lauantai 29. heinäkuuta 2017

Rauhan Ruhtinas


  • Ihmisellä on rauha, kun hän luottaa tulevaisuuteen uskossa Jumalaan
  • Uskottomuus Jumalan Sanalla tuo rauhattomuutta
  • Rauhan Ruhtinas pystyy vahvistamaan heikon ihmisen lujaksi johtajaksi
  • Rauhan Ruhtinas johtaa tuhatvuotista valtakuntaa, jossa kaikki ovat onnellisia
  • Rauhan Ruhtinaalla on valta ja voima tyynnyttää kaikki myrskyt
  • Väärät uskonnot tarjoavat väärää rauhaa, minkä lopulta paholainen pettää
  • Jumala perustaa maallisen valtansa Rauhan Kuningas Melkisedekin kautta, jolla ei ole biologisia sukulaisia ja joka on elänyt aina



Rauha on sisäistä hyvinvointia ja levollisuutta

Rauhalla ei tarkoiteta pelkästään, ettei ole sotaa. Rauha on myös sisäistä eheyttä, hyvinvointia ja levollisuutta. Sisäinen rauha voi olla niin suuri, ettei edessä olevat vaarat huolestusta. Ihminen kykenee lepäämään, kun hän luottaa selviävänsä vaarasta. Sisäinen rauha on vahvaa luottamusta tulevaisuuteen ja se saa hänet nukkumaan yönsä rauhassa. Rauha on Pyhän Hengen hedelmä.

Ps. 4:9: "Rauhassa menen levolle ja nukahdan. Sinä, Herra, sinä yksin olet minun suojani, minä saan elää turvassa."

Gal. 5:22-23: "Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki."

Ps. 119:165: "Suuri rauha on niillä, jotka rakastavat sinun lakiasi, eikä heille kompastusta tule."

Nooa oli vanhurskauden julistaja, jolle Jumala kertoi, että hän tuhoaa synnin maan päältä vedenpaisumukselle (2. Piet. 2:5). Nooa luotti Jumalaan ja rakensi Jumalan käskystä perheensä ja eläinten pelastukseksi suuren laivan (arkin). Nooa ei pelännyt tuhoa, koska hän tiesi Jumalan pelastavan hänet ja seitsemän muuta perheensä jäsentä. Muut mahtoivat ihmetellä, että mitä se vanhurskauden julistaja Nooa rakentaa suurta laivaa keskelle kuivaa maata. Jumala antoi vanhurskaalle Nooalle rauhan, koska Nooa tiesi pelastuksen tien (Joh. 14:6).

Kyyhkynen toi Nooalle lehden
Kun vedenpaisumus oli tuhonnut kaiken, vedet alkoivat laskea. Nooa selvitti, onko maa jo kuiva päästämällä lentoon lintuja. Toiseksi viimeinen kyyhkynen toi tuoreen oliivipuun (öljypuun) lehden Nooalle ja hän tiesi, että maa oli kohta kuiva. 

Monissa kulttuureissa valkoinen kyyhkynen on rauhan vertauskuva, mutta öljypuun oksa kyyhkysen suussa on tunnetumpi rauhan vertauskuva. Oliivipuu symboloi Jumalan kansaa, jonka öljy symboloi Pyhää Henkeä (Room. 11, Matt. 25:1-12). Valkoinen kyyhkynen on vertauskuva myös Pyhälle Hengelle, koska Pyhä Henki laskeutui Yeshuan pään päälle kyyhkysen lailla (Matt. 3:16-17, Joh. 1:32-34). Luku seitsemän symboloi Luojaa, jolla on seitsemän Henkeä ja joka lepäsi seitsemäntenä päivän luotuaan maailman.

1. Moos. 8:8-12: "Sitten hän lähetti luotaan kyyhkysen saadakseen tietää, joko maa oli tullut esiin veden alta, mutta se ei löytänyt jalansijaa, mihin jäädä levähtämään, vaan palasi hänen luokseen arkkiin, sillä vesi peitti yhä koko maan pinnan. Ja hän ojensi kätensä ja otti kyyhkysen luokseen arkkiin. 

Hän odotti vielä seitsemän päivää ja lähetti kyyhkysen uudelleen arkista. Kun kyyhkynen illansuussa palasi hänen luokseen, sillä oli nokassaan tuore oliivipuun lehti. Siitä Nooa ymmärsi, että vedet olivat käyneet vähiin maan päällä. Hän odotti silti seitsemän päivää lisää ja päästi kyyhkysen jälleen lentoon, eikä se enää palannut hänen luokseen."

Elämän kokemus kasvattaa ihmisessä luottamusta tulevaisuuteen. Kun on selvitty pahoista tilanteista, uudet vaarat eivät enää niin pelota. Kun ihminen kasvaa uskossa, hänen rauhansa kasvaa paljon suuremmaksi. Hän ei pelkää edes kuolemaa vaarallisen leikkauksen edessä, koska hänelle kuolema leikkauspöydällä olisi vain askel iankaikkiseen elämään.

2. Kor. 4:7-9: "Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja."

Nuori ihminen on arka, koska hänelle ei ollut kertynyt elämänkokemusta vaaroista selviämisestä. Levottomuutta aiheuttaa epävarmuus siitä, ettei selviäkään haasteista. Jos nuori ihminen on taas kaikesta huoleton, se voi johtua leväperäisestä välinpitämättömyydestä, mikä on väärää rauhaa, joka ei perustu uskoon eikä edes oikeaan tilannearvioon. Nuoren ihmisen usko voi kasvaa suureksi, jolloin hän vahvistuu, kuin olisi varttunut ihminen. Tämä on oikeaa rauhaa, joka perustuu Jumalaan luottamiseen.

Uskottomuus Jumalalle johtaa rauhattomuuteen

Israelin kansa oli langennut syntiin ja joutui seitsemäksi vuodeksi midianilaisten armoille. Miksi Israelin kansalla ei ollut rauhaa? He eivät noudattaneet Jumalan käskyjä ja olivat alkaneet palvomaan epäjumalia.

3. Moos. 26:3, 6: "Jos te elätte minun säädöksieni mukaan ja noudatatte minun käskyjäni...    ..Minä annan maahanne rauhan, ja te saatte nukkua yönne minkään häiritsemättä."

Sak. 8:16: "Nämä teidän tulee pitää: Puhukaa totta toisillenne! Jakakaa oikeutta totuuden mukaan, niin että rauha vallitsee keskuudessanne."

Vääriin jumaliin turvautuminen antaa väärää rauhan tunnetta. Se on kuin tekisi liiton paholaisen kanssa. Lopuksi väärä rauha osoittautuu katalaksi ansaksi. 

Suomeen on tullut paljon maahanmuuttajia viime vuosien aikana. Suomessa on alettu pelkäämään eräitä uskontoja, koska niiden oppeihin kuuluu väkivaltainen toiminta viattomia vastaan omien tarkoitusperien edistämiseksi. Peloissaan olevat suomalaiset yrittävät tehdä rauhanliittoa heidän kanssaan, jotta välttäisivät väkivallan, mutta se on väärää rauhaa. Rauha rikkoutuu, kun väärät uskonnot saavat riittävästi voimaa tai muuten aiheen toteuttaa uskontonsa mukaisia pimeyden aatteita.

2. Kor. 6:14-15, 17: "Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko?..   ..Siksi Herra sanoo: -- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä..."

1. Kor. 10:20-22: "Tarkoitan sitä, että epäjumalien palvelijat uhraavat pahoille hengille eivätkä Jumalalle, enkä halua teidän joutuvan yhteyteen pahojen henkien kanssa. Te ette voi juoda sekä Herran maljasta että pahojen henkien maljasta, ette voi olla osallisina sekä Herran pöytään että pahojen henkien pöytään. Emme kai halua herättää Herran kiivautta? Olemmeko muka häntä vahvempia?"

Jumalalla kurittaa vain silloin, kun kansan on tehtävä parannus synneistään, jotta rauha voisi palata takaisin. Kaiken rauhan tae on, että kansa elää Jumalan tahdon mukaista elämää. Mitään kestävää rauhaa ei voi perustaa synnin tekemisen keskelle. Jumalalla on rauhan ajatukset ja suunnitelma, miten Hän voi palauttaa rauhan takaisin.

