lauantai 25. helmikuuta 2017

Tule mukaan iloitsemaan


* Herra kutsuu oman perheensä juhla-aterialle ja iloitsemaan
* Kun Ylkä on paikalla, niin juhlapöytä on katettu parhailla ruoilla ja juomilla
* Yeshua (Jeesus) aloitti työnsä sapattivuonna, jolloin orjia vapautui, velalliset saivat lainansa anteeksi ja sairaita parani
* Taivasten Valtakuntaan pääsee paljon köyhiä ja raskautettuja, jotka ravitaan ja he saavat iloita
* Jumala kattaa uskollisille palvelijoilleen juhlapöydän heidän vihollisten silmien eteen - purim on voitonjuhla vihollisten kukistumisen muistoksi

* Sapattiateria on viikon kohokohta, joka aloittaa perheessä lepopäivän
* Häät ovat juhlista parhaat - silloin rakkaus saa suurimman täyttymyksensä




Ilo Herrassa on miellyttävä tunne, joka antaa rauhaa ja tyydyttävän elämän

Uusi testamentti alkaa neljällä evankeliumilla, joissa kerrotaan iloinen sanoma kaikille kasoille.

Mark. 1:1-4: "Ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta, lähti liikkeelle näin. Profeetta Jesajan kirjassa sanotaan: -- Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien. Ääni huutaa autiomaassa: "Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!" Ja näin tapahtui. Johannes Kastaja julisti autiomaassa, että ihmisten tuli kääntyä ja ottaa kaste, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi."

Sana evankeliumi tulee kreikankielisestä sanasta 'euangelion', joka tarkoittaa iloista sanomaa tai hyvää sanaa. Tätä käytettiin, kun kuulutettiin keisariperheeseen syntyneestä pojasta tai sodassa saadusta voitosta. Uusi testamentti käyttää tätä samaa sanaa kertomaan iloinen sanoma syntyneestä Vapahtajasta Yeshua HaMashiachista (Jeesuksesta Kristuksesta).

Jer. 33:14-16 (RK): "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä toteutan sen hyvän sanan, jonka olen puhunut Israelin hei­molle ja Juudan heimolle. Niinä päivinä ja siihen aikaan minä kasvatan Daavidille vanhurskau­den verson, ja hän on toteuttava oikeu­den ja vanhurskauden maassa. Niinä päivinä Juuda pelastuu ja Jerusalem saa asua turvassa. Tämä on se nimi, jolla häntä kutsutaan: ’Herra, meidän vanhurskautemme’" (Nimi Vanhurskauden Herra nimi viittaa Jehootsadakiin [Sak. 3:8-9, 6:11-12], mistä on lisää artikkelissa)

Fil. 4:4-7: "Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on jo lähellä. Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa."

Chana tova = hyvää (uutta) vuotta
Nyt puhutaan ilosta ja iloitaan Herrassa. Se on miellyttävä tunne, joka ravitsee ihmisen sydäntä. Ilo Herrassa ei ole tylsää. Se on riemua, joka saa kiittämään Taivaan Isää Hänen hyvyydestään. Se puhuttelee vilkkaita nuoria, jotka haluavat tanssia ja laulaa. Se antaa mielihyvää myös varttuneimmille, jotka kaipaavat ystävyyttä ja suloista hymyä. Ilo Herrassa on tyytyväisyyttä, joka tuo elämään toivoa ja innostusta.

1. Piet. 1:8-9: "Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen."

Ps. 32:7 (1933/38): "Sinä olet minun suojani, sinä varjelet minut hädästä, sinä ympäröitset minut pelastuksen riemulla."

Apt. 13:49: "..opetuslapset olivat täynnä iloa ja Pyhää Henkeä."

Raamatussa laulut ja runous ilmaisevat tunteita. Nyt on aika kokea iloa ja ilmaista iloa. Tässä artikkelissa on nyt paljon iloista musiikkivideoita, joiden mukaansa tempaavat melodiat, runolliset sanat, kauniit maiset ja iloinen tanssi vie iloiseen tunnelmaan.

Laul.l. 8:13-14: "Rakkaani, puutarhan kukka, kaikki odottavat kutsuasi. Kutsu minut! Tule, rakkaani! Riennä kuin gaselli, kuin nuori peura tuoksuville vuorille!" 

Iloista israelilaista musiikkia, jotka kertovat Herran juhlista yms.

Soittolistalla on lauluja Jom Teruahista Rosh (Rosh Hashahanista, pasuunansoitonjuhlasta) aina Shavuottiin (helluntaihin) asti ja lopussa vielä musiikkivideo israelilaisesta hääjuhlastakin (lisää tietoa soittolistan kuvauksessa). Monissa videoissa on englanninkielinen tekstitys, jonka saa päälle videosoittimen oikeassa alanurkassa olevasta tekstityspainikkeesta. (Raamatun säädösten mukaan laadittu kalenteri Herran juhlista)

Jes 65:17-18: "Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen. Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon. Katso, ilon kaupungiksi minä luon Jerusalemin, teen riemuitsevaksi sen kansan."




Sapatti on joka seitsemäs päivä, sapattivuosi on joka seitsemäs vuosi ja riemuvuosi on seitsemän vuosiviikon jälkeinen vuosi

Juutalaisessa kalenterissa vietetään tällä hetkellä sapattivuotta, joka on joka seitsemäs kalenterivuosi. Tänä vuonna kalentereissa on paljon lukua seitsemän, koska juutalaisessa ajanlaskussa on vuosi 5777 (juutalaisten kirjanoppineiden kalentereissa 2.10.2016 - 20.9.2017) ja länsimaisessa kalenterissa 2017. Tänä vuonna Israelin valtio täyttää myös 70 vuotta. Sapattivuosien rytmi voidaan määrittää niistä Raamatun aikaisista vuosista, jotka tiedämme olleen sapattivuosia, kuten on ollut esim. vuosi 70 jKr (kaksi tutkielmaa). 

Juutalaiset kirjanoppineet ovat määränneet uudenvuoden juhlaksi syksyllä olevan pasuunansoiton juhlan Jom Teruahin, josta lasketaan aina uusi vuosi, minkä vuoksi juhlalle on annettu toinen nimi Rosh Hashanah (uusi vuosi). Tämän vuoksi kirjanoppineiden omavaltainen sääntö poikkeaa Raamatussa olevasta Jumalan käskystä laskea vuoden ensimmäinen kuukausi alkamaan keväällä (2. Moos. 12:2, 3. Moos. 23), mikä noudattaa viljan satokausia ja mm. karitsojen poikimista keväällä. Juutalaiset kirjanoppineet omaksuivat tämän ollessaan Babyloniassa pakkosiirtolaisina, koska Babylonian kalenterissa uusivuosi ajoittui syksyyn. Raamatullinen vuosi 5777 on 9.4.2016 - 27.3.2017. Ensimmäisessä kuukaudessa vietetään pääsiäistä (Pesach), jolloin Jumala vapautti kansansa Egyptin orjuudesta ja Jumalan Poika sovittu synnit Golgatalla. Sen jälkeen alkaa samaan teemaan liittyvä happamattoman leivän juhla. 

Aiemman satokauden siemen putoaa maahan ja kuolee. Siemen nousee maasta oraalle ja tuottaa keväällä runsaan sadon. Ennen pääsiäistä kodeista on poistettava edellisen satokauden aikana valmistetut viljatuotteet, joissa on hapatetta (2. Moos. 12:19). Elämästä tulee poistaa vanha hapate. Ensimmäinen kuukausi on myös ensimmäisen viljasadon (ohran) sadonkorjuujuhlaa. Kyse on uuden vuoden uudesta alusta. Vanhan vuoden hapate on poistettu ja uusi satokausi tuo uuden alun elämään. 

1. Kor. 5:7-8: "Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina. Happamattomiahan te olettekin, sillä meidän pääsiäislampaamme, Kristus, on jo teurastettu. Meidän on siis aika viettää juhlaa, ei vanhan pahuuden ja kelvottomuuden hapattamina, vaan happamattomina, vilpittömyydessä ja totuudessa."

Lampaat lisääntyvät lyhyen ajan sisällä syksyllä, ja sen takia karitsat syntyvät keväällä, koska se on karitsoille edullinen syntymäaika auringon lämmön takia. Edellisen vuoden aikana kasvanut alle vuoden ikäinen karitsa valmistetaan pääsiäisenä juhla-ateriaksi. Sen jälkeen syödään seitsemän päivän ajan uuden satokauden viljasta valmistettua happamatonta leipää. Saman keväänä syntyy uusi sukupolvi karitsoja seuraavan vuoden pääsiäistä varten. Tämä on vertauskuva ylhäältä uudestisyntymisestä ja hengellisestä kasvusta. Tämän takia Raamatun kalenterivuosi alkaa keväästä.

Jer. 4:3: "Näin sanoo Herra Juudan ja Jerusalemin asukkaille: -- Raivatkaa itsellenne uudispelto! Älkää kylväkö enää orjantappuroiden sekaan."

Hoos. 10:12: "Minä sanoin: "Kylväkää oikeudenmukaisuutta, korjatkaa uskollisuutta! Raivatkaa itsellenne uudispelto! Nyt on aika etsiä minua, Herraa, minä tulen varmasti ja annan teille siunauksen sateen."

2. Kor. 9:10: "Hän, joka antaa kylväjälle siemenen ja suo ravinnoksi leivän, antaa teillekin siemenen ja moninkertaistaa sen, ja hän sallii teidän hyvyytenne sadon karttua."

Happamattomaan leipään tarvitaan jauhoja, vettä, öljyä ja suolaa, joka voi olla hyvinkin maukasta. Leipää voi valmistaa myös mikrossa syvällä lautasella tai mukissa, jolloin saa pikaleipää, esim. reseptillä johon lisätään erilaisia siemenjauhoja ja kananmunaa, mutta hapatetta sisältäviä raaka-aineita esim. voita tulee välttää. Helppo ja terveellinen vaihtoehto on syödä kaurapuuroa hapanleivän tilalla.

Sadon ensihedelmää juhlistava ensilyhteen heilutuksen juhla oli saman päivän, kun Yeshua (Jeesus) nousi kuolleista ylösnousseitten esikoisena. Eräiden juutalaisten tutkijoiden mukaan juutalaisten ajanlaskusta puuttuisi 242 vuotta, minkä on aiheuttanut ajanlaskun sekaannukset Babylonia pakkosiirtolaisuuden aikana. Tämä tarkoittaisi sitä, että olisimme juuri vuoden 6000 kynnyksellä.

Sapatti- ja riemuvuosia lasketaan niinä vuosina, jolloin Israelin kansalla on ollut hallussa Israelin maata (3. Moos. 25:3). Vuonna 1917 Iso-Britannian armeija valtasi Israelin maan turkkilaisilta (ottomaaneilta). Iso-Britannian ulkoministeri Arthur Baldfour lähetti 2.11.1917 juutalaisille kirjeen (Baldfourin julistus), jossa ilmoitettiin maan tukevan juutalaisten aikeita perustaa itsenäinen valtio Israeliin. Kenraali Allemby valtasi Jerusalemin joulukuussa 1917 juutalaisten hanukkajuhlan aikana. Tämän jälkeen juutalaisille avautui ovi muuttaa takaisin Israeliin. Ensimmäinen vuosiviikoissa laskettava vuosi alkoi juutalaiskalenterin mukaan  14.3.1918, jolloin oli ensimmäisen kuukauden (nisan) ensimmäinen päivä. Luku seitsemän on kunniakas luku, koska Jumalalla on seitsemän Henkeä, mutta kyseessä on kuitenkin yksi Jumala.

Ilm. 4:5: "Valtaistuimesta lähti salamoita ja kuin ukkosen jyly. Sen edessä oli seitsemän soihtua, Jumalan seitsemän henkeä..."

Mark. 12:29, 32 1933/38: "Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa...   ..Niin kirjanoppinut sanoi hänelle: "Oikein sanoit, opettaja, totuuden mukaan, että yksi hän on, ja ettei ketään muuta ole, paitsi hän.

Viikon sapatti on perjantain auringonlaskusta lauantain auringonlaskuun. Vuorokausi alkaa yöstä ja päättyy valoon. Niinhän sen pitääkin mennä. Kuusi päivää tehdään työtä, mutta viimeinen päivä on ihmistä itseään varten. Sapatti on iloa, lepoa ja pyhittäytymistä varten, kuten on myös sapattivuosi. Sana sapatti (hepr. sabbat) tarkoittaa lepoa ja lopettamista, mikä viittaa luomistyön päättämiseen ja viikon viimeiseen päivään.

3. Moos. 23:36: "..illasta seuraavaan iltaan saakka teidän tulee viettää täydellistä sapatinlepoa." 

Sapattivuonna ei viljellä eikä hoideta peltoja eikä viinitarhoja ja maakin saa levätä. Maatilojen omistajilla ja heidän työntekijöillä on enemmän aikaa itselle, läheisille ja Herralle. Herra on myös muistanut työeläimiä, jolla on myös oikeus lepopäivään.

2. Moos. 23:10-12: "Kuutena vuotena viljele maatasi ja korjaa sen sato, mutta joka seitsemäs vuosi anna sen levätä ja olla kesannolla. Kansasi köyhät saavat siitä silloin ravintoa, ja sen, mikä heiltä jää, voivat villieläimet syödä. Tee samoin viinitarhoillesi ja oliivipuillesi. "Tee työtä kuutena päivänä viikossa, mutta seitsemäntenä pysy työstäsi erossa, niin että härkäsi ja aasisi voivat levätä ja vierasheimoiset työntekijäsi ja vähäisimmätkin orjasi saavat virkistäytyä."

Sapattivuosi on iloa ja lepoa
Sapattivuosi on ilon aikaa. Juutalaisen lain mukaan orjat saavat lähteä vapauteen ja velallisille annetaan lainat anteeksi. Vankejakin vapautettiin juhlan kunniaksi. Kun Israelilaiset pitivät sapattivuoden käskyn olla viljelemättä peltoja, niin Jumala antoi heille kuudentena vuotena kaksinkertaisen sadon, jolloin he saivat riittävästi ruokaa yli sapattivuoden ja kahdeksannen vuoden (seuraavan viikon ensimmäinen vuosi).

