lauantai 9. marraskuuta 2019

Sillä maailmassa on monta väärää profeettaa


  • Jumalan Poika noudatti aina Mooseksen lakia ja teki voimateot Pyhässä Hengessä
  • Väärät henget tekeytyvät Jumalaksi ja eksyttävät uskovat rikkomaan lakia (2. Kor. 11:14-15)
  • Väärät profeetat pystyvät tekemään yliluonnollisia ihmeitä Jeesuksen nimeä väärinkäyttäen, eivätkä he pelastu laittomuutensa takia (Matt. 7:21-23, 24:24)
  • Kielillä puhumisen lahja ei ole varma merkki uudestisyntymisestä eikä pelastuksesta
  • Väärän profeetan tunnistaa huonosta hedelmästä, joka on laittomuus
  • Vääräksi havaitut profetiat tulee torjua perustelemalla, miksi ne rikkovat lakia tai mikä niissä on valhetta
  • Jumala voi erottaa profeettansa ja peruuttaa hänelle antamansa lupaukset, jos hän ei noudata lakia (1. Kun. 13:21-22, Jer. 18:9-10)




Propagandaa on ollut aina, myös seurakunnissa

Yksi tapa hallita ihmisjoukkoja on syöttää sille yksipuolista tai jopa vääristeltyä tietoa, jotta ihmiset käyttäytyisivät halutulla tavalla. Etenkin sotien aikana osapuolet pyrkivät vaikuttamaan toisiinsa propagandan avulla levittämällä huhuja, puolitotuuksia ja suoranaisia valheita. Nykyään keskusjohtoiset valtiot kontrolloivat väestöä julkaisemalla systemaattisesti tavoitteellista ja harkittua propagandaa (IS 14.1.2020, Yle 14.2.2023), mitä esiintyy paljon myös uskonlahkoissa ja suurissakin kirkkokunnissa. Tätä teemaa on käsitelty lisää artikkelissa: 'Puolitotuus ei ole koko totuus vaan valhe'. 

2. Tim. 4:3-5: "Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja. Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät."

Sana propaganda tulee latinankielisestä sanasta 'propago', joka merkitsee istuttaa kasvien istukkaita tai taimia. Latinankielinen sana 'propaganda' merkitsee levitettävää asiaa. Sana tulee Congregatio de Propaganda Fide -järjestöstä, jonka roomalaiskatoliset kardinaalit perustivat vuonna 1622 tekemään lähetystyötä vastustaakseen protestanttisten kirkkokuntien laajenemista siirtomaissa, kun protestanttiset maat Hollanti ja Iso-Britannia saivat siirtomaita haltuunsa. Kysymys oli valtataistelusta informaatiosodan keinoin (vert. Yle 25.12.2019). Eräiden roomalaiskatolisten mielestä sanalla propaganda on positiivinen merkitys, mutta yleisimmin tämä asia ymmärretään hyvin kielteisessä merkityksessä, koska propaganda perustuu harkittuun valehtelemiseen.

Natsi-Saksan kansanvalitus- ja propagandaministerinä toimi Joseph Goebbels, joka tunnettiin loistavasta puhetaidoistaan. Hänen mielestä Saksan tehokkain ase oli propaganda, joka oli tehokkainta silloin, kun se oli piilotettu sinänsä viattoman tuntuisiin näytelmäelokuviin. Tällaiset elokuvat turruttivat katsojan kritiikittömään hyvän olon tunteeseen. Katsoja ei osannut olla varuillaan propagandan varalta ja siksi propaganda meni tehokkaimmin perille. Mitä kansan haluttiin ajattelevan esimerkiksi juutalaisista, liberalismista, natsiaatteesta jne. meni parhaiten perille sijoittamalla asennekasvatus harmittomiin näytelmäelokuviin. Tämä sama pätee televisio- ja internetviihteeseen, minkä avulla maailman ruhtinas paholainen kasvattaa uudet sukupolvet jumalattomaan elämään.

Yksi ovelimmista tavoista syöttää valheita on antaa 95 %:a oikeaa tietoa, mutta ujuttaa sen sekaan 5 %:ia valhetta. Valhe voidaan naamioida käyttämällä epäselviä ilmaisuja ja antamalla lukijoiden ymmärtää asiat tahallaan väärin. Indoktrinaatio on tapa syöttää valhetta lusikalla vähän kerrallaan muun tiedon seassa. Internet on tuonut sosiaaliseen mediaan suuria määriä trolleja, joiden tarkoitus on vaikuttaa väestöön ujuttamalla heille pieniä ja suurempiakin valheita uutisvirran seassa (Yle 18.12.2015).

Nettitrolleista on tullut entistä härskimpiä, koska tietoverkoissa voi toimia anonyymisti ja kiinni jäämisen riski on olemattoman pieni (Yle 25.10. ja 19.12.2020). Jos naimissa oleva televisiopastori etsii deittipalvelussa seksiseuraa, kyseessä on todennäköisesti identiteettivarkaus ja huijausprofiili (IL 1.9.2019, Yle 3.1.2019). Rap-artisti Heikki Kuula julkaisi kutsukirjeen itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle, mistä häntä onnitteli mm. ministeri Li Andersson, mutta presidentin kanslia ilmoitti kirjeen olevan väärennös (IL 29.11.2019). 

Uskovat ovat usein liian sinisilmäisiä ja luulevat, ettei heistä ole kukaan kiinnostunut, mutta todellisuudessa he voivat olla systemaattisen seurannan kohteena monista eri syistä. Väärennettyjä passeja on valmistettu kuolleiksi ilmoitettujen henkilöiden tiedoilla, jotka oli saatu vakoilemalla pienen seurakunnan henkilökuntaa. Heidän puhelimiinsa ja tietokoneisiinsa on yritetty asentaa vakoiluviruksia lähettämällä epämääräisiä viestejä mm. saapuneista paketeista, minkä takia tuntemattomia linkkejä ei pidä koskaan avata (IS 28.6.2022, IL 13.2.2020).

Eräs taksintilaussovellus pyytää kummallisesti käyttöoikeudet puhelimen tiedostoihin sekä mikrofoniin ja sen on todettu lähettävän epäilyttävän paljon salakirjoitettua tietoa jonnekin (Yle 8.8.2023, HS 11.11.2018, IL 10.8.2023). Huoltomieheksi tekeytyneet huijarit soittavat uhrille saadakseen asennettua viruksen hänen tietokoneelle (Yle 14.2. ja 21.8.2020). Kotiin ei pidä asentaa sellaista mikrofonilla tai kameralla varustettua laitetta, joka on koko ajan yhteydessä internettiin, millainen voi olla esim. robotti-imuri (HS 14.8.2022), kielenkäännöskone tai puheella ohjattava lasten lelu (IS 13.10.2020 ja IL 13.4.2022). Ranskassa poliisi saa tietyin edellytyksin vakoilla ihmisten puhelinta, mikrofonia, kameraa, autojen älylaitteita ja tietokonetta (IL 8.7.2023). On tavallista, että tällainen melko vapaa ihmisten kontrollointi leviää nopeasti myös muihin maihin tekosyyllä jos toisella.

Luuk. 20:20: "Lainopettajat ja ylipapit pitivät Jeesusta silmällä ja lähettivät hänen luokseen hurskaiksi tekeytyviä urkkijoita. He pyrkivät saamaan hänet sanoistaan kiinni, jotta voisivat luovuttaa hänet virkavallan käsiin, maaherran tuomittavaksi."

Gal. 2:4 (1933/38): "Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa,"

Maailman ensimmäisiä johtamistaidon kirjoja on Niccolò Machiavellin vuonna 1513 kirjoittama kirja Ruhtinas, joka pikemminkin kertoo siitä, miten maailman ruhtinas paholainen toimii (Dan. 8:23; Joh. 12:31, 14:30, 16:11). Kirja opettaa ajattelu­tapaa, missä vallankäytön tarkoituksena on keinoja kaihtamatta säilyttää valta. Se on voimapolitiikkaa, joka tavoitellessaan menestystä ei kunnioita minkäänlaista moraalia ja jolle tarkoitus pyhittää kaikki keinot (Yle 19.2.2020). Eräillä suurvalloilla on normaali toimintatapa ajaa etujaan vilpillisin keinoin, mihin kuuluu mm. machiavellilainen hajota ja hallitse -taktiikka (Yle 14.1.2020, IL 19.1.2021). Opportunistiset suurvallat käyttävät aktiivisesti trolleja. Opportunismi tarkoittaa uusien tilanteiden moraalitonta hyväksikäyttöä tai toisten myötäilyä välittämättä yhtään yhteisestä hyvästä. 

Trollien tavoitteena on aiheuttaa epäluottamusta maalitettuja henkilöitä ja organisaatioita kohtaan (Yle 9.1.2020). Toisen valtion johtoa, mielipidevaikuttajia ja lehdistöä mustamaalataan, ettei yleisö luottaisi heidän sanomisiin (Yle 18.2.2022). Kansanryhmiä kiihotetaan toisia vastaan levittämällä osapuolista ikäviä tietoja taitavasti laaditun viestintäsuunnitelman mukaisesti. Trolleja käyttävät suurvallat pystyvät valehtelemaan ilman mitään omantunnon tuskia. Ei ole mitenkään harvinaista, että sosiaalisesta mediasta poistetaan kerralla 170.000 tiliä, koska niiden kautta levitettiin valtion toimesta valemediaa (Yle 12.6.2020, KSML 12.6.2020).

Dan. 8:23: (1933/38): "Ja heidän valtansa lopulla, kun luopiot ovat täyttäneet syntiensä mitan, nousee kuningas, kasvoilta röyhkeä ja juonissa taitava."

Sak. 11:15-16: "Herra sanoi minulle: "Ota vielä itsellesi paimenen varusteet. Nyt sinun tulee esiintyä kelvottomana paimenena. Minä näet annan tähän maahan tulla sellaisen paimenen, joka ei pidä huolta nääntyneistä, ei etsi kadonneita, ei hoida loukkaantuneita eikä hanki uupuneille ruokaa. Se paimen halkaisee lampailta sorkat, etteivät ne pääsisi karkuun, ja syö itse lihavimmat lampaat."

Nykyään on sensaatiohakuisia saarnaajia, jotka villitsevät seurakuntaansa salaliittoteorioilla. Niiden tarkoitus on saada seurakunta pelkäämään olemattomia asioita, millä ohjataan seurakunnan huomio pois Jumalan pelkäämisestä ja Hänen käskyjen noudattamisesta. Yksi yleisimmistä salaliittoteorioista on, että olisi joku maailmanlaajuinen Illuminaatti-järjestö, joka juonii maailmaa vastaan kuin James Bond -elokuvien Spectre, mikä on vain mielikuvituksen tuotetta. Saarnaajat levittävät salaliittoteorioita Jerusalemin kolmannesta temppelistä, uudesta maailmanjärjestyksestä, koronaviruksesta, rokotteista ja rikkaimmista liikemiehistä. Tässä suhteessa mikään ei ole muuttunut. Keskiajalla katolisessa kirkossa levisi salaliittoteoria, että juutalaiset olivat myrkyttäneet kaivot ja siten aiheuttaneet ruttoepidemian. Juutalaisten väitettiin tehneen suunnitelman kristittyjen tuhoamisesta saadakseen koko maailman herruuden (artikkeli). Salaliittoteoria rakennetaan liioittelemalla jotain yksittäistä asiaa tuntuvasti ja tekemällä siitä dramaattisia johtopäätöksiä kevyin perustein, jotta juoruista kiinnostunut seurakunta alkaisi toimimaan väärän uhkakuvan ohjaamalla tavalla (Yle 31.1., 26.3. ja 5.4.2020; Science News 26.3.2020; Yle 7.6.2020; IL 18.3.2021).

Jes. 8:12-13, 20 (1933/38): "Älkää sanoko salaliitoksi kaikkea, mitä tämä kansa salaliitoksi sanoo; älkää peljätkö, mitä se pelkää, älkääkä kauhistuko. Herra Sebaot pitäkää pyhänä, häntä te peljätkää ja kauhistukaa...   .."Pysykää laissa ja todistuksessa!" Elleivät he näin sano, ei heillä aamunkoittoa ole."

Internetistä on tullut villi länsi, jossa vastuu on kuulijalla (Yle 16.7.2020). Sen takia korostuu tarve suhtautua hyvin kriittisesti tuntemattomiin tietolähteisiin, joiden antamaa tietoa ei voi helposti varmistaa. Trolleja on myös uskonnollisissa keskusteluryhmissä, sillä sosiaaliseen mediaan pääsee paljon helpommin kuin puhumaan seurakunnan tilaisuuksiin. Eräs suomalainen väärä profeetta jakaa ahkerasti salaliittoteoriaa, että koronavirus on ihmisen tekemä ja manipuloima virus, jota illuminaatit ovat levittäneet Kiinassa. Tutkijat ovat todistaneet tämän salaliittoteorian vääräksi ja voineet poissulkea ihmisen osuuden taudin syntymiseen (Yle 26.3.2020). Väärillä profeetoilla on jatkuva halu jakaa disinformaatiota, mikä paljastaa heidät trolleiksi.

Väärät profetiat ovat rakennettu usein ujuttamalla pieni määrä valhetta totuuden joukkoon. Profetiassa voi olla melkein kaikki oikein, mutta yhdessä lauseessa on asiavirhe tai muu valhe. Jumala ei koskaan erehdy, joten yksikin itse asiaa muuttava virhe paljastaa profetian vääräksi (5. Moos. 18:21-22, 32:4). Tämän vuoksi uskovien on syytä opiskella Raamattu perin pohjin.

2. Piet. 2:1-3: "Israelin kansan keskuudessa esiintyi kuitenkin myös vääriä profeettoja, ja samoin on teidänkin joukkoonne ilmestyvä vääriä opettajia. He salakuljettavat teidän keskuuteenne tuhoisia harhaoppeja, jopa kieltävät herransa, joka on ostanut heidät omikseen. Pian he kuitenkin saattavat itsensä tuhoon. Heidän irstasta menoaan lähtevät monet seuraamaan, ja näiden takia totuuden tie tulee häväistyksi. Ahneudessaan he pyrkivät käyttämään teitä hyväkseen esittämällä tekaistuja tarinoita. Mutta heille muinoin langetettu tuomio on yhä voimassa, heidän tuhonsa odottaa heitä."

Karismaattisissa seurakunnissa annetaan paljon sellaisia profetioita, jotka eivät ole toteutuneet oikein tai niissä on selvä Raamatun vastaisuus. Yleisö jää miettimään, miksi kuuluisan saarnaajan profetia epäonnistui? Tälle annetaan selitykseksi, että Paavalin kirjoitusten mukaan profetointi on vajavaista, joten profetia voi osin erehtyäkin (1. Kor. 13:9). Ei pidä mennä uskomaan kaiken maailman selityksiä. 

1. Kor. 13:8-10: "Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa...   ..Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus."

Paavali ei opeta, että Jumalan profetiat voivat erehtyä. Paavali ei sano, että Jumalan antama profetia olisi vajavainen, vaan Paavalin opetus tarkoittaa, että profetointi on siinä suhteessa vajavaista, ettei profetian armolahja voi korvata rakkauden puutetta. Vaikka jollakin olisi kyky ennustaa tuleva ja tietää kaikki asiat, niin sillä ei ole hänelle itselleen arvoa, jos ihmiseltä puuttuu rakkaus. Jumalan antamissa profetioissa ei ole asiavirheitä, mutta ne voivat olla ehdollisia ja toteutua vasta vuosikymmenien päästä.

Ps. 18:30: "Jumalan ohjeet ovat täydelliset, Herran sana on kirkas ja puhdas..."

5. Moos. 32:3-4: "Minä julistan Herran nimeä. Ylistäkää Jumalamme kunniaa! Hän on turvamme, kalliomme, teoissaan täydellinen. Kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala, ei hän vääryyttä tee. Hän on vanhurskas, tuomioissaan oikea."

Ps. 111:7-8: "Kaikki, mitä hän tekee, on oikein, ja se pysyy, hänen säädöksensä eivät muutu. Hän on vahvistanut ne ikuisiksi ajoiksi, ne ovat oikeat ja lujat." (vert. Matt. 5:17-19)

1. Sam. 15:29 (1933/38): "Ja hän, joka on Israelin kunnia, ei valhettele eikä kadu..."

Tit. 1:2 (1933/38): "..Jumala, joka ei valhettele..."

Maailman ruhtinas paholainen kontrolloi kirkkoja tiukalla otteella. Hän on lähettänyt seurakuntiin suuria määriä vääriä profeettoja. He saattavat opettaa Raamattua suurimaksi osaksi oikein, mutta jonkun pelastumiseen ratkaisevasti vaikuttavan asian he opettavat väärin, jotta seurakunta eksyisi kadotukseen. Vaikka kristityillä kirkkokunnilla on sama Raamattu, niin kirkot ovat hajautuneet eri lahkoihin. Kirkkokuntien opetus eroaa keskeisten uskonkysymysten osalta niin paljon, ettei kyse ole enää samasta uskonnosta. Tämä todistaa, että seurakuntiin on tullut paljon harhaoppia. Monista kirkkokunnista on tullut likainen porttokirkko, koska ne ovat saastuneet väärien profeettojen ja eksyttäjäpappien tuomasta laittomuudesta, mistä kertoo lisää artikkeli: 'Miten käärme juonii ja valehtelee'. 

2. Tim. 3:1-9: "Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia! Nämä näet tunkeutuvat koteihin ja kietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten oikkujensa riepottelemia naisparkoja, jotka ovat aina alttiita uusille opetuksille mutta eivät voi koskaan päästä selville totuudesta. Niin kuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin tuollaiset villitsijät vastustavat totuutta. He ovat menettäneet järkensä, ja heidän uskonsa on kelvoton. Mutta kauan he eivät menesty, sillä heidän järjettömyytensä paljastuu pian kaikille, kuten noille kahdellekin kävi."

Väärä profeetta on kuin väärä raha ja susi lampaan vaatteessa

Vääriä profeettoja oli jo alkuseurakunnan aikana (Apt. 8:9-25). Mm. Yeshua HaMashiach (Jeesus Kristus) ja Apostoli Johannes varoittivat seurakuntaa heistä. Kaikkia henkiä ei pidä sen takia uskoa, vaan tulee tutkia, ovatko profetiat Jumalasta vai väärästä hengestä.

Väärä profeetta on kuin väärä raha
1. Joh. 4:1: "Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja."

Matt. 24:11-13: "Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan. Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu."

Väärät profeetat ovat merkittävästi suurempi ongelma, mitä seurakunnissa yleensä ajatellaan. On myös tavallista, että monet uskovat luulevat väärää profeettaa oikeaksi ja oikeita profeettoja vääriksi. Väärät profetiat menevät seurakunnissa kaupaksi kuin väärä raha ja oikeat profeetat heitetään ovesta ulos.

Luuk. 11:34-36: "Silmäsi on sinun ruumiisi lamppu. Kun silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Kun silmäsi ovat huonot, ruumiisi on pimeä. Pidä siis varasi, ettei se valo, joka sinussa on, ole pimeyttä. Jos koko ruumiisi on valaistu eikä mikään osa sinusta ole pimeänä, ruumiisi on kauttaaltaan valoisa, aivan kuin lamppu valaisisi sinua loisteellaan."

Kaksi väärää seteliä (rahamuseo)
On paljon karismaattisia uskovia, jotka luulevat palvelevansa Jumalaa, mutta heitä eksyttää väärät henget. Monet heistä luulevat, että heillä on henkien erottamisen armolahja, kun he kuullessaan profetioita tuntevat kehossaan erilaisia tärinöitä ja muita tunneilmiöitä. Henkien erottamisen lahja perustuu aina hyvään Raamatun tuntemukseen, minkä avulla voi erottaa totuuden ja valheen, vaikka valhe olisi laadittu hyvin taitavasti Raamattua vääristellen (vert. 2. Piet. 3:15-17). 

Jer. 5:31 (2017): "profeetat ennustavat valhetta, ja papit hallitsevat yksissä neuvoin heidän kanssaan, ja sitä kansani rakastaa. Mutta mitä teette, kun tästä tulee loppu?"

Hoos. 12:7: "Efraim on kuin kanaanilainen kauppamies, kädessään väärä vaaka."

Sananl. 20:23: "Kahtalaista punnusta Herra vihaa, väärä vaaka ei hänelle kelpaa..

Jer. 6:13: "He kaikki, pienimmästä suurimpaan, hankkivat väärää voittoa. Niin profeetat kuin papitkin pettävät kansaa."

Kumpi on väärä raha? (Suomen Pankin rahamuseo)
Miksi on niin tavallista, että uskovat erehtyvät usein profetoiden suhteen? Ihmiset eivät osaa tunnistaa oikeaa ja väärä profeettaa toisista, koska he eivät osaa kunnolla koko Raamattua eivätkä halua uskoa kaikkea sitä, mitä Raamattu opettaa. He eivät myöskään tiedä millainen on Jumalan voima ja miten Hän voimaansa käyttää. Raamatussa on selvät kriteerit, miten tunnistaa oikea ja väärä profeetta, mutta ihmiset eivät osaa soveltaa niitä, vaan tekevät arvionsa pelkästään sen perusteella, kuka saa kansanjoukot liikkeelle ja kenen opetus tuntuu heistä hyvältä.

Mark. 12:24: "Jeesus vastasi heille: "Te kuljette eksyksissä, ja mistä syystä? Koska ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa."

Tässä artikkelissa käydään läpi niitä jakeita Raamatusta, jotka antavat ohjeita oikean ja väärän profeetan tunnistamiseksi.

2. Kor. 2:11: "jottei saatana pääsisi meistä voitolle. Hänen juonensa me kyllä tiedämme."

Rukoilijasirkka on peto
Väärää profeettaa voi verrata rukoilijasirkkaan. Tämä heinäsirkkalaji tunnetaan siitä, että se puhdistaa saalistukseen käyttämät eturaajansa nuolemalla niitä jopa useita tunteja, kuin se rukoilisi kädet ristissä suun edessä. Todellisuudessa rukoilijasirkka ei ole lempeä kasvissyöjä vaan raaka peto, kuin susi lampaan vaatteessa.

Rukoilijasirkka on hyvin taitava naamioitumaan kasvuston keskelle, kuten on väärä profeetta hyvin taitava tekeytymään lempeäksi rukoilijaksi. Riippuen lajista rukoilijasirkka saattaa näyttää kuivuneelta lehdeltä tai pensaan oksalta. Se voi vaania monta tuntia saalista roikkumalla oksalla pää alaspäin, jolloin sitä ei erota muusta kasvustosta. Väärä profeetta houkuttelee seurakunnan tulemaan omaan rukouspalveluunsa ja uskoutumaan hänelle.

