I am a woman in love
And I'd do anything
To get you into my world
And hold you within
It's a right I defend
Over and over again
What do I do?

With you eternally mine
In love there is
No measure of time
We planned it all at the start
That you and I
Would live in each other's hearts..

 


Rakkaus voittaa, kuuliaisuus Taivaan Isän tahdolle palkitsee

Tapasin kauppatorilla kerran keski-ikäisen avioparin. Nainen oli puhelias ja iloinen. Mies vähän hillitympi. Meille tuli puhetta parisuhdeasioista. Nainen tokaisi reippaasti, että heidän perheessä mies päättää asiat ja hänen mielestä näin on parempi. Nainen sanoi, että hän kannattaa perinteistä perhekäsitystä, vaikka pariskunta ei tainnut olla uskovaisia. Nainen jotenkin halusi turvautua aviomiehen päätöksiin, vaikka hän vaikutti olevan voimakastahtoinen. Päälisin puolin en voinut havaita mitään erityistä ongelmaa heidän parisuhteessa.

Rakkaus voittaa
Kun johdattelin keskustelua, niin sen verran vaimo sanoi, että joskus hän toivoo, että aviomies pyyhkisi kuppien pölyjä ilman, että hänen täytyy pyytää, jotta hän voisi levätä. Minä kehotin aviomiestä rakastamaan vaimoaan ja kantamaan hänen taakkoja. Mies kuunteli asiallisesti ja keskittyi kuulemaansa. Sanoin miehelle, että sinun kannattaa oma-aloitteisesti tehdä vaimosi elämä helpommaksi kotona, niin vaimo palkitsee sinut sitten illalla. Porukassa tämä kevennys otettiin vastaan huumorilla ja kaikilla oli hauskaa. Kun olin sanonut tämän, niin reipas vaimo nappasi aviomiehensä syleilyynsä ja painoi päänsä miehen kainaloon. Mies punastui hämmentyneenä ja niin me muutkin hämmästyimme. Aviopari käveli pois käsikädessä. Tämän jälkeen tokaisimme porukalla, että kyllä se Jumalan Sana on voimallista. Siinä tuli oikein hyvä mieli.

1. Piet. 3:3-6 (RK): "Älköön teidän kaunistuksenne ol­ko ulkonaista, tukkalaitteilla ja kultakoruilla koristautumista tai hienoihin vaat­teisiin pukeutumista, vaan olkoon se katoamaton, sa­lassa oleva sydämen ihminen, hengel­tään lempeä ja hiljainen. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista. Näin myös muinoin pyhät vai­mot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä ja olivat alamaisia omalle miehelleen, niin kuin Saarakin oli kuuliainen Abrahamille ja kutsui häntä herraksi. Teistä on tullut hänen lapsiaan, kun teette hyvää ettekä anna minkään pe­lottaa itseänne."

Eräs minulle tuttu eläkkeellä oleva pariskunta oli käymässä seurakunnassa. Rouva joutui odottamaan pitkään aviomiestään seurakunnan kahvilassa, koska miehellä oli töitä seurakunnassa. Rouva jopa nukuskeli pöydässä. Huomasin, miten kärsivällisesti rouva odotti aviomiestään ja sanoin tutulle rouvalle hymyillen, että: "Sinä sitten jaksat odottaa miestäsi". Rouva piristyi ja vastasi tomerasti takaisin, että: "Hyvää kannattaa aina odottaa". Olipa hieno vastaus. Näiden monien avioliittovuosien jälkeen rouva jaksoi puhua kauniisti aviomiehestään eikä valittanut yhtään odottamista.

Sananl. 31:10-12, 30-31: "Jos hyvän vaimon löydät, löydät aarteen, kalliimman kuin meren helmet. Häneen voit aina luottaa, hän pitää puutteen loitolla sinusta. Hän toimii miehensä parhaaksi, ei vahingoksi, kaikkina elämänsä päivinä...    ..Kauneus katoaa, viehätys haihtuu, ylivertainen se vaimo, joka pelkää Herraa! Kiittäkää häntä hänen hyvistä töistään, ylistäkää häntä kaikkien kuullen!"

