keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Jumalan Pojalla on rautainen sauva

 

 

*Kun Jumalan Poika tulee Jerusalemin temppeliin, koko maailma liittoutuu Häntä vastaan (Ps. 2)

*Psalmit 2 ja 110 kertovat voimallisin runollisin sanoin, miten Jumalan Poika murskaa Häntä vastaan nousseet kuninkaat rautaisella sauvalla

*Vanhan testamentin kirjoituksista kolmasosa on heprealaista runoutta, jota on paljon myös Uudessa testamentissa (juutalaiset eivät puhuneet arameaa vaan hepreaa; Joh. 19:17-20; Apt. 21:40-22:3, 26:14)

*Avioliitto on vertauskuva Kristuksen ja seurakunnan välisestä suhteesta - Kristus hakee viisaat neitsyet vaimoikseen, mutta tyhmät jätetään antikristuksen koeteltaviksi (Matt. 7:21-23, 25:1-13)

*Jumala kirjoittaa Tooran viisaiden neitsyiden sydämiin ja Pyhä Henki antaa heille voiman noudattaa lakia (Jer. 31:31-34, Hes. 36:25-27, Room. 8:7-13)

*Jumalan Poika ei armahtanut aviorikoksen tehnyttä naista, mutta ei myöskään tuominnut, koska Jumalan Poika noudatti tarkasti Mooseksen lakia (5. Moos. 17:6, Matt. 5:17-19, Joh. 8:3-11)

*Tuhatvuotisen valtakunnan ruhtinas on Johannes Kastaja, toiselta nimeltä Elia, jolle Jumalan Poika antaa valtikaksi rautaisen sauvan, aamutähden (Hes. 44:3, 46:16-18; Matt. 11:10-11; Ilm. 2:26-28, 3:21)




Kun Jumalan Poika tulee temppeliinsä Kuninkaaksi, koko maailma alkaa kapinoida Häntä vastaan


Psalmi 2:ssa on merkittävä lopun aikoja koskeva Messias profetia, jossa kerrotaan, että Jumalalla on Poika, joka saa ikuisesti kestävän vallan koko maailmassa. Jumalan Poika tarkoittaa ihmiseksi tullutta Jumalaa (Joh. 1:1-18, 20:27-29; 1. Joh. 4:2).

Rautainen sauva, aamutähti
1. Moos. 49:10: "Ei siirry valtikka pois Juudalta, ei käskijän sauva hänen suvultaan. Hänen heimostaan on tuleva se, jolla on valta, häntä kansat tottelevat."

Jes. 9:6: "Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas."

Dan. 7:13-14 (1933/38): "Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen. Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä."

Kun Jumalan Poika tulee Jerusalemin temppeliin ottaakseen koko maailman kuninkuuden, niin muiden kansakuntien johtajat tekevät liiton Häntä vastaan. Kun Jehovah Yeshua (Herra Jeesus) tulee luomiensa ihmisten keskelle, he haluavat taas nousta Häntä vastaan.


Ps. 2: "Miksi kansat kapinoivat, kansakunnat juonia punovat? Miksi kuninkaat nousevat kapinaan, hallitsijat liittoutuvat keskenään Herraa ja hänen voideltuaan vastaan? "Me heitämme pois ikeemme, katkomme orjuuden kahleet!" 

 

Hän, joka hallitsee taivaassa, nauraa, Herra pilkkaa heitä. Hän puhuu heille vihassaan ja kauhistuttaa heidät kiivaudellaan: 

 

"Minä itse olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni!" Nyt kerron, mitä Herra on säätänyt. Hän sanoi minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Pyydä minulta, niin saat kansat perinnöksesi, ja maan ääriin ulottuu sinun valtasi. Sinä alistat kansat rautaisella valtikalla, murrat ne kuin saviastiat." 

 

Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat! Ottakaa opiksenne, maan mahtavat! Pelätkää Herraa, palvelkaa häntä, vaviskaa, kohottakaa hänelle riemuhuuto. Tervehtikää poikaa, hänen voideltuaan, suudelkaa häntä, muuten Herra vihastuu teihin ja te suistutte tieltänne tuhoon, sillä hetkessä syttyy hänen vihansa. Hyvä on sen osa, joka turvaa häneen!"

 

Psalmi 2 varoittaa vakavilla sanoilla Jumalan Pojan vastustamisesta, mutta Psalmi 110 kertoo jo suorilla sanoilla, mitä Jumalan Pojan vastustajille käy. Jumala vihastuu. Hän ei jätä rankaisematta niitä, jotka nousevat Jumalan Pojan valtaistuinta vastaan. He tuhoutuvat murskaavan ylivoiman edessä.

 

Apt. 7:53-57: "Te saitte enkelien tuomana lain, mutta ette ole sitä noudattaneet." Tämän kuullessaan neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja kiristelivät hampaitaan. Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. Hän sanoi: "Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!" Silloin he alkoivat huutaa suureen ääneen, tukkivat korvansa ja ryntäsivät yhtenä miehenä hänen kimppuunsa." (vert. Dan. 7:13-14; enkeli voi tarkoittaa myös sanansaattajaa, lähettilästä, pappia tai seurakunnan johtajaa [esim. Mal. 2:7, Ilm. 3:14], mistä on lisää artikkelissa) 

 

Ps. 110:1-2, 5-6 (2017): "Herra sanoi minun Herralleni: "Istu oikealle puolelleni, kunnes minä panen vihollisesi jalkojesi astinlaudaksi." Herra ojentaa valtasi valtikan Siionista... ..Herra on oikealla puolellasi ja musertaa kuninkaat vihansa päivänä. Hän tuomitsee pakanat: ruumiita viruu kaikkialla. Hän murskaa päitä laajalti maan päällä." 

 

Matt. 24:37-39: "Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee."  


1. Moos. 6:5-8: "Kun Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat, hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään. Ja Herra sanoi: "Minä pyyhin maan päältä ihmisen, jonka olen luonut, ja ihmisen mukana karjaeläimet, pikkueläimet ja taivaan linnut, sillä minä kadun, että olen ne tehnyt." Mutta Nooa oli Herralle mieluinen."

 

Joh. 7:7 (Jeesus sanoo veljilleen): "Maailma ei voi vihata teitä, mutta minua se vihaa, koska minä todistan, että sen teot ovat pahat."


Psalmien kirja on tärkeä osa Jumalan Sanaa


Psalmien kirja ei ole vain lauluja ja runoutta, vaan siinä on merkittäviä profetioita ja jopa lain säädöksiä (Ps. 2:7, 110:4). Uusi testamentti lainaa usein psalmeja, joissa on paljon merkittävää Jumalan Sanaa.


Hepr. 4:7: "Jumala on asettanut uuden määräpäivän, "tämän päivän". Hänhän on paljon myöhemmin Daavidin suulla lausunut edellä mainitut sanat: -- Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne."


Ps. 95:7-11: "Hän on meidän Jumalamme ja me hänen laitumensa lampaat, joita hänen kätensä kaitsee. Kuulkaa tänä päivänä, mitä hän sanoo: -- Älkää paaduttako sydäntänne kuten kerran, kun isänne koettelivat minua autiomaassa, Meriban ja Massan luona. He saivat nähdä, mitä minä voin tehdä. Neljäkymmentä vuotta hyljeksin heitä, sillä näin heidän kulkevan harhaan, kun he eivät ymmärtäneet minun teitäni. Silloin minä vihassani vannoin: "He eivät pääse lepopaikkaan, jonka olen heille luvannut."


Yeshua (Jeesus) vahvisti, että Psalmien kirja on Jumalan Sanaa, minkä takia se tulee ottaa yhtä tosissaan kuin muutkin Raamatun kirjat. Kuten Yeshua kertoi, niin psalmeissa on myös Messias profetioita. Paavali totesi, että kaikki Raamatun kirjat opettavat elämään Jumalan tahdon mukaisesti, mikä koskee myös Raamatun runollisia kirjoja. Jobin kirja on myös kirjoitettu runomuotoon, jota monet kirjallisuuden asiantuntijat pitävät maailman parhaana runoteoksena, mistä kertoo lisää artikkeli: 'Edomin kuningas Job oli ennakkokuva Kristuksesta'.


Luuk. 24:44: "Jeesus sanoi heille: "Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu."

 

2. Tim. 3:16-17: "Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä."

 

Lainatessaan tekstiä Psalmi 82:sta ja laista Yeshua sanoi selvästi, ettei Pyhiä Kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi. Psalmi 82:ssa on heprealainen sana 'elohim', joka on käännetty 'jumalat', mutta sana voi tarkoittaa asiayhteydestä riippuen myös vaikutusvaltaisia ihmisiä ja tuomareita, mistä kertoo lisää artikkeli: 'Kutsu Luojaasi Hänen nimellään'. 


Joh. 10:34-35: "Jeesus vastasi: "Eikö teidän laissanne sanota: 'Minä sanoin: te olette jumalia.'? Niitä, jotka saivat Jumalan ilmoituksen, sanotaan siis jumaliksi, eikä pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi."


Ps. 82:6: "Kuulkaa! Vaikka olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia"


5. Moos. 14:1 (Green’s Literal): "You are sons to Jehovah your God…"


Psalmit ovat syntyneet Pyhän Hengen innoituksesta ja koottu Raamatun kirjaksi (2. Tim. 3:16-17, Hepr. 4:7). Suomalaisessa Raamatussa on 150 psalmia, joista ainakin 73 on Daavidin tekemiä. Daavid ei ollut vain kuningas vaan merkittävä lauluntekijä ja profeetta. Daavid lauloi mm. oikeudesta, mikä tarkoittaa Mooseksen lakia (esim. Ps. 119).

 

Ps. 101: "Daavidin psalmi. Minä laulan oikeudesta ja uskollisuudesta, laulan sinun ylistystäsi, Herra."

Daavid profetoi Ihmisen Pojasta, joka alentaa itsensä ja ottaa vähäksi aikaa orjan muodon (Ps. 8, Ps. 22, Fil. 2:6-11, Hepr. 5:7-10). Kansan johtajat ja kirjanoppineet eivät ylistäneen Ihmisen Poikaa, mutta pienet lapset ylistivät Häntä äidinkielellään hepreaksi: "Hoosianna, Daavidin Poika!". Ristillä Ihmisen Poika huutaa heprean kielellä "Eeli, Eeli, lama sabaktani?", joka merkitsee 'Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?' Tämän jälkeen Jumala korottaa Ihmisen Pojan hallitsemaan koko luomakuntaansa. Ihmisen Poika on yksi Jumalan Pojan nimistä (Dan. 7:13-14, Hes. 1:26-28, Matt. 12:8).

 

Matt. 21:15-16: "Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: "Hoosianna, Daavidin Poika!", he suuttuivat ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nuo huutavat?" "Kuulen", vastasi Jeesus. "Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'?"

 

Ps. 8:3-7 (2017): "Lasten ja imeväisten suusta sinä perustit voiman vastustajiesi tähden, että kukistaisit vihollisen ja kostonhimoisen. Kun katselen taivastasi, sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka olet luonut, mikä on ihminen, että häntä muistat, tai Ihmisen Poika, että pidät hänestä huolen? Kuitenkin sinä, Jumala, hylkäät hänet vähäksi aikaa, mutta seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. Sinä panet hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetat kaikki hänen jalkojensa alle:" (Ps. 8:6 alaviite: Sananmukaisesti: "sinä teet hänet vähäksi aikaa Jumalasta puuttuvaksi". Jeesuksen sana "hylkäsit" ristillä antaa tälle vaikealle kohdalle selityksen.)

 

Fil. 2:6-9: "Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken..."

 

Matt. 27:46: "Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi kovalla äänellä: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?  

 

Ps. 22:1, 6, 16-18: "..Daavidin psalmi. Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Minä huudan sinua avuksi, mutta sinä olet kaukana... ..Mutta minä olen maan mato, en enää ihminen, olen kansani hylkäämä, ihmisten pilkka... ..Koirien lauma saartaa minut, minut ympäröi vihamiesten piiri. Käteni ja jalkani ovat runnellut, ruumiini luut näkyvät kaikki. Ilkkuen he katsovat minuun, jakavat vaatteeni keskenään ja heittävät puvustani arpaa."

 

Joh. 19:23-24: "Ristiinnaulittuaan Jeesuksen sotilaat ottivat hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotilaalle osansa. He ottivat myös paidan, mutta kun se oli saumaton, ylhäältä alas samaa kudosta, he sanoivat toisilleen: "Ei revitä sitä. Heitetään arpaa, kuka sen saa." Näin kävi toteen tämä kirjoituksen sana: -- He jakavat keskenään vaatteeni ja heittävät puvustani arpaa. Juuri näin sotilaat tekivät."

 

Joku voi ihmetellä, miksi merkittäviä profetioita ja jopa lain säädöksiä on sisällytetty Raamatussa olevaan laulu- ja runokirjaan? Itse asiassa Vanhan testamentin teksteistä jopa kolmasosa on runomuodossa (artikkeli). Raamatusta löytyy runollista tekstiä kannesta kanteen aina Mooseksen laista Ilmestyskirjaan asti.

 

Ilm. 15:2-4: "..Heillä oli käsissään Jumalan harput, ja he lauloivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, ja Karitsan laulua: -- Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias! Oikeat ja todet ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas! Kuka ei sinua pelkäisi, Herra, kuka ei ylistäisi nimeäsi? Sinä yksin olet pyhä. Kaikki kansat tulevat eteesi ja kumartavat sinua, sillä sinun oikeat tuomiosi ovat tulleet julki."

 

Miksi Jumala haluaa puhua runollisella kielellä? Runous ei vetoa vain järkeen vaan virittää myös tunteet. Lisäksi runot ovat muodoltaan tietyllä tavoin symmetrisiä, mikä tekee niiden tajuamisen ja muistamisen helpommaksi. Kun ymmärrämme paremmin Jumalan Sanan runollisen tyylin peruspiirteitä, ymmärrämme opetuksen alkuperäisen tarkoituksen paremmin ja voimme arvostaa enemmän Raamatun kirjallista kauneutta. Runollisuus on tehokeino, jonka kautta Jumala ilmaisee ajatuksiaan ja tunteitaan hyvin syvällisesti. Tässä on esimerkki, jossa tunteet vellovat suuresta ihastuksesta ja rakkaudesta aina pettymykseen, vihaan ja lopulta armolliseen leppymiseen:


4. Moos. 24:5-6: "Kuinka ihanat ovatkaan sinun telttasi, Jaakob, sinun asumuksesi, Israel! Ne levittäytyvät kuin joenuomat, ne ovat kuin puutarhat virran varrella, kuin aaloepuut, Herran istuttamat, kuin setrit veden partaalla!"


Hoos. 11:1-4, 9-11: " -- Kun Israel oli nuori, minä rakastin sitä, Egyptistä minä kutsuin poikani. Sitten Israel kuuli muita kutsuja ja kääntyi pois. Se uhrasi baaleille, poltti uhreja kivipatsaille. Minä opetin Efraimin kävelemään, kannattelin sitä käsivarsista. Mutta Efraim ei käsittänyt, että minä sitä hoidin. Lempeästi, rakkauden köysin minä vedin sitä luokseni. Niin kuin mies syöttäessään juhtaansa nostaa ikeen sen niskasta, niin minä käännyin Efraimin puoleen ja annoin sen syödä…    


..En anna vihani raivota, enää en tuhoa Efraimia. Minä olen Jumala enkä ihminen. Minä olen Pyhä, olen sinun lähelläsi, en tule luoksesi vihan vimmassa. Efraim seuraa jälleen Herraa. Herran ääni on kuin leijonan. Kun hän ärjyy, tulevat hänen lapsensa vavisten lännestä, peloissaan, arkoina kuin linnut he tulevat Egyptistä, saapuvat kuin kyyhkyset Assyrian maasta. Minä annan heidän palata koteihinsa, sanoo Herra."


On huomionarvoista, mikä on ensimmäinen ja mikä pisin psalmi. Ensimmäinen psalmi kertoo, mikä on Jumalan näkökulmasta hyvää hedelmää. Psalmi 1 menee heti Raamatun ensimmäisille sivuille Paratiisiin, joka oli Jumalan puutarha. Jumala käski ihmisen olle hedelmällinen ja lisääntyä (1. Moos. 1:28). Hedelmällisyydellä Jumala ei tarkoita vain lapsien tekoa, vaan nimenomaan sitä ihmisen tuottamaan hedelmää, mikä on Jumalalle mieluinen. Psalmi kertoo sen asian ytimen, mitä Jumala odottaa ihmiseltä. Joka rakastaa Mooseksen lakia, hän on kuin vesiojan ääreen istutettu puu, joka tuottaa koko ajan hyviä hedelmiä. Joka ei laista piittaa, hän on kuin puimatantereen jätteet akanat, jotka tuuli vie mennessään ja lopulta puusta karsitut oksatkin laitetaan tuleen palamaan. Myös Uuden testamentin mukaan Jumalan tahto on kirjoitettu lakiin. Joka noudattaa lakia, hän rakastaa Jumalaa (Joh. 15:9-10, 1. Joh. 5:3).

 

Ps. 1 (1933/38): "Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt! Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy. Niin eivät jumalattomat! Vaan he ovat kuin akanat, joita tuuli ajaa. Sentähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seurakunnassa. Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu."


Ps. 119:19-20: "Kuinka rakastankaan sinun lakiasi! Kaiken päivää minä sitä tutkin."


5. Moos. 11:1: "Rakastakaa Herraa, Jumalaanne, ja noudattakaa aina hänen lakejaan, hänen säädöksiään, määräyksiään ja käskyjään."


1. Joh. 5:3: "Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa."


Joh. 15:9-10: "Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan."


Joh. 12:50: "ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän. Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua."


Kun Yeshua (Jeesus) opetti, että profeetat tunnetaan heidän hedelmistään, Hän tarkoitti juuri sitä, mitä ensimmäinen psalmi asiasta opettaa. Joka noudatta lakia, hän tekee hyvää hedelmää, mutta huonoa hedelmää tekevät ne, jotka tekevät laittomuutta. Vaikka joku televisiopastori olisi saanut kasvatettua kuinka suuren seurakunnan tahansa ja tehnyt jopa ihmeitä Jeesuksen nimessä, niin hän tekee huonoa hedelmää, jos hän tekee laittomuutta ja vielä antaa seurakunnankin elää laittomuudessa. Moni kuuluisa televisiopastori menettää pelastuksensa juuri tämän syyn takia (Matt. 5:19-20, 7:15-23).


Room. 2:18: "Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää.


Matt. 7:15-23 (1933/38): "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."


Pisin psalmi on 119, joka on suuri Mooseksen lain ylistys. Daavid laulaa suurta rakkautta Mooseksen lakia kohtaan ja samalla ylistää Jehovaa (Herraa), joka on laatinut ihanan lain. Daavid kertoo, että Mooseksen laissa on totuus. Joka noudattaa lakia, hän elää totuudessa. Psalmi 119 runollisuutta tehostaa, että se on akrostinen runo: psalmi on jaettu 22 kahdeksan rivin ryhmään, joiden rivien alkukirjaimet etenevät aakkosjärjestyksessä. Aakkosjärjestys helpottaa pitkän psalmin opiskelemista ulkoa ja tuo runollista kauneutta lauluun.


Ps. 119:127, 142-143: "Minä rakastan sinun käskyjäsi, ne ovat minulle kalliimmat kuin puhtain kulta…   ..Sinun oikeamielisyytesi on ikuinen, sinun lakisi on totuus. Minä olen joutunut ahdinkoon ja hätään, mutta sinun käskyistäsi saan ilon."


Pietari siteerasi myös Psalmi 119:sta. Jumalan kirkkaus on vanhurskauden lamppu, joka johdattaa ihmisen kulkemaan oikeaa tietä. Mooseksen laki antaa ohjeet kuinka tulee elää.


2. Piet. 1:19 (2017): "Meillä on [sitä] lujempi profeetallinen sana, ja teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, kuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja aamutähti nousee."


Ps. 119:105: "Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani."


Sananl. 6:23: "Käsky on lamppu, opetus on valo, kuri ja kasvatus on elämän tie."


Ilm. 22:16: "Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelin luoksenne, jotta seurakunnat saisivat tämän todistuksen. Minä olen Daavidin juuriverso ja suku, kirkas aamutähti."


Ef. 5:9: "Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä."


Psalmien kirjassa järjestyksessä toinen psalmi kertoo sitten Jumalan Pojasta ja lopun ajan suuresta taistelusta, jossa Jumalan Poikaa vastaan kapinoivat kansat murskataan (Ps. 2). Huonoa laittomuuden hedelmää tekevät ihmiset poistetaan maailmasta, jotta Jumalan Pojan tuhatvuotinen valtakunta voisi aloittaa puhtaalta pöydältä.


Dan. 12:1-3: " -- Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana. Ja tulee ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä alkaen, kun kansoja on ollut, aina tuohon aikaan saakka. Mutta sinun kansasi pelastuu, pelastuu jokainen, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan. Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun. Oikeat opettajat loistavat niin kuin säteilevä taivaankansi, ja ne, jotka ovat opastaneet monia vanhurskauteen, loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti."


Jes. 66:22-24: "Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon, pysyvät minun edessäni, sanoo Herra, niin pysyvät minun edessäni teidän sukunne ja teidän nimenne. Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra. Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu."

 

Sak. 14:16: "Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa."


Raamatun runollinen kieli tulee tuntea, jotta voi täysin ymmärtää Raamattua


Heprealainen runous ei välity aina kielenkäännösten kautta, minkä takia on hyödyllistä perehtyä myös heprealaisen runouden perusteisiin, jotta tunnistaa runollisen kielen ja ymmärtää Raamatun opetuksen oikein. Kun tietää perusteet heprealaisesta runokielestä, huomaa myös Uudesta testamentista lukuisia kohtia, joissa saarnataan runollisella kielellä.

Juud. 1:12-13: "Nämä ihmiset ovat häpeätahroja teidän rakkaudenaterioillanne, kun he mässäilevät mistään piittaamatta. He ovat paimenia, jotka huolehtivat vain itsestään. He ovat pilviä, jotka tuuli vie ja jotka eivät vettä anna, puita, jotka syksyllä eivät kanna hedelmää, kahdesti kuolleita, juuriltaan repäistyjä, pärskyviä meren aaltoja, joiden vaahtoharjana on heidän häpeänsä, radaltaan harhautuneita tähtiä, joille ikuisiksi ajoiksi on varattuna synkin pimeys."

Heprealainen runous eroaa eräistä klassisen ja nykyaikaisen runouden muodoista, joissa loppusoinnulla on usein tärkeä asema. Säkeiden lopputavut sointuvat keskenään, mikä tekee riimittelystä runollista. Toisin kuin on tavallista länsimaisessa runoudessa heprealaiselle runoudelle ei ole ominaista riimittely vaan sen sijaan parallelismi eli kerto. Jokin asia kerrotaan vähintään kaksi kertaa, mutta eri sanoin. Sen lisäksi runollisuutta lisää se, että heprealaisissa sanoissa käytetään samankaltaisia äänteitä toistamalla joitain konsonantteja tai vokaaleja tai toistamalla samalta kuulostavia eri sanoja, mikä ei välity toiselle kielelle käännetyn tekstin kautta.

 

Ps. 19:8-10 (1933/38): 
"Herran laki on täydellinen; se virvoittaa sielun.
Herran todistus on vahva, se tekee tyhmästä viisaan.
Herran asetukset ovat oikeat, ne ilahuttavat sydämen.
Herran käskyt ovat selkeät, ne valaisevat silmät.
Herran pelko on puhdas, se pysyy iäti. 
Herran oikeudet ovat todet, kaikki tyynni vanhurskaat."

 

Runollisuuden ymmärtäminen auttaa myös Raamatun kääntämisessä. Juutalaiset ja kristityt ovat kinastelleet hyvin tärkeästä Messias profetiasta jakeessa Ps. 22:16 (22:17), jossa profetoidaan Messiaan käsien ja jalkojen lävistäminen Golgatan ristillä. Juutalaisten mukaan jakeessa ei puhuta mitään lävistämisestä vaan leijonasta, käsistä ja jaloista, mikä tekisi lauseesta myös käsittämättömän, kuten kääntää jakeen väärin myös 1933/38-käännös. Menemättä sen syvällisemmin heprean kielen tulkintaan, niin ratkaisu ongelmaan saadaan ottamalla huomioon psalmin asiayhteys ja siinä esiintyvä runollinen kerto. Jakeessa 16 (17) valitetaan koirista ja lävistämisestä, koska myöhemmässä jakeessa 20 (21) pyydetään pelastusta koirilta ja miekalta, mikä ratkaisee käännöskiistan (YouTube: Dr. Seth Postell). Vuoden 2017 käännöksen ratkaisu vastaa tältä osin heprean alkuperäistä tarkoitusta.

 

Ps. 22:17 (1933/38): "Sillä koirat minua piirittävät, pahain parvi saartaa minut, minun käteni ja jalkani, niinkuin jalopeurat."


Ps. 22:16 (1992): "Koirien lauma saartaa minut, minut ympäröi vihamiesten piiri. Käteni ja jalkani ovat runnellut,"

 

Ps. 22:16 (King James Version): "For dogs have compassed me: the assembly of the wicked have inclosed me: they pierced my hands and my feet." 

 

Ps. 22:17, 21 (2017): "Sillä koirat minua piirittävät, pahojen parvi saartaa minut, käteni ja jalkani ovat lävistetyt... ..Vapahda sieluni miekasta, ainokaiseni koirien kynsistä."

 

Runollisen tekstin merkitys on parhaiten ymmärrettävissä esimerkkien avulla. Parallelismin yleisin muoto on ajatusta toistava parallelismi, jossa kertosäe toistaa osan esisäkeen ajatuksesta, mutta eri sanoin.

 

Sak. 9:9: "Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee…"


Ps. 1:5: "Väärintekijät saavat kerran tuomionsa, syntisillä ei ole sijaa vanhurskaiden joukossa."


Raamattu sisältää myös kumoavaa parallelismia, jossa säkeiden ilmaisemat ajatukset ovat toisilleen vastakkaiset.


Ps. 1:6: "Herra ohjaa omiensa tietä, mutta jumalattomien tie päätyy tuhoon."


Ps. 37:9: "Väärintekijät joutuvat tuhoon, mutta ne, jotka panevat toivonsa Herraan, saavat periä maan."


On myös olemassa täydentävä parallelismi. Siinä kertosäe ei toista esisäkeen ajatusta eikä esitä vastakohtaa. Sen sijaan se lisää uuden ajatuksen.


Ps. 19:8 (1933/38): "Herran laki on täydellinen; se virvoittaa sielun. Herran todistus on vahva, se tekee tyhmästä viisaan."


Raamatun heprealaisissa teksteissä on paljon sanaleikkejä, jolloin samassa lauseessa on kaksi eri sanaa, jotka kuitenkin lausuttaessa kuulostavat samankaltaisilta sanoilta. Herra sanoi profeetta Jeremialle valvovansa, että Jeremian ilmoittamat profetiat toteutuvat. Samalla Jeremialle näytettiin mantelipuun oksa, sillä heprealainen sana 'shaqed' (manteli) liittyy sanaan 'shaqad' (valvoa).


Jer. 1:11-12: "Herra kysyi minulta: "Mitä näet, Jeremia?" Minä vastasin: "Näen mantelipuun oksan." "Oikein, se on mantelipuun oksa", sanoi Herra, "minä itse valvon, että sanani toteutuu."


Jaakobien poikien nimeäminen kerrotaan runollisten kielileikkien avulla. Lea antoi pojalleen nimen Juuda, koska hänellä oli aihetta ylistää Jehovaa. Juudan nimi on hepreaksi Jehudah (YHWDH, יהודה), jossa on yksi kirjain enemmän kuin sanassa Jehovah (YHWH, יהוה‎). Sana 'yada' (YDH, ידה) merkitsee ylistää, joka liitettynä sanaan Jehovah on nimi Jehudah. Tästä runollisesta lauseesta tiedämme varmasti, ettei Jumalan nimeä YHWH lausuta Jahve vaan se lausutaan Jehovah (tutkielma).


1. Moos. 29:35: "Ja Lea tuli taaskin raskaaksi, synnytti pojan ja sanoi: "Vihdoinkin saan ylistää Herraa." Siksi hän antoi pojalle nimeksi Juuda. Sitten hän ei enää synnyttänyt."


Koska heprean kielessä ei ole aina merkitty vokaaleja sanoihin, niin juutalaisilla kirjanoppineilla on ollut muistisääntö, miten vokaalit merkitään Jumalan nimeen YHWH. Jehovah merkitsee 'Minä Olen', mutta voi merkitä myös 'Ikuinen'. Jumalan nimessä on opetus, että Hän on aina ollut olemassa, Hän on ja Hän tulee aina olemaan (Ilm. 4:8). Hepreassa on toinen ikuista tarkoittava sana 'olam', jossa on samat vokaalit kuin sanassa Jehovah, mitä on käytetty muistisääntönä.

 

2. Moos. 3:15 (RK): "Jumala sanoi vielä Moosekselle: ”Sano israelilaisille: ’Herra, teidän isienne Jumala, Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala, lähetti minut teidän luoksenne.’ Tämä on minun nimeni ikuisesti, ja tällä nimellä minut muistettakoon sukupolvesta sukupolveen. 

 

2. Moos. 3:15 (Green's Literal): "And God said to Moses again, You shall say this to the sons of Israel, Jehovah the God of your fathers, the God of Abraham, the God of Isaac, and the God of Jacob, has sent me to you. This is My name forever, and this is My memorial from generation to generation.

 

Ilm. 4:8: ".. -- Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias! Hän oli, hän on ja hän on tuleva."

 

Jumala on säätänyt, että sapattikäskyn noudattaminen on ikuinen merkki siitä, että on liitossa Jumalan kanssa. Tämä tarkoittaa, että sapatin pitäminen on myös ehto pysyä uudessa liitossa Sapatin Herran Yeshuan kanssa (Jes. 56:6-8, Matt. 12:8). Yeshua opetti hyvin painavilla sanoilla, että älkää edes luulko, että Hän on tullut kumoamaan velvollisuutta noudattaa lakia, vaan lakia noudattamaan. Laista ei häviä mitään niin kauan, kuin taivas ja maa ovat olemassa. Oliko Yeshuan puheet ristiriidassa lain kanssa, koska sitoi lain taivaan ja maa olemassa olemiseen? Eivät olleet. Heprealainen sana 'olam' merkitsee sekä ikuista että universumia, maailmaa. Laki on säädetty tässä maassa olevaa elämää varten, joten se on voimassa niin kauan kuin tämä maa on olemassa ja heprealaisittain sanoen ikuisesti ('olam', Biblehub). 

 

2. Moos. 31:17: "Pysyköön sapatti ikuisesti merkkinä liitosta, jonka olen teidän kanssanne tehnyt, sillä kuutena päivänä minä, Herra, loin taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä en enää tehnyt työtä vaan lepäsin."

 

Matt. 12:8: "Ihmisen Poika on sapatin herra."

 

Matt. 5:17-18: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

 

Euroviisujen voittolaulu vuodelta 1979: Halleluyah la'olam - Hallelujah to the world

 

'Halleluyah' on hepreankielinen ylistyshuuto, joka merkitsee 'ylistäkää Jehovaa'. Ilmestyskirja mainitsee sanan 'halleluja' neljä kertaa, mikä kertoo, että Taivaassa puhutaan hepreaa. Aamen on myös heprealainen sana.