Matt. 6:5-8: "Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. "Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen..." 

Aito rukous vai tekopyhyyttä?

Matt. 23:14-15, 33: "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te viette leskiltä talot ja latelette pitkiä rukouksianne vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan teidän tuomionne. "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette...    ..Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion?"

Rukoilijasirkka voi pyydystää itseään kookkaamman liskon. Väärä profeetta ei kaihda suurten yleisöjen eksyttämistä ja hän voi olla kuuluisia televisiosaarnaaja. Kun väärä profeetta on onnistunut käännyttämään uhrinsa, niin hän lypsää heiltä huomiota, aikaa ja lopulta rahaa (lisää artikkelissa). Väärä profeetta selittää saarnoissaan, miten saastainen on puhdasta ja puhdas saastaista, miten musta on valkoista ja valkoinen mustaa. Näin hän tekee väkivaltaa Jumalan laille, joiden jakeita hän kumoaa ja muuttelee (Sef. 3:4, Matt. 5:19-20). Saarnojen kuunteleminen ei opettanut heitä tuntemaan Jeesusta eikä pyhittänyt seurakuntaa ja lopulta uhrit kuolevat synnin orjina (Joh. 8:34, Room. 6:16). 

Sef. 3:4 (RK): "Sen profeetat ovat holtittomia, petollisia miehiä. Sen papit saastuttavat pyhän ja tekevät laille väkivaltaa."

2. Kor. 6:11-12: "Siksi Herra sanoo: -- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias."

Ilm. 21:8 (1933/38): "Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa..."

Perhostoukan muuttuminen aikuiseksi perhoseksi (metamorfoosi) on vertauskuva siitä, kuinka uskoon tultuaan ihminen tekee parannuksen synneistään ja uudestisyntyy ylhäältä uudeksi ihmiseksi elääkseen pyhää elämää. Rukoilijasirkka poikkeaa muista heinäsirkoista siten, ettei sillä ole ollenkaan toukkavaihetta, mutta se luo nahkansa useita kertoja. Väärä profeetta on tekopyhä uskovainen, joka ei ole uudestisyntynyt ollenkaan (lisää artikkelissa). Hän saattaa olla ulkoisesti luonut nahkansa monta kertaa pukemalla kaulaansa papin liperit ja ristin, mutta hänestä ei ole tullut lainkuuliainen.

2. Piet. 2:17-22: "Nuo ihmiset ovat vedettömiä lähteitä, sadepilviä, jotka tuulenpuuska hajottaa. Heille on varattuna synkin pimeys. Heidän puheensa ovat suurellisia mutta tyhjänpäiväisiä, ja ruumiinsa halujen vallassa he koettavat vietellä irstauteen niitä, jotka juuri ovat pääsemässä eroon eksyksissä vaeltavista. He lupaavat näille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia: kenen voittama ihminen on, sen orja hän on. Jos he ovat päässeet eroon maailman saastasta tullessaan tuntemaan meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen mutta sitten taas vajoavat siihen ja joutuvat sen valtaan, heidän tilansa on lopussa pahempi kuin alussa. Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi lainkaan oppineet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että he sen opittuaan kääntävät selkänsä pyhälle käskylle, jonka ovat vastaanottaneet. Heidän on käynyt juuri niin kuin sananlaskussa sanotaan: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa."

Rukoilijasirkan naaras on koirasta paljon suurempi. Kun koiras on onnistunut parittelemaan naaraan kanssa monta tuntia, niin se jälkeen naaras syö koiraan. Väärä profeetta on samalla tavalla susi lampaan vaatteessa, joka syö suihinsa häneen rakastuneen seurakuntansa (Matt. 7:15-23). Kun rukoilijasirkan naaras on muninut munansa, niin sen jälkeen se kuolee. Samalla tavalla väärä profeetta kuolee lopulta omiin synteihinsä, kun hän on ensin kylvänyt lusteen siementä (myrkyllinen rikkaruoho) Jumalan elopellolle (Matt. 13:24-30).

Afrikassa on vitsauksena valtavan suuret heinäsirkkaparvet, jotka pysyvät tuhoamaan viljasadon suurilta alueilta (Yle 9.5.2013, HS 23.1.2020). Lentäessään ne voivat pimentää auringonvalon kokonaan. Rukoilijasirkkojen parvea voisi verrata porttokirkkoon, joka on uskoton Jumalan sanalle. Porttokirkoissa on suuria määriä vääriä profeettoja paimenena ja heitä seuraa Jumalan Sanasta eroon eksytetty seurakunta. Kuten heinäsirkkaparvi syö koko elopellon, niin porttokirkko tuhoaa koko seurakunnan eksyttämällä sen kadotukseen. Tämän takia vain hyvin harva uskova pelastuu (Matt. 7:13-14, Luuk. 13:23-24).

Ilm. 9:1-3: "Viides enkeli puhalsi torveensa. Silloin minä näin, että taivaasta oli pudonnut maahan tähti. Sille annettiin syvyyden kuilun avain, ja se avasi tuon syvyyteen vievän kuilun. Kuilusta nousi savua kuin suuresta uunista, ja savu pimensi auringon ja ilman. Savusta levisi maan päälle heinäsirkkoja, ja niille annettiin sama valta kuin on skorpioneilla maan päällä."

2. Moos. 10:14-15: "Ne levittäytyivät koko Egyptiin ja laskeutuivat sankkoina parvina kaikkialle maahan. Sellaista heinäsirkkojen paljoutta ei ole koskaan ennen ollut eikä ole enää koskaan tuleva. Ne peittivät maan pinnan ja maa oli niitä mustanaan. Ne söivät kaiken maassa kasvavan ja kaikki puiden hedelmät, kaiken, mitä rakeilta oli säästynyt. Missään koko Egyptissä ei jäänyt vihreyttä puihin eikä maahan."

Joel. 1:4, 16: "mitä heinäsirkoilta jäi jäljelle, sen söivät niiden toukat, mitä toukilta jäi syömättä, sen ahmivat vaeltajasirkat, mitä vaeltajasirkoilta jäi, sen söivät kalvajasirkat...   ..Ruoka on loppunut kaikkialta, minne katsommekin, ilo ja riemu on kadonnut Jumalamme huoneesta."

Luuk. 13:23-24: "Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" Jeesus vastasi: "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene."

Monet tahot yrittävät saada seuraajiaan testamenttaamaan omaisuutensa heidän hyväksi, mikä on ollut hyvinkin merkittävä vapaiden suuntien seurakuntien tulonlähde. Varsinais-Suomen käräjäoikeus on 5.6.2021 julistanut varakkaan naisen testamentin pätemättömäksi (L 19/12892). Tuomio ei ole lainvoimainen, ja siihen voi hakea muutosta hovioikeuden kautta (MTV3 5.6.2021, IS 8.6.2021 ja lakimiehen referaatti oikeuden päätöksestä).

 

Oikeuden päätöksen mukaan profeettana esiintynyt Juha Ruohonen olisi manipuloinut Elisa-nimisen naisen allekirjoittamaan testamentin Ruohosen tahdon mukaisesti. Omaisten mukaan nainen oli muun muassa määrätty elävänä ruumisarkkuun, jotta hän oppisi maallisesta luopumisesta. Ruumisarkku oli löydetty naisen kotoa tämän kuoleman jälkeen, mutta todisteita pakottamisesta arkkuun ei käräjäoikeudessa esitetty. Rituaaleista on kuitenkin otettu kuvia, jossa Elisa makaa ruumisarkussa (YouTube-video). Vastapuolen mukaan ruumisarkku oli osa "taide-esitystä". Nainen kuoli kahden päivän päästä testamentin allekirjoittamisesta. Elisan omaisten lakimies on kertonut haastattelussa Ruohosen kultin kyseenalaisista teoista (YouTube-video).

 

Paraisilla Teknovisio- ja Visit-nimissä yrityksissä toimintaa harjoittava Juha Ruohonen on väärä profeetta. Ruohonen profetoi Elisalle, jolle oli annettu uusi nimi Ruusu Raahabbi. Huomatkaa, että Rahab oli Raamatussa huora. Tässä ei puhu Jumalan ääni eikä Jumalan profeetta vaan jokin toinen taho. Tämä on väärä profetia! Ruohonen puhuu hyvin karismaattisella sekä tunteisiin vetoavalla äänellä ja välillä jopa nauraa (YouTube-video):  

"Että se on syntiä, SE ON SYNTIÄ, kun ihmiset etsivät yhteyttä toisiinsa ja leikitsevät saastaisia leikkejä ilman minun henkeäni, ilman rakkautta. Niin tämän tahtoisinkin tulla teill sanomaan. Kuuleppas Ruusu Raahabbi, Elisa! Sä pääset taas varoihin. No (naurua), Poika (Jumalan Poika) persaukisena on heti käsi ojossa pyytämäs rahoij, kun sen enkelit tartee niit. (naurua) Mut sä tierät sen, kun sill on sen valtakunta mennyt semmosseen malliin, kun meni. Kun kirkot meni semmoseen pisteeseen. No, nyt sill on ainoa, nyt se (naurua) sill on uusi yritys menos, se tarttee siihen niit sun rahoijas, kyll sää annat ne sill, niin. Jotain se sunnittelee. Kyl mä tierän mitä, mut en sano, en sano, en sano. Rahaa se tarttee."

 

2. Tim. 3:6-7: "Nämä näet tunkeutuvat koteihin ja kietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten oikkujensa riepottelemia naisparkoja, jotka ovat aina alttiita uusille opetuksille mutta eivät voi koskaan päästä selville totuudesta."


Matt. 23:14: "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te viette leskiltä talot ja latelette pitkiä rukouksianne vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan teidän tuomionne.

 

Tabernaakkeli-yhdistyksen äärikarismaattinen saarnaaja Jean Roos keräsi 185.000 euroa rahaa ilman rahankeräyslupaa. Oikeudessa kuultu todistaja kuvaili, kuinka kokoustilaisuuksissa esitetyt pyynnöt kymmenysten maksamisesta olivat olleet määrätietoisia ja tiukkasanaisia. Hän pyysi lahjoittajiaan siirtämään rahat suoraan omalle pankkitililleen, koska hänellä ei ollut enää rahankeräyslupaa, ja jätti maksamatta kaikki verot saamistaan palkkatuloista (IL 22.9.2021). Jean Roosin tekemä huono hedelmä kertoo, että hän on väärä profeetta. 

Kielillä puhuminen ei ole varma merkki uudestisyntymisestä eikä pelastuksesta

Kielillä puhuminen on rytmikästä satunnaisilta kuulostavien äänteiden lausumista, joka ei ole puhujan omassa kontrollissa. Toisinaan se voi kuulostaa joltakin vieraalta kieleltä, jota kukaan ei tunne. Puhuja pystyy aloittamaan ja lopettamaan kielillä puhumisen, mutta yleensä kukaan ei ymmärrä puhetta. Yleensä on mahdotonta saada selvyyttä siitä, kuka antaa sanat, ellei jollakin ole tulkinnan tai henkien erottamisen lahjaa. Tämän takia Paavali piti profetian armolahjaa arvokkaampana, koska silloin viestin saa selväkielisenä.

1. Kor. 14:2-6, 9, 13-15: "Kielillä puhuva ei näet puhu ihmisille vaan Jumalalle; kukaan ei ymmärrä häntä, Hengen valtaamana hän puhuu salaisuuksia. Mutta se, joka profetoi, puhuu ihmisille: hän rakentaa, kehottaa ja lohduttaa. Kielillä puhuva rakentaa itseään, profetoiva rakentaa seurakuntaa. Toivoisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin toivoisin teidän profetoivan. Profetoiva on arvokkaampi kuin kielillä puhuva, ellei tämä sitten osaa myös tulkita puhettaan, niin että se koituu seurakunnan parhaaksi. Mitä hyötyä minusta on, veljet, jos tulen luoksenne ja vain puhun kielillä enkä välitä mitään ilmestystä tai anna teille tietoa, profetiaa tai opetusta?..    ..ellette puhu selvää kieltä, kuinka teidän puhettanne voidaan ymmärtää? Sananne haihtuvat taivaan tuuliin...     ..Sen, joka puhuu kielillä, on siksi rukoiltava itselleen myös tulkitsemisen kykyä. Jos näet rukoilen kielillä, minun henkeni rukoilee mutta ymmärrykseni jää hyödyttömäksi. Mitä tämä siis tarkoittaa? Minun tulee rukoilla hengelläni, mutta myös ymmärryksellä; minun tulee laulaa kiitosta hengelläni, mutta myös ymmärryksellä."

Kielillä puhumista esiintyy myös muissa uskonnoissa kuin kristinuskossa. Kielillä puhumista tekevät mm. intialaiset fakiirit, afrikkalaiset shamaanit, voodoo papit jne. Pakanauskonnoissa esiintyy sen lisäksi mm. selväkielistä hyvin nopeaa runollista puhetta ja laulua, mikä sekään ei ole lausujan omassa kontrollissa. Delfoin naisorakkeli puhui kielillä ja antoi epäselviä ennustuksia apollon (apollyon) -epäjumalan temppelissä. Apollon on demoniarmeijan kuninkaan nimi (Ilm. 9:7-11). Tämä osoittaa, ettei kaikki kielillä puhuminen eikä kaikki profetointi ole Jumalasta (esim. Matt. 16:21-23, 24:24).

1. Kun. 18:26, 29: "..Aamusta keskipäivään saakka he sitten kutsuivat baalia huutaen: "baal, baal, vastaa meille!"...    ..Puolenpäivän jälkeen he tulivat hurmoksiin ja olivat siinä tilassa ruokauhrin aikaan saakka..."

1. Sam. 28:7: "Silloin Saul sanoi palvelijoilleen: "Etsikää minulle nainen, joka pystyy manaamaan esiin vainajien henkiä, niin minä menen hänen luokseen ja pyydän neuvoa." Hänen palvelijansa vastasivat: "En-Dorissa on nainen, joka manaa henkiä.

Jer. 2:8: "Papit eivät kysyneet: "Mikä on Herran tahto?" Lainopettajat eivät minusta välittäneet, kansani paimenet luopuivat minusta, profeetat puhuivat baalin nimissä. He palvelivat jumalia, jotka eivät voi auttaa."

Hes. 13:17-18 (1933/38): "Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Voi niitä naisia, jotka sitovat taikasiteet kaikkiin ranteisiin ja tekevät hunnut kaikenkorkuisiin päihin pyydystääksensä sieluja! Toisia sieluja te pyydystätte minun kansaltani pois, toisten sielujen annatte elää omaksi eduksenne."

Helluntailaisuuden yksi ydinopeista on kielillä puhuminen, joka tarkoittaisi varmaa merkkiä pelastuksesta. Tämä ei pidä paikkansa. Kielillä puhuminen ja voimateot eivät ole varma merkki uudestisyntymisestä eikä edes pelastuksesta. Yeshua (Jeesus) varoitti vuorisaarnassaan, ettei ihmeiden tekijät pelastu, jos he eivät ole noudattaneet lakia (Matt. 7:21-23). Monissa seurakunnissa annetaan katteettomia lupauksia pelastuksesta ja opetetaan väärää pelastusvarmuutta. Jumala edellyttää parannuksen tekoa synneistä, mitä ilman Hän ei armahda syntistä (Apt. 3:19-20, Room. 2:6-13, 27). 

Room. 2:18: "Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää."

Matt. 7:21-23: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."

Apt. 17:30-31: "Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen. Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista."

Jos joku tulee kristittyyn kirkkoon puhumaan kielillä, niin onko sellainen aina Jumalasta? Raamattu kieltää puhumasta kielillä seurakunnan edessä, jos ei ole paikalla tulkitsijaa kääntämässä puheen selväkieliseksi. Jos tulkitsijaa ei ole paikalla, niin kielillä ei saa puhua seurakunnan kuulleen, eikä sellaisessa kielillä puhumisessa ole mitään salattua Jumalan sanomaa seurakunnalle, koska kielillä puhuminen tässä tapauksessa rikkoo Jumalan käskyjä vastaan. Helluntaiseurakunnissa tehdää usein tätä syntiä.

1. Kor. 14:27-28: "Jos puhutaan kielillä, vain kaksi tai enintään kolme saa puhua, kukin vuorollaan, ja jonkun on tulkittava puhetta. Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle."

Eräs huumeiden vaikutuksen alainen mies pyysi toiselta 70 euroa rahaa Helsingin rautatieasemalla. Heille tuli puhetta uskosta, koska mies oli ajautunut huumeiden käyttäjäksi. Huumeiden käyttäjä sanoi, että hän on aiemmin ollut helluntailainen saarnaaja, mutta nyt hän ei enää tunnustanut uskoaan. Mies kuitenkin pyysi rahaa vedoten helluntailaiseen menneisyyteen ja todistaakseen sen, hän puhui kielillä, vaikka hän oli huumeiden vaikutuksen alainen eikä enää edes tunnustanut uskoaan. Raamattu opettaa, että Pyhä Henki on terveen harkinnan Henki (1933/38 käännöksessä raittiuden Henki). Humala ei ole Pyhän Hengen hedelmä, eikä päihteistä riippuvaiset peri Jumalan valtakuntaa (Gal. 5:19-21, 1. Kor. 6:9-10).

2. Tim 1:6-7: "Siksi muistutan sinua, että puhaltaisit täyteen liekkiin Jumalan armolahjan, jonka sait silloin kun minä panin käteni sinun päällesi. Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen."

1. Piet. 4:7: "..Olkaa siis ymmärtäväiset ja raittiit voidaksenne rukoilla."

Helluntailaisuudessa on harhaoppi, ettei Jumala katuisi antamiaan armolahjoja, siis ottaisi koskaan pois antamaansa armolahjaa, jolloin he vetoavat jakeeseen Room. 11:29. Paavali ei tarkoittanut tässä asiayhteydessä yksittäisen uskovan armolahjoja, vaan tarkoitti lahjoilla Israelin kansalle antamiaan lupauksia (Room. 11:25-29). 

Room. 11:26, 29: "Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä...   ..Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua."

Jumala voi ottaa pois Pyhän Henkensä, kuten otti pois Israelin kuningas Saulilta, joka oli alkanut tekemään syntiä (1. Sam. 16:14-15). Jumala voi peruuttaa lupauksen myös tulevista lahjoista, jos joku ei noudata Jumalan käskyjä (1. Kun. 13:21-22, Jer. 18:9-10).

1. Sam. 16:14: "Herran Henki siirtyi pois Saulista, ja Herran lähettämä paha henki alkoi ahdistaa häntä."

Helluntailaisten oppien mukaan jos joltakin puuttuu kielillä puhumisen lahja, niin häntä ei ole kastettu Pyhällä Hengellä. Tämä on väärä oppi. Raamatun mukaan Jumala antaa erilaisia armolahjoja eri ihmisille tahtonsa mukaan (Hepr. 2:4). Joku voi saada armolahjan opettaa hyvin, toinen saa viisautta, joku voi saada kielillä puhumisen lahjan, toinen saa profetian armolahjan tai lahjan parantaa sairaita. Jos joltakin uskovalta puuttuu kielillä puhumisen armolahjaa, niin tarkoittaako se, ettei hän ole täyttynyt Pyhästä Hengestä eikä voi olla Jumalan profeetta? Sitä se ei tarkoita missään nimessä. Jumala voi antaa profetian armolahjan ilman kielillä puhumisen lahjaa.

1. Kor. 12:4-11, 29-31: "Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi. Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista puhetta. Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo...     ..Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta? Mutta tavoitelkaa kaikkein arvokkaimpia armolahjoja!.."

Jumala antaa Pyhän Henkensä niille, jotka Hänen käskyjään noudatavat (Apt. 5:32). Pyhällä Hengellä täyttyminen tarkoittaa sitä, että ihminen kuolettaa itsestään lihallisen himonsa rikkoa lakia vastaan. Pyhä Henki antaa voiman tehdä parannus. Pyhällä Hengellä täyttyminen on elämän pyhittämistä, mikä tarkoittaa lain opiskelemista ja sen noudattamista (1. Piet. 1:14-19, 3. Moos. 19:2-4, 37). Pyhän Hengen hedelmät ovat aina Mooseksen lain mukaisia (Gal. 5:22-23). Jos ihminen ei halua noudattaa lakia, niin hän on vielä lihassa ja uudestisyntymätön, mistä kertoo lisää artikkeli: 'Uudestisyntynyt on muuttunut ihminen'.

Apt. 5:32: "Me olemme kaiken tämän todistajat -- samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat."

Room. 7:14: "Me tiedämme, että laki on hengellinen..."

Room. 8:6-9: "Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan. Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen...   ..Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää."

Gal. 5:22-23: "Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki."

3. Moos. 19:2, 37: "Sano Israelin kansalle: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä...   .. Sen tähden noudattakaa kaikkia minun lakejani ja käskyjäni ja täyttäkää ne. Minä olen Herra."

Joh. 12:50: "ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän. Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua." (vert. 5. Moos. 30:19-20)

Helluntaiseurakunnissa opetetaan, että Jeesuksen nimessä on suuri voima. Tästä voi saada sellaisen väärän käsityksen, että huutamalla Jeesuksen nimeä tarpeeksi paljon, voi saada Jeesuksen tekemään yliluonnollisia ihmeitä rukoilijan oman tahtonsa mukaisesti. Yeshualla (Jeesuksella) on kyllä suuri voima ja vanhurskaan uskovan rukous on voimallinen, jos se tehdään Jumalan tahtoa noudattaen (Jaak. 5:16). Pyhä Henki toimii aina Jumalan tahdon mukaisesti, eikä Pyhää Henkeä voi rukoilla tekemään Mooseksen lain vastaisia tekoja (Room. 2:18, 1. Joh. 3:4, Jaak. 4:3).

Hepr. 2:4: "ja itse Jumala vahvisti heidän todistuksensa: hän antoi heidän tehdä tunnustekoja ja ihmeitä, monia voimallisia tekoja, ja jakoi Pyhän Hengen lahjoja tahtonsa mukaan."

Sananl. 28:9: "Joka sulkee korvansa Herran lailta, sen rukouskin on Herralle kauhistus."

1. Piet. 3:12: "Sillä Herran silmät katsovat hurskaiden puoleen, hänen korvansa kuulevat heidän rukouksensa, mutta Herran kasvot kääntyvät pahantekijöitä vastaan."

Jaak. 4:3: "Ja vaikka pyydätte, te ette saa, koska pyydätte väärässä tarkoituksessa, kuluttaaksenne kaiken mielihaluissanne."