Jer. 29:10-12: "Näin sanoo Herra: Kun Babylonian seitsemänkymmentä vuotta ovat kuluneet, minä otan teidät jälleen huomaani. Minä täytän lupaukseni ja tuon teidät takaisin omaan maahanne. Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä."

Rauhan Ruhtinas vahvistaa heikkoa ihmistä

Jumala tietää, että ihminen on heikko. Jumalan Poika eli ihmisen elämän ja koki vaikeita hetkiä. Yöllä ennen ristiinnaulitsemista Yeshua (Jeesus) kärsi tuskaa niin paljon, että Hänestä vuoti hikenä veripisaroita. Hänen opetuslapset eivät viitsineet valvoa Yeshuan kanssa, joten Yeshuan luokse tuli enkeli vahvistamaan Häntä. Yeshuan ei tarvinnut olla yksin viimeisiä tunteja, vaan Hänelle hyvin läheinen ystävä oli Hänen vierellään.

Luuk. 22:42-44: "Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun." Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä. Suuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin."

Mark. 14:37-38: "Sitten hän tuli takaisin ja tapasi opetuslapset nukkumasta. Hän sanoi Pietarille: "Simon, nukutko sinä? Etkö edes hetken vertaa jaksanut valvoa? Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko."

Hepr. 4:14-16 (1933/38): "Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan."

Heikkoa ihmistä vahvistaa hengellinen kasvu uskossa. Kun opimme tuntemaan Jumalan tahdon ja toimimme sen mukaan, se antaa keinot suojautua paholaisen juonia vastaan. Vastustakaa päättäväisesti paholaista vanhurskaudella, niin se lakkaa ahdistamasta teitä, ja löydätte rauhan Herrassa.

Jaak. 4:7-8: "Taipukaa siis Jumalan alaisuuteen, mutta vastustakaa Paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta teitä. Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, synnintekijät, puhdistakaa sydämenne, te kahtaalle horjuvat!" 

Ef. 6:10-18: "Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen.

Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen..." 

Jumala on armollinen ja Hän haluaa pelastaa ihmiset tekemästä syntiä. Hän antaa parannuksen tehneille uuden elämän alun. Niin kuin Jumala toi Israelin kansan takaisin Babylonian pakkosiirtolaisuudesta, samalla tavalla Hän vapautti Israelin kansan midianilaisten sortovallasta. Jumala päätti nostaa Israelin kansan tuomariksi (johtajaksi) nuoren Gideonin. Hän oli pienintä sukua ja sukunsa nuorin, joten hän ei aluksi luottanut menestymisensä mahdollisuuksiin. Hän pyysi vahvistusta Jumalan ilmoitukselle, että hänet on valittu Israelin pelastajaksi.

Tuom. 6:15-16: "Mutta Gideon vastasi hänelle: "Herrani, kuinka minä voisin pelastaa Israelin? Minähän olen Manassen heimon vähäpätöisintä sukua ja olen perheemme nuorin." Herra sanoi hänelle: "Kun minä olen sinun kanssasi, sinä kukistat midianilaiset, aivan kuin vastassasi olisi yksi ainoa mies."

Jumala valitsi heikon ja nuoren miehen, jotta Jumalan voima tulisi esille. Israelia ei pelastanut ihmisen voimat vaan Jumalan voima. Jumala vahvisti tuomari Gideonin uskoa siten, että hän sai nähdä, kun paljaasta kalliosta noussut tuli poltti pukin poroksi. Sen jälkeen hän näki, kun Herran enkeli vain katosi näkyvistä. Gideon sai vielä nähdä Jumalan voimateon, kun aamukaste kasteli villat läpimäriksi mutta ei sen alla ollutta maata ja seuraavana päivänä maa oli märkä mutta villat kuivat. Hän sai kokemusta Jumalan voimasta, mikä antoi Gideonille luottamusta ja rauhaa. Nyt hän uskoi, että hän pystyy johtamaan Israelin kansan pelastukseen Jumalan avulla. Lopulta tuomari Gideonin sotilaiden ei tarvinnut edes taistella midianilaisten armeijaa kanssa, koska Jumala laittoi Gideonin sotilaiden silmien edessä midianilaiset tuhoamaan itse itsensä (Tuom. 7:22). Näin Israeliin palasi rauha.

Tuom. 6:22-24: "Gideon ymmärsi nyt, että hän oli nähnyt Herran enkelin, ja hän sanoi pelästyneenä: "Herra, minun Jumalani! Minä olen nähnyt Herran enkelin kasvoista kasvoihin!" Mutta Herra sanoi hänelle: "Ole rauhassa, älä pelkää. Sinä et kuole." Gideon rakensi sinne Herralle alttarin ja antoi sille nimen "Herra on rauha."

Rauhan Ruhtinaan Valtakunnassa kaikki ovat onnellisia

Jumalan yksi nimistä on 'Herra On Rauha' (Jehovah/Jahve Shalom). Luoja on Rauhan Ruhtinas (Jes. 9:5). Hän on kaiken rauhan lähde. Ilman Rauhan Ruhtinasta ei maailmassa olisi mitään rauhaa. Yeshua HaMashiach (Jeesus Kristus) on Rauhan Ruhtinas ja Väkevä Jumala. 

Hepr. 13:20-21: "Rauhan Jumala, joka ikuisen liiton uhriveren tähden on nostanut kuolleista lampaiden suuren paimenen, meidän Herramme Jeesuksen, varustakoon teidät hyvillä lahjoillaan, niin että voitte täyttää hänen tahtonsa..."

2. Tess. 3:16: "Itse rauhan Herra suokoon teille rauhan..."

Kansa joka vaeltaa kuoleman maan varjossa, näkee suuren valon, joka on Rauhan Ruhtinas. Hän tuo levon ja kukistaa ihmisiä rasittavat pimeyden voimat, kuten Hän kukisti midianilaisten vallan Israelin kansan pelastukseksi.

Jes. 9:3-6: "Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan, valjaat, jotka painavat olkapäitä, ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat, niin kuin murskasit Midianin vallan. Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat, kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruoaksi.

Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan,

hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan. Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki nyt ja aina. Tämän saa aikaan Herran Sebaotin pyhä kiivaus."

Rauhan Ruhtinaan Valtakunta perustuu oikeudelle ja vanhurskaudelle. Rauhan Ruhtinas on Daavidin Juuriverso, joka on Raamatun tarkoittama uusi Daavid, Leijona Juudan sukukunnasta ja Daavidin suvusta (Ilm. 5:5, 22:16). Hänen valtansa on ikuinen ja perustettu Daavidin eli Israelin valtaistuimelle. Israelin valtaistuimelta johdetaan koko maailmaa, mikä toteutuu konkreettisesti tuhatvuotisessa valtakunnassa.

Jeesus on Rauhan Ruhtinas
Yleensä kuninkaan alaisena on ruhtinaita, joiden alaisina on vapaaherroja (paroneja). Miksi Yeshua HaMashiachia kutsutaan Ruhtinaaksi? Raamattu käyttää sanaa ruhtinas (prince) tarkoittaen asiayhteydestä riippuen joko ylintä johtajaa tai hänen alaisena olevaa johtajaa. Tässä asiayhteydessä Rauhan Ruhtinaalla tarkoitetaan ylintä johtajaa. Euroopassa on edelleen ruhtinaskuntia, joiden ylin johtaja on ruhtinas kuten esim. Monacossa. Kun Suomi oli Venäjän suurruhtinaskunta, sen ylin johtaja oli suurruhtinas, joka oli Venäjän keisari. Yeshualla on toinenkin Ruhtinaan nimi, joka on Elämän Ruhtinas (Prince of Life). Hänellä on valta päättää elämästä ja kuolemasta, Hänellä on voima herättää kenet tahansa kuolleista.