3. Moos. 25:18-22: "Noudattakaa minun käskyjäni ja pitäkää minun lakini, niin saatte asua turvallisesti maassanne. Maa antaa teille hedelmänsä, niin että saatte syödä kylliksenne ja elää rauhassa. Te ehkä kysytte: 'Mitä me syömme joka seitsemäntenä vuotena, jos emme saa kylvää emmekä korjata satoa?' Tietäkää siis, että minä lähetän teille kuudentena vuotena siunaukseni ja te saatte sadon, joka riittää sapattivuoden yli. Kun sitten kahdeksantena vuotena kylvätte, teillä on vanhaa satoa jäljellä ruoaksenne, ja sitä riittää teille vielä seuraavan sadon kypsymiseen saakka."

Raamatussa on myös erityinen juhlavuosi riemuvuosi, jota vietetään seitsemän vuosiviikon (49 vuoden) jälkeisenä viidentenäkymmenentenä (50.) vuotena, joka on samalla seuraavat seitsemän vuosiviikon ensimmäinen päivä. Riemuvuosi ajoittuu 49 vuoden välein aina seitsemän vuosiviikon viimeisen sapattivuoden perään, jolloin on kaksi peräkkäistä sapattivuotta (3. Moos. 25:8-12, 21-22, lisää artikkelissa). 

Nykyisen Israelin maan aika alkoi vuonna 1918. Seitsemän vuosiviikon viimeinen sapattivuosi oli 1967, jolloin kuuden päivän sodassa Israel sai vallattua Länsirannan ja Itä-Jerusalemin. Seuraavan vuonna 1968 oli ensimmäinen riemuvuosi. Israelilla oli hallussa koko Israelin maa, joten israelilaiset pääsivät palamaan takaisin omistamalleen maalle.

Israelin sukukunnilla on riemuvuosina oikeus saada perintömaansa takaisin sen hetkisiltä omistajilta veloituksetta. Jumala on ilmoittanut, että Hän omistaa kaiken maan ja on lainannut sen kenelle tahtoo, joten kukaan ei voi pitää maata omanaan. Tällä Jumala on varmistanut, että Israelin maa säilyy Israelin suvuilla sukupolvesta toiseen. Tämä oikeuden takia maan myyntihintaa tulee alentaa sen mukaan, miten lähellä on seuraava riemuvuosi (3. Moos. 25:14-17). Jumalalla on oikeus ottaa maaomaisuus (tontit, kiinteistöt) pois keneltä tahansa ja antaa sen toiselle, kenelle tahtoo (vert. Esra 7:26).

Ps. 50:6, 11-12: "Taivaat julistavat Jumalan vanhurskautta. Hän on oikeuden Jumala...     ..Minun ovat kaikki vuorten linnut ja laaksojen moninaiset eläimet. Jos minun olisi nälkä, en sanoisi sitä sinulle, sillä minun on koko maanpiiri, kaikki mitä on."

1. Moos. 17:8: "Minä annan sinulle ja jälkeläisillesi pysyväksi perintömaaksi koko Kanaaninmaan, jossa nyt asut muukalaisena, ja minä olen myös sinun jälkeläistesi Jumala."

Joos. 1:1-3: "Palvelijansa Mooseksen kuoltua Herra sanoi Joosualle, Nunin pojalle, Mooseksen apulaiselle: "Palvelijani Mooses on kuollut. Sinun on nyt vietävä Israelin kansa Jordanin yli siihen maahan, jonka minä sille annan. Jokaisen paikan, jonne jalallanne astutte, minä annan teille, kuten olen Moosekselle luvannut."

Hes. 46:16-17: "Näin sanoo Herra Jumala: Jos ruhtinas antaa omistamaansa maata jollekin pojistaan, se on oleva pojan perintöosa. Siitä tulee hänen perintöomaisuuttaan. Mutta jos ruhtinas lahjoittaa maataan jollekin palvelijalleen, maa pysyy tämän omistuksessa vain riemuvuoteen saakka. Silloin se palaa ruhtinaalle, sillä hänen perintömaansa voi pysyvästi jäädä vain hänen pojilleen."

3. Moos. 27:24: "Riemuvuotena pelto palautuu sille, jolta se on ostettu ja jonka perintömaata se on."

3. Moos. 25:13: "Riemuvuotena jokainen saa palata omalle maalleen."

3. Moos. 25:23-24: "Maata myytäessä myyjällä säilyy oikeus lunastaa se takaisin, sillä maa on minun ja te olette ikään kuin siirtolaisia ja muukalaisia. Siksi teidän tulee siinä maassa, jonka saatte omaksenne, pitää voimassa oikeus lunastaa myyty maa takaisin." 

Kuukalenteri
Toinen riemuvuosi on 2017 juutalaisten kirjanoppineiden vakioidussa kalenterissa 28.3.2017 - 16.3.2018. Raamatun kalenterissa kuukausi ei vaihdu mustan kuun aikana vaan uudenkuun aikana, kun silmillä voi nähdä uudenkuun sirpin (yleensä illalla), jolloin seuravana aamuna vietetään uudenkuunjuhlaa. Uudenkuun voi nähdä silmillä yleensä vasta muutama päivä mustasta kuusta, koska ohuimpia sirppejä ei pysty näkemään paljailla silmillä. Uudenkuunjuhla on samalla tavalla lepopäivä, mitä on sapatti (4. Moos. 10:10, 2. Aik. 8:13, Jes. 66:23, Hes. 43:1-3, Aam. 8:5). Tämän mukaan riemuvuosi päättyy illalla 18.3.2018 ja uudenkuunjuhlaa vietetään 19.3.2018 auringonlaskuun asti.

Kun laskemme riemuvuodesta 2017 taaksepäin 52 riemuvuotta (vuotta 0 ei ole), niin pääsemme vuoteen 532 eKr. Persian kuningas Koores (Kyyros) Suuri päästi Israelin kansan vapauteen Babylonian pakkosiirtolaisuudesta sapattivuotena 533 eKr, josta aloitetaan riemuvuosien laskenta. Vuosi oli muutaman vuoden päästä siitä, kun historian tutkimuksen mukaan Koores valloitti Babylonian (noin 538 eKr). Kun tästä palaamme 70 vuotta taaksepäin, pääsemme vuoteen 603 eKr, jolloin Babylonia kuningas Nebukadnessar II valloitti Juudan. Nebukadnessar II nousi Babyloniassa valtaan noin 605 eKr, joten hän melkein ensi töikseen lähti valloittamaa Jerusalemin temppelin rikkauksia (Jes. 39:1-8). Babylonian pakkosiirtolaisuus on rangaistus Israelin kansalle siitä, etteivät he olivat laiminlyöneet sapattivuoden pitämisen 70 kertaa, joka on 490 vuotta.

2. Aik. 36:20-21: "Kaikki hengissä säilyneet vietiin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan, ja he joutuivat olemaan kuninkaan ja hänen seuraajiensa orjina siihen asti, kun persialaiset tulivat maan hallitsijoiksi. Näin toteutui Herran sana, jonka Jeremia oli julistanut: maa on oleva autio, ja se lepää seitsemänkymmentä vuotta, kunnes se on saanut hyvityksen pitämättä jääneistä sapateista." (vert. Jer. 25:8-9, 11-12)

Exodus, This Land is Mine

This land is mine, God gave this land to me
This brave and ancient land to me..

..So take my hand, and walk this land with me
And walk this golden land with me

Though I am just a man, when you are by my side
With the help of God, I know I can be strong

To make this land our home

If I must fight, I'll fight to make this land our own
Until I die, this land is mine





Yeshua aloitti toimintansa sapattivuonna, jolloin sairaita parani

Johannes Kastaja ja Yeshua (Jeesus) aloittivat toimintansa, kun oli keisari Tiberiuksen 15. hallitusvuosi. Hallituskausi oli alkanut 18.9.28 jKr ja samaan aikaan Israelissa vietettiin sapattivuotta. Hallituskausi alkoi syksyllä keskellä Israelilaisten suuri juhlia juutalaiskalenterin seitsemännessä kuukaudessa. Hallituskausi alkoi juutalaisessa kalenterissa seitsemännen kuukauden 12. päivänä, joka oli suuren sovitustenpäivän (Jom Kippur) jälkeen ja hieman ennen lehtimajanjuhlan (Sukkot) alkamista. 

Jes. 9:1-3: "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan. Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan, valjaat, jotka painavat olkapäitä, ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat, niin kuin murskasit Midianin vallan."

Johannes Kastaja lähti erämaahan valmistamaan Kuninkaalleen tietä. Hän julisti parannusta, kastoi ja kokosi Yeshualle seurakunnan. Yeshua (Jeesus) tuli Johannes Kastajan luokse kastettavaksi ja siitä alkoi hieno tarina pelastamisesta.

Luuk. 3:1-6: "Keisari Tiberiuksen viidentenätoista hallitusvuotena, siihen aikaan kun Pontius Pilatus oli Juudean maaherrana, kun neljännesruhtinaina hallitsivat Galileassa Herodes, Itureassa ja Trakonitiksen maassa hänen veljensä Filippos ja Abilenessa Lysanias ja kun ylipappeina olivat Hannas ja Kaifas, tuli Jumalan sana Johannekselle, Sakariaan pojalle, joka eli autiomaassa. Niin hän lähti liikkeelle ja kulki kaikkialla Jordanin seudulla saarnaten ja kehottaen ihmisiä kääntymään ja ottamaan kasteen, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi.

Tapahtui niin kuin on kirjoitettuna profeetta Jesajan kirjassa: -- Ääni huutaa autiomaassa: "Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut! Kaikki rotkot täytettäköön, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon, tulkoot mutkat suoriksi, louhikot tasaisiksi teiksi! Kaikki saavat nähdä Jumalan pelastustyön."

Yeshuan aloitti toimintansa hieman Johannes Kastajan jälkeen, mutta samana sapattivuotena. Se sapattivuosi oli hyvin erityinen, koska silloin vapautusta ei saanut pelkästään orjat, vangit ja velalliset, vaan myös sairaat paranivat. Se oli ilon vuosi, koska ihmisten keskuudessa oli Luojamme, joka julisti ilosanomaa lapsilleen ja palveli heitä nöyrästi.

Luuk. 4:16-22 (1933/38): "Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan. Niin hänelle annettiin profeetta Esaiaan kirja, ja kun hän avasi kirjan, löysi hän sen paikan, jossa oli kirjoitettuna: 

"Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta". Ja käärittyään kirjan kokoon hän antoi sen palvelijalle ja istuutui; ja kaikkien synagoogassa olevien silmät olivat häneen kiinnitetyt. Niin hän rupesi puhumaan heille: "Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen". Ja kaikki lausuivat hänestä hyvän todistuksen ja ihmettelivät niitä armon sanoja, jotka hänen suustansa lähtivät..." 

Yeshuan (Jeesuksen) ja muidenkin israelilaisten viittojen kulmissa oli tupsut, koska ne Raamatun mukaan muistuttavat niitä katsovia noudattamaan Jumalan käskyjä.

4. Moos. 15:39-40: "Teillä tulee olla tällaiset tupsut, jotta niitä katsoessanne muistaisitte kaikki Herran käskyt ja täyttäisitte ne. Silloin ette antaudu sydämenne ja silmienne mielihalujen valtaan, kun ne viekoittelevat teitä luopumaan minusta. Kun te näin muistatte kaikki minun käskyni ja täytätte ne, te pysytte Jumalallenne pyhitettyinä."

Verenvuototautia sairastanut nainen ei saanut lääkäreiltä apua, mutta hän uskoi Yeshuaan (Jeesukseen), ja uskoi tulevansa terveeksi, jos vain saa koskea Yeshuan viitan tupsua (Matt. 9:21, 14:36; Luuk. 8:44). Nainen nimenomaan pyrki koskettamaan viitan tupsua, koska se symboloi kuuliaisuutta Jumalan käskyille. Näin nainen osoitti uskovansa ei ainoastaan Yeshua HaMashiachiin (Jeesukseen Kristukseen), vaan myös Jumalan Sanaan, joka Yeshua myös oli lihaksi tulleena. Pyhä Henki paransi naisen hänen uskonsa tähden.

Luuk. 8:43-44, 48: "Siellä oli myös nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän oli kuluttanut kaikki varansa lääkäreihin, mutta kukaan ei ollut kyennyt parantamaan häntä. Hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua, ja verenvuoto lakkasi heti...   ..Jeesus sanoi hänelle: "Tyttäreni, uskosi on parantanut sinut..."

Joh. 1:1, 14: "Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala...   ..Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta."

Matt. 14:35-36: "Kun seudun ihmiset huomasivat, kuka oli tullut, he lähettivät sanan joka puolelle, ja niin kaikki sairaat tuotiin Jeesuksen luo. He pyysivät saada edes koskettaa hänen viittansa tupsua, ja kaikki, jotka sitä koskettivat, parantuivat."

Pyhä Henki on kirjoituttanut nämä tapahtumat Raamattuun muistuttamaan, että on välttämätöntä uskoa Yeshua HaMashiachin lisäksi Jumalan Sanaan, jonka on Jumala meille opettanut Raamatussa. Ilman uskoa koko Sanaan meillä ei ole sitä Kristusta, joka on Raamatussa, eikä pelastusta (Matt. 7:21-23, 19:16-17). Pyhä Henki vahvistaa parantumisihmeillä sekä kuolleista herättämisillä puhtaan ja totuudellisen Sanan.

Apt. 2:22: "Israelilaiset, kuulkaa mitä teille sanon! Jeesus Nasaretilainen oli Jumalan teitä varten valitsema mies. Sen Jumala osoitti niillä voimateoilla, merkeillä ja ihmeillä, joita Jeesus hänen lähettämänään teki teidän keskuudessanne, niin kuin tiedätte."

Vain Raamatun tarkoittama Jumala pystyy herättämään kuolleen (Ilm. 1:18). Jumala vahvisti herättämällä Sarpatin lesken pojan kuolleista, että Elia oli Hänen profeettansa. Yeshuan ylösnousemus vakuutti myös Hänen opetuslapsensa.

1. Kun. 17:23-24: "Elia nosti pojan vuoteelta ja vei hänet kattohuoneesta alas taloon. Hän antoi pojan tämän äidille ja sanoi: "Katso, poikasi elää." Nainen sanoi Elialle: "Nyt minä tiedän, että sinä olet Jumalan mies. Se, mitä sinä puhut, on todella Herran sanaa."

Joh. 2:22: "Kun hän sitten oli noussut kuolleista, opetuslapset muistivat nämä hänen sanansa, ja he uskoivat kirjoituksiin ja siihen, mitä Jeesus oli puhunut."

Raamatun aikana lääketiede oli kehittymätöntä eikä ollut muuta mahdollisuutta parantua, kuin saada se lahjaksi Pyhältä Hengeltä. Kun Yeshua (Jeesus) ja Hänen opetuslapsensa paransivat sairaita, niin se aiheutti suuren ilon ja riemun kansassa. Taivasten Valtakunta oli tullut lähelle.

Apt. 3:2-8: "Silloin sinne kannettiin miestä, joka oli ollut rampa syntymästään saakka. Hänet pantiin joka päivä temppelin niin sanotulle Kauniilleportille, jotta hän voisi kerjätä temppeliin meneviltä. Kun mies näki Pietarin ja Johanneksen menossa temppeliin, hän pyysi heiltä almua. Pietari loi katseensa häneen, samoin Johannes, ja Pietari sanoi: "Katso meihin." Mies katsoi tarkkaavasti odottaen saavansa heiltä jotakin. 

Mutta Pietari sanoi: "Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele." Hän tarttui miestä oikeasta kädestä ja auttoi hänet ylös, ja siinä samassa mies sai voimaa jalkoihinsa ja nilkkoihinsa. Hän hypähti pystyyn, seisoi jalkojensa varassa ja käveli, ja hän tuli heidän kanssaan temppeliin, hyppeli kulkiessaan ja ylisti Jumalaa."

Apt. 8:5-8: "Filippos tuli Samarian pääkaupunkiin ja julisti sen väelle sanomaa Kristuksesta. Kun samarialaiset kuulivat, mitä hän puhui, ja näkivät ne tunnusteot, joita hän teki, he tulivat sankoin joukoin kuulemaan häntä. Monet vapautuivat saastaisista hengistä, jotka lähtivät heistä kovalla äänellä huutaen, ja monet halvaantuneet ja rammat paranivat. Kaupungin täytti ilo ja riemu."

Ps. 118:15: "Kuulkaa, miten voitonhuuto kajahtaa, riemu raikuu pelastettujen majoilta: Herran käsi on voimallinen!"

Yeshuan (Jeesuksen) opetuslapset saivat vallan ajaa pahoja henkiä pois, jolloin myös sairauksia parani. Jottei ketään meistä ylpistyisi, Yeshua muistutti, ettei pidä iloita siitä, että voi ajaa pahoja henkiä pois vaan siitä, että me saamme pelastuksen Taivaaseen. Jumala antaa armolahjat muiden palvelemiseksi eikä meidän omaksi iloksemme.

Luuk. 10:17, 20: "Ne seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta palasivat iloisina ja sanoivat: "Herra, pahat hengetkin tottelevat meitä, kun käskemme niitä sinun nimessäsi."...     ..Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan."

Yeshuan sapattivuosi oli täynnä iloa ja riemua 

Laulussa September muistellaan rakkautta, jota koettiin 21. päivä syyskuuta. Sinä päivänä vuonna 28 jKr alkoi lehtimajanjuhla, joka on iloinen juhla (15. Tishiri 3789). Israelin kansa oli matkustanut Jerusalemiin temppelin luokse juhlimaan Herran juhlaa ja syömään yhdessä juhla-ateriaa Herran kunniaksi. 

Ikosen sisarukset ja Sami Pitkämö esittivät September laulun Suomenlinnassa Kaartin soittokunnan Big Bandin kanssa. Yleisö oli istunut paikoillaan tähän asti konserttia, mutta nyt yleisö tuli mukaan ja ryntäsi orkesterin eteen tanssimaan. On aika iloita - Let´s dance.

Ikoset ja Sami Pitkämö - September (Earth, Wind & Fire)

Do you remember the
21st night of September?
Love was changing the minds of pretenders
While chasing the clouds away

Our hearts were ringing
In the key that our souls were singing.
As we danced in the night,
Remember how the stars stole the night away...


..There was a
Ba de ya - say do you remember
Ba de ya - dancing in September...





Yeshua HaMashiach on Vapahtaja

Raamatun aikana orjuus ei ollut sellaista alistamista, mitä elokuvat antavat ymmärtää. Tullessaan he saivat maksun sen vastineeksi, että tekivät määräaikaisen palvelussopimuksen. He olivat maataloustöitä tai kotitöitä tekeviä palvelijoita, joita kohdeltiin hyvin. He söivät isäntäperheen kanssa ja saivat perheestä sosiaaliturvan.

Vapautunut orja sai paljon lahjoja
Juutalainen laki määrää joitain hyvin odottamatonta. Vaikka isäntä omisti orjansa, niin sapattivuotena orjat saivat lähteä vapauteen ja isännän velvollisuus on antaa heille vielä lisäksi runsaat läksiäislahjat. Jos isäntä oli hyvä työnantaja, niin monet heistä eivät halunneet lähteä perheestä pois, mutta ne saivat lähteä, jotka halusivat.


5. Moos. 15:12-18: "Jos heimolaisesi, heprealainen mies tai nainen, on joutunut myymään itsensä sinulle orjaksi, ja hän on palvellut sinua kuusi vuotta, sinun on seitsemäntenä vuotena vapautettava hänet. Kun päästät hänet vapaaksi, älä anna hänen lähteä tyhjin käsin, vaan lahjoita hänelle runsaasti kaikkea, mitä Herra, sinun Jumalasi, on sinulle suonut: lampaita ja vuohia sekä pellon ja viinitarhan antimia. Muista, että itse olit orjana Egyptissä ja että Herra, sinun Jumalasi, lunasti sinut vapaaksi. Sen tähden minä annan sinulle nyt tämän käskyn.

Jos kuitenkin orjasi sanoo sinulle, ettei hän halua lähteä luotasi, koska hän rakastaa sinua ja perhettäsi ja hänen on hyvä olla luonasi, ota naskali ja lävistä sillä hänen korvalehtensä ovea vasten. Näin hänestä tulee elinikäinen orjasi. Sama koskee myös orjatartasi. Älä murehdi sitä, että joudut vapauttamaan orjasi. Hän on palvellut sinua kuusi vuotta ja tullut maksamaan sinulle paljon vähemmän kuin päivätyöläinen. Jos toimit Herran, Jumalasi, käskyn mukaan, Herra siunaa sinua kaikissa toimissasi."

Pahat teot koukuttavat ihmiset ongelmiin ja tielle kadotukseen. Rikas ihminen ei saa elämäänsä lopullista tyydytystä suurestakaan omaisuudesta. Kunnianhimo tuo kyltymättömän janon saada lisää rikkautta ja vaikutusvaltaa. Välillä tulee tappioita ja ne harmittavat koko ajan. Kilpailullinen elämä ajaa ihmisen tekemään yhtä typerämpiä tekoja. Tämä vie rauhan elämästä. 

Mitä rankempi on työ sitä rankemmat huvi. Monet lankeavat hakemaan tyydytystä alkoholista, haureudesta ja kasvavasta vallasta. Tämä orjuuttaa ihmisen maailmaan ja erottaa hänet yhteydestä Luojaansa. 

Yeshua HaMashich tuli vapauttamaan ihmiset synnin orjuudesta. Jumalan hyvyys saa ihmiset tekemään parannuksen ja he eivät enää halua tehdä syntiä. Jumalan hyvyys muuttaa ihmisen ja vapauttaa hänet synnin aiheuttamista ongelmista elämässä. Golgatan risti saa ihmisen rakastamaan Taivaan Isää, joka vapauttaa meidät taakoista.

Room. 2:4 (1933/38): "Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?"

Yeshua HaMashiach muuttaa ihmisen elämän arvot ja tilalle tulee luottamus Jumalaan. Tämä muutos tuo elämään levon ja rauha.

Jes. 32:17: "Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti."

Jumalan viisas opetus vapauttaa ihmiset elämään Pyhää ja onnellista elämää. Ihmiset muuttuvat myönteisesti. Rakkaus lämmittää, ilo auttaa unohtamaan kärsimänsä pahan. Lempeys ja itsehillintä varjelevat tekemästä äkkipikaisia typeryyksiä. Vanha ihmisen paha ja itsekäs luonto on naulittu ristiin ja uusi Jumalan johdatus antaa heille paremman elämän.

Gal. 5:22-26: "Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme."

Isännän orja tekee rangaistuksen pelosta vain sen, mitä käsketään. Yeshua HaMashiachin antama vapaus on sama asia, kuin perheen orjasta tulisikin isännän oma poika. Jos vielä isäntä antaisi tyttärensä orjalle vaimoksi, niin se vasta jotain on. Tämä kaikki on esikuvaa siitä, miten Yeshua HaMashiach lunastaa meidät vapauteen. Sen jälkeen isännän pojaksi (tai vävy, son-in-law) päässyt tekee hänen tahdon vapaaehtoisesti ja lopuksi saa isältään perintöosuuden. Vapautetuista tulee Taivasten Valtakunnan täysivaltaisia kansalaisia

Ilm. 21:7: "Tämä on voittajan palkinto. Minä olen hänen Jumalansa, ja hän on minun poikani."

Jumalan käskyt ja Yeshuan opettama arvomaailma ohjaa ihmisen toimimaan viisaasti. Jumalan Sanan noudattaminen antaa lujan pohja elämälle. Tämä kestää tuulet ja tuiverrukset. Luottamus Jumalaan antaa voiman selvitä elämän vastoinkäymisistä niin, että onnellisuus saa tilaa ihmisessä.

Matt. 7:24-27: "Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle. "Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka."

Anna anteeksi meidän velkamme

Jumala on siunannut omaisuuskansaansa viisaudella ja varallisuudella. Raamatun aikana Israelin maa oli hyvin hedelmällinen ja he elivät silloin vauraasti, kun noudattivat Jumalan käskyjä. Israelin kansan poikkeuksellinen menestys näkyy vielä tänäkin päivän, kun tiedämme miten suuria sijoitusomaisuuksia ja vaikutusvaltaa on juutalaisilla pankkimaailmassa. Tästä asiasta on lisää artikkelissa: "Mitä viisaus on?"

Jumala antaa velkasi anteeksi
Raamatun aikana ei ollut sellaista nykyaikaista pankkijärjestelmää, joten velkaa otettiin lähinnä välttämättömään tarpeeseen. Rikkaat auttoivat köyhiä lainaamalla rahaa ilman korkoa ja sapattivuotena lainat annettiin anteeksi. Sapattivuotena saavat Israelin kansalaiset velkansa anteeksi. Tämä on huomattavan laupea määräys Jumalan laissa. Kukaan ei voi jäädä vuosikymmeniksi velkavankeuteen.

5. Moos. 15:1-8: "Joka seitsemäs vuosi teidän tulee julistaa velkojen anteeksianto. Siitä on säädetty näin: Jokainen, joka on antanut toiselle lainan, luopukoon sen takaisin perimisestä. Lainan antaja ei saa enää vaatia velan suoritusta lähimmäiseltään, toiselta israelilaiselta, sillä Herran kunniaksi on julistettu velkojen anteeksianto. Vierasheimoiselta saatte vaatia maksun, mutta maanmiehellenne antamaanne lainaa ette saa periä takaisin. 

Herra, teidän Jumalanne, siunaa teitä runsaasti siinä maassa, jonka hän antaa teille perintöosaksi. Sen tähden teidän keskuudessanne ei pitäisi olla köyhiä, eikä heitä olekaan, jos vain kaikessa tottelette Herraa ja tarkoin noudatatte tätä käskyä, jonka minä nyt olen teille ilmoittanut. Kun Herra, teidän Jumalanne, lupauksensa mukaisesti on siunannut teitä, te pystytte antamaan lainaa monille muille kansoille, mutta ette itse joudu lainaamaan niiltä. Te saatte hallita monia kansoja, mutta ne eivät hallitse teitä."

Jos jollakin paikkakunnalla siinä maassa, jonka Herra, teidän Jumalanne, teille antaa, asuu joku köyhä israelilainen, älkää olko niin kovasydämisiä, että kieltäytyisitte auttamasta häntä. Olkaa anteliaita ja lainatkaa hänelle se, minkä hän tarvitsee."

Tämä velkojen anteeksianto koski ainoastaan Israelin kansalaisia. Taivaan Isä antaa vain Taivasten Valtakunnan kansalaisille velat anteeksi. Sen armon voi saada kuka tahansa ja mistä kansasta tahansa, jos uskoo Jumalan Poikaan Yeshua HaMashiachiin (Jeesukseen Kristukseen).

Kol. 2:13-15: "Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan."

Isä meidän -rukouksessa pyydetään Taivaan Isää antamaan velkamme anteeksi. Velka on vertauskuva synneistämme ja muistuttaa siitä, että mekin olemme velvollisia antamaan velallisillemme anteeksi.

Matt. 6:12, 14-15: "Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa...      .."Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne." 

Juhla-aterialla seurakunta iloitsee yhdessä Herran kunniaksi

Syyskuussa vuonna 28 jKr. oli myös lehtimajanjuhla, joka on ilon juhla. Syksyllä on korjattu viimeinen sato, jolloin pöydästä löytyy oliiveja ja viinirypäleitä. Sitä vietetään Israelin kansan Egyptistä vapautumisen muistoksi. Vanha testamentit mainitsee erityisesti, että kaikki maailman kansat tulevat viettämään lehtimajanjuhlaa Jerusalemiin tuhatvuotisen valtakunnan aikana. Siellä ei ole roomalaiskatolisen kirkon paavia eikä luterilaisen kirkon arkkipiispaa estämässä kansoja viettämästä iloista juhlaa Jerusalemissa Herran kunniaksi Raamatussa säädettyjen juhlapäivien mukaisesti.

Sak. 14:16: "Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa."

Jes. 66:22-23: "Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon, pysyvät minun edessäni, sanoo Herra, niin pysyvät minun edessäni teidän sukunne ja teidän nimenne. Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra." 

Sak. 2:14: "Iloitse ja riemuitse, tytär Siion! Katso, minä tulen ja asetun asumaan sinun luoksesi, sanoo Herra."

Taivasten Valtakunnan Kuninkaiden Kuningas Yeshua HaMashiach (Jeesus Kristus) oli tullut ihmisten keskuuteen. Silloin ei opetuslapset paastonneet, koska Ylkä oli paikalla. Vaikka Yeshua oli köyhä, niin hän sai opetuslastensa kanssa syödäkseen mm. kalaa, koska Taivaan Isä huolehti heidän tarpeista. Kun Yeshua nousi Taivaaseen, sen jälkeen oli aika paastota. Paastoamisen voi tehdä syömällä lihattomia aterioita niin, että syö leipää ja juo ruokajuomaksi viiniä. Kun Yeshua HaMasiach saapuu takaisin maapallolle hallitsijaksi tuhatvuotiseen valtakuntaan, niin silloin ihmiset elävät yltäkylläistä elämää kuin paratiisissa ja pöydässä on myös kaikilla parasta lihaa. Ylkä on silloin paikalla.

Mark. 2:18-20: "...Jeesukselta tultiin kysymään: "Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat?" Jeesus vastasi: "Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Niin kauan kuin sulhanen on heidän joukossaan, he eivät voi paastota. Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat."

Hesekielin kirjassa on tarkasti kuvattu Jerusalemiin rakennettava temppeli, johon on tullut Herran kirkkaus, jonka luokse kaikki maailman kansat tulevat viettämään Herran juhlia (Hes. 40-48). Taivaan Isä on säätänyt juhla-aikansa mm. sen takia, että Hänen kansansa tulisivat tapaamaan Häntä ja viettämään yhdessä iloista juhlaa Hänen kanssaan. Eikö olekin meillä hyvä Isä? Kyllä on. Sakarjan kirjan viimeiset jakeet kertovat myös siitä, miten Jerusalemissa valmistetaan maistuvia liharuokia Herran juhliin.

Sak. 14:20-21: "Silloin on hevosten kulkusissa kirjoitus: "Herralle pyhitetty." Ja Herran temppelin padat ovat yhtä pyhät kuin alttarin edessä olevat vihmontamaljat. Jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty Herralle. Ihmiset, jotka tulevat uhraamaan, voivat keittää niissä uhrilihaa. Silloin ei kukaan enää käy kauppaa Herran Sebaotin temppelissä."

Jerusalemin temppeli

Tuleva Hesekielin kirjan kuvauksen mukainen temppeli tulee olemaan korkeimmalla paikalla maan päällä, koska maaperä muuttuu tuhatvuotiseen valtakuntaan alkuun mennessä. Jumalan vuoren huipulla on 4:n neliökilometrin suuruinen tasanko, johon mahtuu kerralla noin kaksi miljoonaa ihmistä juhlimaan Herran edessä. Alue on 36 kertaa laajempi kuin, mitä kahdella aiemmalla Jerusalemin temppelillä oli ympärillään.

Hes. 43:4-7, 12: "Herran kirkkaus meni temppeliin portista, joka on itää kohti. Henki nosti minut maasta ja vei minut sisempään esipihaan, ja minä näin, että Herran kirkkaus täytti temppelin. Joku puhutteli minua, ja minä kuulin sen äänen tulevan temppelistä -- mies seisoi yhä minun vieressäni. 

Ääni sanoi minulle: "Ihminen, tämä on minun valtaistuimeni sija ja koroke minun jalkojeni alla. Täällä minä olen asuva Israelin kansan keskellä ikuisesti. "Enää eivät israelilaiset tahraa minun pyhää nimeäni, eivät he eivätkä heidän kuninkaansa, ei heidän uskoton elämänsä eivätkä kuninkaiden kuolleet ruumiit...   

..Tämä on temppelin perussääntö: koko sen alue ylhäällä vuorella on kauttaaltaan pyhä. Tämä on temppelin perussääntö."

Ps. 24:3-5, 8-10: "Kuka saa nousta Herran vuorelle, kuka astua pyhään paikkaan? Se, jolla on viattomat kädet ja puhdas sydän, joka ei valheellisesti vetoa Herraan eikä vanno väärää valaa. Hänelle Herra suo siunauksensa, pelastuksen Jumala katsoo hänet vanhurskaaksi...   ..Kuka on kirkkauden kuningas? Hän on Herra, väkevä ja voimallinen. Hän on Herra, voiton sankari. Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! Kirkkauden kuningas tulee. Kuka on kirkkauden kuningas? Kirkkauden kuningas on Herra Sebaot!.."

Video on otsikoitu, että Hesekielin temppeli olisi järjestyksessä kolmas, koska Jerusalemissa on ollut aiemmin kaksi temppeliä Salomon temppeli ja Herodeksen loppuun rakentama temppeli. Jerusalemissa toimii Temppeli-instituutti, joka on saanut suuria summia ulkomaista rahoitusta kolmannen temppelin rakentamiseksi. Instituutti on jo valmistanut temppelin tarpeiston, mutta instituutti aikoo rakentaa temppelin Salomon temppelin piirustusten mukaan ja noudattaa eri temppelilakia, mitä on Hesekielin kirjassa. Tämä johtuu siitä, että monet juutalaiset kirjanoppineet sanovat, etteivät he ymmärrä Hesekielin kirjaa ollenkaan ja käytännössä eivät hyväksy sitä. Jos kolmas temppeli rakennetaan instituutin suunnitelmien mukaan, niin se tulee käytännössä olemaan viimeisellä vuosiviikolla juutalaisten ja antikristuksen käytössä. Kuninkaiden Kuningas Yeshua HaMashiach, Herra Sebaot menee siihen temppeliin, joka on rakennettu Hesekielin kirjan kuvauksen mukaan, joka voi olla järjestyksessä joko kolmas tai neljäs.

Hesekielin temppelistä kertoo lisää artikkeli: 'Hesekielin temppeli on uuden liiton temppeli'.




Kansa sai aiheen juhlia, kun oppi tuntemaan Jumalan lain

Kansa on päässyt vapaaksi pakkosiirtolaisuudesta Babyloniasta ja unohtanut Jumalan lain. Israeliin palasi ne, jotka eniten rakastivat Jumalan heille perintöosaksi antamaan luvattua maata. Heillä oli kova kaipaus oppia tuntemaan heidän Jumalansa. Rakkaus Taivaan Isää kohtaan saa ihmisen rakastamaan, myös Hänen käskyjään.

Ps. 119:1-2, 10-16: "Onnellisia ovat ne, joiden vaellus on nuhteetonta, ne, jotka seuraavat Herran lakia. Onnellisia ne, jotka pitävät hänen liittonsa ja koko sydämestään kysyvät hänen tahtoaan...     ..Koko sydämestäni minä kysyn sinun tahtoasi, älä anna minun eksyä käskyjesi tieltä. Minä talletan kaikki ohjeesi sydämeeni, etten rikkoisi sinua vastaan. Kiitetty olet sinä, Herra! Opeta minut tuntemaan määräyksesi. Minä julistan ihmisille kaikki sinun päätöksesi. Minä iloitsen sinun liittosi tiestä niin kuin iloitaan rikkauksista. Minä tutkistelen sinun säädöksiäsi, pidän katseeni sinun poluillasi. Sinun käskysi ovat iloni, sinun sanaasi minä en unohda."

Käskyt eivät ole raskaita taakkoja, jos ymmärtää, että ne ovat ihmiselle parhaaksi ja niissä on sellaista viisautta, että ihminen hyötyy niiden noudattamisesta. 

Sanal. 3:5-6: "Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien."

Matt. 11:28-30: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.

Syksyllä juutalaisessa ajanlaskussa seitsemännen kuun ensimmäisenä päivänä  (syys-lokakuu) eli Rosh Hashanah -juhlan aikana pappi Esra luki kansalle lakia. Tästä ajankohdasta on vain kaksi viikkoa Lehtimajanjuhlaan. Esra opetti kansaa siten, että kansa ymmärsi, mitä laissa sanotaan. Ymmärrys Jumalan tahdosta kosketti kansan sydämiä niin paljon, että he alkoivat itkemään. Pappi Esra lohdutti heitä ja kehotti kaikkia järjestämään ilojuhlan, koska kansa oli oppinut Jumalan lain. Kansa piti ison ilojuhlan Herran kunniaksi.

Neh. 8:10-12: "Ja Esra jatkoi: "Menkää koteihinne, nauttikaa hyviä ruokia ja juomia ja lähettäkää maistiaisia niille, joilla ei itsellään ole mitään. Tämä päivä on pyhitetty meidän Herrallemme! Älkää siis olko murheellisia, vaan iloitkaa, sillä Herra on teidän voimanne." Leeviläisetkin tyynnyttivät kansaa sanoen: "Olkaa levollisia! Tämä päivä on pyhä. Älkää olko murheissanne." Ja kaikki lähtivät aterioimaan, ja he lähettivät maistiaisia ja viettivät suurta ilojuhlaa, sillä he olivat ymmärtäneet sen, mitä heille oli puhuttu."

Herran juhlissa nautitaan juhla-ateria yhdessä muiden kanssa

Raamatun määräämissä Herran juhlissa yhdessä ateriointi oli keskeisessä osassa juhlia. Vaikka lihaa kutsuttiin uhrilihaksi, kyse oli Herralle pyhitetystä muisto- ja juhla-ateriasta. Samalla tavalla mekin syömme lihaa juhlapäivällisillä. Herran juhlissa ateriointi ja ilonpito pyhitetään Herran kunniaksi.

Perhe juhlii vieraiden kanssa
Saarn. 2:24-26 (RK): "Ei ole ihmisellä muuta onnea kuin syödä ja juoda ja antaa sielunsa nauttia hyvää vaivannäkönsä ohessa. Mutta tästäkin minä tulin näkemään, että se tulee Jumalan kädestä.”Sillä kuka voi syödä ja kuka voi nauttia ilman minua?” sanoo Herra. Ihmiselle, joka on hänelle mie­leen, hän antaa viisautta, tietoa ja iloa, mutta syntiselle hän antaa työksi koota ja kartuttaa omaisuutta annettavaksi
sille, joka on Jumalalle mieluinen...
"

Yeshua (Jeesus) asetti ehtoollisen lähellä pääsisäistä viimeisellä aterialla. Ehtoollinen oli alunperin osa uskovien yhteistä ateriointi, joka toteuttaa Taivaan Isän tahtoa, että uskovat pitävät yhteyttää toisiinsa. Ehtoollinen ei ole tarkoitettu ainoastaan  juhla-ateriointia varten, vaan jokapäiväinen elämän leipä, jonka alkuseurakunta nautti yhteisillä aterioilla pääateriasta erotettuna syömisenä. Kristityt kirkot ovat omaksuneet roomalaiskatolisen kirkon opin siitä, että ehtoollinen on viety pois uskovien ruokapöydistä kirkkorituaaliksi. Tämä vie paljon pois siitä, mitä ehtoollinen opettaa uskoville. Ehtoollisesta kertoo lisää artikkeli: "Miksi Jumalan Pojan piti antaa itsensä uhriksi, jotta me pelastuisimme?"

Ehtoollisen voi nauttia näinkin
Apt. 2:46: "Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin."

Kristityissä maissa tällaista perinnettä ei enää ole pois lukien joulua, joka ei ole kuitenkaan Raamatussa määrätty juhla. Kristillisessä perinteessä ei ole juurikaan iloisia juhlia, koska protestanttiset kirkot ovat luopuneet Vanhan testamentin säätämät juhlista ja ottaneet tilalle roomalaiset lait sekä paatokselliset rituaalien kaavat.

One Way Missionin House seurakunta kutsuu viikon pääkokousta sunnuntaijuhlaksi, millä ei ole mitään tekemistä Raamatun tarkoittaman Herran juhlan kanssa. Juhlia ei vietetä Raamatun ohjeiden mukaan, mitään ruokaa ei tarjota seurakunnalle ja kokous on sunnuntaina, jota ei Yeshua (Jeesus) eikä Paavali pitäneet koskaan viikon pyhäpäivänä. Kyseessä on pikemminkin seurakunnan kokoontuminen kuuntelemaan erilaisia puhujia ja rahan kerääminen yleisöltä. House seurakunnan edesottamuksia käsitellään lisää artikkelissa: "Jumala puhdistaa huoneensa". 

Eräissä messiaanisissa seurakunnissa syödään Herran juhlien aikana yhdessä juhlatilan ollessa kauniisti koristeltu ja valaistu. Seurakunnissa lauletaan iloisia hengellisiä lauluja, joihin yleisö yhtyy mielellään. Juhla on todellinen juhla, jossa joskus myös tanssitaan. 

Jer. 31:11-14: "Herra pelastaa Jaakobin jälkeläiset, vapauttaa heidät sortajan kädestä. He tulevat ja riemuitsevat Siionin kukkulalla, virtanaan he tulevat, nauttivat Herran hyvyyttä. Hän antaa viljaa, viiniä ja öljyä, lampaita ja härkiä. He itse ovat kuin kasteltu puutarha, heidän kukoistuksensa ei koskaan enää kuihdu. Silloin neito iloitsee karkeloiden, nuoret ja vanhat yhdessä riemuitsevat. He ovat saaneet kärsiä, mutta minä muutan heidän surunsa riemuksi, lohdutan ja ilahdutan heitä. Minä ravitsen papit uhrirasvalla ja ruokin kansani hyvillä lahjoilla, sanoo Herra."

Jumalaa voi kiittää laulamalla ja tanssimalla

Raamattu rohkaisee iloitsemaan Herrassa laulaen ja kiittäen Jumalaa (Ef. 5:18-20). Kirkkoon sopii hengellinen musiikki, joka kiittää Herraa, tai muu hengelliseen kokoukseen sopiva musiikki (esim. video). Herran ylistystä voi ilmaista myös tanssien hyvän maun rajoissa.

Ps. 150:4-6: "Ylistäkää häntä tanssien ja rumpua lyöden, ylistäkää häntä luuttua ja huilua soittaen! Ylistäkää häntä symbaalien helinällä, ylistäkää häntä riemukkain symbaalein! Kaikki te, joissa on elämän henkäys, ylistäkää Herraa! Halleluja!"

Eräissä afrikkalaisissa seurakunnissa laulu ja tanssi on yhdistetty asiallisesti osaksi Herran ylistämistä (hyvä esimerkki). Rakkaus Taivaan Isää kohtaan tuo myös iloa siitä, että hänellä on Pelastaja, jota on suuri kunnia palvella. Jokaisella sukupolvella on oma tapansa ilmaista kiitosta Herralle. Jumala ei katso ylistyksen toteuttamisen tapaan vaan siihen, ylistetäänkö Jumalaa aidosti vai onko tanssimisesta kyse oma viihtyminen, joka on vain naamioitu ylistämiseksi.

2. Aik. 29:27-30: "Hiskia käski uhrata alttarilla polttouhrin, ja kun uhritoimitus alkoi, viritettiin Herralle laulu, jota säestettiin torvilla ja Israelin kuninkaan Daavidin teettämillä soittimilla. Koko seurakunta kumartui maahan, ja laulu kaikui ja torvet soivat niin kauan kuin uhritoimitusta kesti. Kun uhraaminen oli päättynyt, kuningas ja kaikki muut polvistuivat rukoilemaan. Kuningas Hiskia ja johtomiehet käskivät leeviläisten ylistää Herraa Daavidin ja näkijä Asafin sanoilla, ja he ylistivät Herraa riemulauluin ja kumartuivat sitten rukoilemaan."

Kaikenlaista tanssia ja laulua ei voi sekoittaa kaikkiin osiin Jumalanpalvelusta, koska Jumala on Pyhä. Syntien katumista ja itsensä tutkiskelua ei voi tehdä riemu rinnassa. Mitä tahansa musiikkia ei voi tuoda Jumalan huoneeseen esim. hevimetallia (IL 20.2.2024). Kirkon Jumalanpalveluksesta ei voi tehdä yökerhoa tai rockkonserttia, kuten on eräissä kirkoissa tehty (Yle 16.4.2017, huonot esimerkit A ja B). Pääsymaksua ei saa periä (Saalemin huono esimerkki), koska Jumalan huone on myös köyhiä ihmisiä varten. Muut juhlat ovat eri asia, joissa voi käyttää musiikkia ja tanssia vapaammin. 

Kuningas Daavid ilmaisi iloaan tanssien torvisoiton säestyksellä, kun liitonarkkua tuotiin riemusaatossa Jerusalemiin. Sen lisäksi Daavid uhrasi Jumalalle kiitosuhreja, jolloin kansa sai syödäkseen juhla-aterian sen kunniaksi, että liitoarkku saapui temppeliin (2. Sam. 6:14-23). Israelilaiset varusmiehet innostuivat laulamaan ja tanssimaan valatilaisuuden jälkeen (video). Eräs suomalainen seurakunta vietti lehtimajanjuhlaa ja lopuksi naiset alkoivat tanssimalla israelilaisia tansseja:

Israelilaista tanssia lehtimajanjuhlassa




Purim on ratkiriemukas juhla 

Purin on juutalaisten hyvin iloinen juhla, jolloin pukeudutaan naamiaisasuihin, hurrataan, vislataan, pyöritetään räikkää ja hassutellaan karnevaalin tyyliin. Köyhille annetaan myös lahjoja. Purim on keväisin kuukautta ennen pääsiäistä. Synagogassa luetaan Esterin kirjaa. Juhla ei ole korkeasapatti, joten silloin saa tehdä myös työtä.

Purim on riemukas karnevaali
Juhlan aikana muistellaan Persian juutalaisten pelastumista juonesta, jolla Persian kuninkaan Ahasveroksen pääministeri Haman yritti tuhota kaikki heidät. Persia on sen ajan maailman suurvalta, joka ulottui Intiasta Sudaniin, joten Hamanin juoni uhkasi Israelin kansan olemassaoloa kaikkialla (Est. 8:9). Ester on juutalainen nuori nainen, joka kauneutensa ansiosta pääsee kuningas Ahasveroksen (1992 käännöksessä Kserkses) rakkaimmaksi puolisoksi ja kuningattareksi. Kuningas ei ole tietoinen Esterin juutalaisesta syntyperästä.

Esterin kasvatusisä Mordokai kieltäytyy kumartamasta korkea-arvoista Hamania selittäen olevansa juutalainen. Siksi Haman suuttuu ja tahtoo kostoksi surmata kaikki valtakunnan juutalaiset. Haman on niin raivoissaan Mordokaille tämän uppiniskaisuudesta, ettei malta odottaa määräpäivää kansanmurhalle, vaan pystyttää pihalleen hirsipuun Mordokaita varten. Järjestämissään pidoissa Ester anelee kuitenkin kuningasta säästämään kansansa hengen. Kuningas vihastuu Hamanille suuresti ja hirtättää tämän omaan hirsipuuhunsa. 

Hamanista oli tullut Persian pääministeri, mutta kuningas korotti juutalaisen Mordokain hänen tilalle. Juutalaisille annettiin myös oikeus puolustautua, jos joku nousee heitä vastaan määrättynä, koko valtakuntaan ilmoitettuna päivänä. Adar-kuun 13. päivänä juutalaiset hyökkäävät vihollistensa kimppuun ja surmaavat kaikki heidät. Esterin kirjan lopuksi Persian pääministeri Mordokai ja kuningatar Ester määräävät adar-kuun 14-15. päivät yleiseksi ilojuhlaksi, purimiksi. Vuonna 2017 juhla alkaa illalla 11.3.

Ester 9:21-27: "Hän määräsi heidät viettämään joka vuosi juhlana adar-kuun neljättätoista ja viidettätoista päivää muistoksi niistä päivistä, joina juutalaiset olivat päässeet vihollisiltaan rauhaan, ja siitä kuukaudesta, jolloin heidän pelkonsa oli vaihtunut iloksi ja heidän surunsa juhlaksi. Niinä päivinä heidän tuli pitää iloisia juhlia ja pitoja, lähettää toisilleen herkkuja ja antaa lahjoja köyhille. Näin juutalaisten keskuudessa vakiintui tapa, jota he jo olivat alkaneet noudattaa ja josta Mordokai nyt heille kirjoitti.

Haman, Hammedatan poika, Agagin jälkeläinen, juutalaisten vainooja, oli näet punonut juonen juutalaisia vastaan hävittääkseen heidät ja heittänyt puria eli arpaa päivästä, jona voisi kukistaa ja tuhota heidät. Mutta kuningas oli tästä kuultuaan lähettänyt uuden kirjallisen käskyn, ja niin Hamanin katala hanke juutalaisia vastaan kääntyi hänen omaksi tuhokseen ja hänet ja hänen kymmenen poikaansa ripustettiin hirsipuuhun. 

Tästä syystä juutalaiset alkoivat kutsua näitä päiviä nimellä purim arpaa tarkoittavan pur-sanan mukaan. Kirjeen sisällön sekä kaiken näkemänsä ja kokemansa perusteella he antoivat määräyksen, joka velvoitti heitä itseään, heidän jälkeläisiään ja kaikkia heidän joukkoonsa liittyneitä viettämään vuosittain näitä kahta päivää käskykirjeen ohjeiden mukaisesti ja aina oikeaan aikaan." 

Ennen juhlan alkua juutalaisilla on tapana myös paastota, kuten paastosivat kuningatar Ester ja muut juutalaiset hädän hetkellä (Est. 4:3, 16). Paasto muistuttaa myös siitä, että Jumala antaa voitot ja pelastuksen. Paasto päätyttyä juhla tuntuu enemmän juhlalta.

Purim on erityisesti voitonjuhla, jolloin iloitaan ratkiriemukkaasti. Juhlijat hurraavat aina, kun juhlan aikana mainitaan juutalaisten sankarin Mordokain nimi. Kun juhlan aikana mainitaan Hamanin nimi, juhlijat buuaavat (vert. 1. Kun. 18:27). Voitto vihollisista antaa aiheen pitää iloa ylimmillään.

Ps. 118:13-15: "He syöksivät minut lähes tuhoon, mutta Herra tuli avukseni. Herra on minun väkeni ja voimani. Hän pelasti minut. Kuulkaa, miten voitonhuuto kajahtaa,
riemu raikuu pelastettujen majoilta: Herran käsi on voimallinen!"

Israelilaiset olivat pakkosiirtolaisina Babyloniassa 70 vuotta, mikä oli sama lukumäärä, mitä israelilaiset olivat laiminlyöneet sapattivuosien pitämisen 490 vuoden aikana (7*70). Sen jälkeen Jumala käski Persian kuningasta Kyyrosta vapauttamaan israelilaiset, joka oli juuri valloittanut Babylonian. Persia (nykyään Iran) jopa maksoi Jerusalemin toisen temppelin rakentamisen, jonka Babylonian armeija oli tuhonnut.

2. Aik. 36:21-23: "Näin toteutui Herran sana, jonka Jeremia oli julistanut: maa on oleva autio, ja se lepää seitsemänkymmentä vuotta, kunnes se on saanut hyvityksen pitämättä jääneistä sapateista. Persian kuninkaan Kyyroksen ensimmäisenä hallitusvuotena Herra toteutti sanansa, jonka profeetta Jeremia oli julistanut. Hän johdatti Kyyroksen kuuluttamaan kaikkialla valtakunnassaan sekä suullisesti että kirjallisesti: "Näin sanoo Kyyros, Persian kuningas: Herra, taivaan Jumala, on antanut minulle kaikki maan valtakunnat. Hän on nyt käskenyt minun rakentaa itselleen temppelin Juudan Jerusalemiin. Kaikkien teidän, jotka kuulutte hänen kansaansa, tulee lähteä sinne. Olkoon Herra, teidän Jumalanne, teidän kanssanne!"

Niin monta kertaa Jumala on taitavalla suunnitelmallaan pelastanut omansa surmansuusta ja antanut vihollisten kuolla omaan miekkaansa. Leijonat eivät surmanneet profeetta Danielia vankiluolassa. Persian kuningas korotti sen jälkeen Danielin maansa pääministeriksi ja syötti Danielin viholliset leijonille (Dan. 6). Jaakobin poika Joosefkin nousi yhdessä päivässä vankilastasta suoraan Egyptin pääministeriksi (1. Moos. 41:39-45). Juutalaisten historiassa toistuu lukuisia kertoja tarina, jossa ensiksi kansaa uhkaa kuolema, Jumala kuitenkin pelastaa kansansa surman suusta ja lopuksi pelastumista juhlitaan yltäkylläisissä pidoissa.

The Maccabeats - Purim Song

Tässä a capella-lauluyhtyeen musiikkivideossa juhlitaan voittoa ja nostetaan juhlapöydässä maljaa, mutta laseissa on rypälemehua ja kokista. Laulun sanoissa neuvotaan, ettei pidä juhlia juomalla liikaa alkoholia. Videossa tunnelma on iloinen ja hassutteleva purimin tapaan.

..One man, second in command

Slay all the Jews was his wicked plan
A scheme so miserable

He chose a day for the disaster

It's ironic what came after
He didn't know a girl named Esther
Would turn it upside down...

..Esther became the queen
Cuz' God was pulling strings from behind the scenes
She wore the royal crown

3 days the Jews just prayed,

Queen Esther risked her life went to save the day
She took Haman down

The streets were filled with celebration
Everyone ate Hamantashen
Jubilation for the nation..

..So get your costumes on
Make noise and drown out Haman
Don't drink like a fool
And remember and remember
What the day's about...

So raise your glass if you see God in hidden places,
He's right in front of you
We will never be never be anything but proud to tell our story...





Viikon sapatti on myös Raamatun määräämä Herran juhla 

Jumala näytti esimerkkiä lepäämällä luomisviikolla viimeisen päivän, niin meidänkin tulee noudattaa Hänen esimerkkiään ja arvostaa omaa lepoa sekä pyhittäytymistä. Neljäs käsky kymmenessä käskyssä velvoittaa meitä viettämään sapatti (opetusvideo).

2. Moos. 20:8-11: "Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen."

Pöytä on katettu parhailla ruoilla ja juomilla
Juutalaisilla on tapana viettää perjantai-illalla perheen ja vieraitten kanssa sapattiateriaa. Perhe panostaa juhlavaan ruokaan. Ruokaa valmistetaan niin paljon, että sitä riittää koko seuraavaksi päiväksi, jolloin perheen vanhemmat voivat levätä myös ruoanlaitosta.

Jes. 58:13-14 (RK): "Jos sinä sapatin vuoksi pidätät jalkasi, niin ettet toimita omia asioitasi minun pyhänä päivänäni, ja kutsut sa­pattia ilopäiväksi, Herran pyhäpäivää kunnioitettavaksi, ja kunnioitat sitä, niin ettet kulje omilla asioillasi, et aja omaa etuasi etkä puhu joutavia, silloin on ilosi oleva Herrassa. Mi­nä kuljetan sinua maan kukkuloilla ja annan sinulle elannon isäsi Jaakobin perintöosasta. Sillä Herran suu on puhunut."

Vaikka sapatin viettäminen on ihmistä varten, niin sen viettäjät myös osoittavat omistautumista Jumalalle noudattamalla sapatin sääntöjä. Sapattia vietetään perjantai-illasta lauantai-iltaan, jolloin levätään Jumalan antaman oman esimerkin ja käskyn mukaisesti, mitä muiden uskontojen harjoittajat eivät tee. Sapattikäskyn noudattaminen on uskon mukainen teko, koska sen pitäminen on merkki liitosta Jumalan kanssa. Yeshuan sanojen mukaan sapattikäsky ei muutu uuden liiton aikana (Matt. 5:17-20, Room. 3:31). Jumala ilmoitti jo alun perin Moosekselle, että sapattikäsky on voimassa ikuisesti, mikä tarkoittaa myös uuden liiton aikaa. Paavali opetti, ettei usko kumoa lakia, vaan vahvistaa sen olevan voimassa (Room. 3:31).

2. Moos. 31:12-14, 16-17: "Herra käski Mooseksen vielä sanoa israelilaisille: "Pitäkää kunniassa sapatti ja määräykset, jotka olen siitä antanut, sillä sapatti on sukupolvesta toiseen oleva merkkinä liitosta, jonka minä olen teidän kanssanne tehnyt. Siitä muistatte, että minä, Herra, olen erottanut teidät omaksi kansakseni. Pitäkää sen vuoksi kunniassa sapatti; sen tulee olla teille pyhä...     ..Sukupolvesta toiseen israelilaiset viettäkööt sapattia ja pitäkööt sen kunniassa. Se on heidän ikuinen velvollisuutensa. Pysyköön sapatti ikuisesti merkkinä liitosta, jonka olen teidän kanssanne tehnyt, sillä kuutena päivänä minä, Herra, loin taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä en enää tehnyt työtä vaan lepäsin."

Jopa muukalaiset (pakanat) kelpaavat Israelin Jumalalle, jos he hyväksyivät Hänet Herrakseen ja noudattivat sapattia muiden käskyjen lisäksi. Uuden liiton periaate, että usko pelastaa kenet tahansa, toimi myös vanhan liiton aikana.

Jes. 56:6-7: "Samalla tavoin myös muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herran palvelijoiden joukkoon, jotka rakastavat hänen nimeään ja kunnioittavat häntä, kaikki jotka varovat loukkaamasta sapatin pyhyyttä ja pysyvät minun liitossani, he kaikki saavat tulla pyhälle vuorelleni. Minä täytän heidät riemulla, kun he rukoilevat siellä."

Room. 2:10-11: "Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi, joka tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä."

Apt. 10:34-35: "Pietari rupesi puhumaan. Hän sanoi: "Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä. Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa."

Neljäs käsky: Pyhitä lepopäiväsi

Tässä viiden minuutin videossa kuvataan käytännönläheisesti, miten sapatti tuo iloa elämään. Vidossa on myös suomenkielinen tekstitys, jonka saa päälle soittimen tekstitysasetuksista.




Sapattina ei saa tehdä työtä, joten käskyn noudattaminen johtaa siihen, ettei koneinvestoinneista saada maksimaalista taloudellista hyötyä, kun tehtaat ovat kiinni lauantaisin. Sapattivuotena menetetään pelloilta myös satoa. Niin miksi pitäisi maksimoida taloudellinen hyöty? Taivasten Valtakunnan arvot ovat toisenlaiset. Kun ihminen luopuu taloudellisesta edusta uskollisuudesta Jumalalle, niin sellainen on Jumalalle erityisesti mieleen. Levännyt ihminen on usein työaikana tuottavampi kuin stressissä puuskuttava. Jumala myös siunasi niitä viljelijöitä, jotka pitivät sapattivuoden käskyn. Jumala antoi heille kuudentena vuotena kaksinkertaisen sadon, josta riitti syötävää sapattivuoden yli (3. Moos. 25:18-22). Erämaassa kansa sai kuudentena päivän kaksikertaisen määrä mannaa, jolloin sapattina ei tarvinnut sitä kerätä. Sapatin noudattamisesta on ihmiselle hyötyä, mitä myös Jumala siunaa.

Neh. 13:16-19: "Eräät Jerusalemissa asuvat tyroslaiset toivat kalaa ja kaikenlaista kauppatavaraa ja myivät sitä sapattina juutalaisille. Minä moitin Juudan ylimyksiä ja sanoin: "Kuinka uskallatte tehdä tällaista syntiä, että häpäisette sapatinpäivän? Niin tekivät teidän isännekin, ja siksi Jumala on antanut meille ja meidän kaupungillemme kaikki nämä onnettomuudet. Hänen vihansa kohtaa Israelia entistä ankarampana, kun te ette pidä sapatinpäivää pyhänä." Kun Jerusalemin porteilla alkoi sapatin aattona hämärtää, käskin sulkea portit ja kielsin avaamasta niitä ennen kuin sapatti oli päättynyt. Asetin omia palvelijoitani porteille valvomaan, ettei mitään tavaroita tuotaisi sapattina kaupunkiin."

Monet suhtautuvat valitettavasti välinpitämättömästi sapattikäskyyn. Jos ihminen ei osaa olla uskollinen vähäisen käskyn kanssa, miten Jumala voisi uskoa ihmiselle paljoa vastuulleen Taivasten Valtakunnassa. Ne jotka osaavat olla vähäisessä uskollisia, he saavat vastuulleen paljon. Kun köyhä ihminen osaa elää nuhteettomasti muutaman kolikkonsa kanssa, niin hän voi saada tuhatvuotisessa valtakunnassa paljon johtamisvastuuta. Näin toimii Taivasten Valtakunta.

Matt. 25:21: "Isäntä sanoi hänelle: 'Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!'"

Jos muissa uskonnoissa on joku lepopäivä, se on yleensä muu päivä kuin lauantai (sapatti). Roomalaisissa pakanauskonnoissa vietettiin auringon epäjumalan juhlaa sunnuntaina (sun-day) ja Lähi-idän väärissä uskonnoissa kokoonnutaa perjantaina. Tämän takia sapatin viettäminen perjantai-illasta lauantai-iltaa liittyy myös Israelin Jumalan tunnustamiseen Herraksi. Yeshua (Jeesus) ja Paavali viettivät sapattia Raamatun mukaisesti. Länsimaissa vietetään kaksipäiväistä viikonloppua. Tämä juontaa siitä, kun eurooppalaiset muuttivat Pohjois-Amerikkaan, niin kirkkokunnat eivät päässeet yksimielisyyteen siitä pitääkö viettää sapattia lauantaina vai pyhäpäivää sunnuntaina. Riita ratkaistiin siten, että kummastakin päivästä tuli vapaapäivä, minkä käytännön omaksui myös muuta maat.

Luuk. 4:14-16: "Täynnä Hengen voimaa Jeesus palasi Galileaan, ja hänestä puhuttiin kohta kaikkialla. Hän opetti synagogissa, ja kaikki ylistivät häntä. Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan."

Apt. 17:1-3: "...Juutalaisilla oli siellä synagoga, ja tapansa mukaan Paavali meni sinne. Kolmena sapattina hän keskusteli heidän kanssaan pyhien kirjoitusten pohjalta ja selitti ne heille. Hän osoitti, että Messiaan täytyi kärsiä ja nousta kuolleista, ja sanoi: "Juuri Jeesus, jota minä teille julistan, on tämä Messias, Kristus."

Juutalaisten kalenteri perustuu kuun kiertoon. Kun kuukausi vaihtuu, niin silloin soitettiin torvia Jerusalemissa ja kansa tiesi, että uusi kuukausi oli alkanut. Raamattu määrää pitämään uudenkuun juhlan, joka vastaa sapattia (Jes. 66:22-23). Kun meillä on kaksipäiväinen viikonloppu eli noin kahdeksan vapaapäivää kuukaudessa, niin Raamatun kalenterissa on neljä viikkolepoa lauantaisin ja yksi uudenkuun juhla. 

Kolossan alkuseurakuntaan oli liittynyt pakanoita (ei-juutalaisia), jotka olivat ennen harjoittaneen pakanauskontoja. He eivät aiemmin viettäneet näitä juhlia ja monilla heistä oli kasvisruokavalio, koska he palvoivat eläimiä epäjumalina, joiden lihaan ei saanut tarttua eikä koskea (tabu). Nyt he alkoivat noudattamaan Vanhan testamentin Herran juhlia ja alkoivat syömään myös liharuokia, mitä muut kolossalaiset alkoivat arvostelemaan. Paavali puolusti heitä, ettei kukaan saa tuomita heitä sapatin, uudenkuunjuhlan ja Herran juhlien viettämisestä sekä Vanhan testamentin sallimien liharuokien syömisestä. Kolossalaiskirjeen jae 2:17 on käännetty väärin suomalaisiin Raamattuihin 1933/38 ja 1992 -käännöksiin. Jakeeseen on lisätty sana 'vain', joka puuttuu kreikankielisestä käsikirjoituksesta, mikä muuttaa lauseen alkuperäisen tarkoituksen päinvastaiseksi. Jae ei vapauta uskovia noudattamasta Raamatun ruokasääntöjä ja Herran juhlia vaan ilmoittaa, ettei seurakunnan ulkopuolisella taholla ole oikeutta moittia kolossalaisia kristittyjä uskonnon harjoittamiseen liittyvien ruokasääntöjen ja Herran juhlien noudattamisesta, koska seurakunta kuuluu Kristukselle. Seurakuntalla on valta moittia ja erottaa sen jäsen uskonnon harjoittamiseen liittyvien sääntöjen rikkomisen takia, eikä sellaista oikeutta ole ulkopuolisilla. Biblia vuodelta 1776 kääntää jakeet paremmin:

Kol. 2:16-17 (Biblia): "Älkään siis kenkään teitä tuomitko ruasta eli juomasta, taikka määrätyistä pyhäpäivistä, ei uudesta kuusta, eikä sabbateista, Jotka ovat tulevaisten varjo, mutta itse ruumis on Kristuksessa."

1. Kor. 5:12: "Ei kai minun asiani ole tuomita ulkopuolisia? Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvia."

Herran juhlat ovat esikuvaa mm. tuhatvuotisesta rauhan valtakunnasta, minkä takia niitä kutsutaan tulevaisuudessa olevan asian varjoksi. Lause ei kumoa niiden viettämistä, koska siinä ei sanota, että ne olisivat olleet tulevaisuuden varjo (imperfekti), vaan sanoo niiden olevan olemassa (preesens). Kun otamme huomioon jakeiden 16-23 asiayhteyden huomaamme, ettei Paavali vapauta noudattamasta ruoka- ja juhlasääntöjä, vaan varoittaa palaamasta takaisin harjoittamaan pakanallisia tapoja, jotka Paavali sanoo olevan vain ihmisen keksimiä sääntöjä. Paavali ei tarkoita tässä yhteydessä Jumalan lakia, koska se ei ole ihmisen keksimä laki. Jos seurakuntalaiset palaavat takaisin noudattamaan väärien ihmisten keksimiä väärien uskontojen tapoja, yhteys seurakunnan päähän Kristukseen katoaa.

Kol. 2:18-19: "..Sellaisen ihmisen tekevät hänen omat tyhjät ajatuksensa ylpeäksi, eikä hänellä ole yhteyttä Kristukseen, päähän, joka huolehtii koko ruumiista ja pitää sitä nivelten ja jänteiden avulla koossa, niin että se kasvaa Jumalan tarkoittamalla tavalla."

Paavali mainitsi sapatin olevan tulevan esikuva, jolloin hän tarkoittaa 7000 vuoden mittaista aikaa (yksi päivä on kuin tuhat vuotta, 2. Piet. 3:8). Tämä tarkoittaa sitä, kun Jumala on antanut ihmiskunnan vaeltaa noin 6000 vuotta maan päällä, sen jälkeen alkaa tuhatvuotinen valtakunta, jota johtaa itse Yeshua HaMashiach (Jeesus Kristus).

Juutalaiset lainopettajat ovat kirjoittaneet sapatin viettämistä varten hurjan määrän lisämääräyksiä (Talmud), jotka eivät perustu Raamattuun. Ne suorastaan pilaavat sapatin alkuperäisen tarkoituksen. Kirjanoppineet soveltavat lakia periaatteella muoto ennen tarkoitusta. Oikea tapa on soveltaa lakia siten, kuin se on tarkoitettu eli tarkoitus ennen muotoa. Päinvastoin kuin kirjanoppineet opettavat, sapattina saa painaa hissin nappeja, koska portaiden nouseminen on paljon työläämpää kuin hissillä kulkeminen. Sapattina saa kantaa kädessään sateenvarjoa, jos ulkona on sade alkamassa, mutten vaatteet kastuisivat läpimäräksi. Sapattikäskyn tarkoitus ei ole se, että ulkona liikkuessa vaatteet kastuisivat läpimäriksi sateen sattuessa.

1. Tim. 1:8: "Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti."

Joskus voi tulla vastaan tilanne, että vain toisen lain käskyn noudattaminen on mahdollista. Sen takia Raamatussa on ohje, että Jumala haluaa ennemmin lapeutta kuin uhria. Sapattina saa pelastaa ihmishenkiä, joten sairaalassa voi olla ensiapu miehitettynä, poliisi ja rajavartiosto valmiudessa (2. Kun. 11:5-9). Pitäköön sairaalan ja turvallisuusviranomaisten henkilökunta vapaapäivän muulloin. Sapattina saa antaa vettä ja ruokaa kotitalouseläimille, koska muuten ne kuolisivat. Jumala ei ole määrännyt sapattia sen takia, että sääntöjen noudattaminen aiheuttaisi korvaamatonta vahinkoa terveydelle tai hengelle, vaan lepoa, iloa ja pyhittäytymistä varten. Yeshua opetti tästä asiasta, mutta fariseukset eivät ymmärtäneet sitä, koska he eivät osanneet lakia ja profeettoja niiden alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti. Jesajan kirja antaa ohjeeksi, että paastopäivänä on parempi auttaa hätää kärsivää, kun pitää säädettyä paastoa. Sapattina saa toimia hätää kärsivien hyväksi, mutta ei saa tehdä työtä ansaitakseen itselle tuloa.

Matt. 12:9-14: "Jeesus kulki edelleen ja meni sen seudun synagogaan. Siellä oli mies, jonka käsi oli surkastunut. Fariseukset tahtoivat nostaa syytteen Jeesusta vastaan ja kysyivät häneltä: "Saako sapattina parantaa?" Jeesus vastasi heille: "Jos jollakulla teistä on lammas ja se putoaa sapattina kuoppaan, niin kai hän tarttuu siihen ja nostaa sen sieltä ylös! Ja onhan ihminen paljon arvokkaampi kuin lammas. Kyllä sapattina on lupa tehdä hyvää." Sitten hän sanoi miehelle: "Ojenna kätesi." Mies ojensi kätensä, ja se tuli ennalleen, yhtä terveeksi kuin toinenkin käsi. Mutta fariseukset menivät ulos ja ryhtyivät suunnittelemaan, miten saisivat Jeesuksen raivatuksi pois tieltä."

Sananl. 3:3-4, 27-28: "Älä unohda laupeutta, älä uskollisuutta -- kiedo ne kaulaasi, kirjoita sydämesi tauluun, niin saat rakkautta ja kiitosta sekä Jumalalta että ihmisiltä...    ..Älä kiellä apuasi, jos toinen on avun tarpeessa ja sinä pystyt tekemään hänelle hyvää. Älä sano lähimmäisellesi: "Mene nyt ja tule toiste, huomenna minä annan!" -- kun sinulla kuitenkin on mitä antaa."

Hoos. 6:6 (1933/38): "Sillä laupeutta minä haluan enkä uhria, ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja;"

Jes. 58:3-7: "Miksi sinä et huomaa, kuinka me paastoamme? Etkö näe, kuinka me kuritamme itseämme?" Näen kyllä! Paastopäivänäkin te ajatte omia etujanne, te ahdistatte niitä, jotka raatavat puolestanne. Riitaa ja katkeruutta teidän paastonne tuottaa, raakoja nyrkiniskuja. Te ette enää pidä sellaista paastoa, joka kantaa rukoukset taivaisiin. Tuollaistako paastoa minä teiltä odotan, tuollaista itsenne kurittamisen päivää? Sitäkö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko, pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa, sitäkö te kutsutte paastoksi, Herran mielen mukaiseksi päiväksi? Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi."

Joh. 7:21-24: "Jeesus vastasi: "Minä tein yhden ainoan teon, ja sitä te kaikki ihmettelette. Mooses sääti teille ympärileikkauksen -- se ei tosin ole peräisin Moosekselta, vaan kantaisiltä -- ja te toimitatte sen myös sapattina. Jos kerran ihminen ympärileikataan sapattinakin, ettei Mooseksen lakia rikottaisi, niin miksi te olette vihoissanne siitä, että minä sapattina paransin koko ihmisen? Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein."

Matt. 12:7: "Jos te ymmärtäisitte, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja', te ette tuomitsisi syyttömiä."

Raamatun käskyjä sovellettaessa tulee selvittää, mitä tarkoitusta varten sääntö on säädetty. Sen kautta saa vastauksen siihen, miten sääntöä tulee noudattaa. Kauppiaat kantoivat raskaita taakoja tuodakseen tavaroita myytäväksi torille, joten sellainen kantaminen oli sapattina kielletty. Sapattina ei saa olla tehtaat käynnissä eikä kaupat auki, jotta silloin voi levätä. Raamatussa oleva kielto syttyttää tulta on alun perin liittynyt estämään kaikenlaisen elinkeinon harjoittamisen sapattina, kuten teollisen toiminnan. Seppä ei silloin voi takoa rautaa ilman tulta ja väriaineita ei voi keittää padassa. Raamatun aikana kodeissa kerättiin leirin ulkopuoleta puita ruuan valmistamista varten, mikä oli hyvin raskasta työtä. Jumala ei ole tarkoittanut kieltoa sytyttää tulta siihen, että talvipakkasella sammutetaan lämmitys, jotta omakotitalojen vesiputket jäätyisivät ja vanhukset palelisivat hengenvaarallisesti. Raamattu sallii juhlapäivänä valmistaa itselleen sen määrän ruokaa, mitä hän tarvitsee sinä päivänä elääkseen. Sapatin viettämiseen tulee kuitenkin varautua etukäteen mahdollisuuksien mukaan.

2. Moos. 12:16: "Ensimmäisenä ja seitsemäntenä päivänä pitäkää pyhä kokous. Mitään työtä ei näinä päivinä saa tehdä; vain sen valmistaminen, mitä itse kukin tarvitsee syödäkseen, olkoon sallittua."

Joh. 5:5-11, 16: "Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: "Tahdotko tulla terveeksi?" Sairas vastasi: "Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua." Jeesus sanoi hänelle: "Nouse, ota vuoteesi ja kävele." Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli. Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: "Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi." Mies vastasi heille: "Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: 'Ota vuoteesi ja kävele.'"..    ..Juutalaiset alkoivat vainota Jeesusta, koska hän teki tällaista sapattina."

Yeshua (Jeesus) antoi erittäin hyvän ohjeen, miten sapattisääntöjä tulee noudattaa. Sapatti on ihmistä varten. Sapattisäännöt eivät mene ihmisen terveyteen ja henkeen liittyvien etujen yli. Yeshua HaMashiach (Jeesus Kristus) on Sapatin Herra (tarkoittaa Sapatin Jumalaa, Luojaa), joka omalla elämällään antoi täydellisen esimerkin, miten sapattisääntöjä tulee noudattaa.

Mark. 2:23-28: "Jeesus kulki kerran sapattina viljapellon laitaa, ja hänen opetuslapsensa alkoivat kulkiessaan katkoa tähkäpäitä. Silloin fariseukset sanoivat hänelle: "Katso nyt! Miksi opetuslapsesi tekevät sellaista, mitä sapattina ei ole lupa tehdä?" Mutta Jeesus vastasi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen miestensä tuli nälkä eikä heillä ollut ruokaa? Hän meni, Abjatarin ollessa ylipappina, Jumalan huoneeseen ja otti uhrileivät, söi ja antoi miehilleenkin, vaikka niiden syöminen on sallittua ainoastaan papeille." Ja Jeesus sanoi heille: "Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niinpä Ihmisen Poika on myös sapatin herra."

Parhaat ruoat ja juomat kuuluvat juhliin 

Raamatun aikana kansoilla ei ollut varaa syödä arkena kuin leipää ja kasviksia. Viini oli tavallinen ruokajuoma, koska se säilyi lämpimässä alkoholinsa takia. Raamatussa on kolme vuotuista juhlaa, jolloin kansa kokoontui Jerusalemiin ja sai syödä arvokkaita liharuokia (Herralle uhrattua lihaa) sekä maistella parhaita alkoholijuomia juhlan kunniaksi. Juopottelu ja epäasiallinen remuaminen on kielletty, mutta muutaman mukin viiniä ja muita arvokkaita juomia saa nauttia huomioiden, missä tahdissa ne juo.

Kuohuviini sopii hääjuhlaan
5. Moos. 14:26 (1933/38): "...ja osta sillä rahalla kaikkea, mitä haluat, joko raavaita tai lampaita, viiniä tai väkijuomaa, kaikkea, mitä mielesi tekee, ja syö siellä Herran, sinun Jumalasi, edessä ja iloitse, sinä ja perheesi."

Yeshua (Jeesus) muutti Kaanaan häissä peseytymisaltaissa olevaa vettä viiniksi noin 500-700 litraa (mitan koko noin 40 litraa). Viini oli laadultaan kaikkein parasta. Tämä esimerkki kertoo meille, että arvokkailla juomilla voi juhlistaa tärkeitä juhlia.

Joh. 2:1-10: "Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: "Heillä ei ole viiniä." Mutta Jeesus vastasi: "Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut." Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: "Mitä hän teille sanookin, tehkää se."

Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia. Jeesus sanoi palvelijoille: "Täyttäkää astiat vedellä", ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: "Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle", ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen ja sanoi: "Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti."

Vesi oli tarkoitettu ennen ateriointia tehtävää peseytymistä varten. Veden muuttuminen viiniksi oli myös esikuva siitä, että Golgatan veri pesee meidän synnit pois, jotta pääsemme puhtaina Karitsan hääjuhlaan (Ilm. 7:14).

Ilm. 7:14-15: "..He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin, ja hän, joka istuu valtaistuimella, on levittänyt telttansa heidän ylleen."

Kun Yeshua asetti viimeisesllä aterialla uuden liiton, Hän nosti maljan viiniä, josta he kaikki joivat. Yeshua kertoi, että Hän juo viiniä seuraavaksi Jumalan Valtakunnassa, mikä kertoo, että Taivaassakin juodaan viiniä.

Luuk. 22:20: "Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne."

Mark. 14:23-25: "Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa ja antoi heille, ja he kaikki joivat siitä. Hän sanoi: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan kaikkien puolesta." Totisesti: minä en enää maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä Jumalan valtakunnassa."

Raamatussa ei ole täyskieltoa alkoholijuomien suhteen muuten kuin eräissä yksittäistapauksissa, kun esim. pappi tulee Herran eteen ilmestysmajassa (3. Moos. 10:9). Raamatun aikana ei ollut autoja. Esivalta on säätänyt, ettei autolla ajavien pidä nauttia alkoholia, koska se vaarantaa tiellä liikkujien turvallisuuden.

1. Tim. 5:23: "Älä enää juo pelkkää vettä, vaan käytä vatsasi ja toistuvien vaivojesi vuoksi vähän viiniäkin."

Kenenkään ei tarvitse juoda alkoholia, mutta täyskiellon määrääminen muille on yliankaraa farisealaisuutta. Seurakunnan ruokalaissa voidaan tarjoilla aterian yhteydessä viiniä ruokajuomaksi tai hääseurueelle onnittelumaljaksi. Raamattu neuvoo pysymään väkijuomien kanssa kohtuuden rajoissa, eikä viiniä saa tarjoilla juopumiseen asti (Jes. 5:11-14). Oli tilaisuus mikä tahansa, niin kaikkia tarjottuja juomia ei tarvitse nauttia. Viisas ihminen tietää rajansa ja osaa lopettaa juomisen ajoissa.

1. Tim. 3:8: "Myös seurakunnanpalvelijoiden on oltava arvokkaita ja vilpittömiä. He eivät saa käyttää liikaa viiniä eivätkä tavoitella omaa hyötyään."

Tit. 2:3 (1933/38): "..niin myös vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia,"

Säännöllisesti juopuvat alkoholistit eivät peri Taivasten Valtakuntaa (1. Kor. 6:9-10, Luuk. 12:45-46). Ruotsin alkoholikauppa Systembolaget on huomannut, että Suomessa on holtitonta kännäyskulttuuria (Yle 28.3.2017). Välimeren maissa käytetään viiniä usein ruokajuomana, mutta siellä on opittu käyttämään alkoholia kohtuudella niin, ettei juominen ole humalahakuista. Viinin juominen kohtuuden rajoissa ei ole syntiä, mutta humalahakuinen ryyppääminen on syntiä, kuten tämä Sananlasku asiasta varoittaa:

Sananl. 23:30-35: "Se, joka viipyy viinin ääressä, se, joka etsii maustejuomaa. Älä katsele viinin hehkuvaa punaa, älä katso sen välkettä maljassa. Helposti se valahtaa kurkusta alas, mutta perästäpäin se puree kuin käärme, iskee myrkkyhampaillaan kuin kyy. Silmäsi näkevät outoja, puheesi ovat hullun houreita. Olet kuin aalloilla keskellä merta, kuin maston nenässä mainingeilla. "Minut piestiin, mutta en tuntenut mitään, minut hakattiin, mutta en tiennyt mitään. Milloin pääni selviää? Pitäisi päästä hakemaan lisää."

Häissä rakkaus saavuttaa suurimman täyttymyksensä - se on juhlista parhain

Yeshuan (Jeesuksen) ensimmäinen voimateko tapahtui häissä, kun hän muutti veden parasta laatua olevaksi viiniksi. Häät ovat päivänsankareille parhaat juhlat ikinä. Silloin rakkaus saa erityisellä tavalla täyttymyksensä. Syntyy uusi perhe ja hääyönä voi saada uusi vauva alkunsa. Tähän iloon yhtyy häävieraat, joille hääparin perheet tarjoavat parasta pöytään. Vieraat tuovat hääparille arvokkaita lahjoja. Morsian muuttaa aviomiehensä rakentamaan kotiin. Elämä on onnellista aikaa.

Aviopari kokee hääyönä intiimiä onnea niin, sitä voi verrata siihen riemuun Taivaassa, kun yksikin Jumalan lapsi tekee parannuksen ja ottaa Pelastajakseen Yeshua HaMashiachin.

Luuk. 15:5-7: "Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.' Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa."

Job. 38:6-7: "..Kuka pani paikoilleen sen kulmakiven, kun aamun tähdet riemuiten karkeloivat ja Jumalan pojat huusivat ääneen iloaan?"

Samalla tavalla Yeshua HaMashiach juhlii oman morsiusseurakuntansa kanssa. Nämä ovat hienoimmat juhlat ikinä. Taivaan Isä antaa parasta lapsilleen, jotka voittavat paikan Karitsan hääjuhlasta. Nämä ovat juhlat, joiden kutsua ei kannata menettää.

Herp. 12:22-24: "Ei, te olette tulleet Siionin vuoren juurelle, elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin luo. Teidän edessänne on tuhansittain enkeleitä ja juhlaa viettävä esikoisten seurakunta, ne, joiden nimet ovat taivaan kirjassa. Siellä on Jumala, kaikkien tuomari, siellä ovat perille päässeiden vanhurskaiden henget, ja siellä on uuden liiton välimies Jeesus ja vihmontaveri..."

Jos Luoja on pystynyt luomaan suuren maailmankaikkeuden ja paljon kauneutta luontoon, niin mitenkä upeat juhlat syntyvät, kun Taivaan Isä antaa parasta juhlavieraille. Ne maistuvat ruuat, hienot juomat, kultaiset astiat pöydässä, häikäisevän kaunis koristelu, ennenäkemättömän upea musiikki.

Ilm. 19:6-8: "... -- Halleluja! Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut kuninkuuden. Iloitkaamme ja riemuitkaamme, antakaamme hänelle kunnia! Nyt on tullut Karitsan häiden aika. Hänen morsiamensa on valmiina, hänen ylleen on puettu hääpuku, hohtavan valkea pellavapuku. Se pellavapuku tarkoittaa pyhien vanhurskaita tekoja." 

Häävieraat saavat tanssia elämänsä parhaissa tanssit. Minnekään ei ole kiirettä. Kukaan ei käyttäydy sopimattomasti, eikä nolaa itseään. Kaikilla on hauskaa. Häävieraiden kasvot ovat täynnä hymyä ja naurua. Ilo on ylimmillään. Taivaan Isän sydän pamppailee onnesta, koska Hänen luomistyönsä on saanut täyttymyksensä ja Hän on saanut sen perheen, josta on aina unelmoinut. Kärsimys ristillä tuotti ihanan hedelmän. Se tuotti rakkautta ja ystävyyttä.

Ps. 100:1-3: "Iloitse, maa! Kohottakaa riemuhuuto Herralle! Palvelkaa häntä iloiten, tulkaa hänen eteensä riemuiten. Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat."

Musiikkivideo juutalaisista häistä

Hääpari näyttää sormilla sanan "love" (=rakkaus).




Taivasten Valtakunta on nöyrille - he saavat ilon ja levon

Itseensä rakastuneet uskonnolliset fariseukset ovat paaduttaneet sydämensä muotomääräisiin rituaaleihin sekä itse laatimiinsa moraalisääntöihin. He löytävät itsensä helvetistä, koska heidän uskonnonharjoittaminen on ollut tekopyhää. Saulin tytär halveksui kuningas Daavidia, koska Daavid tanssi pelkkä pellavakasukka päällään iloiten vilpittömästi Herrassa. Saulin tytär arvio Daavidia omavaltaisesti määrittelemiensä moraalisääntöjen kautta. Jumala rakasti Hänelle uskollista Daavidia ja hylkäsi syntiin langenneen Saulin sekä hänen sukunsa.

2. Sam. 6:14-16, 20-23 (RK): "Sitten hän karkeloi kaikin voimin Herran edessä pellavakasukkaan vyöt­täytyneenä. Näin Daavid ja koko Israelin hei­mo saattoivat Herran  liiton arkkua riemuhuudoin sofar­torven pauhatessa. Kun Herran  liiton arkku tuli Daavidin kaupunkiin, Miikal, Saulin tytär, katseli ikkunasta. Nähdessään kunin­gas Daavidin hyppivän ja karkeloivan Herran edessä hän halveksi Daavidia sydämessään...

..Kun Daavid sen jälkeen palasi tervehtimään perhettään, Miikal, Sau­lin tytär, lähti Daavidia vastaan ja sa­noi: ”Kuinka kunnioitettava Israelin ku­ningas onkaan nyt ollut, kun on tänään paljastanut itsensä palvelijoidensa or­jattarien silmien edessä niin kuin joku tyhjäntoimittaja voi paljastaa itsensä!” Mutta Daavid sanoi Miikalille: ”Herran edessä, joka on valinnut minut ohi sinun isäsi ja koko hänen sukunsa asettaakseen minut Herran  kansan, Israelin, ruhtinaaksi – Herran  edessä minä iloitsin. Tähän kaikkeen olen halpa­arvoi­nen ja omissa silmissäni olen vieläkin alhaisempi, mutta ne orjattaret, joista sinä puhuit, tulevat kunnioittamaan mi­nua.” Eikä Miikal, Saulin tytär, saanut yhtään lasta koko elinaikanaan."

Taivasten Valtakunta eri erottele ihmisiä varallisuuden ja yhteiskunnallisen aseman suhteen. Karitsan hääjuhlan loistoon pääsee myös köyhät ja raskautetut. Moni köyhä on elämän vaivoissa oppinut nöyräksi ja moni viimeinen nousee ensimmäiseksi. 

Luuk. 6:20-23 (RK): "Jeesus kohotti katseensa, katsoi opetuslapsiaan ja sanoi: ”Autuaita olette te köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta. Autuaita olette te, joilla nyt on nälkä, sillä teidät ravitaan. Autuaita olette te, jotka nyt itkette, sillä te saatte nauraa.

Autuaita olette te, kun ihmiset teitä Ihmisen Pojan tähden vihaavat ja erottavat teidät yhteydestään, herjaavat teitä ja pyyhkivät pois teidän nimenne ikään kuin jonkin pahan. Iloitkaa sinä päivänä ja hyppikää riemusta, sillä teidän palkkanne on suuri taivaassa! Samalla tavallahan heidän isänsä tekivät profeetoille.

Mark. 10:31: "Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä."

Moni rikas oppii menestyksessään ylpeäksi ja ylpeydessään vinoilee köyhille uskoville. Köyhä laitapuolen kulkija on myös Luojan luoma ihminen kuin rikaskin. Rikas on saanut kauneutensa, älynsä ja perintörahansa Luojalta. Jos Jumalan antamia lahjoja käyttää väärin, niin hänet tuomitaan tuliseen järveen, kun köyhä pääsee juhlimaan Karitsan häihin.

Jes. 1:15-17 (RK): "..Vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule, sillä teidän kätenne ovat verta täynnä. Peseytykää, puhdistautukaa, viekää pahat tekonne pois minun silmieni edestä. Lakatkaa tekemästä pahaa. Oppikaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, ojentakaa sortajaa, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa."

Luuk. 16:19-25: "Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan.

"Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.' Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa."

Jerusalemin hengellinen johto ei ylistänyt eikä kiittänyt Luojaansa, vaikka Hän oli heidän edessä. Lapset sekä lapsenmieliset  kiittivät ja ylistivät Messiasta. Siitä ylistyksestä tuli kuuluisaksi hepreankielinen huudahdus 'hoosianna', mikä tarkoittaa Herra pelasta. Taivaan Isä rakastaa kaikkia lapsia ja lapsenmielisiä, jotka vilpittömästi osoittavat oman rakkautensa Taivaan Isään kohtaan.

Matt. 21:14-16: "Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: "Hoosianna, Daavidin Poika!", he suuttuivat ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nuo huutavat?" "Kuulen", vastasi Jeesus. "Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'?"

Mark. 10:13-16: "Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse." Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä." 

Tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen Uusi Jerusalem laskeutuu maan päälle

KunYeshua (Jeesus)  tuli ensimmäisellä kerralla maan päälle, niin Hän oli nöyrä Messias, joka ratsasti nuorella aasilla. Tämä kulkuneuvo olisi meidän aikana kuin joku hyvin vaatimaton auto, kuten on käytetty halpahintainen Lada-auto. 

Sak. 9:9: "Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa."

Mutta kun Kuninkaiden Kuningas Yeshua saapuu maan päälle toisella kerralla, niin Hän on voittaja ja hallitsija, joka ratsastaa valkoisella hevosella. Valkoinen hevonen on meidän aikana kuin loistelias luksusauto. Tämä kuvaa sitä, että ne jotka voittavat paikan Karitsan hääjuhlaan ja ikuisen onnen Uudessa Jerusalemissa, joka on täynnä loistoa ja Jumalan kunniaa.

Matt. 6:19-21: "Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi."

Uusi Jerusalem laskeutuu maan päälle kuin kaunistettu morsian

Raamatun aikana kun ei ollut suihkuja, niin oli hyvin vieraanvaraista, että isäntä voiteli tuoksuvalla öljyllä vieraansa pään, joka oli arvokasta ostaa. Taivaan Isä kattaa valitulleen juhlapöydän vihollistensa eteen ja voitelee heidän päänsä parhaalla tuoksuöljyllä. Juhlapöytä on katettu ylitsevuotavilla maljoilla.

Ps. 23:5-6: "Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen. Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti."

Tuhatvuotinen valtakunta ja sen jälkeen uudeksi luotu maa sekä taivas ovat täynnä Jumalan kunniaa ja loistoa. Viimeisenä päivänä on viimeinen tuomio, jossa tuomitaan tuliseen järveen ikuisiksi ajoiksi ne, jotka eivät tehneet parannusta. Suurin osa ihmiskunnasta on tässä joukossa. Ne jotka tekivät parannuksen ja ottivat Yeshua HaMashichin vastaan Pelastajanaan, he tuomitsevat helvettiin joutuneet. 

Matt. 12:39-42: "Mutta Jeesus vastasi heille: "Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki. Niin kuin profeetta Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä. Niniven asukkaat nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja langettavat sille tuomion. He kääntyivät, kun Joona saarnasi heille, ja tässä teillä on enemmän kuin Joona! Etelän kuningatar herää tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja langettaa sille tuomion. Hän tuli maan ääristä saakka kuulemaan Salomon viisautta, ja tässä teillä on enemmän kuin Salomo!"

Jumalan Pojan Yeshuan morsiusseurakunta on kaunistettu loisteliasta elämää varten. Taivaasta laskeutuu valtavan suuri Uusi Jerusalem, 2400 kilometriä sivuiltaan pitkä kaupunki. Se on täynnä kultaa, jalokiviä, valoa ja loistoa. Se on Jumalan asuinsijan ihmisten keskellä. Ihmiset saavat palkkioksi mm. ikuisen elämän, valkoiset vaatteet, kruunun päänsä päälle (Ilm. 2:10).

Ilm. 22:2-4, 16-27: "Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla- asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut."... 

...Kaupunki oli neliön muotoinen, yhtä leveä kuin pitkä. Enkeli mittasi kaupungin kepillään ja sai tulokseksi kaksitoistatuhatta stadionmittaa; pituus, leveys ja korkeus olivat kaikki tämänsuuruiset. Hän mittasi myös muurin, ja se oli sataneljäkymmentäneljä kyynärää -- enkeli käytti siinä ihmismittaa. Muuri oli rakennettu jaspiskivestä, ja kaupunki oli kimmeltävää, lasinkirkasta kultaa. Kaupunginmuurin perustukset oli kaunistettu kaikenlaisilla kalliilla kivillä. Ensimmäisenä peruskivenä oli jaspis, toisena safiiri, kolmantena kalsedoni, neljäntenä smaragdi, viidentenä sardonyksi, kuudentena karneoli, seitsemäntenä krysoliitti, kahdeksantena berylli, yhdeksäntenä topaasi, kymmenentenä krysopraasi, yhdentenätoista hyasinttikivi ja kahdentenatoista ametisti. Porttitorneina oli kaksitoista helmeä -- kukin kahdestatoista tornista oli tehty yhdestä helmestä. Kaupungin valtakatu oli kultaa, puhdasta kuin läpinäkyvä lasi. 

Temppeliä en kaupungissa nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, hän ja Karitsa. Kaupunki ei myöskään tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa. Kansat kulkevat sen valossa, ja maailman kuninkaat tuovat sinne mahtinsa kaiken loiston. Sen portteja ei suljeta päiväsaikaan, ja yötä siellä ei olekaan. Kaikki kansojen kalleudet ja ihanuudet tuodaan sinne. Mitään epäpuhdasta ei sinne päästetä, ei ainoatakaan iljettävän valheen palvelijaa, vaan ainoastaan ne, joiden nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan."

Carly Simon (cover) - Let The River Run (New Jerusalem)


We're coming to the edge,
Running on the water,
Coming through the fog,
Your sons and daughters.
 


Let the river run,
Let all the dreamers
Wake the nation.
Come, the New Jerusalem.
 


Silver cities rise,
The morning lights
The streets that meet them,
And sirens call them on
With a song.
 


It's asking for the taking.
Trembling, shaking.
Oh, my heart is aching.





Herran Kirjeet

Words of the LORD:

"Is MY Name on the tip of your tongue throughout the day?"
(Words Received from Our LORD by Susan Davis, March 7, 2017) 

Children of the MOST HIGH:

I wish to speak to you and share MY Heart. I am filled with joy, knowing I will soon be joined by MY bride, who I will bring out to freedom, safe passage. I will cover her with MY Mantle. I will put her in the crevice of the rock, where she will be safe, cared for, and loved.

This is a position of great joy, gladness, and everlasting love and comfort. Are you MY bride? Have you placed ME on the throne of your heart? Am I the first thought in the morning and the last when you lay down at night? Is MY Name on the tip of your tongue throughout the day? Do you long for MY appearing? Are you watching for ME? Do you stand at your gate anxious for MY Return?

Or have other things come between us? Have you allowed other inferior gods to rule over you to take MY Position in your heart?


I am coming soon. Will you be found worthy to escape all that will soon come upon the earth? Will you be saved from the madness of the antichrist and all who he will rule over? Will you be able to come into MY Heavenlies or will you face sudden destruction and the hell prepared for those who reject ME?

Don't be lax. Don't walk about believing you know better than your GOD. Have I not provided ample warnings so that you might prepare your robes and your lamps? Have I not delivered the truth to you through MY Words and the events and signs in the world? You will be without excuse if you turn from ME now and behave as if you cannot see what is going on. You will have nothing to stand on when you face ME and say you never knew...

All has been provided to you so that your words will fall to the ground when you face ME unprepared for MY Coming and I will say, "I never knew you, you worker of iniquity."

Come trim your lamp. Fill it with oil. Let ME prepare you in holiness, truth, and love, the Love of GOD. Come wash your hands. Come and spend time with your GOD. Time does not wait. The hour closes in. Let ME have your soul ... fill you with MY SPIRIT ... wrap MY Arms around you and spare you from disaster...

Face your GOD and repent! Admit you need MY grace and mercy and MY Love and it will be yours! MY Kingdom will be yours!

The SPIRIT and the bride Say, Come! 


Coordinating Scripture: 

1 Thessalonians 5:3 (KJV): For when they shall say, Peace and safety; then sudden destruction cometh upon them, as travail upon a woman with child; and they shall not escape. 

Luke 21:36 (KJV): Watch ye therefore, and pray always, that ye may be accounted worthy to escape all these things that shall come to pass, and to stand before the SON of man. 

Romans 14:12 (KJV): So then every one of us shall give account of himself to GOD. 

Revelation 2:4 (KJV): Nevertheless I have somewhat against thee, because thou hast left thy FIRST LOVE. 

Matthew 7:21-23 (KJV): Not everyone that saith unto ME, LORD, LORD, shall enter into the Kingdom of Heaven; but he that doeth the Will of MY FATHER which is in Heaven.  22 Many will say to ME in that day, LORD, LORD, have we not prophesied in THY Name?  And in THY Name have cast out devils?  And in THY Name done many wonderful works? 23 And then will I profess unto them, I never knew you: depart from ME, ye that work iniquity.


Words of the LORD:

“Your life was not an accident. I created you with a goal in mind.”
(Words Received from Our LORD by Susan Davis, June 8, 2014)

I am ready to give you new Words:

I am a GOD WHO is always present. I can be found at any moment. MY children just need to call on MY Name. There is nothing that I cannot change or do. Nothing is impossible for ME, GOD.

You must learn to move in MY Will. You must embrace what is MY Will. How do I do this, you may ask, “How can I be in Your Will?” This is the way to operate in MY Will: I want you to come before ME in humble submission: get before ME and surrender your life to ME. You do not need to know what this means specifically. You just must need to have a strong desire to operate in MY Will, to run in MY Will. This is all I need from you. I need your desire to be in MY Will to want to do what I ask from day to day: to know from this day forward that you are in line with the Will of GOD.

All you need to do is express this to ME daily. Just seek ME for this desire and I will give this to you. Repent of your sin daily and frequently, read MY Word, MY Holy Book. Seek ME in the quiet moments of the day, let me comfort you and be with you all day. Ask ME for a complete filling of MY SPIRIT and HE will come and live in you and lead you. You will never be alone.

This is the desire of MY Heart, for you to walk closely with your LORD, for “your will” to be aligned with MY Will, for us to be in one mind and one SPIRIT, for us to be like-minded and then great and wonderful things can be accomplished for MY Kingdom on earth and the Kingdom to come.

Come and share in the Greatness of your GOD. I have many things I want to open up to you. Your life was not an accident. I created you with a goal in mind. Come let us share in the wonders I have in store for you. All this can be yours if you deny yourself of your own will which is the will of MY enemy: the will you operate in outside of MY Will.

Come and be part of the Great Kingdom of GOD and the wonders that await you. This can all be yours. I will not keep anything from you. All that is MINE will be yours. Come and share in the Glory of your GOD, your KING. Time is short, choose for ME. I love you with an “Endless Love.” These Words are for you today, cherish and embrace MY Words. 

This is your Loving GOD… The KING without end… HOPE EVERLASTING…


Coordinating Scripture: 

Luke 1:37 (KJV): For with GOD nothing shall be impossible. 

Acts 2:21 (KJV): And it shall come to pass, that whosoever shall call on the Name of the LORD shall be saved. 

Matthew 7:21 (KJV): Not everyone that saith unto ME, LORD, LORD, shall enter into the Kingdom of Heaven; but he that doeth the Will of MY FATHER which is in Heaven. 

Luke 12:32 (KJV): Fear not, little flock; for it is your FATHER's Good Pleasure to give you the Kingdom.