Ylipappi Skeuaksen pojat huomasivat, että Yeshuan (Jeesuksen) nimessä tapahtui suuria ihmeitä. He eivät kuitenkaan uskoneet Jumalan Poikaan vaan käyttivät Yeshuan nimeä pelkästään rituaalina saadakseen ajettua riivaajia ulos. Jumala ei ollut antanut heille tällaista armolahjaa, joten he eivät saaneet ajettua riivaajia ulos käskemällä heitä Jeesuksen nimessä, vaan joutuivat itse riivaajan runtelemaksi.

Apt. 19:13-16: "Myös jotkut kiertelevät juutalaiset henkienmanaajat alkoivat loitsiessaan lausua Herran Jeesuksen nimeä. Karkottaessaan sairaista pahoja henkiä he sanoivat: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen nimessä, jota Paavali julistaa." Näin tekivät myös juutalaisen ylipapin Skeuaksen seitsemän poikaa, mutta paha henki vastasi heille: "Jeesuksen minä tunnen ja Paavalinkin tiedän, mutta keitä te olette?" Ja mies, jossa paha henki oli, ryntäsi heidän kimppuunsa, nujersi heidät kaikki ja runteli heitä niin, että heidän oli alasti ja verissä päin paettava talosta."

Väärät profeetat pystyvät kaatamaan ihmisiä yliluonnollisilla voimilla

Monissa karismaattisissa seurakunnissa on tapana, että uskovat tulevat saarnaajan rukouspalveluun ja kuultuaan häneltä jonkin profetian tai muun neuvon, niin he kaatuvat selälleen vapisemaan, mikä tapahtuu yliluonnollisilla voimilla. Tämä voi olla hyvin vaikuttava kokemus lattialla vapisevalle, mutta todistaako tämä, että saarnaaja on Jumalan profeetta? Tämä ei ole varma merkki siitä, koska väärät profeetat pystyvät tekemään yliluonnollisia ihmeitä (Matt. 24:24, Ilm. 13:11-15). Noidat kykenevät myös kaatamaan ihmisiä. Taikuri Noora Karma kaatoi Ilkka Kanervan Linnan jatkoilla vuonna 2012 (YouTube-video).

2. Moos. 7:21-22, 8:7-8: "Niilin kalat kuolivat ja virta alkoi haista niin etteivät egyptiläiset voineet juoda sen vettä, ja verta oli Egyptissä kaikkialla. Mutta Egyptin loitsijat tekivät samoin taioillaan, ja farao pysyi kovana eikä kuunnellut Moosesta ja Aaronia, niin kuin Herra oli sanonutkin...     ..Mutta loitsijat tekivät samoin taioillaan ja nostattivat sammakoita esiin Egyptin vaivaksi. Silloin farao kutsui luokseen Mooseksen ja Aaronin ja sanoi: "Rukoilkaa Herraa ottamaan sammakot pois minun ja kansani kimpusta, niin minä päästän kansanne uhraamaan Herralle."

Kaataminen ei merkitse pelastusta

Helsingin Sanomat kirjoitti 4.3.2018 Helsingin River-seurakunnasta artikkelissa 'Kääntymisen kulisseissa on pikakasteita ja huijaamista' (s. A6-8): "Nuori nainen kaatuu salin lattialle ja nauraa. Kimeitä ja hallitsemattomia pyrskähdyksiä. "Kiitos Jeesus", hän hokee..." Helsingin Sanomat kertoo myös Riverin rahankeräyksestä: "Kaikki kirkot haluavat lisää jäseniä. Kun ihminen kääntyy, evankelioinnin tavoite on saavutettu. Motiivina voi olla rahakin... ..Ainakin River painostaa jäseniään antamaan rahalahjoituksia. HS vieraili sen englanninkielisessä sunnuntaikokouksessa. Saarna käsitteli melkein yksinomaan "rahojen antamista pois". Pastori (Tomi) Lehdon mukaan jäsenten tulee antaa kirkolle "kymmenyksiä"... ..Lehdon puheista sai vaikutelman, että asiasta oli ollut vastahankaa. "Jos ette luota pastoriinne, se tarkoittaa, ettette, luota Jeesukseen. Nyt Jumala ihmettelee, miksi Jumalan tahtoa on laiminlyöty", hän sanoi ja painotti, etteivät seurakuntalaiset saisi kysyä, mihin rahat käytetään. Saarnan jälkeen salin sivuun syntyi pitkä jono, kun ihmiset jonottivat pankkikortteineen maksulaitteelle.

Miika 3:11: "Lahjuksia vastaan tämän kaupungin päämiehet jakavat oikeutta, palkasta sen papit opettavat, maksusta sen profeetat ennustavat. Kuitenkin he muka luottavat Herraan ja sanovat: "Herra on meidän keskellämme. Onnettomuus ei voi kohdata meitä!"

Helsingin Sanomat kertoi maahan kaatuneesta ja hallitsemattomasti nauravasta henkilöstä. Ennen Helsingin Sanomien artikkelia Riverissä kävi kerran niin, että erään naisen tultua esiintymislavan eteen rukouspalveluun hän paiskautui kenenkään koskematta jonkin matkaa taakse lattialle, jolloin hänen ranteensa murtui. Seurakunnan rukoukset eivät parantaneet rukousrivissä vammautunutta kättä, vaan hän joutui menemään ensiapuun ja sai seitsemäksi viikoksi kipsin käteen. Lopputulos oli, että naisen aviomies ymmärsi, ettei Riverin toiminta ole Jumalasta ja hän hylkäsi seurakunnan.

Seurakunnan rukousjonossa kävi äiti, jolla oli alle vuoden ikäinen vauva sylissään. Kun äidin jaloista ja käsistä meni voimat, hän kaatui taaksepäin maahan ja tiputti vauvansa maahan. Tämä lisäksi on syytä mainita varoittavana esimerkkinä väärä profeetta Benny Hinn, jonka huutamiset, ihmisten tönimiset ja kaatamiset eivät ole Jumalasta (video).

Riveristä virtaa haiseva viemärivesi

Jer. 8:14: "..Herra, meidän Jumalamme, tuhoaa meidät, juottaa meille myrkyllistä vettä, koska olemme tehneet syntiä Herraa vastaan."

Jer. 9:12-14: "Herra itse vastaa: "Näin on tapahtunut, koska he hylkäsivät lain, jonka minä annoin heille. He eivät kuunnelleet minua eivätkä eläneet opetukseni mukaan. Oman paatuneen sydämensä mukaan he elivät, kulkivat baalien perässä niin kuin olivat isiltään oppineet." Sen tähden Herra Sebaot, Israelin Jumala, sanoo näin: "Minä syötän heille karvasta koiruohoa ja juotan heille myrkyllistä vettä."

Apt. 8:18-21, 23: "Kun Simon näki, että ne, joiden päälle apostolit panivat kätensä, saivat Hengen, hän tarjosi heille rahaa ja sanoi: "Antakaa minullekin tuollainen valta, että kenen päälle panen käteni, se saa Pyhän Hengen." Mutta Pietari sanoi hänelle: "Kadotukseen joudut rahoinesi, kun luulet, että Jumalan lahja on rahalla ostettavissa! Sinulla ei ole tässä osaa eikä arpaa, sillä sinä et ole vilpitön Jumalan edessä...    ..Minä näen, että sinä olet myrkkyä täynnä ja vääryys pitää sinua kahleissaan."

Monet ovat kiivailleet Benny Hinnin puolesta ja vakuuttaneet, että hän on Jumalan mies. Hinn on myöhemmin itsekin myöntänyt, ettei ollut Herran asialla. Monien vuosien päästä hän tuli katumapäälle ja tunnusti, että oli väärentänyt Raamatun opetusta ja saarnannut menestysteologiaa, joka ei ole Jumalasta. Benny Hinn sanoi näin:

"Monissa piireissä et kuule muusta kuin siitä, miten voit rakentaa lihasi hyvinvointia ja miten saat valita kuultavaksi vain sinulle hyvää lupaavaa menestysteologiaa. Kaikki kuulkaa mitä nyt sanon: kun tänään luen Raamattua, en lue sitä niillä silmillä, joilla luin Raamattua yli kaksikymmentä vuotta sitten. Silloin silmäni olivat hakutyössä väärentäen sitä, mitä Jumala sanoi...    ..Sanon suoraan: on synti asettaa hintamammonamääräJumalan voimalle. On synti sanoa: Antakaa tuhat, ja Jumala parantaa teidät!..     ..Koen fyysistä kipua, kun kuulen, miten saarnataan rahaaja kun tiedän itsekin syyllistyneeni samaan. Tiedätkö, mikä minua hirvittää eniten tässä elämässäninyt? Se, että joudun taivaassa tilille kaikesta siitä, mitä mammonaan liittyen olen sanonut ja ollut ja tehnyt! Vaikka tämä nyt olisi viimeinen mahdollisuuteni sanoa vain yksi asia globaalille Kristuksen seurakunnalle, tässä se yksi ainoa asia tulee: Evankeliumi ei ole kaupanihmeet eivät ole ostettavissa!" (lähde)

Näyttelijä Marjoe Gortner huomasi, miten karismaattiset saarnaajat tienaavat suuria summia. Vaikka Gortner ei uskonut Jumalaan, niin hän halusi hyödyntää näyttelijän lahjojaan ja tekeytyi helluntailaiseksi saarnaajaksi kerätäkseen seurakunnalta rahaa. Hän puhui seurakunnalle sellaisia asioista, mitä hän ajatteli seurakunnan haluavan kuulla. Hänen huijauksensa upposi seurakuntaan kuin väärä raha ja ämpärit tulivat täyteen oikeista seteleistä. Monet kaatuilivat ja jäivät lattialle vapisemaan, vaikka Gortner oli vain huijaava näyttelijä.

Marjoe Gortner
Juud. 1:12-13: "Nämä ihmiset ovat häpeätahroja teidän rakkaudenaterioillanne, kun he mässäilevät mistään piittaamatta. He ovat paimenia, jotka huolehtivat vain itsestään. He ovat pilviä, jotka tuuli vie ja jotka eivät vettä anna, puita, jotka syksyllä eivät kanna hedelmää, kahdesti kuolleita, juuriltaan repäistyjä, pärskyviä meren aaltoja, joiden vaahtoharjana on heidän häpeänsä, radaltaan harhautuneita tähtiä, joille ikuisiksi ajoiksi on varattuna synkin pimeys."

Gortner onnistui huijauksessaan niin hyvin, että hänen omatuntonsa alkoi kolkuttamaan ja hän halusi tunnustaa seurakunnalle pettäneensä heitä. Vuonna 1972 Gortner antoi suostumuksensa siihen, että hänestä tehdään televisiodogumentti, jossa hän tunnusti kaiken sen, millä taktiikalla hän oli huijannut uskovia (video). Tämän jälkeen hän lopetti saarnaamisen ja alkoi näyttelemään Hollywood-elokuvissa. Rahanahneista eksyttäjistä kertoo lisää artikkeli: 'Onko parempi antaa vai ottaa?'

2. Moos. 20:7 (kirjaimen mukaan, -92 alaviite): "Älä käytä Herran, Jumalasi, nimeä petokseen, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää hänen nimeään petokseen." (vertaa 5. Moos. 18:20)

Jer. 6:13-15 (2017): "Sillä kaikki pienistä suuriin pyytävät väärää voittoa, ja kaikki, niin profeetat kuin papitkin, harjoittavat petosta. He parantavat kansani vamman kevytmielisesti sanoen: "Rauha, rauha!" vaikka rauhaa ei ole. He joutuvat häpeään, sillä he ovat tehneet kauhistuksia, mutta heillä ei ole häpeän tuntoa eivätkä he osaa hävetä. Sen tähden he kaatuvat kaatuvien joukkoon ja sortuvat koston päivänä, sanoo Herra."

Ihminen voi saada kipuoireita, jos hän on huolestunut tai stressaantunut jostain asiasta. Hän voi kuvitella, että huoneessa on hometta ja kännykän säteily aiheuttaa hänelle kipuja, jolloin häntä alkaa nivelet särkemään, iho kutisemaan ja nenä vuotamaan. Oireet voivat huolestuttaa ihmistä lisää, jolloin hän voi sairastua oikeasti. Huolestuminen voi tarttua ihmisestä toiseen, jolloin tauti leviää joukkohysterian avulla. Jos joku kiroaa toisen ihmisen, niin kirouksen saanut voi sairastua pelkästään sen takia, että uskoi tulleensa kirotuksi. Samalla tavalla suuri joukko ihmisiä voi parantua psykosomaattisista oireista, jos heidän stressinsä ja huolestumisensa laukeaa.

Kun sairaudesta kärsivä ihminen tulee kuulluksi, niin sillä on jo terapeuttinen vaikutus. Hänen paranemistaan auttaa pelkästään se, että hän odottaa saavansa apua ja parantuvansa. Tämän takia noin 40 % lumelääkettä (tehoton valelääke) saaneista potilasta kokee saavansa lääkkeestä apua ja lumelääkkeen teho on sitä suurempi, mitä kalliimmasta lääkkeestä on kyse ja mitä kauemmin lääkärillä on aikaa kuunnella empaattisesti potilasta. Polven lumeleikkaus on todettu olevan yhtä tehokas kuin polvikierukan puhdistusleikkaus (artikkeli). Homeopatian teho perustuu pelkkään lumevaikutukseen, koska homeopatiaa voi verrata uskomushoitoihin ja tehottomiin sokeripillereihin (Yle 3.4.2009). Lumehoidon on todettu lisäävän kipua lievittävän endorfiinin tuotantoa, minkä seurauksena vaikea selkä- tai polvikipu on voinut parantua niin, että ihminen pystyy kävelemään ilman apuvälineitä. Sairauksilla on taipumus parantua itsestäänkin, joten lääkärit eivät aina pysty määrittämään, miksi joku yksittäinen kipu lakkasi tai lihaskramppi parani.

Niilo Yli-Vainio
Niilo Yli-Vainio oli hyvin karismaattinen ja tunteisiin vetoava saarnaaja. Monet menivät Yli-Vainion rukoiltavaksi ja kaatuivat selälleen (video). Hänen kokouksiin tuli uteliaisuudesta myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät tunnustaneet uskoaan Jeesukseen, ja Yli-Vainion mukaan osa heistä parantui epäuskostaan huolimatta (video). Tämä on ristiriidassa evankeliumin opetuksen kanssa, koska se ilmoittaa ihmisten parantuneen uskonsa takia. Yeshua (Jeesus) paransi monia, missä Häneen uskottiin, mutta sellaisilla paikkakunnilla vähän, missä oli vähän uskoa. Hänen kotikylässä Nasaretissa oli vähän uskoa, mikä oli esteenä voimateoille. Pietari pystyi uskonsa takia kävelemään veden päällä, mutta kun hän alkoi epäilemään, hän vajosi veteen. Raamattu ei opeta sellaista, että Jumala parantaisi uskonsa kieltäviä.

Mark. 10:52: "Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene, uskosi on parantanut sinut." Samassa mies sai näkönsä takaisin, ja hän lähti kulkemaan Jeesuksen mukana."

Matt. 13:57-58: "Näin he torjuivat hänet. Jeesus sanoi heille: "Missään ei profeetta ole niin väheksytty kuin kotikaupungissaan ja omassa kodissaan." Ja koska he eivät uskoneet häneen, hän ei tehnyt siellä montakaan voimatekoa."

Matt. 14:29-31: "Tule!" sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo. Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. "Herra, pelasta minut!" hän huusi. Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: "Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?"

Liikkeellä on paljon erilaisia kertomuksia sairaiden parantumisista karismaattisten saarnaajien herätyskokouksissa. Sen takia on ollut hyvä asia, että Matti Miettinen on tehnyt kyselytutkimuksen Niilo Yli-Vainion seuraajille, jotta saadaan objektiivinen kuva, millaisia kokemuksia sairaat ovat saaneet hänen tilaisuuksissaan. Matti Miettinen julkaisi vuonna 1980 Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisusarjassa väitöskirjan "Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta". Yhteistyössä Yli-Vainion kanssa jaettiin vuonna 1980 kyselylomakkeita 2000 kpl, joista 744 palautettiin. Seurannassa karsiutui määrä 611 henkilöön, jotka ilmoittivat 1403 sairautta, oiretta ja vaivaa, joiden kohdalla myönteisiä kokemuksia kertyi 829, pettymyksiä 574. Tutkijan oman arvion mukaan ainoakaan elimellinen sairaus ei parantunut, ja mielenterveyden häiriöissä oli joitakin yksittäisiä enemmän tai vähemmän ohimeneviä myönteisiä vaikutuksia, joista valtaosan kohdalla on aiheellista nähdä ne pelkästään tunnelmointiefekteinä. Yli-Vainiosta on tehnyt myös televisiodogumentti, jossa on hän sanoo pyörätuolissa istuvalle vammaiselle, että hän paranee nyt, mutta vammainen ei päässyt ylös pyörätuolistaan (video).

Kun arvioidaan Yli-Vainion toimintaa Jumalan Sanan kautta, niin voimme havaita, ettei Yli-Vainio noudattanut evankeliumia eikä Yeshuan (Jeesuksen) käskyjä. Yli-Vainion luokse tuli sellaisia ihmisiä hakemaan parantumista, jotka ilmoittivat, etteivät he oikeasti usko Jeesukseen eivätkä ole uudestisyntyneitä. Siitä huolimatta Yli-Vainio julisti heidän syntinsä anteeksiannetuiksi, vaikka he eivät tunnustaneet uskoaan, syntejään ja ottaneet upotuskastetta vedessä, mikä on edellytys syntien anteeksisaamiseksi (Mark. 16:15-16; Apt. 2:38, 3:19-20, 22:16). Tämän jälkeen Yli-Vainio lähetti epäuskoisen naisen sivuhuoneeseen muiden rukoiltavaksi, jos sen jälkeen jotain tapahtuisi (video). Henkikaste ei korvaa uskovien upotuskastetta. Kun Corneliuksen perhe oli saanut Pyhän Hengen, niin Pietari käski heidän mennä upotuskasteelle, jota ilman ei ole syntien anteeksiantoa (Apt. 2:38, 10:47-48), mistä kertoo lisää artikkeli: 'Tehkää parannus ja ottakaa uskovien upotuskaste, niin saatte syntinne anteeksi'.

Mark. 16:15-16 (1933/38): "Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

Apt. 2:38 (1933/38): "Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan."

Apt. 8:36-38: "Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?" Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika." Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet." 

Napolissa oli lääkäri Giuseppe Moscati (1880-1927), joka auttoi köyhiä potilaita ilmaiseksi. Hänen kuolemansa jälkeen moni italialainen alkoi rukoilemaan Moscatilta apua sairauksiinsa ja paavi Johannes Paavali II julisti hänet pyhimykseksi. Gesù Nuovo -kirkossa on Moscatin patsas hänen hautansa vieressä. Roomalaiskatoliset käyvät koskemassa patsaan kättä saadakseen apua Moscatilta. Kirkon yhteydessä on museo, jossa on paljon ihmisten todistuksia, miten he ovat kokeneet parantuneensa pyhimys Moscatille osoittamiensa rukousten jälkeen (video). Tämä ei todista, että olisi Jumalan tahdon mukaista rakentaa patsas pyhimyksen palvomista varten ja rukoilla kuollutta ihmistä (vainajahenkeä) eikä edes sitä, että Moscati olisi edes pelastunut Taivasten Valtakuntaan.

3. Moos. 19:31: "Älkää kääntykö vainajahenkien puoleen älkääkä kysykö neuvoa tietäjiltä, ettette saastuttaisi itseänne. Minä olen Herra, teidän Jumalanne."

5. Moos. 4:15-16: "Sinä päivänä, jona Herra puhui teille Horebilla tulen keskeltä, te ette nähneet minkäänlaista hahmoa. Pitäkää sen tähden tarkoin huoli siitä, ettette lankea tekemään minkäänlaista patsasta tai muuta jumalankuvaa, jolla olisi miehen tai naisen hahmo"

Matt. 24:24: "Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan."

Room. 2:18: "Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää."

Matt. 7:21-23 (1933/38): "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." 

Taikatemppuja ja videoväärennöksiä

On myös sellaisia saarnaajia, jotka tekevät temppunsa käyttämällä viihdetaiteilijoina toimivien taikureiden tekniikoita. Eksyttäjäpastori Guillermo Maldonado kävi Suomessa saarnaamassa Missiomaailman Nouse Suomi -tapahtumassa, johon tuli ostaa 30-40 euroa maksava pääsylippu. Maldonado on tunnettu tempusta suuressa show:ssa, jossa hän väittää muuttavansa veden viiniksi. Vesi ei muuttunut viiniksi vaan värjätyksi vedeksi, joka on paljon vaaleamman punaista kuin oikea viini. Maldonado on maistavinaan muodon vuoksi värjättyä vettä, eikä yleisön anneta maistaa sitä, jottei temppu paljastuisi (video). Taikurit tekevät tempun samalla tekniikalla (video). Vettä kaadetaan tyhjään lasiin, jonka pohjalla on kemikaalia, joka reagoidessaan veden kanssa muuttuu punaiseksi (video; verratkaa väriä Maldonadon vesilasin väriin: video). Kun Yeshua (Jeesus) muutti veden viiniksi, niin kaikki vieraat saivat juoda sitä ja todeta sen olevan jopa niin korkealuokkaista viiniä, ettei isäntäväellä ollut edes varaa tarjota sellaista heille (Joh. 2:9-11).

Eräät väärät profeetat väärentävät videoita, jotta heidän ennustuksensa voidaan osoittaa toteutuneen. TB Joshua on nigerialainen upporikas evankelista, joka on hyvin kuuluisa Afrikassa. Hän ennusti 28.7.2013 hyvin ylimalkaisesti, että jossain päin Aasia noin 200 ihmistä tulee kuolemaan lento-onnettomuudessa, kun lentokone tippuu teknisen vian takia kiitoradan päähän. Tällaisia onnettomuuksia tapahtuu kehitysmaissa muutenkin paljon. TB Joshua väitti, että hänen ennustuksensa toteutui 8.4.2014, kun Malesian Airwaysin lentokone katosi (MH370). Koska lentokone tippui mereen eikä kiitoradan päähän, hän otti profetian pois YouTubesta, leikkasi siitä pois toteutumattomat osat ja julkaisi videon uudelleen leikattuna. Alkuperäinen video oli tallessa muualla, joten videoita pystyttiin vertaamaan. TB Joshuaa on syytetty vastaavista tempuista muutenkin (artikkeli ja IS 15.1.2024). Hän julkaisi profetian, jossa ennustettiin Hillary Clintonin valittavan USA:n presidentiksi. BBC ja CNN uutisoivat hänen poistaneen Facebook-sivuiltaan profetian sen jälkeen, kun profetian tiedettiin menneen väärin (5. Moos. 18:21-22). Tämän takia TB Joshua joutui laajan kritiikin kohteeksi. Kristitynfoorumi on ottanut kantaa hänen oppien raamatullisuuteen hyvin kriittisesti artikkelissaan. TB Joshua kutsuu kirkkoaan synagogaksi ja hänen nimensä merkitsee 'TB Jeesus'.

Apt. 13:6 "..he tapasivat Barjesus-nimisen juutalaisen miehen, joka oli noita ja väärä profeetta." (Barjesus merkitsee 'Jeesuksen poika')

Matt. 24:24: "Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan."

Nigeriaan on syntynyt suuri miljardien eurojen liiketoiminnan ala, joka huijaa ulkomaalaisilta rahaa kirjeillä ja muilla some-viesteillä (TIVI 13.9.2019). Monet suomalaiset ovat joutuneet myös nigerialaiskirjeiden uhriksi (Yle 29.10.2015). On hämmästyttävää, ettei tämä opetus ole mennyt perille, koska monet suomalaiset ovat käyneet Nigeriassa TB Joshuan luona mm. maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaara.

Paholainen yrittää tekeytyä Jumalan palvelijaksi ja on juonissaan taitava

Apostoli Johanneksen aikana väärät profeetat väittivät, ettei Yeshua HaMashiach (Jeesus Kristus) ollut ihminen vaan henkiolento, jolloin Hän ei olisi myöskään voinut uhrata omaa ruumistaan ja vertaan Golgatan ristillä. Raamattu opettaa, että Jumalan Poika syntyi ihmiseksi (tuli lihaan), joka antoi sovitusuhriksi oman ruumiinsa ja verensä (Joh. 1:1-14; Jes. 7:14, 9:6). Jos joku henki väittää, ettei Jumalan Poika ollut ihminen, niin se ei ole Jumalan Henki.

1. Joh. 4:2-6: "Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta. Sellainen henki on Antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo on maailmassa. Te, lapseni, olette Jumalasta, ja te olette voittaneet nuo väärät profeetat, sillä se, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. He ovat maailmasta. Maailmasta on se, mitä he puhuvat, ja maailma kuuntelee heitä. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen."

Apostoli Johannes kirjoittaa, että Pyhä Henki tunnustaa aina Kristuksen lihaan tulleeksi, mutta voiko tätä opetusta käyttää henkien koetteluun? Jos kysyy profetian antaneelta hengeltä, että tunnustaako hän Kristuksen lihaan tulleeksi, niin onko myönteinen vastaus aina varma merkki Pyhästä Hengestä? Valitettavasti näin helppoa ei ole henkien erottelu. Johannes opettaa jakeessa 1. Joh. 4:6, että eksytyksen hengen tunnistaa siitä, ettei se ole uskollinen Jumalan käskyille ja Raamatun opetukselle. Eksytyksen henki pystyy sanomaan, että Jeesus Kristus tuli lihaksi ja välillä julistaa evankeliumiakin Jumalan Pojasta, jotta eksyttäjä voi jossain sopivassa tilanteessa ujuttaa jonkun valheen puheensa joukkoon. Näin toimi orjatyttö, jossa oli väärä henki. Hän imarteli Paavali sanoen, että tässä on Jumalan palvelija, joka opettaa oikeaa evankeliumia. Siitä huolimatta Paavali tiesi, että nainen on noita, joka profetoi väärien henkien johdatuksessa, että isäntä saisi hyvät rahat vääristä profetioista. Paavali karkotti väärän hengen pois, vaikka se puhui totta, koska väärän hengen motiivi oli voittaa yleisön luottamus puolelleen, että he kääntyisivät noitanaisen puoleen kuulemaan vääriä profetioita.

Apt. 16:16-18: "Kun taas olimme menossa rukouspaikalle, kohtasimme orjatytön, jossa oli tietäjähenki ja joka ennustamalla hankki isäntäväelleen hyvät rahat. Tyttö lähti Paavalin ja meidän muiden perään ja huusi: "Nämä miehet ovat Korkeimman Jumalan palvelijoita ja osoittavat teille pelastuksen tien!" Näin hän teki useana päivänä, kunnes Paavali menetti kärsivällisyytensä, kääntyi ja sanoi hengelle: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinua: lähde hänestä!" Siinä samassa henki lähti."

Room. 16:18: "Sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa, ja kauniilla ja vakuuttavilla puheillaan he pettävät vilpittömien sydämet."

Mark. 5:6-8: "Kun hän nyt kaukaa näki Jeesuksen, hän tuli juosten paikalle, heittäytyi maahan hänen eteensä ja huusi kovalla äänellä: "Mitä sinä minusta tahdot, Jeesus, Korkeimman Jumalan poika? Jumalan tähden, älä kiduta minua!" Jeesus näet oli jo käskemässä saastaista henkeä lähtemään miehestä."

Jaak. 2:19-20: "Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?" (vert. Matt. 23:3)

Väärät henget tekeytyvät toiseksi

Paholaisen enkelien juoni on pyrkiä esiintymään Jumalana tai Jumalan enkelinä, jolloin he voivat käyttää myös yliluonnollisia voimiaan tekemällä ihmeitä, antamalla näkyjä, puhumaan ihmisen sydämeen jne. Paholaisen enkeli ja myös antikristus voi valehdella olevansa Jeesus Kristus, vaikka hän ei ole (Luuk. 21:8). Väärät profeetat pystyvät järjestämään näytelmän, jossa ajetaan ulos riivaajahenkiä (Matt. 7:22). Tämän takia joku väärä profeetta voi ihan vilpittömästi luulla olevansa Jumalan profeetta, koska hän ei ymmärrä, että se henki, joka puhuu hänelle, ei olekaan Jumala.

Luuk. 21:8: "Jeesus sanoi: "Varokaa, ettei teitä johdeta harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja: 'Aika on tullut.' Mutta älkää lähtekö heidän peräänsä."

Matt. 24:24: "Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan."

2. Kor. 11:13-15: "Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme, tekeytyyhän itse saatanakin valon enkeliksi. Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun."

Monet tahot yrittävät saada seuraajiaan testamenttaamaan omaisuutensa heidän hyväksi, mikä on ollut hyvinkin merkittävä vapaiden suuntien seurakuntien tulonlähde. Varsinais-Suomen käräjäoikeus on 5.11.2020 julistanut erään naisen testamentin pätemättömäksi (L 19/12892). Oikeuden päätöksen mukaan profeettana esiintynyt Juha Ruohonen olisi manipuloinut naisen allekirjoittamaan testamentin Ruohosen tahdon mukaisesti. Omaisten mukaan nainen oli muun muassa määrätty elävänä ruumisarkkuun, jotta hän oppisi maallisesta luopumisesta. Ruumisarkku oli löydetty naisen kotoa tämän kuoleman jälkeen, mutta todisteita pakottamisesta arkkuun ei käräjäoikeudessa esitetty. Vastapuolen mukaan ruumisarkku oli osa "taide-esitystä". Naisen aika jätti kahden päivän päästä testamentin allekirjoittamisesta. Tuomio ei ole lainvoimainen, ja siihen voi hakea muutosta hovioikeuden kautta (IS 8.6.2020 ja blogikirjoitus). Paraisilla Teknovisio- ja Visit-nimissä yrityksissä toimintaa harjoittava Juha Ruohonen on väärä profeetta.

 

2. Tim. 3:6-7: "Nämä näet tunkeutuvat koteihin ja kietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten oikkujensa riepottelemia naisparkoja, jotka ovat aina alttiita uusille opetuksille mutta eivät voi koskaan päästä selville totuudesta."

Ilmestyskirjassa kerrotaan korkealla taivaalla lentävästä enkelistä (sanansaattajasta), jonka tehtävänä on lopun ajoilla julistaa evankeliumi kaikille kansoille (Ilm. 14:6-7). Paavi Franciscus halusi tekeytyä täksi enkeliksi, joten palatessaan lentokoneella Japanista Roomaan hän lähetti lentoreitin varrella osuneiden valtioiden johtajille kirjeen, jossa hän toivotti rauhaa, hyvinvointia ja siunausta (IS 27.11.2019). Raamatun hyvin osaavat huomaavat heti, ettei kyseessä voi olla Ilmestyskirjassa mainittu enkeli, koska hänen sanoma ei ole hyvinvoinnin toivottaminen vaan kehotus pelätä ja kunnioittaa Jumalaa sekä ilmoittaa maailman tuomiosta.

Ilm. 14:6-7: "Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille. Hän kuulutti kovalla äänellä: "Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia - - hänen tuomionsa aika on tullut! Kumartakaa häntä, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja vesien lähteet."

Väärät henget osaavat tekopyhällä tavalla vedota armoon ja rakkauteen sekä jopa ylistää Jeesusta, jotta he voisivat voittaa kuulijansa luottamuksen puolelleen. Väärien henkien perimmäisenä tavoitteena on pettää heihin luottavat ihmiset, kuten paholainen onnistui lopulta pettämään Eevan Paratiisissa (1. Moos. 3).

Dan. 8:23: (1933/38): "Ja heidän valtansa lopulla, kun luopiot ovat täyttäneet syntiensä mitan, nousee kuningas, kasvoilta röyhkeä ja juonissa taitava."

Ilm. 13:11-14: "Sitten näin, kuinka toinen peto nousi maan uumenista. Sillä oli kaksi sarvea, kuin karitsan sarvet, mutta se puhui kuin lohikäärme. Se käyttää ensimmäisen pedon puolesta tämän koko valtaa ja panee maan ja sen asukkaat kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava oli parantunut. Se tekee suuria tunnustekoja ja saa tulen lyömään taivaasta maahan ihmisten nähden. Niillä tunnusteoilla, joita sillä on valta tehdä ensimmäisen pedon nimissä, se johtaa harhaan kaikki maan asukkaat, niin että saa heidät tekemään patsaan sen pedon kunniaksi, jota on isketty miekalla mutta joka on vironnut henkiin."

Ei ole muuta Jumalaa kuin Raamatun Jumala, joten jos joku tekee yliluonnollisia ihmeitä Jumalan käskyjä rikkoen tai epäjumalan nimessä, niin ne tapahtuvat väärien henkien voimilla (5. Moos. 13:1-5, 18:20). Raamattu ilmoittaa, että väärät uskonnot ovat aina paholaisesta. Jumala on käskenyt erottautumaan väärien jumalien palvojista. Kukaan ei saa palvoa useita jumalia eikä sen takia uskontojen välinen ekumeniakaan ole mahdollista. Vieraanvaraisuuden osoittaminen vieraan uskonnon edustajalle tarkoittaa sitä, että antaa hyväksyntänsä epäjumalapalvelukselle.

Jes. 45:18: "Näin sanoo Herra, Jumala, joka loi taivaan ja muovasi ja valmisti maan, joka asetti sen perustuksilleen, ei luonut sitä tyhjäksi vaan teki sen asumista varten, näin hän sanoo: -- Minä olen Herra, eikä muuta jumalaa ole."

2. Moos. 20:3 (1933/38): "Älä pidä muita jumalia minun rinnallani."

2. Moos. 34:14: "Älkää kumartako mitään muuta jumalaa, sillä Herra, joka on kiivas Jumala, ei suvaitse muita jumalia rinnallaan."

2. Kor. 6:14-18 "Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko? Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: -- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani. Siksi Herra sanoo: -- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias."

Klikkaa kuvaa suuremmaksi
Väärät profeetat pystyvät parantamaan ja tietämään ihmisten elämästä (Matt. 24:24, Apt. 16:16). Heidän tarkoituksensa on kuitenkin eksyttää ihmiset eroon maailman Luojasta, joka on ainoa elävä Jumala eikä muita jumalia ole. Väärät uskonnot ovat ansa, joka vie vääryyttä rakastavat kadotukseen. Tämän takia väärät profeetat yrittävät ujuttaa kristinuskoonkin muiden uskontojen tapoja, jotta ihmiset eksyisivät pois Jumalastaan. Klassinen kristinusko on saanut paljon vaikutteita roomalaisista uskonnoista ja kreikkalaisesta filosofiasta (lisää artikkelissa). Helsingin luterilainen kirkko järjestää Jätkänsaaren kappelissa meditaatiotunteja, jotka perustuvat hindulaisuuteen ja buddhalaisuuteen (mindfulness).

Paavali kehotti hylkäämään kaikenlaiset pakanalliset tavat. Kysymys ei ole pelkästään pakanauskontojen tavoista, vaan kaikista muiden kansojen elämän tavoista. Jumalan luokse ei ole montaa tietä, josta voisi valita mieleisen. On vai yksi tie Taivaan Isän luokse ja se on Jumalan Poika ja juutalaisten Kuningas Yeshua HaMashiach.

Ef. 4:17-24: "Minä varoitan teitä vakavasti Herran nimeen: älkää enää eläkö niin kuin pakanat! Heidän ajatuksensa ovat turhanpäiväisiä, heidän ymmärryksensä on hämärtynyt, ja se elämä, jonka Jumala antaa, on heille vieras, sillä he ovat tietämättömiä ja sydämeltään paatuneita. Heidän tuntonsa on turtunut, ja he ovat heittäytyneet irstailuihin sekä kaikenlaiseen saastaisuuteen ja ahneuteen. Mutta ei teille ole Kristuksesta tällaista opetettu, jos todella olette hänestä kuulleet, jos teille on opetettu se totuus, joka Jeesuksessa on. Sen opetuksen mukaan teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten himojensa vuoksi tuhon oma. Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää."

Joh. 14:6: "Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."

Suomeen on tullut Astral-TV, jossa palvelee meedioita, kaukoparantajia, energianvälittäjiä, selvänäkijöitä, kanavoijia, ennustajia, tarot-astrologeja jne. Astral-TV on kirkko, joka harjoittaa mm. itämaisia uskontoja ja noituutta. He näyttävät saavan näkyjä tai muita sanomia heille soittavien henkilöiden sairauksista tai elämän ongelmista, koska välillä he osaavat kertoa niistä ihan oikein. Heitä siis auttaa tietäjähenget. Ruotsin televisiossa esiintyi 1990-luvulla meedio Saida Andersson, joka pystyi kertomaan ihmisille, missä heidän kadottamansa esineet ja koiransa ovat. Kun poliisi ei löytänyt kadonneeksi ilmoitettuja, he ottivat yhteyttä meedion, joka kertoi, mistä kohtaa jäiden alta hukkuneen ruumis löytyy.

Apt. 16:16: "Kun taas olimme menossa rukouspaikalle, kohtasimme orjatytön, jossa oli tietäjähenki ja joka ennustamalla hankki isäntäväelleen hyvät rahat."

1. Sam. 28:7-8: "Silloin Saul sanoi palvelijoilleen: "Etsikää minulle nainen, joka pystyy manaamaan esiin vainajien henkiä, niin minä menen hänen luokseen ja pyydän neuvoa." Hänen palvelijansa vastasivat: "En-Dorissa on nainen, joka manaa henkiä. Saul pukeutui valepukuun ja lähti tuntemattomana matkaan kahden miehen kanssa. Hän tuli yöllä naisen luo ja pyysi: "Tee taikasi ja manaa minulle esiin sen miehen henki, jonka nimen sinulle sanon."

Astral-TV:n liiketoiminta on kasvanut jo niin suureksi, että heillä on vajaa 50 papitarta ja pappia. Kun joku soittaa heidän palveluunsa, niin se maksaa 3,58 euroa + paikallisverkkomaksu, mikä on vähintään 215 euroa tunnissa. Tämä on tuottoisaa liiketoimintaa. 

Sanoma Oyj saa oman osansa kirkon tuotoista, koska yhtiö myy kanaviensa televisioaikaa Astral-TV:lle. Yhtiöllä on Radio Rock -kanava, jonka televisiomainoksessa nostetaan alkoholilasia luurankoalttaria kunnioittaen, jonka etu- ja pikkusormi tekevät pirun merkin, missä roikkuu saatananpalvojien tavan mukaan kristillinen risti pää alaspäin (ristin häpäiseminen). Sanoman suuromistajana oli aikanaan tunnettu vapaamuurari Aatos Erkko, joten yhtiöllä on pitkä perinne uskonnollisesta toiminnasta. Yhtiön televisiokanavilla alkaa 'Ensitreffit alttarilla' tapainen uusi ohjelmasarja, jossa sinkut tekevät lapsia tuntemattoman kanssa ilman aikomustakaan asua yhdessä (IL 19.11.2019). Sanoma puolustaa voimakkaasti sanavapautta tunteisiin vetoavalla televisiomainoksella, mutta se on tekopyhyyttä (video). Sanavapaus merkitsee yhtiölle tilaisuutta ansaita rahaa mitä härskeimmillä tavoilla kuten esim. paljastamalla sotasalaisuuksia, jotka tasavallan presidentin mielestä voivat aiheuttaa vakavia vaurioita Suomelle (Yle 16.12.2017). Miten alas Sanoma on oikein vajonnut?

Jumalan Poika on hyvä esimerkki oikeasta ja vanhurskaasta profeetasta

Vastustaja on siis hyvin taitava juonissaan, joten on syytä tutkia tarkkaan, miten erottaa oikean profeetan väärästä. Aloitetaan hyvällä esimerkillä oikeasta profeetasta. Yeshua HaMashiach (Jeesus Kristus) ei ollut ainoastaan Jumalan Poika, Jumalan Karitsa ja Messias, vaan Hän oli myös suuri profeetta ja Vanhurskauden Opettaja.

Mooses oli profetoinut tulevasta profeetasta, joka olisi hänen kaltainen. Tämä tarkoitti sitä, että tuleva profeetta on asemansa ja voimiensa puolesta Mooseksen kaltainen. Mooseksen aikana Jumala halkaisi meren, tuhosi faaraon armeijan meren pohjaan, paransi myrkkykäärmeen pureman saaneita, antoi kansalle vettä kalliosta ja antoi mannaa sekä viiriäisiä ruuaksi kuivassa erämaassa jne. Sen lisäksi Mooses oli kansan johtaja ja opetti heille lakia. Israelin kansa odotti kovasti Mooseksen ennustaman suuren profeetan tuloa aikana, jolloin Rooman armeija miehitti Israelia ja Israelin kansalla ei ollut itsenäisyyttä. He toivoivat, että Messias tulee vapauttamaan heidät Rooman keisarin vallasta.

5. Moos. 18:18-19: "Siksi minä annan heidän omien jälkeläistensä joukosta nousta profeetan, joka on sinun kaltaisesi; minä panen sanani hänen suuhunsa, ja profeetta puhuu kaiken, minkä minä hänen puhuttavakseen annan. Jos joku ei kuuntele niitä sanoja, jotka hän minun nimissäni puhuu, minä itse vaadin tilille sen miehen."

1. Moos. 49:10: "Ei siirry valtikka pois Juudalta, ei käskijän sauva hänen suvultaan. Hänen heimostaan on tuleva se, jolla on valta, häntä kansat tottelevat."

Mooses sanoi, että jos joku ei usko tätä profeettaa, niin hän joutuu tilille. Tämä tarkoittaa sitä, että jos joku ei usko Juudan sukukunnasta tulevaa Messiasta, niin silloin hän tulee saamaan tuomion kadotukseen. Mooseksen laki käskee myös uskomaan Messiasta kadotustuomion uhalla. Tämän vuoksi vanhan liiton juutalaiset eivät voi tulla enää vanhurskaaksi noudattamalla lain käskyjä, koska he rikkovat tätä tärkeää Mooseksen lain käskyä vastaan (Room. 9:30-33). Vanhan liiton juutalaiset eivät siis täytä lakia, eivätkä sen takia voi olla vanhurskaita (Room. 2:13, 27). Yeshua (Jeesus) sanoi, että jos te uskoisitte Moosesta, te uskoisitte Häntä, koska Mooses on hänestä kirjoittanut. Yeshua HaMashiach on kirkas Aamutähti, josta Mooseksen laki profetoi.

Joh. 5:46: "Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua -- juuri minusta hän on kirjoittanut."

4. Moos. 24:17: "..Tähti nousee Jaakobin keskeltä, valtiaan sauva Israelista..."

Ilm. 22:16: "Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelin luoksenne, jotta seurakunnat saisivat tämän todistuksen. Minä olen Daavidin juuriverso ja suku, kirkas aamutähti."

Apostoli Pietari todisti, että Yeshua HaMashiach (Jeesus Kristus) on Messias ja lain ennustama suuri profeetta, minkä Jumala vahvisti mm. herättämällä Hänet kuolleista. Yeshua oli lain Messias profetoiden päämäärä ja täyttymys.

Apt. 3:19-26 (1933/38): "Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen. Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta. Sillä Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.' Ja kaikki profeetat Samuelista alkaen ja kaikki järjestään, jotka puhuneet ovat, ovat myös ennustaneet näitä päiviä. Te olette profeettain ja sen liiton lapsia, jonka Jumala teki meidän isiemme kanssa sanoen Aabrahamille: 'Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki maan sukukunnat'. Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä, kun käännytte itsekukin pois pahuudestanne."

Raamattu kertoi, millaisia profeetan merkkejä Messias tulee antamaan (Jes. 42:7, 49:8-9, 61:2). Yksi sellainen oli sokeiden parantaminen. Raamatussa ei mainita kenenkään parantaneen sokeita ennen Yeshuaa. Nykyajan lääkärit eivät pysty vieläkään tekemään sokealle näkevää silmää. Tämän lisäksi Hän mm. herätti kuolleita ja teki ruuanlisääntymisihmeitä, kuten Jumala ruokki kansaansa erämaassa vedellä, mannalla ja viiriäisillä, mistä tavallinen kansa tunnisti hänet Messiaaksi (Joh. 1:21, 6:14)

Luuk. 4:16-19 (2017): "Hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagogaan ja nousi lukemaan. Hänelle annettiin profeetta Jesajan kirja, ja kun hän avasi kirjakäärön, hän löysi sen paikan, johon oli kirjoitettu: "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut parantamaan särjettyjä sydämiä; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään ruhjotut vapauteen, ja saarnaamaan Herran otollista vuotta."

Jes. 42:6-7: "Minä, Herra, olen vanhurskaudessa kutsunut sinut, olen tarttunut sinun käteesi, varjellut sinut ja pannut sinut kansoille liitoksi, pakanoille valkeudeksi, avaamaan sokeat silmät, päästämään sidotut vankeudesta, pimeydessä istuvat vankihuoneesta."

Mark. 8:25: "Jeesus pani uudestaan kätensä miehen silmille, ja nyt tämä näki tarkasti. Hän oli täysin parantunut ja näki selvästi kaiken."

Joh. 6:11-15: "..Paikalla oli noin viisituhatta miestä. Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan." He tekivät niin, ja viidestä ohraleivästä kertyi vielä kaksitoista täyttä korillista palasia, jotka olivat jääneet syömättä. Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: "Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan." Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin."

Kirjanoppineet papit ja kansan johtajat eivät kuitenkaan hyväksyneet Yeshuaa Messiaaksi, vaikka he tunsivat parhaiten Raamatun. Miksi he eivät tunnistaneet tai hyväksyneet Yeshuaa Messiaaksi, vaikka Hän teki juuri niitä voimatekoja, mistä laki ja profeetat olivat ennalta puhuneet? Siihen oli monia syitä: kateus, vallanhimo, eläminen synnissä, huonosta opetuksesta johtunut vääristynyt kuva Raamatun opetuksesta jne.

Yksi sellainen syy oli, että kansan johtajat ja kirjanoppineet eivät enää noudattaneet uskollisesti Mooseksen lakia, vaan olivat ottaneet itse laatimansa ja Jumalan lain vastaiset perinnäissäännöt käyttöön, mitä Yeshua paheksui kovin sanoin (Mark. 7:6-13). Kirjanoppineet eivät piitanneet edes Jumalan temppelin pyhyydestä, koska he pitivät temppelin esipihalla kauppatoria pääsäisenä, minkä takia Yeshua ruoski kauppiaat temppelistä pois (Mark. 11:15-19). Kirjaoppineet eivät enää tunteneet Jumalaa ja heillä oli vaikeuksia tunnistaa myös Messiasta, joka noudatti heitä paremmin Mooseksen lakia. Yeshua noudatti aina mm. sapattikäskyä (Luuk. 4:16).

Kirjanoppineiden mukaan Yeshua ei noudattanut lain käskyä mm. sapatista, koska hän paransi sairaita sapattina. Heidän mielestä laki kieltää parantamasta sairaita sapattina, mikä ei pidä paikkansa. Yeshua ei koskaan rikkonut lakia vastaan, vaan sovelsi lakia aina oikein sen alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti (Matt. 5:17-18, 1. Tim. 1:8). Laissa on käsky, ettei sapattina saa tehdä työtä, mutta on myös käsky olla laupias hädässä oleville ihmisille (mm. Sananl. 3:3-4, 27-28). Jos joku on sapattina hengenvaarassa, niin tuleeko häntä auttaa vai olla tekemättä pelastustyötä? Raamatussa on ohje, että Jumala haluaa ennemmin laupeutta kuin uhria (Hoos. 6:6 1933/38, Matt. 12:1-8). Tämän vuoksi sapattina saa mm. opettaa Raamattua seurakunnassa, parantaa sairaita, antaa nälkäiselle ruokaa ja köyhälle suojaa, koska niitä he tarvitsevat elääkseen. Yeshua ei kumonnut sapattikäskyä, vaan vahvisti sen olevan edelleen voimassa sanomalla, että sapatti on asetettu ihmistä varten (Mark. 2:27). Sapatti on lepäämistä mutta myös virkistäytymistä varten siis ihmisen hyväksi säädetty käsky (2. Moos. 23:12). Tätä asiaa käsitellään lähemmin artikkelissa: 'Herra antaa teille Vanhurskauden Opettajan'.

Matt. 12:1-7: "Niihin aikoihin Jeesus kerran kulki sapattina viljapellon laitaa. Hänen opetuslastensa tuli nälkä, ja he alkoivat katkoa tähkäpäitä ja syödä. Fariseukset näkivät sen ja sanoivat Jeesukselle: "Katso nyt, opetuslapsesi tekevät sellaista, mitä sapattina ei ole lupa tehdä." Mutta Jeesus vastasi heille: "Ettekö ole lukeneet, mitä Daavid teki, kun hän ja hänen miehensä olivat nälissään? Hän meni Jumalan huoneeseen ja söi uhrileivät, vaikka niiden syöminen oli sallittua ainoastaan papeille, ei hänelle eikä hänen miehilleen. Tai ettekö ole laista lukeneet, että papit tekevät temppelissä sapattinakin työtä mutta ovat silti syyttömiä? Minä sanon: tässä teillä on enemmän kuin temppeli. Jos te ymmärtäisitte, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja', te ette tuomitsisi syyttömiä. Ihmisen Poika on sapatin herra."

Mark. 2:27 (1933/38): "Ja hän sanoi heille: "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten."

2. Moos. 23:12: "Tee työtä kuutena päivänä viikossa, mutta seitsemäntenä pysy työstäsi erossa, niin että härkäsi ja aasisi voivat levätä ja vierasheimoiset työntekijäsi ja vähäisimmätkin orjasi saavat virkistäytyä."

Viitta on neliskulmainen vaate, joka kiedotaan hartioiden takaa päällystakiksi ja sidotaan vyöllä. Viittaa käytettiin yöllä myös peittona (2. Moos. 22:26). Jumala on käskenyt tekemään viitan neljään kulman tupsut (5. Moos. 22:12), jotta ne muistuttaisivat viitan kantajaa Mooseksen lain noudattamisesta. Tupsujen sinipunainen väri on purppura, joka on veren väri, mikä värinen on myös Jumalan Pojan vereen kastettu viitta Hänen palatessa takaisin maan päälle (Jes. 63:1-6, Ilm. 19:13). Yeshua noudatti tätäkin käskyä ja Hänen viittansa kulmissa oli tupsut. Kun Yeshuan luokse tuli sairaita, he pyrkivät koskemaan Yeshuan viitan tupsuun, koska jokainen tupsuun koskenut sairas tuli terveeksi. Tupsuun koskeminen on symbolinen ele, jolla tunnustaa sekä uskonsa Jumalaan että hyväksyy Jumalan lain.

Mark. 6:56: "Ja minne hän vain meni, kylään, kaupunkiin tai maaseudun taloon, aina ihmiset toivat sairaita aukioille ja pyysivät, että nämä saisivat edes koskettaa hänen viittansa tupsua. Ja kaikki, jotka koskettivat häntä, paranivat."

4. Moos. 15:37-41: "Herra sanoi Moosekselle: "Käske israelilaisten tehdä viittansa kulmiin tupsut ja sitoa jokaiseen tupsuun sinipunainen lanka. Näin on tehtävä sukupolvesta toiseen. Teillä tulee olla tällaiset tupsut, jotta niitä katsoessanne muistaisitte kaikki Herran käskyt ja täyttäisitte ne. Silloin ette antaudu sydämenne ja silmienne mielihalujen valtaan, kun ne viekoittelevat teitä luopumaan minusta. Kun te näin muistatte kaikki minun käskyni ja täytätte ne, te pysytte Jumalallenne pyhitettyinä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka toin teidät pois Egyptistä ja näin osoitin olevani teidän Jumalanne. Minä olen Herra, teidän Jumalanne."

Joos. 22:5 (1933/38): "Noudattakaa vain tarkoin niitä käskyjä ja sitä lakia, jotka Herran palvelija Mooses on teille antanut, rakastakaa Herraa, teidän Jumalaanne, vaeltakaa aina hänen teitänsä, noudattakaa hänen käskyjänsä, riippukaa hänessä kiinni ja palvelkaa häntä kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne."

Matt. 9:20-22: "Silloin Jeesusta lähestyi muuan nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua. Hän näet ajatteli: "Jos vain saan koskettaa hänen viittaansa, minä paranen." Jeesus kääntyi, näki naisen ja sanoi: "Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut." Siitä hetkestä nainen oli terve."

Mooseksen laissa on säädös antaa temppelille uhri, kun sairas on parantunut spitaalista (3. Moos. 14). Kun Yeshua oli parantanut spitaalisen, Hän kehotti parantunutta noudattamaan lain käskyä mennä näyttämään itseään papille ja antamaan laissa säädetty uhri. Tämä esimerkki osoittaa, että Yeshua tehdessään voimatekoja noudatti Mooseksen lakia ja sen takia voimateot olivat Pyhästä Hengestä.

Matt. 8:2-4: "Hänen luokseen tuli silloin muuan spitaalinen. Mies heittäytyi maahan hänen eteensä ja sanoi: "Herra! Jos vain tahdot, sinä voit puhdistaa minut." Jeesus ojensi kätensä, kosketti miestä ja sanoi: "Minä tahdon. Tule puhtaaksi." Heti mies parani taudistaan. Jeesus sanoi hänelle: "Katso, ettet puhu tästä kenellekään. Mene vain näyttämään itsesi papille ja anna Mooseksen määräämä uhrilahja, todisteeksi parantumisesta."

Jumala ei vahvista ihmeellä Mooseksen lain rikkomista, mutta väärät henget tekevät sitä

Mooseksen laissa on käsky, ettei saa uskoa sellaisia ihmeiden tekijää, joka rikkoo Mooseksen lakia vastaan. Jumala on varoittanut, että väärä profeetta voi ennustaa jonkin asian oikein ja jopa tehdä voimatekoja, mutta jos hän pyrkii näillä voimateoilla eksyttämään kansan rikkomaan Mooseksen lain käskyjä vastaan, niin sellaista väärää profeettaa ei saa uskoa. Tämä tarkoittaa sitä, että väärät profeetat pystyvät tekemään ihmeitä. Yeshuan (Jeesuksen) sanojen mukaan laissa oleva ohje pätee edelleen myös uuden liiton aikana. Mooseksen lain vastaiset yliluonnolliset ihmeet eivät ole Jumalasta.

Luuk. 16:17: "Mutta laista ei häviä piirtoakaan, ennemmin katoavat taivas ja maa."

5. Moos. 13:1-5: "Teidän keskuuteenne saattaa ilmestyä profeetta tai unennäkijä, joka lupaa tehdä ihmeen tai tunnusteon ja joka näin koettaa taivuttaa teidät palvelemaan vieraita ja teille outoja jumalia. Älkää kuunnelko sellaisen profeetan tai unennäkijän sanoja, vaikka hänen lupaamansa ihme tapahtuisikin. Herra, teidän Jumalanne, koettelee teitä näin saadakseen tietää, rakastatteko häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne. Teidän tulee seurata vain Herraa, Jumalaanne, pelätä häntä, noudattaa hänen käskyjään, totella häntä ja pysyä hänen uskollisina palvelijoinaan. Mutta teitä yllyttänyt profeetta tai unennäkijä on surmattava, koska hän houkutteli teitä luopumaan Herrasta, Jumalastanne, joka on tuonut teidät pois Egyptistä ja lunastanut teidät vapaiksi tuosta orjuuden maasta; se mies viekoitteli teitä kääntymään pois siltä tieltä, jota Herra on käskenyt teidän kulkea. Hävittäkää paha keskuudestanne."

Matt. 24:11-12: "Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan. Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee."

Juutalaiset kirjanoppineet syyttivät Yeshuaa lain rikkomisesta. He väittivät, ettei Hän noudata sapattikäskyä, mikä oli kuitenkin väärä syytös. He erehtyivät arviossaan Yeshuasta, koska he eivät noudattaneet Raamattua vaan omia perinnäissääntöjään, jotka olivat Mooseksen lain vastaisia (Mark. 7:1-13). Nykyajan juutalaiset käyttävät jaetta Joh. 9:16 argumenttina Yeshuaa vastaan, koska siinä sanotaan "hän ei noudata sapattikäskyä", mutta he käyttävät niitä sanoja irti asiayhteydestä. Ne eivät ilmoita, että Yeshua olisi jättänyt sapattikäskyn noudattamatta vaan, että häntä syytettiin sapattikäskyn noudattamatta jättämisestä, mikä oli väärä syytös. Yeshua ei pitänyt puusepän verstasta auki sapattina vaan tapansa mukaisesti meni synagogaan opettamaan Raamattua (Luuk. 4:16).

Joh. 9:15-16: "Myös fariseukset kysyivät mieheltä, kuinka hän oli saanut näkönsä, ja mies kertoi: "Hän pani tahnaa silmilleni, sitten kävin pesulla, ja nyt minä näen." Silloin jotkut fariseuksista sanoivat: "Ei hän voi olla Jumalan mies, koska hän ei noudata sapattikäskyä." Toiset taas sanoivat: "Voisiko syntinen ihminen tehdä sellaisia ihmeitä?" Tästä syntyi kiistaa,"

Luuk. 16:4: "Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan..."

Jos Yeshua olisi rikkonut lakia vastaan, niin silloin Häntä ei olisi saanut uskoa, mutta Hän ei koskaan rikkonut lakia vastaan (lisää artikkelissa). Pietarikin todistaa, ettei Yeshua tehnyt koskaan syntiä. Yeshua ei tullut tekemään syntiä vaan ottamaan synnin tekemisen pois (1. Joh. 3:4-10).

Joh. 8:45-47: "Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden. Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua? Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta."

Matt. 5:17-18: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut."

1. Piet. 2:22: "-- Hän ei syntiä tehnyt, hänen suustaan ei valhetta kuultu." (vert. 1. Joh. 3:4)

Monet kristityt raamatunopettajat myös luulevat väärin, että Yeshua olisi kumonnut sapattikäskyn tai muuten rikkonut sitä. He vetoavat Johanneksen evankeliumin jakeeseen 5:18, mutta se ei kuitenkaan ilmoita Yeshuan rikkoneen sapattikäskyä vastaan, vaan tarkoittaa juutalaisten kirjanoppineiden olleen sitä mieltä, mikä oli kuitenkin väärä syytös. Raamattu kertoo vääristä todistajista, jotka väittävät Yeshuan muuttaneet Mooseksen lain, mutta se oli valheellinen syytös. Jos arvioidaan Yeshuan tekemiä voimatekoja lain säädösten näkökulmasta, niin ne olivat aina Pyhästä Hengestä, koska Yeshua ei rikkonut Mooseksen lakia vastaan.

Joh. 5:16-18: "Juutalaiset alkoivat vainota Jeesusta, koska hän teki tällaista sapattina. Mutta Jeesus sanoi heille: "Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä." Tämä vain lisäsi juutalaisten halua ottaa Jeesus hengiltä. Hänhän ei ainoastaan rikkonut sapattikäskyä, vaan vieläpä sanoi Jumalaa omaksi isäkseen ja teki siten itsestään Jumalan vertaisen."

Apt. 6:11-14: "Silloin he värväsivät joitakin miehiä sanomaan: "Olemme kuulleet hänen puhuvan herjaavia sanoja Mooseksesta ja Jumalasta." He yllyttivät kansaa, kansan vanhimpia ja lainopettajia, ja sitten he kävivät käsiksi Stefanokseen ja veivät hänet Suuren neuvoston eteen. Siellä he toivat kuultavaksi vääriä todistajia, jotka sanoivat: "Tämä mies puhuu lakkaamatta tätä pyhää paikkaa ja lakia vastaan. Me olemme kuulleet hänen sanovan, että Jeesus, se Nasaretilainen, hajottaa tämän paikan ja muuttaa säädökset, jotka Mooses on meille antanut."

Paavali teki ennennäkemättömän suuria voimatekoja. Kun arvioidaan niitä lain säädösten näkökulmasta, niin nekin olivat aina Pyhästä Hengestä, koska Paavali noudatti lakia ja opetti noudattamaan lakia (Room. 2:6-13, 27; 7:12; 8:6-8, 13, 1. Tim. 1:8-11).

Apt. 14:8-10: "Lystrassa oli mies, joka syntymästään saakka oli ollut rampa, jaloistaan voimaton, eikä ollut koskaan kyennyt kävelemään. Mies istui kuuntelemassa Paavalin puhetta, kun Paavalin katse pysähtyi häneen. Paavali huomasi, että mies uskoi voivansa parantua. Hän sanoi kovalla äänellä: "Nouse seisomaan! Oikaise jalkasi." Mies hypähti pystyyn ja käveli."

Apt. 19:11-12: "Jumala teki ennennäkemättömiä voimatekoja Paavalin kätten kautta. Jopa pääliinoja ja muita Paavalin käyttämiä vaatekappaleita vietiin sairaiden päälle, ja taudit kaikkosivat ja pahat henget lähtivät pois."

Monissa kirkoissa on sellainen väärä käsitys, että Paavali kumosi lain. Se ei pidä paikkansa. Paavali ei kumonnut lakia. Harhaluulo perustuu Paavalin kirjoitusten tahalliseen vääristelemiseen (2. Piet. 3:15-17). Tätä asiaa käsitellään enemmän artikkelissa: 'Messiaaninen juutalaisuus on alkuperäinen kristinusko'.

Room. 3:31: "Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo."

Apt. 24:14: "Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon,"

Paavalia vastaan esitettiin syytöksiä, että hän olisi rikkonut Mooseksen lakia vastaan ja opettanut olemaan noudattamatta lakia. Raamattu toteaa, ettei nämä syytökset pitäneet paikkansa.

Apt. 21:20-24, 26: "Sen kuultuaan vanhimmat ylistivät Jumalaa, mutta sitten he sanoivat Paavalille: "Sinä tiedät, veli, että juutalaisia on tuhansittain tullut uskoon, ja he kaikki vaativat kiivaasti lain noudattamista. Heille on sinusta kerrottu, että sinä opetat muiden kansojen keskuudessa eläviä juutalaisia hylkäämään Mooseksen lain ja kiellät heitä ympärileikkaamasta lapsiaan ja elämästä kansamme tapojen mukaisesti. Mitä siis tehdä? Varmastikin he saavat kuulla, että olet täällä. "Tee neuvomme mukaan: Täällä on neljä miestä, jotka ovat antaneet uhrilupauksen. Ota heidät mukaasi, puhdistaudu yhdessä heidän kanssaan ja maksa heidän puolestaan, että he voivat leikkauttaa tukkansa. Siitä kaikki ymmärtävät, että sinusta levitetyissä puheissa ei ole mitään perää vaan sinäkin pidät kiinni laista ja elät sen mukaisesti...   ..Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri."

Apt. 25:7-8 (1933/38): "Ja kun hän oli saapunut, asettuivat ne juutalaiset, jotka olivat tulleet Jerusalemista, hänen ympärilleen ja tekivät useita ja raskaita syytöksiä, joita he eivät kuitenkaan kyenneet näyttämään toteen; sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan." (vert. Apt. 28:17, 21)

Jumala ei anna anteeksi Pyhän Hengen pilkkaamista

Yeshuan tekemät voimateot olivat hyvin suuria ja kansa alkoi uskoa Häneen sekä myös eräät yksittäiset kansan johtajat.

Joh. 3:1-2: "Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies, juutalaisten neuvoston jäsen. Hän tuli yöllä Jeesuksen luo ja sanoi: "Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan."

Juutalaiset kirjanoppineet hermostuivat ja yrittivät keksiä jonkin syyn, ettei heidän olisi tarvinnut uskoa Häneen. Kirjanoppineet lähettivät hurskaiksi tekeytyneitä urkkijoita vakoilemaan Yeshuaa, jotta he saisivat Hänet kiinni jostain sanasta, minkä perusteella he voisivat Häntä syyttää.

Luuk. 20:19: "Lainopettajat ja ylipapit pitivät Jeesusta silmällä ja lähettivät hänen luokseen hurskaiksi tekeytyviä urkkijoita. He pyrkivät saamaan hänet sanoistaan kiinni, jotta voisivat luovuttaa hänet virkavallan käsiin, maaherran tuomittavaksi."

Kirjanoppineet tekivät kohtalokkaan virheen väittämällä, että Yeshua paransi ihmisiä belsebulin (paholaisen) voimilla. Näin he pilkkasivat Pyhää Henkeä, mitä he eivät voi saada anteeksi. Pyhän Hengen pilkkaamista ei voi enää katua, mistä kertoo lisää artikkeli: 'Pyhän Hengen pilkkaa ei voi saada anteeksi'. He saivat varman tuomion helvettiin.

Mark. 3:22, 29-30: "Mutta lainopettajat, joita oli tullut Jerusalemista, sanoivat: "Hänessä on belsebul, itsensä pääpaholaisen voimin hän pahoja henkiä karkottaa...    ..Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin." He näet olivat sanoneet, että Jeesuksessa oli saastainen henki."

Hepr. 12:16-17: "Katsokaa, ettei joukossanne ole ketään siveettömästi elävää tai maailmallista, sellaista kuin Esau, joka yhdestä keitosta myi esikoisuutensa. Tehän tiedätte, että kun hän myöhemmin halusi siunauksen itselleen, hänet hylättiin. Hän ei saanut tilaisuutta parannukseen, vaikka hän sitä itkien anoi."

Juutalaiset kirjanoppineet pitivät samarialaisia harhaoppisina, eivätkä sen takia olleet missään tekemisissä heidän kanssaan. Samarialaiset olivat ulkomailta Israeliin muuttaneita pakanoita, jotka harjoittivat juutalaisuutta, mutta eivät hyväksyneet kaikkia juutalaisten pyhinä pitämiä kirjoituksia vaan ainoastaan Mooseksen lain. Samarialaiset olivat myös rakentaneet Jerusalemin temppelille kilpailevan temppelin omalle alueelle Gerizim-vuorelle, minkä palvelus oli Mooseksen lain vastaista. Vaikka samarialaisilla oli parannuksen teon paikka, niin laupiasta samarialaista Yeshua (Jeesus) piti parempana ihmisenä kuin niitä leeviläisiä pappeja, jotka eivät pelastaneet loukkaantunutta ryöstön uhria (Luuk. 10:30-37). Juutalaisten kirjanoppineiden mielestä Yeshua oli samarialainen, mutta tämä ei pidä paikkansa. Yeshua teki suuria voimatekoja Pyhässä Hengessä ja opetti lakia oikein, mutta koska Hän ei ollut samaa mieltä valtaa pitävien kirjanoppineiden kanssa, he pilkkasivat Yeshuaa hyvin törkeällä tavalla.

Joh. 8:48-49 (1933/38): "Niin juutalaiset vastasivat ja sanoivat hänelle: "Emmekö ole oikeassa, kun sanomme, että sinä olet samarialainen ja että sinussa on riivaaja?" Jeesus vastasi: "Minussa ei ole riivaajaa, vaan minä kunnioitan Isääni, ja te häpäisette minua."

Nykyään on sellaisia raamatunopettajia ja muita uskovia, jotka väittävät, että joku profeetta on hullu eli mielisairas. On myös sellaisia asiantuntijoiksi itseään luulevia, joiden mielestä profetointi on aina mielisairautta. Tällaisesta synnistä Yeshua määräsi tuomion helvetin tuleen. Viisaat osaavat pitää kielensä kurissa, eivätkä ala herjaamaan toisia ihmisiä riivatuiksi tai sekopäiksi, sillä jos kyseessä on Jumalan profeetta, niin sellainen synti vie heidät helvetin tuleen. Jos alkaa epäilemään seurakunnassa tapahtuvia voimatekoja, niin on parempi vain lähteä pois, kuin alkaa äkkipikaisesti kommentoimaan kaikkea vastoin parempaa tietoaan.

Matt. 5:22: "..joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen."

Matt. 12:32, 36-37: "..joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa...   ..Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi."

Matt. 10:24-26, 28: "Ei opetuslapsi ole opettajaansa ylempi eikä palvelija isäntäänsä. Tyytyköön opetuslapsi samaan kuin opettaja ja palvelija samaan kuin isäntä. Jos talon isäntää nimitetään belsebuliksi, kuinka paljon helpommin sen nimen saa talonväki! "Älkää siis pelätkö ihmisiä...   ..Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin."

One Way Mission -seurakunnan johtaja Tapani Suonto puhui One Way makasiinissa (nro 217, 12.11.2019) seuraavaa: "Joskus jotkut ihmiset saattaa sanoa, että minä teen sen vain, mitä Herra kehottaa. Minä kuuntelen vain Herraa. Se kuulostaa hirveen nöyrältä, mutta todellisuudessa se voi olla suurta ylpeyttä. Näin on sanoneet monet häiriintyneet profeetat, joita me ollaan kannettu ulos kokouksistamme, koska he on ihan sekaisin. Ja ongelman ydin on heidän sydämensä suuri ylpeys." Meillä ei ole mitään tietoa, keitä profeettoja on kannettu ulos, tai edes sitä mistä on ollut kyse, joten emme voi ottaa kantaa näihin yksittäisiin tapauksiin. Suonto ei perustele ollenkaan, miksi profetiat olisivat olleet Raamatun vastaisia, kuten aina tulisi tehdä (Luuk. 4:1-12, 1. Kor. 14:29). Väite profeettojen kantamisesta ulos kuulostaa liioitellulta, koska profeetoilla on tapana muutenkin poistua paikalta sen jälkeen, kun he ovat ilmoittaneet Herran viestin. Suonnon puheesta saa sellaisen kuvan, ettei hän vain siedä sitä, että joku tulee Herran nimessä ojentamaan häntä. 

1. Tess. 5:19-21 (1933/38): "Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;"

Yleisellä tasolla tätä asiaa voi kuitenkin kommentoida. Jos näiden "uloskannettujen" profeettojen joukossa on ollut yksikin Jumalan lähettämä profeetta, Suonto on silloin syyllistynyt vakavaan syntiin, koska hän sanoi profeettojen olleen häiriintyneitä ja ihan sekaisin. Jos näin on tapahtunut, Suonto on menettänyt pelastuksensa (Jes. 22:14; Matt. 5:22; 12:32, 36-37).

Jaak. 3:1-2, 5-6: "Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin. Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa...   ..Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta."

Raamatun hyvin tuntevat tietävät, että yleensä Jumalan lähettää profeettansa nuhtelemaan synneistä ja kehottamaan tekemään parannuksen (esim. Jer. 1:9-10, Jes. 6:8-13). On hyvin tavallista, ettei Jumalan profeettaa kuunnella ja hänet heitetään ulos kokouksesta. Jos profeetta kehottaa seurakuntaa muuttamaan toimintaansa vastaamaan Raamatun opetusta, seurakunnan on parempi niin tehdä. Jos he eivät tee parannusta, heidän nöyristelynsä on silloin pelkkää tekopyhyyttä. Tapani Suonnon opetuksen ja tekemän hedelmän laatua on arvioitu toisessa artikkelissa.

Matt. 23:15, 33-34: "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette...   ..Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion? "Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."

Väärät profeetat tunnistaa huonosta hedelmästä, joka on laittomuus

Yeshua varoitti vääristä profeetoista samalla tavalla, mitä Mooseksen laki asiasta opetti. Väärät profeetat voivat tehdä voimatekoja käyttämällä väärin Jeesuksen nimeä, mutta he eivät pelastu, koska he rikkoivat lakia vastaan (Matt. 7:21-23, 24:24). Väärän profeetan tunnistaa heidän tekemästä huonosta hedelmästä, joka on laittomuus (vert. Ps. 1), mistä kertoo lisää artikkeli: 'Hedelmistä puu tunnetaan'.

Apt. 8:9-11 (1933/38): "Mutta ennestään oli kaupungissa muuan mies, nimeltä Simon, joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa sanoen olevansa jokin suuri; ja häntä kuuntelivat kaikki, pienet ja suuret, ja sanoivat: "Tämä mies on se Jumalan voima, jota kutsutaan 'suureksi'". Ja he kuuntelivat häntä sentähden, että hän kauan aikaa oli noituuksillaan heitä hämmästyttänyt."

Varo susia lammasten vaatteissa
Väärät profeetat voivat saada suuret kansajoukot jopa ylistämään Jeesusta, mutta koska he antavat hyväksyntänsä lain rikkomiselle, niin he itse asiassa johdattavat seurakunnan helvettiin antamalle heille tekosyyn olla noudattamatta lakia. Jeesuksen ylistäminen ei riitä pelastukseen, jos ei ole tehnyt parannusta laittomuudesta, mistä kertoo lisää artikkeli: 'Tehkää parannus ja ottakaa uskovien upotuskaste, niin saatte syntinne anteeksi'. Jos Jeesuksen nimeä käyttämällä tehdään voimatekoja, jotta seurakunta ei noudattaisi Jumalan käskyjä, niin sellainen toiminta ei ole Jumalasta. Pyhä Henki ei toimi Jumalan opetusta vastaan eikä vahvista voimateolla Jumalan opetuksen vastaista toimintaa (Room. 2:18, 7:7, 8:6-8).

Matt. 7:15-23 (1933/38): "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."
(vert. Ps. 1)

Susi lampaan vaatteessa
Väärät profeetat ylistävät usein Jeesusta sekä puhuvat kauniisti Hänen rakkaudestaan ja armostaan. Miksi Yeshua (Jeesus) kuitenkin sanoo heitä raateleviksi susiksi? Sen takia, koska sudet ovat vain pukeutuneet lampaan turkkiin. He voivat opettaa Raamattua joistain kohdin ihan oikein, mutta he eivät opeta oikein, mistä tulee tehdä parannus. Seurakunta ei osaa tehdä parannusta, koska sille on opetettu väärin, mitä synti on (lisää artikkelissa). Sellaisen seurakunta ei pelastu, joka ylistää Jeesusta, mutta ei tee parannusta synneistään (Room. 2:18, Matt. 7:21-23). Väärät profeetat ovat tekopyhiä saarnaajia, jotka eksyttävät seurakunnan helvetin tuleen.

Room. 3:20: "..Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on."

1. Joh. 3:4: "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista."

Ap.t 3:19-20, 26 (1933/38): "Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen...    ..Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä, kun käännytte itsekukin pois pahuudestanne."

Nykyään on hyvin tavallista, että Vanhan testamentin kirjojen ilmoitusta ja niissä olevia säädöksiä kumotaan selittämällä niiden olevan vain vertauskuvallista ilmoitusta. Teologit kutsuvat tätä asiaa hienostuneesti allegoriseksi tulkinnaksi. Tämä on ovela tapa kumota lakia, kun selittää sen olevan jotain muuta, mitä Jumala on alun perin tarkoittanut.

Jer. 8:8-9 (1933/38): "Kuinka saatatte sanoa: 'Me olemme viisaita, ja meillä on Herran laki'? Totisesti! Katso, valheen työtä on tehnyt kirjanoppineiden valhekynä. Viisaat saavat häpeän, kauhistuvat ja joutuvat kiinni. Katso, he ovat hyljänneet Herran sanan - mitä heillä on viisautta?"

Väärät profeetat osaavat olla hyvinkin ovelia. He osaavat tekopyhästi vedota Kristuksen sovitusvereen ja sanoa, että joku osa Vanhasta testamentista on pelkkää vertauskuvaa, koska muuten se loukkaisi Kristusta. He väittävät: "Jumala sanoi minulle..." Jumalan Poika itse sanoi, ettei Hän kumoa Vanhasta testamentista pilkkuakaan pois, joten Jumala ei anna kenellekään tehtäväksi mitätöidä Vanhan testamentin opetusta (Matt. 5:17-19, Luuk. 16:17, Room. 3:31). Raamattu varoittaa antikristuksen hengestä, joka yrittää kumota ja muuttaa Mooseksen lakia (Dan. 7:25, 2. Tess. 2:3). Pietari varoitti eksyttäjistä, jotka vääristelet Raamattua ja erityisesti Paavali kirjoituksia, mistä he saavat kadotustuomion. Miten väärät profeetat laativat opetuksensa, niin siitä kertoo artikkeli: 'Miten käärme juonii ja valehtelee'.

2. Piet. 3:15-16: "..Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia."

Dan. 7:25: "Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain..."

Raamatussa lukee selvästi, jos joku sanoo Jumalan käskyjä raskaaksi taakaksi, niin hän on eksyttäjä, joka ansaitsee rangaistuksen. Sen takia Mooseksen lakia ei saa sanoa raskaaksi taakaksi, koska sitä se ei ole (5. Moos. 30:11-14, 1. Joh. 5:3). Yeshua arvosteli perinnäissääntöjä raskaiksi taakoiksi, mutta kyseessä ei ollut Mooseksen laki vaan juutalaisten kirjanoppineiden itse keksimät säännöt, jotka olivat usein myös lain vastaisia (Mark. 7:6-13, Matt. 23:4-7). Väärät profeetat pilkkaavat Mooseksen lakia raskaaksi taakaksi, millä he yrittävät vähentää seurakunnan motivaatiota noudattaa lakia, joka on kuitenkin kevyt noudattaa.

1. Joh 5:3: "Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa."

Jer. 23:33-40: "Kun tämä kansa, papit tai profeetat kysyvät sinulta: 'Minkä sanan Herra on nyt pannut taakaksemme?', niin vastaa heille: 'Te itse olette tulleet minulle taakaksi, ja minä heitän teidät pois, sanoo Herra.' Jos profeetta, pappi tai joku kansasta nimittää minun sanaani 'Herran taakaksi', minä vaadin hänet ja hänen perheensä sanoistaan tilille!" Puhukaa keskenänne ja kyselkää toisiltanne näin: "Mitä Herra on vastannut? Mitä Herra sanoo?" Mutta älkää enää kysykö: "Mikä on Herran taakka?" Sillä se, joka näin sanoo, saa taakakseen omat sanansa. Te vääristelette elävän Jumalan, Herran Sebaotin, meidän Jumalamme, sanat! Näin teidän tulee kysyä profeetoilta: "Mitä Herra on vastannut sinulle? Mitä Herra sanoo?" Mutta jos te vieläkin puhutte "Herran taakasta", Herra sanoo näin: "Koska te yhä minun kielloistani välittämättä puhutte 'Herran taakasta', minä tempaisen teidät maastanne ja paiskaan luotani pois -- teidät ja tämän kaupungin, jonka minä annoin teille ja teidän isillenne. Minä panen teidän päällenne häpeän ja häväistyksen kuorman, jota saatte lakkaamatta kantaa. Se ei unohdu ikinä."

Hyvin suositusta saarnaajasta Patrick Tiaisesta profetoitiin 2.3.2016, että hän menettää seurakuntansa, koska hän on profetoinut väärin, mitä helluntailaiset eivät juurikaan uskoneet (PDF-tuloste). Helluntailainen saarnaaja Timo Närhi uskoi vakaasti Patrick Tiaisen olevan Jumalan mies ja puolusti häntä kiivaasti televisiohaastatteluissakin, kuten teki moni muukin helluntaiseurakunta. Samana vuonna 2016 Timo Närhi profetoi Seinäjoen helluntaiseurakunnassa Patrick ja Maria Tiaisen ollessa Närhen käsien alla, että he ovat olleet uskollisia ja tulevat saamaan suuria palkintoja, voittoja sekä saamaan aikaiseksi suuren herätyksen. Historia osoittaa, ettei näin tapahtunut. Närhi ja muut Tiaiseen uskoneet eivät osanneet arvioida oikein hedelmien hyvyyttä heidän eksymyksensä takia (lisää artikkelissa).

1.3.2017 julkaistussa Youtube-videossa varoitettiin, että uskoton pappi saa erokirjan. 11.3.2017 annettiin Patrick Tiaiselle käteen kirjallinen profetia, että hän joutuu suureen häpeään syntiensä takia eikä saa syntejään anteeksi (dokumentti, Driven aikaleima 11.3.2017; Jes. 22:14, Joh. 20:21-23). Muutaman viikon jälkeen hän joutui suureen häpeään (IL 4.5.2017). Iltalehti kirjoitti 23.11.2021 otsikolla: 'Patrick, 28, yritti olla kunnollinen aviomies - salattu kaksoiselämä paljastui parkkipaikalla':

"Patrick Tiaisen olisi pitänyt olla jossain ihan muualla, mutta hän oli parkkipaikalla toisen miehen kanssa. Kirkkokunnan jäsen näki miesten autot vierekkäin ja laski yksi plus yksi. Siinä hetkessä salasuhde paljastui ja kaksoiselämän kulissit romahtivat.
– Itkin miehen kanssa autossa, että miksi tätä ei voi ottaa meiltä pois, me joudutaan vielä helvettiin."

Iltalehti 5.5.2017
Tiainen löytyi joidenkin päivien päästä palavasta autosta, minkä jälkeen hänelle annettiin apua (Tiaisen julkinen tiedote, KP 3.5.2017, Tiaisen TV-kommentti, Yle 21.2.2021). Tiainen on itse kertonut tästä asiasta julkisuudessa ja kokemastaan suuresta häpeästä mm. Yle Fem-kanavan ohjelmassa 'Maria ja kesäpuhujat', jakso 3: Häpeä (Yle Areena). Lopulta seurakunta hylkäsi Tiaisen, koska hän oli menettänyt seurakuntansa luottamuksen (julkinen tiedote). Tiaisen tapauksesta kertoo yksityiskohtaisesti artikkeli: 'Elian päivät tulevat nyt Suomeen'. 

Room. 1:25-26: "He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa -- olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen. Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan..."

Jes. 22:14: "Niin minä sain kuulla Herran Sebaotin sanat: -- Tietäkää: tämä synti jää sovittamatta aina kuolemaanne saakka. Näin sanoo Jumala, Herra Sebaot."

Matt. 7:22-23 (1933/38). "Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."

1. Tim. 5:20: "Nuhtele syntiä tekeviä kaikkien kuullen, jotta muutkin pelkäisivät."

Uskotko totuuden vai valheen?

Miksi seurakunnissa on paljon vääriä profeettoja ja valheellista opetusta? Jumala koettelee niitä, jotka tunnustavat uskonsa Jeesukseen Kristukseen. Joka rakastaa enemmän valhetta kuin totuutta, hänen ei kuulukaan pelastua. Rakkaus valheeseen pitää uskovan synnin orjana. Eksytyksen tarkoitus on johdattaa kadotukseen ne, jotka eivät usko totuutta eivätkä halua noudattaa Jumalan käskyjä. Tämän vuoksi seurakunnissa toimii monta antikristusta, jotka opettavat väärin Raamattua ja profetoivat väärien henkien johdattamana, jotta seurakunta eksyisi kadotukseen. Eksytys on voimakas, koska se tulee seurakunnan keskeltä ja niiden pappien suusta, joihin moni luottaa.

Luuk. 22:31-32: "Simon, Simon! Saatana on saanut luvan seuloa teitä niin kuin viljaa. Mutta minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi..."

Eri kirkkokunnissa opetetaan eri tavalla Jeesuksesta, jolloin on tullut monia erilaisia versioita Jeesuksesta. On roomalainen Jeesus, Martti Lutherin Jeesus, helluntailaisten Jeesus, Jehovan todistajien Jeesus ja muissakin uskonnoissa opetetaan Jeesuksesta jne. Kristittyjen vastuulla on itse opiskella Raamattua ja uskoa sitä Yeshua HaMashiachia (Jeesusta Kristusta), josta Raamattu opettaa.

2. Kor. 11:3-4: "Pelkään kuitenkin, että niin kuin käärme kavalasti petti Eevan, teidän mielenne turmeltuu ettekä te enää ole vilpittömiä ja puhtaita suhteessanne Kristukseen. Jos joku tulee luoksenne ja julistaa toista Jeesusta kuin me olemme julistaneet, jos te saatte jonkin toisen hengen kuin sen, jonka olette jo saaneet, tai toisen evankeliumin kuin sen, jonka olette jo ottaneet vastaan, niin sellaista te kyllä hyvin siedätte."

1. Joh. 2:18-19: "Lapseni, viimeinen aika on käsillä. Te olette kuulleet, että on tulossa antikristus, ja niin onkin nyt monia antikristuksia ilmaantunut. Tästä me tiedämme, että viimeinen aika on käsillä. He ovat lähtöisin meidän joukostamme, mutta he eivät olleet meidän joukkoamme. Jos he olisivat kuuluneet meihin, he olisivat pysyneet keskuudessamme. Mutta täytyihän käydä ilmi, etteivät kaikki kuulu meihin."

Juud. 1:4: "Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen."

Tit. 1:16: "He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he kieltävät hänet. He ovat inhottavia ja tottelemattomia, kykenemättömiä tekemään mitään hyvää."

Eksytyksen takana on laittomuuden ihmisen antikristuksen henki, joka on valheen henki. On ensiarvoisen tärkeää opiskella Raamattu kunnolla ja myös Vanha testamentti, jotta tunnistaa sellaiset valheet, jotka opettavat rikkomaan Jumalan lakia vastaan. Laiskat jättävät lain opiskelematta, joten heidän on aina etsittävät joku opettaja, jolta kysyä neuvoa. Silloin on suuri vaara, ettei hän huomaa opettajan pettävän häntä, koska hän ei osaa Raamattua.

2. Tess. 2:3-4, 7-12 (1933/38): "Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala...   ..Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen."

Yksi Jumalan profeetta voittaa neljäsataa väärää profeettaa

Onko suuren enemmistön mielipide oikea? Onko kahden tai kolmen profeetan antama todistus aina vahvistettu oikeaksi? Yeshua opetti, että moni yrittää päästä Jumalan valtakuntaan, mutta vain harva pääsee sisälle (Matt. 7:13-14, Luuk. 13:23-24). Tämä viittaa siihen, ettei suuren enemmistön mielipide ole oikea, koska vain pieni vähemmistö uskovista pelastuu.

Luuk. 13:23-24: "Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" Jeesus vastasi: "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene."

Vain harvat pelastuvat ja samalla tavalla kaikista profeetoista on oikeita vain harva (Matt 7:13-23, 1. Joh. 4:1). Jumala oli päättänyt rangaista kuningas Ahabia hänen synneistään, lähettämällä hänelle eksytyksen, jotta hän tuhoutuisi sodassa. Jumala kysyi enkeleiltään, että miten Ahab voitaisiin eksyttää. Yksi enkeli ehdotti, että hän menee valheen hengeksi vääriin profeettoihin, jotta Ahab uskoisi valhetta ja tuhoutuisi. Joku voi ihmetellä, että miten Jumalan enkeli voi olla valheen henki? Tämä oli vielä sitä aikaa, kun saatanalla ja hänen enkeleillään oli vielä pääsy taivaaseen (vert. Job 1:6-12, Luuk. 10:18, Ilm. 12:7-8). Jumala sallii eksytyksen silloin, kun Hän haluaa koetella ihmisen alttiutta mieltyä valheeseen tai kun Jumala haluaa lähettää tämän kautta rangaistuksen syntiä tekevälle. Neljäsataa väärää profeettaa eksytti Ahabia ja totuuden kertoi vain yksi Jumalan profeetta, joka oli Miika (1. Kun. 22:6). Ei siis ole tavatonta, että yhtä oikeaa profeettaa kohden voisi olla satoja vääriä profeettoja. Tämä vuoksi pitää varautua sellaiseen, että vääriä profetioita on suuria määriä verrattuna Jumalan antamiin profetioihin. Tämä on karu totuus, joten on syytä olla tarkkana, kenen profetioita kuuntelee.

1. Kun. 22:20-23: "Ja Herra sanoi: 'Kuka eksyttäisi Ahabin, niin että hän lähtee sotaretkelle ja kaatuu Ramot-Gileadissa?' Yksi vastasi yhtä, toinen toista, kunnes esiin tuli muuan henki. Se asettui Herran eteen ja sanoi: 'Minä eksytän hänet.' 'Millä tavoin?' kysyi Herra. Henki vastasi: 'Minä lähden sinne ja menen valheen henkenä jokaisen hänen profeettansa suuhun.' Silloin Herra sanoi: 'Eksytä sinä hänet, sinä pystyt siihen. Mene ja tee niin.' Ja niin on käynyt, Herra on lähettänyt valheen hengen kaikkien näiden profeettojesi suuhun. Onnettomuuden hän on sinun osallesi määrännyt!"

Jumalan profeetat noudattavat Mooseksen lakia ja opettavat seurakuntaa myös noudattamaan sitä, kuten tekivät myös Yeshua ja Paavali (Matt. 5:19, 23:1-3; Apt. 24:14; Room. 2:6-13, 3:31, 8:6-8). Lakia opettavat tekevät hyvää hedelmää, koska seurakunta oppii tietämään oikein, mistä tulee tehdä parannus (lisää artikkelissa).

Ps. 1:1-3 (1933/38): "Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt! Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy."

Lakia noudattavat raamatunopettajat tulevat olemaan Jumalan Valtakunnassa suuria, mutta lakia purkavat tuomitaan kadotukseen (Matt. 5:19-20, 7:21-23). Yeshua myös varoitti seurakuntaa, ettei hekään pelastu, jos he eivät noudata lakia paremmin, mitä tekevät ne raamatunopettajat, jotka purkavat lakia, mistä kertoo lisää artikkeli: 'Miten käärme juonii ja valehtelee'.

Matt. 5:19-20: "Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan."

Room. 2:13: "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia."

Pyhä Henki ei ole koskaan Mooseksen lakia vastaan, koska siihen on kirjoitettu Jumalan tahto (Room. 2:18, 7:7, 8:6-8). Pyhä Henki ei siis opeta rikkomaan lakia vastaan, mutta sellaista tekevät väärät henget.

Naisella voi olla profetian armolahja ja hän voi olla jopa Jumalan profeetta, mutta Jumala ei lähetä naisia seurakuntaan puhumaan, mutta voi lähettää profetoimaan esim. valtionjohdolle. Jos joku nainen sanoo, että Herra käski hänen opettaa tänään seurakunnalle ja Herra haluaa puhua tälle seurakunnalle tämän sanoman, niin Herra ei ole sellaista käskyä naiselle antanut. Miksi on näin? Jumala on kieltänyt naisia puhumasta seurakunnassa, joten sellainen profetia ja muu teko ei voi olla Jumalasta, jossa rikotaan Jumalan käskyä. Kun Paavali opetti asiasta, hän vetosi nimenomaan Mooseksen lain käskyyn. Paavali sanoi, ettei Jumalan pyhien seurakunnassa naiset puhu. Jos joku mies tai nainen ei tunnusta tätä käskyä, sitä Jumala ei tunnusta omakseen, minkä vuoksi tätä käskyä on pakko noudattaa.

1. Kor. 14:32-38: "Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan, sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne? Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä." (American Standard -käännöksen alaviitteessä huomautus samasta jakeesta: "Many ancient authorities read "But if any man knoweth not, he is not known". Compare 1 Co 8:3")

1. Kor. 14:38 (Raamattu Kansalle): "Jos joku ei tätä tunnusta, häntä itseään ei tunnusteta." 

1. Tim. 2:11-12: "Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti."

Jae 1. Kor. 14:38 sisältää lopputoteamuksen, jonka 1933/38-käännös kääntää toisen kreikkalaisen tekstimuodon pohjalta, kuin mikä on Nestle-Alandin sekä uusimmassa Yhtyneitten Raamattuseurojen kustantamassa Alandin, Blackin, Metzgerin ja Wikgrenin kreikkalaisessa UT:n laitoksessa. 1933/38-käännös kääntää heikommin tuetun lukutavan mukaisesti: "Mutta jos joku ei sitä ymmärrä (agnoei), niin olkoon ymmärtämättä (agnoeito)". Tämähän on harmistunut tokaisu: "Jos ette käsitä niin olkaa ilman, kunhan vain teette niin kuin minä olen sanonut!" Paremmin tuettu viimeisen sanan lukutapa (agnoeitai) muuttaa harmistuneen tokaisun ankaraksi käskyksi: Joka ei tätä apostolin sanaa tunnusta oikeaksi, häntä Jumalakaan ei tunne ja tunnusta omakseen. Jakeessa 1. Kor. 14:38 on samantapainen kirouksen uhka kuin Paavalin jakeissa Gal. 1:8-9. 
 
Gal. 1:8-9: "Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu. Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu."
 
2. Joh. 1:10: "Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä."

Turun Ilpoisten piiri -seurakuntaa johti pitkään maallikkopastori Tuula Ekbom, jonka apuna on eräs mies. Seurakunta kokoontuu luterilaiselta kirkolta lainatussa kirkossa tiistaisin. Ekbom pyrki esiintymään palavana Jumalan naisena, joka profetoi ja lupaili parantumisia. Koska Jumala on kieltänyt naista opettamasta seurakuntaa, niin Jumala ei ole lähettänyt Tuula Ekbomia puhumaan seurakunnan eteen (1. Tim. 2:11-12).

Jer. 14:14: "Herra sanoi minulle: "Silkkaa valhetta julistavat profeetat minun nimissäni! Minä en ole heitä lähettänyt, en ole antanut heille tehtävää enkä puhunut heille. Valhenäkyjä, tyhjiä ennustuksia ja petollisia kuvitelmiaan he teille julistavat."

Ekbomin vieressä usein istunut henkilö huomasi, että Ekbomilla oli tapana ennen saarnaansa lukea vaivihkaa laatikkoon jätettyjä esirukouslappuja, jolloin hän ilmeisesti halusi saada tietoonsa, minkä sairauksien puolesta pyydettiin esirukousta. Saarnansa lopussa hän kertoi saaneensa näyn, että jollakin on tällainen sairaus ja jollakin toisella tuollainen vaiva, jotka paranevat nyt. Eräs henkilö tunnisti oman sairautensa, koska se kuvattiin tarkasti osoittaen tarkka paikka raajasta. Vaiva ei parantunut sinä iltana, eikä ollut parantunut senkään jälkeen pitkään aikaan. Jäi epäselväksi parantuiko mikään muukaan lueteltu sairaus. Yleisö saattaa eksyä luulemaan vääriä asioita, koska he eivät tiedä kenen sairauksista on kyse, eivätkä pysty selvittämään ovatko he koskaan parantuneet. Jos seurakuntaan tuli vieraileva ulkomaalainen evankelista, joka lupaili epämääräisesti eräiden sairauksien parantumista, niin sen jälkeen Ekbomin oli pakko yrittää laittaa paremmaksi ja lupailla samalla mallilla lisää parantumisia, mikä ei vakuuta. Ekbom teki tällaista, jotta häntä pidettäisiin suurena evankelistana.

Joku voi siitä huolimatta kokea, että hän on parantunut sairaudestaan Ilpoisten piirin tilaisuudessa. Ottamatta mitenkään kantaa tällaisiin tapauksiin, niin on syytä todeta, että jos joku lupaa määrätyn sairauden parantuvat sillä hetkellä ja se ei tapahtuu, niin sellainen ei ole Jumalasta (Jer. 28:9; 5. Moos. 13:1-4, 18:21-22). Tuula Ekbom on hairahtunut seuraamaan vääriä henkiä. Hän on myös mainostanut hengellisiä matkoja Keniaan David Owuoron luokse, joka väittää olevansa kaikkein voimallisin profeetta, mutta hän on väärä profeetta (dokumentti).

On hyvä huomioida, miten alttiita mm. luterilainen kirkko ja helluntaiseurakunnat ovat väärien profeettojen temmellyskentiksi, koska klassiseen kristinuskoon kuuluvat kirkkokunnat antavat hyväksyntänsä olla noudattamatta lakia (lisää artikkelissa). Näissä kirkoissa pikemminkin opetetaan noudattamaan lain vastaisia kirkollisia perinnäissääntöjä, mikä suorastaan houkuttelee väärät henget toimimaan yliluonnollisilla voimillaan, koska heidän tavoitteensa on vahvistaa Jumalan käskyjen rikkomista. Tämän vuoksi tulee olla erittäin varovainen jokaisen luterilaisen tai helluntailaisen saarnaajan kohdalla, joka ei halua noudattaa lakia. On turha mennä sellaisen "profeetan" esirukouspalveluun, joka ei noudata lakia, koska Jumala ei kuuntele sellaisen laittomuuden tekijän rukouksia.

Room. 3:31: "Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo."

Sananl. 28:9: "Joka sulkee korvansa Herran lailta, sen rukouskin on Herralle kauhistus."

Miika 3:4: "Kun te huudatte avuksenne Herraa, hän ei vastaa teille. Hän peittää teiltä kasvonsa, koska tekonne ovat pahat."

1. Piet. 3:12: "Sillä Herran silmät katsovat hurskaiden puoleen, hänen korvansa kuulevat heidän rukouksensa, mutta Herran kasvot kääntyvät pahantekijöitä vastaan."

Väärin toteutunut profetia on merkki väärästä profetiasta

Jumala voi antaa profetioita, joissa ei ole mainittu, missä ajassa ne toteutuvat. On mahdollista, että ne toteutuvat vasta vuosikymmenien päästä, joten profetiaa ei voi todeta toteutumattomaksi, jos siinä ei ole mainittu määräaikaa. On tavallista, ettei Jumala sellaisia aikamääriä anna, koska yleensä ihmisen asia ei ole tietää aikoja ja aikamääriä, mutta eräitä yksittäisiä poikkeuksiakin on (esim. Dan. 9:24-27, Ilm. 11:3).

Apt. 1:6-7: "Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: "Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?" Hän vastasi: "Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut."

Ilm. 11:3: "Minä annan kahdelle todistajalleni tehtäväksi julistaa sanaani säkkivaatteeseen pukeutuneina tuhat kaksisataakuusikymmentä päivää."

Jos joku profeetta antaa jonkun aikamäärän, minkä kuluessa tulee tapahtua joku asia ja se ei toteudu, niin profetiaa ei ole Jumala antanut vaan väärä henki. 

TV7-kanavalla on pyörinyt monta vuotta Sid Rothin ohjelma Yliluonnollista, missä on esiintynyt moni evankelista, joka on paljastunut vääräksi profeetaksi. Siitä huolimatta ohjelmasarjaa on näytetty kanavalla. Ohjelmassa ennustettiin, että koronapandemia loppuu Yhdysvalloissa pääsiäiseen 16.4.2020 mennessä. Sen lisäksi keksittäisiin lääke koronavirukseen 31.12.2020 mennessä. Mitään tällaista ei ole tapahtunut, joten kyseessä oli väärät profetiat. Turun Sanomat kirjoitti 6.4.2020 artikkelissa: 'Korona häipyy pääsiäisenä, kertoi profeetta tv:ssä – "Kyllä profeettoja on", sanoo kanavapomo':

"..lukija on juuri kertonut, että televisiossa sanottiin koronan hiipuvan pääsiäisenä. Naisen mielestä tällaista ilouutista kannattaa jakaa lehdessäkin eteenpäin. Uutinen on kerrottu kristillisen Tv7:n keskusteluohjelmassa. Yhdysvalloissa nauhoitettu ohjelma on käännetty suomeksi nimellä Yliluonnollista, eikä se jätä täyttämättä nimensä mukaista lupausta.

Sunnuntain jaksossa juontaja Sid Rothin vieraina olivat profeetat Emma Stark ja Tracy Cooke. Etenkin Cookella oli kerrottavanaan paljastavia tietoja koronaviruksesta. Hän oli saanut ne enneunessa vieraillessaan Hondurasissa… ..Hänen mukaansa korona alkaa hiipua pääsiäisenä.

– Kun aurinko ja lämpö tulevat, virus häipyy, Cooke kertoi. Täsmällinen päivämäärä on 15. tai 16. huhtikuuta
(2020). Cooke tiesi myös kertoa, että lääke koronaan on tulossa. Se keksitään Israelissa. Stark oli nähnyt saman näyn. Hänen mukaansa koronan kukistava lääke kehitetään vielä tänä vuonna (31.12.2020 mennessä). Samalla tapahtuu läpimurto alzheimerin, syövän ja dementian hoidossa.

Huojentavien tietojen ohella profeetat ja juontaja Roth kertoivat myös rukouksen, joka suojelee uskovaisia koronalta. Ohjelma on edelleen nähtävissä Tv7:n verkkosivuilla…

..Tv7:ää pyörittävän Ristin Tuki ry:n toiminnanjohtaja Mirja Ojares kertoo, ettei tarkistanut koronaohjelmaa etukäteen, mutta katsoi sen sunnuntaina. Hänen mukaansa rohkeat väitteet koronasta eivät edusta kanavan kantaa, mutta toisaalta kanava ei myöskään sanoudu niistä irti.

– Tv7 on laaja-alainen kanava. Meiltä tulee hengellistä ohjelmaa laidasta laitaan.

Ojares kertoo, että sunnuntain jaksosta on tullut valtavasti kiittävää palautetta. Hän uskoo, että kanavan katsojat tekevät itse päätökset siitä, mikä on järkevää...
"

Keijo Lindeman kierteli 1980-luvun alussa ympäri Suomea mainoksilla varustelulla autolla ja ennusti tempauksen tapahtuvan vuonna 1981 ja Jeesuksen tulemuksen tapahtuvan vuonna 1988. Lindeman kertoi tästä asiasta myös kirjassaan: Supervaltojen nousu ja tuho, "Danielin kirjan mukaan" (Ari-paino - Saarijärvi 1978), sekä saarnasi asiasta opetuskaseteillaan. Monet varoittelivat Lindemania, ettei tällaista saa saarnata, mutta hän ei ottanut palautetta huomioon. Kun hänen ennustamiaan asioita ei tapahtunut, niin hän hävisi julkisuudesta pitkäksi aikaa. Tämän jälkeen hän tuli esille toisilla asioilla ja on edelleen levittänyt mm. Maurice Sklarin profetioita muiden varoittelusta huolimatta, vaikka Sklarin aiempi profetia on epäonnistunut (dokumentti). Skalar on esiintynyt myös Sid Rothin ohjelmassa Yliluonnollista. Lindemanin opetuksessa olevista harhaopeista kerrotaan enemmän toisessa artikkelissa.

Turun nolla euron seteli
Kirkkoherra Oiva Salli profetoi vuonna 1993, että Venäjän armeija hyökkää Suomeen 100 päivän kuluessa, minkä hän teki Muurlan (nykyään Salo) seurakunnan nimissä. Profetia ei toteutunut profetian ilmoittamassa 100 päivän määräajassa (asia käsitellään myös artikkelissa). Hän kertoo internetsivuillaan, että profetia lähetettiin mm. pääministeri Esko Aholle ja se uutisoitiin TV-uutisissa. Kun profetia ei toteutunut määräajassa, Salli kertoo ajatelleensa, että profetia epäonnistui. Turun tuomiokapituli antoi 18.8.1993 kirkkoherra Oiva Sallille nuhteet väärän profetian levittämisestä (PDF-dokumentti). Oiva Salli on eläkkeellä ja vaikuttaa tällä hetkellä Turun seudulla.

Myöhemmin Oiva Salli tuli katumapäälle, koska Suomen Sanomat oli julkaissut profetiaa kehuvan artikkelin. Lehden päätoimittajana oli silloin Paavo Väyrynen. Sallin mukaan profetiassa ei ollutkaan virhettä, koska hän kertoo nettisivuillaan profetiasta, että: "..se läpäisi Paavo Väyrysen kriittisen arvion." Tämä ei muuta sitä tosiasiaa, että profetia epäonnistui, joten se ei ollut Jumalan antama.

Väärän rahan arvo on nolla markkaa

Paavo Väyrynen, äärioikeistolaiset ja Sari Essayahin johtama kristillisdemokraatit tekivät keskenään liiton Helsingin kuntavaaleissa vuonna 2017. Kristillisdemokraatit odottivat saavansa useita lisäpaikkoja liiton ansiosta, mutta menettivät puolet paikoistaan Paavo Väyryselle ja häntä tukeneille äärioikeistolaisille.

Aulikki Hartikainen puhui seurakunnan edessä, että kolmen päivän päästä alkaa niin suuri herätys Suomessa, ettei ihmiset mahdu kirkkoon, mitä ei myöskään tapahtunut (lisää artikkelissa). Hilja Aaltonen profetoi, että hänen vielä eläessään Lutherin kirkosta alkaa Suomessa suuri herätys, mutta sekin jäi toteutumatta annetussa määräajassa (lisää artikkelissa). Tästä huolimatta monet organisaatiot ovat valinneet heitä vastuulisiin tehtäviin, vaikka he ovat antaneet väärän profeetan merkin. Tällainen on hyvin kyseenalaista toimintaa ja osoittaa, ettei asiat ole näissä organisaatiossa kunnossa. Raamatun mukaan tällaisia vääriä profeettoja ei saa kuunnella ollenkaan.

5. Moos. 18:21-22: "Jos alatte kysellä mielessänne, mistä tiedätte, mikä sana ei ole lähtöisin Herralta, muistakaa tämä: Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä."

Matt. 7:15, 22-23 (1933/38): "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa...   ..Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'"

Joku voi kysyä, että profeetta Joona uhkasi Niniven kaupunkia tuholla 40 päivän kuluessa, mutta se ei toteutunut. Jumala on ilmoittanut, että hän voi peruuttaa tuomionsa, jos kansa tekee parannuksen. Ninivessä koko kansa alkoi paastoamaan ja katumaan syvästi, jotta Jumala peruuttaisi tuomionsa. Koska kaupunki teki todellisen parannuksen, he säästyivät tuomiolta. Suomen kansassa ei tapahtunut mitään vastaavaa parannusta, kun Oiva Salli ilmoitti 100 päivän määräajasta Venäjän hyökkäykseen. Tämän vuoksi Sallin profetia oli ilmeisen väärä, mitä johtopäätöstä tukee hänen muukin opetuksensa luterilaisena pappina (Sananl. 28:9; Matt. 5:19-20, 7:21-23).

Jer. 18:8-9: "Minä voin päättää, että revin, tuhoan ja hävitän kansan tai valtakunnan. Mutta jos se kansa luopuu pahuudestaan, minä muutan mieleni enkä anna rangaistukseni kohdata sitä."

Joel 2:13: "Repikää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne. Palatkaa Herran, Jumalanne, luo, sillä hän on anteeksiantava ja laupias, hän on kärsivällinen ja hänen hyvyytensä on suuri. Hän voi muuttaa mielensä, peruuttaa määräämänsä rangaistuksen."

Hes. 3:18, 21: "Kun minä sanon jumalattomalle, että hänen on kuoltava, asetan sinut vastuuseen hänestä...   ..Jos sinä varoitat vanhurskasta, ettei hän tekisi syntiä, ja hän ottaa varteen varoituksesi, hän saa elää. Hän saa elää, koska noudatti varoitusta, ja myös sinä pelastat elämäsi."

Sama pätee myös Jumalan lupaamiin lahjoihin. Jos Jumala sanoo, että jostain naisesta tulee kuningatar, hän saa uuden asunnon ja pelastuksen, mutta jos lupauksen saaja ei ole uskollinen Jumalan käskyille, niin Jumala voi peruuttaa antamansa lahjat. Raamatussa on opettavainen tarina, miten kuningatar Vastilta otettiin pois kuningattaren kruunu ja se annettiin neitsyt Esterille, mistä kertoo lisää artikkeli: 'Esteristä tuli uusi kuningatar Vastin tilalle'.

Jer. 18:9-10: "Minä voin myös päättää, että rakennan ja istutan kansan tai valtakunnan. Mutta jos se kansa tekee pahaa eikä tottele minua, minä muutan mieleni enkä anna sille sitä hyvää, minkä olin luvannut."

Israelin kansa on monta kertaa rikkonut Jumalan käskyjä vastaan, mutta Jumala on ilmoittanut pääsäännöstä poiketen, ettei Hän peruuta Israelille lahjaksi antamaa maata, koska Jumala tulee puhdistamaan Israelin kansan jäännöksen synneistä (Room. 11:28-29). Jumala pitää voimassa Israelin kansalle antamansa lupauksen, koska Jumalan suunnitelma on palauttaa lainkuuliaisuus Israelin kansan jäännökseen (Jer. 31:31-34, Hes. 36:26-28).

Jer. 31:33: "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani."

Jumala voi puhua jopa aasin suusta
Joku voi tässä kohtaa kysyä, että miksi Jumala käytti profeettanaan Bileamia, joka toimi Israelin kansan vihollisten toimeksiannosta Israelia vastaan? Bileamin tunnusti Jumalakseen Jehovan, joka on Israelin Jumala, mutta oli altis tekemään syntiä muiden houkutuksesta (4. Moos. 22:18). Tässä yksittäisessä poikkeustapauksessa Jumala näytti voimansa Bileamin kautta erityisellä tavalla. Hän pakotti Bileamin tekemään sellaista, mitä Bileam ei olisi halunnut tehdä. Bileam alkoi profetoimaan Israelin puolesta hänen toimeksiantajiaan vastaan (4. Moos. 22-24). Jumala laittoi jopa aasin puhumaan Bileamille (4. Moos. 22:21-35), kun hän oli tekemässä sellaista, mistä Jumala ei pitänyt. Jumala voi joskus käskeä jopa väärää profeettaa, jotta Jumalan tahto toteutuu. Jumala voi myös suuressa armossaan kutsua syntisen ja eksyneen uskovan lähtemään pois huonosta seurakunnasta profeetallisen sanoman avulla. Yleisesti ottaen on kuitenkin niin, ettei pidä hakeutua sellaisten raamatunopettajien tai profeettojen ohjaukseen, jotka eivät halua noudattaa lakia (Matt. 5:17-20, 7:15-23).

1. Joh. 3:4, 7-10: "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista...     ..Lapseni, älkää antako kenenkään johtaa itseänne harhaan. Joka tekee Jumalan tahdon, on vanhurskas, niin kuin Kristus on vanhurskas. Joka tekee syntiä, on paholaisesta, sillä paholainen on tehnyt syntiä alusta asti. Juuri sitä varten Jumalan Poika tuli maailmaan, että hän tekisi tyhjäksi paholaisen teot. Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta. Tästä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan, ketkä paholaisen lapsia: se, joka ei tee Jumalan tahtoa, ei ole Jumalasta, ei siis myöskään se, joka ei rakasta veljeään."

Jumala voi puhua kenelle tahansa. Israelin Jumala oli käskenyt Egyptin faarao Nekoa lähtemään sotaan Babyloniaa vastaan. Israelin kuningas Joosia yritti estää Nekoa toteuttamasta Jumalan käskyn estämällä Nekon armeijaa kulkemasta Israelin kautta. Neko puhui Joosialle Herran antamia sanoja, että Joosian pitää väistyä hänen tieltään, ettei Jumala tuhoaisi Joosia. Joosia ei väistynyt Nekon tieltä, minkä vuoksi Joosia kaatui taistelussa.

2. Aik. 35:20-23 (1933/38): "Kaiken tämän jälkeen, sittenkuin Joosia oli pannut kuntoon temppelin, lähti Neko, Egyptin kuningas, sotimaan Karkemista vastaan, joka on Eufratin varrella; ja Joosia meni häntä vastaan. Niin Neko lähetti sanansaattajat hänen luokseen ja käski sanoa: "Mitä sinulla on tekemistä minun kanssani, Juudan kuningas? Enhän minä nyt tule sinua vastaan, vaan sitä sukua vastaan, joka on sodassa minun kanssani, ja Jumala on käskenyt minua kiiruhtamaan. Jätä rauhaan Jumala, joka on minun kanssani, ettei hän tuhoaisi sinua." Mutta Joosia ei väistänyt häntä, vaan pukeutui tuntemattomaksi taistellakseen häntä vastaan, eikä kuullut Nekon sanoja, jotka kuitenkin tulivat Jumalan suusta. Niin hän meni taistelemaan Megiddon tasangolle. Mutta ampujat ampuivat kuningas Joosiaa..."

Kun oli aika päästää Israelin kansa pakkosiirtolaisuudesta pois ja jälleenrakentaa Jerusalemin temppeli, niin Jumala käski Persian kuningas Kyyrosta tekemään tämän, vaikka hän ei tuntenut Israelin Jumalaa ollenkaan. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että pakanakuninkaat olisivat Jumalan profeettoja vaan sitä, että Jumala voi yksittäisessä poikkeustapauksessa antaa pakanakuninkaalle tehtävän, jos siihen on erityinen syy.

2. Aik. 36:22-23: "Persian kuninkaan Kyyroksen ensimmäisenä hallitusvuotena Herra toteutti sanansa, jonka profeetta Jeremia oli julistanut. Hän johdatti Kyyroksen kuuluttamaan kaikkialla valtakunnassaan sekä suullisesti että kirjallisesti: "Näin sanoo Kyyros, Persian kuningas: Herra, taivaan Jumala, on antanut minulle kaikki maan valtakunnat. Hän on nyt käskenyt minun rakentaa itselleen temppelin Juudan Jerusalemiin. Kaikkien teidän, jotka kuulutte hänen kansaansa, tulee lähteä sinne. Olkoon Herra, teidän Jumalanne, teidän kanssanne!"

Jumala voi erottaa oman profeettansa, jos hän ei noudata Jumalan käskyjä ja lakia

Onko mahdollista, että Jumala erottaa oman profeettansa? Kyllä on. Kuningas Jerobeam toimitti Betelissä väärää uskonnollista palvelua eksyttäjäpappiensa kanssa. Jumala lähetti profeettansa julistamaan tuomion papeille, että heidän luunsa tullaan polttamaan alttarilla syntiensä takia ja sen vahvistukseksi Jumala teki voimatekoja. Jumala käski profeettaansa palata sen jälkeen suoraan takaisin kotiinsa Juudaan, eikä profeetta saanut jäädä syömään ja juomaan. Profeetta tuli eksytetyksi ja hän palasi takaisin syömään sekä juomaan Jumalan käskyn vastaisesti. Tämän jälkeen Jumala erotti profeettansa tehtävästään. Tiellä tuli vastaan leijona, joka surmasi profeetan, mutta ei surmannut profeetan ratsuna käyttämää aasia (1. Kun. 13).

1. Kun. 13:21-22: "Hän julisti Juudasta tulleelle Jumalan miehelle: "Näin sanoo Herra: 'Sinä et ole noudattanut Herran sanaa etkä ole totellut käskyä, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antoi. Sinä olet kääntynyt takaisin ja syönyt ja juonut paikassa, jossa kielsin sinua syömästä leipää ja juomasta vettä. Tämän vuoksi sinun ruumiisi ei pääse isiesi hautaan.'"

Mal. 2:1-3: "Te papit, teitä koskee tämä sana: ellette kuuntele minua ettekä vilpittömin sydämin kunnioita minun nimeäni, minä annan kirouksen kohdata teitä, minä muutan saamanne siunauksen kiroukseksi", sanoo Herra Sebaot. "Minä lähetän siunauksen tilalle kirouksen, koska ette vilpittömin sydämin kunnioita minua." -- Minä teen teidän sukunne kelvottomaksi papin tehtävään..."

Jumala voi käyttää uskovaa profeettana, vaikka hänellä olisi hengellinen kasvu vielä kesken (Jer. 1:4-10). Jos Jumala johdattaa profeettansa eroamaan esim. luterilaisen kirkon jäsenyydestä ja luopumaan kirkon opeista, mutta profeetta ei tee parannusta annetun armoajan kuluessa, niin Jumala voi erottaa profeetan tehtävistä, vaikka hän olisi profetoinut ihan oikein syntisten pappien luiden polttamisesta alttarilla.

Room. 2:12: "Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla."

Matt. 7:23: "Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."

Kuningas Saulilla oli aluksi Pyhä Henki, mutta koska hän ei noudattanut Jumalan käskyjä, niin Pyhä Henki poistui Saulista. Jumala rankaisi Saulia tottelemattomuudesta lähettämällä häneen riivaajahengen.

1. Sam. 16:14-15: "Herran henki siirtyi pois Saulista, ja Herran lähettämä paha henki alkoi ahdistaa häntä. Saulin palvelijat sanoivat hänelle: "Huomaathan, että Jumalan lähettämä paha henki ahdistaa sinua."

Room. 2:27 (1933/38): "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja."

On valitettavan yleistä sellainen itsekkyys, että ihminen haluaa etsiä verukkeita poiketa Raamatussa olevista käskyistä. Sellaiset ihmiset etsivät sellaisen seurakunnan, joka kertoo jonkun hurskaalta kuulostavan tekosyyn, ettei jotain Raamatussa mainittua käskyä tarvitse noudattaa. Tällaiset ihmiset eivät siedä kuulla totuutta, koska he ovat synnin orjia (Joh. 8:43-47). Tämän vuoksi he menevät kuuluisien evankelistojen rukouspalveluun sen toivossa, että kuulisivat sellaisen profetian, joka antaisi oikeuden olla noudattamatta lakia. Suomessa on tällaisia rukouspalveluja paljon, mutta ne eivät ole Jumalasta vaan tie kadotukseen.

1. Joh. 3:4: "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista."

Joh. 8:34: "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja."

Room 6:16: "Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon."

Älä halveksu profetoimista, mutta koettele kaikki ja pidä se, mikä on hyvää

Profetioita ei saa halveksua, vaan ne tulee koetella. Ei ole oikein suhtautua lähtökohtaisesti kaikkeen profeetallisuuteen torjuvasti, kuten tehdään tänä päivänä monissa seurakunnissa. Profetioiden koettelu on hyvin vaativaa ja se vaatii hyvää Raamatun tuntemista. Sen takia Raamattu kehottaa, että profetiat koetellaan seurakunnassa. Koettelun vaativuuden takia mielipiteet usein jakaantuvat ja seurakunnasta voi saada vääriäkin neuvoja. Jos joku ei pysty ymmärtämään profetiaa tai ei ole varma sen alkuperästä, niin on viisasta sanoa itselleen, ettei tiedä. On parempi jättää profetia odottamaan sitä hetkeä, että siitä sen alkuperästä saa selvyyden, kuin tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä. Jos ei tiedä, miten asia on, niin voi pyytää Jumalaa selventämään asiaa ja jäädä odottamaan, jotta asiaan saisi lisää ymmärrystä.

1. Tess. 5:19-21: "Älkää sammuttako Henkeä, älkää väheksykö profetoimisen lahjaa. Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää."

1. Kor. 14:29: "Samoin profeetoista saa esiintyä vain kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot."

Jos joku vilpitön uskova on saanut profetian, niin sen jälkeen tulee arvioida seurakunnassa, onko se Raamatun mukainen. Jos seurakunta löytää siitä jonkin seikan, mikä antaa aiheen hylätä profetia, mikä tarkoittaa sitä, ettei profetiaa antanut Jumala. Se ei ole mikään häpeä, että on saanut väärän profetian, mutta se on häpeä, jos menee uskomaan ja levittämään vääriä profetioita. Ei ole mikään häpeä, että vanhurskaalla tavalla hylkää saamansa väärän profetian. Kun Jumala antaa omilleen profetian armolahjan, niin Jumala haluaa tutkia, onko Hänen palvelijansa altis uskomaan vääriä yliluonnollisia ilmiöitä, vai onko Hänen profeetallaan selkärankaa koetella kaikki ja pitää vain se, mikä on hyvää. Herramme Yeshua HaMashiach joutui myös samaan koetukseen, kun Saatana yritti eksyttää Häntä paastonsa aikana. Yeshua torjui kaikki valheet, siteeraamalla Raamattua. Väärät profetiat tulee torjua tämän esimerkin mukaisesti perustelemalla, miksi profetia on Raamatun lain vastainen tai siinä on muu valhe.

Luuk. 4:5-7: "Paholainen vei Jeesuksen korkealle paikalle, näytti hänelle yhdessä hetkessä kaikki maailman valtakunnat ja sanoi: "Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdon. Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun." Jeesus vastasi: "On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.'"

Jaak. 4:7-8: "Taipukaa siis Jumalan alaisuuteen, mutta vastustakaa paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta teitä. Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä..."

Huijaaminen tarkoittaa ihmisen luottamuksen väärinkäyttämistä oman edun nimissä (Yle 25.11.2019). Väärät henget käyttävät samoja taktiikoita kuin muutkin huijarit. Talouspetoksia, pyramidihuijauksia ja vääriä profetioita tehdään samoilla kaavoilla:
  1. Hyödynnetään ihmisen luontaista himoa tulla rikkaaksi helpolla. Huijari lupaa lupaa epärealistisen suuria tuottoja, jotka saa näkemättä vaivaa niiden eteen. Tätä samaa taktiikkaa käyttää myös menestysteologia (lisää artikkelissa).
  2. Huijaukset laaditaan hyvin taitavasti ja niitä markkinoidaan tunteisiin vetoavasti, jolloin suuret asiakaskunnat innostuvat niistä jopa uskonnolliseen hurmokseen asti. Väärät profeetat villitsevät myös seurakuntaa huutamisella ja rytmikkäällä taustamusiikilla.
  3. Vedotaan auktoriteettiin. Huijari voi esiintyä viranomaisena tai ollakin viranomainen, minkä vuoksi huijattu ei uskalla kyseenalaistaa hänen toimintaansa. Naisia iskevä pettäjä voi pukeutua lentokapteeniksi voittaakseen uhrinsa luottamuksen, vaikka hänelle ei ole edes lentolupakirjaa. Väärät henget esiintyvät Jumalana ja antavat käskyjä profeetalle, jonka he ovat saaneet erehdytettyä orjakseen (2. Kor. 11:13-15, 1. Joh. 4:1). Monet kristityt luottavat lähes sokeasti suuria yleisöjä kerääviin televisiosaarnaajiin ja kirkon piispoihin. Jos he saavat kuuluisalta evankelistalta huomiota, niin he ovat niin imarreltuja, että uskovat helposti hänelle annetut väärät profetiat.
  4. Kova kiire, jolla estetään asiasta innostunutta harkitsemasta asiaa huolella. Päätös tulee tehdä heti, koska tarjous ei ole huomenna enää voimassa, vaikka onkin.
  5. Jos joku ymmärtää kyseenalaistaa huijauksen, niin se torjutaan voimakkaalla vastahyökkäyksellä syyttämällä arvostelijaa katkeruudesta ja kateudesta. Amerikkalaisessa korkeapaine-myyntitekniikassa pelotellaan asiakasta, jotta hän tekisi heti päätöksen. Jos asiakas ei siitä huolimatta tee päätöstä, niin häntä aletaan haukkumaan. Heikko ihminen ei kestä toisten ihmisten torjutuksi tulemista, joten asiakas voi ostaa tuotteen, ettei häntä haukuttaisi enempää. Saatanan tapa on herjata koko ajan vanhurskaita ihmisiä (Dan. 7:25, Ilm. 13:5-7).
  6. Kun rikoksen uhri huomaa tulleensa petetyksi, niin hän kärsii taloudelliset tappiot hiljaisuudessa ja häpeän tunne huijatuksi tulemisesta estää häntä tekemästä rikosilmoitusta. Samalla tavalla Aadam ja Eeva häpesivät puiden lehtien takana itseään eivätkä tunnustaneet syntiäänkään Herralle (1. Moos. 3:7-13). Väärään profetiaan erehtynyt ei kehtaa tunnustaa, ettei hänelle puhunutkaan Jumala.



Jos ihmisellä on itsekäs halu saada lain käskystä poikkeava ohje, niin silloin hän saa helposti väärän profetian. Ihminen etsii luontaisesti vahvistusta omille mielipiteille muiden ihmisten sanomisista. Väärät henget tietävät, mitä kohtaa Mooseksen laista ihminen ei halua noudattaa, joten he antavat jonkun tekosyyn tai suoranaisen käskyn, jolla he saavat ihmisen rikkomaan Jumalan tahtoa. Kokenut profeetta tuntee Mooseksen lain hyvin ja torjuu kaikki sanomat, joissa yllytetään rikkomaan lakia vastaan.

1. Moos. 3:1-6: "Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: "Onko Jumala todella sanonut: 'Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta'?" Nainen vastasi käärmeelle: "Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä. Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: 'Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi.'" Silloin käärme sanoi naiselle: "Ei, ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan." Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi."

1. Aik. 21:1-3: "Saatana nousi Israelia vastaan ja viekoitteli Daavidin toimittamaan Israelissa väenlaskun. Daavid sanoi Joabille ja kansan johtomiehille: "Kulkekaa Beersebasta Daniin asti ja laskekaa Israelin väkiluku. Ilmoittakaa sitten lukumäärä minulle." Joab vastasi: "Vaikka Herra lisäisi kansansa satakertaiseksi, olisivathan kaikki silti sinun palvelijoitasi, herrani ja kuninkaani. Miksi haluat tällaista, herrani? Miksi tahdot saattaa Israelin rikkomukseen?" (vert. Sak. 4:11: "..Ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot...")

Luuk. 4:9-12: "Paholainen vei Jeesuksen Jerusalemiin, asetti hänet temppelimuurin harjalle ja sanoi: "Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas. Onhan kirjoitettu: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.'" Jeesus vastasi: "On myös sanottu: 'Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.'"

Väärät henget iskevät juuri sillä hetkellä, jolloin ihminen on heikoimmillaan tai muuten ihmisen heikkoon kohtaan. Aadamin heikko kohta oli hänen vaimonsa Eeva, jonka kautta käärme sai ujutettuaan valheensa myös Aadamille. Paastoavan ihmisen heikko kohta on paaston loppuhetket, jolloin hän on nälkäisimmillään. Kokenut profeetta on pitänyt säädetyt paastot ja hänen tahdonlujuutensa on vahvistunut, jottei hän lankea lihallisiin kiusauksiin (Room. 8:5-13).

Luuk. 4:1-4 (2017) "Jeesus palasi Jordanilta täynnä Pyhää Henkeä, ja Henki kuljetti häntä erämaassa, ja perkele kiusasi häntä neljäkymmentä päivää. Hän ei syönyt mitään niinä päivinä, mutta kun ne olivat päättyneet, hänen tuli nälkä. Perkele sanoi hänelle: "Jos sinä olet Jumalan Poika, sano tälle kivelle, että se muuttuu leiväksi." Jeesus vastasi hänelle: "Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta Jumalan sanasta.'"

5. Moos. 8:3: "Tehdäkseen teidät nöyriksi hän piti teitä nälässä ja ruokki teitä sitten mannalla, jota ette olleet ennen maistaneet, eivät myöskään teidän isänne. Hän halusi osoittaa teille, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta mitä Herra sanoo."

Matt. 16:21-23: "Tästä lähtien Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista. Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: "Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!" Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: "Väisty tieltäni, saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"

Väärät henget antavat ohjeensa viime tingassa, ettei niiden sisältöä ehdi punnita. Ajaessa autoa profeetta voi kuulla sydämessään risteykseen tultaessa viime tingassa, että: "Rakas poikani, voitko ystävällisesti kääntyä oikealle". Profeetta kiinnittää huomiota siihen, että häntä imarrellaan kutsumalla rakkaaksi pojaksi, jolloin hän ei sen enempää ajattele, vaan kääntyy oikealle. Sitten hän huomaa ajavansa yksisuuntaista katua väärään suuntaan. Kokenut profeetta tunnistaa, milloin ohje on annettu tarpeettoman myöhään, jolloin profeetta ei toimi ennen, kuin on saanut selvyyden asiasta, vaikka olisi kuinka kiire. Kokenut profeetta ajattelee, ettei hän tiedä, kuka puhuu, joten hän ajaa suoraan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Kokenut profeetta tietää, että Herra voi antaa määränpään jo ennen matkalle lähtemistä, jolloin profetian voi koetella rauhassa. Profetioiden koettelu on monesti työlästä ja aikaa vievä tehtävä. Jumala näkee tulevaisuuteen, joten Hän osaa antaa ohjeensa sopivaan aikaan, jotta viestin voi rauhassa koetella ja Hänen vanhurskas tahtonsa toteutua hyvässä järjestyksessä (1. Kor. 14:32-33). Väärät henget eivät tiedä kaikkea tulevasta, joten he joutuvat odottamaan sopivaa tilaisuutta iskeä väärällä profetialla. Pahojen henkien toimintaa voi kuvata sanonnalla "tilaisuus tekee varkaan".

Sananl. 3:21-26: "Säilytä, poikani, harkinta ja maltti, älä päästä niitä silmistäsi, sillä ne ovat sinun elämäsi tae, ne ovat kaulaasi kiertävä koru. Näin kuljet tietäsi turvallisesti, et jalkaasi loukkaa, ja maata mentyäsi nukut rauhallisesti, et mitään pelkää. Älä säikähdä vaaraa, joka äkisti kohtaa, tuhon myrskyä, joka yllättää jumalattomat, sillä Herra on sinun tukesi ja turvasi, hän varjelee jalkasi ansoilta."

Sananl. 21:5: "Uutteruus ja harkinta tuo menestyksen, turha kiire vie köyhyyteen."

Luuk. 4:13: "Kiusattuaan näin Jeesusta kaikin tavoin paholainen jätti hänet joksikin aikaa rauhaan."

Sitten on asioita, joista on mahdoton sanoa, ovatko ne Herrasta vai ei. Raamattu opettaa, että profetioihin voi pyytää myös vahvistuksen. Tuomari Gideon pyysi useita yliluonnollisia ihmeitä, jotta hän uskoisi Jumalan antaman profetian, että hänestä tulee Israelin tuomari, joka pelastaa kansan vihollisten käsistä. Kysymys oli myös hyvin vakavasta asiasta, sillä Herra oli lähettämässä Gideonia sotaan.

Tuom. 6:36-40: "Gideon sanoi Jumalalle: "Osoita minulle, että todella teet minusta Israelin pelastajan, kuten olet luvannut. Minä tuon vastakerittyä villaa puimatantereelle. Jos huomisaamuna villassa on kastetta mutta maan pinta on kuiva, minä tiedän, että sinä teet minusta Israelin pelastajan, kuten olet luvannut." Kun Gideon varhain seuraavana aamuna puristi villoja, hän sai niistä puserretuksi kastetta kokonaisen maljallisen. Silloin Gideon sanoi Jumalalle: "Ethän vihastu minuun, jos vielä tämän kerran puhun sinulle. Anna minun tehdä villoilla vielä yksi koe. Tällä kertaa pysykööt villat kuivina, vaikka maa niiden ympärillä on kasteesta märkä." Ja Jumala teki sinä yönä niin. Villat olivat kuivia, vaikka maa oli kauttaaltaan kasteesta märkä."

Koska myös väärät henget pystyvät puhumaan profetian armolahjan saaneen sydämeen, niin profetian kuulija voi vaatia todisteita siitä, että hänelle puhuu Jumala. Vahvistuksen pyytäminen soveltuu erityisesti sellaiseen tilanteeseen, että Jumala käskee tekemään jotain sellaista, minkä Raamatun mukaisuutta on mahdoton sillä hetkellä arvioida tai kyseessä on tärkeä asia. On parempi olla noudattamatta sellaista käskyä, jonka alkuperä ei ole selvitettävissä, kuin hosua kiireellä ja noudattaa väärän hengen antamaa ohjetta. Jumala ymmärtää, miten vaikeaa on koetella profetioita, joten Hän antaa riittävän ajoissa käskynsä, jotta profeetta voi koetella kuulemansa rauhassa ja tarvittaessa pyytää kuulemaansa vahvistuksia. 

Jumala ei ole pahoillaan siitä, että profetioita arvioi ajan kanssa ja tarvittaessa pyytää vahvistuksia, koska silloin Jumala näkee sen, ettei väärät henget pysty ottamaan profeettaa valtaansa. Jos profetia on Jumalasta, niin Hänelle ei ole mikään ongelma antaa vahvistuksia. Kun Jumala oli luvannut antaa Abrahamin suvulle Israelin maan omaksi, niin Abraham kysyi Jumalalta, mistä minä tiedän, että saan tämän maan omakseni? Jumala käski Abrahamin halkaista uhrieläimiä ja laittaa niiden puolikkaat vastakkain. Yöllä Jumala teki voimateon ja tuli kulki uhrielämien puolikkaiden välistä. Samanlaisena vahvistuksena voi pitää sitä, että Abrahamin vaimo Saara tuli hedelmällisyytensä menettämisen jälkeen vielä raskaaksi ja synnytti Iisak-pojan, josta polveutuisi suuri kansa, mistä Jumala oli Abrahamille lupauksen antanut (1. Moos. 15:2-6, 18:10-14; vert. Simson, Tuom. 13).

1. Moos. 15:7-10, 17-18: "Herra sanoi Abramille: "Minä olen Herra, joka toin sinut Kaldean Urista antaakseni sinun omaksesi tämän maan." Mutta Abram kysyi: "Herra, minun Jumalani, mistä minä voin tietää, että saan sen omakseni?" Silloin Herra sanoi hänelle: "Hae kolmivuotias hieho, kolmivuotias vuohi, kolmivuotias pässi, metsäkyyhky ja kyyhkysenpoikanen." Ja Abram haki ne kaikki, halkaisi ne keskeltä ja asetti kunkin eläimen puolikkaat vastakkain; lintuja hän ei kuitenkaan halkaissut...    ..Auringon laskettua tuli pilkkopimeä, ja silloin näkyi uunin savuava roihu ja soihdun lieska, joka liikkui uhrilihojen välissä. Sinä päivänä Herra teki Abramin kanssa liiton ja lupasi hänelle: "Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan Egyptin rajapurosta Eufratin suureen virtaan saakka,"

Lopuksi on hyvä todeta sellainen, ettei Jumalalla on tarvetta koko ajan antaa profetioita ohjatakseen ihmistä, jos ihminen voi löytää pätevän toimintaohjeen laista. Jumala ohjailee ihmisten tahtomista ja tekemistä myös mielihalujen sekä olosuhteiden kautta, joten Jumala saa ihmisen tekemään tahtomansa asiat ilman sanallisia käskyjä. Kun ihminen tahtoo etsiä Jumalaa, niin hänen tulee aloittaa se opiskelemalla Raamattu hyvin. Jumalan lain noudattaminen tekee ihmisestä viisaan. Paavali mukaan yksi Pyhän Hengen hedelmistä ja armolahjoista on viisaus, joka tulee Jumalan laista (1. Kor. 12:4-11).

Fil. 2:13: "sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi."

2. Tim. 3:15-17: "Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen. Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä."

Ps. 119:97-100, 104: "Kuinka rakastankaan sinun lakiasi! Kaiken päivää minä sitä tutkin. Sinun käskysi ovat alati ohjeenani, ne tekevät minut vihollisiani viisaammaksi. Olen oppineempi kuin kaikki opettajani, kun tutkin sinun liittosi säädöksiä. Olen viisaampi kuin kansan vanhimmat, kun noudatan sinun säädöksiäsi...   ..Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä. Sen tähden minä vihaan kaikkia valheen teitä!"

Joh. 10:35: "..eikä pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi."

Koetelkaa kaikki ja pitäkää sen, mikä on hyvää

Mikael opettaa tällä videolla samasta aiheesta, mikä on hyvä kertaus tähän asiaan. Video käsikirjoituksen voi lukea myös PDF-dokumentista.