Apt. 3:13-15: "..Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, meidän isiemme Jumala, on korottanut kirkkauteen palvelijansa Jeesuksen, hänet, jonka te luovutitte tuomittavaksi ja kielsitte Pilatuksen edessä, vaikka Pilatus oli päättänyt vapauttaa hänet. Hänet te kielsitte, pyhän ja vanhurskaan, ja pyysitte vapaaksi murhamiehen. Te surmasitte elämän ruhtinaan! Mutta Jumala herätti hänet kuolleista; me olemme sen todistajia."

Ilm. 1:17-18: "Hänet nähdessäni minä vaivuin hänen jalkoihinsa kuin kuollut. Mutta hän laski oikean kätensä päälleni ja sanoi: "Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet."

Yeshua HaMashiach käyttää myös arvonimeä Kuninkaiden Kuningas (Ilm. 19:16, erityisesti tuhatvuotisessa valtakunnassa), mikä tarkoittaa Ylintä Kuningasta, joten Hänen suorina alaisina voi olla ruhtinaita tai kuninkaita. Arvonimien asema määräytyy aina asiayhteyden mukaan.

Daavidin pojan Salomon valtakunta oli ennakkokuva tuhatvuotiselle valtakunnalle. Hänellä oli tuhat vaimoa, kuten on tuhatvuotisessa valtakunnassa vuosia. Nimi Salomo tulee hepreankielisestä sanasta 'shalom', joka tarkoittaa rauhaa. Valtakunnassa vallitsi rauha ja yltäkylläisyys. Salomon vaimot ja muut alaiset olivat hyvin onnellisia.

Shalom tarkoittaa rauhaa
1. Aik. 22:9: "Mutta sinulle on syntyvä poika, josta tulee rauhan mies. Minä annan hänen elää rauhassa kaikilta vihollisilta, joita hänen ympärillään on. Hänen nimensä on oleva Salomo, ja hänen aikanaan minä annan Israelin olla levossa ja rauhassa."

1. Kun. 10:7-9: "Sinulla on viisautta ja kaikkea hyvää paljon enemmän kuin olin kuullut. Onnellisia ovat sinun vaimosi, onnellisia nämä palvelijat, jotka jatkuvasti saavat olla luonasi ja kuunnella viisaita sanojasi! Kiitetty olkoon Herra, sinun Jumalasi, joka on mieltynyt sinuun niin, että on asettanut sinut Israelin valtaistuimelle. Koska Herra rakastaa ikuisesti Israelia, hän on pannut sinut kuninkaaksi pitämään voimassa lakia ja oikeutta."

Jumala loi maailman kuudessa päivässä ja seitsemännen päivän Hän lepäsi. Jumala luo perheensä samalla tavalla, mutta seitsemässä tuhannessa vuodessa, sillä Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta on kuin yksi päivä (2. Piet. 3:8). Viimeinen vuosituhat on tuhatvuotinen valtakunta, joka on rauhan ja levon aikaa, sillä rauha ja levollisuus kuuluvat yhteen. Kuninkaiden Kuningas, Herrojen Herra Yeshua HaMashiach johtaa kaikkia kansoja Jerusalemista, joka tarkoittaa 'rauhan kaupunki'. 

Ps. 122:6-9: "Ole tervehditty, Jerusalem! Olkoon rauha sinulla ja ystävilläsi. Vallitkoon rauha muureillasi ja hyvinvointi linnoissasi. Veljieni ja ystävieni tähden toivotan sinulle rauhaa. Herran, Jumalamme, huoneen tähden rukoilen sinulle menestystä." 

Tuhatvuotisen valtakunnan rauhaa turvaa se, että saatana on kahlittu vankilaan odottamaan viimeisten päivien vaiheita. Silloin paholainen ei pysty yllyttämään ihmisiä pahantekoon henkimaailman kautta tulevilla kiusoilla.

Joh. 20:1-3: "Minä näin, kuinka taivaasta tuli alas enkeli, jolla oli kädessään syvyyden avain ja isot kahleet. Hän otti kiinni lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat paholainen ja saatana, ja pani sen kahleisiin tuhanneksi vuodeksi, syöksi sen syvyyteen ja lukitsi ja sinetöi sen jäljestä syvyyden oven. Enää ei käärme saa johtaa kansoja harhaan, ennen kuin tuhat vuotta on tullut täyteen."

Jumala käski ihmisen myös pyhittämään sapatin (perjantai-illasta lauantai-iltaan), jolloin tulee levätä. Lepo on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia ja rauhaa. Ahne ihminen haluaa käyttää jopa lepopäivän rahan ansaitsemiseen, mutta viisas ihminen kuuntelee Jumalaa ja lepää sapattina. Sapatti kasvattaa ihmistä kiinnittämään huomiota Jumalaan ja omaan hyvinvointiin.

2. Moos. 20:8-11: "Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen."

Yeshua tervehti toivottamalla rauhaa

Kyyhkynen symboloi rauhaa
Kun Yeshua (Jeesus) tuli paikalle, Hän tervehti "rauhaa teille". Monet Raamatun henkilöt käyttävät myös rauhaa tervehdyksenä. Tervehdys kertoo, mitä Yeshua toivoo ihmisten suhteen. Hän haluaa, että kaikkialla olisi pysyvä rauha.

Luuk. 24:36: ".. yhtäkkiä Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille."

Ef. 2:17-22: "Hän tuli julistamaan rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä. Hän on avannut meille molemmille pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johdattamina. Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen."

Paavali toivotti kirjeissään myös rauhaa. Hän rohkaisi ahdingossa kärsiviä Yeshuan (Jeesuksen) omalla esimerkillä ja kehotti tukemaan myös muita ahdingossa olevia.

2. Kor. 1:2-5: "Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille.

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala! Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia. Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaina meidän osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta."

Herran siunaus toivottaa rauhaa Israelille. Sen lopussa ei ole sanoja: "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", vaan Jumalan nimenä käytetään sanaa Herra (Jehovah/Jahve, Minä Olen). Siunaus kertoo Jumalan tahdon, että Hänen omaisuuskansalla olisi aina rauha. Uuden liiton aikana pakanat (ei-juutalaiset) pääsevät nauttimaan Israelin kansan siunauksista, koska pakanat on uskossa Yeshua HaMashiachiin oksastettu osaksi Israelin jaloa öljypuuta ja kansojen välitä on poistettu vihollisuuden muuri (Room. 11, Ef. 2:14).

4. Moos. 6:22-27: "Herra sanoi Moosekselle: "Sano Aaronille ja hänen pojilleen: Kun siunaatte Israelin, lausukaa sille näin:

-- Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua,
Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa
ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi
ja antakoon sinulle rauhan.

"Kun he näin siunaavat Israelin minun nimeeni, minä annan sille siunaukseni."

Oseh Shalom - He Who Makes Peace

Messiaanisten juutalaisten konsertista laulu:



Jumalan antama rauha auttaa kestämään elämän koettelemukset

Arjen elämässä ei aina ole sotia, mutta on monia henkilökohtaisia vastoinkäymisiä kuten esim. talouden lamat, sairaudet, omaisen kuolema, avioerot ja kärsitty vääryys. Kun ihminen tulee uskoon, hänen uskoa koetellaan. Haluaako hän vain harrastaa uskontoa omaksi viihteeksi ja etsiä siitä vain omaa hyötyä, vai rakastaako hän oikeasti Jumalaa ja Hänen Sanaansa. Elämän ahdingot mittaavat onko usko kestävää. Seurakunnissa rehottavat harhaopit ja valheet mittaavat, rakastuuko uskoon tullut valheisiin, vai haluaako hän oikeasti etsiä Jumalan tuntemista ilman omia ennakkoehtoja.

1. Piet. 1:6-9: "Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa. Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen."

Fil. 4:7: "Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa."

Kasvu uskossa ja Jumalan tuntemisessa tuo rauhaa, joka antaa kestävyyttä elämän koettelemuksissa. Vaikea sairaus voi viedä rauhan elämästä. Yeshua paransi lukuisia sairaita, jolloin he vapautuivat ahdingosta. Rauhan Ruhtinas antoi heille sellaista hyvää, mitä ei rahalla saa, uskoa Jumalan Sanaan ja rauhaa yliluonnollisen voiman kautta.

Luuk. 8:43-48 (1933/38): "Ja siellä oli nainen, joka kaksitoista vuotta oli sairastanut verenjuoksua ja lääkäreille kuluttanut kaiken omaisuutensa, eikä kukaan ollut voinut häntä parantaa. Tämä lähestyi takaapäin ja kosketti hänen vaippansa tupsua, ja heti hänen verenjuoksunsa asettui. Ja Jeesus sanoi: "Kuka minuun koski?" Mutta kun kaikki kielsivät, sanoi Pietari ja ne, jotka olivat hänen kanssaan: "Mestari, väentungos ahdistaa ja pusertaa sinua". Mutta Jeesus sanoi: "Joku minuun koski; sillä minä tunsin, että voimaa lähti minusta". Kun nainen näki, ettei hän pysynyt salassa, tuli hän vavisten, lankesi hänen eteensä ja ilmoitti kaiken kansan kuullen, mistä syystä hän oli koskenut häneen ja kuinka hän oli kohta tullut terveeksi. Niin hän sanoi hänelle: "Tyttäreni, uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan."

Apt. 3:2-9: "Silloin sinne kannettiin miestä, joka oli ollut rampa syntymästään saakka. Hänet pantiin joka päivä temppelin niin sanotulle Kauniilleportille, jotta hän voisi kerjätä temppeliin meneviltä. Kun mies näki Pietarin ja Johanneksen menossa temppeliin, hän pyysi heiltä almua. Pietari loi katseensa häneen, samoin Johannes, ja Pietari sanoi: "Katso meihin." Mies katsoi tarkkaavasti odottaen saavansa heiltä jotakin. 

Mutta Pietari sanoi: "Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele." Hän tarttui miestä oikeasta kädestä ja auttoi hänet ylös, ja siinä samassa mies sai voimaa jalkoihinsa ja nilkkoihinsa. Hän hypähti pystyyn, seisoi jalkojensa varassa ja käveli, ja hän tuli heidän kanssaan temppeliin, hyppeli kulkiessaan ja ylisti Jumalaa. Kaikki näkivät, kuinka hän käveli ja ylisti Jumalaa."

Jumala ei hylkää omiaan, mutta apu voi tulla vasta pitkän ajan päästä. Usko Jumalaan antaa voimaa odottaa lopullista vapautusta ahdingosta. Jumala auttaa välillä vähän kerralla ja varjelee pahimmilta onnettomuuksilta, jotta vaellus pääsee perille asti.

Joh. 14:27: "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.

Fil. 4:6-7: "Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa."

Patoaukosta suihkuaa valtavia määriä vettä

Kun Jumala oli pelastanut Israelin kansan Egyptin orjuudesta, kansa oli erämaassa pulassa. Heillä ei ollut ruokaa eikä vettä, mitä ei saanut mitenkään erämaasta. Jumala antoi heille suuria määriä vettä kalliosta ja ruuaksi mannaa sekä viiriäisiä. Kansa olisi kuollut erämaahan ilman Jumalan yliluonnollista apua. Jumala auttaa silloin, kun se on välttämätöntä ja monesti viime tingassa. Jumala ei antanut ruokaa kuin päiväksi kerralla ja sapattia ennen kahdeksi päiväksi. Jumala antaa meille jokapäiväisen leivän eikä pidemmäksi aikaa, ettemme turvautuisi omiin varastoihimme unohtaen Jumalan.

Matt. 6:31-34: "Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?' Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet."

Matt. 5:6: "Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan."

Joh. 6:35: "Jeesus sanoi: "Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan."

Ilm. 7:17: "Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet."

Rauhan Ruhtinaalla on valta ja voima tyynnyttää suuretkin myrskyt

Yeshua (Jeesus) sanoi opetuslapsilleen, että nyt lähdetään veneellä vastarannalle. Järvellä nousi ankara myrsky. Yeshua nukkui rauhassa, mutta opetuslapset luulivat veneen uppoavan. He herättivät Yeshuan, joka nuhteli myrskyä ja se laantui. Yeshua myös nuhteli opetuslapsiaan heikosta uskosta. Hän oli sanonut heille, että he pääsevät vastarannalle perille, joten sitä ei olisi saanut epäillä. Veneessä olleet opetuslapset olivat uskossaan vasta-alkajia, joille Herra kasvatti ajan mittaan vahvan uskon.

Luuk. 8:22-25: "Eräänä päivänä Jeesus astui opetuslastensa kanssa veneeseen ja sanoi heille: "Nyt lähdemme vastarannalle." He lähtivät vesille. Matkalla Jeesus nukahti. Mutta järvelle syöksyi myrskytuuli, ja veneeseen tuli vettä niin että he olivat vaarassa. Silloin opetuslapset herättivät Jeesuksen ja sanoivat: "Opettaja, opettaja, me hukumme!" Jeesus nousi ja nuhteli tuulta ja järven aaltoja. Ne asettuivat, ja tuli tyven. "Missä teidän uskonne on?" kysyi Jeesus. Opetuslapset joutuivat pelon valtaan ja sanoivat hämmästyneinä toisilleen: "Mikä mies tämä oikein on? Hän käskee jopa tuulta ja vettä, ja ne tottelevat häntä.

Ps. 107:23-30: "Jotkut heistä nousivat laivoihin ja hankkivat elantonsa aavoilla merillä. He näkivät Herran teot, syvyyksien ihmeet, hänen suuret tekonsa. Herra käski, ja nousi myrskytuuli, meri aaltoili rajusti. He nousivat korkeuksiin, vaipuivat syvyyksiin, hädän hetkellä heidän rohkeutensa murtui. He keinuivat, he huojuivat kuin juopuneet, heidän taidoistaan ei ollut apua. Mutta hädässään he huusivat avuksi Herraa, ja Herra auttoi heidät ahdingosta. Hän tyynnytti tuulen, ja aallot hiljenivät. He riemuitsivat, kun myrsky laantui ja Herra vei heidät kaivattuun satamaan.

The Kirklands - The Master's On Board

(Rauhan Ruhtinas on hepreaksi sar-shalom. Sana sar voi tarkoitta ruhtinaan lisäksi myös päällikköä tai kapteenia)

..But I know Jesus, He's the Captain
and He'll keep us on afloat
For He's the rock, better hopes, anchor too
and the voyage is steady...

..Oh, The Master's on board,
so the ship can't go down
and
thou the tempest is raging...
..He said please be still
and we'll reach the shore...




Yeshua (Jeesus) lähetti opetuslapsensa vastarannalle veneellä, mutta tällä kertaa Yeshua jäi maihin hoitamaan asioitaan. Järvellä oli kova purjehduskeli ja vene ponnisteli vastatuuleen aallokossa. Yöllä Yeshua lähti tulemaan opetuslasten luokse ja alkoi kävelemään järven pintaa pitkin kohti venettä. Opetuslapset pelästyivät nähdessään miehen kävelevän veden päällä, mutta Yeshua kehotti heitä pysymään rauhallisina. Kun Yeshua oli astunut veneeseen tuuli tyyntyi.

Matt. 14:24-32: "Vene oli jo hyvän matkan päässä rannasta ja ponnisteli aallokossa vastatuuleen. Neljännen yövartion aikaan Jeesus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin. Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: "Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö." 

Silloin Pietari sanoi hänelle: "Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin." "Tule!" sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo. Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. "Herra, pelasta minut!" hän huusi.  Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: "Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?" Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi."

Rauhan Ruhtinaalla on voimat tyynnyttää kaikki suurimmatkin myrskyt. Kun elämässä näyttää olevan epätoivoista, käänny Rauhan Ruhtinaan puoleen, jolla on valta ja voima ratkaista kaikki elämän ongelmat.

Ps. 89:10-11 (RK): "Herra Sebaot, kuka on voimassa sinun vertaisesi, Herra? Uskollisuutesi ympäröi sinua. Sinä hallitset meren raivon. Kun sen aallot kohoavat, sinä tyynnytät ne."

Vasta sadonkrjuun aikana kerätään hyvä vilja aittaan ja rikkavilja heitetään palamaan

Joku voi joskus kysyä mielessään, miksi joudumme odottamaan niin kauan sellaista apua, joka ratkaisee lopullisesti suuret ongelmamme? Yeshua (Jeesus) opetti asiasta vertauksella pellon rikkaviljasta ja hyvästä viljasta. Jumala kylvää pellolle hyvää siementä. Sitten tulee paholainen, joka levittää samalle pellolle rikkakasvin siemeniä. Kun kasvit tulevat oraalle, pellolle ei kannata mennä nyppimään rikkakasveja pois, koska silloin voi tallata hyvän viljan varsia. Kummatkin kasvit kasvavat varreltaan suuriksi. Kun tulee sadonkorjuun aika, rikkavilja otetaan erilleen ja heitetään tuleen palamaan. Hyvän viljan sato kootaan isännän aittaan.

Matt. 13:36-42: ".."Selitä meille vertaus pellon rikkaviljasta." Hän vastasi heille: "Mies, joka kylvi hyvää siementä, on Ihmisen Poika. Pelto on maailma. Hyvä siemen tarkoittaa niitä, jotka kuuluvat taivasten valtakuntaan, rikkavilja niitä, jotka ovat paholaisen vallassa. Paholainen, joka kylvi rikkaviljaa, on saatana, elonkorjuu on maailman loppu, ja korjuumiehet ovat enkeleitä. Niin kuin rikkavilja kootaan ja hävitetään polttamalla, niin tapahtuu maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka viettelevät pahaan ja harjoittavat vääryyttä. Enkelit heittävät heidät tuliseen pätsiin, ja siellä itketään ja kiristellään hampaita. Mutta Jumalan omat loistavat silloin Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko..."

Matt. 5:45: "Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille."

Pieni osa kansakuntien ihmistä elää vanhurskaudessa ja heidän ympärillä suuri enemmistö kadotukseen vievässä synnissä (Mark. 10:24, Matt. 23:33). Jumala puhdistaa syntiä tekeviä pois lähettämällä sotia, kulkutauteja, nälänhätää ja luonnonkatastrofeja, jolloin kuolee paljon ihmisiä. Osa kuolee heitettäväksi palamaan helvetin tuleen ja osa kuolee päästäkseen taivaaseen. Elämän vaivat kasvattavat vanhurskaita entistä paremmiksi ja jumalattomat paatuvat entistä syvemmälle. Jumalan on määrännyt jokaiselle ihmiselle elämän pituuden etukäteen. Vasta sadonkorjuun aikana erotellaan hyvät ja huonot hedelmät. Sadonkorjuu on vaikeaa aikaa.

Ilm. 14:17-20: "Taivaan temppelistä tuli taas enkeli, ja hänelläkin oli terävä sirppi. Myös alttarista tuli enkeli, se jolla on tuli vallassaan, ja hän huusi kovalla äänellä sille enkelille, jolla oli terävä sirppi: "Pane terävä sirppisi työhön ja korjaa tertut maan viinitarhasta. Rypäleet ovat kypsyneet." Silloin enkeli heitti sirppinsä maan päälle, korjasi sadon maan viinitarhasta ja heitti rypäletertut suureen altaaseen, Jumalan vihan viinikuurnaan. Rypäleet poljettiin altaassa kaupungin ulkopuolella, ja verta pursui niin, että veri vielä tuhannen kuudensadan stadionmitan päässä ulottui hevosen kuolaimiin asti."

Ilm. 22:12: "Jumalaton eläköön yhä jumalattomasti, saastainen rypeköön saastassaan, vanhurskas harjoittakoon vanhurskautta ja pyhä edetköön pyhyyden tiellä. "Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan."

Poimi omenat, kun ovat herkullisia

Hedelmää ei kannata poimia raakana. Se on pieni ja kitkerän makuinen, mutta kasvaa päivä päivältä, vaikka välillä ukkospilvet myrskyää ja raekuurot ropisee kasvien päälle. Hyvä isäntä suojelee herkimpiä kasveja suojakankailla hallaa ja auringon paahdetta vastaan. Kun kasvatus on saavuttanut päämäärän, hyvät hedelmät poimitaan koriin ja huonot oksat karsitaan pois. Näin toimii Luojamme hyvä viinitarhuri, joka odottaa kärsivällisesti sadonkorjuun aikaan asti sen kasvua vaalien.

Joh. 15:1-2: "Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän."

Mäntymetsän kasvatus on samanlaista. Metsäpalstalle istutetaan taimenet tiheään. Ne kasvavat tiiviinä taimikkona, jottei puiden alaosaan kasva paksuja oksia huonontaman tukkipuun laatua. Kun puut ovat kasvaneet noin 30 vuotta harvennetaan taimikko, jotta parhaat puut saavat enemmän valoa ja maasta ravinteita kasvaakseen laadukkaiksi puiksi. Päätehakkuu tehdään vasta yli 80 vuoden päästä istutuksesta.

Jumalattomalla ei ole rauhaa ja paholainen pettää hänet

Raamattu tarkoittaa jumalattomalla häntä, joka ei usko Jumalaan ja myös häntä, joka sanoo uskovansa, mutta on Jumalan käskyille välinpitämätön. Ero Jumalasta aiheuttaa ihmiselle rauhattomuutta ja altistaa tekemään omassa elämässään typeriä valintoja. Ne jotka eivät halua turvautua Jumalaan, he yrittävät pärjätä omin voimin elämän vastoinkäymisistä. Ihmisen voimat eivät usein riitä niihin ja se poistaa heiltä rauhan. Korkeassa asemassa olevien työ on hyvin stressaavaa. Sanotaan, että jolla on rankka työ, hänellä on rankat huvit. He yrittävät etsiä onnea ja poistaa rauhan puutetta juhlimisella, alkoholilla, lääkkeillä, irtosuhteilla, keräämällä yhä enemmän luksustavaroita ja muuta omaisuutta.

Jes. 57:20-21: "Mutta jumalattomat ovat kuin kuohuva meri. Ei se tyynny, vaan kuohuttaa esiin mutaa ja liejua. -- Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani."

Paholainen voi antaa heille kaikkea maallista ja hetken tasaista menestystä, mutta se on väärää rauhaa, joka ennemmin ja myöhemmin sortuu kuin korttitalo. Kaaoksen kuningas paholainen tekee ihmisen kanssa kaupat menestyksestä härskeillä ehdoilla. Kun ihminen on eksytetty kadotukseen, paholainen pettää hänet (esim. Dan. 9:27). 

Kairamo teki itsemurhan

Vuorineuvos Kari Kairamo menestyi urallaan Nokian pääjohtajana. Hän oli tunnettu yritysostaja. Hän muutti Nokian kumisaappaita ja kaapeleita valmistavasta yrityksestä tietoliikenneyritykseksi. Hän toimi Teollisuuden keskusliiton hallituksen puheenjohtajana 1980-luvulla. Hän tuki Ahti Karjalaisen presidenttiehdokkuutta Mauno Koivistoa vastaan. Kun Nokialla alkoi mennä huonosti, Kari Kairamo teki itsemurhan. Paholainen vei hänet mennessään.

Saarn. 5:12-16: "Olen nähnyt kipeän kärsimyksen auringon alla: rikkaus oli annettu omistajalleen onnettomuudeksi. Kohtalon iskusta hän menetti rikkautensa, ja vaikka hänellä oli poika, ei tämän käsiin jäänyt mitään.

Rikkaan oli täältä lähdettävä yhtä alastomana kuin hän oli äitinsä kohdusta tullut, eikä hän voinut viedä mukanaan mitään siitä, minkä oli vaivaa nähden koonnut. Juuri tämä on kipeä kärsimys: sellaisena kuin hän oli tullut, hänen oli myös lähdettävä. Mitä hyötyä oli siis siitä, että hän oli nähnyt vaivaa -- tuulen hyväksi! Kaikki päivänsä hän kulutti pimeässä huolia kantaen, vaivaa ja murhetta kärsien."

Ps. 4:7-8: "Monet sanovat: "Kunpa saisimme osaksemme menestystä! Herra, käännä meihin kasvojesi valo. "Mutta sinä annat sydämeeni suuremman ilon kuin kukaan saa viinin ja viljan runsaudesta."

Yeshua näytti esimerkkiä, miten Hän teki oikean valinnan. Maailman ruhtinas paholainen tarjosi kauppaa, jonka ehtojen mukaan Yeshua kumartaisi paholaista ja saisi vastineeksi kaikkien kansojen kuninkuuden. Yeshua torjui tarjouksen siteeraamalla Jumalan Sanaa.

Luuk. 4:5-8: "Paholainen vei Jeesuksen korkealle paikalle, näytti hänelle yhdessä hetkessä kaikki maailman valtakunnat ja sanoi: "Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdon. Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun." Jeesus vastasi: "On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.'"

Joh. 14:30 (Jeesus sanoo): "..tämän maailman ruhtinas on jo tulossa. Mitään valtaa ei hänellä minuun ole,"

Joh. 12:31: "Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta."

Maailman ruhtinas pettää ihmiset ja maalliset rikkaudet häviävät. Vain Jumala pystyy antamaan ilon, joka on kestävällä pohjalla, mistä kertoo lisää artikkeli: 'Tule mukaan iloitsemaan'.

Rauhan Kuningas Melkisedek

Raamattu kertoo, että Melkisedekillä oli poikkeuksellisen korkea asema. Hän oli sekä Jumalan ylipappi että Saalemin kuningas. Saalem on Jerusalemin kaupungin runollinen nimi, joka tarkoittaa rauhaa (shalom). Nimi Jerusalem tarkoittaa rauhan kaupunkia.

Hepr. 7:1-2: "Tämä Melkisedek oli Salemin kuningas ja Korkeimman Jumalan pappi. Kun Abraham oli paluumatkalla lyötyään kuninkaat, Melkisedek tuli häntä vastaan ja siunasi hänet, ja Abraham antoi hänelle kymmenykset kaikesta saaliistaan. Hän on ensinnäkin "vanhurskauden kuningas", mitä hänen nimensä merkitsee, ja lisäksi Salemin kuningas eli "rauhan kuningas"."

Jes. 14:32 (1933/38): "..Herra on perustanut Siionin..." (Siion viittaa Jerusalemiin)

Nimi Jerusalem on monikossa, joten kirjaimellisesti se tarkoittaa rauhan kaupunkeja, mikä viittaa sekä maalliseen Jerusalemiin että taivaassa olevaan Uuteen Jerusalemiin, joka aikojen lopussa laskeutuu maan päälle Jerusalemin paikalle. Abraham odotti pääsevänsä lopulta myös Uuteen Jerusalemiin, jonka on Jumala itse suunnitellut ja rakentanut.

Hepr. 11:10: "Abraham odotti sitä kaupunkia, joka on rakennettu vankalle perustalle ja jonka Jumala itse on suunnitellut ja tehnyt."

Ilm. 21:1-2: "Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten."

Jumalalla oli jo alusta alkaen suunnitelmaa perustaa maailman hallinto pääkaupunkiinsa Jerusalemiin (Ps. 2:6-9), kuten tulee tapahtumaan tuhatvuotisessa valtakunnassa (Herra on täällä -kaupungissa, Hes. 48:35). 

Ps. 2:6-9: "Minä itse olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni!" Nyt kerron, mitä Herra on säätänyt. Hän sanoi minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Pyydä minulta, niin saat kansat perinnöksesi, ja maan ääriin ulottuu sinun valtasi. Sinä alistat kansat rautaisella valtikalla, murrat ne kuin saviastiat."

Luomistyön lopulla maapallolle laskeutuu uusi Jerusalem, jossa on Jumalan valtaistuin. Ei ole yhdentekevää, kenelle Jumala antaa Jerusalemin kaupungin kuninkuuden ikuisiksi ajoiksi.

Ilm. 21:2-4: "Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten.  Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan,  ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut."

Hengellisissä piireissä on käyty keskustelua, kuka Melkisedek oikein oli. Raamattu kertoo kuitenkin hyvin selvästi, kuka Hän oli. Hän oli niin merkittävä henkilö, että on syytä tutkia asiaa Raamatusta sana sanalta, jolloin meille selviää totuus Melkisedeksistä.

Raamatun aikana sukujen kantaisillä oli korkea arvo suhteessa sukulaisiin. Se, mitä kantaisä kunnioitti, sillä oli merkitystä jälkeläisten elämässä. Abraham oli Israelin kansan patriarkka ja kantaisä. Hän tapasi Melkisedekin Kuninkaanlaaksossa ja kunnioitti Melkisedekiä kuninkaanaan. Hän osoitti alamaisuutensa maksamalla Kuninkaalle verot ja ottamalla vastaan Kuninkaalta siunauksen. Melkisedekillä tarkoitetaan tässä yhteydessä nimenomaan Taivaassa olevan Jerusalemin kuningasta ja ylipappia.

1. Moos. 14:17-20: "Kun Abram oli paluumatkalla lyötyään Kedorlaomerin ja hänen kanssaan liittoutuneet kuninkaat, Sodoman kuningas tuli häntä vastaan Savenlaaksoon, jota sanotaan myös Kuninkaanlaaksoksi. Salemin kuningas Melkisedek toi sinne leipää ja viiniä. Hän oli Korkeimman Jumalan pappi, ja hän siunasi Abramia sanoen: -- Siunatkoon Abramia Korkein Jumala, taivaan ja maan luoja. Kiitetty olkoon Korkein Jumala, joka antoi sinun lyödä vastustajasi. Abram antoi hänelle kymmenykset kaikesta saaliista." 

Juutalaiset kunnioittavat suuresti Abrahamia, koska hän oli Israelin kansa kantaisä, jota Raamattu kutsuu myös Jumalan ruhtinaaksi (1. Moos. 23:5-6). Melkisedek oli kuitenkin Abrahamia suurempi, koska Abraham alistui Melkisedekin hallintavaltaan. Tämä tarkoittaa sitä, että Melkisedek oli suurempi, kuin kukaan muu Israelin kansan jäsen. Melkisedek on samalla korkeampi kuin kukaan muu maan päällä elävä ihminen, koska Abrahamin kautta tulee siunatuksi kaikki maailman kansat (1. Moos. 22:18). 

Sodoman kuningas yritti ostaa Abrahamilta hänen palvelusväkensä maallisia rikkauksia vastaan kuin paholainen konsanaan, mutta Abraham torjui samalla tavalla tarjouksen, miten torjui Yeshua paholaisen tarjoukset (1. Moos. 14:21-24, Luuk. 4:1-13). Abraham sitä vastoin antoi parhaan osan saaliista Kuningas Melkisedeksille ja otti häneltä vastaan siunauksen sekä viiniä ja leipää, mikä on yksi esikuva ehtoolliselle.

Abrahamilla oli erityinen suhde Jumalan kanssa. Jumala kutsui Abrahamia ystäväkseen ja teki liiton Abrahamin kanssa, että hänen sukunsa kasvaa hyvin suureksi ja saa omakseen Israelin maan. Melkisedekin korkea asema Rauhan Kuninkaana tulee esille, kun Jumalan ruhtinas Abraham alistui Melisedekin edessä. Heprealaiskirje perustelee huolellisesti Melkisedekin korkean aseman.

Hepr. 7:4-8: "Pankaa merkille, kuinka suuri hän on: kantaisämme Abrahamkin antoi hänelle kymmenykset, parhaimman osan sotasaaliistaan. Niiden Leevin jälkeläisten, jotka on asetettu papeiksi, tulee lain käskyn mukaan kerätä kymmenykset kansalta, omilta veljiltään, jotka hekin ovat Abrahamin jälkeläisiä. Mutta Melkisedek, joka ei ollut heidän sukuaan, otti kymmenykset Abrahamilta ja siunasi hänet, vaikka Abraham jo oli saanut Jumalan lupaukset. Kiistatontahan on, että siunauksen antaja on korkeampiarvoinen kuin siunauksen saaja.

Edellisessä tapauksessa kymmenyksiä keräsivät kuolevaiset ihmiset, jälkimmäisessä kymmenykset otti mies, joka kirjoitusten todistuksen mukaan elää aina."

Heprealaiskirjeen jae 7:8 kertoo hyvin huomionarvoisen asian. Melkisedek ei ole kuolevainen ylipappi vaan elää ikuisesti. Melkisedek on asetettu ylipapiksi ikuisiksi ajoiksi. Jae 7:3 kertoo, ettei Hänellä ole päiviensä alkua eikä Hän koskaan kuole. Hänellä ei ole biologisia vanhempia, koska Hän on elänyt aina. Häneltä puuttuu myös jälkeläiset, koska Hänelle ei ole sukua (biologisia sukulaisia). Heprealaiskirje kertoo, että Melkisedekiä on verrattava Jumalan Poikaan, mikä tarkoittaa tässä yhteydessä Hänen olevan Jumalan Poika. Miikan kirjan kertoo myös, että maailmaan syntyvän Messiaan alkuperä on kaukana muinaisessa iankaikkisuudessa. Tämän vuoksi osa juutalaisista kirjanoppineista mm. David Qimhi on sitä mieltä, että Messias ei ole vain ihminen vaan myös Jumala (hepreaksi El).

Hepr. 7:3 (1933/38): "jolla ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei päivien alkua eikä elämän loppua, mutta joka on Jumalan Poikaan verrattava - hän pysyy pappina ainaisesti."

Miika 5:1-4 (1933/38): "Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista. Sentähden Herra antaa heidät alttiiksi siihen aikaan asti, jolloin synnyttäjä on synnyttänyt; silloin jäljellejääneet hänen veljistänsä palajavat israelilaisten luokse. Ja hän on astuva esiin ja kaitseva Herran voimassa, Herran, Jumalansa, nimen valtasuuruudessa. Ja he asuvat alallansa, sillä silloin on hän oleva suuri hamaan maan ääriin saakka. Ja hän on oleva rauha..."

Joh. 8:58: "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi -- minä olin." ("minä olin" on alkukielessä "minä olen", mikä viittaa Jumalan nimeen Jehovah, joka merkitsee Minä Olen)

Raamattu kertoo, että Jumalan Poika toi rauhan Hän omilleen profeetta Danielin aikana. Kun kuningas Nebukadnessar yritti surmata kolme Jumalan miestä tulisessa pätsissä, Jumalan Poika tuli heidän mukaansa tuliseen pätsiin, eikä liekit vahingoittaneet heitä.

Dan. 3:25-26 (1933/38): "Silloin kuningas Nebukadnessar hämmästyi ja nousi kiiruusti ylös ja lausui hallitusmiehilleen sanoen: "Emmekö heittäneet kolme miestä sidottuina tuleen?" He vastasivat ja sanoivat kuninkaalle: "Totisesti, kuningas!" Hän vastasi ja sanoi: "Katso, minä näen neljä miestä kävelevän vapaina tulessa, eivätkä he ole vahingoittuneet, ja neljäs on näöltänsä niinkuin jumalan poika."

Helluntailaisten Raamattu kansalle ja luterilaisten 1992 käännöksissä käytetään suvun sijasta sanaa sukuluettelo, joka on väärä käännös. Alkukielessä ei ole sanaa sukuluettelo. Kyse ei ole siitä, että Melkisedekiltä puuttuisi sukuluettelo vaan siitä, että Melkisedekiltä puuttuu biologiset sukulaiset. Mm. Bibilia, 1933/38 ja King James Version Raamatut kääntävät sanan oikein suku, joka tarkoittaa sukulaisten puutetta. Asiayhteys ja muu luvussa ilmoitettu tukee tätä ymmärrystä.

Heprean kielessä sana 'nimi' tarkoittaa myös henkilön luontoa. Nimi voi olla joko erisnimi tai arvonimi (esim. Ilm. 19:16), joka voi kuvata nimeä kantavaa. Jumalalla on paljon nimiä, jotka kaikki kertovat Jumalasta eri näkökulmista. Heprealaiskirje kertoo, että nimi Melkisedek tarkoittaa Vanhurskauden Kuningasta, joka on Jeremian kirjassa mainittu Jehovah Vanhurskautemme (Herra, meidän vanhurskautemme). Hän on Daavidin Juuriverso, Yeshua HaMashiach (Jeesus Kristus).

Jer. 33:14-16 (RK): "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä toteutan sen hyvän sanan, jonka olen puhunut Israelin hei­molle ja Juudan heimolle. Niinä päivinä ja siihen aikaan minä kasvatan Daavidille vanhurskau­den verson, ja hän on toteuttava oikeu­den ja vanhurskauden maassa. Niinä päivinä Juuda pelastuu ja Jerusalem saa asua turvassa. Tämä on se nimi, jolla häntä kutsutaan: ’Herra, meidän vanhurskautemme" ('Hyvä sana' tarkoittaa myös evankeliumia. Nimi Vanhurskauden Herra viittaa nimeen Jehootsadak [Sak. 3:8-9, 6:11-12], mistä on lisää artikkelissa) 

Jer. 33:16 (2017): "..tämä on se nimi, joksi sitä sanotaan: 'Herra, vanhurskautemme.'"

Jer. 33:16 (Darby Bible): "..And this is the name wherewith she shall be called: Jehovah our Righteousness."

Heprealaiskirje liittää Hänen nimeensä myös merkityksen Rauhan Kuningas, koska Hänen arvonimensä on Saalemin Kuningas. Kuka muu voisi olla Kuningas vanhurskaudelle ja rauhalle kuin Yeshua HaMashiach (Jeesus Kristus)? Ei kukaan muu voi olla. Melkisedek elää aina ja Hänen ylipappeutensa pysyy ikuisesti. Hänen on A ja O, jonka elinpäivillä ei ole alkua eikä loppua (Ilm. 1:8). Rauhan Kuningas Melkisedek on Yeshua HaMashiach.

Ilm. 22:13: "Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu."

Ilm. 4:8: "Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias! Hän oli, hän on ja hän on tuleva."

Heprealaiskirje kertoo selvästi, kuka Melkisedek oli. Hän oli Yeshua HaMashiach (Jeesus Kristus), jonka ylipappeus on Melkisedekin pappeutta. Melkisedek antoi Abrahamille leipää ja viiniä, joka on esikuva sille, että Jumalan Poika tulee antamaan ruumiinsa ja verensä sovitusuhriksi Hänen ystäviensä hyväksi (Joh. 15:13-14). Melkisedek (Vanhurskauden Kuningas) on yksi Jumalan nimistä, joka liittyy erityisesti Yeshua HaMashiachiin.

Hepr. 7:17 (1933/38): "Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan."

Hepr. 7:28: "Laki tekee ylipappeja ihmisistä, jotka ovat heikkoja, mutta lakia myöhemmin vannottu vala nostaa ylipapiksi Jumalan Pojan, joka on saavuttanut ikuisen täydellisyyden."

Ps. 110:1-4: "Herra sanoo minun herralleni: "Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät jalkojesi alle, korokkeeksi valtaistuimesi eteen. Herra, Siionin valtias, ojentaa sinulle hallitsijan sauvan. Ulottukoon sinun mahtisi myös vihollistesi yli! Nyt sinulla on valta, kansasi seuraa sinua yhtenä miehenä. Pyhillä vuorilla minä sinut synnytin, sinä synnyit kuin kaste aamuruskon helmasta." Näin on Herra vannonut, eikä hän valaansa peruuta: "Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta."

Mitä tarkoittaa, että Yeshuasta tuli ylipappi Melkisedekin järjestyksen mukaan. Järjestys tarkoittaa säädettyä lakia (vert. työjärjestys, kirkkojärjestys tai järjestyssääntö). Mooseksen laki on antanut pappeuden ja ylipappeuden Aaronin (Leevin sukukunnasta) jälkeläisille (2. Moos. 29:1, 9, 29-30). Melkisedek ei ole Aaronin jälkeläinen eikä Melkisedekillä ole biologisia vanhempia eikä jälkeläisiä. Mooseksen kirja asettaa Melkisedekin ylipappeuden Aaronin pappeuden yläpuolelle (1. Moos. 14:18-20, Hepr. 7:4-10). Laissa olevat säädökset Aaronin pappeudesta eivät koske Melkisedekiä (Hepr. 7:11), joka itse on ylipappeuden asettaja ja viran omistaja.

Mitä tarkoittaa, että aiempi säädös kumotaan? Lakihan on muuttumaton (Matt. 5:17-18), joten mistä on kyse? Kyse on siitä, ettei lakia muutettu, vaan Yeshua HaMashiachin (Jeesuksen Kristuksen) tultua astui lakiin ennalta kirjoitettu säännös voimaan, että ylipappeus siirtyy Yeshua HaMashiachille ikuisiksi ajoiksi, kuten Sakarjan kirja 3:8-10, 6:9-14 ja Psalmi 110:1-4 säätävät (lisää artikkelissa). Ylipappi voi olla Juudan sukukunnasta, koska Yeshua HaMashiach ei ole saanut ylipappeutta Aaronilta vaan Melkisedekiltä (Hepr. 7:11-14). Ylipappi oli suuren sovitustenpäivänä välittäjänä kansan syntien sovituksessa. Nyt välittäjäksi ja syntien sovittajaksi on tullut Ylipappi Yeshua HaMashiach (Sak. 3:8-10) ja sen takia ylipappeus on siirtynyt Aaronin suvulta Melkisedekille, joka on Yeshua HaMashiach (lisää artikkelissa).

Ihmisoppi on harhaoppi - Jumalan Sana kertoo aina totuuden

Eräillä raamatunopettajilla on vaikeuksia hyväksyä, että Melkisedek oli Yeshua HaMashiach (Jeesus Kristus). He väittävät, että Melkisedekillä oli syntymäpäivä ja kuolinpäivä sekä biologiset vanhemmat. Tämä kuulostaa kummalliselta, koska Raamattu kertoo selvästi päinvastaista. Jotta valhe voitaisiin ujuttaa lukijoille, siihen tarvitaan tekosyyksi ihmisen keksimä hengellinen doktriini (oppi). Valhe on laadittu ovelasti väittämällä, että Heprealaiskirjeen 7:3 jae ilmoittaisi Melkisedekiltä puuttuvan vain sukuluettelon, jolloin vanhempien nimiä ja elinpäivämääriä ei tiedettäisi, koska merkinnät puuttuvat sukuluettelosta. Jae ei tarkoita tätä, vaan kyse on Raamatun vääristelystä.  

Luuk. 16:10: "Joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava paljossakin, ja joka on vähimmässä vilpillinen, se on vilpillinen myös paljossa."

Harhaopin tarkoitus on yrittää syöttää valhetta, että Yeshuan (Jeesuksen) ylipappeus olisi periytynyt joltain tavalliselta mieheltä, joka olisi ollut vain ennakkokuva. Yeshua HaMashiachin ylipappeus on periytynyt Häneltä itseltään eikä keneltäkään kuolevaiselta. Raamatunopettaja haluaa selittää asian, kuin hän haluaa sen olevan, eikä opeta asiaa niin, kuin Jumala on asian tarkoittanut Raamatussa. Harhaoppi antaa huonoa esimerkkiä ylpeydestä, joka rohkaisee mitätöimään Jumalan Sanaa selittämällä sitä omassa kirjaviisaudessaan. Arvoisa yleisö, tätä Jumala ei salli!

Gal. 6:7-8: "Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän."

Ps. 58:4-5: "Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka, äitinsä kohdusta asti ovat valehtelijat eksyksissä. Heidän myrkkynsä on kuin käärmeen myrkky, he tukkivat korvansa, ovat kuin kuuro kyy,"

Matt. 7:22-23 (1933/38): "Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."

Olkaa hyvin varovaisia, jos raamatunopettaja kumotakseen Raamatun jakeita vetoaa johonkin epämääräiseen Raamatun kokonaisilmoitukseen, jonka hänen henkensä osaa selittää. Jokainen jae on voimassa uuden liiton aikana myös Vanhassa testamentista, eikä niitä saa yksikään ihminen kumota tai muuttaa (Luuk. 16:17, Room. 3:31). Jos opettaessaan Raamattua niin tekee, häntä kutsutaan Taivasten Valtakunnassa kaikkein vähäisimmäksi, ja hänen esimerkkiään seuraavat eivät pelastu Taivaaseen (Matt. 5:17-20, Dan. 7:25-26). Tie Taivaaseen on hyvin kapea ja vain hyvin harvat sinne pääsevät, mikä koskee myös raamatunopettajia (Mark. 10:23-24; Matt. 7:21-23, 18:6, 23:13-36; Jaak. 2:1-6).

Joh. 10:35 (Jeesus sanoo): "..eikä pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi."

2. Piet. 3:15-16: "..Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia."

Kertomus Melkisedeksistä on hyvin tärkeä kohta Raamatussa. Se perustelee, miksi laissa säädetty Leevin sukukunnalle kuuluva ylipappeus siirtyy sekä yhdistyy Daavidin ja Juudan sukukunnalle kuuluvaan kuninkuuteen. Heprealaiskirjeen 7. luku antaa tähän asiaan lisää ymmärrystä. Vahvistukseksi Sakarjan kirja ennustaa saman ja lisäksi kertoo, että Yeshua-niminen mies (suomeksi Joosua) sovittaa maailman synnit ja saa haltuunsa niin kuninkuuden kuin ylipappeuden (Sak. 3:8-10, 6:9-15 1933/38). Lakia ei tarvinnut kumota eikä edes muuttaa, koska muutos oli kirjoitettu Vanhaan testamenttiin.

Kukaan kuolevainen mies ei voi enää olla ylipappi. Hesekielin kirjan luvut 40-48 kertovat tuhatvuotisesta valtakunnasta, jossa ei enää mainita ollenkaan ylipappia, koska Yeshua HaMashiach on ikuisesti ylipappi. Lain mukaan suurten sovitustenpäivän uhria ei saa suorittaa kukaan muu kuin ylipappi ja vain Jerusalemin temppelissä, jota ei ole, joten juhlapäivän uhrin toimittaminen on nyt estynyt pysyvästi. Yeshua HaMashiach on antanut synnit sovittavan uhrin omalla ruumiillaan ja verellään kertakaikkisena sovituksena, minkä muistoksi nautimme uuden liiton uhriaterian ehtoollisen (1. Kor. 11:17-29).

Hepr. 7:26-27: "Juuri tällaisen ylipapin me tarvitsimme. Hän on pyhä, viaton ja tahraton, hänet on erotettu syntisistä ja korotettu taivaita korkeammalle. Toisin kuin muiden ylipappien, hänen ei tarvitse päivittäin uhrata ensin omien syntiensä ja sitten kansan syntien sovittamiseksi. Hän on antanut kertakaikkisen uhrin uhratessaan itsensä."

Fredi - Kun rakkaus voittaa

Kun rakkaus kerran voittaa
pois ihmisten kateus silloin jää
Kun päivä tuo kerran koittaa
se kaikki kansat yhdistää

Voi rakkaus tuskan poistaa
ei ihmiset sotiaan silloin käy
Vain aurinko lämmin loistaa
ja pelkoa ei missään näy

Kerran voiton saa inhimillisyys
jää mielestä silloin itsekkyys
On täysin vieras tunne ihmisille
tyytymättömyys




Työn tekeminen Taivasten Valtakunnan hyväksi kannattaa

Eräillä on terve halu tehdä työtä Taivasten Valtakunnan hyväksi. Kaikki hyvä ahkerointi kasvattaa sen palkan määrää, mitä saamme Jumalalta pelastuessamme Taivaaseen. Taivaan Isä odottaa meiltä hyvää satoa, hyviä uusia hedelmiä. Nämä teot kasvattavat tekijän saamaa hyvää läpi iäisyyden. Maailman paras sijoitus on tehdä hyvää työtä Taivasten Valtakunnan hyväksi. Tästä asiasta opettaa videolla Mikael. Videon käsikirjoituksen voi lukea myös PDF-dokumentista.

Ilm. 22:12: "Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan."

Matt. 16:19-21: "Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi...     .."Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa."