sunnuntai 11. elokuuta 2013

Pyhän Hengen pilkkaa ei saa anteeksi


* Kaikki likaisimmat synnit voi saada anteeksi, mutta Pyhän Hengen pilkkaa ei saa anteeksi
* Pyhän Hengen pilkka johtaa helvetintuomioon, eikä sen jälkeen voi enää pelastua
* Anteeksiantamatonta syntiä on pilkata Pyhän Hengen tekemää voimatekoa, joka tehdään vanhurskaan opetuksen vahvistukseksi.

* Kuolleista heräämisen arvostelu pahojen henkien tekemiseksi on aina anteeksiantamatonta Pyhän Hengen pilkkaa
* Jumalan todistajaa hulluksi pilkannut ansaitsee upottamisen helvettin tuleen
* Taivaan Isän antaman ohjeen mukaisesti mainitaan varoittavina esimerkkeinä muutama henkilö, jotka ovat tehneet syntiä, mitä he eivät voi saada enää anteeksi
* Suomeen tulee Pyhän Hengen pilkan tuomioiden aika


Pyhän Hengen pilkka on vakava synti

Älä koskaan herjaa Jumalan Henkeä
Yeshua HaMashiachin (Jeesuksen Kristuksen) sovitusveri puhdistaa mitä likaisimmat synnit, mutta poikkeuksia on. Yksi poikkeus on Pyhän Hengen pilkka, jota ei voi saada anteeksi. Pilkkaaja joutuu varmasti helvettiin.

Yeshualla (Jeesuksella) on yksin tuomiovalta viimeisellä tuomiolla. Sen takia meidän ihmisten tulee olla hyvin varovaisia sen suhteen, ettemme totea jonkun syyllistyneen Pyhän Hengen pilkkaan kevyillä perusteilla. Yeshua voi kuitenkin itse kertoa varoittavana esimerkkinä jossain yksittäisessä tapauksessa profeettansa kautta, onko joku joutunut helvettiin tai taivaaseen (Joh. 20:21-23, Matt. 16:17-19). Silloin se on Jumalan Sanaa. Raamattu antaa varoittavina esimerkkeinä tuomituista mm. kuningas Saulin, Juudas Iskariotin, antikristuksen ja hänen väärän profeettansa. Jumala on myös meidän ajassa halunnut kertoa varoittavina esimerkkeinä sen, millainen elämä johtaa helvettiin ja miten voi pelastua.

Mitä tarkoitetaan, kun puhutaan Pyhästä Hengestä

Jumalalla on seitsemän Henkeä. He rakastavat palavasti toisiaan. He ovat erottamattomasti kiinni toisissaan, He ajattelevat koko ajan samalla tavalla, ovat kaikkialla yhtä aikaa läsnä, toimivat koko ajan samalla tavalla ja He ovat yksi Jumala. Kyseessä on ikään kuin seitsemän Hengen kuorolaulu, jonka kuulee samasta yhdestä Jumalasta. Pyhää Henkeä voi sanoa myös Pyhyyden Hengeksi, sillä Hän on Pyhistä Pyhin. Isä, Poika sekä Pyhä Henki ovat yksi ja sama Jumala, minkä takia Jumala on yksi ja ainoa, eikä muita jumalia ole.

Room. 1:2-4: "Julistamani evankeliumi, jonka Jumala on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa, on sanoma hänen Pojastaan. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme..."

Pyhä Henki on läsnä kaikkialla ja näkee kaiken (Sak. 3:9, Ilm. 5:6). Pyhässä Hengessä syntyy Jumalan ajattelu, kommunikaatio eli puhuttu sana, rakkaus sekä muut tunteet, josta kumpuaa Jumalan rajattoman suuri voima.

Ilm. 5:6: "Ja minä näin, että valtaistuimen ja neljän olennon edessä vanhinten keskellä seisoi karitsa. Se oli kuin teurastettu, ja sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää -- ne Jumalan seitsemän henkeä, jotka on lähetetty kaikkialle maailmaan." 

Ps. 139:6-7: "Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä. Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?" 

Jes. 11:2 (1933/38): "Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki."

Kun neitsyt Maria tuli raskaaksi, niin se oli Pyhän Hengen voimateko. Yeshua (Jeesus) sikisi Pyhän Hengen voimasta. Pyhä Henki asetti suoraan Marian kohtuu siemenen, mitä tarvittiin Marian tulemiseksi raskaaksi. Pyhä Henki on mm. Jumalan Voima toiminnassa.

Luuk. 1:35: "Enkeli vastasi: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi."

Matt. 1:20-21: "Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä." (Enkeli sanoi Jeesus-nimen hepreaksi Yeshua, joka merkitsee Jehova pelastaa).

Pyhä Henki on hepreaksi Ruach HaKodesh. Ruach tarkoittaa tuulta, hengittämistä ja henkeä, joka kertoo myös elossa olemisesta. Kun Jumala loi Aadamin, niin Jumala puhalsi hänet eläväksi ihmiseksi. Pyhä Henki on ollut mukana luomassa maailmaa.

1. Moos. 1:1-3: "Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli."

Ps. 104:27, 30: "Kaikki luotusi tarkkaavat sinua, Herra, ja odottavat ruokaansa ajallaan... ..Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää, näin uudistat maan kasvot."

1. Moos. 2:7: "Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento."

Vain Jumala pystyy herättämään ihmisen kuolleista (1. Kun. 17:24). Vain Jumala pystyy luomaan uutta elämää. Jumala on elämän ja kuoleman Herra (Ilm. 1:18).

Mitä Raamattu sanoo Pyhän Hengen pilkasta 

Raamatussa on opetettu, mitä on Pyhän Hengen pilkka. Kun luette tätä artikkelia pidemmälle, niin huomaatte, että kyseessä on aina tapauskohtainen kokonaisharkinta Herralta. Sen takia en voi antaa täysin tyhjentävää vastausta tästä asiasta, mutta voin antaa suuntaviivoja asiasta. Eräät teot ovat kuitenkin niin selkeitä, että ne voidaan Raamatun opetuksen perusteella laskea Pyhän Hengen pilkkaamiseksi. Kerron Herran nimenomaisesta pyynnöstä varottavina esimerkkeinä eräistä henkilöistä, jotka ovat syyllistyneet Pyhän Hengen pilkkaan.

Pyhän Hengen pilkan määritelmä löytyy evankeliumeista. Yeshua oli juuri parantanut miehen Pyhän Hengen voimalla (Matteus 12:22-24). Fariseukset eivät hyväksyneet Yeshuaa ja pilkkasivat Hän tekemien sairaiden parantamisten tapahtuneen paholaisen voimin, mikä oli Pyhän Hengen pilkkaamista, mitä ei voi saada anteeksi.

Matt. 12:22-24: "Sitten Jeesuksen luo tuotiin sokea ja mykkä mies, jota vaivasi paha henki. Jeesus paransi hänet, niin että mies puhui ja näki. Kaikki olivat ihmeissään ja kyselivät: "Entäpä jos tämä on Daavidin Poika?" Mutta kun fariseukset kuulivat sen, he sanoivat: "Itsensä belsebulin, pääpaholaisen, avulla hän pahoja henkiä karkottaa."

Joka vastustaa Pyhää Henkeä puhumalla sitä vastaan esim. herjaavin sanoin, ei saa syntiään anteeksi. Pyhän Hengen pilkkaamisessa on kyse siitä, että Jumalan Henkeä herjaa saastaiseksi. Jos joku käyttää sanoja saatanallinen, demoninen, sairas, sekopää, mielisairas, hihhuli jne., niin hän väittää toisen henkeä saastaiseksi. Jos tällä tavalla herjaa Pyhää Henkeä, syyllistyy anteeksiantamattomaan syntiin.

Matt. 12:31-37: "Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaamista ei anteeksi anneta. Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa.

"Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi." 

Kirjanoppineet, lakihenkiset ja uskonnollisia rituaaleja toistavat ihmiset (esim. fariseukset) etsivät usein tikulla kirjoituksista syitä, miksi parantuminen ei olisi Herrasta ja vielä uskaltavat sen sanoa suullaan. Tämä voi johtua siitä, etteivät he halua hyväksyä Yeshuan (Jeesuksen) opetusta ja, että Pyhä Henki vahvisti voimateoilla Yeshuan puheet olevan totta. Jos Raamatusta vain valikoi mieleiset virkkeet ja sivuuttaa muut, niin tällainen itsekäs korvasyyhyyn luku vie pois tuntemasta Jumalaa. Silloin vääriä omia mielipiteitä kiivaasti puolustava voi langeta Pyhä Hengen pilkkaan. Jos Jumalan todistajan toimintaa ja opetusta vastustaa siten, että alkaa pilkkaamaan Pyhän Hengen tekemiä voimatekoja pahojen henkien aikaansaamiksi, niin silloin syyllistyy Pyhän Hengen pilkkaan. Sitä ei voi saada anteeksi ja tuomio helvettiin on varma. 

2. Kor. 12:12: "Olenhan teidän keskuudessanne todistanut olevani oikea apostoli, kun olen tehnyt tunnustekoja, ihmeitä ja voimatöitä yhden toisensa jälkeen."

Johannes Kastaja lähetti viestin kysyäkseen Yeshualta, että oletko sinä se Messias. Yeshua vastasi viisaasti. Hän ei vastannut, kuka Hän on, vaan kertoi, mitä Hän tekee. Tästä saamme mekin viisasta oppia, miten arvioida pappeja ja muita seurakuntalaisia. Älkää arvioiko heitä pelkästään sen perusteella, miten he opettavat, vaan katsokaa myös, mitä he tekevät. Älkää katsoko pelkästään heidän ihmisten nähtäväksi tuomiaan hyviä tekoja (huom. Matt. 6:1-4), vaan katsokaa elävätkö he synnissä.

Yeshua vastasi, että kuolleita herää, sairaita paranee ja köyhille opetetaan Jumalan Sanaa. Lopuksi Hän sanoi, että autuas on se, joka ei loukkaannu Häneen. Autuas tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, joka pelastuu Taivaaseen.

Matt. 11:2-6 (193338): "Mutta kun Johannes vankilassa ollessaan kuuli Kristuksen teot, lähetti hän opetuslapsiansa sanomaan hänelle: "Oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän toista odottaman?" Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: sokeat saavat näkönsä, ja rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, ja kuurot kuulevat, ja kuolleet herätetään, ja köyhille julistetaan evankeliumia. Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun."

Yeshua opetti, ettei ne pelastu, jotka loukkaantuvat, kun Hänen opetuksensa vahvistukseksi Pyhä Henki tekee voimatekoja. Pyhän Hengen pilkkaa tehdään usein siten, että joku suuttuu tai muuten lähtee kärkevästi arvostelemaan sitä sananjulistajaa, jonka käsien alla Pyhä Henki tekee voimatekoja vahvistaakseen sananjulistajan opetuksen olevan totta. Pyhän Hengen pilkka liittyy Pyhän Hengen vastustamiseen.

Yeshua opetti synagogassa jotain sellaista, mikä oli totta, mutta jota yleisö ei kestänyt kuunnella. Jos Pyhä Henki olisi vielä vahvistanut jollakin voimateolla sen, että Jeesus puhuu totta, niin tällainen raivostuminen olisi johtanut lopulliseen pelastuksen menettämiseen. Olen itse omin silmin nähnyt ja korvin kuullut, kun suomalaiset maineikkaat kirjanoppineet eivät ole sietäneet jotain sananjulistamista tai opetusta niin, he ovat täynnä väärä itseluottamusta puhuneet suustaan itselleen varman tuomion helvettiin. Tässä artikkelissa ota esille varoittavia esimerkkejä myöhemmin.

Luuk. 4:24-28 (RK): "Hän jatkoi: ”Totisesti minä sanon teille: yksikään profeetta ei ole arvos­tettu kotikaupungissaan. Minä sanon teille totuuden: Is­raelissa oli monta leskeä Elian aikana, kun taivas oli suljettuna kolme vuotta ja kuusi kuukautta ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Mutta Eliaa ei lähetetty kenen­kään heidän luokseen vaan leskivai­mon luo Sarpatiin, Siidonin maahan. Ja Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtä­kään heistä ei puhdistettu, ainoastaan syyrialainen Naaman.” Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan."

Harkitsemattomat sanat ovat niitä, joiden perusteella annetaan tuomiot helvettiin. Pelastuksen menettämiseen voi riittää painavasti pilkkaavat sanat. Markuksen evankeliumi kertoo samasta asiasta:

Mark. 3:22, 28-30: "Mutta lainopettajat, joita oli tullut Jerusalemista, sanoivat: "Hänessä on belsebul, itsensä pääpaholaisen voimin hän pahoja henkiä karkottaa."...  ..Totisesti: Kaikki tullaan antamaan ihmisille anteeksi, kaikki synnit ja herjaukset, miten he sitten herjaavatkin. Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin." He näet olivat sanoneet, että Jeesuksessa oli saastainen henki"

Vain Kaikkivaltias Maailman Luoja voi herättää ihmisen kuolleista. Paholaisella ei ole mitään kykyä herättää ketään pitkään kuolleena ollutta henkilöä. Kun ihminen kuolee, hänen ruumiistaan irtoaa henki. Vain Pyhä Henki voi luoda kuolleesta ruumiista elävän ja palauttaa ruumiseen hengen. Tämän totuuden tietävät hyvin kaikki Raamattua opiskelleet, varsinkin pastorit ja muut kirjanoppineet. Jos joku herättää kuolleista ihmisen Herran Yeshua HaMashiachin nimessä, tämän ihmeen tekee aina Pyhä Henki.

Joh. 11:25: "Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä.."

Ilm. 1:17-18: "..Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.

Jos joku väittää kuolleista herättämisen tapahtuneen pahojen henkien voimalla, niin hän tekee Pyhän Hengen pilkkaa ja menettää pelastuksen taivaaseen. Pitäkää visusti kielenne kurissa tämän asian suhteen. Jos joku on sitä mieltä, että sananjulistajan opetus ei ole Jumalasta, niin tulkoon itse ensin herättämään jonkun toisen kuolleen, jos siihen pystyy, muuten pitäköön suunsa kiinni.

Miksi Pyhän Hengen pilkka johtaa helvetintuomioon

Kun luemme Raamattua, meidän tulee hyvin tuntea Jumala, jotta ymmärrämme oikein Hänen sanansa. Raamattuakin tulee lukea siten, että mitä meidän tuntema Jumala on aina kussakin Raamatun kohdassa tarkoittanut. Jumala on hyväksynyt jokaisen Raamatun kirjaimen Valtaistuinsalissaan. Jumala on hyvin kirjannut asiat Raamattuun ja sanoma on yksikertaista sekä selkeää. Raamatun sanoman merkitys aukeaa meille siitä, että opettelemme tuntemaan Jumalan persoonan ja opiskelemme koko Raamatun läpi lisäksi rukoillen.

Pyhän Hengen pilkka syntinä avautuu meille, kun ymmärrämme sen, miksi Jumala ei voi enää elää pilkkaan syyllistyneen ihmisen kanssa. Pyhän Hengen pilkassa on kyse sellaisesta synnistä, joka aiheuttaa peruuttamattomasti sellaisen epäluottamuksen ihmisen ja Jumalan välille, ettei paluuta enää ole. Synti paljastaa ihmisen vapaasta omasta tahdosta sellaista kapinallisuutta, epäluotettavuutta tai muuta pahuutta, ettei yhteiselo Jumalan ja ihmisen välillä ole mahdollista edes Taivaassa.

1. Sam. 15:23: "Kapinointi on noituuden vertainen synti, röyhkeys on kuin pettävät jumalankuvat. Sinä olet hylännyt Herran sanan. Siksi Hän hylkää sinun kuninkuutesi."

Asiaa voi jäsennelle myös siten, että ihminen voi olla aktiivinen ja ottaa vastaan Yeshuan eli Jeesuksen pelastajanaan, jolloin pelastuu taivaaseen. Ihminen voi olla passiivinen ja hiljainen ateisti, jolloin ei ole päässyt taivaaseen, mutta myöhempi parannuksen tekeminen ja pelastuminen on vielä mahdollinen. Jos ihminen aktiivisesti vastustaa Jumalaa, niin lähestymme sellaista Pyhän Hengen pilkkaa, josta menettää pysyvästi pelastuksen ja saa varman tuomion helvettiin. Ei ole mitenkään harvinaista, että kirjanoppinut raamatunopettaja vastustaa Jumalaa, jos hän alkaa kiivastuksissaan arvostelemaan jotain toista tahoa erimielisyyksien johdosta.

Raamatussa on periaate, että Herran nimi on Pyhä. Herra on kunnioitettava Isä. Sen takia Jumala ei salli nimeään pilkattavan. Oli uskossa tai ei, niin ollaan aina vaarallisilla vesillä, jos aletaan halveksumaan Herraa tavalla tai toisella. Mooseksen laissa on varoittava esimerkki egyptiläisen isän pojasta, joka alkoi pilkkaamaan Israelin Jumalan nimeä. Hän sai siitä kuolemantuomion, mikä tarkoittaa, että Herran pilkkaaminen on kuolemansyntiä.

Matt. 6:9: "..Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi."

Gal. 6:7-8: "Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän.

3. Moos 24:10-16: "Eräs mies, jolla oli israelilainen äiti mutta egyptiläinen isä, joutui israelilaisten leirissä liikkuessaan riitaan israelilaisen miehen kanssa. Hän kirosi ja pilkkasi Herran nimeä, ja siksi hänet vietiin Mooseksen luo. Miehen äiti oli Selomit, Dibrin tytär, Danin heimoa. Mies päätettiin pitää vangittuna, kunnes Herra ilmoittaisi, mitä hänelle oli tehtävä. Herra sanoi Moosekselle: "Vie rienaaja leirin ulkopuolelle, ja kaikki, jotka kuulivat hänen sanansa, pankoot kätensä hänen päänsä päälle. Sitten kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi. Sano israelilaisille: Jokaisen, joka herjaa Jumalaansa, on kannettava vastuu synnistään. Se, joka pilkkaa Herran nimeä, surmattakoon. Kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi, olipa hän maahan muuttanut siirtolainen tai syntyperäinen israelilainen. Hänet surmattakoon, koska hän on pilkannut Herran nimeä."

Aiheeton pelko ja paatumus

Voiko uskosta osaton syyllistyä Pyhän Hengen pilkkaan? Suomessa opetetaan koulussa erittäin hyvin kristinuskon perusasiat. Sen lisäksi lähes kaikki suomalaiset ovat käyneet rippikoulun. Vaikka koskaan eivät olisi olleet uskossa, niin ovat ymmärtäneet sen, mitä vastaan taistelevat. Sen takia uskosta osaton voi syyllistyä Pyhän Hengen pilkkaan, kun on ymmärtänyt, mitä vastaan taistelee. Mutta jos ei tiedä mitään kristinuskon perusteistakaan, niin periaatteessa silloin ei välttämättä ymmärrä, mitä edes tekee (1 Tim 1:13) ja voi ehkä saada vielä armoa.

Paholainen yrittää usein syyllistää väärin ihmistä siitä, että on tehnyt Pyhän Hengen pilkkaa, jolloin ihminen ajautuisi eroon Taivaan Isästä. Haluaako Taivaan Isä heittää sellaista pientä lasta helvettiin, joka ymmärtämättömänä lausuu jotain sellaista, jota ei ymmärrä? Haluaako Taivaan Isä heittää helvettiin sellaista ihmistä, joka on heikko ja hänet pakotetaan sanomaan jotain väärää, jota ei kuitenkaan itse tarkoita? 

Taivaan Isä näkee kaiken, pienimmätkin yksityiskohdat meidän sydämestämme. Langettava tuomio vaatii sellaista vakaata harkintaa, että pilkan takia menettää Taivaan Isän luottamuksen. Pienet lapset, jotka eivät ymmärrä, mitä sanovat, eivät aina osoita sellaista pahuutta, että Taivaan Isä haluasi heittää nämä Hänelle niin rakkaat ihmiset helvettiin tästä yhdestä ymmärtämättömästä teosta (1 Tim 1:13). Merkitystä on, sanoiko jotain tahattomasti ja ymmärtämättä mitä sanoo, ja myös kuuliko joku, mitä sanoi.

Pyhän Hengen pilkka on asia, josta Yeshua tekee langettavan tuomion arvostelemalla kokonaisuutta, ihmisen sydämen jokaista ajatusta sekä kaikkea toimintaa. Jokainen ihminen on aina yksittäistapaus, mutta tuomio on aina oikeudenmukainen. Sen takia ulkopuolinen ihminen tai paavi ei pysty koskaan arvioimaan yksin sitä, että onko joku menossa helvettiin tai taivaaseen. Pyhä Henki voi kylläkin antaa jollekin profeetalleen viestin vietäväksi tällaisessa asiassa, mutta se on silloin Pyhän Hengen päätös (Joh. 20:21-23).

Room. 9:18: "Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo."

Valitettavasti on ihmisiä, jotka eivät kestä lukea Raamattua kuin paikka paikoin. Jos joku alkaa ahdistumaan vanhurskaasta opetuksesta ja sen jälkeen hänelle tulee herjaavia sanoja suuhunsa, se on merkki siitä, että henkilö on paatumassa. Hän voi lopulta menettää elämänsä hallinnan ja alkaa pilkkaamaan anteeksiantamattomasti Jumalaa. Jos joku alkaa pelkäämään aiheettomasti Raamatun säädöksiä esim. Matteuksen ja Markuksen evankeliumissa olevia säädöksiä Pyhän Hengen pilkan anteeksiantamattomuudesta, se on merkki siitä, ettei ihmisen uskon elämä ole oikeilla raiteilla muutenkaan. On syytä varoa harhaoppeja levittäviä äärikarismaattisia seurakuntia, koska niissä harjoitettu laittomuus altistaa ihmisen paatumukselle. Joskus on käynyt niin, että pelokas ja raiteiltaan poissa oleva ihminen lukee Matteuksen ja Markuksen evankeliumista tätä asiaa koskevia kohtia ja alkaa kuulemaan rienaavia sanoja sydämessään. Se on merkki paatumuksesta ja epäterveestä hengellisestä elämästä. Jumala voi sen sallia, jos uskova ei ole tehnyt parannusta eikä elä totuudessa, jolloin hän alkaa paatumaan. Jumalan Sana vahvistaa vanhurskaita, mutta paaduttaa Jumalan käskyille tottelemattomia. Joka rakastaa Jumalan käskyjä, hän ei pidä niitä taakkana vaan ilona, mutta joka ei halua noudattaa Jumalan käskyjä, ne saattavat ahdistaa häntä ja lopulta paaduttaa hänet. Jumala voi käyttää riivaajahenkiä rangaistuskeinona niille, jotka eivät ole Jumalalle uskollisia, mistä kertoo lisää artikkeli: 'Hedelmistä puu tunnetaan'.

1. Sam. 16:14-15: "Herran henki siirtyi pois Saulista, ja Herran lähettämä paha henki alkoi ahdistaa häntä. Saulin palvelijat sanoivat hänelle: "Huomaathan, että Jumalan lähettämä paha henki ahdistaa sinua."

Kirjanoppineen tekemä Armon Hengen pilkka

Korkeasti oppinut kirkon piispa osaa Raamatun hyvin ja on usein myös kokenut varttuneempi henkilö. Jos tällainen piispa osallistuu vapaamuurarien tai odd fellowsin eräisiin ylennysrituaaleihin, niin piispa on silloin ymmärtänyt tai hänen on täytynyt ymmärtää, mitä rituaali tarkoittaa. Piispa edustaa myös Jumalan huonetta, joten paholaisen palvontaan tai väärän uskonnon palvontatilaisuuteen osallistuva piispa voi hyvin helposti syyllistyä anteeksiantamattomaan syntiin. Kerran uskon kautta pelastuksen saanut henkilö luopuu uskollisuudesta epäjumalanpalveluksessa ja siten hän joutuu eroon Jumalasta.

Hepr. 6:4-6: "Mahdotontahan on auttaa niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä, nauttineet Jumalan hyvää sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia mutta luopuneet uskostaan. Ei heitä voi toistamiseen johdattaa kääntymykseen -- niitä, jotka nyt itse ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja nostavat hänet kaikkien pilkattavaksi."

Herra on ilmoittanut, että on piispoja, jotka ovat osallistuneet väärän uskonnon palvontatilaisuuden seuraamiseen ja sen jälkeen ihastelleet julkisesti kokemaansa, jolloin he ovat tehneet anteeksiantamatonta syntiä. Myös on piispoja, jotka ovat osallistuneet vapaamuurarien tai odd fellows -järjestön eräisiin rituaaleihin ja syyllistyneet anteeksiantamattomiin synteihin. Tällöin tämä yksi kerta on riittänyt langettavaan tuomioon. Hyvät ihmiset olkaa varuillanne, mitä puheita uskotte piispoilta. Meistä jokainen on itse sekä yksin vastuussa omasta uskostaan ja katsokaa tarkkaan ketä piispaa uskotte.

Hepr. 10:26-29 (1933/38): "Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!"

2. Piet. 2:20-22: "Jos he ovat päässeet eroon maailman saastasta tullessaan tuntemaan meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen mutta sitten taas vajoavat siihen ja joutuvat sen valtaan, heidän tilansa on lopussa pahempi kuin alussa. Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi lainkaan oppineet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että he sen opittuaan kääntävät selkänsä pyhälle käskylle, jonka ovat vastaanottaneet. Heidän on käynyt juuri niin kuin sananlaskussa sanotaan: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa."

2. Kor. 6:14-18: "Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko? Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: -- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani. Siksi Herra sanoo: -- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias." (beliar on yksi paholaisen nimistä)

Jumala ei anna anteeksi, jos tahallaan väärentää Pyhän Hengen armolahjoja

Turun Ilpoisten piiri -seurakuntaa johtaa maallikkopastori Tuula Ekbom, jonka apuna on eräs mies. Seurakunta kokoontuu luterilaiselta kirkolta lainatussa kirkossa tiistaisin. Ekbom pyrkii esiintymään palavana Jumalan naisena, joka profetoi ja lupailee parantumisia. 

Ekbomin vieressä usein istunut seurakuntalainen on huomannut, että Ekbomilla oli tapana ennen saarnaansa lukea vaivihkaa laatikkoon jätettyjä esirukouslappuja, jolloin hän ilmeisesti halusi saada tietoonsa, minkä sairauksien puolesta pyydettiin esirukousta. Saarnansa lopussa hän kertoi saaneensa näyn, että jollakin on tällainen sairaus ja jollakin toisella tuollainen vaiva, jotka paranevat nyt. Eräs henkilö tunnisti oman sairautensa, koska se kuvattiin tarkasti osoittaen jopa tarkka paikka raajasta. Vaiva ei parantunut sinä iltana, eikä ollut parantunut senkään jälkeen pitkään aikaan. Jäi epäselväksi parantuiko mikään muukaan lueteltu sairaus. Yleisö saattaa eksyä luulemaan vääriä asioita, koska he eivät tiedä kenen sairauksista on kyse, eivätkä pysty selvittämään ovatko he koskaan parantuneet. Jos seurakuntaan tuli vieraileva ulkomaalainen evankelista, joka lupaili epämääräisesti eräiden sairauksien parantumista, niin sen jälkeen Ekbomin oli pakko yrittää laittaa paremmaksi ja lupailla samalla mallilla lisää parantumisia. Tämä ei vakuuta. Tämä naispappi lankesi tällaiseen, jotta häntä pidettäisiin suurena evankelistana. 

Joku voi siitä huolimatta kokea, että hän on parantunut sairaudesta Ilpoisten piirissä tai sen jälkeen. Ottamatta mitenkään kantaa tällaisiin tapauksiin, niin on syytä todeta, että jos joku lupaa toiselle määrätyn sairauden parantuvan sillä hetkellä ja se ei tapahtuu, niin sellainen ei ole Jumalasta (Jer. 28:9).

5. Moos. 18:21-22: "Jos alatte kysellä mielessänne, mistä tiedätte, mikä sana ei ole lähtöisin Herralta, muistakaa tämä: Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä."

5. Moos. 13:1-4: "Teidän keskuuteenne saattaa ilmestyä profeetta tai unennäkijä, joka lupaa tehdä ihmeen tai tunnusteon ja joka näin koettaa taivuttaa teidät palvelemaan vieraita ja teille outoja jumalia. Älkää kuunnelko sellaisen profeetan tai unennäkijän sanoja, vaikka hänen lupaamansa ihme tapahtuisikin. Herra, teidän Jumalanne, koettelee teitä näin saadakseen tietää, rakastatteko häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne. Teidän tulee seurata vain Herraa, Jumalaanne, pelätä häntä, noudattaa hänen käskyjään, totella häntä ja pysyä hänen uskollisina palvelijoinaan."

Matt. 24:24: "Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan."

Tuula Ekbom on hairahtunut seuraamaan vääriä henkiä ja mainostanut hengellisiä matkoja Keniaan David Owuoron luokse, joka on hänkin väärä profeetta. Ilpoisten piirissä on esiintynyt eksyttäjiä, jotka ovat torontolaisia äärikarismaatikkoja. Seurakuntaan on kutsuttu saarnaamaan myös Oiva Salli, joka on jakanut väärää profetiaansa Muurlan seurakunnan nimissä sillä seurauksella, että tuomiokapituli nuhteli häntä, mistä kertoo lisää artikkeli: 'Usko ilman tekoja on kuin kuollut ruumis haudassa'.

Ekbomin toiminta seurakunnan johtajana on ollut selvästi Raamatun vastaista, eikä Jumala ole antanut Tuula Ekbomille tehtäväksi johtaa seurakuntaa eikä opettaa sen edessä (1. Kor. 14:32-38, 1. Tim. 2:11-12). Valitettavasti monet oikkujensa vaivaamat ihmiset ovat erehtyneet seuraamaan tätä eksyttäjää etsiessään Ilpoisten piirin tilaisuuksista lohtua ja uskonnollista viihdettä. Taivaan Isä on ilmoittanut, koska Tuula Ekbom on omaa etuaan tavoitellen toistuvasti väärentäneet Hänen Pyhän Henkensä toimintaa suuren yleisön edessä ja käyttänyt Jumalan nimeä väärin, niin Tuula Ekbom ei saa syntejään anteeksi (Joh. 20:21-23, Matt. 16:19).

2. Moos. 20:7: "Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää väärin hänen nimeään." (1992 käännöksen alaviitteessä sanamukainen käännös: Älä käytä Herran, Jumalasi, nimeä petokseen, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää hänen nimeään petokseen.)

Sananl. 19:5: "Väärä todistaja ei jää rankaisematta, joka valheita puhuu, ei pelastu."

1. Tim. 2:12: "Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä..."


1. Kor. 14:32-34, 37-38: "Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan, sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo...   ..Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä." (American Standard -käännöksen alaviitteessä huomautus jakeesta 1. Kor 14:38: "Many ancient authorities read "But if any man knoweth not, he is not known". Compare 1 Co 8:3")

Vapaakirkkolainen evankelista Olavi Eskola on ollut pitkään Espanjassa lähetystyössä. Hän piti Suomessa saarnan, jonka lopussa hän sanoi reippaasti, että hänellä on teille kaikille profetia. Profetia on, että te kaikki tulette kuolemaan. Eräs mies eturivistä sanoi puhujalle, ettei tuo pidä paikkansa, jos tulee tempaus. Saarnamies meni punaiseksi ja naurahti päälle. Hän ei pystynyt siihen mitään vastaamaan.

1. Kor. 15:51-52: "Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme."

Hepr. 11:5: "Uskon vuoksi otettiin Henok pois niin, ettei hän kokenut kuolemaa. "Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen." Ennen kuin hänet otettiin pois, hän näet oli -- niin hänestä todistetaan -- elänyt Jumalan mielen mukaisesti."

5. Moos. 13:2-5: "Teidän keskuuteenne saattaa ilmestyä profeetta tai unennäkijä, joka lupaa tehdä ihmeen tai tunnusteon -- ja joka näin koettaa taivuttaa teidät palvelemaan vieraita ja teille outoja jumalia. Älkää kuunnelko sellaisen profeetan tai unennäkijän sanoja, vaikka hänen lupaamansa ihme tapahtuisikin. Herra, teidän Jumalanne, koettelee teitä näin saadakseen tietää, rakastatteko häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne. Teidän tulee seurata vain Herraa, Jumalaanne, pelätä häntä, noudattaa hänen käskyjään, totella häntä ja pysyä hänen uskollisina palvelijoinaan."

Taivaan Isä oli lähettänyt palvelijansa paikalle. Taivaan Isä sanoi palvelijalleen, ettei Hän ole näitä sanoja antanut Olavi Eskolalle. Tilaisuuden jälkeen Pyhä Henki käski palvelijaansa menemään Eskolan luokse ja kertomaan, ettei Pyhä Henki ole antanut Eskolalle tätä profetiaa ja sen, ettei Olavi Eskola saa syntejään anteeksi, koska hänellä oli röyhkeyttä puhua sellaisia sanoja, mitä Pyhä Henki ei ole hänelle antanut. Eskola meni aivan punaiseksi sekä vaikean näköiseksi ja sanoi, että: "Selvä! Mutta profetia ainakin toteutuu varmasti." Näin vastatessaan hän rivien välistä myönsi sen, ettei hänelle ollut Jumala mitään puhunut. Piti vain esiintyä suurena profeettana ilman, että Jumala on häntä tehtävään kutsunut.

Ilm. 2:16: "Käänny siis! Ellet tee parannusta, minä tulen kohta luoksesi ja käyn heitä vastaan, isken heitä suuni miekalla."

Hoos. 6:5 (1933/38): "Sentähden minä olen antanut heille iskuja profeettain kautta, olen kuolettanut heitä suuni sanoilla. Ja sinun tuomiosi nousevat kuin aamun valo."

Joh. 20:21-23: "Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

Ps. 119:13, 137 (RK): "Huulillani minä kerron kaikki sinun suusi tuomiot...   ..Herra, sinä olet vanhurskas, ja sinun tuomiosi ovat oikeamielisiä."

Hes. 13:1-2, 8-10 :"Minulle tuli tämä Herran sana: "Ihminen, julista tuomio Israelin profeetoille. Sano noille omatekoisille ennustajille: Kuulkaa Herran sana. Näin sanoo Herra Jumala: Voi noita mielettömiä profeettoja! He ennustavat oman päänsä mukaan, ilman että olisivat näkyjä nähneet. Raunioissa pesiviä kettuja, sellaisia ovat profeettasi, Israel!..    .."Sen tähden sanoo Herra Jumala: Te olette puhuneet perättömiä ja nähneet olemattomia näkyjä, ja siksi minä käyn teitä vastaan -- näin sanoo Herra Jumala. Minä lyön kädelläni profeettoja, jotka näkevät olemattomia näkyjä ja lausuvat perättömiä ennustuksia. He eivät saa kuulua minun kansaani, Israelin kansan kirjaan heitä ei saa merkitä, ja Israelin maahan he eivät koskaan pääse. Niin te tulette tietämään, että minä olen Herra Jumala. "He ovat johtaneet minun kansaani harhaan..."

Hes. 34:1-2, 10: "Minulle tuli tämä Herran sana: "Ihminen, julista tuomio Israelin paimenille. Julista tuomio, sano noille kansansa kaitsijoille: Näin sanoo Herra Jumala: Voi teitä, Israelin paimenet! Te pidätte huolta vain itsestänne, vaikka paimenen tulisi huolehtia lampaistaan...    ..Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, minä panen paimenet vastaamaan, minä vaadin heidät tilille lampaistani. Enää he eivät saa olla laumani paimenia, enää he eivät saa huolehtia minun laumastani eivätkä omasta hyvinvoinnistaan."

Kolmas käsky kymmenestä käskystä on, ettei saa käyttää Jumalan nimeä väärin, mitä Jumala ei jätä rankaisematta. Kirkkoraamatun käännös 1992 antaa alaviitteessä tarkemman, sananmukaisen käännöksen alkukielestä (tästä asiasta on hyvä opetusvideo)

2. Moos. 20:7: "Älä käytä Herran, Jumalasi, nimeä petokseen, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää hänen nimeään petokseen." 

Sananmukainen käännös kertoo, että kymmenen käskyn kolmas käsky ei tarkoita ihan sitä, mitä rippikoulut ja katekismukset ovat opettaneet. Kyse ei ole siitä, että vain turhaan tokaisee Jumalan nimen vaan siitä, että tekee Jumalan nimessä petoksen. Sitä Jumala ei jätä rankaisematta.

Jos näyttelee tahallaan Jumalan profeettaa ilman valtuutusta, niin syyllistyy nopeasti Pyhän Hengen pilkkaan. Joskus paholainen voi jonkun yksittäisen profetian kohdalla onnistua ujuttamaan valheen, jolloin Yeshua ei halua rakasta lastaan heti heittää helvettiin tämän takia. Mutta jos itse päättää alkaa valehtelemaan Jumalan profeetallisia sanoja omaa etuaan tavoitellen, niin nopeasti syyllistyy Pyhän Hengen pilkkaan. Näitä valheellisesti kielillä puhuvia ja profetioita keksineitä rahankerääjiä on paljon.

Matt. 7:21-23 (1933/38): "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."

Tällaiset evankelistat kärsivät usein kuningas Saulin ongelmista, vaikka olisivat jopa uskossa. He ovat mieltyneet valtaan, asemaan ja haluavat kirkastaa itseään käyttämällä Jumalan nimeä. Jotkut kertovat aivan tahallaan, että Jumala on sanonut heille sitä ja tätä, vaikka sellaista ei ole tapahtunut. Tämä itsekäs valehtelu lähestyy nopeasti Pyhän Hengen pilkkaa. Saulin ongelmasta kärsivä on myös juonikas, häikäilemätön ja tekeytyy nöyräksi niiden edessä, jotka tukevat hänen asemaansa. Hän halveksuu ja aliarvostaa muita uskovia, varsinkin niitä jotka hän kokee uhaksi omalle asemalleen. Hän kadehtii muita seurakuntia ja luulee omistavansa seurakuntalaiset. Hän haluaa olla johtaja sekä kontrolloida ja manipuloida muita tekemään asiat juuri siten, kuin hän haluaa. 

Kristoffer Kolumbus oli syvästi uskonnollinen messiaaninen juutalainen, mutta juoniva mies. Vuonna 1504 hän oli tullut Jamaikalle, jolloin hänen laivoiltaan loppui ruoka ja Kolumbus sairastui. Hänellä oli käytössä merenkulkua varten navigointivälineet ja taulukot taivaankappaleiden liikkeistä. Kolumbus tiesi, että tulevana yönä 1.3.1504 tulee kuunpimennys ja kuinka kauan se kestää, joten hän keksi tarinan saadakseen ruokaa paikallisilta asukkailta. Hän lähetti intiaanipäällikölle sanan, että Jumala on päättänyt rangaista heitä, koska he näännyttivät nälkään hänen valittunsa, ja vihansa merkiksi Jumala pimentäisi kuun. Kun kuu pimeni Kolumbuksen ennustamalla hetkellä, kantoivat hätääntyneet intiaanit Kolumbukselle ruokatarvikkeita ja Kolumbus lupasi vähän ennen kuunpimennyksen loppumista, että jos he vastakin huolehtisivat haaksirikkoisten muonituksesta, Jumala antaisi kuun paistaa. Kolumbuksen tekoa voisi verrata petokseen. Hän käytti Jumalan nimeä väärin huijatakseen paikallisilta asukkailta suuren määrän ruokaa. Kolumbuksen miehistön nälkä ei pyhitä sitä syntiä, minkä Kolumbus teki. Jumalan nimeä ei saa käyttää väärin. Pian sen jälkeen, kun Kolumbus palasi takaisin Espanjaan, hän kuoli vuonna 1506 merimatkoillaan saamiinsa sairauksiin.

Room. 16:18: "Sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa, ja kauniilla ja vakuuttavilla puheillaan he pettävät vilpittömien sydämet."

Taikatemput, jotka pilkkaavat Pyhää Henkeä

Taikuri, maagikko ja mentalisti Noora Karma on tunnettu julkisuudessa siitä, että hän on yrittänyt olla yhteydessä kuolleisiin ihmisiin myös yksityisissä kokouksissa, mitä kutsutaan spiritismiksi. Hän tekee samalla asialla myös rahaa televisio-ohjelmissa ja lausui Iltalehdelle 14.3.2014 seuraavaa: "Tänään aion pysäyttää sydämeni ja kuolla hetkeksi. Tää on jännittävää, mutta myös hyvin kiehtovaa ja mielenkiintoista, jos oikeasti pystyisin kurkistamaan toiselle puolelle, mentalisti kertoo ohjelmassa." Noora Karma teki Linnanmäen estradilla taikatempun, jossa hän hypnotisoi yleisön joukossa olleen naisen. Hän etsi temppua varten sellaista, joka uskoo ajatusten lukuun, mentalismiin yms. Yleisöstä kutsuttu miesavustaja kysyi taikurilta tempun jälkeen, että millä voimilla hän teki tempun. Taikuri naurahti ja sanoi, että: "Pyhän Hengen voimalla". Taivaan Isä laski tämän Pyhän Hengen pilkaksi. Taikuri teki syntiä, joka aiheuttaa hänelle kadotustuomion (Joh. 20:22-23). Taikurin syntien määrä oli tullut täyteen.

Amerikkalainen taikuri Criss Angel esitti televisiossa uskaliaan taikatempun. Hän oli hankkinut temppua varten kaksi viikkoa kuolleena olleen ruumiin, jolle oli tehty myös ruumiinavaus. Ohjelmassa esitettiin ruumiin henkilöllisyys ja muita tietoja hänestä. Taikuri aikoi tuoda ruumiin hengen toiselta puolelta ja herättää tämän kuolleista. Yleisöön oli kutsuttu mm. sairaanhoitajaopiskelijoita sekä parapsykologiaa harrastavia. Yksi yleisöstä koki, että temppu pilkkaa Jumalaa ja hän poistui paikalta. Ruumiiseen kiinnitettiin parapsykologisia laitteita ja EKG-johdot. Yksi nainen hypnotisoitiin ja taikuri kuvasi naiselle kuolleen miehen henkeä tuonpuoleisessa ikään kuin spiritistisessä istunnossa. Taikuri sai aikaan ruumiin pulssia mittaavan henkilön hanskassa pulssia, ruumiin suusta ulosvaluvaa nestettä ja rintakehän nousua samalla, kun parapsykologiset laitteet ilmaisivat toimintaa. Ruumis ei noussut istumaan tai puhumaan eikä herännyt kuolleista. Ruumiille tehtiin teknisiä temppuja, mutta ruumis ei herännyt eloon edes hetkeksikään, vaikka taikuri yritti moista ittää. 

5. Moos. 18:10-13: "Keskuudessanne ei saa olla ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, ei myöskään ketään taikojen tekijää, enteiden tai ennusmerkkien selittäjää, noitaa, loitsujen lukijaa, henkienmanaajaa, tietäjää eikä ketään, joka kysyy neuvoa kuolleilta. Jokainen, joka sellaista harjoittaa, on iljetys Herralle, ja juuri näiden iljettävien tapojen vuoksi Herra, teidän Jumalanne, hävittää ne kansat teidän tieltänne. Olkaa koko sydämestänne uskolliset Herralle, Jumalallenne."

Vain Pyhä Henki, Kaikkivaltias Maailman Luoja pystyy herättämään kuolleen (1. Sam. 2:6, 1. Kun. 17:22-24). Vain Jeesuksella Kristuksella on valta herättää kuolleet (Joh. 11:25; Ilm. 1:18, 20:4-5). Taikurin on täytynyt tämä ymmärtää, mutta hän halusi itse astua Luojan paikalle. Viihteen tekeminen ei oikeuta taiteilijaa rikkomaan Jumalaa vastaan. Koska taikuri oli yrittänyt väärentää kuolleista herättämisen, niin tämä oli syntiä, jota Jumala ei anna anteeksi (Joh. 20:22-23). Taikuri ei voi enää pelastua.


Jumalan toiminnan pilkkaaminen mielisairaudeksi

Helsingin Sanomat julkaisi 7.2.2013 sivulla B10 Kimmo Oksasen kolumnin "Hullujen puolustuspuhe". Hän oli katsonut kristilliseltä televisiokanavalta keskusteluohjelmaa, mikä kolumnin asiayhteydestä päätellen käsitteli mitä ilmeisimmin kriittisellä tavalla Helsingissä 27.6.2013 järjestettyä Pride-kulkuetta. Oksanen ei näytä hyväksyvän ollenkaan kristittyjen esittämää kritiikkiä asiaa kohtaan. Hän ei usko Jumalaan, koska kutsuu kolumnissaan kristinuskoa pelkäksi kulttuurihistoriaksi. 

Oksanen latasi täysillä takaisin ja lähti arvostelemaan uskovia mielisairaiksi hyvin suorilla sanoilla: "Katselin viikonloppuna televisiota...    ..jossa oli meneillään kristillinen, uskonnollinen keskustelu. Siksi kai sitä voisi kutsua, vaikka oikeammin näytti, että lähetys tulee hullujenhuoneelta...     ..Journalismin yksi tärkeimpiä periaatteita on, ettei semmoista ihmistä haastatella, joka ei kykene vastaamaan ajatuksistaan. Kun kuuntelee studiossa istuvia, pahasti traumatisoituneita, mieleltään järkkyneitä ihmisiä, jotka oikeasti kuuluisivat hoitoon ja holhouksen alaisiksi, tulee vihaiseksi: kuinka on mahdollista, että Suomessa näkyy parikin kanavaa, joilla puolustuskyvyttömät ihmiset asetetaan pimeine päineen puhelemaan ja näytille kuin epämuodostuneet sirkuksen häkkeihin aikanaan? Tämä ei ole kannanotto kristinuskoon tai muuhunkaan tuhansien vuosien aikana kehittyneeseen kulttuurihistoriaan, vaan mieleltään sairaiden hyväksikäyttöön."

Kimmo Oksanen on kirjoittanut vuonna 2015 kirjan "Kasvonsa menettänyt mies" (WSOY). Bakteeri tuhosi hänen kasvonsa ja hänestä tuli hirviön näköinen, kuin kasvot olisivat saaneet suuren palovamman (IS 14.2.2015). Oksanen on todellakin kasvonsa menettänyt mies. 

Jeesus, Yeshua varoitti, ettei toista saa sanoa hulluksi. Jos joku kutsuu uskovaa hulluksi, hihhuliksi, mieleltään järkkyneeksi yms. hän ei pelkästään pilkkaa henkilöä vaan myös sitä, mihin kristityt uskovat. Pilkka ei kohdistu pelkästään uskovaan vaan myös Jumalaan. Kun tällaista pilkkaa tekee, silloin saa tuomion helvettiin.

Matt. 5:21-22: "Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: 'Älä tapa.' Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen."

Sananl. 11:12: "Tyhmä se, joka toisia pilkkaa, ymmärtäväinen pysyy vaiti."

Kimmo Oksanen teki syntiä, mitä hän ei saa koskaan anteeksi (Joh 20:21-23, Matt. 16:17-19). Tästä synnistä ei vastaa yksin Kimmo Oksanen vaan myös Helsingin Sanomat. Voi Helsingin Sanomat, mitä menit tekemään.

Eräs mies on lukenut tätä blogia. Kerran hän totesi perustuen tässä blogissa olevaan tekstiin, että tämän blogin kirjoittajan mielenterveys on järkkynyt. Itse olen karaistunut vuosien saatossa ja en anna tällaisen pötypuheen häiritä liikoja varsinkin, kun minulla on terveen paperit kourassa eikä minulla ole koskaan ollut muutenkaan moisia ongelmia. Mutta Taivaan Isä sanoikin minulle, että Hän on nyt suuttunut tälle miehelle. Ajattelin ensin, että Taivaan Isä taas väkevästi puolustaa minua, mutta kyse olikin nyt vähän suuremmasta asiasta. Taivaan Isä sanoi myöhemmin, että tämä mies oli lyönyt hanskoilla Hänen poskelleen. Ymmärsin, että nyt on tosi kyseessä. Havahduin ajattelemaan, että onhan tässä blogissa Taivaan Isän sanelemia kirjeitä yleisölle. Silloin Taivaan Isä sanoi minulle, että tuon miehen lausuma siitä, että tämän blogin kirjoittajan mielenterveys on järkkynyt olikin kohdistunut myös Jumalaan.

Matt. 10:14-15: "Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne. Totisesti: Sodoman ja Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin se kaupunki."

Joh. 10:20-21: "Monet heistä sanoivat: "Hänessä on paha henki, hän on järjiltään. Mitä te häntä kuuntelette?" Toiset taas sanoivat: "Noin ei puhu sellainen, jossa on paha henki. Ja pystyisikö paha henki avaamaan sokeiden silmät?"

Joh. 8:42-48: "Tähän Jeesus sanoi: "Jos Jumala olisi teidän isänne, te rakastaisitte minua, sillä minä olen lähtöisin Jumalasta ja tulen hänen luotaan. Minä en edes päättänyt tulostani itse, vaan hän lähetti minut. Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon. Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden. Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua? Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta." Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: "Sinä olet samarialainen, ja sinussa on paha henki. Eikö asia olekin niin?"

Mark. 3:29-30: "Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin." He näet olivat sanoneet, että Jeesuksessa oli saastainen henki."

Taivaan Isä kertoi, että Hän ottaa huomioon lisäksi, että tämä mies on lausumansa jälkeen yrittänyt estää voimalla tämän blogin kirjoittamisen ja lisäksi miehen sydämen syvimmät ajatukset ovat halveksivia tämän blogin edustamaa sanomaa vastaan. Taivaan Isä pyysi minua kertomaan, että tämä mies on syyllistynyt Pyhän Hengen pilkkaan. Tämä mies ei voi enää pelastua. Taivaan Isä on alkanut kutsua tätä miestä nimellä häviäjä. Tämän asian kohdalla on valitettavasti tapahtunut myös niin, että on muitakin ihmisiä, jotka ovat syyllistyneet samoilla perusteilla Pyhän Hengen pilkkaan. Samalla tavalla pilkattiin aikanaan Jeesusta vakavin seurauksin.

Taivaan Isä otti lisäksi puheeksi sen, että tähän edellä mainittuun mieheen sovelletaan sitä, mitä Johanneksen ilmestyksen 3:9 kerrotaan, sekä eräisiin muihin miehiin ja naisiin, jotka ovat myös tässä samassa asiassa pilkanneet Pyhää Henkeä. Kyse on siitä, että kun tulee se aika, että tämä mies on helvetissä ja hänen rikkomat Filadelfian seurakuntaan kuuluvat uskovat ovat taivaassa, niin enkelit laittavat tämän miehen kumartamaan (myös polvistumaan) näiden taivaassa olevien ihmisten edessä yksi kerrallaan. Filadelfian seurakuntalaiset ovat harvalukuinen joukko niitä viisaiksi neitsyiksi laskettavia uskovia, jotka ovat tarkoin noudattaneet Jumalan sanaa. 

Yeshua määrää viimeisellä tuomiolla helvettiin joutuvien rangaistukset. Tähän Yeshuan määräämään rangaistukseen kuuluu eräiden ihmisten kohdalla se, että joutuvat lisäksi kontallaan katsomaan niitä, joita vastaan rikkoivat. Ajatus tässä on se, että kun tämä rangaistava mies joutuu ikuiseen kadotukseen helvettiin ja sen jälkeen tuliseen järveen, niin tämä henkilö muistaa ikuisesti sen, kuka hänen rikkomistaan ihmistä elää loisteliasta elämää taivaassa.

Ilm. 3:8-10 kertoo siitä, miten Filadelfian seurakuntaan kuuluvien uskovien eteen tuodaan kadotukseen joutuneita: "Minä tiedän sinun tekosi. Edessäsi on nyt avoin ovi, minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea. Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni. Niinpä minä annan sinulle väkeä Saatanan synagogasta, niitä valehtelijoita, jotka sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole. Minä panen heidät tulemaan luoksesi ja kumartumaan maahan jalkojesi edessä, ja he ymmärtävät silloin, että sinä olet minun valittuni. Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt, ja siksi minä puolestani tarkoin varjelen sinua ja pelastan sinut siitä koetuksen hetkestä, joka kohtaa koko maailman ja panee koetteelle maan asukkaat."

Ilm. 20:4"Minä näin valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin tuomiovalta..."

1. Kor. 6:2-3: "Ettekö tiedä, että pyhät tulevat kerran olemaan maailman tuomareina? Jos te saatte tuomita maailmaa, ettekö muka kelpaa tuomareiksi vähäpätöisissä asioissa? Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitäkin -- kuinka emme sitten voisi ratkaista tämän elämän asioita?" 

Matt. 12:40-41: "Niniven asukkaat nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja langettavat sille tuomion. He kääntyivät, kun Joona saarnasi heille, ja tässä teillä on enemmän kuin Joona! Etelän kuningatar herää tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja langettaa sille tuomion. Hän tuli maan ääristä saakka kuulemaan Salomon viisautta, ja tässä teillä on enemmän kuin Salomo!"

Kapinointi Jumalan Sanaa vastaan

Raamattu kertoo yksiselitteisesti, että mikäli elää homoparisuhteessa kuolemaansa asti, niin ei pääse taivaaseen. Arkkipiispa Desmond Tutu on sanonut, että: "Kieltäytyisin menemästä homofobiseen taivaaseen. Pahoittelisin ja sanoisin meneväni mieluummin siihen toiseen paikkaan, Tutu totesi helvettiin viitaten." (Yle 26.7.2013)

Taivaan Isä pyysi minua lisäämään tähän Hänen vastauksensa, että Desmond Tutu on valintansa tehnyt ja saa mitä haluaa. Isä pyysi minua vielä kertomaan, että kun kirjanoppinut ja korkeassa asemassa oleva kirkon johtaja puhuu julkisesti suurelle yleisölle sanoja, jotka kapinoivat selvästi Hänen Pyhää Kirjaa vastaan, niin silloin lähestytään nopeasti Pyhän Hengen pilkkaa.

Matt. 7:21-23: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."

Ylen Ykkösaamu -televisio-ohjelmassa 14.12.2013 toimittaja kysyi arkkipiispa Kari Mäkiseltä, että "Miksi te ette usko Raamattuun?" Mäkinen vastasi, että: "Minä uskon Jumalaan. Raamattu ei ole minun uskoni kohde, vaan Jumala. Ja ajattelen, että meidän uskomme ydinkirja on Raamattu ja Raamatun ydin on se, mitä kerrotaan ihmiseksi tulleesta Jumalasta eli Kristuksesta." 

Julkaisu "Vapaamuurarius, mitä kristityn tarvitsee tietää" kertoo sivulla 46, että vapaamuurarit luulevat, ettei Raamattua tarvitse totella, koska se olisi vain symbolisesti Jumalan tahto ja muutkin uskonnolliset teokset ovat yhtä hyväksyttäviä. Arkkipiispa Mäkisen vastaus on tämän aatteen mukainen. Arkkipiispa Kari Mäkinen on ilman jälkipuheita sallinut myös sen, että Turun tuomiokirkossa esiintyi vapaamuurarien kuoro, joka esitti musiikkia, joka on sävelletty vapaamuuraritilaisuuksia varten (Turun Sanomat 31.1.2015 s.23).

Jumala on tarkkaan valvonut, mitä on kirjoitettu Hänen Pyhään Kirjaansa. Ihmisillä on usein kuitenkin itsekäs kiusaus lukea kirjaa korvasyyhyyn eli valita vain mieleiset kohdat Raamatusta, jolloin emme hyväksy Jumalaa sellaisena, kuin Hän on. Silloin emme saa todellista kuvaa Jumalasta. Papisto on ennenkin kumonnut Jumalan käskyt. 

Luterilaisen kirkon sisällä on paljon piispoja ja pappeja, jotka toimivat samalla tavoin kuin Jeesuksen aikaiset saddukeukset. Monet piispat ja papit eivät kunnioita Jumalan sanaa, vaan pitävät Raamattuun perustuvaa uskoa liioitteluna, vanhanaikaisena sekä lakihenkisenä toimintana. Monet piispat ja papit haluavat hyväksyä monenlaisia syntejä ja  kumoavat Jumalan sanan ihmisten korvasyyhyn tähden. Tämän päivän papistoa johtaa arkkipiispa, jonka lausunnot ovat monessa kohtaa vastoin Jumalan sanaa. Jeesuksen ajan ylimmäinen pappi oli roomalaisten talutusnuorassa, samoin myös tämän ajan arkkipiispa on ihmisten yleisen mielipiteen ja poliittisten muotivirtausten vallassa.
 
2. Tim. 4:3-4: "Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja."

Seurakuntalainen-lehti on kirjoittanut, että arkkipiispa Mäkisen mukaan uskontunnustukseen on mahdollista yhtyä, vaikka ei uskoisi Jeesuksen neitseestäsyntymään. Elämään-lehden kesäkuun 2010 numerossa kysyttiin: "Kari Mäkinen, ovatko neitseestäsyntyminen ja ylösnousemus todellisia tapahtumia?" 

Mäkinen vastasi, että: "Minulle uskontunnustus on kirkon yhteisen uskon ilmaus ja kiteytys,  luovuttamaton ja ainutlaatuinen. Se on nimenomaan uskontunnustus, johon liittyminen on enemmän kuin oma usko tai ymmärrys. Yksittäisiä kohtia voi toki mietiskellä, ihmetellä ja kysyä, mitä kirkko tällä ilmaisee ja tarkoittaa." 

Mitähän tämä monimutkainen vastaus oikein tarkoittaa? Silmiin pistää Mäkisen yksittäisten kohtien mietiskely, ihmettely ja kysely eli kyseenalaistaminen. Vastauksesta ymmärtää, ettei Mäkinen usko siihen, mitä uskontunnustuksessa sanotaan. Muuten hän olisi antanut lyhyen ja selkeän vastauksen. Mäkinen toteaakin, että uskontunnustukseen liittyminen on enemmän kuin oma usko, jolloin hän tunnustaa, ettei usko uskontunnustukseen (Huom! Hepr. 6:4-8).

Mäkiseltä kysyttiin: "Eikö teille olisi ongelma, jos Jeesus olisi syntynyt luonnollisella tavalla ja sitä olisi alettu selittää kreikkalaisen filosofian vaikutuksesta neitseestäsyntymiseksi?" 

Ja Mäkinen vastasi: "En näe siinä ongelmaa. Voisin silti täysin sydämin yhtyä uskontunnustukseen. Yrittäisin ymmärtää, miten kirkko on juuri näin halunnut ilmaista sen, että Jumala syntyi ihmiseksi." 

Vapaamuurarit luulevat, että ihmisestä voisi tulla jumala. Sen takia monet eivät halua uskoa siihen, että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta. Tämä rajaa luonnollisesti alkunsa saaneet ihmiset jumaluuden ulkopuolelle. 

Raamattu on yksiselitteinen sen asian suhteen, että kun Maria oli neitsyt eli koskematon, niin Pyhä Henki rakensi Jeesuksen, Yeshuan alkion Marian kohtuun (Luuk. 1:26-38). Papin tehtävä on jämäkästi ja selkeästi puhua näin. Mäkisen kiertely ja kaartelu kyseenalaistaa tämän totuuden. Hänen vastauksensa käytännössä tarkoittaa sitä, ettei Mäkinen usko Pyhän Hengen laittaneen alulle Jeesusta, Yeshuaa neitsyt Marian kohtuun. Epäily kohdistuu Pyhän Hengen voimaan.

2. Tim. 3:1-2, 4-7: "Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa ... He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia! 

Nämä näet tunkeutuvat koteihin ja kietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten oikkujensa riepottelemia naisparkoja, jotka ovat aina alttiita uusille opetuksille mutta eivät voi koskaan päästä selville totuudesta."

Arkkipiispa Mäkinen tekee ekumeenista yhteistyötä muslimien ja juutalaisten kanssa teemalla: Uskonnot ja kulttuuriperintö - Abrahamin lapset. Tämä on synkretismiä, joka yrittää yhdistää epäjumalanpalvelusta kristinuskoon. Sons of Abraham niminen mootoripyöräkerhokin on Tampereella. 

Helsingin hiippakunta

Helsingin seurakuntayhtymän Kirkko ja kaupunki -lehden pääkirjoituksessa 7.8.2013 vs. toimituspäällikkö Tomi Sarlin toivotti moskeijan tervetulleeksi Helsinkiin. Eli kristillinen kirkko haluaa edistää epäjumalanpalvelusta. Lehden artikkelit sekä kuvat poikkeavat muutenkin toistuvasti Raamatun Sanasta. Hiippakunnan piispa Irja Askola ei ole puuttunut pääkirjoitukseen moskeijasta, joten hän on hyväksynyt asian hiljaisesti. Jeesus Nasaretilainen on antanut piispa Irja Askolalle kirjeen viime vuonna, joka käsitteli vääriä uskontoja.

Helsingin Sanomat kertoo 12.8.2013 uutisessaan ja 13.8.2013 aamuna ilmestyneessä lehdessään, että Kulosaaren koulussa aloitetaan lukukauden tänään alkaessa eri uskontojen yhteinen uskonnon opetus. Tällöin opetettaisiin luterilaisuutta, ortodoksisuutta, katolilaisuutta, islamia ja elämänkatsomustietoa eli ateismia yhdessä. Asiaa perustellaan tekopyhästi niin, että tämä muka edistää uskontojen välistä vuoropuhelua. Taivaan Isä sanoi minulle, että tämä on vakavaa syntiä. Hän ei ole koskaan halunnut käydä vuoropuhelua väärien jumalien kanssa.

Kirkkoherra Teemu Laajasalo kutsui Jari Sarasvuon saarnaamaan Kallion kirkkoon. Sarasvuo sanoi, että hän yrittää antaa anteeksi Raamatun Jumalalle, hänellä on suuttunut suhde Vanhan testamentin Jumalaan ja Hänen valittuihinsa (Israel), jotka ovat vielä pahempia sekä yrittää sietää sitä sikailua, mitä on Vanhassa testamentissa. Sarasvuo kertoi, että kirkkoherra Laajasalo oli ehdottanut tilaisuuden jälkeen Sarasvuolle saarnojen jatkamista kerran vuodessa. Piispa Askola ei ole puuttunut tähän tapahtumaan.

Gal. 6:7-8: "Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän." 


Koettele viisaasti

Tämän ajan seurakunnissa on paljon yliluonnollisia ilmiöitä. Raamatun ohjeen mukaan ne tulee koetella. Tämä tarkoittaa, ettei pidä kaikkia henkiä uskoa, vaan selvittää, onko kyse Jumalasta vai väärästä hengestä. Uskovan on opiskeltavat hyvin Raamattu, jotta hän voi arvioida yliluonnollista tapahtumaa, onko se Raamatun Sanan mukaista. Uskovan tulee tuntea hyvin Taivaan Isä, jotta hän voi erottaa väärät profetiat ja väärät yliluonnolliset ilmiöt oikeista.

1. Joh. 4:1: "Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja." 

Jos uskova ei saa varmuutta, onko yliluonnollinen ilmiö Jumalan tekemä, niin silloin ei pidä mennä asioiden edelle ja alkaa julkisesti arvailemaan. Neuvon jättämään asian odottamaan ja etsimään rauhassa vastausta. Jumala antaa aikaa koetteluun. Jos uskova havaitsee, ettei ilmiö ole Jumalasta, niin silloin tulee poistua paikalta ja pysyä poissa seurakunnasta, jonka toiminta ei ole hengellisesti raitista.

Nykyään on paljon sellaista, että uskovat alkavat heti julkisesti arvostelemaan jokaista yliluonnollista ilmiötä paholaisen aiheuttamaksi. He käyttävät koettelua perusteena, että kaikkea väärää voi julkisesti arvostella kovilla sanoilla. Erehtymiseen ei ole varaa, koska jos arvostelu osuu Pyhän Hengen toimintaan, se voi helposti olla Pyhän Hengen pilkkaamista. Raamattu antaa ohjeeksi olla varovainen ja olla herjaamatta henkivaltoja. 

2. Piet. 2:9-11: "Herra siis voi pelastaa koetuksesta ne, jotka häntä pelkäävät, mutta jumalattomien hän antaa rangaistuksen alaisina odottaa tuomion päivää -- varsinkin niiden, jotka seuraavat saastaisia ruumiin haluja ja halveksivat Herraa ja hänen valtaansa. Nuo itseään täynnä olevat röyhkimykset eivät kaihda herjaamasta henkivaltojakaan, vaikka edes enkelit, joilla on enemmän voimaa ja valtaa, eivät Herran edessä niitä herjaa ja tuomitse."

Juud. 1:8-10: "Yhtä kaikki nämä hurmahenget tekevät samalla tavoin. He saastuttavat ruumiinsa, halveksivat Herraa ja hänen valtaansa ja herjaavat henkivaltoja. Ei edes ylienkeli Mikael, kiistellessään Mooseksen ruumiista paholaisen kanssa, rohjennut herjata eikä tuomita tätä, vaan sanoi: "Nuhdelkoon Herra sinua!" Mutta nämä ihmiset herjaavat sitä, mitä eivät tunne, ja sillä, minkä he luonnostaan, järjettömien eläinten tavoin tuntevat, he saattavat itsensä turmioon."

Sellaisissa seurakunnissa ei yleensä ole kaikki kunnossa, joissa koko ajan syytetään saatanaa kaikesta ja manataan koko ajan pahoja henkiä pois. Paholaista vastustetaan tekemällä Jumalan vanhurskas tahto, mihin tulee ensisijaisesti keskittyä. Koettelu on sitä varten, ettei usko vääriä ilmiöitä eikä sitä varten, että se oikeuttaisi herjaamaan kaikkea väärää "koettelun nimessä". Ne, jotka uskovat valhetta, saavat mitä ansaitsevat, sillä eksytyksen tarkoitus on johtaa helvettiin ne, jotka rakastavat valhetta ja vääryyttä.

2. Tess. 2:11-12: "Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden."

Jos osaa pitää kielensä kurissa, ei vahingossakaan pilkkaa Pyhää Henkeä. Jos koko ajan arvostelee kaikenlaista, voi pahimmassa tapauksessa myös syyllistyä Pyhän Hengen pilkkaamiseen. Kuten on kirjoitettu, Herran pelko on viisauden alku. Älkää pilkatko koskaan millään tavalla Pyhää Henkeä tai edes Jumalaa. Älkää pilkatko kristittyä uskovaista, ettei pilkka vahingossakaan kohdistu Pyhään Henkeen. 

Taivaan Isän puhe pyhittäytymisestä 15.12.2015

Taivaan Isä puhee Mikaelin suun kautta. Videon kohdalla 5 minuuttia ja 32 sekuntia on varoitus siitä, että Taivaan Isä lähettää palvelijoitaan ilmoittamaan Pyhää Henkeä pilkanneille, että nyt on tehty anteeksiantamatonta syntiä, mikä tarkoittaa sitä, että sen tehnyt ei voi enää pelastua.



Herran kirje: "Kun hylkäätte Minun Henkeni ja Hänen kutsunsa sinun elämästäsi, niin vaarannat sielusi"

Sähköpostiini tuli 15.8.2013 klo 08:26 Susan Davisin joukkosähköposti. Viestin joukossa oli vuoden vanha Taivaan Isä kirje uusintana. Kirje käsitteli tämän artikkelin aihetta ja myös vähän tuota Kirkas Aamutähti nimeä, josta juuri kirjoitin artikkelin. Taivaan Isä pyysi minua lisäämään sen tähän artikkeliin.


Words of the LORD (Words Received from Our LORD by Susan Davis, July 18, 2012):

“When you reject MY SPIRIT and HIS Call on your life, you endanger your soul.”

Daughter, I will Speak Words to you, write them down: 

Children, it is I, your LORD—I am the Great “I AM”—there is no other like ME—I am the BEGINNING and the END—I am the BRIGHT and MORNING STAR. The world is in trouble. MY children, it falters, it wanes. Many do not see it. Many more are beginning to see the changes coming about —great changes. Men are engaging in evil acts: men running apart from GOD. So few see the Truth, so few will be ready when I come: only those who really are watching—all others who believe themselves ready, will come up short, and they will be cut down as MY enemy resumes his position of ruler over this evil world. He rules the hearts of wicked men who run apart from GOD.

Men are covering the earth, who are outside MY Will: men who believe themselves MY followers, neither grasp or understand MY Truth. Their lips lie and distort MY Truth at every turn. They turn MY Truth into heresies and lies to free themselves of their guilt of following after the things of the world. The world pleases them, so they must alter MY Truth in order to engage with MY enemy. Dark days lie ahead for those who think they can have this world and MY Kingdom both.

Their hearts beat fast for the world as they turn to handle MY Truth. The two cannot mix. You must not engage in this evil. Turn your life over to ME. Make ME your LORD and MASTER. I will pull you away from the world by the Life-changing Power of MY SPIRIT. You cannot make this change apart from GOD: MY SPIRIT; MY Power; MY Will for your life; and MY Blood Covering.

There is no power in the flesh. Many try to operate out of the flesh and they come up short, more frustrated than when they started. There is a reason for this: sin cannot be conquered in the flesh apart from the Healing Hand of GOD: only by MY Power can you do what I Will for your life. All you can do is come to ME with a broken spirit: humbled and hungry for MY Salvation and Deliverance. Then, and only then, as you pray from a heart of humility, brokenness, repentance for your life of sin, can I step in and assume MY Role as your ETERNAL PARTNER, SAVIOR, DELIVERER. Those who come to ME with pride, disbelief, lack of faith will not hear MY Message and come in danger of blaspheming MY SPIRIT.

When you reject MY SPIRIT and HIS Call on your life you endanger your soul. It is MY SPIRIT WHO Draws you to MY Salvation and Blood Covering—without which, you cannot stand before US. Your acts of treason, rebellion while in your mortal body, will be judged guilty and your punishment will be eternal hell: separation from GOD and ALL MY Glory.

This is a serious hour. Serious decisions need to be made. Will you persist in your rejection of MY SPIRIT’s Calling to MY Blood-bought Salvation? Each day brings you closer to the possibility of losing your last chance to make things right with your GOD and once you pass that point, your loss will be eternal. Don’t risk losing your salvation and place in MY Kingdom. Too many have gone before you who now have eternal regrets that cannot be undone 

You decide. Are you coming with ME when I Rescue MY bride or will you be left to face MY enemy or worse: be lost in sudden destruction? Time is wasting. What is more important than your eternal soul? When we stand face-to-face - you will either realize the BLESSINGS OF FOLLOWING ME OR the TERROR OF BEING SENT AWAY FOR ETERNITY.

MY Words are TRUTH

TRUTH has Spoken

Revelation 22:16: I JESUS have sent mine angel to testify unto you these things in the churches. I am the ROOT and the OFFSPRING of David, and the BRIGHT and MORNING STAR.

Ilm. 22:16: "Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelin luoksenne, jotta seurakunnat saisivat tämän todistuksen. Minä olen Daavidin juuriverso ja suku, kirkas aamutähti."  


Thelma Houston - Don´t Leave Me This Way

Don't leave me this way
I can't survive
I can't stay alive
Without you love, oh baby
Don't leave me this way, no
I can't exist
I'll surely miss
Your tender kiss
Don't leave me this way.. 




torstai 8. elokuuta 2013

Taivaan Isän kirje suomalaisille 8.8.2013


Rakkaat lapseni Suomessa,

Haluan puhua teille siitä, missä ajassa elämme. Kerron teille totuuden. Minun pitää se teille sanoa, koska te suomalaiset ette ole itse valvoneet. 

Teidän kirjanoppineet pappinne virastoissa eivät halua puhua teille siitä. Pappinne puhuvat teille vain niitä asioita, jotka miellyttävät yleisöä. Pappinne eivät ole edes kiinnostuneet siitä, mitä Minun Pyhä Kirjani kertoo tästä ajasta. Pappinne silmät ja korvat ovat sulkeneet heidän oma itsekkyytensä ja lankeamus uskomaan kirkkojen keksimiä doktriineja, jotka poikkeavat siitä yksikertaisesta sanomasta, mitä Minun Pyhän Kirjani sivuille on kirjoitettu.

Tunnetteko Minua? Mitä olen silloin tehnyt, kun lapseni ovat kääntäneet selkänsä Minulle ja pappini eivät halua sitä teille kertoa? Minä olen ennenkin nostanut kouluja käymättömät kalastajat puhumaan puolestani kansalle totuuden. Niin teen nytkin. Oletteko huomanneet, miten eri puolille Suomea on esiin astunut todistajiani?

Tämä sukupolvi on kadottanut lähes kokonaan läheisen suhteensa Minuun. Teidän isovanhempanne rukoilivat Minua, kävivät kirkossa ja kunnioittivat Minua. Kun maapallo joutui koetteelle toisessa maailmansodassa ja Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen, niin isovanhempanne turvautuivat Minuun. Minä autoin heitä, kun nämä sankarinne puolustivat oman henkensä uhalla läheistensä vapautta ja kristinuskoa silloin, kun ateistinen sortovalta uhkasi Minulle rakasta Suomen maata ja sen kaunista siniristilippua.

Nyt on kulunut sukupolven mittainen aika, lähes 70 vuotta siitä, kun vihollisuudet päättyivät Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Olen siunannut tätä rauhan aikaa siten, että Suomi on vaurastunut ja menestynyt monella eri elämän alueella. Tein sen, koska isovanhempanne luottivat Minuun ja olivat uskollisia Minulle.

Nyt olen nähnyt, kun teidän sukupolvenne on kiintynyt taloudelliseen hyvinvointiin ja muilta ihmisiltä saamaan suosioon sekä uramenestykseen. Tämä sukupolvi on hylännyt Minut lähes kokonaan ja Minun nimeäni hävetään. Suomen eduskunnassa saa kannatusta sellaiset lakimuutokset, jotka ovat vastoin Minun tahtoani sitä, mitä olen ilmoittanut Minun Pyhässä Kirjassani. Seurakunnassa ollaan jäsenenä enää sen takia, että lapsi saa nimen, nuori pari loisteliaat juhlat, jopa televisiossa ja edesmenneen sukulaiset sekä ystävät voivat vielä kerran kokoontua muistelemaan hautajaisissa.

Vain hyvin pieni osa suomalaisista on pyhittänyt elämänsä, tottelee Minua, rukoilee Minulle säännöllisesti ja opiskelee Minun Pyhää Kirjaani. Näen, kun näitä harvoja lapsiani pilkataan hihhuleiksi, hulluiksi, suuruudenhulluiksi ja heidän seuraa vältellään. Nämä lapseni ovat kuitenkin Minun silmissä suuria sankareita, kun jaksavat luottaa Minuun siitä huolimatta, mitä muut heistä pahaa puhuvat. Heille Minulla on valmiina voiton kruunu ja asuinsija Minun valtakunnassani.

Näen entistä enemmän seurakunnissa sellaista, että lapseni haluavat itsekkäästi valita ne asiat, joihin haluavat uskoa. Viime aikojen koetteluni on paljastanut teidän sydämenne ajatuksista sen, että monet teistä ovat ruvenneet epäileviksi Tuomaiksi. Nämä epäilijät ovat kieltäneet kaiken sen totuuden, joka ei heille nyt maistu. Saatana vie heitä kuin pässiä narusta valheidensa kanssa. Lankeatte saatanan valheisiin, kun ette ole oppineet tuntemaan Minua. Te haluaisitte vain sovinnaista rupattelua kokouksissanne ja mukavaa viihdettä. Ette ole halunneet nähdä, missä ajassa elämme ja mitä se oikeasti tarkoittaa.

Tämä uskosta luopuminen ei ole tapahtunut vain Suomessa, vaan myös muualla Euroopassa ja Amerikassa. Kirkot ovat politisoituneet laajasti. Väärät uskonnot leviävät kristityille alueille.

Katsokaa ympärillenne. Maailman talous on sairastunut parantumattomasti. Yksi sun toinen diktaattorin johtama uusi valtio haluaa ydinpommia. Ettekö ymmärrä, että on vain ajan kysymys, että koette laajan ydinsodan ja maailman rahajärjestelmä romahtaa? Tämä kaikki lukee Minun Pyhässä Kirjassani, jos vaivautuisitte lukemaan sitä ja rukoilemaan Minulta viisautta ymmärtää tämä asia.

En luonut lapsiani sitä varten, että he alkaisivat elää omaa elämää keskellä kasvanutta taloudellista hyvinvointia. Tiedättekö, miten paljon sydämeeni sattuu se, kun lapseni alkaa hävetä Minua, hänen omaa Isäänsä Taivaassa. Tiedättekö, että Minäkin itken ja koen rinnassani suurta tuskaa.

Mitä rakastava Isä silloin tekee, kun lapsi on mennyt harhapolulle? Antaako Isä lapsensa vaeltaa keskellä maailman viettelyjä elämänsä loppuun asti, jolloin Isänsä hylännyt lapsi joutuu ikuisiksi ajoiksi helvettiin? Minä en halua, että yksikään rakkaista lapsistani joutuu helvettiin. Mutta teidän tulee itse tehdä se valinta, että rakastatteko Minua vain rakastatteko maailmaa. Te olette joko Minun puolella tai Minua vastaan.

Lukekaa myös Vanhaa testamenttia, niin opitte tuntemaan Minut paremmin. Minä en ole mitätöinyt sitä. Vanhassa testamentissa kerrotaan siitä, mitä olen tehnyt, kun Israel on luopunut Minusta. Minä olen ensin lähettänyt profeetan varoittamaan ja sen jälkeen Minä olen lähettänyt naapurivaltion armeijan rankaisemaan syntiin langennutta kansaa. Minä olen käyttänyt armeijaa ruoskana, jolloin monet ovat tehneet parannuksen keskellä suurta ahdinkoa. 

Minä olen myös jakanut hyvän ja paha, lampaat ja vuohet. Osa kansasta on selviytynyt uutta parempaa alkua varten. Minä olen leikannut huonoa hedelmää tekevät oksat pois.

On kulunut lähes 30 vuotta siitä, kun annoin palvelijalleni Tukholman kaupungissa profetian Suomelle. Tämä profetia kertoi siitä, että lähetän Venäjän armeijan ruoskimaan Suomea. Minun on pakko tehdä niin, koska muuten ette herää ja turvaudu Minuun. Muutama ruoskan isku selkäänne on pieni kipu siihen verrattuna, ettei teidän tarvitse kärsiä ikuisia aikoja helvetissä. En halua luovuttaa yhtään teistä saatanalle ilmaiseksi, ilman hyvän ja pahan välistä taistelua.

Tämä profetia kertoi myös miehestä, jonka lähetän väkeväksi profeetaksi Suomeen ja hän tulee kääntämään monet teistä Minun puolelleni. Kun annoin tämän profetian Tukholmassa aikanaan, niin tämä mies oli silloin vielä nuorukainen, kuten oli Daavid, kun kukisti Goljatin. Olen kouluttanut tätä suomalaista miestä läpi koko hänen elämänsä. Hän on nyt karaistunut ja valmis tähän tehtävään, jonka määräsin hänelle ennen, kuin hän oli syntynytkään. Olen luonut hänet tätä tehtävää varten.

Kun hän astuu esiin, niin hän tekee Minun nimessäni väkeviä tekoja. Hän on Minun suuni ja hänellä on kädessään Minun antama aamutähti. En salli silloin sitä, että yksikään tekee hänelle pahaa ja rankaisen sellaisen yrittämisestä välittömästi.

On kulunut lähes sukupolven mittainen aika siitä, kun viikunapuu tuli lehteen. Minun Pyhä Kirjani kertoo seitsemän vuoden rauhansopimuksesta. Sellaista neuvotellaan parhaillaan. Antikristus ja hänen profeettansa ovat jo maapallolla. He ovat valmiita ottamaan vallan maapallolla heti sen jälkeen, kun olen ottanut turvaan taivaaseen viisaat neitsyet, tämän harvalukuisen Filadelfian seurakunnan. 

Mutta niin ovat valmiita aloittamaan työnsä myös minun kaksi säkkipukuista todistajaani, kaksi oliivipuuta, kaksi lampunjalkaa. 144 000 todistajaani tulevat astumaan myös esiin ja he tekevät väkeviä tekoja Minun nimissäni.

Minä aloitan väkevän toimintani täältä Suomesta. Näytän nyt teille, kuka täällä on Jumala. Näytän teille sen, ettei kukaan syntinen häviäjä voi estää sitä, kun kuljetan sankarini voittajana kotiin. Näytän teille sen, ettei Jumalalle ole mikään mahdotonta ja puolustan omiani väkevällä voimallani. Laitan epäilevät Tuomaat häpeään. 

Nostan johtavaan asemaan Suomessa kenet tahdon. Tuon kenet tahdon viimeiselle tuomiolle ihan itse milloin tahansa, enkä tarvitse siinä kenenkään ihmisen apua. Minä pystyn puolustamaan myös suomalaisia keskellä suurta ahdinkoa, kaikkia niitä, jotka turvautuvat Minun apuuni. Näytän maailmalle, ettei mikään voima pysty tuhoamaan Minulle rakasta Israelia, joka on vielä kerran teille luvattu maa.

Olen rakastava Isä Taivaassa, mutta olen myös vahva, karjuva Juudan Leijona. En anna teidän ajautua maailman houkutuksiin vaan, teen nyt sen, minkä rakastavan Isän tulee tehdäkin.

Rakkain terveisin,

Minä Olen, Valkoisella Hevosella Ratsastava Kuninkaiden Kuningas, Yeshua HaMashiach, Juudan Leijona, Jehovah Sebaot, Kaikkivaltias Maailman Luoja, Jumala

Artikkeli: "Venäjä miehittää osan Suomea, kertoo Tukholman profetia"
 
Tuomarien kirja 2:10-16: "Kun Joosuan sukupolvi oli otettu isiensä luo ja tilalle oli noussut toinen sukupolvi, israelilaiset eivät enää totelleet Herraa eivätkä pitäneet mielessään niitä tekoja, jotka Herra oli heidän hyväkseen tehnyt. Israelilaiset rikkoivat Herraa vastaan ja alkoivat palvella baaleja. He hylkäsivät Herran, isiensä Jumalan, joka oli tuonut heidät pois Egyptistä, ja kääntyivät kumartamaan muita jumalia, joita heidän ympärillään asuvat kansat palvoivat. Näin he herättivät Herran vihan. 

Koska israelilaiset hylkäsivät Herran ja ryhtyivät palvelemaan Baalia ja Astartea, Herra vihastui heihin. Hän jätti heidät ryöstelevien rosvojoukkojen armoille ja antoi vihamielisten naapurikansojen alistaa heidät. He eivät enää kyenneet pitämään puoliaan vihollisiaan vastaan, vaan aina kun he ryhtyivät taisteluun, Herran käsi oli heitä vastaan ja hän antoi heidän joutua tappiolle, niin kuin hän oli heille vannonut. 

Näin israelilaiset joutuivat suureen ahdinkoon. Silloin Herra kohotti kansan johtajiksi tuomareita, ja he pelastivat kansan rosvojoukkojen käsistä." 

Tähän kirjeeseen liittyvä toinen Raamatun viittaus: Hesekiel 16.-luku

Tukholman profetia 28.5.1984

Suomineito jaetaan kahtia
Herra sanoo suomalaisille: "..Mutta nyt, hyvinvoinnin, rikkauden ja yltäkylläisyyden päivinä, te kirkkojenne etummaisina olevat, teidän tehtävänänne tuntuu olevan häväistä minun sanani.." (vertaa Mal. 2:1-9)

Tukholman profetia, joka kertoo Suomen vaivan ajoista

Artikkeli: 'Venäjä miehittää osan Suomesta, kertoo Tukholman profetia'. 

Maria Tommerupin Herralta 9.8.2007 saama sanoma Suomelle 

Tommerupin profetia käsittelee Suomen kansan kurittamista syntiensä takia. Profetiassa kerrotaan mm. siitä, että Venäjä on jo ennen vuotta 2007 valmistellut toimiaan Suomea vastaan.

Sir Elwoodin Hiljaiset Värit  - Viimeisellä Rannalla

F18E lentokone näkee kauas
Isä seisoo rannalla, ja ase kourassa myrskyä odottaa
Äiti painaa pikkusiskon syliin, kun taivas oudosti iltaisin punertaa

Veljestä kuulin viimeksi kun tuli kirje vierailta mailta 
Kertoi voivansa hyvin, mutta sanoi että tilanne näyttää täällä myös pirun pahalta

Tää on kymmenen tikkua laudalla 
Me ollaan piilossa viimeisellä rannalla 
Eikä kukaan meitä enää etsi, tää on tyhjä ja loputon leikki 
Ja vain tuuli kuiskaa: "kaikki pois piilostaan"...

..Minä olen vasta seitsemän mutta silti mä jotain jo ymmärrän
Kun tv on mykkä ja radiossa kuulin uutisten lukijan itkevän

Ne puhuu jostain pilvestä joka matkalla on vielä tänne päin
Pikkusisko kysyi: "montako päivää jouluun?"

Ja isän silmiään pyyhkivän näin, silmiään pyyhkivän näin...




 
Ilm. 16:9-11: "Ihmiset paahtuivat kovassa helteessä mutta herjasivat Jumalaa, jonka vallassa nämä vitsaukset olivat. He eivät kääntyneet, eivät antaneet kunniaa Jumalalle. Viides enkeli tyhjensi maljansa pedon valtaistuimelle, ja pedon valtakunta pimeni. Ihmiset purivat tuskissaan kielensä verille mutta herjasivat taivaan Jumalaa tuskansa ja haavojensa tähden. He eivät kääntyneet, eivät luopuneet pahoista teoistaan."

Jumalan kirje niille, jotka luulevat tuntevansa Hänet, mutta eivät tunne Häntä 

Susan Davis lähetti julkisuuteen 9.8.2013 kello 09:42 Herran antaman profetian. Tämä julkaisu tuli noin vuorokauden myöhemmin, kuin mitä olin saanut Taivaan Isältä edellisen kirjeen julkaistavaksi. Susan oli saanut Taivaan Isältä kirjeen julkaistavaksi 20.7., mutta kuten Susanille on tavallista niin, viestin jakaminen kestää joitakin päiviä ja tämä viesti ei ollut vielä tätä kirjoittaessa (11.8.2013 klo 10:35) edes Susanin nettisivuilla. Tämä Susanin saama kirje käsittelee tärkeää samaa asiaa, kuin mitkä edellä oleva Taivaan Isän kirje käsittelee. Laitan Isän pyynnöstä tähän perään kopion tästä kirjeestä. Eksyneistä kirkkokunnista on Herran Sanaa täällä.

Words of the LORD (Words Received from Our LORD by Susan, July 20, 2013):

“This is for those who think they know ME, but know ME not.”


I have words for MY lost generation of children. This is for those who think they know ME, but know ME not. This generation does not seek Truth. It seeks to placate itself with the lies of the enemy. 

The enemy is all too ready to hand off lies to make MY children believe they are hearing the Truth, when what they are hearing is deception about the hour and times they are living in. They believe they have a long future ahead, but I, their GOD, am coming soon and this world will change at the moment I take out MY church. 

All will change. The world will experience Great Tribulation, unlike anything seen before. It will be devastating. No one will be immune to its grip. The people will cry to be freed from the evil that is coming over them. They will cry out to ME in anguish, but I will not hear them. MY wrath will be taking over the earth. They will have to suffer for the poor choices they have made. They mocked and scoffed at the messages and warnings that I sent to awaken them and to prepare them. They refuse to listen and they refuse to act on MY Words, so they will have to pay the penalty of MY wrath. The world will atone for the wrong-doing it has done to its GOD. They will have to die for their faith. There will only be one escape for them and it will be their death. 

Many will go immediately to hell in sudden destruction. I have warned you MY children, but you have refused to listen to ME. These warnings are real and true. Some day you will weep in your hands that you did not listen and you did not act on these warnings. Do not take these messages lightly, they are for your salvation and your good. I always warn MY people before coming disaster. Few are paying attention and few will be rescued. I will offer you salvation, if you just come to your GOD in FULL surrender. Give your GOD FULL surrender. These are MY Words. Heed them and live by them. 

I am your GOD Forevermore, Everlasting 

Coordinating Scripture:

John 12:40 (KJV): HE hath blinded their eyes, and hardened their heart; that they should not see with their eyes, nor understand with their heart, and be converted, and I should heal them.

Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä.

Revelation 13:4 (KJV): And they worshipped the dragon which gave power unto the beast: and they worshipped the beast, saying, Who is like unto the beast? Who is able to make war with him?

ja kaikki kumarsivat lohikäärmettä, joka oli antanut pedolle sellaisen vallan. He kumarsivat myös petoa ja sanoivat: -- Kuka on pedon vertainen, kuka pystyy taistelemaan sitä vastaan?

1 Thessalonians 5:3 (KJV): For when they shall say, Peace and safety; then sudden destruction cometh upon them, as travail upon a woman with child; and they shall not escape.

Juuri kun ihmiset sanovat: "Kaikki on hyvin, ei mitään hätää", tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon.

Jude 1:18 (KJV): How that they told you there should be mockers in the last time, who should walk after their own ungodly lusts.

Hehän sanoivat teille, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka elävät jumalattomien himojensa vallassa.

2 Peter 3:3 (KJV): Knowing this first, that there shall come in the last days scoffers, walking after their own lusts,

Erityisesti tietäkää, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka ovat omien himojensa vietävinä. 

Psalmi 46

Jumala on turvamme..

..2 Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä.
3 Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyy, vaikka vuoret vaipuvat merten syvyyksiin.
4 Meret pauhaavat ja kuohuvat, vuoret vapisevat Jumalan suuruuden edessä. (sela)

5 Virta ja kaikki sen haarat ilahduttavat Jumalan kaupunkia, Korkeimman pyhiä asuinsijoja.
6 Jumala on kaupunkinsa keskellä, kaupunki ei järky. Hän auttaa sitä, kun aamu valkenee.
7 Kansojen meri kuohuu, valtakunnat horjuvat, maa järkkyy hänen äänestään.
8 Herra Sebaot on kanssamme, Jaakobin Jumala on turvamme. (sela)

9 Tulkaa ja katsokaa Herran tekoja, hänen voimansa herättää pelkoa kaikkialla.
10 Koko maailmasta hän hävittää sodat, hän särkee jousen ja taittaa keihään, hän tuhoaa kilvet tulessa.

11 "Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala, kaikkia kansoja mahtavampi, korkein koko maailmassa."
12 Herra Sebaot on kanssamme, Jaakobin Jumala on turvamme. (sela)