 

Ps. 113:1: "Halleluja! Ylistäkää Herran nimeä, ylistäkää, te Herran palvelijat!

 

Ilm. 19:4-7: "Kaksikymmentäneljä vanhinta ja ne neljä olentoa heittäytyivät kasvoilleen Jumalan eteen ja osoittivat kunnioitustaan hänelle, joka istuu valtaistuimella. He sanoivat: -- Aamen. Halleluja! Ja valtaistuimelta kuului ääni: -- Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki te hänen palvelijansa, te, jotka häntä pelkäätte, pienet ja suuret! Sitten kuulin äänen, joka oli kuin suuren kansanjoukon kohinaa, kuin suurten vesien pauhua ja voimakasta ukkosen jylinää. Se lausui: -- Halleluja! Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut kuninkuuden. Iloitkaamme ja riemuitkaamme, antakaamme hänelle kunnia! Nyt on tullut Karitsan häiden aika. Hänen morsiamensa on valmiina,"

 

Halleluyah la'olam (Hallelujah to the world)
Halleluyah, yashiru kulam (Hallelujah, everyone will sing) 
Bemila achat bodeda
(With one single word) 
Halev male bahamon toda
(The heart is filled with much gratitude) 
Veholem gam hu: eize olam nifla
(And it also pounds: what a wonderful world) 
Halleluyah im hashir
(Hallelujah with the song)
Halleluyah al yom sheme’ir
(Hallelujah for a day that shines)
Halleluyah al ma shehaya
(Hallelujah for all that has been)
Uma she’od lo haya (And all that is yet to come)
Halleluyah...



Heprean kielessä ei lyhennetä sanoja samalla tavalla kuin suomen kielessä. Jehovah-nimen lyhennelmä ei ole Jeh vaan Jah. Nimen paino on viimeisellä tavulla, joten nimi lyhennetään tässä tapauksessa ensimmäisen kirjaimen ja kahden viimeisen kirjaimen mukaan J-ah (opetusvideo). Jos nimi liitetään toisen sanan eteen, silloin sana lyhennetään Je- tai Jeho- (esim. Jehoshua, Jehohanan). Jos lyhennelmä liitetään toisen sanan perään, silloin se on -jah tai -jahu (esim. hallelujah, Elijahu).

Ps. 117 (1933/38): "Kiittäkää Herraa, kaikki pakanat, ylistäkää häntä, kaikki kansat. Sillä hänen armonsa meitä kohtaan on voimallinen, ja Herran uskollisuus pysyy iankaikkisesti. Halleluja!" (Ps. 117 on lyhyin psalmi)

Ps. 117 (Young's Literal): "Praise Jehovah, all ye nations, Glorify Him, all ye peoples. For mighty to us hath been His kindness, And the truth of Jehovah is to the age. Praise ye Jah!"

Jah on Jehovah-nimen runollinen muoto, jota Raamattu käyttää erityisesti, kun kiitetään Jehovaa voitosta tai pelastuksesta tai ylistetään Jehovan voimaa. Runollisen nimen käyttö korostaa liikuttunutta ja riemullista tunnetta. Heprealainen sana 'hallelujah' sanamukaisesti merkitsee 'ylistää Jah'. Jah liitetään joskus myös Jehovah-nimen eteen 'Jah Jehovah', joka on käännetty suomalaiseen Raamattuun 'Herra, Herra'. Käännös on huono, koska se hävittää Jumalan erisnimet ja vieläpä niiden runollisen korostuksen. Tästä asiasta kertoo lisää artikkeli: 'Johannes Kastaja todisti: Jumalan Poika on Jehovah'.

2. Moos. 15:2 (RK): "Herra on minun voimani ja ylistyslauluni, hän tuli minulle pelastukseksi! Hän on minun Jumalani, ja hänen kunniaansa minä julistan, hän on isäni Jumala, ja häntä minä korotan."

2. Moos. 15:2 (Green's Literal): "My strength and song is Jah, and it happened, He was to me salvation; this is my God and I will glorify Him; the God of my father, and I will exalt Him."

Ps. 122:1-4: "Matkalaulu. Daavidin psalmi. Ilo valtasi minut, kun kuulin sanan: Me lähdemme Herran huoneeseen! Nyt seisomme porteillasi, Jerusalem. Jerusalem, olet kaupunkimme, tänne kansamme kokoontuu, tänne vaeltavat heimomme, Herran heimot, täällä, niin kuin on säädetty, Israel kiittää Herran nimeä."

Ps. 122:1, 4 (Young's Literal): "A Song of the Ascents, by David. I have rejoiced in those saying to me, `To the house of Jehovah we go...    ..For thither have tribes gone up, Tribes of Jah, companies of Israel, To give thanks to the name of Jehovah."

Ps. 135:1-3 (2017): "Halleluja! Ylistäkää Herran nimeä. Ylistäkää, te Herran palvelijat, jotka seisotte Herran huoneessa, Jumalamme huoneen esikartanoissa. Ylistäkää Herraa, sillä Herra on hyvä, veisatkaa kiitosta hänen nimelleen, sillä se on suloinen."

Ps. 135:1-3 (Young's Literal): "Praise ye Jah! Praise ye the name of Jehovah, Praise, ye servants of Jehovah, Who are standing in the house of Jehovah, In the courts of the house of our God. Praise ye Jah! for Jehovah is good, Sing praise to His name, for it is pleasant."

Jes. 12:2 (RK): "Katso, Jumala on pelastajani. Minä olen turvassa enkä pelkää, sillä Herra, Herra on minun väkevyyteni ja ylistyslauluni. Hän tuli minulle pelastukseksi."

Jes. 12:2 (Green's Literal): "Behold, God is my salvation! I will trust and not be afraid, for my strength and song is Jah Jehovah; yea, He has become my salvation.

Matt. 7:21 (Jeesus sanoo): "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon."

Jumalan Pojan äidinkieli oli heprea

Monilla on sellainen virheellinen käsitys, että Yeshua (Jeesus) puhui äidinkielenään arameaa. Yeshuan kotikieli oli heprea, kuten oli muillakin juutalaisilla Uuden testamentin aikana, mistä kertoo lisää artikkeli: 'Jumalan Sana annetaan heille, jotka haluavat sitä noudattaa, mutta Sana otetaan pois niiltä, jotka eivät sitä noudata'.  


Uuden testamentin teksteistä näkyy aivan selvästi, että juutalaiset puhuivat keskenään hepreaa (Apt. 21:39-22:3). Enkeli sanoi heprean kielellä, että pojalle tulee antaa nimeksi Yeshua, koska Hän pelastaa, mikä on yhdellä heprealaisella sanalla ilmaistuna 'yoshia'. Lause ei toimi muilla kielillä kuin hepreaksi.  


Matt. 1:27: "Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä."


Matteuksen evankeliumi kertoo, että Yeshuan perheen tuli muuttaa asumaan Nasaretin kaupunkiin, koska Vanhan testamentin profetian mukaan Yeshuaa piti kutsuttaman Nasaretilaiseksi. Kun suomen kielellä käännettyä Vanhaa testamenttia tutkii, niin sellaista profetiaa ei siellä ole. Mikä on tämän asian selitys? Jos ottaa huomioon, että Matteuksen evankeliumi on alun perin kirjoitettu hepreaksi, niin asia avautuu. Sana Nasaret merkitsee oksaa, versoa, vesaa. Vanhassa testamentissa Messiasta kutsutaan käännöksestä riippuen Vesaksi tai Versoksi. Tämä merkitsee Messiasta, joka on Daavidin Poika siis Daavidin sukua, koska profetioiden mukaan Messias on Daavidin suvusta. Jesajan kirjan jakeessa 11:1 on sana Vesa, joko on heprealaisella alkukielellä 'netser', joka merkitsee vesaa, versoa.


Matt. 2:23: "ja asettui siellä kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret. Näin tapahtui, jotta kävisi toteen profeettojen ennustus: häntä kutsutaan Nasaretilaiseksi."


Jes. 11:1: "Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää."


Ilm. 5:5: "Mutta yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke. Juudan heimon leijona, Daavidin juuriverso, on saanut voiton! Hän avaa kirjan ja murtaa kaikki seitsemän sinettiä."


Matt. 21:9: "Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi: -- Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa!"


Room. 1:3-4: "on sanoma hänen Pojastaan. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme,"


Sakarjan kirjassa sanotaan jo suoraan, että mies nimeltä Vesa rakentaa Jerusalemiin Messiaan temppelin, mihin hän istuu valtaistuimelleen Kuninkaaksi ja Ylipapiksi. Puuseppä Yeshua siis rakentaa itselleen temppelin Siionin vuorelle Jerusalemiin.


Sak. 6:12 (RK): "ja sano hänelle: Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Hän versoo omalta pohjaltaan, ja hän on rakentava Herran temppelin."


Matt. 5:18: "Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut."


Heprean kielessä ei ole superlatiiveja, minkä takia korkein kuningas kirjoitetaan hepreaksi kuninkaiden kuningas (esim. Esra 7:12). Ilmestyskirjassa kerrotaan, että Yeshua on kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra, mikä on yksi todiste monien muiden joukossa, että Ilmestyskirja on alun perin kirjoitettu hepreaksi ja vasta sen jälkeen käännetty kreikaksi sanasta sanaa ilman tekstin alkuperäisen tarkoituksen tulkitsemista.


Ilm. 17:14, 19:16: "Nuo kaikki käyvät taisteluun Karitsaa vastaan, mutta Karitsa voittaa heidät, sillä hän on herrojen Herra ja kuninkaiden Kuningas. Hänen kanssaan saavat voiton hänen uskollisensa, kaikki kutsutut ja valitut…    ..Hänen viittaansa on reiden kohdalle kirjoitettu nimi: kuninkaiden Kuningas, herrojen Herra."


5. Moos. 10:17 (1933/38): "Sillä Herra, teidän Jumalanne, on jumalain Jumala ja herrain Herra, suuri, voimallinen ja peljättävä Jumala, joka ei katso henkilöön eikä ota lahjusta,"


Esra 7:12: "Artakserkses, kuninkaiden kuningas, pappi Esralle, oppineelle taivaan Jumalan lain tuntijalle. Tervehdys"


Uuden testamentin aikana saarnattiin myös runollisella heprean kielellä


Uudesta testamentista löytyy paljon samaa runoutta, mitä on Vanhassa testamentissa. Esim. Vuorisaarna on suurelta osin runollista puhetta. Tämä osoittaa, että Yeshua saarnasi kansalle hepreaksi Vanhan testamentin runollisen kielen mukaisesti.


Ps. 1:1-2 (2017): "Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomien neuvossa eikä kulje syntisten tietä eikä istu pilkkaajien kokouksessa, vaan jonka ilona on Herran laki ja joka mietiskelee hänen lakiaan päivin ja öin!"


Ps. 106:3 (2017): "Autuaat ne, jotka noudattavat oikeutta, jotka tekevät aina vanhurskauden!"


Ps. 119:1-4 (2017): "Autuaat ne, joiden tie on nuhteeton, jotka Herran laissa vaeltavat! Autuaat ne, jotka ottavat vaarin hänen todistuksistaan, jotka etsivät häntä kaikesta sydämestään eivätkä tee vääryyttä, vaan vaeltavat hänen teitään! Sinä olet säätänyt asetuksesi, että niitä tarkasti noudatettaisiin."


Ps. 112:1-2 (2017): "Halleluja! Autuas se mies, joka Herraa pelkää ja jolla on suuri rakkaus hänen käskyihinsä! Hänen jälkeläisensä tulevat voimallisiksi maassa, oikeamielisten suku tulee siunatuksi."


Ps. 41:2 (2017): "Autuas se, joka ottaa köyhän hoiviinsa! Herra pelastaa hänet pahana päivänä."


Matt. 5:3-12: "Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. 

Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen. 

Autuaita kärsivälliset: he perivät maan. 

Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan. 

Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan. 

Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan. 

Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. 

Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta. 

"Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä."


Matteuksen evankeliumiin kirjoitettiin Yeshuan Vuorisaarna hepreaksi, mutta myöhemmin sitä käännettiin kreikaksi, arameaksi, latinaksi ja muille kielille. Vuorisaarnassa on erikoinen kohta, joka on käännetty "Autuaita ovat hengessään köyhät". Tässä kohtaa on kääntäjälle ilmeisesti tapahtunut käännösvirhe. Ei autuas voi olla puutteellinen Pyhässä Hengessä tai edes omassa hengessä. Hepreankielisessä Shem-Tov:in (PDF) englannin kielisessä käännöksessä on lausetta tulkittu: "Autuaita ovat nöyrät hengessä". Alkutekstissä on ilmeisesti ollut heprealainen sana 'ani', joka merkitsee joko köyhä tai nöyrä, mutta kääntäjä on valinnut kreikkalaiseen käännökseen väärän sana köyhä, kun olisi pitänyt valita nöyrä (Biblehub ja YouTube-video).

 

Jes. 57:15 (1933/38): "..Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.

 

Johanneksen evankeliumin alkua siteerataan todella paljon, mutta onko kukaan huomannut, että tämä teksti on heprealaista runoutta, jossa toistetaan esitetyt asiat runollisella tavalla?


Joh. 1:1-7: "Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, 

ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. 

Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. 

Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. 

Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. 

Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. 

Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen."

Hepreassa usko tarkoittaa uskollisuutta

Hepreassa uskoa tarkoittava sana on 'emunah', joka merkitsee uskollisuutta jollekin. Raamatussa se tarkoittaa uskollisuutta Jumalalle (Biblehub, Hab. 2:4, 1. Kor. 4:1-2). Uskollisuutta tulee osoittaa nimenomaan sille Jumalan Sanalle, joka löytyy Raamatusta. Jos seurakunnassa opetetaan väärennettyä evankeliumia, silloin seurakunta ei ole uskollinen Jumalalle, vaikka se sanoisi uskovansa Jeesukseen, mistä kertoo lisää artikkeli: 'Likainen porttokirkko'.

 

Hoos. 2:19-20, 23: "Minä kihlaan sinut, otan omakseni ainiaaksi, minä liitän sinut itseeni vanhurskauden ja oikeuden sitein, rakkaudella ja hyvyydellä. Minä liitän sinut itseeni uskollisuuden sitein, ja sinä tulet tuntemaan Herran... ..Minä kylvän Israelin tähän maahan omaksi kansakseni. Minä rakastan Lo-Ruhamaa, minä sanon Lo-Ammille: "Sinä olet minun kansani!" Ja hän vastaa minulle: "Sinä olet minun Jumalani!"

 

2. Kor. 11:2-4: "Vartioin teitä intohimoisesti Jumalan puolesta. Olenhan kihlannut teidät yhdelle ainoalle miehelle, Kristukselle, ja tahdon tuoda teidät hänen eteensä kuin puhtaan neitsyen. Pelkään kuitenkin, että niin kuin käärme kavalasti petti Eevan, teidän mielenne turmeltuu ettekä te enää ole vilpittömiä ja puhtaita suhteessanne Kristukseen. Jos joku tulee luoksenne ja julistaa toista Jeesusta kuin me olemme julistaneet, jos te saatte jonkin toisen hengen kuin sen, jonka olette jo saaneet, tai toisen evankeliumin kuin sen, jonka olette jo ottaneet vastaan, niin sellaista te kyllä hyvin siedätte."

 

1. Sam. 2:35: "Mutta minä asetan itselleni papin, joka on minulle uskollinen ja toimii tahtoni ja mieleni mukaisesti. Hänestä luon pysyvän pappissuvun, joka saa aina toimittaa virkaa minun voideltuni edessä."

 

Usko syntyy Jumalan Sanan kuulemisesta ja hepreassa sana 'shama' kuuleminen tarkoittaa myös kuuliaisuutta, tottelemista (Biblehub). Jos joku ei noudata Jumalan käskyjä, hän ei ole uskollinen, joten hänellä ei ole uskoa, vaikka hän sanoisi uskovansa Jeesukseen (Matt. 7:21-23). Juutalaisessa ajattelussa uskoa ei mitata sanojen vaan tekojen kautta. Kuten Jaakob opetti, ei ole uskoa, jos ei ole lain tekoja (Jaak. 2:14-26, Luuk. 16:31, Room. 2:13).


Room 7:10, 6:16, 16:26: "Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana…    ..Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon…  ..Nyt se on saatettu julki ja annettu ikuisen Jumalan käskystä profeetallisissa kirjoituksissa tiedoksi kaikille kansoille, jotta ne johdettaisiin uskoon ja kuuliaisuuteen."

 

1. Piet. 1:2: "ja jotka Isä Jumala suunnitelmansa mukaisesti on Hengellään pyhittänyt elämään Jeesukselle Kristukselle kuuliaisina ja hänen verellään puhtaaksi vihmottuina..." 


5. Moos. 6:3-6: "Kuunnelkaa siis, israelilaiset! Noudattakaa näitä käskyjä ja eläkää niiden mukaan. Silloin te menestytte ja kasvatte suureksi kansaksi siinä maassa, joka tulvii maitoa ja hunajaa. Näin on Herra, teidän isienne Jumala, luvannut. "Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi. Pidä aina mielessäsi nämä käskyt, jotka minä sinulle tänään annan."

 

Luuk. 16:31 (Jeesus sanoo): "Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'(vert. Apt. 28:23)


1. Kor. 4:1-2 (RK): "Pitäköön siis jokainen meitä Kristuksen palvelijoina ja Jumalan salaisuuksien taloudenhoitajina. Taloudenhoitajilta vaaditaan ennen muuta sitä, että heidät havaitaan uskollisiksi."


Hoos. 6:4-6, 12:6: " -- Mitä minun pitäisi tehdä sinulle, Efraim, mitä sinulle, Juuda? Teidän uskollisuutenne on kuin aamupilvi, kuin kaste, joka kohta haihtuu. Siksi olen lähettänyt profeettani lyömään teitä, olen lähettänyt sanani, sanan, joka surmaa. Minun oikeuteni on kirkas kuin valo. Uskollisuutta minä vaadin... ..Käänny siis Jumalasi puoleen, ole uskollinen ja noudata oikeutta ja pane aina toivosi Jumalaan." (oikeus = laki) 


Hepr. 10:36-37, 38: "Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut. Onhan sanottu näin:..  ..Kun vanhurskas palvelijani uskoo, hän saa elää, mutta jos hän luopuu, en häntä hyväksy. 


Room. 1:17: "Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää."

 

Hab. 2:4: "..vanhurskas saa elää, kun hän pysyy uskollisena."


Jaak. 2:24, 26: "Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella... ..Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja."

 

Lainopettajat ja fariseukset saattoivat joskus opettaa ihan oikein Mooseksen lakia, mutta eivät kuitenkaan itse viitsineet lakia noudattaa. Yeshua (Jeesus) sanoi, että noudattakaa heidän opetustaan, mutta älkää ottako oppia heidän teoista, sillä he sanovat yhtä ja tekevät toista. Heiltä siis puuttui uskollisuus Jumalan käskyille ja juutalaisen ajattelun mukaan myös usko, koska tekoja ei ollut

 

Yeshua kertoi kahdesta pojasta, jotka isä pyysi menemään tekemään työtä viinitarhaan. Toinen kieltäytyi, mutta muutti kuitenkin mieltään ja meni tekemään työtä. Toinen sanoi menevänsä, mutta ei kuitenkaan mennyt. Usko mitattiin tässäkin kohtaa tekojen, ei sanojen kautta. Joka lähti tekemään työtä, hän uskoi isäänsä. Joka sanoi uskovansa isäänsä, mutta ei kuitenkaan lähtenyt viinitarhalle töihin, hänellä ei ollut uskoa. Monilla kristityillä on tällainen kelvoton usko. He sanovat uskovansa Jeesukseen, mutta eivät kuitenkaan suostu noudattamaan Jeesuksen käskystä lakia, joten heidän uskonsa ei kelpaa Jumalalle (Matt. 5:19-20, 7:21-23; Room. 2:13; Jaak. 2:26).

 

Matt. 23:1-3: "Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista."

 

Matt. 21:28-32: "..Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: 'Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.' 'En minä halua', poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni. "Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: 'Menen kyllä, isä', mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?" "Edellinen", he vastasivat. Jeesus sanoi: "Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.

Lain teoilla ei voi yksin pelastua, sillä jokaisen on myös tunnustettava uskonsa Jumalan Poikaan. Sydämen uskollisuus Jumalalle ja uskonsa tunnustaminen tuo vanhuskauden sekä pelastuksen (Room. 9:9-10, 30-33). Sen tähden jokaisen on myös tunnustettava, että Yeshua HaMashiach on Jehovah (Herra), mistä kertoo lisää artikkeli: 'Johannes Kastaja todisti: Jumalan Poika on Jehovah'.

Room. 9:9-10, 13: "Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen...   ..Onhan kirjoitettu: "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu."

Matt. 10:32-33: "Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa."

Luuk. 9:26: "Joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee kunniassaan, Isänsä ja pyhien enkelien kirkkaudessa."

Yeshua (Jeesus) on juutalaisten Kuningas. Seurakunnan tulee osoittaa uskollisuutta Kuninkaalleen tulemalla Jerusalemin temppeliin kumartamaan Häntä. Jumalan sanansaattaja (enkeli) tulee julistamaan kaikille kansoille ilosanoman (evankeliumin), että Kuningas tulee ja kehotuksen tulla kumartamaan Häntä.

Jumalan Poika on Kuningas

Fil. 2:9-11: "Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."

Ilm. 14:6-7: "Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille. Hän kuulutti kovalla äänellä: "Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia - - hänen tuomionsa aika on tullut! Kumartakaa häntä, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja vesien lähteet." (huomaa edeltävissä jakeissa Ilm. 14:1-5 kuvataan temppelissä Jumalan Pojan edessä kokoontunut 144000 messiaanisen juutalaisen seurakunta)

Jes. 52:7-8: "Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman, hän tuo pelastuksen sanoman ja sanoo Siionille: -- Sinun Jumalasi on nyt kuningas! Kuulkaa! Vartijat kohottavat riemuhuudon, ja kaikki yhtyvät iloon, sillä omin silmin he näkevät, kuinka Herra palaa Siioniin." 

 

Jes. 66:23: "Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra.

 

Messias rakentaa Jerusalemiin temppelin, jota vastaan kansat alkavat kapinoida 

 

Jumalan Pojan valtaistuin on Jerusalemin temppelissä (Hes. 43:4-7) luukuunottamatta 3,5 vuoden määräaikaa, jolloin temppelissä on antikristus, mikä ajoittuu viimeisen vuosiviikon (7 vuoden ahdistusten aikojen) jälkimmäiselle puoliskolle (Dan. 7:25, 8:9-14, 9:27; Ilm. 16). Sen jälkeen alkaa tuhatvuotinen rauhanvaltakunta, jonka aikana Jumalan Poika istuu valtaistuimellaan Jerusalemin temppelissä (Jes. 2:2-4, Hes. 37:24-28, Mal. 3:1-4).  

 

Missä Jumalan Poika silloin asuu? Joelin kirja kertoo Jumalan Pojan paluusta, josta saamme vastauksen. Jumalan Poika asuu Jerusalemin temppelissä. Se on Hänen kotinsa samalla tavalla, kun temppelin pyhäkkö oli ylipappi Eelin ja hänen kasvattilapsensa Samuelin koti (1. Sam. 3).

 

Joel 4:17 (2017): "Tulette tietämään, että minä olen Herra, Jumalanne, joka asun Siionissa, pyhällä vuorellani. Jerusalem on oleva pyhä, eivätkä vieraat enää kulje sen läpi."

 

Jes. 2:2-4 (1933/38): "Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana". Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan."

 

Hes. 37:26-28 (1933/38): "Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti. Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän Israelin, kun minun pyhäkköni on heidän keskellänsä iankaikkisesti.

Jerusalemin Temppelivuorelta puretaan Kalliomoskeija ja al-Aqsan moskeija pois, joiden tilalle rakennetaan Jumalan temppeli (Ilm. 11:1-2), mikä raivostuttaa koko maailman. Arvatenkin eri maissa järjestetään suuria mielenosoituksia temppeliä vastaan. Eläinaktivistit vastustavat eläinten uhraamista. Valtioiden johtajat kokoontuvat hätäkokoukseen ratkaisemaan, miten puhjenneet laajat levottomuudet saadaan aisoihin. Antikristus saa yhdistettyä maailman temppeliä vastaan, mutta tämä on vain hänen juonensa päästä itse temppeliin lopettaakseen uhraamisen (Dan. 7:25, 8:9-14, 9:27). Samalla Goog näkee tilaisuutensa tulleen ryöstää Israel, onhan temppelikin satumaisen arvokas rakennus kultansa ja jalokiviensä takia (Hes. 38:9-13, 2. Kun. 24:13, Dan. 5:1-4).


Ps. 59:5-9: "Sinä olet Herra Jumala Sebaot, Israelin Jumala. Herää, vedä tilille väärien jumalien palvelijat, älä armahda pahantekijöitä! (sela) He tulevat joka ilta, haukkuvat kuin koirat ja kiertelevät kaupungissa. Kuola valuu heidän suustaan, heidän sanansa ovat miekkoja. He uskovat, että kukaan ei kuule. Mutta sinä, Herra, naurat heille, pidät pilkkanasi väärien jumalien palvelijoita. Jumala, minun voimani, sinua minä odotan, sillä sinä olet turvani."

 

Ps. 21:8-13: "Sinun oikea kätesi tavoittaa kaikki vihollisesi, Herra, sinä saat kiinni vastustajasi. Sinä panet heidät kuin tuliseen pätsiin, kun he joutuvat sinun eteesi, Herra. Sinä hävität heidät vihassasi, ja tuli tuhoaa heidät. Heidän lapsensa sinä hävität maan päältä, heidän jälkeläisensä ihmisten joukosta. He suunnittelevat pahaa, he punovat juoniaan sinua vastaan, mutta heidän aikeensa eivät onnistu. Sinä jännität jousesi suoraan heitä kohti ja ajat heidät pakoon. Nouse, Herra, osoita voimasi!..


Miksi maailma on vihainen? Eikö Juutalaisten Kuninkaalla ja Ylipapilla ole oikeus rakentaa Siioninvuorelle temppeli? Eikö Jumala omista kaiken, mitä maailmassa on? Eikö Hän ole luonut maan ja taivaan? Miksei kansat halua palvella Luojaansa?


Hesekielin temppeli on Messiaan temppeli

Jehovah Yeshualla (Herralla Jeesuksella) on oikeus rakentaa itselleen temppeli Jerusalemiin ja sen Hän tulee tekemään, kuten Sakarja on profetoinut. Huomatkaa, että Sakarjan kirjassa Joosua on alkukielellä Yehoshua, joka on Yeshuan nimen pidempi versio. Jehootsadak merkitsee ‘vanurskas Jehovah’, joten Sakarja profetoi Jumalan Pojasta Yeshuasta, joka rakentaa itse temppelinsä Jerusalemiin.


Sak. 3:8, 6:11-15 (RK):  "Kuule, ylipappi Joosua, sinä ja sinun ystäväsi, jotka istuvat edessäsi. He ovat ennusmerkin miehiä, sillä katso, minä annan tulla palvelijani Verson…   ..Ota vastaan hopea ja kulta, tee kruunu ja pane se ylipappi Joosuan, Jehootsadakin pojan, päähän ja sano hänelle: Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Hän versoo omalta pohjaltaan, ja hän on rakentava Herran temppelin. Hän rakentaa Herran temppelin. Hän kantaa valtasuuruutta. Hän istuu ja hallitsee valtaistuimellaan. Hän istuu myös pappina valtaistuimellaan, ja rauhaisa yhteisymmärrys vallitsee molempien tehtävien välillä. Kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Heelemistä, Tobiasta ja Jedajasta sekä Sefanjan pojan suosiollisuudesta. Kaukaa tulleet rakentavat Herran temppeliä. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän luoksenne. Näin tapahtuu, jos te todella kuuntelette Herran, teidän Jumalanne, ääntä."

 

Ps. 102:15-16, 22-23: "Kansat pelkäävät Herran nimeä, maan kuninkaat kumartavat häntä, kun Herra jälleen rakentaa Siionin ja ilmestyy kunniassaan... ..Siionissa kuulutetaan Herran nimeä, Jerusalem kaikuu hänen kiitostaan, kun kansat kokoontuvat yhteen, kun valtakunnat tulevat palvelemaan Herraa.

 

Ps. 26:8: "Herra, minä rakastan temppeliäsi, sinun kirkkautesi asuinsijaa." (vert. Apt. 2:46, 25:8)


Toisin kuin eräät salaliittoteoreetikot väittävät, Jerusalemin kolmatta temppeliä eivät rakenna ortodoksijuutalaiset. Heidän Temppeli-instituutilla on ollut vuosia hanke rakentaa kolmas temppeli, mutta he eivät ole päässeet aloittamaan rakentamista eivätkä koskaan pääse, vaikka ovatkin jo valmistaneet osia temppeliin. Toisin kuin eräät salaliittoteoreetikot väittävät, temppelistä ei tule myöskään kaikkien maailmanuskontojen yhteistä ekumeenista temppeliä. Temppelin rakentaa Messias itselleen, mistä kertoo lisää artikkeli: 'Hesekielin temppeli on uuden liiton temppeli'.  


Jerusalemin temppeliin kokoontuu 144000 messiaanista juutalaista, jotka merkitään sinetillä. Sinetti suojelee heitä vitsauksilta (vert. 1. Moos. 4:15), millä rangaistaan maailmaa kapinoinnista Jehovah Yeshuaa (Herraa Jeesusta) ja Hänen temppeliään vastaan. Pasuunoiden aikana maailma saa vaivakseen mm. purevia heinäsirkkoja ja skorppioneja, mutta nämä hyönteiset eivät pure niitä, joilla on otsassa sinetti. Temppelissä rukoilevat ovat silloin täysin turvassa.


Ilm. 11:1-2, 14:1-5: "Sitten minulle annettiin mittakeppi, joka oli kuin sauva, ja minulle sanottiin: "Mene mittaamaan Jumalan temppeli ja alttari ja laske ne, jotka siellä rukoilevat. Temppelin ulompaa esipihaa älä kuitenkaan lue mukaan, jätä se mittaamatta, sillä se on annettu vieraiden kansojen haltuun. Ne polkevat pyhää kaupunkia neljänkymmenenkahden kuukauden ajan…     ..Sitten näin tämän: Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan oli sataneljäkymmentäneljätuhatta ihmistä, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi. Minä kuulin taivaasta äänen, joka oli kuin suurten vesien pauhu tai kuin ukkosen jylinä. Ääni, jonka kuulin, oli myös kuin harppujen helinää ja harpunsoittajien laulua. Valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä laulettiin uutta laulua, jota ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maan päältä. He eivät ole tahranneet itseään naisten kanssa vaan ovat pysyneet puhtaina kuin neitsyet, ja he seuraavat Karitsaa, minne hän meneekin. Heidät on ostettu ihmisten joukosta esikoislahjaksi Jumalalle ja Karitsalle. Valhetta ei heidän suustaan ole kuultu, he ovat puhtaita ja virheettömiä.(vert. Apt. 2:46, Ps. 15)

Ps. 15:1-2: "..Herra, kuka saa tulla sinun temppeliisi? Kuka saa asua pyhällä vuorellasi? Se, joka on rehellinen ja tekee oikein, jonka sydän on vilpitön ja puheet totta." (vert. Jes. 56:6-7)

Ps. 27:3-6: "Vaikka sotajoukko saartaisi minut, sydämeni ei pelkäisi, vaikka minua vastaan nousisi sota, ei minulla olisi mitään hätää. Yhtä minä pyydän Herralta, yhtä ainoaa minä toivon: että saisin asua Herran temppelissä kaikki elämäni päivät! Saisin katsella Herran ihanuutta hänen pyhäkössään ja odottaa, että hän vastaa minulle. Kun vaara uhkaa, hän ottaa minut majaansa. Hän antaa minulle suojan teltassaan, nostaa minut turvaan kalliolle. Nyt minä kohotan pääni, en pelkää vihollisiani, vaikka he saartavat minut. Minä uhraan Herralle hänen pyhäkössään, uhraan ja huudan ilosta, minä laulan ja soitan ylistystä Herralle.

Joel 2:32: "Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin Herra on luvannut. Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

Ilm. 7:2-4, 9-10: "Ja vielä näin yhden enkelin, joka nousi idästä kantaen elävän Jumalan sinettiä. Hän huusi kovalla äänellä noille neljälle enkelille, joille oli annettu valta hävittää maata ja merta: "Älkää hävittäkö maata, älkää merta älkääkä puita, ennen kuin olemme painaneet sinetin meidän Jumalamme palvelijoiden otsaan." Minä kuulin myös sinetillä merkittävien määrän. Sinetin sai sataneljäkymmentäneljätuhatta, ja heitä oli kaikista Israelin heimoista…    ..Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä: -- Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa!" (vert. Jes. 56:6-8)

 

Hes. 9:1-6: "Hän huusi kovalla äänellä, ja minä kuulin hänen sanovan näin: "Tulkaa, te, jotka panette toimeen tämän kaupungin rangaistuksen! Kullakin olkoon kädessään tuhoase." Siinä samassa tuli kuusi miestä Yläportilta, siltä joka on pohjoiseen, ja kullakin oli kädessään tuhoava ase. Heidän keskellään oli pellavapukuinen mies, jolla oli vyössään kirjoitusvälineet. He tulivat sisään ja asettuivat pronssialttarin vierelle. Silloin Israelin Jumalan kirkkaus kohosi kerubien yltä, missä se oli siihen saakka ollut, ja siirtyi temppelin oven kohdalle. Herra huusi pellavapukuiselle miehelle, jolla oli kirjoitusvälineet vyössään, ja sanoi hänelle: "Kulje Jerusalemin halki, koko kaupungin läpi laidasta laitaan, ja tee merkki kaikkien niiden otsaan, jotka huokaavat ja valittavat kaupungissa tehtävien iljettävyyksien tähden." Sitten kuulin hänen sanovan toisille miehille: "Kulkekaa hänen perässään kaupungin halki ja tappakaa säälittä, ketään säästämättä. Tappakaa vanhukset ja nuoret miehet, neidot, naiset ja lapset, tappakaa heidät viimeistä myöten, mutta älkää kajotko kehenkään, jolla on merkki…"


Ilm. 9:1-6: "Viides enkeli puhalsi torveensa. Silloin minä näin, että taivaasta oli pudonnut maahan tähti. Sille annettiin syvyyden kuilun avain, ja se avasi tuon syvyyteen vievän kuilun. Kuilusta nousi savua kuin suuresta uunista, ja savu pimensi auringon ja ilman. Savusta levisi maan päälle heinäsirkkoja, ja niille annettiin sama valta kuin on skorpioneilla maan päällä. Niille sanottiin, etteivät ne saa vahingoittaa kedon ruohoa eivätkä mitään muutakaan vihantaa eivätkä yhtään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole otsassaan Jumalan sinettiä. Heitäkään ne eivät saaneet tappaa, ainoastaan piinata viiden kuukauden ajan. Tuska, jonka ne ihmiselle tuottavat, on samanlainen kuin skorpionin piston tuottama. Sinä aikana ihmiset etsivät kuolemaa mutta eivät löydä, he haluavat kuolla, mutta kuolema pakenee heitä."

 

Maailma pilkkaa Jumalan lakia, koska se ei halua alistua Luojansa hallintavaltaan


Jumalan Pojan paluu uhkaa kansojen hallitsijoiden valtaa. Kuninkaat eivät halua luopua omasta vallastaan ja alistua Jumalan Pojan hallintavallan alle. Poliitikot eivät halua luopua luottamushenkilöpaikoista. Valtiot eivät hyväksy, että koko maailmasta tulee yksi kuningaskunta. He eivät halua tulla kumartamaan temppeliinsä saapunutta Jehovah Yeshuaa (Herraa Jeesusta). He eivät halua osoittaa minkäänlaista kunnioitusta temppeliä ja siellä istuvaa Herraa kohtaan, mistä tulee heille vakavat seuraukset. Totuus on, kun Jumalan Poika palaa, poliitikot menettävät valtansa, miljonäärit menettävät omaisuutensa ja julkisuuden tähdet menettävät julkisuusarvonsa.

 

3. Moos. 26:2: "Pitäkää kunniassa sapatti ja määräykset, jotka olen siitä antanut. Pelätkää ja kunnioittakaa minun pyhäkköäni. Minä olen Herra.(vert. Apt. 2:46, 25:8)

 

Psalmi 2:n jakeessa 3 kerrotaan, miten kuninkaat herjaavat Jumalan lakia orjuuttavaksi: "Me heitämme pois ikeemme, katkomme orjuuden kahleet!" Todellisuudessa tottelemattomuus lakia kohtaan ei vapauta ketään, vaan vie kuninkaat synnin ja antikristuksen orjiksi (Joh. 8:24, Room. 6:16). Evankeliumin mukaan Mooseksen laki on kevyt taakka, jonka voi täyttää (Room. 2:27, 1. Joh. 5:3). Ihminen tulee vapaaksi synnin orjuudesta, kun hän alkaa noudattaa lakia uskossa Yeshua HaMashiachiin (Jeesukseen Kristukseen).

 

Room. 2:23: "..häpäiset Jumalaa rikkomalla lakia..." (vert. 3. Moos. 19:12, Mal. 1:12)

 

Matt. 24:12: "Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee.(vert. 1. Joh. 5:3)

 

1. Joh. 5:3: "Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa."


Matt. 11:30: "Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."


5. Moos. 30:11, 14 (1933/38): "Sillä tämä käsky, jonka minä tänä päivänä sinulle annan, ei ole sinulle vaikea täyttää eikä liian kaukana…   ..Vaan sana on sinua aivan lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi, niin että voit sen täyttää."


Room. 2:27 (1933/38): "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja."


Room. 6:16: "Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon."


Jeremian kirjassa Jumala arvostelee pappeja, koska he sanovat Mooseksen lain olevan raskas taakka. Jumala lukee tuomion papeille, jotka puhuvat Jumalan Sanaa vastaan. Nykyään monet kristityt raamatunopettajat tekevät samaa syntiä puhumalla, että Mooseksen laki on muka raskas taakka, vaikkei evankeliumi sellaista edes opeta. Evankeliumin mukaan ihmisten asettamat omat perinnäissäännöt ovat raskas taakka, jotka ovat usein myös Mooseksen lain vastaisia (Matt 23:1-3, Mark. 7:1-13).


Jer. 23:33-40: "Kun tämä kansa, papit tai profeetat kysyvät sinulta: 'Minkä sanan Herra on nyt pannut taakaksemme?', niin vastaa heille: 'Te itse olette tulleet minulle taakaksi, ja minä heitän teidät pois, sanoo Herra.' Jos profeetta, pappi tai joku kansasta nimittää minun sanaani 'Herran taakaksi', minä vaadin hänet ja hänen perheensä sanoistaan tilille!" Puhukaa keskenänne ja kyselkää toisiltanne näin: "Mitä Herra on vastannut? Mitä Herra sanoo?" Mutta älkää enää kysykö: "Mikä on Herran taakka?" Sillä se, joka näin sanoo, saa taakakseen omat sanansa. Te vääristelette elävän Jumalan, Herran Sebaotin, meidän Jumalamme, sanat! Näin teidän tulee kysyä profeetoilta: "Mitä Herra on vastannut sinulle? Mitä Herra sanoo?" Mutta jos te vieläkin puhutte "Herran taakasta", Herra sanoo näin: "Koska te yhä minun kielloistani välittämättä puhutte 'Herran taakasta', minä tempaisen teidät maastanne ja paiskaan luotani pois -- teidät ja tämän kaupungin, jonka minä annoin teille ja teidän isillenne. Minä panen teidän päällenne häpeän ja häväistyksen kuorman, jota saatte lakkaamatta kantaa. Se ei unohdu ikinä." (Alkutekstissä Jer. 23:33 oleva sana merkitsee sekä 'sana', 'ennussana' että 'taakka')

  

Kansojen johtajat juonivat yhdessä Jumalan Poikaa vastaan ja tekevät liiton Häntä vastaan


Elämme aikaa, jolloin kansakunnat tekevät keskenään erilaisia liittoja kuten esim. valtio-, valuutta- ja sotilasliittoja. Maallisissa liitoissa jäsenet haluavat vain hyötyä toisten kustannuksella, mutta usein pienemmät joutuvat vain suurempien ja ahneimpien hyväksikäytettäviksi, miten on käynyt Suomellekin.


Ps. 55:20-21: "Petturi käy ystäviensä kimppuun ja rikkoo liittonsa. Hänen puheensa ovat lipeviä kuin öljy, mutta hänellä on paha mielessä. Hänen sanansa ovat liukkaita kuin voi mutta teräviä kuin paljastettu miekka."


Antikristus saa lopulta valtiot tekemään liiton Jumalan Poikaa vastaan, jolloin niiden kuninkaista tulee antikristuksen orjia (Dan. 9:27). Antikristus kokoaa kaikki voimansa Harmageddonin kentälle viimeiseen taisteluun Jumalan Poikaa vastaan, mistä kertoo lisää artikkeli: 'Harmageddon on ratkaisutaistelu'.


Dan. 9:27 (2017): "Hän vahvistaa liiton monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin. Silloin hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän yli."


Ilm. 16:14, 16: "Ne ovat pahoja henkiä, jotka tekevät ihmeitä, ja ne lähtivät kokoamaan maanpiirin kaikki kuninkaat taisteluun, joka käydään Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä…   ..Henget kokosivat kuninkaat paikkaan, jonka nimi on hepreaksi Harmageddon."


Ilm. 17:12-14: "Kymmenen sarvea, jotka näit, tarkoittavat kymmentä kuningasta, jotka eivät ole vielä nousseet valtaan mutta saavat myöhemmin kuninkuuden yhdessä pedon kanssa, kuitenkin vain hetkeksi aikaa. Yksissä tuumin he antavat valtansa ja voimansa pedon palvelukseen. Nuo kaikki käyvät taisteluun Karitsaa vastaan, mutta Karitsa voittaa heidät, sillä hän on herrojen Herra ja kuninkaiden Kuningas. Hänen kanssaan saavat voiton hänen uskollisensa, kaikki kutsutut ja valitut.


Joel 2:32: "Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu…   ..Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."


Joel 3:9-16: "Kuuluttakaa kansoille näin: -- Varustautukaa pyhään sotaan, hälyttäkää miehet taisteluun! Lähtekää liikkeelle, käykää hyökkäykseen, kaikki soturit! Takokaa auranne miekoiksi ja vesurinne keihäiksi. Arka sanokoon: "Olen urhea soturi." Kiirehtikää, kaikki kansat, tulkaa joka suunnalta, kokoontukaa tänne! Herra, johdata sotureitasi! Kansat lähtevät liikkeelle, rientävät Josafatinlaaksoon. Sinne minä asetan istuimeni ja siellä minä tuomitsen kaikki kansat. Lähettäkää sirppi, elo on jo kypsää. Tulkaa polkemaan viinikuurnaa, se on jo täynnä, altaissa viini kuohuu yli reunojen. Suuri on kansojen pahuus. Väkeä tungeksii tuomion laaksossa, sillä lähellä on Herran päivä. Aurinko ja kuu pimenevät, tähtien loiste sammuu. Herra ärjyy Siionista, antaa äänensä kaikua Jerusalemista. Silloin taivas ja maa vapisevat. Mutta Herra on kansansa turva, Israelin vuorilinna." (Nimi 'Josafat' merkitsee 'Herra tuomitsee'. Josafatinlaakso = Harmadeddon, joka on Jirseelinlaakossa.)

Jumala varoittaa ankarasta rangaistuksesta, jos joku ei hyväksy Hänen Poikaansa Kuninkaaksi

Sellainen sanonta on: "Joka ei tunne historiaa, hänet on tuomittu toistamaan historiaa". 

Raamattu kertoo paljon ihmisten tekemistä virheistä, jotta tulevat polvet eivät tekisi samoja virheitä. Laki on tarkoitettu antamaan ihmiselle viisautta, jotta hän osaisi elää Jumalan tahdon mukaista elämää (Sananl. 9:10, Ps. 111.10, Ps. 119:98, Room. 2:18). Vaikka ihminen tuntisi lain miten hyvin tahansa, niin inhimillinen ihminen tekee silloin tällöin virheitä ja erehtyy. Sen takia opetus ihmisten tekemistä virheistä voi olla vieläkin opettavaisempaa, koska se antaa ihmiselle viisautta kiertää eteen tulevat ansat.

Room. 2:18: "Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää."

Ps. 110:10: "Herran pelko on viisauden alku, viisas se, joka hänen tahtonsa täyttää..."

2. Tim. 3:16-17: "Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä."

Jos joku ei osaa Raamattua, hän ei osaa myöskään virheiden historiaa ja on siten altis toistamaan samoja virheitä, mitä ihmiset ovat aina tehneet. 

  • Mitä Jumala teki, kun Aadam ja Eeva eivät noudattaneet Hänen ruokasäädöstään? 
  • Mitä Jumala teki pääsiäisyönä, kun Hän halusi saada Egyptissä asuvan Israelin kansan palvelemaan itseään, mutta faarao ei päästänyt heitä lähtemään? 
  • Mitä Jumala teki, kun israelilaiset valmistivat itselleen kultaisen vasikan? 
  • Mitä tapahtui erämaassa, kun israelilaiset halusivat palata takaisin Egyptiin? 
  • Mitä Jumala teki 185000 assyrialaiselle sotilaalle, kun he olivat hyökkäämässä Jerusalemiin kuningas Hiskian aikana? 
  • Mitä Jumala teki Jerusalemissa vuonna 70 jKr., kun Israelin kansa torjui Jumalan Pojan ja ristiinnaulitsi Hänet?  
  • Mitä Jumalan Poika tulee tekemään, kun Hän on ensin rakentanut itselleen temppelin Jerusalemiin, istunut valtaistuimelleen temppelissä ja sen jälkeen kansat kääntyvät Häntä vastaan?

Saarn. 1:9: "Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen: ei ole mitään uutta auringon alla."

Mal. 3:6-7: " -- Minä, Herra, en muutu, ettekä tekään, Jaakobin jälkeläiset, ole entisestänne muuttuneet. Isienne ajoista asti te olette poikenneet käskyistäni ettekä ole noudattaneet niitä. Kääntykää minun puoleeni, niin minäkin käännyn teidän puoleenne, sanoo Herra Sebaot..."

Mark. 12:24: "Jeesus vastasi heille: "Te kuljette eksyksissä, ja mistä syystä? Koska ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa."

Kun kansat liittoutuvat Jerusalemin Temppelivuorelle kokoontunutta seurakuntaa vastaan ja vieläpä lähtevät kaikilla sotavoimilla kohti Israelia, niin he tekevät saman virheen, mitä ihmiset ovat jo alusta alkaen tehneet. Tämä sekalainen ja epäyhtenäinen joukko luulee voittavansa Jumalan, joka on luonut taivaan ja maan. He tippuvat itse siihen kuoppaan, minkä ovat toiselle kaivaneet (Sananl. 26:27, Saarn. 10:8).


1. Kor. 10:22: "Emme kai halua herättää Herran kiivautta? Olemmeko muka häntä vahvempia?"


Luuk. 20:17-19 (RK): "Jeesus katsoi heihin ja sanoi: ”Mitä sitten tarkoittaa tämä kirjoitus: ’Siitä kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut huippukivi.’ Jokainen, joka tähän kiveen kaatuu, ruhjoutuu, ja jonka päälle se putoaa, sen se murskaa.” Kirjanoppineet ja ylipapit olisivat halunneet sillä hetkellä käydä häneen käsiksi, mutta he pelkäsivät kansaa. He näet ymmärsivät, että hän oli puhunut tämän vertauksen heistä."

 

Dan. 2:34-35, 41-44: "Sitä katsellessasi lähti käden koskematta vierimään kivi. Se osui patsaan jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne. Niin murtuivat yhtä lailla rauta, savi, pronssi, hopea ja kulta, ja niistä tuli kuin ruumenia kesäisellä puimatantereella, ja tuuli kantoi ne pois, eikä niitä löytynyt mistään. Ja kivestä, joka oli osunut patsaaseen, tuli suuri vuori, ja se täytti koko maailman... ..Se, että näit jalkojen ja varpaiden olevan osaksi ruukkusavea ja osaksi rautaa, tarkoittaa, että tämä valtakunta on oleva jakautunut mutta siinä on raudan lujuutta, niin kuin näit rautaa olevan ruukkusaven seassa. Se, että varpaat olivat osaksi rautaa ja osaksi savea, tarkoittaa, että valtakunta on oleva osittain luja ja osittain hauras. Ja että näit rautaa ruukkusaven seassa, se tarkoittaa, että valtakunnat liittyvät toisiinsa aviositein mutta eivät yhdisty, niin kuin ei rautakaan yhdisty saveen. "Noiden kuninkaiden aikana on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu, eikä sitä valtakuntaa anneta toiselle kansalle. Se murskaa lopullisesti kaikki nuo valtakunnat, ja se pysyy ikuisesti,"


Psalmi 2 kertoo runollisin sanoin, miten järjetön on kansojen uhittelu Jumalaa vastaan. Runollinen kieli kertoo Jumalan tunteista. Jumala kertoo, mitä Hän ajattelee, kun maailma hyökkää yksissä tuumin Jumalan Poikaa vastaan, koska se ei halua Häntä Kuninkaakseen. Jumala nauraa heille. Jumala pilkkaa heitä. Jumala uhkaa heitä täydellisellä tuholla. Jumala kauhistuttaa koko maailman kiivaudellaan, mikä viittaa niihin ankariin vitsauksiin, mistä Ilmestyskirja kertoo.


Ps. 2:4-5: "Hän, joka hallitsee taivaassa, nauraa, Herra pilkkaa heitä. Hän puhuu heille vihassaan ja kauhistuttaa heidät kiivaudellaan:"

 

Ps. 18:6-14: "Silloin minä huusin hädässäni Herraa, kutsuin avuksi Jumalaani. Ääneni kantautui hänen temppeliinsä, ja hän kuuli minun huutoni. Maa järisi ja järkkyi, vuorten perustukset vavahtelivat. Hänen vihansa sai ne horjumaan. Hänen sieraimistaan nousi savu ja kaiken nielevä liekki hänen suustaan, se suitsusi hiilten hehkua. Hän kallisti taivaan ja laskeutui alas pimeä pilvi jalkojensa alla. Hän lensi kerubi ratsunaan ja kiiti tuulen siivin. Hän otti verhokseen pimeyden, majakseen synkät vedet, raskaat pilvet. Hänen edellään kulki häikäisevä valo, siitä sinkosi rakeita ja tulisia hiiliä. Herra jylisi taivaassa, Korkein antoi äänensä kaikua, hän viskoi rakeita ja tulisia hiiliä. Hän ampui nuoliaan ja hajotti viholliset, hän kauhistutti heidät salamoillaan.

 

Historia jatkaa toistamistaan myös tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen. Taistelu, joka käydään Jumalan Pojan tullessa Jerusalemin temppeliin, toistuu myös tuhannen vuoden päästä. Saatana päästetään vankeudesta ja hän lähtee villitsemään kansoja Jumalan Poikaa ja Jerusalemia vastaan, jossa on Messiaan oma temppeli. Kapinallisia on kuin hiekanjyviä meren rannalla. He saavat tekojensa mukaisen lopun, kun taivaasta sataa tulta ja tulikiveä heidän päälleen. Silloin toistuu se, mitä tapahtui Lootin aikana Sodomassa ja Gomorrassa. Ne ajat ovat todellakin kuin Lootin ja Nooan ajat.

 
Ilm. 20:7-9 (1933/38): "Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan, ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka. Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.

 

Luuk. 17:26-29: "Niin kuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan päivinä oleva. Ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, ja tulva tuli ja tuhosi heidät kaikki. On oleva niin kuin oli Lootin päivinä. Ihmiset söivät ja joivat, ostivat ja myivät, istuttivat ja rakensivat. Mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, taivaasta satoi tulta ja tulikiveä, ja se tuhosi heidät kaikki.

 

Kuin rautainen sauva pirstoo saviruukut palasiksi, niin Jumalan Poika tuhoaa vihollisensa


Psalmi 2 kehottaa kuninkaita tulemaan järkiinsä ja ottamaan temppeliinsä saapuneen Hallitsijan vastaan rakkaudella, muuten Jumalan Poika ottaa käteensä valtikkansa, rautaisen sauvan, jolla Hän murskaa kapinoivat kansat, kuin rautainen sauva lyö saviruukut pirstaleiksi. Samasta asiasta profetoi myös Malakian kirja: Messias tulee temppeliinsä koko maan Hallitsijaksi ja Hän alkaa puhdistaa maata myös voimakeinoin.


Mal. 3:1-4, 4:1-3: " -- Minä lähetän sanansaattajani raivaamaan edelläni tietä. Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä Valtias, jota te odotatte, ja Liiton enkeli, jota te kaipaatte. Hän saapuu, sanoo Herra Sebaot. Kuka voi kestää sen päivän, jolloin hän tulee, kuka voi seistä horjumatta, kun hän ilmestyy? Sillä hän on kuin ahjon hehku, hän puhdistaa kuin vahvin lipeä. Silloin Herra toimii kuin metallinsulattaja ja hopeankiillottaja. Hän puhdistaa leeviläiset, ja he tulevat puhtaiksi kuin kulta ja hopea, joista kuona on poltettu pois. He uhraavat jälleen Herralle virheettömät uhrit, säädösten mukaan. Juudan ja Jerusalemin uhrilahjat ovat Herralle mieleen, niin kuin ne olivat entisinä aikoina, jo kauan sitten…      ..Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni. Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia. Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin -- sanoo Herra Sebaot -- eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta. Mutta teille, jotka pelkäätte minun nimeäni, on nouseva pelastuksen aurinko, ja te parannutte sen siipien alla. Te astutte ulos, hypitte riemusta kuin vasikat laitumella. Sinä päivänä, jonka minä määrään, te poljette jumalattomat maahan, tallaatte heidät tomuksi, sanoo Herra Sebaot."


Myös Psalmi 110 kertoo, miten Messias murskaa vihollisensa. Psalmi mainitsee, että Messias on myös Ylipappi temppelissä, joka on Siioninvuorella. Vanhassa testamentissa on paljon profetioita Jumalan Pojan paluusta ja pelottavasta Herran päivästä, kuten mm. Sefanjan kirjassa.


Ps. 110 (2017): "Daavidin psalmi. Herra sanoi minun Herralleni: "Istu oikealle puolelleni, kunnes minä panen vihollisesi jalkojesi astinlaudaksi." Herra ojentaa valtasi valtikan Siionista. Hallitse vihollistesi keskellä. Altis on kansasi voimasi päivänä: pyhässä asussa nuoresi ovat edessäsi kasteena aamuruskon helmasta. Herra on vannonut eikä kadu: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan." Herra on oikealla puolellasi ja musertaa kuninkaat vihansa päivänä. Hän tuomitsee pakanat: ruumiita viruu kaikkialla. Hän murskaa päitä laajalti maan päällä. Hän juo purosta tien varrelta. Sen tähden hän kohottaa päänsä."


Sef. 1:7-8, 17-18: "Hiljaa Herran Jumalan edessä! Lähellä on Herran päivä, hän on valmistanut teurasuhrinsa, pyhittänyt kutsuvieraansa. Uhriateriani päivänä minä, Herra, rankaisen hallitusmiehiä ja kuninkaallisia ja kaikkia, jotka pukeutuvat vierasmaalaisten tavoin…      ..Minä painan ihmiset ahtaalle, he harhailevat kuin sokeat. Minua vastaan he ovat tehneet syntiä, siksi heidän vertaan vuodatetaan, se valuu virtanaan maahan. Heidän ruumiitaan viruu joka puolella kuin lantakasoja. Heidän hopeansa ja kultansa eivät voi heitä pelastaa Herran vihan päivänä. Hänen vihansa tuli tuhoaa koko maan, sillä lopun, kauhistuttavan lopun, hän tekee kaikista maan asukkaista."

Psalmi 9 kertoo tuhatvuotisesta rauhanvaltakunnasta. Jumalan Poika on tuhonnut vihollisensa ja pyyhkinyt pois jopa heidän nimensä, koska heitä ei enää ole (5. Moos. 7:24). Hän hallitsee maan kaikkia kansoja Siionin vuorella olevasta temppelistään (Sak. 14:9).

Ps. 9:5-8, 11: "Sinä jyrisit kansoille, tuhosit jumalattomat, heidän nimensä sinä pyyhit pois ikiajoiksi ikuisiksi ajoiksi. Viholliset on lyöty, murskattu ainiaaksi. Heidän kaupunkinsa sinä olet repinyt maahan, ei edes muistoa ole heistä jäljellä. Mutta Herra hallitsee ikuisesti, oikeus on hänen valtaistuimensa perusta. Hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaasti, langettaa kansoille oikeat tuomiot...    ..Ylistäkää Herraa! Hän hallitsee Siionissa! Kertokaa hänen tekonsa kaikille kansoille!" (vert. Jes. 2:2-4)

Sak. 14:9, 16: "Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas. Hän on oleva yksi ja ainoa Jumala ja hänen nimensä ainoa, jota avuksi huudetaan...   ..Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa."

 

Mooseksen sauvasta lähti vitsauksia, mutta Jumalan Pojan rautaisesta sauvasta lähtee ennennäkemättömän ankaria vitsauksia (Dan. 12:1, Mark. 13:9)

 

Rautaisen sauvan lyönnit viittaavat vitsauksiin, joista Ilmestyskirja kertoo. Antikristus, sodat, kulkutaudit, nälänhätä, ihmisten päälle käyvät villipedot ja luonnonmullistukset ovat rautaisen sauva iskuja, jotka tuhoavat maailmasta jumalattomuuden pois. Samalla tavalla Mooseksen ja Aaronin sauvat toimittivat Jumalan käskystä vitsauksia Egyptiä vastaan, joka oli tehnyt Israelin kansasta sen orjan. Rautainen sauva ei itsessään ole ase vaan muodollisen arvovallan ulkoinen symboli. Rautainen sauva on valtikka, joka symboloi lujaa otetta vallasta.


4. Moos. 24:17-19: "Minä näen tämän, mutta se ei tapahdu vielä, minä katselen tätä, mutta se ei vielä ole lähellä. Tähti nousee Jaakobin keskeltä, valtiaan sauva Israelista. Se murskaa Moabin ohimot, kaikkien Setin jälkeläisten kallot. Edom joutuu voittajan omaksi, Seir vihollisten käsiin. Israel tekee voimallisia tekoja, Jaakobista polveutuu hallitsija, joka tuhoaa vihollisensa, vaikka he suojautuvat kaupunkeihin."


5. Moos. 12:3: "Repikää maahan niiden alttarit, murskatkaa kivipatsaat, polttakaa asera-paalut, lyökää palasiksi kaikki jumalien kuvat. Tuhotkaa noiden kansojen jumalat, niin että niiden nimetkin unohtuvat."


Ilm. 19:14-15: "Hänen suustaan lähtee terävä miekka. Sillä miekalla hän lyö kansoja, hän paimentaa niitä rautaisella sauvalla ja polkee viinikuurnassa kaikkivaltiaan Jumalan hehkuvan vihan viinin. Hänen viittaansa on reiden kohdalle kirjoitettu nimi: kuninkaiden Kuningas, herrojen Herra."

 

On hyvin tavallista, että Jumala laittaa kansanryhmät toisiaan vastaan. Vahva pakana-armeija tulee rajan yli toimeenpanemaan Jumalan määräämän tuomion tai maahan syttyy sisällissota. Jumala on käyttänyt mm. Babylonian ja Rooman armeijoita kurittamaan Israelia, joka hylkäsi Jumalan käskyt (lain).

 

Hes. 30:10-11 (RK): "Näin sanoo Herra, Herra: Minä teen lopun Egyptin meluavista joukoista Baabelin kuninkaan Nebukadnessarin avulla. Hän ja hänen väkensä, kansoista hirmuisimmat, tuodaan hävittämään maata. He vetävät miekkansa tupesta Egyptiä vastaan ja täyttävät maan surmatuilla."

 

Jes. 5:26-29 (RK): "..sillä he ovat hylänneet Herran Sebaotin opetuksen ja halveksineet Israelin Pyhän sanaa. Sen tähden Herran viha syttyi kansaansa kohtaan. Hän ojensi kätensä heitä vastaan ja löi heitä niin, että vuoret vapisivat, ja heidän ruumiinsa lojuivat tunkioina keskellä katuja. Tästä kaikesta hänen vihansa ei ole asettunut, vaan hänen kätensä on yhä ojennettuna. Hän pystyttää viirin kaukaiselle kansalle ja viheltää sen luokseen maan ääristä. Ja katso, se rientää, se tulee nopeasti. Ei kukaan heistä väsy eikä kompastu, ei kukaan torku eikä nuku. Heidän vyönsä ei irtoa vyötäisiltä, heidän kengistään ei katkea hihna. Sen kansan nuolet on teroitettu, sen kaikki jouset jännitetty. Sen hevosten kaviot ovat kuin piikiveä ja sen vaunujen pyörät kuin rajuilma. Se karjuu kuin leijona, se karjuu kuin nuoret leijonat. Ärjyen se tempaa saaliin ja vie sen pois, eikä pelastajaa ole."

 

Lopun ajoilla Venäjän karhu saa myös käskyn lähteä syömään lihaa (Dan. 7:5). Venäjän armeija on kansojen rankaisija siitä huolimatta, ettei se itsekään ole viaton. Ensiksi Venäjä rankaisee kansoja heidän synneistään ja lopulta sekin saa oman tuomionsa (Hes. 39).

Dan. 7:5 (2017): "Katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljelleen, ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta hammasten välissä. Sitten sille sanottiin näin: "Nouse ja syö paljon lihaa."

Ilta-Sanomat uutisoi 7.5.2022: "Kenraalimajuri evp. Pekka Toveri ennusti jo Ukrainan sodan alussa, että Venäjän armeija tulee toimimaan valloittamillaan alueilla perinteidensä mukaisesti: ryöstämään, raiskaamaan ja tappamaan. Kaava on sama kuin Suomessa isonvihan vuosina, ja se on jatkunut moderninakin aikana, viimeksi Tshetsenian sodissa."  

 

Ylen televisiouutiset 10.4.2022 haastatteli ukrainalaisia, jotka olivat pelastuneet venäläisten sotilaiden käsistä. Sotilaat olivat sanoneet heille, että heidät viedään Siperiaan orjiksi, missä he perkaavat kaloja ja tekevät metsätöitä. Venäläiset ovat pakkosiirtäneet ukrainalaisia kauas Venäjälle (IL 9.7.2022). Uutiset kertovat myös sotilaiden joukkoraiskanneen naisia muiden nähden (Yle 4.5. ja 6.5.2022). Eversti evp. Martti J. Kari on kertonut, että venäläisten sotilaiden raakuuksien syynä on mm. huumeet. Sotilaat käyttävät metamfetamiinia, jotta he jaksaisivat valvoa enemmän ja kestäisivät paremmin kuolemanpelkoa (YouTube-video).

Sak. 14:1-2: "Jerusalem, Herran päivä on jo lähellä! Sinä päivänä sinut ryöstetään tyhjäksi, ja saalis jaetaan muuriesi sisällä. Minä kokoan kaikki kansat taistelemaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, puolet kaupungin asukkaista viedään vieraaseen maahan. Mutta jäljelle jääneitä ei tuhota."

Luuk. 19:41-44: "Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: "Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi." (vert. 1. Kun. 9:6-9)

Jer. 25:8-9: "Sen tähden Herra Sebaot sanoo näin: Koska te ette ole kuunnelleet minun sanojani, minä kutsun tänne kaikki pohjoisen kansat ja palvelijani Nebukadnessarin, Babylonian kuninkaan. Minä tuon heidät tämän maan, sen asukkaiden ja kaikkien sen naapurikansojen kimppuun. Minä vihin teidät tuhon omaksi, teen maanne autioksi, pelkäksi rauniokasaksi, jossa ei koskaan enää asuta. Kaikki kavahtavat teidän kohtaloanne!"

Ilmestyskirja ennustaa, että lopun ajoilla maailmaan tulee paha nälänhätä (Ilm. 6:5-6). Silloin ruuan hinta nousee niin korkeaksi, että yhden päivän ruoka-annos maksaa tavallisen työläisen päiväpalkan verran (mitta vehnää denaarilla). Venäjä on aiemmin käyttänyt ruuan pois ottamista kansalta keinona tuhota väestöä (holodomor), mistä Mikael kertoo lisää TikTok-videolla: 'Suuri nälänhätä tulee verottamaan ihmiskuntaa'. 

 

Tällä hetkellä maailmaa uhkaa vakava nälänhätä, koska:


Ilm. 6:5-6: "Kun Karitsa avasi kolmannen sinetin, kuulin kolmannen olennon sanovan: "Tule!" Siinä samassa näin mustan hevosen, ja sillä, joka istui hevosen selässä, oli kädessään vaaka. Minä kuulin äänen, joka tuntui tulevan noiden neljän olennon keskeltä, ja se sanoi: "Mitta vehnää denaarilla, ohraa kolme mittaa. Öljyyn ja viiniin älä koske."

 

Ranskan vallankumous v. 1789

Kuningas Ludvig XVI:n aikana Ranska oli velkaantunut konkurssin partaalle maan osallistuttua Yhdysvaltojen ja Euroopan vallankumoussotiin. Sen lisäksi Ranskaan tuli perättäisinä vuosina huonoja viljasatoja ja viljan hinta nousi niin korkeaksi, että se vei 75 % työläisten palkasta. Kansa alkoi vaatia vallan siirtämistä itsevaltaiselta kuninkaalta kansalle. Ranskaan tuli vallankumous vuonna 1789, mikä johti hyvin verisiin puhdistuksiin ja suurin yhteiskunnallisiin muutoksiin. Ranskan vallankumouksen liberaalit aatteet levisivät ympäri Eurooppaa, joihin perustuu pitkälti Euroopan Unionin hallinto, joka on kulkenut talouskriisistä toiseen. EKP on rahoittanut EU-valtioiden taloutta painamalla seteleitä perussopimuksen vastaisesti, koska muuten Etelä-Euroopan valtiot romahtaisivat (lisää artikkelissa). EU ei noudata oikeusvaltioperiaatettakaan, koska se ei noudata enää monia perussopimustensa ehtoja kuten esim. Dublinin sopimusta.

 

Ranskan vallankumous päättyi vuonna 1799, jolloin kenraali Napoleon Bonaparte nousi valtaan sotilasvallankaappauksella, minkä jälkeen Ranska jatkoi verisiä sotiaan aina Moskovan porteille asti kärsien valtavia miehistötappioita. Kaarle XII:n, Napoleonin ja Adolf Hitlerin takia Venäjä pitää Eurooppaa sen ikuisena turvallisuusuhkana (eversti evp. Martti J. Kari). 

 

Iso osa Venäjän ydinasevoimista on Kuolan niemimaalla, jonka Akilleen kantapää on Suomen rajan takana kulkeva yhden tien ja rautatien varassa kulkeva huoltoreitti, jonka puolustaminen on sodan aikana hyvin vaikeaa. Huoltoyhteyden varmistaminen on Kuolan ydinasetukikohdille elämän ja kuoleman kysymys (reittikartta). Kaliningradin ydinasetukikohdan huolto on käytännössä Liettuan läpi kulkevan rautatieyhteyden varassa (reittikartta ja IL 1.7.2022).

Matt. 24:7-8: "Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä. Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua.

Jes. 19:1-4: "Ennussana Egyptistä. Katsokaa, Herra on lähtenyt liikkeelle keveästi kiitävällä pilvellä! Hän saapuu Egyptiin, ja Egyptin epäjumalat vapisevat hänen edessään ja Egyptin sydän jähmettyy. -- Minä kiihotan Egyptin Egyptiä vastaan, ja he taistelevat mies miestä, veli veljeä vastaan, kaupunki kaupunkia ja kuningaskunta kuningaskuntaa vastaan. Niin Egyptin miesten rohkeus murtuu. Minä sekoitan heidän suunnitelmansa, ja he anelevat neuvoa epäjumalilta ja haamuilta, vainajahengiltä ja tietäjiltä. Minä luovutan Egyptin maan tylyn herran käsiin, ja ankara kuningas on hallitseva sitä, sanoo Jumala, Herra Sebaot." 

Euroopan ja Venäjän välit ovat tällä hetkellä hyvin huonot, mihin on paljon erilaisia syitä (Why Russia is Invading Ukraine). Yksi niistä syistä on Euroopan ja Venäjän erot kulttuurissa sekä arvoissa. Venäjä on konservatiivinen ja kansallismielinen maa, jossa ortodoksisen kirkon johtaja voitelee presidentin ja tukee häntä näkyvästi (eversti evp. Martti J. Kari). Ortodoksisen kirkon johtajalla patriarkka Kirillillä on merkittävä asema Venäjän presidentin lähipiirissä (Kirill is Putin’s Spiritual Guru). 

 

Etelä-Suomen Sanomat (STT - AFP) kirjoittaa 7.10.2022 artikkelissa: 'Patriarkan mukaan 70 vuotta täyttävä Putin on Jumalan valittu Venäjän johdossa':

"Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkka Kirill on onnitellut tänään 70 vuotta täyttävää presidentti Vladimir Putinia. Kirill sanoi, että Putin on Venäjän johdossa Jumalan antaman valtuutuksen johdosta. Jumala asetti teidät valtaan, jotta voisitte suorittaa erityisen tärkeän ja vastuullisen tehtävän, joka koskee maan ja huostaanne uskottujen ihmisten kohtaloa, Kirill lausui onnittelusanoissaan presidentille. Patriarkka Kirill on ollut Putinin Ukrainaa vastaan aloittaman hyökkäyssodan vankka tukija.

Internetissä on uutiskuvia, kun kirkon papit käyvät siunaamassa ydinaseita vihmomalla niitä vihkivedellä (kuvia). Ortodoksinen kirkko nimesi vuonna 2009 pyhimys Serafin Sarovilaisen ydinasejoukkojen suojelijaksi ja esirukoilijaksi. Kirkko pitää ydinaseita Venäjän suojelijana pahaa ja moraalisesti rappiolla olevaa länttä vastaan. Venäjän ydinasejoukoissa kirkollisen työn tavoitteena on varmistaa, ettei ohjusten laukaisuhenkilöstä kyseenalaista valtion johdon laukaisukäskyä, vaikka tietääkin sen noudattamisen vaarantavan koko sivilisaation elämän (Sotilasaikakauslehti 6/2019, s. 46-48). Mikael kertoo myös tästä teemasta TikTok-videolla: 'Venäjän karhulla on eniten atomipommeja'.

Venäjän Rossija 1 -televisiokanavalla käydään usein keskusteluja, joissa pohditaan, miten Venäjän armeijan kannattaisi iskeä ydinaseilla länttä vastaan, joka antaa aseita Ukrainalle ja pyrkii tuhoamaan Venäjän talouspakotteilla. Kansaa valmistellaan ajatukseen, että Venäjän olisi väistämättä käytettävä ydinaseita länttä vastaan. Kansanuutiset lainaa 28.4.2022 Venäjän mediaa seuraavaa kolumnistia Julia Davisia artikkelissa: 'Kansaa valmistellaan jo ydinsotaan':

"Venäjän Rossija 1 -kanavalla puheet olivat tiistaina äärimmäisen kovia, mutta asiasta kirjoittaneen Daily Beastin mukaan jokaisella muullakin suurella kanavalla puhutaan väistämättömästä, ennennäkemättömästä eskalaatiosta, joka liittyy lännen kollektiiviseen sotaan Kremliä vastaan. Isänmaallisia kansalaisia ​​valjastetaan nyt ajatukselle, että pahinkin lopputulos on hyvä asia, sillä isänmaan puolesta kuolevat nousevat paratiisiin...    

 

..Lännessä kielletyn propagandakanava RT:n johtaja Margarita Simonjan lisäsi uskovansa, että realistisin tapa ratkaista tilanne on kolmas maailmansota. Hän piti todennäköisimpänä vaihtoehtona, että kaikki päättyy ydinaseiskuun, joka on toisaalta kauhistuttavaa, toisaalta ymmärrettävää...     ..Ohjelmassa spekuloitiin myös sillä, olisiko Venäjän parempi iskeä Britannian logistiikkakeskuksiin, joihin kootaan Ukrainalle toimitettavia aseita vai suoraan Yhdysvaltoihin, jossa tehdään lopulliset päätökset."

Kirkko ja kaupunki -lehti kirjoitti 9.2.2022 artikkelissaan: 'Kansaa valmistellaan Venäjällä sodan uhkaan nostamalla esiin pyhän sodan teemaakirkon rooliin kuuluu hengellinen maanpuolustus, kertoo tutkija Elina Kahla':

"Niin kirkko kuin valtiokin korostavat olevansa perinteisten arvojen puolustajia, ja länsi nähdään moraalisesti rappeutuneena. Jotkut pitävät Josif Stalinia uskon puolustajana. Kansaa valmistellaan Venäjällä henkisesti ja hengellisesti sodan mahdollisuuteen. Tässä käytetään terminologiaa ja rituaaleja ja historiaa tavalla, jota läntisin silmin on vaikea ymmärtää. Venäjän ortodoksinen kirkko pönkittää Vladimir Putinin valtaa ja armeijaa. Venäjän johto puolestaan esiintyy perinteisten arvojen ja kristinuskon puolustajana...

..Elina Kahla kertoo, että puolustusministeriön nettisivuilla armeijan kirkon sanotaan olevan hengellinen symboli, joka ylistää elämän suurinta voittoa kuolemasta. Sen motoksi on nimetty sotapäällikkö Aleksandr Suvorovilta lainattu lausahdus: ”Rukoilkaa Jumalaa – voitto tulee Häneltä. Jumala on meidän kenraalimme, Hän johdattaa meitä.
"

Joh. 16:2-3: "..tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. Näin he tekevät, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua.

 

Venäjän valtio rahoittaa ortodoksista kirkkoa ja suojelee sen valta-asemaa suhteessa muihin kirkkokuntiin. Venäjän korkein oikeus julisti vuonna 2017 Jehovan todistajat äärijärjestöksi, mikä tarkoittaa sitä, että Jehovan todistajien toiminta on maassa kielletty ja Venäjä takavarikoi järjestön varat (Yle 20.4.2017). Tätä voi pitää varoituksen antamisena muille kirkkokunnille, ettei pidä käännyttää ortodokseja toisten kirkkojen jäseniksi.

 

Patriarkka Kirill ottaa usein esille länsimaisten kirkkojen ja kulttuurin tavan hyväksyä homoseksuaalisuuden harjoittamisen, mikä on Kirillin mielestä osoitus lännen rappiosta. Ortodoksinen kansa hyväksyy tämän argumentin. Venäjä onkin lähtenyt tukemaan ulkomailla niitä venäläisiä vähemmistöjä, jotka eivät hyväksy sitä, että valtaväestö pyrkii pakottamaan heidät hyväksymään homoseksuaalisuuden harjoittamisen vastoin heidän ortodoksista vakaumustaan. Venäjä käy kulttuurisotaa Eurooppaa vastaan, ettei sen liberaalit arvot leviäisi Venäjälle.

 

"Sovintosunnuntaina pitämässään saarnassa Moskovan patriarkka sanoi Donbassin alueen asukkaiden kärsineen sorrosta ortodoksisen uskonsa vuoksi...
 
..Kirillin mukaan on olemassa uusi maailmanjärjestys, ylenmääräisen kulutuksen ja väärän vapauden maailma. Sinne pääsemiseen vaaditaan testi, joka on ”yksinkertainen ja samalla kauhea”. Se on Pride-kulkue. Jos ihmiset vastustavat Pridea, he eivät pääse sisälle tähän uuteen maailmanjärjestykseen.

Homoseksuaalisuus on Kirillin mukaan syntiä, jonka Jumala tuomitsee, ei ihmisen “inhimillisen käyttäytymisen variaatio”, jota pitäisi kunnioittaa.

”Jos ihmiskunta alkaa uskoa, että synti ei ole Jumalan lain rikkomista, että se on vain yksi ihmisenä olemisen mahdollisuuksista, sivilisaatio päättyy siihen. Pride-paraatit on suunniteltu osoittamaan sitä, että synti on laillinen tapa olla ihmisenä. Jotta pääsisi niin kutsuttujen vapaiden maiden klubiin, on välttämätöntä pitää homoparaateja”, Kirill saarnasi.
 
Hän totesi, että sillä, mitä nyt tapahtuu kansainvälisten suhteiden kentällä, ei ole vain poliittisia seurauksia, vaan puhutaan jostain paljon tärkeämmästä. ”Puhumme ihmiskunnan pelastuksesta, siitä päätyykö ihmiskunta Jumalan ja Pelastajan oikealle vai vasemmalle puolelle. Kaikki se, mikä liittyy synnin oikeuttamiseen, on testi uskollisuudestamme Herralle”, Kirill linjasi...
 
..Kirillin mukaan ”veljemme ja sisaremme kärsivät oikeasti siksi, että he ovat uskollisia kirkollemme. Meidän veljemme Donbassissa, ortodoksit, kärsivät, emmekä voi muuta kuin olla heidän rinnallaan..." (Martti J. Karin kommentti)

Ilta-Sanomat kertoo 30.9.2022 Vladimir Putinin puheesta artikkelissa: 'Putinin mukaan Venäjällä on nyt neljä uutta aluetta – sanoo Venäjän puolustavan alueitaan kaikin mahdollisin keinoin':

"Putinin mukaan länsi on hylännyt moraaliset normit, uskonnon ja perhearvot. Hän kysyi, haluavatko venäläiset, että heidän lapsilleen tarjotaan "sukupuolenvaihdosleikkauksia". - Todistamme puhdasta satanismia lännessä, Putin ilmoitti."

Ilta-Sanomien nettisivujen live-uutinen 27.10.2022:

"Venäjän turvallisuusneuvoston apulaissihteeri Aleksei Pavlov vaati tiistaina Argumenty i Fakty -lehden haastattelussa Ukrainan pikaista "desatanisaatiota" eli saatanasta puhdistamista. Hänen mukaansa Ukrainasta on tullut "hyperlahko", jossa ortodoksisten arvojen kunnioittaminen on unohdettu ja saatanan kirkko leviää."

3. Moos. 18:22: "Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko."

1. Moos. 19:4-7, 23-25: "Ennen kuin he olivat asettuneet levolle, kokoontuivat talon eteen Sodoman asukkaat, kaupungin kaikki miehet, niin nuoret kuin vanhatkin. He huusivat Lootia ja sanoivat hänelle: "Missä ovat ne miehet, jotka tulivat tänä iltana luoksesi? Tuo heidät tänne, me haluamme maata heidät!" Loot meni ulos heidän luokseen, mutta sulki oven perässään. Hän sanoi: "Hyvät miehet, älkää sentään tehkö niin pahaa tekoa...   ..Kun aurinko oli noussut vuorten yläpuolelle ja Loot oli tullut Soariin, Herra antoi sataa taivaasta tulta ja tulikiveä Sodoman ja Gomorran päälle. Hän tuhosi nämä kaupungit ja koko tasangon sekä kaupunkien kaikki asukkaat ja maan kasvitkin."

 

Kun Jumalan Poika avaa neljännen sinetin, maailma kärsii kolmannen maailmansodan tuhoista (Ilm. 6:7-8) 

 

Rautainen sauva lyö erityisen lujaa, kun Ilmestyskirjan neljäs sinetti avataan, jolloin mm. kolmannen maailmasodan seurauksena neljäsosa ihmiskunnasta kuolee. Sota ja sen seurauksena tulevat kulkutaudit sekä nälänhätä vievät kahdelta miljardilta ihmiseltä hengen. Villipedoilla ei ole enää ruokaa metsissä, joten ne käyvät elävien ihmisten kimppuun ja syövät myös maassa makaavia ruumiita (1. Sam. 17:46-47, Hes. 39:17-20, Ilm. 19:17-18). Lootin ja Nooan ajat ovat todenteolla tulleet.

 

Ilm. 6:7-8: "Kun Karitsa avasi neljännen sinetin, kuulin neljännen olennon sanovan: "Tule!" Siinä samassa näin tuhkanharmaan hevosen. Se, joka istui hevosen selässä, oli nimeltään Kuolema, ja sen jäljessä tuli Tuonela. Ratsastajille annettiin valta neljänteen osaan maata, ne saivat tappaa miekalla, nälällä ja rutolla ja jättää loput villipetojen kynsiin."

 

Ps. 28:4: "Anna heille heidän tekojensa mukaan, heidän pahojen töittensä mukaan! Vaadi heidät tilille rikkomuksistaan, maksa heille heidän tekojensa palkka!

 

Ilm. 22:12: "Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan.

 

Tällä hetkellä ydinaseita on Venäjällä, Yhdysvalloilla, Iso-Britannialla, Ranskalla, Kiinalla, Pohjois-Korealla, Pakistanilla, Intialla ja Israelilla. Erityisen vaarallinen on Iranin ydinaseohjelma, koska maalla on fanaattinen uskonnollinen motiivi tuhota Israel, minkä Israel on ottanut hyvin vakavasti. Iran tekee myös sotilaallista yhteistyötä Pohjois-Korean kanssa (artikkeli).

 

Ps. 83:3-5, 12: "He punovat juonia omaa kansaasi vastaan, vehkeilevät sinun suojattiesi pään menoksi. He sanovat: "Me tuhoamme heidät! Tehdään loppu koko kansasta, niin että Israelin nimikin unohtuu!" He ovat yksissä tuumin tehneet liiton, kaikki he ovat sinua vastaan... ..jotka sanovat: "Me valloitamme Jumalan asuinsijat."

 

Sitten kylmän sodan aikojen ydinaseitten määrä on laskenut tuntuvasti, mutta niitä on edelleen paljon. Yhdysvallat on ilmoittanut, että sillä on 3750 ydinkärkeä, joista alle puolet on käyttövalmiina ja loput varastossa (Yle 6.1.2021 ja 'How would the United States Fight a Nuclear War?'). Venäjällä arvioidaan olevan ydinkärkiä paljon enemmän 6257, mutta todellinen määrä saattaa olla jopa 10.000, koska Venäjä ei noudattanut keskimatkan ohjusten rajoitussopimusta, eikä ole hävittänyt taktisia tykistöydinkranaattejakaan (Yle 2.2.2019 ja 27.2.2022). Venäjä on onnistunut saamaan ylivoiman ydinaseissa huijaamalla aserajoitussopimuksilla, koska länsimaisissa demokratioissa on sinisilmäistä luottamusta kansainväliseen sopimusjärjestelmään (SS 25.1.2019).

 

Ydinasevaltojen välinen kauhun tasapaino ylläpitää rauhaa, mutta se edellyttää, että kaikki osapuolet tekevät rationaalisia päätöksiä. Historiassa on paljon esimerkkejä, jolloin diktaattorit lähtivät uhkapeliin, mutta heille tulikin tappio. Kovissa paineissa he ovat tehneet epätoivoisia päätöksiä pysyäkseen vallassa hinnalla millä hyvänsä tai paetakseen kunniansa menetystä. Adolf Hitler ei kestänyt tappion häpeää, joten hän oli vuonna 1945 valmis tuhoamaan Saksan ja itsensäkin, ettei Saksasta olisi jäänyt mitään saalista vihollisille. Venäjän presidentti Vladimir Putin on sanonut ydinsodasta: "Mihin maailmaa tarvitaan, jos siellä ei ole Venäjää?" Huonot paimenet eivät välitä lampaista, vaan he välittävät vain omasta edustaan ja syövät isäntänsä lampaatkin (Sak. 11:15-17).

 

1. Sam. 15:12, 26; 31:2-4: "Seuraavana aamuna Samuel meni tapaamaan Saulia, mutta hänelle kerrottiin: "Saul lähti Karmeliin pystyttämään muistokiveä voittonsa kunniaksi... ..Samuel sanoi Saulille: "Minä en lähde takaisin sinun kanssasi. Sinä olet hylännyt Herran sanan, ja siksi Herra hylkää sinut: et saa olla Israelin kuningas.".. ..Filistealaiset saavuttivat Saulin ja hänen poikansa ja tappoivat Jonatanin, Abinadabin ja Malkisuan, Saulin pojat. Taistelu kävi kiivaana myös Saulin ympärillä. Jousimiehet keksivät hänet, ja hän haavoittui pahoin heidän nuolistaan. Silloin Saul käski aseenkantajaansa: "Tartu miekkaasi ja lävistä minut! Muuten nuo ympärileikkaamattomat tulevat ja lävistävät minut ja häpäisevät minut." Mutta kun aseenkantaja ei uskaltanut sitä tehdä, Saul otti itse miekan ja heittäytyi siihen.

 

On virhe kuvitella, että suurvaltajohtajat olisivat aina valistuneita ja rationaallisesti ajattelevia johtajia, joihin ei hengelliset uskomukset vaikuta mitenkään. Lyydian kuningas Kroisos kävi kysymässä neuvoa oraakkelilta 500-luvulla eKr., että kannattaako hänen hyökätä itäisen naapurimaan Persian kimppuun. Oraakkeli vastasi, että hyökkäys raunioittaisi suuren valtakunnan. Kroisos tulkitsi ennustuksen suotuisaksi ja hyökkäsi Persiaan, mutta kärsikin valtavat tappiot. Kun Kroisos valitti Delfoin papeille väärin menneestä ennustuksesta, niin papit vastasivat Kroisokselle, että ennustus toteutui täsmälleen oikein, koska Kroisoksen oma valtakunta Lyydia raunioitui.

 

3. Moos 20:6: "Jos joku luopuu minusta ja kääntyy vainajahenkien ja tietäjien puoleen, minä käännyn häntä vastaan ja poistan hänet kansansa keskuudesta."

1. Kor. 10:20-22: "..epäjumalien palvelijat uhraavat pahoille hengille eivätkä Jumalalle, enkä halua teidän joutuvan yhteyteen pahojen henkien kanssa. Te ette voi juoda sekä Herran maljasta että pahojen henkien maljasta, ette voi olla osallisina sekä Herran pöytään että pahojen henkien pöytään. Emme kai halua herättää Herran kiivautta? Olemmeko muka häntä vahvempia?" 

Himmler puri syanidikapselin

Toisen maailmansodan aikana SS-upseerien keskuudessa oli yleistä spiritismi ja muu noituus. SS:n ja Gestapon johtaja Heinrich Himmler harrasti okkultismia. Wewelsburgin linnan oli SS-johtajien okkultistinen temppeli (artikkeli). Suomi lähti natsi-Saksan kanssa jatkosotaan vapaamuurari Risto Rydin johdolla, jonka vaimo Gerard Ryti oli vakaumuksellinen spiritualisti. Hänellä oli oman uskomuksensa mukaan päivittäin puheyhteydessä henkioppaansa kanssa. 

1. Sam. 28:5, 7-8; 31:3-4: "Kun Saul näki filistealaisten joukot, hän pelästyi ja hänen sydämensä vapisi...   ..Silloin Saul sanoi palvelijoilleen: "Etsikää minulle nainen, joka pystyy manaamaan esiin vainajien henkiä, niin minä menen hänen luokseen ja pyydän neuvoa." Hänen palvelijansa vastasivat: "En-Dorissa on nainen, joka manaa henkiä." Saul pukeutui valepukuun ja lähti tuntemattomana matkaan kahden miehen kanssa. Hän tuli yöllä naisen luo ja pyysi: "Tee taikasi ja manaa minulle esiin sen miehen henki, jonka nimen sinulle sanon."..    ..Taistelu kävi kiivaana myös Saulin ympärillä. Jousimiehet keksivät hänet, ja hän haavoittui pahoin heidän nuolistaan. Silloin Saul käski aseenkantajaansa: "Tartu miekkaasi ja lävistä minut! Muuten nuo ympärileikkaamattomat tulevat ja lävistävät minut ja häpäisevät minut." Mutta kun aseenkantaja ei uskaltanut sitä tehdä, Saul otti itse miekan ja heittäytyi siihen."

1. Aik. 10:13-14: "Näin kuoli Saul, koska hän oli luopunut Herrasta eikä ollut totellut hänen sanaansa. Saul oli myös hakenut neuvoa vainajien hengiltä eikä Herralta. Siksi Herra antoi hänen kuolla ja siirsi kuninkuuden Daavidille, Iisain pojalle."

 

Vuoden 2018 presidentinvaaleissa vihreiden ehdokas Pekka Haavisto piti TV1:ssä 16.1.2018 merkillisen vaalipuheen kansalle. Haavisto aloitti televisiopuheensa kertomalla, että hänen isoäitinsä naapurissa asui hyvin kiinnostava meedio Aino Kassinen, jonka luona korkeassa asemassa olevat henkilöt kävivät kysymässä neuvoa (lisää artikkelissa). Miksi Haaviston piti presidentinvaaleissa mainostaa selvänäkijää? Halusiko Haavisto mielistellä pahoja henkiä, jotta saisi presidentin viran? Selvänäkijä, henkiparantaja ja meedio Johanna Broman on kutsuttu jopa eduskuntaankin antamaan neuvoja (IL 29.6. ja 30.6. ja 2.7.2017). Haavisto sanoi näin:

"Oma isoäitini asui aikanaan Helsingissä Lapinlahdenkadulla talossa, jossa hänellä oli hyvin kiinnostava naapuri. Hänen naapurinsa oli selvänäkijä, ennustaja Aino Kassinen. Isoäitini kertoi, että aina kun Suomessa tapahtui isoja asioita, suuria murroksia, niin sinne Lapinlahdenkadun ovelle alkoi tulla jonoa. Kun talvisota syttyi, siellä oli myöskin mustia autoja, diplomaattiautoja. Ihmiset tulivat kysymään, mitä tapahtuu heidän perheelleen, heidän läheisilleen? Mitä tapahtuu Suomelle? Mitä tapahtuu Euroopalle? Selvänäkijä omana selvänäön hetkenä, joka oli aamulla viiden ja seitsemän välillä, vastaili näihin kysymyksiin."

Room. 1:22-28: "He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi, ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin. Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa -- olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen. Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan. Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi.

 

Benitto Mussolini kertoi vuonna 1926 naisystävälleen Margherita Sarfattille, että hän oli tehnyt sopimuksen paholaisen kanssa saadakseen valtaa (lisää artikkelissa). Josif Stalinilla oli nuoruudessa kesken jääneitä opintoja ortodoksisen kirkon papiksi. Stalin on sanonut Winston Churchillille (konservatiivipuolue) seuraavaa: "Jumala on sinun puolellasi. Onko Hän konservatiivi? Paholainen on minun puolellani, hän on hyvä kommunisti."

 

Ronald ja Nancy Reagan kysyivät jatkuvasti neuvoa astrologeilta. He järjestivät aikataulunsa ja jopa sopimusten allekirjoitushetken sen perusteella, mitä astrologi oli heille neuvonut. He selvittivät astrologilta jopa Mikhail Gorbachevin horoskoopin ennen, kuin Ronand Reagan lähti Islantiin neuvottelemaan Gorbachevin kanssa ydinasesopimuksesta. Tämä asia oli salassa Reaganin virkakauden aikana, mutta myöhemmin paljastui, miten aktiivisesti he olivat olleet yhteydessä mm. astrologi Joan Quingleyn kanssa (Yle Areena 18.10.2021; Historia: Ronald Reaganin Amerikka)

 

Ryntäävä härkä, Wall Streat

2. Kun. 17:16: "He hylkäsivät kaikki Herran, Jumalansa, määräykset ja valoivat itselleen kaksi sonnipatsasta. He tekivät asera-tarhan, he kumarsivat kaikkia taivaan tähtijoukkoja..."

 

Kol. 3:5: "Haudatkaa siis se, mikä teissä on maallista: siveettömyys, saastaisuus, intohimot, pahat halut ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta.

 

Venäjän ex-presidentti ja pääministeri Dmitry Medvedev oli vuonna 2012 varomaton mikrofonin kanssa, jonka luuli olevansa suljettu. Hän selitti tuttavalleen toimittajalle ulkoavaruudesta tulleista humanoideista, joiden kanssa Venäjä tekee yhteistyötä, mikä tallennettiin ja julkaistiin (YouTube-video ja artikkeli). Kun kysyy neuvoa pahoilta hengiltä, niin tulee huijatuksi ja lopulta hukkuu pimeyteen.

 

Ufotutkijat ovat uskoneet, että humanoidit tulevat kaukaisilta tähdiltä, mutta osa heistä on havainnut, ettei humanoideilla ole puhtaat jauhot pussissa. Humanoidit valehtelevat ja heidän kanssa tekemisiin joutuneilla ihmisillä on tapahtunut negatiivisia asioita. Nämä ufotutkijat ovat tehneet johtopäätöksen, että humanoidit ovatkin lihalliseen hahmoon tulleita demoneja, jotka esiintyvät avaruusolioina. Ufot on new age -uskonto, missä tapahtuu voimallisia demonisia ilmentymiä, ihmeitä ja huijauksia. Ufot on hyvin voimakas eksytys, joka tulee antikristuksen hengestä (2. Tess. 2:9-12; Ilm. 12:7-9, 16:13-14). Elämä Maassa on ainutlaatuista, eikä ulkoavaruudessa ole mitään älyllistä elämää. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen luomaansa Maahan (1. Moos. 1:26), eikä sammakon näköinen avaruusolio ole kuva Jumalasta vaan ihan muusta (Lockheed Martinin vanhempi tutkija Boyd Bushman ja viestit viljaympyröissä).

 

Viljaympyrä lähellä teletornia

Ilm. 16:13-14: "Minä näin, kuinka lohikäärmeen suusta, pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähti kolme saastaista henkeä, jotka olivat sammakon näköisiä. Ne ovat pahoja henkiä, jotka tekevät ihmeitä, ja ne lähtivät kokoamaan maanpiirin kaikki kuninkaat taisteluun, joka käydään Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä.

Ilm. 12:7-9 (1933/38): "Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa. Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa." 

Ef. 6:11-12: "Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan."

2. Kor. 11:14-15: "Eikä ihme, tekeytyyhän itse saatanakin valon enkeliksi. Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun.

Humanoidit käyttävät huumeita?
Läheltä Stonehendgea pelloilta löydetään säännöllisesti suuria viljaympyröitä, jotka ilmestyvät yhdessä yössä (YouTube: video a ja video b). Erityistä niissä on, että vilja on taipunut juuresta, kuin olisi kasvanut maata pitkin, ja lakoontunut eri suuntiin eri kerroksiin niin, että korsi on jäänyt eloon (YouTube). Jos viljaa poljetaan maahan, varret katkeavat samaan suuntaan ja korsi kuolee, jolloin sitä ei voi enää puida. Tämän perusteella tutkijat erottavat huijaukset oikeista ympyröistä. Miksi viljapelloille tehdään tällaisia matemaattisesti hyvin monimutkaisia kuvioita (kuvia ja YouTube-video)? Sitä voidaan vain arvailla. Ovatko viljaympyröiden tekijät jostain hyvin katkeria ja liittyykö heidän katkeruutensa tähän profetiaan?

1. Moos. 37:5-8: "Kerran Joosef näki unen, ja kun hän oli kertonut sen veljilleen, he vihasivat häntä entistäkin enemmän. Hän näet sanoi heille: "Kuulkaapa, millaista unta minä näin! Me olimme pellolla lyhteitä sitomassa, ja yhtäkkiä minun lyhteeni nousi pystyyn ja teidän lyhteenne kokoontuivat ympärille ja kumartuivat maahan minun lyhteeni eteen." Veljet sanoivat hänelle: "Sinustako tulisi meidän kuninkaamme, sinäkö muka hallitsisit meitä?" Ja näiden unien ja puheiden takia he vihasivat häntä yhä enemmän." (profetiaan on selitys opetusvideossa)

Vapaamuurari Harry S. Truman

Yksi kuuluisimpia 33. asteen vapaamuurareita on Yhdysvaltain presidentti Harry S. Truman, joka oli Missourin Suurloosin johtaja (vapaamuurareista lisää artikkelissa). Erikoista on, että vapaamuurarien symboli löytyy myös Englantiin ilmestyneestä viljaympyrästä (YouTube-video). Truman tunnusti muistelmissaan olleensa salaa myös Ku Klux Klanin jäsen, joka on rasistinen, antisemitistinen ja noituutta harjoittava salaseura (Yle Teema 12.1.2021, Historia: KKK - amerikkalainen tarina). Truman tunnetaan myös siitä, että hän määräsi USA:n armeijan pudottamaan kaksi ydinpommia Japaniin toisessa maailmansodassa.  

Presidentti Joe Biden on sanonut, että hän ajaa 1000 miljardin dollarin elvytyspaketin läpi kongressissa meni siihen 6 minuuttia, 6 päivää tai 6 viikkoa (YouTube-video). Eikö Biden olisi voinut valita jotain toista lukua kuin 666? Yhdysvaltojen presidenteillä on aivan kummallisia luurankoja kaapeissaan.

Ilm. 13:18: "Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi."

Ps. 1:5-6 (RK): "..jumalattomat eivät kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskaiden seurakunnassa. Sillä Herra tuntee vanhurskaiden tien, mutta jumalattomien tie vie tuhoon.

Ydinasevaltojen johtoon on noussut uusia Hitlereitä, joilla on omasta mielestä suuri historiallinen tehtävä muuttaa maailmanjärjestystä. He kuvittelevat olevansa Keisari Suuria, joille rakennetaan korkeita patsaita suurten valloitusretkien muistoksi. Sellaisia heistä ei tule, vaan he saavat aikaan vain pelkkää hävitystä ja oman tuhonsakin.

 

Toisilla on ollut sellainen toiveajattelu, että liberaali demokratia ottaisi vallan koko maailmassa, mutta niinkään ei ole tapahtunut. Yhdysvallat epäonnistui viemään armeijalla avulla demokratiaa Afganistaniin. Pikemminkin on käynyt niin, että liberaalin vihervasemmistolaisuuden ja konservatiivisen kansallismielisyyden välille on syntynyt niin suuria ristiriitoja, että se sytyttää sotia


2. Piet. 3:10-12: "Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan. Koska tämä kaikki näin hajoaa, millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden, jotka odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa -- tuon päivän, joka saa taivaat liekehtien hajoamaan ja taivaankappaleet sulamaan kuumuudesta." 


Sak. 14:12-13: "Mutta Herra lyö vitsauksella kaikkia niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Ihmisiltä mätänee ruumis heidän vielä seisoessaan, silmät mätänevät kuopissaan, ja kieli mätänee heidän suuhunsa. Sinä päivänä Herra saattaa heidät täyteen sekasortoon. He käyvät käsiksi toinen toiseensa, nostavat käden toistaan vastaan."

 

Kolmas maailmansota on ydinsota, joka tekee tyhjäksi kaikki ilmastotoimet. Maa palaa poroksi ja ilma täyttyy savusta. Ihmiskunta ei voi välttää sitä, että koko maailmaan tulee korventava kuumuus. Rakennuksia ja metsää palaa kaikkialla. Albert Einstein on sanonut osuvasti: "En ole varma, millä aseilla kolmas maailmansota taistellaan, mutta neljännessä maailmansodassa he taistelevat keppejä ja kivejä käyttäen." (vert. Hes. 39:9-12, Ilm. 9:15-19) 

 

On kylmä totuus, ettei maailmaa voi pelastaa millään vihersiirtymällä tai muilla hiilipäästöjen rajoituksilla varsinkaan, kun Intiassa, Kiinassa ja muualla Aasiassa vain lisätään fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Ukrainan sodan alettua Intia kolminkertaisti tuonnin Venäjältä, mikä johtuu suurelta osin siitä, että Intia osti sen energian, mitä EU-maat eivät suostuneet enää ostamaan Venäjältä (artikkeli). Nyt tulee esille se kelvoton työ, mitä ihmiskunta on tehnyt Jumalan luomakunnalle. Ihmisen piti viljellä ja varjella luontoa, mutta hän tuhosi sen (1. Moos. 2:15). Tästä teemasta kertoo lisää artikkeli: 'Taivasten Valtakunta ei ole vain puhetta vaan myös voimaa'.


Joel 2:30-31: "Minä annan teidän nähdä merkkejä taivaalla ja maan päällä: verta, tulta ja savupatsaita. Aurinko pimenee, kuu värjäytyy vereen, ennen kuin koittaa Herran päivä, suuri ja pelottava."

 

Ilm. 8:7, 8:16, 16:9, 16:12: "Ensimmäinen enkeli puhalsi torveensa. Silloin tuli rakeita ja tulenlieskoja ja niiden seassa verta, ja ne iskivät maahan. Kolmannes maasta paloi, kolmannes puista paloi, ja samoin paloi kaikki vihanta ruoho... ..Neljäs enkeli tyhjensi maljansa aurinkoon, ja aurinko sai vallan korventaa ihmisiä tulellaan...  ..Ihmiset paahtuivat kovassa helteessä mutta herjasivat Jumalaa, jonka vallassa nämä vitsaukset olivat. He eivät kääntyneet, eivät antaneet kunniaa Jumalalle...  ..Kuudes enkeli tyhjensi maljansa suureen Eufratvirtaan. Virran vesi kuivui..."

 

Hoos. 4:1-3: "..Herra käy oikeutta teidän kanssanne, sillä tässä maassa ei ole rehellisyyttä eikä uskollisuutta, kukaan ei tunne Jumalaa. Väärät valat ja valheet, murhat, varkaudet ja aviorikokset rehottavat kaikkialla, veriteko seuraa veritekoa. Sen tähden maa muuttuu aavikoksi, kaikki sen asukkaat nääntyvät. Villieläimet ja taivaan linnut kuolevat, meren kalat katoavat. 

Sir Elwoodin Hiljaiset Värit - Viimeisellä Rannalla

Isä seisoo rannalla, ja ase kourassa myrskyä odottaa
Äiti painaa pikkusiskon syliin, kun taivas oudosti iltaisin punertaa

Veljestä kuulin viimeksi kun tuli kirje vierailta mailta
Kertoi voivansa hyvin, mutta sanoi että tilanne näyttää täällä myös pirun pahalta

Tää on kymmenen tikkua laudalla
Me ollaan piilossa viimeisellä rannalla
Eikä kukaan meitä enää etsi, tää on tyhjä ja loputon leikki
Ja vain tuuli kuiskaa: "kaikki pois piilostaan"...

..Minä olen vasta seitsemän mutta silti mä jotain jo ymmärrän
Kun tv on mykkä ja radiossa kuulin uutisten lukijan itkevän

Ne puhuu jostain pilvestä joka matkalla on vielä tänne päin
Pikkusisko kysyi: "montako päivää jouluun?"
Ja isän silmiään pyyhkivän näin, silmiään pyyhkivän näin... 

 

 

Ilm. 16:9-11: "Ihmiset paahtuivat kovassa helteessä mutta herjasivat Jumalaa, jonka vallassa nämä vitsaukset olivat. He eivät kääntyneet, eivät antaneet kunniaa Jumalalle. Viides enkeli tyhjensi maljansa pedon valtaistuimelle, ja pedon valtakunta pimeni. Ihmiset purivat tuskissaan kielensä verille mutta herjasivat taivaan Jumalaa tuskansa ja haavojensa tähden. He eivät kääntyneet, eivät luopuneet pahoista teoistaan.

Jumalan Poika tuomitsee vanhurskaasti myös seurakunnat 

 

Onko historiassa esimerkkejä, että Jumala olisi itse surmannut aseella kuolemantuomion saaneet? Kyllä on. Raamattu kertoo, että Herra surmasi itse egyptiläisten esikoispojat. Hän kulki ovelta ovelle. Jos oven pielissä oli pääsiäiskaritsan verta, Herra meni talon ohi, mutta jos ovessa ei ollut uhriverta, Hän surmasi talon esikoispojan ja karjan esikoiset.


2. Moos. 12:12-13: "Sinä yönä minä kuljen läpi Egyptin ja surmaan Egyptin jokaisen esikoisen, niin ihmisten kuin eläintenkin. Minä, Herra, annan tuomioni kohdata kaikkia Egyptin jumalia. Ja veri olkoon niiden talojen merkkinä, joissa te olette, sillä kun minä näen veren, menen ohitsenne. Minä kuritan vain egyptiläisiä, eikä tämä vitsaus satu teihin." (Heprean sana 'pääsiäinen' muistuttaa sanaa 'mennä ohi', 'jättää väliin')


Herra Yeshua (Jeesus) moitti Tyatiran seurakuntaa, että se sallii väärän profeetan opettaa seurakunnassa ja harjoittaa heidän kanssa haureutta. Herran moitteista voidaan erottaa neljä seurakunnan tekemää syntiä: naispappeus, väärä profetointi, epäjumalille uhratun lihan syönti (esim. halal-liha) ja haureus (1. Tim. 2:11-12, 1. Kor. 14:32-38, Apt. 15:20, 1. Kor. 6:9). Herra vaati kaikkia tekemään parannuksen. Jos he eivät tee parannusta, Herra lähettäisi heihin tuskallisen taudin ja tappaisi Iisebelin lapset, jotka hän oli saanut haureuden kautta (vert. 2. Sam. 12:14).


Ilm. 2:20-23 (1933/38): "Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua. Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan. Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa; ja hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan."


Jumalan lyö maailmaa myös sellaisella vitauksella, että ihmisiin tulee riivaajahenkiä, jotka tekevät heidät hulluiksi (1. Sam. 16:14-15). Riivatut ihmiset tekevät pahaa toisilla ja myös itselleen (Tuom. 7:20-22, 1. Sam. 18:10-11, Hagg. 2:22). Jumalan Poika kostaa maailmalle sen, miten Häntä ja Hänen palvelijoitaan on pilkattu (2. Aik. 36:15-18; Mark. 3:29-30; Luuk. 7:33-34, 21:22; Joh. 8:40-49, 10:19-21; Ilm. 18:6). Jos joku on sanonut Jumalan profeettaa hulluksi, hän tulee itse hulluksi ja tuhoutuu.


Ps. 137:8: "Ja sinä Babylon, tuhoon tuomittu nainen! Hyvin tekee se, joka sinulle kostaa sen minkä meille teit."


Matt. 5:22: "..ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen."


5. Moos. 28:27-28: "Herra lyö teitä paiseilla, kuten hän löi egyptiläisiä, hän lyö teitä ajoksilla, ihottumilla ja syyhytaudeilla, eivätkä ne koskaan parane.  Herra lyö teitä sokeudella ja hulluudella, ja te joudutte pois tolaltanne"


Ps. 53:2 (1933/38): "Hullu sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa". Turmiollinen ja iljettävä on heidän väärä menonsa; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on."


Erityisesti Jumalan Sanalle uskottomista (hengellinen haureus) seurakunnista tulee saastaisten henkien tyyssijoja (Ilm. 18:1-6). Monille tulee yllätyksenä, että juuri hänen seurakuntansa oli porttokirkko, koska hän ei ollut opiskellut Raamattua riittävän hyvin ymmärtääkseen, että hänen kirkkonsa opetti rikkomaan Jumalan käskyjä vastaan tekopyhillä verukkeilla. Papit saarnasivat hänelle korvasyyhyyn (mielensä mukaista) väärennettyä evankeliumia, mistä kertoo lisää artikkeli: 'Leipäpappi opettaa korvasyyhyyn'.


Ilm. 12:7-9: "Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa. Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa."


Ilm. 18:1-6: "Tämän jälkeen näin taas yhden enkelin tulevan alas taivaasta. Hänellä oli suuri valta, ja hänen kirkkautensa valaisi koko maan. Hän huusi kovalla äänellä: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon! Siitä on tullut pahojen henkien tyyssija ja kaikkien saastaisten henkien ja kaikkien saastaisten ja inhottavien lintujen pesäpaikka. Sen porton viiniä, vihan viiniä, ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat ovat irstailleet hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään." Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään. "Hänen syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen pahoja tekojaan. Tehkää hänelle niin kuin hän on tehnyt muille, maksakaa kaksin verroin hänen teoistaan. Siihen maljaan, johon hän on toisille juomansa sekoittanut, sekoittakaa häntä itseään varten kahta katkerampi juoma."

Jumala uhkaa lyödä hyvin vakavilla vitsauksilla ihmiskuntaa. Jumala käski profeetta Jeremiaa kertomaan syyn, miksi Israelin päälle tulee vakava onnettomuus: he ovat hylänneet Jumalan ja lain. Tämä asia ei ole mitenkään parantunut Jeremian ajoista. Nykyään kristityt kirkkokunnatkin avoimesti vastustavat Jumalan lakia, mutta vaativat itse laatimiensa perinnäissääntöjen noudattamista, jotka ovat usein Jumalan lain vastaisia (Mark. 7:6-13). Tätä Jumala ei voi hyväksyä. Psalmi 2:n varoitukset tulevat ajankohtaisiksi.

Jer. 16:10-12: "Kun sinä ilmoitat kaiken tämän, ihmiset kysyvät sinulta: 'Minkä vuoksi Herra uhkaa meitä tällä suurella onnettomuudella? Minkä synnin me olemme tehneet? Miten me muka olemme rikkoneet Herraa, Jumalaamme, vastaan?' Sano silloin näin: Jo teidän isänne hylkäsivät minut, sanoo Herra. He seurasivat vieraita jumalia, palvelivat ja rukoilivat niitä. Minut he hylkäsivät eivätkä noudattaneet lakiani. Mutta te teette vielä pahempaa kuin isänne! Jokainen teistä elää oman pahan ja paatuneen sydämensä mukaan eikä tottele minua."

2. Tim. 3:1-5: "Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia!"

Matt. 24:12: "Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee."

Sir Elwoodin hiljaiset värit - Jumala rankaisee Helsinkiä tänä yönä

Jumala rankaisee Helsinkiä tänä yönä
Raaka, raskas sade katuja lakaisee
Vesi velloo viemäreissä
Katulamput heiluu
Eksynyt linja-auto yössä harhailee
Äiti sulkee lastenhuoneen verhot tiukempaan
Isä TV:n ääreen nukahtaa
Ukkonen jyrähtää
Pieni poika pelkää,
kun Taivaan Isä ajaa taas kivirattaillaan..

..Alakerran eläkkeelle jäänyt vanha vartija
valvoo keittiössä ja katselee
Tuuli riehuu, puut taipuu ja salama lyö
Pienen huoneen hetkeksi valaisee..

 ..Naapurin nainen sängyssänsä yksin odottaa,
kuuntelee kun peltikatto valittaa
Ja neljännen kerroksen nuoren herran
ikkunassa valo palaa taas
Raukka runoillansa maailmaa parantaa..

..Sillä Jumala rankaisee Helsinkiä tänä yönä
Raaka, raskas sade kaupungin raiskaa
Vesi velloo viemäreissä
Vesisudet ulvoo
Kaupungin synnit pois huuhdotaan
pois huuhdotaan...

Musiikkivideon taustakuvassa näkyy Mikaelin kirkko, jonka ympärille iskee seitsemän salamaa.

 


 

Jos maailmalle ei kelpaa Hyvä Paimen, se saa 3,5 vuodeksi kelvottoman paimenen antikristuksen


Lopuksi Jumala lähettää kaikkein kauheimman vitsauksen. Jumalan Poika vie seurakuntansa Karitsan häihin ja temppelistä tulee tyhjä talo (Joh. 14:2-3, Ilm. 12:5, Jes. 66:7-9), jolloin antikristusta pidättävä tekijä poistuu. Jumala lähettää voimakkaan eksytyksen päästämällä antikristuksen omaan temppeliinsä 3,5 vuoden määräajaksi, jolloin antikristus eksyttää suuren määrän ihmisiä tuhon tielle.

 

2. Sam. 22:26-27: "Herra, sinä olet uskollinen uskolliselle, vilpitöntä kohtaan olet vilpitön, puhtaat ovat tekosi puhdasta kohtaan, mutta kieron sinä johdat harhaan." 


2. Tess. 2:3-13 (1933/38): "Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille? Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen."


Antikristus tekee paljon pahaa, mutta sen lisäksi Jumala kaataa vihan maljoja antikristuksen valtakuntaan ja se alkaa tuhoutumaan (Ilm. 16).


Ilm. 16:1: "Minä kuulin, kuinka temppelistä sanottiin kovalla äänellä seitsemälle enkelille: "Menkää! Tyhjentäkää Jumalan vihan seitsemän maljaa maan päälle."


Jer. 25:15-17, 27-38: "Herra, Israelin Jumala, sanoi minulle näin: "Ota kädestäni tämä malja ja juota vihani viini kaikille kansoille, joiden luokse minä sinut lähetän. Ne juovat siitä, hoipertelevat ja hoilaavat kuin mieltä vailla. Sitten minä lähetän niiden keskelle miekan." Niin minä otin maljan Herran kädestä ja juotin vihan viinin kaikille kansoille, joiden luokse Herra minut lähetti…    


..Sano kansoille: 'Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Juokaa, juopukaa ja oksentakaa! Kaatukaa miekkaan, jonka minä lähetän teidän keskellenne, älkääkä enää nousko!' Mutta jos he kieltäytyvät ottamasta maljaa kädestäsi ja juomasta, sano heille: 'Näin sanoo Herra Sebaot: Teidän on juotava! Kun minä annan tuhon ensin kohdata sitä kaupunkia, jonka olen ottanut omakseni, niin luuletteko, että te muut jäisitte rankaisematta? Ette jää! Minä lähetän miekan kaikkien ihmisten kimppuun maan päällä, sanoo Herra Sebaot.' -- Julista sinä, Jeremia, nämä sanat, sano heille näin: Herra ärjyy korkeudesta, antaa äänensä kaikua pyhästä asunnostaan, hän ärjyy ja jylisee laitumensa yli. Niin kuin viinirypäleiden polkijain huuto kiirii kauas, niin kajahtaa Herran huuto kaikkien korviin, jotka maan päällä asuvat. Sen pauhu kantautuu maan ääriin saakka. Herra käy oikeutta kansojen kanssa, hän vaatii tilille kaikki ja antaa miekan surmata jumalattomat. Näin sanoo Herra Sebaot: -- Myrsky nousee maailman ääriltä, tuho kulkee kansasta kansaan!" Sinä päivänä kaikkialla, maan äärestä ääreen, viruu kuolleita, jotka Herra on surmannut. Ei heille pidetä valittajaisia, ei heitä koota eikä haudata, vaan heidän ruumiinsa jäävät hajalleen maatumaan. -- 


Huutakaa, paimenet, valittakaa! Kieriskelkää tomussa, te laumojen johtajat, sillä aika on tullut, jolloin te joudutte teurastettaviksi. Te kaadutte, te hajoatte sirpaleiksi kuin kallisarvoinen astia! Paimenet eivät pääse pakoon, laumojen johtajat eivät löydä turvapaikkaa. Kuulkaa: paimenet huutavat, laumojen johtajat valittavat! Herra hävittää heiltä niityt. Heidän turvalliset laitumensa tuhoutuvat Herran hehkuvan vihan alla. Niin kuin leijona nousee tiheiköstään, niin on Herra lähtenyt liikkeelle. Tappavalla miekallaan, hehkuvalla vihallaan hän tekee heidän maansa autioksi!"


Miten antikristus on ansa laittomuutta rakastaville? Tätä voi havainnollistaa vertauksella, miten ennen vanhaa hävitettiin rotat maatilalla. 


Maahan kaivetaan tynnyri, jonka pohjalle laitetaan syötiksi hedelmä, joka on vertaus antikristuksen tarjoamasta kielletystä hedelmästä (1. Moos. 3:1-3). Rottaa himottaa makea hedelmä, kuten kielletty hedelmä himotti Eevaa Paratiisissa. Rotta hyppää tynnyrin pohjalle syömään hedelmää ja houkuttelee muutkin rotat perässä, kuten Eeva houkutteli Aadamin syömään kiellettyä hedelmää. Kun rotat ovat syöneet hedelmän kokonaan, he huomaavat, ettei tästä tynnyristä pääse mitenkään pois (ämpäriloukku). Näin antikristuksen valtakunnasta tulee kaikkien saastaisten ihmisten tyyssija ja vankila. Rotille tulee viimein kova nälkä ja pedot alkavat syömään toisiaan (Ilm. 17:15-17). Viimeinen rotta kuolee janoon. Lopuksi maatalon isäntä hävittää rottien raadot sytyttämällä tynnyrin tuleen.

 

Tuom. 2:2-3: "Te puolestanne ette saa tehdä liittoa tämän maan asukkaiden kanssa, vaan teidän on hajotettava heidän alttarinsa.' Mutta te ette totelleet minua. Miksi ette olleet minulle kuuliaisia? Minä sanon nyt teille: en karkota tämän maan asukkaita teidän tieltänne, vaan heistä tulee teille ansa ja heidän jumalistaan tulee teille loukku."

 

Ps. 9:15-16: "Kansat suistuivat kuoppaan -- itse ne olivat sen kaivaneet. Jumalattomien jalat tarttuivat ansaan -- itse he olivat sen virittäneet. Herra osoitti voimansa, toteutti tuomionsa: omiin juoniinsa jumalaton jäi kiinni... 


Matt. 24:7: "Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä."


Hes. 5:9-10: "Minä rankaisen sinua iljettävien tekojesi takia ja teen sen niin, etten niin ole koskaan tehnyt enkä koskaan enää ole tekevä. Isät syövät vielä lapsiaan muuriesi sisällä, ja lapset joutuvat syömään isänsä. Minä panen tuomioni täytäntöön, ja mitä sinusta jää, sen minä hajotan maailman tuuliin."

 

Ilm. 17:15-17, 18:2, 19:2-3 (2017): "Hän sanoi minulle: "Vedet, jotka näit siellä, missä portto istuu, ovat kansakuntia, väkijoukkoja, pakanoita ja kieliä. Kymmenen sarvea, jotka näit, ja peto, ne vihaavat porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa. Sillä Jumala on pannut heidän sydämeensä, että he täyttävät hänen ajatuksensa yksimielisesti, ja antavat kuninkuutensa pedolle, kunnes Jumalan sanat täyttyvät... ..Hän huusi kovaa suurella äänellä sanoen: "Luhistunut, luhistunut on suuri Babylon. Siitä on tullut riivaajien asuinpaikka ja kaikkien saastaisten henkien vankila ja kaikkien saastaisten ja vihattavien lintujen vankila... ..Sillä oikeat ja vanhurskaat ovat hänen tuomionsa, sillä hän on tuominnut suuren porton, joka turmeli maan haureudellaan, ja on kostanut hänen kätensä vuodattaman palvelijoidensa veren." He sanoivat toisen kerran: "Halleluja!" Hänen savunsa nousee iäisyyksien iäisyyksiin asti." 

 

Sananl. 23:27 (1933/38): "Sillä portto on syvä kuoppa...


Hyvä Paimen oli johtanut maailmaa kahdella lempeällä valtikalla armolla ja sovulla (eräissä käännöksissä suloisuus ja yhteys). Koska kansa ei halunnut kulkea näiden sauvojen alta lammastarhaan, niin Hyvä Paimen rikkoo sauvat ja ottaa känteensä rautaisen sauvan antamalla maailmaan 3,5 vuodeksi kelvottoman paimenen antikristuksen hallittavaksi. Kelvoton paimen vie tuhon tielle kaikki ne, jotka seuraavat häntä. 


Sak. 11:7-11, 14-17: "Niin minä siis kaitsin teuraslampaita, lampaista kurjimpia. Ja minä otin itselleni kaksi sauvaa; minä nimitin toisen "Suloudeksi", toisen minä nimitin "Yhteydeksi", ja niin minä kaitsin lampaita. Ja minä hävitin kolme paimenta yhtenä kuukautena, mutta minä kävin kärsimättömäksi lampaille, ja hekin kyllästyivät minuun. Niin minä sanoin: "Minä en tahdo enää teitä kaita. Kuolkoon, joka kuolee; hävitköön, joka häviää; ja jäljellejäävät syökööt kukin toisensa lihaa." Ja minä otin sauvani Sulouden ja katkaisin sen purkaakseni liittoni, jonka olin tehnyt kaikkien kansojen kanssa. Ja sinä päivänä se purkautui, ja niin lampaista kurjimmat, jotka ottivat minusta vaarin, tulivat tietämään, että se oli Herran sana…     ..Sitten minä katkaisin toisen sauvani, Yhteyden, purkaakseni veljeyden Juudan ja Israelin väliltä. Herra sanoi minulle: "Ota vielä itsellesi paimenen varusteet. Nyt sinun tulee esiintyä kelvottomana paimenena. Minä näet annan tähän maahan tulla sellaisen paimenen, joka ei pidä huolta nääntyneistä, ei etsi kadonneita, ei hoida loukkaantuneita eikä hanki uupuneille ruokaa. Se paimen halkaisee lampailta sorkat, etteivät ne pääsisi karkuun, ja syö itse lihavimmat lampaat." -- Voi kelvotonta paimenta, joka hylkää lauman! Miekka viiltäköön hänen käsivartensa ja hänen oikean silmänsä! Kuivettukoon se käsivarsi, ja tulkoon se silmä sokeaksi!"


Antikristus on raju eksytys niille, joilla on lihallinen himo rikkoa koko ajan Jumalan lakia. Maailmassa on suuri määrä tällaisia antikristillisiä seurakuntia, joissa vastustetaan lakia (Dan. 7:25; Matt. 5:19-20, 7:22-23).


2. Tess. 2:3, 7: "..Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen   ..Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa…"


Matt. 24:12-13: "Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu."


Ilm. 18:2-5: "Hän huusi kovalla äänellä: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon! Siitä on tullut pahojen henkien tyyssija ja kaikkien saastaisten henkien ja kaikkien saastaisten ja inhottavien lintujen pesäpaikka. Sen porton viiniä, vihan viiniä, ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat ovat irstailleet hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään." Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään. "Hänen syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen pahoja tekojaan."


Mikä on Hyvän ja kelvottoman paimenen keskeisin ero? Ihmiset ovat Jumalan lapsia, joita Hän rakastaa hyvin paljon. Jumala on säätänyt lain, joka perustuu rakkaudelle. 


Matt. 22:37-40: "Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."


Laissa on myös rangaistussäädöksiä, mutta niiden tarkoitus on poistaa esteet Jumalan perheen keskinäiseltä rakkaudelta. Taivasten Valtakunnassa ei voi olla lain käskyille tottelemattomia ja pahoja ihmisiä. Lain tuomiot poistavat pahat ihmiset, jotta vanhurskailla ihmisillä voisi olla rauha rakastaa toisiaan. Antikristuksen lähettäminen maailmaan on tarkoituksenmukainen tapa tuhota pahat ihmiset, koska heidän oma pahuutensa tuhoaa heidät itsensä.


1. Kor. 5:11, 13: "Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa…   ..Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

 

Ilm. 16:7: "Sitten kuulin alttarin sanovan: -- Niin, Herra Jumala, Kaikkivaltias! Oikeat ja vanhurskaat ovat sinun tuomiosi.


Hyvän ja kelvottoman paimenen ero tulee hyvin esille Salomon tuomiossa. Kaksi porttoa asui samassa talossa, jotka synnyttivät lapsen. Toinen portto surmasi lapsensa ilmeisesti sen takia, että lapsessa oli jokin vialla. Hän tuli kateelliseksi toiselle naiselle  lapsesta ja varasti sen. 


Kuningas Salomo joutui ratkaisemaan, kummalle naiselle lapsi kuuluu, koska kumpikin väitti lapsen olevan hänen omansa. Salomo päätti halkaista lapsen kahtia ja antaa kummallekin äidille lapsesta puolikkaan. Lapsen äidissä heräsi rakkaus lasta kohtaan ja hän vastusti lapsen halkaisemista, joten hän suostui antamaan lapsen toiselle naiselle, jottei lapsi kuolisi. Lapsen varastanut portto oli sitä mieltä, että lapsen saa halkaista. Hän ei toisen lapsesta sen enempää piitannut. Salomo viisaana kuninkaana ymmärsi tästä, että lapsi kuuluu sille naiselle, joka rakasti lasta eikä sille, joka hyväksyi lapsen halkaisemisen. Näin äiti sai pitää oman lapsensa.


1. Kun. 3:16-28: "Noihin aikoihin kuninkaan puheille tuli kaksi porttoa. He astuivat hänen eteensä, ja toinen heistä sanoi: "Herrani, kuule minua! Minä ja tuo nainen asumme samassa talossa. Hän oli läsnä, kun minä synnytin lapsen. Ja kun oli kulunut kaksi päivää siitä kun minä synnytin, silloin myös tuo nainen sai lapsen. Me olimme kahden, talossa ei ollut ketään muuta. Tuon naisen poika kuoli yöllä, hän oli nukkuessaan tukahduttanut sen. Silloin hän nousi keskellä yötä ja otti poikani minun vierestäni. Minä nukuin, ja niin hän pani lapsen viereensä makaamaan ja asetti kuolleen poikansa minun viereeni. Kun aamulla nousin imettämään poikaani, se oli kuollut. Minä tutkin silloin lapsen tarkoin, eikä se ollut minun synnyttämäni poika!" 


Toinen nainen sanoi: "Tuo ei ole totta! Minun poikani elää, sinun poikasi kuoli!" Toinen vastasi: "Ei, tuo kuollut on sinun poikasi, minun poikani elää!" Näin he riitelivät kuninkaan edessä. Kuningas sanoi: "Tämä nainen väittää, että elävä poika on hänen ja kuollut tuon toisen. Tämä toinen taas sanoo, ettei se ole totta, kuollut poika on toisen ja elävä hänen." 


"Hakekaa minulle miekka", kuningas sanoi. Miekka tuotiin kuninkaan eteen. Hän antoi käskyn: "Halkaiskaa elävä lapsi kahtia ja antakaa toinen puoli toiselle, toinen toiselle." Silloin rakkaus lapseen pani elävän pojan äidin puhumaan, ja hän huudahti kuninkaalle: Herrani! Anna lapsi hänelle, älä anna surmata sitä!" Mutta toinen sanoi: "Ei minulle eikä sinulle. Halkaiskaa vain!" Silloin kuningas lausui: "Antakaa lapsi tuolle, joka ensin puhui, älkää tappako sitä. Hän on lapsen äiti." Kautta koko Israelin levisi tieto tuomiosta, jonka kuningas oli antanut. Kaikki alkoivat kunnioittaa kuningasta, sillä he näkivät nyt, että hän oli saanut Jumalalta viisauden tuomita ja hallita oikein."


Jumalan Poika on Hyvä Paimen

Hyvän Paimenen tunnistaa hänen suuresta rakkaudesta vanhurskaita ihmisiä kohtaan (Ps. 23). Hän on valmis vaikka antamaan oman henkensä vanhurskaitten lastensa puolesta. Hän on valmis taistelemaan susia vastaan, jotteivat Hänen lampaansa joudu suden suuhun. Kelvoton paimen tulee vain varastamaan, orjuuttamaan ja tuhoamaan. Hän ei ihmisistä piittaa, koska he eivät ole hänen omiaan.


Joh. 10:7-15: "Siksi Jeesus jatkoi: "Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän."Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, koska palkkapaimen ei välitä lampaista. "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta."


Joh. 3:16: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."


Ef. 5:25-27: "Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä."


Herra pelastaa viisaat neitsyet antikristukselta, mutta tyhmät jätetään koetteelle


Ennen antikristuksen tulemista temppeliin ja ennen Jumalan vihan aikaa Yeshua (Jeesus) tulee hakemaan morsiusseurakuntansa 144000 messiaanista juutalaista ja heidän joukkoonsa liittyneet pakanat. Yeshuan tullessa seurakunta temmataan tuuliin ja pilviin Yeshuaa vastaan ja he kokoontuvat juuri valmistuneeseen Jerusalemin temppeliin (1. Tess. 4:17). Näin Siionin vuoresta tulee seurakunnalle myös turvapaikka viimeisen vuosiviikon puoliväliin asti, jolloin antikristus tulee temppeliin ja alkaa vihan maljojen aika (Joel 2:32, Dan. 9:27, Ilm. 16).


Joel 2:32: "Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin Herra on luvannut. Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

 

Ilm. 1:7: " -- Katso, hän tulee pilvissä! Kaikki ihmiset näkevät hänet, nekin, jotka hänet lävistivät, ja hänen tullessaan vaikeroivat maailman kaikki kansat. Näin on käyvä. Aamen. 


1. Tess. 4:16-17: "Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa."

 

Jumalan Poika tulee temppeliin

Hes. 1:4, 1:26, 43:2-7: "Tämän minä näin: Pohjoisesta tuli myrskytuuli ja suuri pilvi, joka liekehti tulta ja levitti loistetta ympärilleen...   ..Se oli valtaistuimen muotoinen, ja tällä valtaistuinta muistuttavalla istui joku ihmisen kaltainen...   ..Ja minä näin: Idästä saapui Israelin Jumalan kirkkaus. Sen ääni oli kuin suurten vesien pauhu, ja Herran kirkkaus sai maan hohtamaan. Näky, jonka minä näin, oli samanlainen kuin se, minkä olin aikaisemmin nähnyt, se oli niin kuin se, minkä näin, kun Herra tuli hävittämään kaupunkia, niin kuin se, minkä olin Kebarjoen rannalla nähnyt. Minä heittäydyin maahan kasvoilleni. Herran kirkkaus meni temppeliin portista, joka on itää kohti. Henki nosti minut maasta ja vei minut sisempään esipihaan, ja minä näin, että Herran kirkkaus täytti temppelin. Joku puhutteli minua, ja minä kuulin sen äänen tulevan temppelistä -- mies seisoi yhä minun vieressäni. Ääni sanoi minulle: "Ihminen, tämä on minun valtaistuimeni sija ja koroke minun jalkojeni alla. Täällä minä olen asuva Israelin kansan keskellä ikuisesti."

 

1. Kor. 2:8: "..jos he olisivat sen tunteneet, he eivät olisi ristiinnaulinneet kirkkauden Herraa.(vert. Sak. 12:10)


Eräillä on voimakas ennakkokäsitys, ettei Jeesus voi tulla ennen antikristuksen aikaa viitaten jakeisiin 2. Tess 2:1-3. Raamattua tulee lukea tarkasti. Paavali ei sano, että Jeesus tulee vasta antikristuksen jälkeen, vaan että Yeshua (Jeesus) tulee kokoamaan kaikki omansa yhteen vasta antikristuksen jälkeen. Paavali ei viitta kaikkien kokoamisella tempaukseen vaan Jesajan kirjan jakeisiin 66:15-20, joissa kerrotaan, miten Harmageddonin sodan jälkeen eloon jääneet kootaan yhteen hakemalla heidät erilaisilla kulkuneuvoilla. 


2. Tess. 2:1: "Otamme nyt puheeksi Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen ja sen, että meidät kootaan hänen luokseen"


2. Tess. 1:7-8: "mutta ahdistetut -- niin teidät kuin meidätkin -- hän päästää siitä, kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille."


Jes. 66:15-20: "Katso, Herra saapuu tulenlieskassa, hänen vaununsa ovat kuin pyörretuuli. Hänen vihansa purkautuu tulenhehkuna, hänen jyrinänsä liekkeinä. Niin Herra toteuttaa oikeutensa tulella, hänen miekkansa lyö ihmissukua, ja monet kaatuvat sen lävistäminä:  nuo, jotka puhdistautuvat ja valmistautuvat palvontatarhojen menoihin johtajansa ympärillä, nuo, jotka syövät kaikkea iljettävää, sian lihaa, rottia -- minä tunnen heidän tekonsa ja ajatuksensa, ja he kaikki saavat loppunsa, sanoo Herra. Minä saavun kokoamaan kaikki kansat ja kielet, ja kaikki tulevat ja näkevät kirkkauteni. Ja heidän keskellään minä teen ihmeen ja heidän joukostaan lähetän eloon jääneitä vieraiden kansojen luo Tarsisiin, Putiin, Ludiin, Mesekiin, Tubaliin ja Javaniin, kaukaisille saarille ja rannikoille, jotka eivät ole kuulleet minusta puhuttavan eivätkä nähneet minun kirkkauttani. Nuo, jotka lähtevät, kertovat vieraiden kansojen keskuudessa minun kirkkaudestani. He tuovat kaikki veljenne kaikkien kansojen keskeltä, lahjaksi Herralle, he tuovat heidät hevosilla ja avovaunuilla ja katetuilla vankkureilla ja muuleilla ja ratsukameleilla Jerusalemiin, minun pyhälle vuorelleni -- sanoo Herra -- samalla tavoin kuin israelilaiset tuovat uhrilahjana ruokaa puhtaissa astioissa Herran huoneeseen."


Tempaus ei tapahdu seitsemän vuoden ahdistusten aikojen lopussa. Sakarjan kirjan jakeista 14:3-5 kerrotaan, miten eloon jäänyt jäännös pakenee Jerusalemista omin jaloin, ei tempaamalla. Kun Herra Yeshua (Jeesus) on tullut Öljymäelle valkoisella hevosella ratsasten Petrasta (Bosrasta) vereen kastunut viitta päällään, niin jäännös pakenee sotatoimia Öljymäen halkeaman välistä omilla jaloillaan, eikä heitä temmata tuuliin ja pilviin (Jes. 63:1-6, Hab. 3:3-6, Sak. 14:3-5). Tämän perusteella tiedämme, ettei tempaus ajoitu Ilmestyskirjan luvun 19 aikoihin, vaan se on tapahtunut jo aiemmin (Ilm. 12:5, Jes. 66:7-8).


Jumalan Poika ratsastaa

Jes. 63:1-3: " -- Kuka on tuo, joka tulee Edomista, joka tulee Bosrasta, kirkkaanpunaisessa puvussa, tuo, joka astuu tietään voimaa uhkuen komeassa asussaan? -- Minä se olen, oikeuden julistaja, suuri pelastaja. -- Miksi on pukusi punainen, vaatteesi kuin viinikuurnan polkijan? -- Minä poljin kuurnallisen rypäleitä, poljin yksin, kansojen joukosta ei ketään tullut avukseni. Ja niin minä vihassani poljin ne kaikki ja kiivaudessani tallasin ne, niin että niiden mehu roiskui puvulleni ja tahri kaikki vaatteeni."


Ilm. 19:11-14: "Minä näin taivaan avoinna: näin valkoisen hevosen ja sen selässä miehen. Hän on uskollinen ja totuudellinen, hän tuomitsee ja taistelee vanhurskaasti. Hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit, hänellä oli päässään monta kruunua, ja häneen oli kirjoitettu nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin hän itse. Hänellä oli pukunaan vereen kastettu viitta, ja hänen nimensä on Jumalan Sana. Hänen jäljessään tulivat taivaan sotajoukot, valkoisilla hevosilla ratsastavat soturit, joiden puku oli hohtavan valkeaa pellavaa."


Sak. 14:3-5: "Herra itse lähtee sotaan viholliskansoja vastaan, niin kuin hän on lähtenyt ennenkin vihollisen hyökätessä. Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy valtaisa laakso. Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana. Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan."


Antikristus ei voi tulla temppeliin ennen, kuin pidättävä tekijä on poistunut. Monet ovat spekuloineet, mitä Paavali tarkoittaa sillä, joka pidättää antikristusta (2. Tess. 2:7). Se on alkukielellä yksikössä ja maskuliinisessa muodossa oleva persoonapronomini. Kysymys on yhdestä miespuolisesta henkilöstä. Paavali ei tarkoita seurakuntaa, koska sitä merkitsevä kreikkalainen sana 'ekklesia' on femiinisukuinen sana. Paavali ei myöskään tarkoita, että Pyhä Henki poistuisi maailmasta, koska Raamatun mukaan Pyhä Henki on koko ajan kaikkialla läsnä (Ilm. 5:6). Temppelistä poistuu Herran kirkkaus (kunnia), minkä jälkeen se jää tyhjilleen (vert. Hes. 1 ja 43:2-5). Herra Yeshua (Jeesus) vie morsiusseurakuntansa Siioninvuorelta mukanaan Karitsan häihin. Isä järjestää Pojalleen häät omassa kodissaan Taivaassa (Ilm. 19:7-9).


Joh. 14:2-3: "Minun Isäni kodissa on monta huonetta -- enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen."


Luuk 13:35: "Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Ja minä sanon teille, että te ette minua näe ennen kuin sinä päivänä, jona sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!'"


Ilm. 12:5: "Nainen synnytti lapsensa, pojan, joka on paimentava maailman kansoja rautaisella sauvalla. Tämä lapsi temmattiin Jumalan ja hänen valtaistuimensa luo,"


Jes. 66:7-8: "Ennen kuin kivut ovat edes alkaneet, Siion on jo synnyttänyt, ennen kuin tuska on ehtinyt tulla, hän on saattanut maailmaan poikalapsen. Kuka on kuullut, kuka on nähnyt tällaista? Syntyykö maa yhdessä päivässä, syntyykö kansa yhdellä kertaa? Mutta heti kipujen alkaessa Siion synnytti omat lapsensa."


Miehen ja naisen välinen avioliitto on vertauskuva Kristuksen ja seurakunnan välisestä suhteesta. Sana neitsyt tarkoittaa Kristukselle kihlattua, joka ei ole vielä päässyt perille Jumalan Valtakuntaan siis vertauskuvallisesti avioliittoon, mutta joka sanoo uskovansa Jeesukseen (Ef. 5:21-33). 


Ef. 5:31-32: "Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa."


Niin kuin neitsyt on kihlattu sulhaselle, niin seurakunta odottaa Sulhasta saapuvaksi ja Karitsan häitä. Seurakunta jakaantuu viisaisiin ja tyhmiin morsiusneitoihin, joista vain viisaat pääsevät häihin (Matt. 25:1-13). Viisaiden usko kelpaa Kristukselle, mutta tyhmien usko ei kelpaa (Matt. 7:21-23, Luuk. 16:29-31, Jaak. 2:14-26).


2. Kor. 11:2-4: "Vartioin teitä intohimoisesti Jumalan puolesta. Olenhan kihlannut teidät yhdelle ainoalle miehelle, Kristukselle, ja tahdon tuoda teidät hänen eteensä kuin puhtaan neitsyen. Pelkään kuitenkin, että niin kuin käärme kavalasti petti Eevan, teidän mielenne turmeltuu ettekä te enää ole vilpittömiä ja puhtaita suhteessanne Kristukseen. Jos joku tulee luoksenne ja julistaa toista Jeesusta kuin me olemme julistaneet, jos te saatte jonkin toisen hengen kuin sen, jonka olette jo saaneet, tai toisen evankeliumin kuin sen, jonka olette jo ottaneet vastaan, niin sellaista te kyllä hyvin siedätte."


Matt. 25:6-12: "Mutta keskellä yötä kuului huuto: 'Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!' Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: 'Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.' Mutta viisaat vastasivat: 'Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.' Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' Mutta hän vastasi: 'Totisesti, minä en tunne teitä.'"


Matt. 7:21-23 (1933/38): "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."


Viisaitten neitsyiden ei tarvitse kärsiä Jumalan vihan maljoista, vaan Kristus pelastaa heidät pois ennen vihan aikaa. Viisaitten neitsyiden osuus koko seurakunnasta on hyvin pieni, joten kristityistä vain hyvin harva pääsee Karitsan häihin (Matt. 7:13-14, Luuk. 13:22-30).


Ilm. 3:10: "Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt, ja siksi minä puolestani tarkoin varjelen sinua ja pelastan sinut siitä koetuksen hetkestä, joka kohtaa koko maailman ja panee koetteelle maan asukkaat."


1. Tess. 1:10: "odottamaan taivaasta hänen Poikaansa, jonka hän herätti kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevalta vihalta."


Ilm. 14:12: "Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen.


Tyhmät neitsyet eivät pääse Karitsan häihin, koska he eivät ole tehneet parannusta laittomuudesta (Matt. 7:23, 25:12). Tyhmät neitsyet jätetään antikristuksen koeteltavaksi, jolloin heidän on mahdollisuus tehdä vielä parannus ja pelastua, mutta se voi maksaa heille marttyyrikuoleman (Ilm. 13:10; 14:9-13).


Ilm. 13:10, 14:12-13: " -- Kenen osana on vankeus, se joutuu vankeuteen, kenen osana on kaatua miekkaan, se kaatuu miekkaan. Nyt kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa…    ..Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." Minä kuulin taivaasta äänen, joka sanoi: "Kirjoita: Autuaita ne, jotka tästä lähtien kuolevat Herran omina. He ovat autuaita, sanoo Henki. He saavat levätä vaivoistaan, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä."


Dan. 8:19, 23-25: "Hän sanoi: "Katso, minä teen sinulle tiettäväksi, mitä on tapahtuva vihan ajan lopussa, sillä näky koskee lopun aikaa…   ..kun jumalattomuuden määrä on täysi, on nouseva häikäilemätön kuningas, juoniin perehtynyt. Hänellä on valtava voima, hän tuottaa tavatonta tuhoa, menestyy kaikessa mitä tekee ja tuhoaa maan mahtavia ja pyhien kansaa. Viekkaan älynsä vuoksi hän menestyy petollisissa toimissaan ja kasvaa sydämeltään ylpeäksi ja tuhoaa monia rauhankin aikana. Myös ruhtinaiden ruhtinasta vastaan hän nousee, mutta käden koskematta hänet murskataan."


Viisaat neitsyet noudattavat lakia Pyhän Hengen antamalla voimalla, mutta tyhmät eivät laista piittaa, koska heillä ei ole Pyhää Henkeä, vaikka he puhuisivat kielillä (Matt 7:21-23, 24:24; Room. 8:6-13)


Kristinusko on ollut alun perin juutalaisuutta, joka uskoo Yeshuan (Jeesuksen) olevan Messias ja Jumalan Poika. Jerusalemin alkuseurakunta kokoontui aikanaan apostolien johdolla päivittäin temppelissä, joten nämä ajat palaavat takaisin (Ilm. 11:1-2, 14:1-5). Joka uskoo tämän evankeliumin, hänet pelastetaan. Tästä teemasta kertoo lisää artikkeli: 'Messiaaninen juutalaisuus on alkuperäinen kristinusko'.  


Apt. 2:42, 2:46, 24:14, 25:8: "Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta…   ..Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin…   ..sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon…   ..Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."


Ilm. 11:1-2, 14:1-3: "Sitten minulle annettiin mittakeppi, joka oli kuin sauva, ja minulle sanottiin: "Mene mittaamaan Jumalan temppeli ja alttari ja laske ne, jotka siellä rukoilevat. Temppelin ulompaa esipihaa älä kuitenkaan lue mukaan, jätä se mittaamatta, sillä se on annettu vieraiden kansojen haltuun. Ne polkevat pyhää kaupunkia neljänkymmenenkahden kuukauden ajan…    ..Sitten näin tämän: Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan oli sataneljäkymmentäneljätuhatta ihmistä, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi. Minä kuulin taivaasta äänen, joka oli kuin suurten vesien pauhu tai kuin ukkosen jylinä. Ääni, jonka kuulin, oli myös kuin harppujen helinää ja harpunsoittajien laulua. Valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä laulettiin uutta laulua, jota ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maan päältä."


Mikä ero on viisailla neitsyillä ja pimeyteen jätetyillä tyhmillä neitsyillä? Viisailla neitsyillä on öljyä, mikä tarkoittaa Pyhää Henkeä. Tyhmiltä neitsyiltä puuttuu öljy ja siten Pyhä Henki. 


Kenellä on sitten Pyhä Henki? Kielillä puhuminen ja Jeesuksen nimessä tehdyt yliluonnolliset ihmeet eivät ole varma merkki voitelusta, koska väärät profeetat osaavat myös puhua kielillä, kaataa ihmisiä ja tehdä muita ihmeitä (5. Moos. 13:1-5; Matt. 7:15-23, 24:24). Laittomuus on merkki ihmisen lihallisuudesta (tottelemattomuudesta) ja Pyhän Hengen puutteesta. Pyhä Henki lähti kuningas Saulista pois, koska hän ei noudattanut Jumalan käskyjä (1. Sam. 16:14-15). 


Matt. 7:22-23, 24:24: "Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'...   ..Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."


Pyhä Henki annetaan niille, jotka noudattavat lakia uskossa Yeshua HaMashiachiin (Apt. 5:32). Pyhän Hengen hedelmä on lain (oikeuden) noudattaminen.


Apt. 5:32: "Me olemme kaiken tämän todistajat -- samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat."


Gal. 5:19-23: "Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa. Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki."


Ef. 5:9: "Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä."

Galatalaiskirje on yksi Raamatun väärinymmärretyimmistä kirjoista, koska se opettaa lakia hyvin syvällisesti. Monet luulevat väärin, että ihmisessä voi olla Pyhä Henki ilman lain noudattamista, koska Paavali kysyi Galatalaiskirjeessä, että saitteko Pyhän Hengen lain teoista vai uskosta kuulemisesta? Paavali moittii tässä sellaisia juutalaisia, jotka noudattivat lain käskyjä, mutta eivät noudattaneet laissa olevaa käskyä uskoa Kristusta (Apt. 3:19-26, Gal. 1:6). Uskossa kuuleminen tarkoittaa nimenomaan sitä, että lakia noudatetaan uskossa Yeshua HaMashiachiin (Jeesukseen Kristuksen). Jos joku ei noudata lakia, hän ei usko Yeshuaa, joka käski noudattaa lakia (Matt. 5:17-20, 23:1-3). Vanhurskaus edellyttää sekä uskoa Yeshuaan että lain noudattamista. Ota näistä toinen pois, niin et ole vanhurskas etkä pyhä. Galatalaiskirjeestä opettaa enemmän artikkeli: 'Mitä voimme oppia Galatalaiskirjeestä?'

Gal. 3:1-6 (1933/38): "Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte? Niin paljonko olette turhaan kärsineet? -jos se on turhaa ollut. Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta, samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"?"

Room. 2:13: "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia."  

Jaak. 2:24: "Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella."

Ilm. 14:12: "Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen."

Uudessa liitossa uskovan sydämeen tulee Pyhä Henki asumaan ja Toora kirjoitetaan sydämeen, jotta ihminen noudattaisi lakia (Jer. 31:31-34). Lain rangaistussäädökset voivat pakottaa ihmisen noudattamaan lakia jonkin verran, mutta jos ihmiseltä puuttuu rakkaus lakia kohtaan, hänellä ei ole voimaa noudattaa sitä. Jos lakia rakastaa, lain noudattaminen ei ole raskasta, mutta jos vihaa Mooseksen lakia, sen pienimmätkin käskyt tuntuvat vastenmielisiltä ja raskailta noudattaa. Uusi liitto on sikäli erilainen vanhaan verrattuna, että uudessa liitossa lakia noudatetaan Pyhän Hengen antamalla voimalla (Hes. 36:25-27, Hepr. 8:7-12). Lain noudattamista ei saa aikaan lain kirjaimen tunteminen, vaan Pyhä Henki antaa ihmiselle tahdon myös noudattaa lakia (Apt. 5:32, Room. 2:25-29). Jos ihminen rakastaa Jumalan käskyjä, hän rakastaa Jumalaa, mikä antaa hänelle halun noudattaa lakia (5. Moos. 11:1, Ps. 119:97, 1. Joh. 5:3).

 

5. Moos. 11:1: "Rakastakaa Herraa, Jumalaanne, ja noudattakaa aina hänen lakejaan, hänen säädöksiään, määräyksiään ja käskyjään.

 

Jumala kirjoittaa lain sydämeen

1. Joh. 5:3: "Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa."

 

Ps. 119:10-11, 97: "Koko sydämestäni minä kysyn sinun tahtoasi, älä anna minun eksyä käskyjesi tieltä. Minä talletan kaikki ohjeesi sydämeeni, etten rikkoisi sinua vastaan... ..Kuinka rakastankaan sinun lakiasi! Kaiken päivää minä sitä tutkin."

 

Joh. 15:10-14: "Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan. "Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä." 

 

Ps. 18:20-22: "Herra palkitsi minut, koska rakastan oikeutta, sain häneltä palkan, koska tekoni ovat puhtaat. Minä olen kulkenut Herran teitä enkä ole luopunut Jumalasta. Hänen käskynsä ovat alati mielessäni, hänen lakejaan minä en koskaan hylkää. 

Room. 2:27-29 (1933/38): "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja. Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.

Paavali kirjoitti roomalaisille pakanauskoville, että hengellinen ihminen alistuu noudattamaan lakia, mutta lihallinen ihminen ei halua noudattaa lakia. Kaikki ne ovat tyhmiä neitsyitä, jotka eivät osaa lakia eivätkä sen noudattamisesta piittaa, kuten on asian laita monissa kristityiksi itseään kutsuvissa kirkkokunnissa kuten esim. luterilaisessa kirkossa ja helluntaiseurakunnissa.

Hepr. 10:7-10: "Jos ensimmäinen liitto olisi ollut rikkumaton, ei sen sijalle olisi tarvittu toista. Mutta nyt Jumala moittii kansaansa: -- Kuulkaa! Aika tulee, sanoo Herra, jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. Se ei ole samanlainen liitto kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin, kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. He eivät pysyneet minun liitossani, ja siksi en minäkään välittänyt heistä, sanoo Herra. Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani."


Hes. 36:26-27 (1933/38): "Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne."


Room. 7:14, 8:6-9, 8:13: "Me tiedämme, että laki on hengellinen…   ..Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan. Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen. Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa…   ..Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää."

Raamattu kehottaa rukoilemaan Taivaan Isää totuudessa ja Pyhässä Hengessä (Matt. 6:6, Joh. 4:23-24). Mitä tämä tarkoittaa? Raamatun mukaan Mooseksen laissa on totuus (Ps. 119:142, 151). Joka noudattaa Mooseksen lakia uskossa Yeshua HaMashiachiin, hän on Pyhässä Hengessä ja siten myös pyhyydessä (Apt. 5:32, Ilm. 14:12). Jos joku ei noudata lakia, se estää rukoukset. Taivaan Isä ei kuule niiden rukouksia, jotka eivät halua noudattaa lakia (Sananl. 28:9, Matt. 7:21-23).

Joh. 4:23-24: "Tulee aika -- ja se on jo nyt -- jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.

Ps. 119:142, 151: "Sinun oikeamielisyytesi on ikuinen, sinun lakisi on totuus...   ..Sinun käskyissäsi on totuus."

Room. 7:12, 14 (1933/38): "Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä...   ..Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen..."

Sananl. 28:9: "Joka sulkee korvansa Herran lailta, sen rukouskin on Herralle kauhistus."

1. Piet. 3:7: "Samoin te, miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on heikompi osapuoli. Osoittakaa hänelle kunnioitusta, sillä hän on yhtä lailla armon ja elämän perillinen. Näin ei mikään tule esteeksi rukouksillenne.

Ilm. 14:12: "Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen."

Limahl - Never Ending Story - Kristuksen morsiamet ovat viisaita neitsyitä


Turn around

Look at what you see

In her face

The mirror of your dreams


Make believe I'm everywhere

Given in the light

Written on the pages

Is the answer to a never ending story...

 


 

 

1. Sam. 25:3: "..Hänen vaimonsa nimi oli Abigail. Vaimo oli viisas ja kaunis..." 

 

Sananl. 19:14: "Talo ja tavara peritään isiltä, mutta viisas vaimo on Herran lahja." 

 

Jumala loi ihmisen omaksi ilokseen, mutta jos ihminen ei rakasta Luojaansa, hänet heitetään tuleen


Psalmeissa 2 ja 110 on merkittävät profetiat ja säädökset, joita tehostetaan tunteita ilmaisevalla runokielellä. Asia menee Jumalan luomissuunnitelman ytimeen. 


Jumala on luova persoona, joka pitää uuden luomisesta. Kun Jumala loi Maan, Hän näki vaihe vaiheelta, miten kaikki oli hyvä. Hän siis nautti luomisesta ja itsensä toteuttamisesta. Jumala on myös sosiaalinen persoona, joka haluaa elää yhteydessä lasten kanssa, jotka Hän loi kuvakseen, jotta vuorovaikutus tyydyttäisi Häntä. Jumala loi ihmiset omaksi ilokseen, jotta he rakastaisivat Isäänsä Taivaassa noudattamalla Hänen käskyjään. Nöyrä ja kuuliainen sydän on Jumalan silmissä kaunis sydän.


1. Moos. 1:26-27: "Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu." Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät."


Kol. 1:16: "Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten."


Ilm. 4:11: "-- Herra, meidän Jumalamme! Sinä olet arvollinen saamaan ylistyksen, kunnian ja vallan, sillä sinä olet luonut kaiken. Kaikki, mikä on olemassa, on sinun tahdostasi luotu."


Psalmit 2 ja 110 kertovat, miten ihmiset eivät kuitenkaan rakastaneet Isäänsä Taivaassa vaan jopa liittoutuivat Luojaansa vastaan. Taivaan Isä odotti lapsiltaan rakkautta ja uskollisuutta, mutta sai uskottomuutta ja kapinallisuutta. Miten suuri pettymys tämä on täytynyt olla? Miten monta kyyneltä Isä on vuodattanut tämän takia? Jumala vihastui ihmiseen ja tuhosi koko maailman vedenpaisumukseella, mutta Nooa sai perheineen armon, koska hän oli vanhurskas mies ja Jumala halusi antaa maailmalle uuden mahdollisuuden. 


1. Moos. 6:5-8: "Kun Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat, hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään. Ja Herra sanoi: "Minä pyyhin maan päältä ihmisen, jonka olen luonut, ja ihmisen mukana karjaeläimet, pikkueläimet ja taivaan linnut, sillä minä kadun, että olen ne tehnyt." Mutta Nooa oli Herralle mieluinen."


Psalmit 2 ja 110 kertovat mitä tapahtuu, kun lopun ajoilla Lootin ja Nooan ajat tulevat takaisin. Lootin aikana yhteiskunnassa esiintyi paljon homoseksuaalisuuden harjoittamista, minkä Jumala on kieltänyt (1. Moos. 19:4-9). Nooan aikana esiintyi paljon väkivaltaa, mikä on kiihtynyt viime vuosikymmeninä, kun ihminen on oppinut valmistamaan entistä tuhoisampia aseita ydinaseita myöden (1. Moos. 6:11). Jumala haluaa runollisen kielen kautta kertoa vihastaan niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät noudata lakia, eivätkä rakasta Isäänsä Taivaassa vaan pikemminkin vihaavat Häntä. Tunnettuahan on, miten uskovia pilkataan ja heille nauretaan, mikä loukkaa erityisen paljon Jumalaa (Matt. 25:41-45).


Luuk. 17:24-30: "Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä. Mutta sitä ennen hänen täytyy kärsiä paljon, ja tämä sukupolvi hylkää hänet. "Niin kuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan päivinä oleva. Ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, ja tulva tuli ja tuhosi heidät kaikki. On oleva niin kuin oli Lootin päivinä. Ihmiset söivät ja joivat, ostivat ja myivät, istuttivat ja rakensivat. Mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, taivaasta satoi tulta ja tulikiveä, ja se tuhosi heidät kaikki. "Samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy."


Kun Jumalan Poika tuli maailmaan sitä pelastamaan, niin moni juutalainen ei tuntenut Häntä. Sen sijaan he alituisesti syyttivät Häntä eri asioista, vaikka Hän ei ollut rikkonut mitään lakia vastaan (Jes. 53:9, Matt. 5:17-19, 1. Piet. 2:22). Lopulta kävi niin, että juutalaiset ristiinnaulitsivat roomalaisten kanssa ihmiseksi tulleen Jumalan, Yeshua HaMashaichin (Jeesuksen Kristuksen). Kun Yeshua kulki kohti Jerusalemia, Hän tiesi, mikä Häntä odottaa. Sen takia Hän kertoi vertauksella, miten Hän lähtee pois, koska juutalaiset eivät halunneet Häntä Kuninkaakseen, mutta pitkän ajan päästä Hän tulee maksamaan vanhurskaille palkan, mutta kapinalliset teloitetaan Hänen edessään. Tämä on voimakas kielikuva siitä pettymyksestä, mitä Hän ajatteli niistä, jotka eivät hyväksyneet Häntä Hallitsijakseen.


Luuk. 19:11-28: "..Jeesus esitti vielä vertauksen, koska hän oli jo lähellä Jerusalemia ja monet luulivat Jumalan valtakunnan ilmestyvän aivan kohta. Hän sanoi: "Ylhäinen mies lähti matkalle kaukaiseen maahan saadakseen siellä nimityksen kuninkaaksi ja palatakseen sitten takaisin. Hän kutsui luokseen kymmenen palvelijaansa, antoi heille kullekin kultarahan ja sanoi: 'Käyttäkää näitä parhaanne mukaan, kunnes minä palaan.' Hänen maanmiehensä kuitenkin vihasivat häntä ja lähettivät hänen peräänsä lähetystön sanomaan: 'Me emme tahdo sitä miestä kuninkaaksemme.' "Mies palasi maahansa kuninkaana. Tultuaan hän kutsutti palvelijat luokseen kuullakseen, kuinka tuottavasti kukin oli saamaansa rahaa käyttänyt. Ensimmäinen tuli hänen eteensä ja sanoi: 'Herra, antamasi kultaraha on tuottanut kymmenen lisää.' Kuningas sanoi hänelle: 'Mainiota! Olet hyvä palvelija. Koska aivan vähässäkin olet ollut uskollinen, saat hallintaasi kymmenen kaupunkia.' Toinen tuli ja sanoi: 'Herra, antamasi kultaraha on tuottanut viisi kultarahaa.' Hänelle kuningas sanoi: 'Sinut minä panen hallitsemaan viittä kaupunkia.' "Mutta kun seuraava palvelija tuli, tämä sanoi: 'Herra, tässä on antamasi kultaraha. Olen säilyttänyt sitä liinaan käärittynä. Minä pelkäsin sinua, koska olet armoton mies. Sinä otat, mitä et ole talteen pannut, ja leikkaat, mitä et ole kylvänyt.' Kuningas sanoi hänelle: 'Omien sanojesi mukaan minä sinut tuomitsen. Sinä kelvoton palvelija! Sinä siis tiesit, että minä olen armoton mies, että otan, mitä en ole talteen pannut, ja leikkaan, mitä en ole kylvänyt. Mikset sitten vienyt minun rahaani pankkiin, niin että olisin palattuani voinut nostaa sen korkoineen?' "Kuningas sanoi vieressään seisoville miehille: 'Ottakaa häneltä raha pois ja antakaa se sille, jolla on kymmenen kultarahaa.' He sanoivat: 'Herra, hänellä on jo kymmenen kultarahaa.' Mutta hän jatkoi: 'Jokaiselle, jolla on, annetaan, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mitä hänellä on. Mutta nuo viholliseni, jotka eivät tahtoneet minua kuninkaakseen -- tuokaa heidät tänne ja teloittakaa heidät minun edessäni.'" Tämän sanottuaan Jeesus lähti toisten edellä nousemaan Jerusalemiin vievää tietä."


Yeshua opetti tämän asian myös vertauksella, miten Jumala oli lähettänyt paljon profeettoja opettamaan ihmisille vanhurskasta elämään, mutta ihmiset eivät ole heitä kuulleet vaan tehneet profeetoille pahaa. Lopulta Jumala lähetti Poikansa opettamaan heitä, mutta he tappoivat Jumalan Pojan. Lopulta Jumala otti kaiken heiltä pois ja antoi perintönsä niille, jotka ottivat Jumalan Pojan rakkaudella vastaan Kuninkaanaan. 


Mark. 12:1-9: "Jeesus alkoi puhua heille vertauksin: "Mies istutti viinitarhan, ympäröi sen aidalla, louhi kallioon viinikuurnan ja rakensi vartiotornin. Sitten hän vuokrasi tarhan viininviljelijöille ja muutti itse pois maasta. "Sovittuun aikaan hän lähetti palvelijansa viinitarhan viljelijöiden luo, jotta saisi heiltä osansa tarhan sadosta. Mutta nämä ottivat miehen kiinni, pieksivät hänet ja lähettivät takaisin tyhjin käsin. Omistaja lähetti heidän luokseen toisen palvelijan, mutta tätäkin he pahoinpitelivät ja häpäisivät. Hän lähetti taas uuden palvelijan, ja tämän he tappoivat. Samoin kävi seuraavienkin: toiset he pieksivät, toiset tappoivat. Nyt oli jäljellä enää yksi, hänen rakas poikansa. Tämän hän lähetti vuokraajien luo viimeiseksi ajatellen: 'Minun omaan poikaani he eivät sentään uskalla koskea.' Mutta nämä sanoivat toisilleen: 'Hän on perillinen. Tapetaan hänet, niin perintö on meidän.' He ottivat hänet kiinni, tappoivat hänet ja heittivät ulos viinitarhasta. "Mitä viinitarhan omistaja nyt tekee? Hän tulee ja ottaa nuo viljelijät hengiltä ja antaa viinitarhansa toisille."


Jumala on varoittanut ihmiskuntaa siitä, että heidän on tehtävä valinta elämän ja kuoleman väliltä. Jos he noudattavat lakia, mihin kuuluu myös käsky uskoa Kristusta, niin he saavat elää. Jos he eivät noudata lakia tai hyväksy Jumalan Poikaa Kuninkaakseen, he kuolevat synteihinsä. Vanhurskaus edellyttää sekä lain noudattamista, että uskoa Jumalan Poikaan. Ota näistä toinen pois, niin et ole vanhurskas etkä pyhä. Yeshua (Jeesus) opetti samalla tavalla. Älkää pelätkö ihmistä, joka voi teidät tappaa, mutta eivät voi tappaa teidän sieluanne. Pelätkää Jumalaa, joka voi tappaa teidät ja upottaa teidän tuliseen järveen kärsimään rangaistusta ikuisiksi ajoiksi.


Matt. 10:28: "Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin."


5. Moos. 30:15-20: "Minä olen tänään pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, menestyksen ja tuhon. Jos te noudatatte Herran, Jumalanne, lakia, jonka minä teille nyt annan, ja jos rakastatte Herraa, vaellatte hänen teitään ja noudatatte hänen käskyjään, säädöksiään ja määräyksiään, te saatte elää. Teistä tulee suuri kansa, ja Herra, teidän Jumalanne, siunaa teitä siinä maassa, jonka nyt menette ottamaan omaksenne. Mutta minä ilmoitan teille tänään, että jos sydämenne kääntyy pois Herrasta ettekä tottele häntä, vaan eksytte kumartamaan ja palvomaan vieraita jumalia, teidät perii tuho ettekä saa kauan elää siinä maassa, jota olette nyt menossa ottamaan haltuunne Jordanin tuolta puolen. "Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon: Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää. Rakastakaa Herraa, Jumalaanne, totelkaa häntä ja pysykää hänelle uskollisina. Silloin te saatte elää, ja Herra antaa teidän aina asua siinä maassa, josta hän valalla vannoen antoi lupauksen teidän esi-isillenne Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille."


Room 2:13 "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia."


Jaak. 2:24, 26: "Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella…   ..Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja."


Jumala ei kuitenkaan halua, että syntinen tuhoutuisi, vaan että hän tekisi parannuksen ja saisi elää. Jumalan on armollinen niille, jotka tekevät parannuksen laittomuudesta (2. Moos. 20:6, Apt. 3:19-20). Jos syntinen ei ala noudattaa lakia uskossa Yeshua HaMashiachiin (Jeesukseen Kristukseen) hän kuolee synteihinsä, vaikka olisi kuinka huutanut Jeesukselle "Herra, Herra" (Matt. 7:21-23, Room. 2:27, Hepr. 10:26-28)


Hes. 18:23, 27-28: "Näin sanoo Herra Jumala: Minäkö haluaisin, että jumalaton kuolee? Enkö ennemminkin halua, että hän kääntyy teiltään ja saa elää?..   ..Ja jos jumalaton kääntyy jumalattomuudestaan ja tekee niin kuin oikein ja hyvin on, hän pelastaa elämänsä. Hän saa elää, ei hän kuole. Hän saa elää, kun hän ottaa opikseen ja luopuu synneistään ja kaikista pahoista teoistaan."


Jes. 1:16-20: "Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa. Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. -- Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra. -- Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa. Jos te taivutatte mielenne kuulemaan minua, te saatte syödä maan hyvyyttä, mutta jos kovetatte mielenne ja torjutte minut, miekka syö teidät. Herran suu on puhunut."


Gladys Knight - Licence to Kill - Jumala on elämän ja kuoleman Herra

1. Sam. 2:6: "Herra lähettää kuoleman ja antaa elämän, vie alas tuonelaan ja nostaa sieltä.

Room. 14:9 (1933/38): "Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra." 

 ..Got a licence to kill

Anyone who tries to tear us apart

Say that somebody tries to make a move on you

In the blink of an eye, I'll be there too

And they'd better know why I'm gonna make them pay

Till their dying day

 


Matt. 13:41-43 (2017): "Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen uuniin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa kuin aurinko. Jolla on korvat, kuulkoon.

Dan. 12:2-3: "Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun. Oikeat opettajat loistavat niin kuin säteilevä taivaankansi, ja ne, jotka ovat opastaneet monia vanhurskauteen, loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti."

Dan. 12:3 (KJV): "And they that be wise shall shine as the brightness of the firmament; and they that turn many to righteousness as the stars for ever and ever."

Dan. 12:10: "Monet seulotaan, sulatetaan ja puhdistetaan, mutta jumalattomat elävät jumalattomina, eikä kukaan jumalattomista ole tätä ymmärtävä. Mutta viisaat ymmärtävät."

Kristuksen laki on Mooseksen laki, jonka Messias profetiat ovat toteutuneet Jumalan Pojassa


Uudessa liitossa on voimassa sama laki kuin vanhassa liitossa, joten laissa säädetyt kuolemantuomiot ovat myös voimassa uuden liiton aikana (Matt. 5:17-19, Hepr. 10:28, 1. Joh. 5:16). Eräiden valtioiden rikoslaissa on säädetty murhasta ja raiskauksesta kuolemantuomio. Evankeliumi ei ole tällaista rikoslakia vastaan (Room. 13:1-7, 1. Piet. 2:13-14).

 

1. Tim. 1:8-11: "Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava evankeliumi, joka on minulle uskottu."

 

Room. 1:26-27, 32: "..Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan... ..Vaikka he tietävät Jumalan säätäneen, että ne, jotka käyttäytyvät tällä tavoin, ovat ansainneet kuoleman, he toimivat itse näin, vieläpä osoittavat hyväksymistään, kun muut tekevät samoin." (3. Moos. 18:22)

 

Kun Uudessa testamentissa puhutaan laista, se ei tarkoita vain kymmentä käskyä vaan koko lakia. Yeshua (Jeesus) sanoi, älkää edes kuvitelko, että Minä olet tullut lakia tai profeettoja kumoamaan vaan sitä noudattamaan. Profeettojen kirjoissa viitataan muihinkin lain käskyihin kuin kymmeneen käskyyn, joten Uusi testamentti tarkoittaa lailla ja profeetoilla kaikkia Vanhan testamentin säädöksiä (Apt. 25:8). Paavali kutsui Mooseksen lakia Kristuksen laiksi, koska lain Messias profetiat ovat täyttyneet Yeshuassa (1. Kor. 9:21; Apt. 25:8, 24:14, 28:23; Hepr. 10:26-29), mistä kertoo lisää artikkeli: 'Juudan Leijona on Hallitsija, joka palauttaa oikeuden maailmaan'.

 

Apt. 25:8: "Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan." (vert. Apt. 28:17)


Matt. 5:17-18: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut."


Luuk. 24:44-45: "Jeesus sanoi heille: "Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu." Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset."

 

Room. 10:4 (Aapeli Saarisalo): "Sillä Kristus on lain päämäärä vanhurskaudeksi jokaiselle uskovalle."


Jos joku raamatunopettaja sanoo, että uuden liiton aikana on voimassa vain kymmenen käskyä ja muut käskyt on kumottu, niin Yeshuan (Jeesuksen) sanojen mukaan sellainen lain purkaja on menettänyt pelastuksensa. Taivasten Valtakunnassa kutsutaan kaikkein pienimmiksi niitä, jotka on tuomittu kadotukseen. Yeshua vaati raamatunopettajilta ehdotonta kuuliaisuutta lakia kohtaan. Jos raamatunopettaja ei tässä käskyssä pysy, hän ei voi pelastua.


Jaak. 3:1, 6: "Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin…   ..Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta."


Matt. 5:19-20: "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan."


Matt. 7:21-23 (1933/38): "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."


Room 3:31: "Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo."


Room. 2:13: "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia."


Evankeliumi antaa esivallalle oikeuden käyttää lain miekkaa


Jumalan Sanassa on säädökset, millä edellytyksillä kuolemantuomio voidaan antaa. Kenelläkään tavallisella kansalaisella ei ole lupaa ottaa oikeutta omaan käteensä ja lynkata verekseltään kiinni jäänyt rikollinen kuoliaaksi.


Mooseksen lain mukaan rikolliset tulee saattaa esivallan asettaman tuomarin tutkittavaksi. Rikos tulee tutkia julkisessa oikeudenkäynnissä, tuomarin tulee kuulla kaikkia asianosaisia ja kuolemantuomion antaminen edellyttää vähintään kahta todistajaa. Käräjäoikeuden tuomari ei saa antaa kuolemantuomiota yhden todistajan kertoman perusteella. Tämän lain säädös toistetaan myös Uudessa testamentissa.


Hepr. 10:28: "Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana."


1. Joh. 5:16: "..Mutta on myös syntiä, joka johtaa kuolemaan, ja sellaisen synnin vuoksi en kehota rukoilemaan."


Taivasten Valtakunta on sivistynyt oikeusvaltio, jossa on säädökset, miten esivallan asettamat tuomarit tutkivat ja tuomitsevat rikolliset. Suomen käräjäoikeudet eivät nykyään tuomitse ketään kuolemaan, koska Suomen laista puuttuu kuolemantuomiot. Jos Mooseksen lain mukaan rikollinen olisi tullut tuomita kuolemaan, niin kukaan toinen henkilö ei saa ottaa oikeutta omaan käteensä, joten tämä asia jää silloin silleen. Käräjäoikeuden tuomarit ja lainsäätäjät vastaavat teoistaan suoraan Jumalalle, eikä asia kuulu silloin muille. Tämän takia juutalaiset eivät voineet tuomita Yeshuaa (Jeesusta) ristiinnaulittavaksi, vaan he toimittivat Hänet roomalaisen maaherran tuomittavaksi, koska silloin Rooma hallitsi Israelia (Joh. 18:31).


5. Moos. 16:18-20: "Asettakaa heimojanne varten tuomareita ja kirjureita kaikkiin kaupunkeihin, jotka Herra, teidän Jumalanne, teille antaa. Heidän tulee tuomita kansaa oikeudenmukaisesti. Älkää vääristäkö oikeutta älkääkä olko puolueellisia. Älkää ottako lahjuksia, sillä lahjus sokaisee viisaankin ja vääristää niiden asian, jotka ovat oikeassa. Olkaa rehellisiä, noudattakaa oikeudenmukaisuutta, niin saatte elää ja pitää omananne sen maan, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa teille."


5. Moos. 1:16-17: "Sitten annoin teidän tuomareillenne tämän käskyn: 'Kuunnelkaa tarkoin molempia osapuolia ja tuomitkaa oikein riippumatta siitä, käykö joku oikeutta maanmiehensä vai luonaan asuvan muukalaisen kanssa. Älkää tuomitessanne olko puolueellisia, vaan kuunnelkaa alhaista samoin kuin ylhäistäkin. Älkää pelätkö ketään, sillä tuomareina te toimitte tehtävässä, jonka Jumala on teille antanut. Jos jokin asia on teistä liian vaikea, tuokaa se minun tutkittavakseni.'"


4. Moos. 35:18: "..jos toinen kuolee, kuoleman aiheuttajan ja verikostoa vaativan sukulaisen välinen asia on tutkittava ja ratkaistava julkisesti."


5. Moos. 19:15-20: "Yhden ihmisen antama todistajanlausunto ei riitä todistamaan ketään syylliseksi, koskipa syytös millaista rikosta tai syntiä tahansa. Asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla. "Jos joku esittää toisen ihmisen tuhoksi perättömiä syytöksiä, riidan kummankin osapuolen on Herran edessä esitettävä riita-asiansa niille papeille ja tuomareille, jotka sillä hetkellä ovat virassa. Tuomarien on tutkittava asia tarkoin, ja jos he havaitsevat syyttäjän esittäneen toista vastaan valheellisia syytöksiä, häntä tulee kohdella samalla tavoin, kuin hän itse aikoi kohdella toista. Hävittäkää paha keskuudestanne. Kun muut saavat kuulla tuomiosta, he pelkäävät eivätkä enää tee tällaista pahaa."


Kun esivallan asettama tuomioistuin on antanut lainvoimaisen päätöksen rikollisen tuomitsemisesta kuolemaan, Mooseksen lain mukaan todistajien on laskettava kätensä rikollisen pään päälle ja todistettava hänet syylliseksi. Raamatussa käsien päälle pano on rituaali, joka välittää syyllisyyden. Jos uhrataan eläin syntien sovitukseksi, niin uhraaja laskee kätensä uhrieläimen pään päälle ja tunnustaa tekemänsä synnit, jolloin eläin ottaa kantaakseen synnit (3. Moos. 16:20-22, Hepr. 6:1-2). Kun todistajat laskevat kätensä rikollisen pään päälle, silloin rikollisen syyllisyys todetaan ja hän kantaa vastuunsa teostaan.


3. Moos. 24:13-16: "Herra sanoi Moosekselle: "Vie rienaaja leirin ulkopuolelle, ja kaikki, jotka kuulivat hänen sanansa, pankoot kätensä hänen päänsä päälle. Sitten kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi. Sano israelilaisille: Jokaisen, joka herjaa Jumalaansa, on kannettava vastuu synnistään. Se, joka pilkkaa Herran nimeä, surmattakoon. Kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi, olipa hän maahan muuttanut siirtolainen tai syntyperäinen israelilainen. Hänet surmattakoon, koska hän on pilkannut Herran nimeä.


Suomen laissa on säädökset aseellisesta maanpuolustuksesta, hätävarjelusta, poliisin aseenkäytöstä yms., jolloin voi tulla sellainen äärimmäinen tilanne, että joku ammutaan kuoliaaksi. Paavali opettaa asiaa Roomalaiskirjeessä sanoen, että esivallalla on oikeus kantaa lain miekkaa ja saada veroja, jotta se voi toimeenpanna rikollisten rangaistukset ja myös huolehtia aseellisesta maanpuolustuksesta. 


Room. 13:1-7: "Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa. Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta. Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa, kun he hoitavat tehtäviään. Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia."


Esra 7:25-26: "Ja sinun, Esra, tulee, sen viisauden mukaisesti, jonka Jumalasi on sinulle antanut, asettaa tuomareita ja laintuntijoita. Heidän tehtävänään on jakaa oikeutta ihmisille, jotka asuvat Eufratin länsipuolella ja tuntevat sinun Jumalasi lain, sekä opettaa laki niille, jotka eivät sitä tunne. Jokainen, joka ei noudata sinun Jumalasi lakia ja kuninkaan lakia, on armotta tuomittava joko kuolemaan, ruumiinrangaistukseen, omaisuuden menetykseen tai vankeuteen."


Raamattu kertoo galilealaisista, jotka olivat tulleet temppeliin uhraamaan, mutta he olivat Jerusalemissa ollessaan tehneet jotain niin väärää, että maaherra Pilatuksen sotilaat surmasivat heidät Temppelivuorella. Ihmiset tulivat kertomaan asiasta Yeshualle (Jeesukselle), mutta Hän ei puolustellut galilealaisia, vaan sanoin heidän ansainneen kuolemansa. Yeshua totesi, että muutkin galilealaiset ovat yhtä syntisiä. Yeshua varoitti, että elleivät he tee parannusta synneistään, hekin ovat tuhon omia.


Luuk. 13:1-3: "Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi siihen: "Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan -- samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny."


Kristitty voi käyttää asetta, jos hän on esivallan palveluksessa ja siihen on laillinen peruste. Mooseksen laissa on säädökset israelilaisten miesten asevelvollisuudesta, joten Raamattu ei ole asevelvollisuutta vastaan. Israelin armeija tuhosi Jerikon kaupungin, eikä siinä ollut mitään väärää, koska Jumala oli käskenyt valloittamaan Israelin maan (Joos 6:2).

 

Joos. 6:2: "Herra sanoi Joosualle: "Minä annan sinun käsiisi Jerikon, sen kuninkaan ja kaikki sen sotilaat."

 

5. Moos. 9:5: "..Herra, teidän Jumalanne, hävittää nämä kansat teidän tieltänne niiden pahuuden tähden ja täyttääkseen lupauksensa, jonka hän valalla vannoen on antanut teidän esi-isillenne Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille."

 

4. Moos. 31:1-4, 7: "Herra sanoi Moosekselle: "Kosta midianilaisille heidän pahat tekonsa, joita he ovat tehneet Israelia vastaan. Sitten sinut otetaan isiesi luo." Mooses sanoi kansalle: "Varustakaa joukostanne miehiä sotaretkelle. Heidän tulee lähteä midianilaisia vastaan kostamaan Herran puolesta. Lähettäkää sotaan tuhat miestä kustakin Israelin heimosta...    ..Sotajoukko hyökkäsi Midianin maahan noudattaen käskyä, jonka Herra oli Moosekselle antanut, ja tappoi kaikki miehet."  

 

Lähimmäisen rakastamista on estää rikollista surmaamasta viatonta ihmistä vaikka omaa asetta käyttäen. Sitä tekee puolustusvoimat, poliisi ja hätävarjelutilanteessa tavallinen kansalainenkin. Ihmisen surmaaminen ei ole silloin syntiä, jos siihen on laillinen peruste. 


2. Moos. 22:2-3: "Jos varas tavataan murtautumasta sisään ja hänet lyödään hengiltä, surmaaja ei joudu vastuuseen hänen verestään. Kuitenkin jos aurinko oli jo noussut, hän joutuu verivelkaan…"


Luuk. 16:17 (Jeesus sanoo): "Mutta laista ei häviä piirtoakaan, ennemmin katoavat taivas ja maa."


Aviorikoksesta kiinni jäänyttä naista ei kivitetty, koska Jumalan Poika vaati Mooseksen lain noudattamista


Jumalan Poika noudatti Tooraa

Johanneksen evankeliumin luvussa 8 kerrotaan erikoinen tilanne, kun kirjanoppineet yrittivät saada Yeshuaa (Jeesusta) kiinni siitä, ettei Hän noudattaisi Mooseksen lakia. Messias profetiat ennustavat selvästi, että Messias tulee palauttamaan Mooseksen lain noudattamisen koko maailmaan kaikille kansoille, joten jos Yeshua ei noudattaisi lakia, Hän ei voisi olla Messias (Jes. 2:2-4, 56:6-8, 66:23). Yeshua ei kuitenkaan mennyt tähän ansaan ja Hän muutenkin noudatti Mooseksen lakia, mistä kertoo lisää artikkeli: 'Juudan Leijona on Hallitsija, joka palauttaa oikeuden maailmaan'.  


Joh. 8:3-6 (2017): "Mutta kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luokseen aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle ja sanoivat Jeesukselle: "Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta tekemässä aviorikosta. Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuollaiset on kivitettävä. Mitä siis sinä sanot?" 
Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä päästäkseen häntä syyttämään…"


Matt. 5:17-18: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut."


Kirjanoppineet olivat saaneet naisen kiinni haureudesta itse teosta. He toivat naisen Yeshua eteen ja kysyivät Häneltä, voivatko he antaa naiselle kuolemantuomion, kuten Mooseksen laissa säädetään haureudesta? Jotka tuntevat lain hyvin, tietävät, että nyt pitäisi olla myös se mies tuomittavana, joka harjoitti naisen kanssa haureutta. Entä mistä he tiesivät, että nainen oli harjoittanut haureutta? Oliko kirjanoppineiden joukossa miehiä, jotka olivat itse maanneet naisen kanssa? 


5. Moos. 22:22: "Jos mies tavataan makaamasta toisen miehen vaimon kanssa, molemmat on surmattava, sekä nainen että mies, joka hänen kanssaan makasi. Hävittäkää paha keskuudestanne.


Yeshua oivalsi heidän juonensa. Ensin Hän alkoi kirjoittamaan jotain maahan. Mitä Hän kirjoitti? Jeremian kirja vastaa, että maan tomuun on kirjoitettu niiden nimet, jotka ovat hylänneet Herran. Kirjanoppineet juonivat Herraa Yeshuaa vastaan ja saattoivat tehneen myös haureutta naisen kanssa, joten heidän nimensä kirjoitettiin maan tomuun.


Joh. 8:6-8 (2017): "..Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan kiinnittämättä heihin huomiota. Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, hän ojensi itsensä suoraksi ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä." Taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan.


Jer. 17:13 (1933/38): "Israelin toivo, sinä Herra! Kaikki, jotka sinut hylkäävät, joutuvat häpeään. "Jotka minusta luopuvat, ne kirjoitetaan tomuun. Sillä he ovat hyljänneet elävän veden lähteen, Herran."


Tämän jälkeen Yeshua sanoi, että synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Yeshua ei siis kiistänyt Mooseksen lain säädöksiä, vaan käski heittämään kivet, koska lain mukaan todistajien tuli heittää ensimmäiset kivet. Tätä kohtaa opetetaan seurakunnissa siten korvasyyhyyn (kuulijoiden mielen mukaisesti), että kun kukaan ei voi olla synnitön, niin kukaan ei sitten koskaan voi heittää kiveä. Tätä Yeshua ei tarkoittanut. Edelleen on niin, että todistajat voivat heittää kivet ja senhän Yeshua käski tekemään. Jokainen todistaja saattoi olla maannut naisen kanssa, joten heidät olisi pitänyt myös kivittää kuoliaaksi. Kirjanoppineet saivat piston sydämeensä ja lähtivät kaikki pois, koska heidän omatuntonsa todisti heidät itsekin syyllisiksi.


Joh. 8:9 (2017): "Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, he menivät pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti. Siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka oli seisonut siinä keskellä.


Nyt oli sitten sellainen tilanne, ettei paikalla ollut enää yhtään todistajaa. Lain mukaan ketään ei saa tuomita kuolemaan, jos ei ole vähintään kahta todistajaa laskemassa kätensä rikollisen pään päälle ja heittämässä ensimmäisiä kiviä (5. Moos. 17:6). Samoin syytteessä oli vain nainen, vaikka lain mukaan olisi pitänyt kivittää sekä nainen että mies, joten laillisia edellytyksiä kuolemantuomion antamiselle ei ollut. Yeshua ei sanonut kumoavansa kuolemantuomiota tai armahtavansa naisen. Miten naista olisi muutenkaan voitu armahtaa, koska hänen ei kerrottu tunnustaneen ja katuneen syntiä, mikä on ehto syntien anteeksisaamiseksi (Luuk. 17:3-4, 1. Joh. 1:9).


Yeshua kysyi naiselta, että eikö kukaan ole sinua tuominnut? Nainen vastasi, ettei tuominnut. Yeshua sanoi, ettei Hänkään tuomitse. Yeshua noudatti pilkun tarkasti Mooseksen lakia, eikä tuominnut haureellista naista, koska paikalla ei ollut kahta todistajaa heittämässä ensimmäisiä kiviä eikä miestä, jonka kanssa hän oli tehnyt huorin. Yeshua lähetti naisen pois ja sanoi, ettei hän saa enää tehdä syntiä. Näin nainen sai kuitenkin lisää armonaikaa ja mahdollisuuden tehdä parannus, jotta voisi myöhemmin saada syntinsä anteeksi.


Joh. 8:10-11 (2017): "Kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, hän sanoi hänelle: "Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?" 
Hän vastasi: "Herra, ei kukaan." Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse, mene, äläkä enää syntiä tee." 



5. Moos. 17:6: "Kuolemantuomion langettamiseen tarvitaan vähintään kahden todistajan lausunto; yhden todistajan sanojen perusteella ei syytettyä saa tuomita kuolemaan."


Evankeliumi ei opeta pasifismia


Aseistakieltäytyjiä ja radikaaleja rauhanaktivisteija kutsutaan pasifisteiksi. Heidän ideologiaansa kuuluu, ettei kukaan saa käyttää minkäänlaista voimaa toista vastaan, oli tilanne kuinka paha tahansa. Pasifisteilla on idealistinen ajatus, että raa’at sodatkin tulisi ratkaista väkivallattomasti. Toisaalta joku radikaali pasifistinen ryhmä saattaa makoilla rautateillä, valtateillä ja lukita itsensä virastojen oviin tehdäkseen vahinkoa muille. Osa pasifisteista hyväksyy kansalaistottelemattomuuden, kunhan ihmisiä ei surmata. Jopa luterilaisen kirkon piispojen joukossa on niitä, jotka hyväksyvät kansalaistottelemattomuuden sulkemalla laittomasti teitä. Kansalaistottelemattomuus ei ole demokratiaa vaan anarkiaa.


Yle kirjoittaa 9.10.2021 artikkelissa: 'Ilmastonmuutos ja Elokapina herättävät keskustelua nyt myös kirkossa':

"Viikko sitten Helsingin entinen piispa Eero Huovinen puolusti ympäristöliike Elokapinaa…   ..Helsingin nykyinen piispa Teemu Laajasalo on samoilla linjoilla Huovisen kanssa. Laajasalo pitää väkivallattomia mielenosoituksia tärkeänä keinona ylläpitää demokratiaa.


– Väkivaltaa en hyväksy missään nimessä, mutta ajoittainen katujen sulkeminen on kevyt keino."

Neuvostoliitossa kutsuttiin länsimaisia pasifisteija höydyllisiksi idiooteiksi (YouTube). Neuvostoliitto tuki voimakkaasti vihollismaiden rauhanliikkeitä, jotta pasifistit heikentäisivät lännen sotavoimaa samalla, kun Neuvostoliitto hankki sitä lisää. Laitomat sabotaasit aiheuttavat myös vahinkoa länsimaisille demokratioille, joten Neuvostoliitto tuki radikaaleja pasifisteja. 

Vaikka kristilliseen arvomaailmaan kuuluu ihanne tulevasta rauhanvaltakunnasta, niin maailman pahuus edellyttää joskus esivallan puuttumista pahuuteen tarvittaessa vaikka aseellisesti, minkä Raamattu hyväksyy (Room. 13:1-7). Kristillinen arvomaailma ei hyväksy poliittisten tavoitteiden ajamista laittomalla kansalaistottelemattomuudella.


1. Piet. 2.13-14, 17-18 (2017):  "Olkaa siis alamaisia kaikelle inhimilliselle järjestykselle Herran tähden, sekä kuninkaalle, joka on ylin, että käskynhaltijoille, jotka hän on lähettänyt pahaa tekeville rangaistukseksi, mutta hyvää tekeville kiitokseksi…    ..Kunnioittakaa kaikkia, rakastakaa veljiä, pelätkää Jumalaa, kunnioittakaa kuningasta. 
Palvelijat, olkaa kaikella pelolla isännillenne alamaisia, ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan tylyillekin.


Sananl. 8:15: "Minun avullani kuninkaat hallitsevat, maan mahtavat säätävät oikeat lait."


Yeshua (Jeesus) ei ollut pasifisti (aseistakieltäytyjä). Hän tarttui jopa ruoskaan, jolla Hän ajoi kaupustelijat Jumalan temppelistä pois, koska siellä ei saanut pitää kauppatoria. Lopuksi Yeshua käski opetuslapsiaan ostamaan itselleen miekan, jolla he voisivat puolustautua, jos jokin vaara kohtaisi heitä lähetysmatkoillaan. Silloin ajat olivat vaikeat ja Yeshua käski varautua aseenkäyttöön pahantekijöitä vastaan.


1. Kor. 4:19-21: "Mutta pian minä tulen, jos Herra suo, ja otan selvää noiden rehentelijöiden voimasta. Heidän puheistaan en välitä, sillä Jumalan valtakunta ei ilmene puheina vaan voimana. Kumpaa tahdotte: tulenko luoksenne piiska kädessä vai rakastavin ja lempein mielin?"


Joh. 2:13-16: "Juutalaisten pääsiäisjuhla oli tulossa, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Hän näki temppelissä kauppiaita, jotka myivät härkiä, lampaita ja kyyhkysiä. Siellä istui myös rahanvaihtajia. Jeesus teki nuoranpätkistä ruoskan ja ajoi heidät kaikki temppelistä lampaineen ja härkineen. Hän paiskasi vaihtajien rahat maahan ja kaatoi heidän pöytänsä. Kyyhkysten myyjille hän sanoi: "Viekää lintunne pois! Älkää tehkö Isäni talosta markkinapaikkaa!"


Sak. 14:16, 21: "Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa…    ..Jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty Herralle. Ihmiset, jotka tulevat uhraamaan, voivat keittää niissä uhrilihaa. Silloin ei kukaan enää käy kauppaa Herran Sebaotin temppelissä."


Luuk. 22:35-38: "Jeesus sanoi opetuslapsille: "Kun lähetin teidät matkaan ilman kukkaroa, laukkua ja jalkineita, niin puuttuiko teiltä mitään?" "Ei mitään", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan. Sillä tietäkää, että tämän kirjoituksen täytyy käydä minussa toteen: 'Hänet luettiin rikollisten joukkoon.' Kaikki, mitä minusta on lausuttu, saa nyt täyttymyksensä." Opetuslapset sanoivat: "Herra, tässä on kaksi miekkaa." "Riittää", hän vastasi."


Eräät saarnaavat korvasyyhyyn sellaista pasifismia, ettei uudessa liitossa saisi tarttua miekkaan ollenkaan. He vetoavat Yeshuan sanoihin "joka miekkaan tarttuu, hän siihen hukkuu" ja viittaavat myös Pietarin saamiin nuhteisiin, koska hän käytti miekkaa. Raamattua ei voi soveltaa irti asiayhteydestä. Pietari tarttui miekkaan, koska hän yritti estää Yeshuan kiinniottamisen ennen Hänen ristiinnaulitsemista. Tässä tapauksessa Pietari ei olisi saanut yrittää estää Yeshuan kiinniottamista, koska Jumalan tahto oli, että Yeshua uhraa itsensä maailman syntien sovitukseksi. Tämä esimerkki opettaa, ettei miekkaa saa käyttää ilman laillista syytä. Se ei opeta sitä, etteikö kukaan saa koskaan käyttää miekkaa vaan miekan oikeaa käyttöä, olihan Yeshua itse käskenyt opetuslapsiaan ostamaan miekat. Ei esivaltakaan saa käyttää miekkaa miten tahansa, vaikka sillä on oikeus kantaa lain miekkaa (Room. 13:1-7).


Matt. 26:48-56: "Jeesuksen kavaltaja oli sopinut miesten kanssa merkistä: "Se on se mies, jota minä suutelen. Ottakaa hänet kiinni." Hän meni suoraa päätä Jeesuksen luo, sanoi: "Terve, rabbi!", ja suuteli häntä. Jeesus sanoi hänelle: "Ystävä, tätä varten sinä olet tullut." Silloin miehet astuivat lähemmäs, kävivät käsiksi Jeesukseen ja vangitsivat hänet. Yksi Jeesuksen seuralaisista ryhtyi vastarintaan, veti miekkansa esiin ja iski ylipapin palvelijaa niin että tältä irtosi korva. Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu. Luuletko, etten voisi pyytää apua Isältäni? Hän lähettäisi tänne heti kaksitoista legioonaa enkeleitä ja enemmänkin. Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, joiden mukaan näin täytyy tapahtua?" Jeesus sanoi sitten miesjoukolle: "Tehän olette lähteneet kuin rosvon kimppuun! Miekat ja seipäät käsissä te tulette minua vangitsemaan. Minä olen joka päivä istunut temppelissä opettamassa, ettekä te ole ottaneet minua kiinni. Mutta kaikki tämä on tapahtunut, jotta profeettojen kirjoitukset kävisivät toteen." Silloin kaikki opetuslapset jättivät hänet ja pakenivat."


Pasifistit opettavat, ettei kukaan saa surmata missään tilanteessa ihmistä, koska Mooseksen laissa on käsky 'älä tapa' (2. Moos. 20:13). Toisaalta Mooseksen laissa ja profeettojen kirjoissa on lukuisia kohtia, joissa Jumala käski lähtemään sotaan ja surmaamaan jollakin perusteella (esim. 2. Moos. 17:8-16, Joos. 6:17). Onko Raamatussa ilmeinen ristiriita? Ei ole. Kyse on siitä, että alkukielen mukaan kymmenessä käskyssä ei lue 'älä tapa' vaan 'älä murhaa'. Murhaamisella tarkoitetaan laitonta surmaamista. Käsky ei estä soveltamasta sellaista lain käskyä, jossa on välttämättä surmattava kuten esim. puolustettaessa maata aseellisesti (YouTube-video). Sanottakoon näille lakia vääristeleville pasifisteille, että lihanleikkaajat tarttuvat miekkaan ja tappavat lihakarjaa, mutta eivät he siitä helvettiin joudu.


Uudessa testamentissa on useita esimerkkejä uskoon tulleista roomalaisista sotapäälliköistä. Yhdessäkään tapauksessa apostolit eivät kehottaneet heitä luopumaan asepalvelusta, vaan antoivat sotilaista varsin positiivisen kuvan. Kapernaumissa asui roomalainen sotapäällikkö, jolla oli Yeshuan sanojen mukaan suurempi usko, mitä oli ennen keneltäkään israelilaiselta tavannut. Sotilaat kulkivat palveluksensa aikana paljon maista toiseen ja uskoon tulleet sotilaat veivät evankeliumia uusiin maihin. Kun Johannes Kastaja nuhteli roomalaisia sotilaita ja valtion viranomaisia (publikaaneja), hän ei käskenyt heidän lopettamaan ammattiaan, vaan lopettamaan liian suurten maksujen kiskomisen ja tyytymään omaan palkkaansa. 


Luuk. 3:12-14: Myös publikaaneja tuli kastettavaksi, ja he kysyivät Johannekselta: "Opettaja, mitä meidän tulee tehdä?" Hän sanoi heille: "Älkää vaatiko enempää kuin on säädetty." Sotilaatkin kysyivät häneltä: "Entä me, mitä meidän tulee tehdä?" Hän sanoi heille: "Älkää ryöstäkö älkääkä kiristäkö keneltäkään, vaan tyytykää palkkaanne."


Apt. 10:1-2: "Kesareassa oli Cornelius-niminen mies, joka palveli sadanpäällikkönä niin sanotussa Italialaisessa kohortissa. Hän oli hurskas ja jumalaapelkäävä, niin kuin koko hänen perhekuntansakin, hän antoi runsaasti almuja juutalaisille ja rukoili alati Jumalaa."


Luuk. 7:1-10: "Kun Jeesus oli puhunut kaiken tämän heille kansan kuunnellessa, hän lähti Kapernaumiin. Erään sadanpäällikön palvelija oli kuolemansairaana. Sadanpäällikkö piti palvelijaa suuressa arvossa, ja kuultuaan Jeesuksesta hän lähetti juutalaisten vanhimpia pyytämään, että Jeesus tulisi ja pelastaisi palvelijan hengen. He tulivat Jeesuksen luo ja vetosivat häneen sanoen: "Se mies ansaitsee apusi. Hän rakastaa meidän kansaamme, ja meidän synagogammekin on hänen rakennuttamansa." Jeesus lähti heidän mukaansa. Mutta kun hän jo oli lähellä taloa, sadanpäällikkö lähetti ystäviään tuomaan hänelle sanaa: "Herra, älä vaivaa itseäsi. Minä en ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. En pitänyt itseäni senkään arvoisena, että olisin tullut sinun luoksesi. Käske, niin palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: 'Mene', niin hän menee, tai toiselle: 'Tule', niin hän tulee, tai palvelijalleni: 'Tee tämä', niin hän tekee." Jeesus hämmästyi näistä sanoista. Hän kääntyi perässään tulevan ihmisjoukon puoleen ja sanoi: "Kuulkaa, mitä sanon: tällaista uskoa en ole tavannut edes Israelin kansan keskuudessa." Kun Jeesusta vastaan lähetetyt miehet palasivat taloon, he tapasivat palvelijan terveenä."


Yeshua opetti Vuorisaarnassa kääntämään toisen poskensa pahantekijöille. Opettiko Yeshua aseistakieltäytymistä? Ei opettanut, vaan Hän opetti Valitusvirsien kirjasta, missä puhutaan toisen posken kääntämisestä. Kun Israel oli tehnyt paljon syntiä, Jumala rankaisi kansaa Babylonian armeijan kautta, joka vei Israelin kansan pakkosiirtolaiseksi Babyloniaan. Valitusvirret kehottavat juutalaisia nöyrästi kääntämään poskensa, kun Jumala heitä rankaisee omista synneistään. Koska Jumala oli profeettansa Jeremian kautta ilmoittanut tästä rangaistuksesta, kansan tuli hyväksyä se tekemättä mitään vastarintaa Babylonian armeijalle (Jer. 38:2). Tämä kohta ei siis opeta pasifismia, vaan opettaa nöyrtymistä Jumalan edessä. Raamatussa on myös monia esimerkkejä, milloin Jumalan käskystä Israelin kansa taisteli vihollisen armeijaa vastaan, mitä Valitusvirret eivät kumoa (esim. 2. Moos. 17:8-16, Joos. 6).


Matt. 5:39: "Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin."


Valit. 3:30-33: "Kääntäköön hän poskensa lyöjäänsä kohti ja ottakoon vastaan pilkan. Mutta Herra ei hylkää, ei hylkää iäksi. Vaikka hän kurittaa, hän myös armahtaa, suuri on hänen laupeutensa. Ei Herra iloitse siitä, että hän kurittaa ihmistä."


Jer. 38:1-3: "..kun Jeremia puhui kaikelle kansalle näin: "Herra sanoo: 'Joka jää tähän kaupunkiin, kuolee miekkaan, nälkään tai ruttoon. Mutta joka menee babylonialaisten puolelle, pelastuu ja säilyttää henkensä.' Herra sanoo vielä: 'Tämä kaupunki joutuu Babylonian kuninkaan käsiin. Hän valloittaa sen.'"


Jer. 27:8: "Mutta jos jokin kansa tai valtakunta ei suostu palvelemaan Babylonian kuningasta Nebukadnessaria eikä ottamaan niskaansa hänen iestään, minä rankaisen sitä miekalla, nälällä ja rutolla, sanoo Herra. Minä lähetän Babylonian kuninkaan sitä kansaa vastaan ja teen siitä lopun."


Kuningas Daavid oli rohkea sotilas, joka ei kaihtanut lyödä miekalla vihollisia kuoliaaksi. Oli kuitenkin yksi tilanne, jolloin hän ei surmannut pahantekijää, vaikka siihen olisi saattanut olla aihettakin. Daavidia painoi mielessä hänen tekemä aviorikos ja siihen liittyvä Batseban aviomiehen surmaaminen. Kun benjaminilainen Simei alkoi syyttämään Daavidia synneistä ja sen lisäksi heitti kivillä Daavidia, niin Daavid ei puolustautunut. Hän kielsi sotilaita puuttumasta asiaan, koska Daavid ajatteli, että Herrra on saattanut laittaa Simein heittelemään kivillä häntä tämän rikoksensa takia. Daavid siis käänsi toisen poskensa ja nöyrtyi. 


2. Sam. 16:5-13: "Kun kuningas Daavid ehti Bahurimin kohdalle, kylästä tuli häntä vastaan eräs Saulin sukulainen, nimeltään Simei, Geran poika. Tullessaan hän huusi kirouksia ja heitteli kivillä Daavidia ja hänen miehiään, vaikka koko sotaväki ja päälliköt olivat kuninkaan molemmin puolin. Simei huusi ja kirosi Daavidia näin: "Pois täältä, pois, sinä murhamies ja roisto! Nyt Herra on kostanut sinulle Saulin suvun veren! Sinä rupesit kuninkaaksi Saulin jälkeen, mutta nyt Herra antoi kuninkuuden pojallesi Absalomille. Onnettomuutesi on omaa syytäsi, sinä murhamies!" Abisai, Serujan poika, sanoi kuninkaalle: "Miten tuo koiranraato saa kirota herraani ja kuningastani? Minä menen ja lyön häneltä pään poikki." Mutta kuningas sanoi: "Miksi te puututte minun asioihini, Serujan pojat? Antaa hänen kirota. Jos Herra on käskenyt hänen kirota Daavidia, kuka silloin voi panna hänet tilille siitä?" Ja Daavid sanoi Abisaille ja palvelijoilleen: "Jos kerran minun oma poikani tavoittelee henkeäni, mitä silloin voi odottaa tuolta benjaminilaiselta? Jättäkää hänet rauhaan ja antakaa hänen huutaa kirouksiaan, jos Herra on häntä käskenyt. Ehkäpä Herra näkee kärsimäni vääryyden ja hyvittää ne kiroukset, joita tuo mies on tänään syytänyt niskaani." Daavid kulki miehineen tietä eteenpäin, ja Simei kulki sivummalla vuoren rinnettä koko ajan kiroten häntä ja heitellen kiviä ja soraa."


Jumalan Poika antaa alijohtajilleen valtikaksi rautaisen sauvan 


Mooseksella, Aaronilla ja Israelin 12 sukukunnan johtajilla oli kaikilla sauva valtikkana (4. Moos. 17). Sauva on ollut perinteisesti paimenien työkalu, joilla he ohjailivat lampaita ja tarvittaessa käyttivät sitä aseena susia vastaan. 


Hes. 20:37-38 (1933/38): "Minä panen teidät kulkemaan sauvan alitse ja saatan teidät liiton siteeseen. Ja minä erotan teistä ne, jotka kapinoivat minua vastaan ja luopuvat minusta: muukalaisuutensa maasta minä vien heidät pois, mutta Israelin maahan he eivät tule; ja te tulette tietämään, että minä olen Herra."


3. Moos. 27:32: "..Joka kymmenes eläin, joka kulkee karjaansa laskevan omistajan sauvan alitse, kuuluu Herralle."


Paimenen sauvasta on tullut myös kirkkojen piispojen muodollisen arvovallan symboli. Pakanakansojen seurakunnan johtajia kutsutaan Uudessa testamentissa paimeniksi tai kaitsijoiksi (1. Tim. 3:1-2, Tit. 1:7; vertaa 1. Piet. 2:25). Ei ole sattumaa, että Jumala valitsi Israelin kuninkaaksi Daavidin, joka oli ammatiltaan paimen. Yeshua HaMashiach (Jeesus Kristus) on Hyvä Paimen, joka johdattaa sauvallaan omia lampaitaan.


Joh. 10:14: "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut,"


Ps. 23:1-4 "Daavidin psalmi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden. Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi."


Joh. 14:6-7: "Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet."


Iso-Britanniassa kuningattaren sauva tuodaan päivittäin parlamentin istuntosaliin, koska maan lain mukaan yksikään uusi laki ei tule voimaan, jos salin keskellä ei ole kuningattaren valtikkaa, johon kansanedustajilla ei ole lupaa edes koskea. Myös Jumalan Pojalla (Jehovan Enkelillä, joka on Jehovah) on sauva, jonka kautta Hän teki ihmeitä kuten Mooses, mistä kertoo lisää artikkeli: 'Jumalan Poika ja Mooses tapasivat kasvotusten telttamajassa'.


Tuom. 6:11, 18-24: "Herran enkeli tuli Ofraan ja asettui suuren puun alle...   ..Pysythän täällä, kunnes tulen takaisin ja tuon eteesi ruokauhrin." Herra sanoi: "Minä jään odottamaan sinua." Gideon meni ja valmisti uhriksi nuoren pukin, leipoi happamattomia leipiä eefa-mitallisesta jauhoja ja pani lihan koriin ja liemen ruukkuun. Sitten hän palasi suuren puun juurelle Jumalan enkelin luo ja asetti ruoat tarjolle hänen eteensä. Mutta enkeli sanoi hänelle: "Pane liha ja leivät tuohon kalliolle ja kaada liemi niiden päälle." Gideon teki niin. Silloin Herran enkeli ojensi sauvan, joka hänellä oli kädessään, ja kosketti sen kärjellä lihaa ja leipiä, ja kalliosta kohosi tuli, jonka liekit söivät lihan ja leivät. Sitten Herran enkeli katosi näkyvistä. Gideon ymmärsi nyt, että hän oli nähnyt Herran enkelin, ja hän sanoi pelästyneenä: "Herra, minun Jumalani! Minä olen nähnyt Herran enkelin kasvoista kasvoihin!" Mutta Herra sanoi hänelle: "Ole rauhassa, älä pelkää. Sinä et kuole." Gideon rakensi sinne Herralle alttarin ja antoi sille nimen "Herra on rauha"..."


Tuom. 13:18-20 (1933/38): "Herran enkeli vastasi hänelle: "Minkätähden kysyt minun nimeäni? Se on ihmeellinen. Niin Maanoah otti vohlan ja ruokauhrin ja uhrasi sen kalliolla Herralle. Ja Herra teki ihmeen Maanoahin ja hänen vaimonsa nähden: liekin kohotessa alttarilta taivasta kohti kohosi Herran enkeli alttarin liekissä…"


Jes. 9:6: "Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas."


Tuhatvuotisessa valtakunnassa Yeshuan alaisena on neljä kuusisiipistä johtajaa ja 24 vanhinta. Vanhimpien joukossa ovat Yeshuan 12 opetuslasta, jotka saavat johtaa Israelin 12 sukukuntaa. 


Ilm. 5:8-10 (2017): "Kun hän oli ottanut kirjan, neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen. Heillä oli kullakin sitra, ja heillä oli kultamaljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset. He veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinut on teurastettu ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista, kielistä, [Israelin] kansasta ja pakanoista ja tehnyt meidät Jumalallemme kuninkaiksi ja papeiksi, ja tulemme hallitsemaan maan päällä."

 

2. Moos. 19:6: "..teistä tulee minun pappisvaltakuntani ja pyhä kansani.' Tämä sinun tulee sanoa israelilaisille.


Matt. 19:27-28: "Entä me?" kysyi silloin Pietari. "Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?" Jeesus sanoi heille: "Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa."


Nämä 4 kuusisiipistä ja 24 vanhinta saavat kaikki valtikan. Jumalan Poika kertoo Ilmestyskirjassa, että Hän antaa rautaisen sauvan niille, jotka voittavat, kuten Hän oli Isältään saanut rautaisen sauvan. Nämä johtajat saavat Yeshualta aamutähden, jollaiseksi kutsutaan myös piikkipäistä sauvaa. 


Ilm. 2:26-28 (2017): "Sille, joka voittaa ja ottaa loppuun asti vaarin teoistani, annan vallan hallita pakanoita, ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, kuin saviastiat heidät särjetään – kuten minäkin sain siihen Isältäni vallan – ja annan hänelle aamutähden."


Mitä tarkoittaa, että Jumalan Poika antaa jollekin valtikan, aamutähden? Jumalan Poika asettaa valtikan saaneen palvelijansa kuninkaiden ja kansojen yläpuolelle. Hän saa vallan käskeä presidenttejä, hallituksia, parlamentteja, oikeuden tuomareita, pankkeja, yrityksiä ja kansaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Tällaiseen asemaan Jumala asetti aikanaan mm. profeetta Jeremian. Jeremiaa vastustaneet israelilaiset saivat rangaistuksen, mutta nöyrtyneet jäivät eloon (Jer. 25:3-11, 38:1-3). Lopun ajoilla astuu esiin mm. kaksi säkkipukuista profeettaa, joilla on valta tuomita maailmaa erilaisilla vitsauksilla, kuten oli Mooseksella valta rangaista faaraota ja Egyptiä 10:llä vitauksella. Vitsausten tarkoitus on tuhota jumalattomuus ja vapauttaa Jumalan omat ihmiset palvelemaan Jumalaansa. Tästä teemasta kertoo lisää artikkeli: 'Kaksi säkkipukuista profeettaa astuvat esille'.


2. Moos. 4:21-23: "Herra sanoi Moosekselle: "Kun nyt palaat Egyptiin, tee faraon edessä kaikki ne ihmeteot, joihin minä olen antanut sinulle vallan. Mutta minä kovetan hänen sydämensä, niin ettei hän päästä kansaa lähtemään. Silloin sinun pitää sanoa faraolle: Näin sanoo Herra: 'Israel on minun esikoispoikani. Minä käsken sinua päästämään poikani minua palvelemaan. Jos kieltäydyt päästämästä häntä, minä surmaan sinun esikoispoikasi.'"


Jer. 1:4-10: "Minulle tuli tämä Herran sana: -- Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi. Mutta minä vastasin: "Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!" Silloin Herra sanoi: -- Älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua. Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle: -- Minä annan sanani sinun suuhusi. Minä asetan sinut tänä päivänä kansojen ja valtakuntien yläpuolelle. Sinun tulee repiä ja särkeä, tuhota ja hävittää, rakentaa ja istuttaa."


Jer. 25:15-26: "Herra, Israelin Jumala, sanoi minulle näin: "Ota kädestäni tämä malja ja juota vihani viini kaikille kansoille, joiden luokse minä sinut lähetän. Ne juovat siitä, hoipertelevat ja hoilaavat kuin mieltä vailla. Sitten minä lähetän niiden keskelle miekan." Niin minä otin maljan Herran kädestä ja juotin vihan viinin kaikille kansoille, joiden luokse Herra minut lähetti: Jerusalemille ja kaikille Juudan kaupungeille, Juudan kuninkaille ja päämiehille, jotta kaupungit tulisivat raunioiksi ja autioiksi, pilkan kohteeksi ja kirosanaksi, niin kuin tänäkin päivänä vielä on; faraolle, Egyptin kuninkaalle, ja hänen hovilleen, päämiehilleen ja koko kansalle; kaikenlaisille vierasmaalaisille, kaikille Usin maan kuninkaille, kaikille Filistean kuninkaille, Askelonin, Gazan ja Ekronin kaupungeille ja sille väelle, joka vielä on jäljellä Asdodissa; Edomille, Moabille ja ammonilaisille; kaikille Tyroksen kuninkaille, kaikille Sidonin kuninkaille, kaikille merentakaisten saarten ja rantojen kuninkaille; Dedanille, Temalle, Busille ja muille heimoille, jotka ovat ajaneet hiuksensa lyhyiksi ohimoilta; kaikille Arabian kuninkaille ja muillekin autiomaassa asuvien heimojen kuninkaille; kaikille Simrin kuninkaille, kaikille Elamin kuninkaille ja kaikille Meedian kuninkaille; kaikille pohjoisen kuninkaille, niin lähellä kuin kaukana asuville, jokaiselle vuorollaan. Kaikille valtakunnille maan päällä minä juotin Herran vihan maljan. Viimeksi siitä juo Sesakin kuningas."


Ilm. 11:3-6: "Minä annan kahdelle todistajalleni tehtäväksi julistaa sanaani säkkivaatteeseen pukeutuneina tuhat kaksisataakuusikymmentä päivää." Nämä todistajat ovat ne kaksi oliivipuuta ja kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä. Jos joku aikoo tehdä heille pahaa, heidän suustaan lähtee tuli, joka nielee heidän vihollisensa. Näin on kuoleva jokainen, joka aikoo heille pahaa. Heillä on valta sulkea taivas, niin ettei tule sadetta koko sinä aikana, jona he sanaa julistavat. Heillä on myös valta muuttaa vedet vereksi ja piinata maata kaikenlaisilla vitsauksilla niin usein kuin haluavat."


Tuhatvuotisen valtakunnan ruhtinas istuu Jumalan Pojan vieressä valtaistuimella


Ilmestyskirjassa on erikoinen kohta. Jumalan Poika kertoo, että kun Hän palaa takaisin, Hän antaa toisen ihmisen istua vierellään samalla valtaistuimella, kuten Jumalan Poika oli saanut istua Taivaassa Isän Jumalan oikealla puolella samalla valtaistuimella. 


Ilm. 3:21 (2017) "Sen, joka voittaa, annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellaan."


Ilm. 22:3: "..Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa." (valtaistuin on alkutekstissä yksikössä)


Tästä asiasta olivat tietoisia myös Yeshuan (Jeesuksen) opetuslapset, koska Sebedeuksen pojat Johannes ja Jaakob pyysivät, että he saisivat istua Yeshuan vierellä oikealla ja vasemmalla puolella. Yeshua vastasi kohteliaasti, että ne paikat on varattu muille. Johannes ja Jaakob saavat johtaakseen kukin yhden Israelin sukukunnista, joten he eivät voi muutenkaan kuulua eturiviin vaan 24 vanhimman joukkoon.


Mark. 10:35-40: "Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: "Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen." "Mitä te haluatte minun tekevän?" kysyi Jeesus. He vastasivat: "Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella." Jeesus sanoi heille: "Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?" "Voimme", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu."


Tuhatvuotsessa valtakunnassa on ruhtinas, joka toimii samalla tavalla kuin Mooses aikanaan. Hän on ihminen, joka tarvitsee syntien sovitusta kuten muutkin ja hänellä on useita poikia (Hes. 45:22, 46:18). Jumalan Poika antaa käskyt ruhtinaalle, joka ilmoittaa ne kansalle sekä toimeenpanee ne. Jumalan Poika antaa ruhtinaan istua vierellään, jotta kansa kunnioittaisi ruhtinasta, kuten Israel aikanaan kunnioitti myös Moosesta.


Kuka on ruhtinas? Yeshua sanoi, ettei ole suurempaa äidistä syntynyttä, kuin Johannes Kastaja. Hän siis on suurempi kuin Mooses, Daavid ja 12 opetuslasta. Yeshuan vierellä istuu Johannes Kastaja, joka on toiselta nimeltä profeetta Elia. Hän saa myös aamutähden. Vaatimattomasti pukeutuvasta Johannes Kastajasta tuli ruhtinas, mutta häntä pilkanneet kirjanoppineet alennettiin kadotukseen asti (Matt. 21:31-32).


Matt. 11:7-14: "Heidän mentyään Jeesus alkoi puhua ihmisille Johanneksesta: "Mitä te lähditte autiomaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä odotitte näkevänne? Kenties hienosti pukeutuneen miehen? Kuninkaanlinnoista te niitä löydätte, jotka hienostelevat vaatteillaan! Mitä te sitten odotitte näkevänne? Profeetanko? Aivan oikein, ja minä sanon teille, että hän on enemmänkin kuin profeetta. Hän on se, josta on kirjoitettu: -- Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien. "Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän. Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen. Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta, ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla."


Mal. 3:22-24 (2017): "Muistakaa palvelijani Mooseksen laki, jonka säädin Hoorebilla hänelle koko Israelia varten käskyiksi ja oikeuksiksi. Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennen kuin tulee Herran päivä, se suuri ja pelottava. Hän kääntää jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten tulisi ja löisi maata kirouksella."


Matt. 5:19-20: "Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan."


Matt. 19:30: "..monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä."


Johannes Kastaja on Karitsan häissä Yeshuan bestman, joka kokosi Yeshualle morsiusseurakunnan. Kuten Johannes sanoo, hän seisoo Yeshuan vierellä ja iloitsee siitä, että Sulhanen saa morsiusseurakunnan.


Joh. 3:26-30: "Opetuslapset menivät Johanneksen luo ja sanoivat: "Rabbi, nyt on ruvennut kastamaan myös se mies, joka oli kanssasi Jordanin toisella puolen ja josta annoit hyvän todistuksen. Kaikki menevät hänen luokseen." Johannes vastasi: "Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta. Te voitte itse todistaa, että minä sanoin: 'En minä ole Messias. Minut on lähetetty kulkemaan hänen edellään.' Sulhanen on se, jolla on morsian. Mutta sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään ja kuuntelee, mitä hän puhuu, ja iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan. Niin iloitsen minäkin, ja iloni on nyt täydellinen. Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi."

 

Missä on tuhatvuotisen rauhanvaltakunnan ruhtinaan palatsi? Salomon palatsin sijainti antaa vihjeen, missä se on (Jer. 30:18). Kun tutkitaan, missä Salomon temppeli aikanaan oli, on syytä ottaa huomioon, että temppelivuorta on Salomon aikojen jälkeen laajennettu olennaisesti. Al-Aqsan moskeija sijaitsee Temppelivuoren tasanteen eteläpäässä, mitä ei ollut Daavidin ja Salomon aikana, vaan pengerrykset ovat myöhemmin tehtyjä laajennuksia (YouTube). Alun perin Jerusalemin temppeli oli lähellä nykyistä Kalliomoskeijaa ja heti sen vieressä eteläpuolella oli Salomon palatsi, joka saattaisi sijoittua nykyisen pengerryksen alle. Tuhatvuotisen valtakunnan ruhtinaan palatsi tullee sijaitsemaan nykyisen Temppelivuoren tasanteen eteläpäässä al-Aqsan moskeijan paikalla. Temppelivuorella on tilaa sekä Hesekielin kirjassa kuvatulle Messiaan temppelille esipihoineen (Hes. 40-43) että ruhtinaan palatsille (lisää artikkelissa)

 

Hes. 37:27-28 (1933/38): "Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän Israelin, kun minun pyhäkköni on heidän keskellänsä iankaikkisesti.  

 

Jer. 30:18: "Näin sanoo Herra: -- Minä pystytän jälleen Jaakobin teltat, minä armahdan hänen asuinsijojaan. Kaupunki rakennetaan kukkulalleen, palatsi on seisova entisellä paikallaan."

 

Salomon palatsi sijaitsi temppelin alapuolella sen naapuritontilla

 

J. Karjalainen - Meripihkahuone - Uusi Jerusalem on kuin kaunein morsian

..Keisarinna Katariina kultaisessa ikkunassa

Valo leikkii kasvoillasi muinaisien aurinkojen,

Kanssas sun beibi oon onnellinen


Valo kaukainen, biljoona miljoona vuotta oon onnellinen


Menevii ja tulevii, kuka niitä murehtii,

Meripihkahuoneessamme beibi ollaan ikuisii…


..Aallot meitä kuljettelee kohti kaukaisinta rantaa,

Kanssas sun beibi oon onnellinen

 

 

Ilm. 22:17: "Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Joka tämän kuulee, sanokoon: "Tule!"..."

Laul.l. 8:13 (sulhanen): "Rakkaani, puutarhan kukka, kaikki odottavat kutsuasi. Kutsu minut!"

Laul.l. 8:14 (morsian): "Tule, rakkaani! Riennä kuin gaselli, kuin nuori peura tuoksuville vuorille!"

Laul.l. 1:4 (morsian): "Ota minua kädestä, juostaan! Vie minut taloosi, kuningas, vie minut huoneeseesi! Tule, iloitaan ja riemuitaan! Rakkautesi on ihanampaa kuin viini. Suotta eivät neidot sinua rakasta." 

Laul.l. 3:6-11: "Mikä tuolta tulee? Mikä saapuu autiomaasta? Se kohoaa kuin savupatsas, se tuoksuu mirhalta ja suitsukkeelta, outojen maiden ihojauheilta. 

Katsokaa! Se on Salomon kantotuoli! Sitä saattaa kuusikymmentä soturia, Israelin sotajoukon parhaimmisto, miekkamiehiä kaikki, sotimaan tottuneita. Jokaisella on kupeellaan miekka yön kauhuja vastaan. Libanonin puista on tehty kuningas Salomon kantotuoli. Sen pylväät ovat hopeaa, sen selkänoja on kultaa ja patja purppuraa, sen seiniä kaunistaa rakkaus. 

Tulkaa ulos, Jerusalemin tytöt! Katsokaa, Siionin tyttäret: tässä on kuningas Salomo! Hän kantaa kruunua, jonka äidiltään sai tänään, hääpäivänään, suurena ilonpäivänään!"