VT Heli Vaaranen on kirjoittanut oivallisen artikkelin avioliiton sudenkuopista. Kun nämä karikot tietää ja ne osaa väistää, niin se antaa paremmat edellytykset onnelliselle avioliitolle (kolumni).

Iisak ja Rebekka olivat Jumalalle kuuliaisia - Jumala siunasi avioliiton

Raamattu kertoo kauniin tarinan Iisakin ja Rebekan avioliitosta. Iisak oli ollut pitkään kiinni isässään Abrahamissa ja äidissään Sarassa ilman vaimoa. Kun Iisakin äiti kuoli, niin arviolta noin 40-vuotias Iisak oli murheen murtama. Oli aika, että Abraham toisi pojalleen vaimon.

Abraham oli rikas mies ja hän lähetti taloudenhoitajansa, joka oli palvelusväen johtaja, hakemaan Isakille vaimon. Karavaanikulkue lähti matkaa mukana kalliita lahjoja. Abrahamin perheen palvelusväen johtaja oli viisas mies etsiessään hyvää vaimoa Iisakille.

Palvelija oli keksinyt viisaan merkin, jonka perusteella hän tunnistaisi sen naisen, jonka Jumala oli valinnut Iisakin vaimoksi. Naisen tulisi tarjota kaivolla vettä sekä hänelle että kameleilleen. Kamelit voivat matkustaa useita viikkoja ilman vettä. Kun ne pääsevät kaivolle, niin kamelit juovat kymmeniä litroja vettä kukin. Jos joku nainen tarjoutuisi nostamaan kaivosta satoja litroja vettä vieraalle joukolle, niin silloin nainen osoittautuisi olevan hyvin ystävällinen, ahkera, reipas ja terve nainen.

Ja niin kävi, että palvelija kohtasi kaivolla nuoren noin 20 vuotiaan hyvin kauniin naisen (1. Moos. 24:16, 43). Naisen nimi oli Rebekka ja hän tarjosi palvelijalle sekä hänen kameleilleen vettä. Sen lisäksi hän tarjosi palvelijalle majoitusta perheensä luota ja rehua kameleille. Rebekan perhe uskoi, että Jumalan tahtoi Rebekka menevän Iisakin vaimoksi. Rebekka jopa suostui heti lähtemään karavaanin mukana Iisakin luokse, vaikka hän ei ollut edes nähnyt Iisakkia. 

Aito rakkaus yllätti Iisakin
Abrahamin palvelija antoi kalliita lahjoja Rebekalle ja hänen perheelleen. Kun Iisak kohtasi Rebekan, niin Iisak ei nähnyt Rebekan kauneutta, koska Rebekka oli peittänyt kasvonsa (1. Moos. 24:65). Iisak hyväksyi vaimokseen Rebekan pelkästään sen perusteella, että Iisakin isä oli vaimon hänelle järjestänyt. Iisak vei Rebekan äitinsä telttaan ja otti hänet heti vaimoksi. Abraham oli antanut pojalleen hyvän vaimon ja Iisak rakastui Rebekkaan. Rakkaus Rebekkaan paransi Iisakin surun äitinsä kuolemasta (1. Moos. 24:67). 

1. Moos. 26:7-8: "...Rebekan takia, joka oli hyvin kaunis. Iisak oli asunut siellä jonkin aikaa, kun filistealaisten kuningas Abimelek kerran näki ikkunastaan hänen hyväilevän Rebekkaa."

Heille syntyi kaksoispojat Jaakob ja Eesau. Jumala antoi Jaakobille uuden nimen Israel. Abrahamista, Iisakista ja Jaakobista tuli Israelin kansan kantaisät.

Matt. 19:5-6: "Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."

Taivaan Isäkin antaa Kristukselle morsiameksi määräämänsä miehet ja naiset. Iisakin ja Rebekan avioliitto on esikuvaa Kristuksen ja morsiusseurakunnan (miehet ja naiset) liitosta. Iisak hyväksyi vaimoksi isänsä Abrahamin antaman vaimon, vaikka ei ollut Rebekan kasvoja nähnyt. Kun kaikki tapahtuu Taivaan Isän tahdon mukaisesti, niin liitot kukoistavat.

Joh. 17:1,9 (1933/38): "Tämän Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut.. ..Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun." 

Kun kumpikin aviopuolisoista pitää Taivaan Isän käskyt ja rakastaa puolisoaan, niin tämä on kestävä pohja kokea suurta onnea. Arjen askareet löytävät itsestään luontevat toimintamallit, liitossa on rauha ja parisuhderakkaus roihuaa. Miehestä ja vaimosta tulee hyviä ystäviä toisilleen. Kun saa puolisostaan todellisen sydänystävän, niin se vasta onnea on. Tästä asiasta on lisää artikkelissa: 'Karitsan hääjuhlasta ja avioparin hääyöstä'.

William Skakespeare: "Ei ole rakkautta, jos se muutoksesta muuttuu."

Aviomiehelleen tottelematon kuningatar alennettiin

Kruunu on muodollisen arvovallan ulkoinen tunnusmerkki. Sellaista kantaa kuningas ja myös kuningatar. Raamattu kertoo, kun kuningattarelta otettiin kruunu pois.

Kuningas Kserkses hallitsi Persian suurvaltaa. Hän oli järjestänyt suuret juhlat ja kutsui kuningatar Vastin luokseen juhliin. Kuningatar ei suostunut tulemaan. Raamattu ei kerro tottelemattomuuden syytä. Kuninkaan kannalta tällainen käytös oli hyvin noloa, koska korkea-arvoinen juhlaväki näki, että kuningatar ei noudata aviomiehensä pyyntöä. Tapaus menisi koko kansan tietoon ja kuningattaren huono esimerkki olisi omiaan rohkaisemaan perheiden vaimoja olla kunnioittamatta aviomiehiään. Tapauksesta tuli sen ajan skandaali. Kuninkaan läheinen neuvonantaja (vastaa ministeri asemaa) Memukan kommentoi kuninkaalle tilannetta näin:

Est. 1:16-18: "Memukan vastasi kuninkaalle ruhtinaiden kuullen: "Kuningatar Vasti ei ole loukannut vain kuningasta, vaan myös kaikkia kuningas Kserkseen maakuntien ruhtinaita ja kansoja. Kun valtakunnan kaikki naiset saavat tietää, mitä kuningatar on tehnyt, he alkavat halveksia miehiään, sillä nyt he voivat sanoa: 'Kuningas Kserkses kutsutti kuningatar Vastin luokseen, eikä Vasti tullut.' Persian ja Meedian ruhtinattaret, jotka ovat kuulleet kuningattaren teosta, ottavat sen jo tänä päivänä puheeksi meidän kanssamme, ja siitäkin koituu kylliksi häpeää ja riitaa." 

Kuningas neuvoteltuaan neuvonantajiensa ja ruhtinaidensa kanssa päätti, että Vastilta otetaan kruunu pois ja se annetaan toiselle naiselle. Kuningas päätti lähettää kirjeen maakuntiin ja kertoa päätöksestään, jotta jokainen aviomies saisi olla herra talossaan ja vaimot vastedes osoittaisivat kunnioitusta aviomiehilleen.

Est. 1:19-22: "Jos siis katsot hyväksi, niin säädä mahtikäskylläsi, ettei Vasti enää saa astua eteesi ja että annat hänen kuninkaallisen arvonsa toiselle, häntä paremmalle, ja kirjoituta tämä määräys Persian ja Meedian lakeihin, niin ettei sitä enää voi muuttaa. Kun tämä sinun kuninkaallinen päätöksesi tulee tunnetuksi koko mahtavassa valtakunnassasi, niin jokainen nainen ylhäisimmästä alhaisimpaan osoittaa vastedes kunnioitusta miehelleen." Neuvo miellytti kuningasta ja ruhtinaita, ja kuningas teki niin kuin Memukan oli ehdottanut. Hän lähetti kirjeen kaikkiin maakuntiin, kuhunkin erikseen sen omalla kirjoituksella ja kullekin kansalle sen omalla kielellä, jotta jokainen mies saisi olla herra omassa talossaan."

Kuningatar Vasti käytännössä alennettiin pelkäksi sivuvaimoksi tai palvelijattareksi. Kuningas lähti etsimään uutta vaimoa ja löysi Esterin, joka oli hänelle erityisesti mieleen. Ester nousi Persian kuningattareksi ja kuningas sai paremman kuningattaren tilalle. Ester oli heprealainen nainen ja hän pelasti myöhemmin Israelin kansanmurhalta (Esterin kirja).

Kuninkaan synnyttäneeltä kuningataräidiltä voidaan ottaa myös kruunu ja kuningattaren arvo pois, jos hän tekee vakaa syntiä. Kuningas Asa poisti kuningataräiti Maakaalta kuninkaalliset arvot.

2. Aik. 15:16: "Isänsä äidiltä Maakalta kuningas Asa riisti kuningataräidin aseman, koska tämä oli pystyttänyt iljettävän kuvan asera-tarhaan. Asa kaatoi tämän iljetyksen, murskasi sen palasiksi ja poltti sen Kidroninlaaksossa." 

Raamatun aikana saattoi käydä niin, että perheen vaimo teki huorin. Aviomiehellä on oikeus kirjoittaa vaimolle erokirja, ajaa hänet kotoa pois eikä vaimo saa mitään omaisuutta mukaansa. Jos mies olisi vaatinut vaimolle rangaistusta esivallan taholta, niin se olisi ollut kuolemantuomio. Vaimo voi pyytää armoa, ettei häntä hylätä, vaan hän saa jatkaa alennettuna isännän sivuvaimoksi tai palvelijattareksi. Isäntä voi olla niin armollinen, että erokirjan kirjoitettuaan hän solmii entisen vaimonsa kanssa sopimuksen siitä, että hylätty vaimo tulee isännän palvelijattareksi (esim. perheen karjatilalle), jos hän haluaa jatkaa perheen jäsenenä kaikesta huolimatta. Isännästä on sitten kiinni se, pääseekö aviorikosen tehnyt enää aviovuoteeseen vai jääkö hän palvelemaan vain isäntäänsä ilman romanttista rakkautta (vert. Hoosean kirja). On parempi olla kokonaan ilman eräitä nautintoja, jotta oppisi pysymään kapealla tiellä ja pelastua siten Taivaaseen. Armoa on se, ettei langennutta heti hylätä kokonaan, vaan hän saa uuden mahdollisuuden alennettuna. Absalom häpäisi isänsä kuningas Daavidin makaamalla kymmenen hänen sivuvaimonsa kanssa. Daavid ei hylännyt heitä, mutta enää sen jälkeen koskenut näihin sivuvaimoihin (2. Sam. 20:3).

Nainen on ollut Israelin kansan johtajana

Pääsäännön vahvistaa säädetyt poikkeukset. Tuomarien aikana Jumala nosti yhden kerran Israelin kansan johtajaksi naisen, profeetta Deboran. Kyseessä ei ollut ketä tahansa nainen, vaan Pyhää Henkeä täynnä oleva profeetta, joka sai ohjeensa suoraan Jumalalta.

Tuom. 4:4-5: "Israelissa oli siihen aikaan tuomarina naisprofeetta Debora, Lappidotin vaimo. Hänellä oli tapana istua palmun alla Raman ja Betelin välillä Efraimin vuoristossa; sitä palmua kutsuttiin Deboran palmuksi. Israelilaiset tulivat sinne hänen luokseen pyytämään ratkaisua riita-asioihinsa."

Debora joutui virkaurallaan jopa kokoamaan armeijan vihollisen uhan torjumiseksi. Kun hänen sotapäällikkönsä ei uskaltanut taistella yksin vihollista vastaan, niin rohkea nainen Debora tuli mukaan. Tämän johdosta Jumala ei antanut voitosta kunniaa sotapäällikölle, miehelle joka pelkäsi, vaan antoi toisen rohkean naisen surmata vihollisen sotapäällikön. Tarina opettaa, että jos miesten joukosta ei löydy kunnon tekijöitä, niin Jumala ottaa tilalle paremmat naisten joukosta.

Tuom. 4:6-9: "Debora kutsui luokseen Barakin, Abinoamin pojan, joka oli kotoisin Naftalin Kedesistä, ja sanoi hänelle: "Herra, Israelin Jumala, antaa sinulle tämän käskyn: 'Kokoa naftalilaisista ja sebulonilaisista kymmenentuhannen miehen sotajoukko ja lähde Taborinvuorelle. Minä johdatan Jabinin sotapäällikön Siseran sotavaunuineen ja joukkoineen Kisoninpurolle ja annan sinun voittaa hänet.'" Barak vastasi Deboralle: "Minä lähden, jos sinä lähdet kanssani. Mutta ellet lähde, en minäkään lähde." Silloin Debora sanoi: "Hyvä on, minä lähden kanssasi, mutta sinä et tästä retkestä saa kunniaa. Herra antaa Siseran naisen käsiin." Debora lähti sitten Barakin kanssa Kedesiin."

Vanhan testamentin sääntöihin on kirjattu lopun aikoja koskeva tieto, että Jumala tulee vuodattamaan Henkensä niin orjiin kuin orjattariin. Jumala ottaa pyhän armeijaansa naisia myös alemmista yhteiskuntaluokista (asiasta lisää profetiassa). Tämä tarkoittaa sitä, että heille annetaan hyvin vastuullisia tehtäviä. Jumala asettaa palvelusväelleen järjestyksen ja meidän tulee hyväksyä se. Jumala vahvistaa naisprofeettojensa aseman voimateoilla, ihmeillä ja merkeillä (Apt. 2:22, 19:11-13). Joelin kirjan jakeet ovat meidän aikana ajankohtaisia:

Joel 3:1-2: "Tämän jälkeen on tapahtuva, että minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. Ja niin teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaisenne näkevät näkyjä, vanhuksenne ennusunia. Myös orjiin ja orjattariin minä vuodatan henkeni noina päivinä."

Naisen vastuulliset asemat ovat poikkeuksia pääsääntöön ja ne eivät kumoa pääsääntöä miehen hallitsevasta asemasta. Kukaan nainen ei saa itse hakeutua kirkkoherraksi tai muuksi johtajaksi. Virkojen kelpoisuusvaatimuksia ei voida asettaa pelkän poikkeussäännön nojalla. Naisen voi nostaa johtavaa asemaan vain Jumala ja yksittäisissä poikkeustapauksissa Hän on sellaista tehnyt ja tulee tekemään. Miehet eivät saa vastustaa Jumalaa ja kaikkien on hyväksyttävä se, mitä Jumala on asettanut. 

Dan. 5:21: "..korkein Jumala on hallitsija ihmisten valtakunnassa ja että hän antaa sen kuninkuuden kenelle tahtoo."

Opetusvideo raamatullisesta avioliitosta

Jokaisella kirkkokunnalla on oma oppinsa avioliitosta, koska vain harva noudattaa Raamattua. Tässä videossa Mikael käy jae jakeelta läpi, mitä Raamattu opettaa avioliitosta ja avioerosta. Koska video opetus perustuu Jumalan Sanaa, niin se poikkeaa seurakuntien perinteistä, paavien päätöksistä, kirkollis- ja piispainkokousten päätöksistä yms. Opetus ei perustu mihinkään muodissa olevaan ismiin tai politiikkaan vaan erityisesti Yeshuan (Jeesuksen) ja Paavali opetuksiin. Me emme tee kompromissia sen mukaan, mitä yleisö haluaa kuulla tai mikä on muodissa, vaan käymme läpi Raamatun opetuksen avioliitosta. Tämä opetusvideo on hyödyllinen kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneet tietämään, mitä Jumalan Sanassa on ilmoitettu avioliitosta. Katselijalle voi olla tulla yllätyksenä, miten kaukana kirkot ovat Raamatun opetuksesta. Videon käsikirjoituksen voi lukea PDF-dokumentista.




Jumalan kirje

Words of the LORD:

“Those who think I am a casual thought, and an occasional interest will not know ME.” 

(Words Received from Our LORD by Susan Davis, March 4, 2016) 

Children this is your GOD from up above:

I want to share MY Heart with you. I want you to go deeper with your GOD. I want you to chase after ME, I want you to pursue ME, seek ME in all your ways.

Look for ME because I can be found. I can be found in MY Word, MY Book. I can be found in your prayers, and your secret place: in your prayer closet. I can be found through the voices of MY children who I entrust to deliver MY Messages. I am a GOD WHO can be found by anyone who looks for ME, who seeks ME with a repentant heart. Those who truly want to find ME will find ME.

Those who think I am a casual thought, and an occasional interest will not know ME.  I am not to be trifled with, belittled, or found insignificant. If I do not hold first place in the heart of MY children they will never know ME and their loss will be great. I am not waiting to be written into their stories. I, GOD have written them into MY Story and if they resist believing this is true, they will be sorrowful when they find themselves rejected at the last chapter of their life. Their book will be burned up never to be remembered, their life will be swept away like ashes. This is the destiny of those who reject GOD in this life, they will not have GOD in the next life, the GOD WHO brings the rain for all: both good and evil.

I am the ONE WHO sustains ALL life. Reject ME and you reject the SOURCE of all life. Soon those who know ME not, will know this reality.  What is your life worth? You decide – either choose life with ME, your GOD or choose death with MY enemy. Until you choose ME, your path is destined for eternal death.

Now is the hour of your choosing. Every day lives are lost into the eternal abyss never to be recovered. I am waiting on you. I stand at the door and knock. Soon I will come for those who love ME, and then the door will close. All those left behind a closed door will turn back to face MY enemy, the antichrist.

Come now and fill your oil lamp. Now is the time to fill your lamp. Tomorrow may be too late. 

This is your GOD 

WHO Opens and Shuts Doors


Coordinating Scriptures:

Psalm 91:1 (KJV): HE that dwelleth in the secret place of the Most HIGH shall abide under the shadow of the ALMIGHTY. 

Jeremiah 29:13 (KJV): And ye shall seek ME, and find ME, when ye shall search for ME with all your heart.

Matthew 6:6 (KJV): But thou, when thou prayest, enter into thy closet, and when thou hast shut thy door, pray to thy FATHER which is in secret; and thy FATHER which seeth in secret shall reward thee openly.

Malachi 3:16 (KJV): Then they that feared the LORD spake often one to another: and the LORD hearkened, and heard it, and a Book of Remembrance was written before HIM for them that feared the LORD, and that thought upon HIS Name. 

Exodus 17:14 (KJV): And the LORD said unto Moses, Write this for a memorial in a book, and rehearse it in the ears of Joshua: for I will utterly put out the remembrance of Amalek from under heaven. 

Luke 3:17 (KJV): Whose fan is in HIS Hand, and HE will thoroughly purge HIS floor, and will gather the wheat into HIS garner; but the chaff HE will burn with fire unquenchable. 

Revelation 3:20 (KJV): Behold, I stand at the door, and knock: if any man hear MY Voice, and open the door, I will come in to him, and will sup with him, and he with ME. 

Matthew 25:8 (KJV): And the foolish said unto the wise, Give us of your oil; for our lamps are gone out. 

Luke 13:25 (KJV): When once the master of the house is risen up, and hath shut to the door, and ye begin to stand without, and to knock at the door, saying, LORD, LORD, open unto us; and HE shall answer and say unto you, I know you not whence ye are: