torstai 23. maaliskuuta 2023

Jerusalem on suuri ennusmerkki Messiaan Valtakunnan tulosta


  • Kun Jumalan Poika palaa takaisin, Hän asettaa valtaistuimensa Jerusalemiin ja kaupungin uudeksi nimeksi tulee 'Jehovah Shammah', joka merkitsee 'Jehovah on täällä' (Jes. 60:14, Hes. 48:35, Ilm. 3:12)
  • Israelin paluu kotimaahansa vajaan 2000 vuoden sakkokierroksen jälkeen kertoo, että tämän sukupolven aikana Jumalan Poika palaa takaisin, mistä kertoi myös vertaus lehteen tulevasta viikunapuusta (Hes. 37:21-27, Matt. 24:32-34)
  • Jumalan Pojan aikana vain Taivaan Isä yksin tiesi Pojan paluun ajan, mutta Paavali myöhemmin tiesi, ettei paluu tule kuitenkaan yllätyksenä seurakunnalle (1. Tess. 5:1-6) – Danielin kirjassa on tieto Messiaan Valtakunnan alkamisvuodesta, mutta profetia on lukittu lopun ajoille asti, jolloin profetia avautuu viisaille (Dan. 9:24-27, 12:4-9)
  • Hesekielin kirja profetoi, että Israel saa kantaa syntiään 390 vuotta ja Juuda 40 vuotta ennen Jerusalemin kaupungin täystuhoa vuonna 70 eKr. – Juudan synti oli ristiinnaulita Jumalan Poika vuonna 30 jKr. ja Israelin synnin kertoo Malakian kirja sekä Salomon profetia temppelin tuhosta (1. Kun. 9:5-9)
  • Kuten Jumala loi maailman kuudessa päivässä ja seitsemäntenä päivänä lepäsi, niin sen ennakkokuvan mukaan tuhatvuotinen rauhanvaltakunta alkaa 6000 vuoden päästä maailman luomisesta (Hepr. 4:8-9, Ilm. 20:6)
  • Suleiman Suuri antoi käskyn jälleenrakentaa Jerusalem vuonna 1538/1539 – käskyä seuraavat 70 vuosiviikkoa alkoivat juutalaisten kalenterin mukaan vuonna 1541 ja päättyvät sapattivuoden 2030/2031 loppussa, mutta laskelmassa on virhemarginaali historiatiedoissa olevan epävarmuuden takia (Dan. 9:24-27)





Jerusalem on Jumalan Valtakunnan pääkaupunki


Jerusalem on maailman napa ja keskipiste, kuten Raamatussa sanotaan. Se onkin Afrikan, Euroopan ja Aasian solmukohdassa, minkä takia menneinä aikoina monet tärkeä kauppareitit kulkivat Israelin läpi mm. tie Egyptistä Assyriaan ja Arabiasta Eurooppaan. 

 

Jerusalemin kaupungintalon kiviaidassa on keramiikkateos, joka on kopio Heinrich Bünting vuonna 1585 tekemästä maailmankartasta (teos ja Wikipedia), jossa Jerusalem on sijoitettu kolmen apilanlehden keskelle. Lehdet ovat Eurooppa, Afrikka ja Aasia, jonka itäisimmässä laidassa on Intia. Kartan vasemmassa alakulmassa on Amerikka. Euroopan yläpuolella on Englannin saari ja ylimpänä pohjoisessa Tanska (valokuva koko teoksesta).

 

Kartta Jerusalemin kaupungintalolla

Hes. 5:5: "Näin sanoo Herra Jumala: Voi Jerusalemia! Minä panin sen kansojen keskukseksi, kaikki muut maat asetin sen ympärille..."


Hes. 38:12: "..kansaa, joka on koottu takaisin toisten kansojen keskeltä ja joka nyt asuu maan navalla ja on hankkinut karjaa ja vaurastunut."


Jerusalemin sanotaan olevan maailman pyhin kaupunki, eikä syyttä. Jerusalem on Raamatun tapahtumien ja profetioiden keskipisteessä. Mitä tapahtuu Jerusalemissa, se on ollut kautta historia ennusmerkki tulevasta (esim. Jer. 17:21-27). Jos Israel on luopunut Jumalastaan, Jumala on luopunut Jerusalemista ja tuonut viholliskansan armeijan tuhoamaan kaupungin. Jumala ei ole kuitenkaan hylännyt Israelia eikä Jerusalemia lopullisesti, vaan uskollisena lupauksilleen tuonut Israelin kansan jäännöksen takaisin Jerusalemiin, jolloin kaupunki on jälleenrakennettu. Tämä on tapahtunut kaksi kertaa. Babylonian armeija tuhosi Jerusalemin 600-luvulla eKr. Kaupungin tuhosi uudelleen Rooman armeija 70 jKr. Jerusalem on nyt jälleenrakennettu, mutta kaupunkiin ei ole vielä rakennettu Jumalan temppeliä. Elämme ajassa, jolloin kaupungissa tapahtuu hyvin huomion arvoisia asioita.

 

Jer. 17:21, 27: "Herra puhuu näin: Jos tahdotte elää, pitäkää huoli siitä, ettette kanna sapattina mitään kantamusta ettekä tuo mitään sisään Jerusalemin porteista... ..Mutta jos te ette kuule minua ettekä pyhitä sapattia vaan tuotte kantamuksia sisään Jerusalemin porteista, minä sytytän tuleen sen portit. Tuli tuhoaa Jerusalemin palatsit, eikä kukaan voi sitä sammuttaa.(kaupungin porteista kannettiin kauppatavaraa torille myytäväksi, mikä on sapattina kiellettyä)

Neh. 1:3: "He vastasivat: "Ne, jotka ovat päässeet palaamaan tuohon maakuntaan, elävät siellä suuressa kurjuudessa ja häpeässä. Jerusalemin muurit ovat raunioina, ja sen portit on poltettu."

Neh. 13:19-21: "Kun Jerusalemin porteilla alkoi sapatin aattona hämärtää, käskin sulkea portit ja kielsin avaamasta niitä ennen kuin sapatti oli päättynyt. Asetin omia palvelijoitani porteille valvomaan, ettei mitään tavaroita tuotaisi sapattina kaupunkiin. Kaupustelijat ja tavaroiden myyjät yöpyivät pari kertaa Jerusalemin muurien ulkopuolella, mutta minä varoitin heitä: "Miksi te vietätte yönne muurin juurella? Jos vielä kerran teette niin, käsken vangita teidät." Sen koommin he eivät tulleet sapattina."

Jerusalem merkitsee monikossa rauhan kaupungit, koska on olemassa kaksi Jerusalemia (Gal. 4:25-26). Toinen on Taivaassa, jossa Poika istuu Isän oikealla puolella valtaistuimellaan (Ilm. 21:10). Toinen on Israelin vuoristossa, johon Jumalan Poika tekee paluun ja istuu valtaistuimelleen Jerusalemin kolmanteen temppeliin. Jerusalem on Jumalan kaupunki ja valtaistuin. Kun puhutaan Kristuksen tuhatvuotisen rauhanvaltakunnan tulosta tähän Maahan, Jerusalem on yksi tärkeimmistä ajan merkeistä.


Ps. 48:1-3: "..Suuri on Herra, ylistäkää häntä! Hän asuu omassa kaupungissaan, pyhällä vuorellaan. Se kohoaa korkealle, se on koko maan ilo. Siion on kuin pohjoinen vuori, se on suuren kuninkaan kaupunki. Jumala asuu sen palatseissa, hän on sen vahva turva."


Jer. 3:17-18: "Silloin Jerusalemia kutsutaan Herran valtaistuimeksi. Kaikki kansat kokoontuvat Jerusalemiin palvelemaan Herraa eivätkä kulje enää pahan ja paatuneen sydämensä mukaan. Niinä päivinä Juudan heimo liittyy Israelin heimoon, ja yhdessä ne tulevat pohjoisesta maasta siihen maahan, jonka minä annoin omaksi teidän isillenne."


Monissa kulttuureissa leijona on vallan, voiman ja hallitsijan symboli. Jerusalemia kutsutaan myös Jumalan Leijonaksi (ariel). Leijona on hepreaksi 'ari' tai 'lavi', jotka kummatkin esiintyvät Juudan sukukunnasta kertovasta runollisessa lauseessa 1. Moos. 49:9 (Biblehub). Tämän takia Jerusalemin vaakunassa ja lipussa on leijona. Daavidin pojan Salomon valtaistuimessa oli useita leijonan kuvia. Jumalan Pojan yksi nimistä on Juudan Leijona, jonka vierellä seisoo kuusisiipinen leijona (Ilm. 4:7-8, 14:3; Joh. 3:29).


Jerusalemin lipussa on myös vaakuna

Ilm. 5:5: "..Juudan heimon leijona, Daavidin juuriverso, on saanut voiton!.."

 

Jes. 29:1: "Voi Ariel, Ariel, voi sinua, kaupunki jonka luo Daavid leiriytyi…"


1. Moos. 49:8-10: "Juuda, veljesi ylistävät sinua. Sinun kätesi on iskevä vihollistasi niskaan, sinun isäsi pojat kumartavat sinua. Juuda, sinä nuori leijona, saaliilta olet noussut, poikani. Hän on kyyristynyt, käynyt makuulle kuin leijona, kuin jalopeura. Kuka uskaltaa häntä häiritä? Ei siirry valtikka pois Juudalta, ei käskijän sauva hänen suvultaan. Hänen heimostaan on tuleva se, jolla on valta, häntä kansat tottelevat."


1. Kun. 10:18-20: "Kuningas teetti myös suuren norsunluisen valtaistuimen, joka päällystettiin parhaalla kullalla. Valtaistuimessa oli kuusi porrasta, ja sen selustassa oli häränpää. Istuimessa oli molemmin puolin käsinojat, ja kummankin käsinojan vieressä seisoi leijona. Myös jokaisen portaan kummallakin puolella oli leijona, kaksitoista kaikkiaan. Sen kaltaista ei ollut missään valtakunnassa tehty."


Jo ennen kuin Israelin kansa tiesi Jerusalemista, se oli jo olemassa. Abraham maksoi kymmenykset Saalemin kaupungin Kuninkaalle ja Ylipappille Melkisedeksille (1. Moos. 14:17-20). Saalem on Jeruslemin runollinen nimi, joka merkitsee rauhaa. Melkisedek oli Rauhan Ruhtinas (Jes. 9:6), mistä kertoo lisää artikkeli: 'Rauhan Ruhtinas'.


1. Moos. 14:18: "Salemin kuningas Melkisedek toi sinne leipää ja viiniä. Hän oli Korkeimman Jumalan pappi,"


Hepr. 7:1-3 (1933/38): "Sillä tämä Melkisedek, Saalemin kuningas, Jumalan, Korkeimman, pappi, joka meni Aabrahamia vastaan, hänen palatessaan kuninkaita voittamasta, ja siunasi hänet; jolle Aabraham myös antoi kymmenykset kaikesta ja joka ensiksi, niinkuin hänen nimensäkin merkitsee, on "vanhurskauden kuningas" ja sen lisäksi vielä "Saalemin kuningas", se on "rauhan kuningas"; jolla ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei päivien alkua eikä elämän loppua, mutta joka on Jumalan Poikaan verrattava - hän pysyy pappina ainaisesti."


Jes. 9:6: "Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas."


Kun Israelin kansa oli erämaassa matkalla Israeliin, Jumala antoi Moosekselle säädöksen kolmesta vuotisesta suuresta juhlasta, jolloin kaikkien juutalaisten miesten tuli tulla Jumalan ilmoittamaan paikkaan. Se osoittautui myöhemmin Jerusalemiksi, minne rakennettiin temppeli Jumalan asunnoksi. Raamattu ilmoittaa, että Jerusalem tulee olemaan ikuisesti Jumalan asuinpaikka. Jumala asuu myös niiden uskovien sydämessä, jotka ovat pyhittäneet elämänsä. Jumalan temppeli ei koostu vain rakennuksesta vaan myös niistä temppelissä olevista ihmisistä, jotka ovat tulleet kumartamaan Herraansa.


2. Aik. 33:4: "..Herra oli sanonut: "Jerusalem on ikuisesti oleva minun nimeni asuinsija."


Esra 1:3: "..Herra on Jumala, jonka asuinsija on Jerusalem."


Jes. 2:3 (1933/38): "Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana"."


Ilm. 11:1: "Sitten minulle annettiin mittakeppi, joka oli kuin sauva, ja minulle sanottiin: "Mene mittaamaan Jumalan temppeli ja alttari ja laske ne, jotka siellä rukoilevat."


5. Moos. 16:16: "Kolmesti vuodessa, happamattoman leivän juhlan, viikkojuhlan ja lehtimajanjuhlan aikana, kaikkien miesten on kokoonnuttava Herran, Jumalanne, kasvojen eteen siihen paikkaan, jonka hän valitsee…"


Luuk. 2:46, 48-49: "Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä…   ..Hänet nähdessään vanhemmat hämmästyivät kovasti, ja hänen äitinsä sanoi: "Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme." Jeesus vastasi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?"


Kun Jumalan Poika on tehnyt lopullisen paluun pyhään kaupunkiinsa, Jerusalemin nimi vaihtuu. Sitä kutsutaan sen jälkeen nimellä 'Jehovah Shammah', joka merkitsee 'Jehovah on täällä' (Biblehub). Jumalan Poika itse kutsuu kaupunkia nimellä Rakastettu ja Israelia nimellä Puolisoni. Jerusalem on Jumalan Pojan morsian. Israel on Jumalan Pojan vaimo. Kaupungin nimikyltissä kuitenkin tulee lukemaan Jehovah Shammah. Jehovan nimestä kertoo lisää artikkeli: 'Johannes Kastaja todisti: Jumalan Poika on Jehovah'.


Jes. 62:1-4: "Siionin tähden minun on puhuttava, Jerusalemin takia en voi vaieta, ennen kuin oikeus nousee siellä kuin aurinko ja pelastus kuin leimuava soihtu, ennen kuin kansat näkevät sinun vanhurskautesi ja kuninkaat sinun kirkkautesi. Sinä saat uuden nimen, jonka Herra itse lausuu julki, ja sinä olet oleva kaunis kruunu Herran kädessä, kuninkaallinen seppele Jumalan huomassa. Ei sinun nimesi enää ole Hylätty eikä maasi nimi Hedelmätön, vaan sinun nimesi on oleva Rakastettuni ja maasi nimi Puolisoni, sillä Herra rakastaa sinua ja ottaa sinun maasi puolisokseen."


Jes. 60:14: "..He antavat sinulle nimen Herran kaupunki ja nimen Siion, Israelin Pyhän asumus."


Hes. 48:35: "..Tästä lähtien on kaupungin nimenä oleva 'Herra on täällä'."


Ilm. 3:12: "Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni."


Israelin paluu kotimaahansa on suuri ennusmerkki Messiaan Valtakunnan tulosta


Kun Iso-Britannia valloitti Israelin maan ottomaaneilta vuonna 1917, sen jälkeen juutalaisten on ollut mahdollista palata takaisin. Toisen maailmansodan holokaustin pelästyttämät juutalaiset lähtivät suurin joukoin Israeliin. Maa itsenäistyi vuonna 1948 ja Jerusalem valloitettiin vuonna 1967. Israelin itsenäistyminen ja Jerusalemin tulo Israelin valtion pääkaupungiksi ovat suuria ennusmerkkejä Messiaan Valtakunnan tulosta. 


Juutalaiset eivät kaikki vielä ole löytäneet Messiasta. Vaikka juutalaiset noudattavat monia juutalaisia perinteitä, he eivät todellisuudessa noudata edes Mooseksen lakia. Vaikka Israel on juutalaisvaltio, se on varsin maallistunut ja suvaitsee kaikkia uskontoja. Jerusalemissa ei ole vielä temppeliä eikä Messiasta Kuninkaana. Jumala ei ole tarkoittanut, että Israel jäisi tällaiseksi, vaan kaikki tulee muuttumaan. 


Juutalaisten luopumus ei ole kuitenkaan ollut esteenä, että Jumala tuo oman kansansa takaisin Israeliin. Raamatussa on useissa paikoissa lupaus, että Israelin Jumala Jehovah tulee kokoamaan juutalaiset kaikkialta maailmasta Israeliin. Jehovah on lupauksilleen uskollinen ja Hän on tehnyt mitä luvannut.


Sef. 3:18-20: "Minä, Herra, tuon takaisin ne, jotka murehtivat kaukana sieltä, missä kansani kokoontuu. Sinä olet heidän kotinsa, Jerusalem. Minä otan pois sinun päältäsi häpeän kuorman. Katso, kun tuo aika tulee, minä tuhoan kaikki sortajasi. Minä pelastan sinut, tuon ontuvat ja karkotetut kotiin. Kaikkialla, missä he ovat kantaneet häpeää, minä nostan heidät kunniaan. Silloin minä kokoan teidät ja tuon teidät takaisin. Minä nostan teidät kunniaan kaikkien kansojen keskuudessa. Minä käännän teidän kohtalonne, te saatte nähdä sen omin silmin, sanoo Herra."


Temppeli rakennetaan, juutalaiset puhdistetaan uskottomuudesta ja eloon jäänyt jäännös saa nauttia tuhatvuotisen rauhanvaltakunnan hyvinvoinnista. Silloin Israelin kuninkaana on Yeshua HaMashiach (Jeesus Kristus). 


Kristinuskon kulmakivi on usko siitä, että Yeshua on ihmiseksi syntynyt Jehovah (Jeesus on Herra; Room. 10:9). Jumalan Poika on ihmiseksi syntynyt Jumala (Jes. 9:6, Joh. 20:28-29). Jeremian kirja sanoo, että Daavidin Poika on 'Jehovah vanhurskautemme'. Alkuteksti siis kertoo, että Yeshua on Jehovah (Biblehub).

 

Sen takia Paavali myös opetti, että Kristus on lain päämäärä vanhurskaudeksi jokaiselle uskovalle (Room. 10:4; Aapeli Saarisalo). Paavali viittasi Jeremian kirjaan ja opetti, että lain Messias profetioiden päämäärä on Yeshua, joka on vanhurskaudeksi jokaiselle, joka on Yeshualle uskollinen. Yeshuan yksi nimistä on Melkisedek, joka merkitsee 'Vanhurskauden Kuningasta' (Hepr. 7:1-3), mistä kertoo lisää artikkeli: 'Rauhan Ruhtinas'


Jer. 23:5-6: " -- Tulee aika, sanoo Herra, jolloin Daavidin suvusta nousee Vanhurskas Verso. Hän on kuningas, joka hallitsee viisaasti ja saattaa maassa voimaan oikeuden ja vanhurskauden. Hänen aikanaan Juuda saa avun, ja Israel elää turvassa. Häntä kutsutaan tällä nimellä: "Herra on meidän vanhurskautemme"."

 

Jer. 23:6 (2017): "..Tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: 'Herra vanhurskautemme.'


Room. 10:4 (Aapeli Saarisalo): "Sillä Kristus on lain päämäärä vanhurskaudeksi jokaiselle uskovalle."


Yeshuaa kutsutaan myös Daavidin Pojaksi, koska Messias profetioiden mukaan Messias on Daavidin jälkeläinen. Tämän vuoksi Hesekielin kirja kutsuu Israelin Kuningasta Daavidiksi, koska kyse on Uudesta Daavidista, joka on perinyt ikuisesti pysyvän Daavidin valtaistuimen. 


Hes. 37:21-28: "niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, minne vain he ovat kulkeutuneet, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa. Minä teen heidät yhdeksi kansaksi siinä maassa, Israelin vuorilla, ja yksi kuningas on oleva kuninkaana heillä kaikilla. Eivätkä he enää ole kahtena kansana eivätkä enää jakaantuneina kahdeksi valtakunnaksi. Eivät myöskään he enää saastuta itseänsä kivijumalillaan, iljetyksillään eivätkä millään rikkomuksillansa, vaan minä vapautan heidät kaikista asuinpaikoistaan, joissa ovat syntiä tehneet, ja puhdistan heidät. Ja he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa. Minun palvelijani Daavid on oleva heidän kuninkaansa, ja heillä kaikilla on oleva yksi paimen. Ja he vaeltavat minun oikeuksieni mukaan ja noudattavat minun käskyjäni ja pitävät ne. He saavat asua maassa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille ja jossa teidän isänne ovat asuneet. Siinä saavat asua he, heidän lapsensa ja lastensa lapset iankaikkisesti, ja minun palvelijani Daavid on oleva heidän ruhtinaansa iankaikkisesti. Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti. Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän Israelin, kun minun pyhäkköni on heidän keskellänsä iankaikkisesti."


Israelin kansalla on ollut vajaan 2000 vuoden sakkokierros hajoitettuna pakanakansojen sekaan. On huomattava ajan merkki, että Israel on saanut palata kotimaahansa ja Jerusalem on Israelin pääkaupunkina. 


Ps. 147:2: "Herra rakentaa Jerusalemin jälleen, hän kokoaa Israelin hajotetun kansan."


Miksi Rooman armeija tuhosi vuonna 70 jKr. Jerusalemin temppelin ja vei Israelin kansasta monet orjuuteen Roomaan. Tämä asia juontaa jo aikaan, jolloin kuningas Salomo vihki Jerusalemin ensimmäisen temppelin. Sen yhteydessä Salomo profetoi, että jos Israel hylkää Jehovan, Israelia rangaistaan ottamalla siltä pois kotimaa ja temppeli. Kansa viedään pakkosiirtolaiseksi ja temppeli tuhotaan.


1. Kun. 9:5-9: "minä pidän ajasta aikaan pystyssä sinun kuninkaallisen valtaistuimesi. Olenhan sanonut isällesi Daavidille, että Israelin valtaistuimella on aina oleva hänen sukuunsa kuuluva mies. "Mutta jos te ja teidän jälkeläisenne käännytte pois minun teiltäni ettekä noudata minun säädöksiäni ja määräyksiäni, jos te käännytte palvelemaan toisia jumalia ja kumarratte niitä, niin minä hävitän Israelin kansan tästä maasta, jonka olen sille antanut. Temppelin, jonka olen nimelleni pyhittänyt, minä hylkään ja hävitän, ja kaikkien kansojen parissa Israelista tulee pilkan kohde ja varoittava esimerkki. Tästä temppelistä tulee sellainen rauniokasa, että jokainen ohikulkija tyrmistyy ja kysyy: 'Miksi Herra on tehnyt näin tälle maalle ja tälle temppelille?' Hänelle vastataan: 'Siksi, että israelilaiset hylkäsivät Herran, Jumalansa, joka toi heidän isänsä pois Egyptistä, ja turvautuivat toisiin jumaliin, kumarsivat ja palvelivat niitä. Sen vuoksi Herra on pannut kaiken tämän pahan heidän kärsittäväkseen.'"


Israel sai vajaan 2000 vuoden sakkokierroksen, koska se hylkäsi Jumalansa


Ohi meni ja nyt sakkokierrokselle

Kun kysyy juutalaisilta lainopettajilta, mitä syntiä he tekivä ensimmäisellä vuosisadalla, kun Jehovah rankaisi heitä ennennäkemättömän ankaralla tavalla antamalla temppelin tuhoutua ja ajamalle heidät pois kotimaastaan lähes 2000 vuodeksi, niin he yleensä punastuvat, koska tietävät, mihin kysyjä viittaa. He vastaavat yleensä, että olivat muuten vain pahoja. Juutalaisten keskuudessa on lähes aina ollut yleistä pahuutta, mistä Jumalan profeetat ovat usein varoittaneet kansaa, mutta tämä rangaistus tuli sen takia, että he ristiinnaulitsivat Jehovan, kuten Sakarjan kirjassa profetoitiin tapahtuvan (Sak. 12:10). He hylkäsivät Jehovan, sillä Yeshua (Jeesus) on ihmiseksi tullut Jehovah (Joh. 14:9). Yeshua itsekin profetoi, että Jerusalem hävitetään, koska juutalaiset eivät tunteneet etsikkoaikaansa ja ihmiseksi tullutta Jehovaa.


Luuk. 19:41-44: "Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: "Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi."


Joh. 14:9: "Jeesus vastasi: "Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: 'Anna meidän nähdä Isä'?"


Sak. 12:10 (2017): "Vuodatan Daavidin huoneen päälle ja Jerusalemin asukkaiden päälle armon ja rukouksen Hengen. He katsovat minuun, jonka ovat lävistäneet. He valittavat häntä, niin kuin valitetaan ainoaa poikaa, murehtivat häntä katkerasti, niin kuin katkerasti murehditaan esikoista."


Jes. 53:10-11: "Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, että hänet lävistettiin. Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi, hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan. Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon, ja Jumalan tunteminen ravitsee hänet. Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet, heidän pahat tekonsa hän kantaa."


Juutalaisten lainopettajien pitäisi tajuta Hesekielin kirjan luvuissa 4-5 olevasta profetiasta, miksi Jumala lähetti Rooman armeijan piirittämään Jerusalemia pääsiäisenä vuonna 70 jKr. Viisi kuukautta kestänyt piiritys oli kauhea ja ruoan loputtua kaupungissa syötiin jopa omia lapsia (Hes. 5:10). Tällaisissa olosuhteissa myös kulkutaudit leivisivät. Kun kaupungin puolustajat olivat tulleet heikoiksi, Roomalaiset valtasivat kaupungin ja tuhosivat sen.


Wikipedia kertoo Jerusalemin piirityksestä: 

"Jerusalemin piiritys tapahtui vuonna 70 ensimmäisen juutalaissodan aikana, kun Tituksen johtama Rooman armeija valtasi Jerusalemin lähes viiden kuukauden piirityksen jälkeen.


Kaupunki ryöstettiin valtauksen jälkeen, ja roomalaiset polttivat Jerusalemin toisen temppelin, jonka mukana tuhoutuivat juutalaisten arvokkaat sukuluettelot. Lähes koko kaupunki hävitettiin, ja ainoastaan Herodeksen palatsin tornit ja osa länsimuuria säästyivät. Juutalaisia surmattiin valtava määrä: Josefuksen mukaan surmansa saaneita oli noin 1,1 miljoonaa ja vankeja otettiin 97 000…


..Jo piirityksen aikana kaupungissa oli esiintynyt julmuuksia. Kapinalliset surmasivat kaikki, jotka yrittivät paeta. Kun nälänhätä alkoi, he kulkivat talosta toiseen etsimässä ruokaa ja kiduttivat raa'asti niitä, joilla epäiltiin olevan jotain syötävää. Taudit levisivät, ja Jerusalemin kaduilla lojui kuolleita ja kuolemaisillaan olevia ihmisiä.


Roomalaisia sotilaita oli innostanut tieto siitä, että Jerusalemissa olisi valtavasti arvokasta omaisuutta. He ryhtyivät heti ryöstämään temppeliä ja kaupunkia ja tappoivat kaikki, jotka uskalsivat tulla tielle."


Ollessaan Babyloniassa pakkosiirtolaisuudessa Hesekiel sai profetian tulevasta Jerusalemin kaupungin piirityksestä. Jumala oli säätänyt, että Israelin kansa pääsee Babyloniasta vapaaksi 70 vuoden sakkokierroksen jälkeen, jonka jälkeen he palaavat Jerusalemiin takaisin jälleenrakentamaan kaupungin ja temppelin (Jer. 25:11-12, 29:10). Hesekiel profetoi, että Israel tulee tekemään syntiä, minkä takia vihollinen tulee piirittämään kaupunkia, tuhoamaan asukkaita ja viemään eloon jääneitä uudelleen ulkomaille pakkosiirtolaisiksi. 


Profetia kertoo, että Israelin kansan synnit ja orjuus vieraan vallan alaisena kestää 390 vuotta ennen kuin Jerusalemia rangaistaan piirityksellä ja täystuholla. Sen ajanjakson lopussa on erityinen 40 vuoden aika, jolloin Juudan tekemää syntiä kannetaan ennen Jerusalemin täystuhoa. Hesekielin piti maata ensin vasemmalla kyljellä 390 vuorokautta sovittamassa Israelin syntejä, joka oli ennusmerkki 390 vuoden ajasta. Sitten hänen tuli kääntyä oikealle kyljelle ja maata 40 vuorokautta, mikä oli ennusmerkkinä 40 vuoden ajasta kantaa Juudan syntejä. Rangaistuksen kesto vastaa aiemmin tapahtunutta, kun Jumala määräsi Israelin kansalle rangaistuksen erämaavaelluksen aikana. Israelin kansa oli vaeltanut 40 vuorokautta Egyptistä kohti luvattua maata, mutta he kieltäytyivät noudattamasta Jumalan käskyä mennä maahan. Jumala muutti 40 päivää 40 vuoden sakkokierrokseksi erämaassa. Tämän opetuksen jälkeen seuraava sukupolvi meni luvattuun maahan.


4. Moos. 14:34: "Neljäkymmentä päivää te kiersitte tutkimassa tuota maata, neljäkymmentä vuotta teidän on kärsittävä rangaistustanne -- vuosi kutakin päivää kohti. Näin te opitte tietämään, mitä merkitsee joutua minun hylkäämäkseni."


Juutalaisten kirjanoppineiden pitäisi tajuta, mitä Juudassa tehtiin 40 vuotta ennen Jerusalemin piiritystä ja täystuhoa vuonna 70 jKr. Silloin he ristiinnaulitsivat ihmiseksi syntyneen Jehovan, Yeshua HaMashiachin. Israelin Jumalan Jehovan (Herran) puhe on erittäin ankaraa Juudan pääkaupunkia Jerusalemia vastaan, joka ristiinnaulitsi Jumalan Pojan vuonna 30 jKr. Ei liene sattumaa, että Juudas-niminen opetuslapsi kavalsi Jumalan Pojan, minkä jälkeen Juuda sai kantaa 40 vuotta syntiään ennen Jerusalemin täystuhoa. Luku 40 löytyy muualtakin Raamatusta. Filistealainen Goljat uhitteli Israelin armeijalle 40 päivää, minkä jälkeen Daavid surmasi hänet (1. Sam. 17:16).

 

Hesekiel teki kuvan piirityksestä

Hes. 4:1-8: "Ihminen, ota savitiili, aseta se eteesi ja piirrä siihen kaupunki, Jerusalem. Pane se saarroksiin, rakenna sen ympärille piiritysvalli ja luo valtausluiska sen muureja vastaan, sijoita joka puolelle sotaleirejä ja pane muurinmurtajia yltympäri sitä uhkaamaan. Ota sitten rautainen leivinlevy ja pane se rautamuuriksi itsesi ja kaupungin väliin ja katso sen takaa saarrettuun kaupunkiin, niin että olet kuin yksi piirittäjistä. Tämä on merkki Israelin kansalle. "Asetu sitten vasemmalle kyljellesi ja ota päällesi Israelin kansan synnit. Niin kauan kuin sillä kyljellä makaat, niin kauan sovitat heidän syntejään. Minä annan sinun kantaa niitä yhtä monta päivää kuin on Israelin synninteon vuosia: kolmesataayhdeksänkymmentä päivää. Kun olet sen tehnyt, käy vielä oikealle kyljellesi. Sinun tulee kantaa myös Juudan kansan synnit, ja minä panen sinut kantamaan niitä päivän vuotta kohden, neljäkymmentä päivää. "Pidä katseesi piiritetyssä Jerusalemissa ja paljas käsivartesi ojennettuna sitä kohti ja ennusta Jerusalemia vastaan. Minä panen sinut köysiin, niin ettet voi kääntyä kyljeltä toiselle ennen kuin olet piirittänyt kaupunkia täyden ajan."

Hes. 5:5-15: "Näin sanoo Herra Jumala: Voi Jerusalemia! Minä panin sen kansojen keskukseksi, kaikki muut maat asetin sen ympärille, mutta se nousi minun tahtoani vastaan. Enemmän se rikkoi kuin muut kansat, pahemmin polki lakiani kuin ympäröivät maat. Minun käskyistäni se ei piitannut, se ei elänyt minun säädösteni mukaan. "Tämän vuoksi sanoo Herra Jumala: Te olette rikkoneet minua vastaan pahemmin kuin ympärillänne asuvat kansat, te ette ole vaeltaneet minun säädösteni mukaan ettekä ole noudattaneet minun käskyjäni. Te ette ole eläneet edes siten kuin naapurikansanne elävät. Tämän vuoksi sanoo Herra Jumala: Jerusalem, nyt minä käyn sinua vastaan! Minä panen sinut tuomiolle omien muuriesi sisällä ja kaikkien kansojen nähden. Minä rankaisen sinua iljettävien tekojesi takia ja teen sen niin, etten niin ole koskaan tehnyt enkä koskaan enää ole tekevä. Isät syövät vielä lapsiaan muuriesi sisällä, ja lapset joutuvat syömään isänsä. Minä panen tuomioni täytäntöön, ja mitä sinusta jää, sen minä hajotan maailman tuuliin. "Tämän vuoksi sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, näin minä teen. Koska olet saastuttanut minun temppelini kaikin iljetyksin ja kauhistavin menoin, minä puolestani ajan pääsi paljaaksi. Sen teen, en sääli enkä säästä. Kolmannes väestäsi kuolee kaduillasi ruttoon ja nääntyy nälkään, kolmannes kaatuu miekkaan muuriesi edessä, ja kolmanneksen minä hajotan maailman tuuliin, ja minä panen miekan ajamaan sitä takaa. Minä tyhjennän vihani sinuun, minä puran sinuun raivoni, minä otan sinulta hyvityksen. Minä tyhjennän vihani sinun väkeesi, ja silloin se tietää, että minä, Herra, olen puhunut. "Minä revin sinut rauniokasaksi, jota ohikulkijat katsovat, josta ympäristön kansat tekevät pilkkaa. Naapurisi häpäisevät ja pilkkaavat sinua mutta kavahtavat kohtaloasi, kun minä panen tuomioni täytäntöön ja kuritan sinua, isken sinuun vihani vimman. Minä, Herra, olen puhunut."

Aleksanteri Suuri valtasi Persian, jonka maakuntana Israel oli. Pian Aleksanteri Suuri kuoli ja Kreikan valtakunta hajosi neljään osaan (Dan. 11:3-5). Vuonna 320 eKr. Kreikan ruhtinaat jakoivat Aleksanterin hallitsemat alueet keskenään ja Seleukos sai hallittavakseen Babylonian, jonka maakunta Israel oli. Seleukidit yrittivät erityisesti kuningas Antiokhos IV Epifaneksen aikana tuhota koko juutalaisten kulttuurin ja uskon sekä tehdä Jerusalemin temppelistä epäjumalien temppelin (Dan. 11:15-16; makkabilaiskapina 160-luvulla eKr.). Antiokhos oli ennakkokuva antikristuksesta (lisää artikkelissa). Israelin kansan orjuus Seleukidien ja Rooman imperiumien alaisena kesti 390 vuotta, minkä jälkeen Jerusalem tuhottiin ja osa sen asukkaista vietiin Roomaan orjiksi rakentamaan Colosseumia.


Jumala hylkäsi papiston, koska se oli luopunut Jumalan Sanasta ja vääristeli sitä


Mikä oli se synti, mitä juutalaiset tekivät 390 vuotta ennen Jerusalemin täystuhoa siis ennen vuotta 320 eKr., jolloin alkoi Seleukidien miehitys Israelissa? Siihen antaa vastauksen Malakian kirja, joka on kirjoitettu sen jälkeen, kun Israel palasi takaisin Babylonian pakkosiirtolaisuudesta ja rakensi temppelin. Malakian kirjassa kerrotaan käynnissä olevasta temppelipalvelusta aikana, jolloin Israelin maallinen hallitsija oli Persian maaherra (käskynhaltija; Mal. 1:8).


Israelin Jumala Jehovah oli erittäin pettynyt papistoon. Papisto ei tuonut hänelle virheettömiä uhreja ja oli muutenkin välinpitämätön Hänen käskyistä. Papit vääristelivät Jumalan Sanaa niin, että kansa eksyi rikkomaan Jumalaa vastaan. Papisto suosi rikkaita ja ylhäisiä köyhien kustannuksella (vert. Jaak. 2:1-17). Miehet hylkäsivät vaimojaan pappien keksimillä tekosyillä, jotta he saattoivat ottaa nuoremman vaimon. Jumala oli niin pettynyt pappeihinsa, että Hän ilmoitti erottavansa heidät virastaan ja paiskaavan uhrieläinten sonnat heidän silmilleen, mikä on varsin kovaa puhetta. Kuten Hesekiel oli profetoinut, Jerusalem tultaisiin tuhoamaan 390 vuoden päästä. Näin pitkän ajan Jehovah antoi juutalaisille aikaa tehdä parannus, jotta edes joku pelastuisi ennen Jerusalemin temppelin ja sen papiston tuhoa.


Mal. 2:3-9: " -- Minä teen teidän sukunne kelvottomaksi papin tehtävään. Minä paiskaan uhrieläintenne suolet sontineen teidän silmillenne, viskaan juhlienne jätteet kasvoillenne, ja teidät itsennekin heitetään tuohon samaan tunkioon.  -- Huomatkaa nyt: tuon sanan minä olen lähettänyt teille siksi, että liitto, jonka tein Leevin kanssa, pysyisi voimassa, sanoo Herra Sebaot. Minun liittoni oli tällainen: Elämän, rauhan ja menestyksen minä annoin hänelle, ja hän kunnioitti ja palveli minua, lähestyi minua vavisten. Luotettava opetus oli hänen sanoissaan, eikä vääryyttä ollut hänen huulillaan. Vakaasti ja vilpittömästi hän vaelsi minun tietäni, ja monet hän palautti takaisin synnistä. Papin suun tulee jakaa tietoa, hänen huuliltaan odotetaan opetusta. Hän on Herran Sebaotin sanansaattaja. -- Mutta te olette poikenneet tieltä, teidän opetuksenne on saanut monet lankeamaan. Te olette rikkoneet liittoni, jonka tein Leevin kanssa, sanoo Herra Sebaot. Niin minäkin teen teidät halveksituiksi ja saatan teidät häpeään kaiken kansan silmissä. Te ette pysyneet minun teilläni, vaan opettaessanne katsoitte, keitä kuulijat olivat."


Kova sydän pettää aviomiehen

Jumala on alun perin tarkoittanut miehen ja naisen avioliiton ikuiseksi. Koska eräillä naisilla oli niin kova sydän, että he tekivät haureutta, Jumala joutui antamaan säädöksen, miten mies saattoi hylätä häpeällisesti toimineen vaimonsa. Liberaalit ja korruptoituneet lainopettajat alkoivat tulkitsemaan väärin laissa olevaa säädöstä niin, että melkein mikä tahansa vaimon tekemä nolo asia olisi sellainen häpeällinen teko, jonka perusteella vaimon sai hylätä ottaakseen tilalle nuoremman vaimon. Malakian kirjassa Jumala arvostelee kovin sanoin pappeja tästä väärästä opetuksesta ja vertaa vaimon hylkäämisen ilman laillista perustetta yhtä suureksi synniksi kuin murha (Mal. 2:14-16). 

 

Fariseukset halusivat tietää, mikä on Yeshuan (Jeesuksen) kanta avioeroon. Hän vastasi, että aviorikos on ainoa sellainen häpeällinen teko, minkä perusteella vaimo tulee hylätä. Säädös avioerosta on annettu haureellisten vaimojen kovasydämisyyden takia. Puuron keittäminen pohjaan ei riitä avioeron perusteeksi, vaikka pahimmat korruptoituneet papit hyväksyivät tämän avioeron perusteeksi. Nykyään Suomen evankelis-luterilainen kirkko tekee samaa syntiä, koska se hyväksyy puolisoiden vapaan vaihtamisen vihkimällä kenet tahansa kirkolle veroja maksavan uuteen avioliittoon. Papit vihkivät avioliittoon jopa homopareja Raamatun vastaisesti.


Mal. 2:14-16: "Te kysytte: "Miksi?" Siksi, että olet hylännyt vaimosi, vaikka hän on sinun kumppanisi ja kuuluu liiton kansaan sinun kanssasi. Herra on todistaja teidän välillänne, sinun ja vaimosi, jonka otit jo nuoruudessasi. Ei Jumala luonut vain miestä eikä antanut elämää ja henkeä vain hänelle. Miten mies yksin voisi pyytää jälkeläisiä Jumalalta? Varokaa siis, ettei kukaan teistä hylkää vaimoaan, jonka on ottanut jo nuoruudessaan! -- Minä vihaan eroa, sanoo Herra, Israelin Jumala. Joka eroaa, tekee yhtä väärin kuin se, joka tahraa kätensä veriteolla, sanoo Herra Sebaot. Varokaa hylkäämästä vaimoanne!"


5. Moos. 24:1: "Jos joku ottaa vaimon ja nai hänet ja vaimo ei häntä enää miellytä, sentähden että mies on tavannut hänessä jotakin häpeällistä, ja hän kirjoittaa hänelle erokirjan ja antaa sen hänen käteensä ja lähettää hänet pois talostaan,"


Mark 10:2-9: "Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka häntä koetellakseen kysyivät, saako mies hylätä vaimonsa. Hän vastasi heille: "Mitä Mooses on siitä säätänyt?" He sanoivat: "Mooses antoi meille luvan kirjoittaa erokirjan ja hylätä vaimon." Silloin Jeesus sanoi: "Te olette kovasydämisiä, siksi hän laati teille sen säännöksen. Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."


Israelissa leeviläiset papit olivat myös kansan tuomareita. He ratkaisivat niin rikos- kuin riita-asioita Mooseksen lain perusteella (5. Moos. 17:9, 21:5). Psalmi 82 nuhtelee ankarilla sanoilla kansan tuomareita vallan väärinkäytöstä, koska he kohtelivat väärin orpoja, köyhiä, kurjia ja vähäväkisiä sukuja. Tuomarit suosivat rikkaita ja suuria sukuja muiden kustannuksella, mikä on lainvastaista. Jumala astui esille tuomioistuimen kokouksessa ja tuomitsi tuomarit. Hän sanoi, että vääryyttä tehneet tuomarit kuolevat kuin ihmiset ja sortuvat vallasta kuin ruhtinaat, joten enkeleitä he eivät olleet.


5. Moos. 17:9, 21:5: "Kysykää neuvoa leeviläispapeilta ja siltä tuomarilta, joka kullakin hetkellä on virassa; he ilmoittavat teille asian ratkaisun…   ..Leeviläispappien tulee saapua paikalle, sillä Herra, teidän Jumalanne, on valinnut heidät palvelijoikseen siunaamaan kansaa Herran nimessä ja heidän lausuntonsa perusteella ratkaistaan kaikki veritekoja ja riitoja koskevat asiat."


Ps. 82: "Asafin psalmi. Jumala astuu esiin jumalien kokouksessa ja julistaa jumalille tuomionsa: "Kuinka kauan te poljette oikeutta ja pidätte väärintekijöiden puolta? (sela) Puolustakaa orpoja ja onnettomia, huolehtikaa köyhistä ja kurjista. Pelastakaa heikot ja vähäväkiset, vapauttakaa heidät sortajien käsistä. Te ette tiedä ettekä ymmärrä mitään, te harhailette pimeässä, ja maan perustukset järkkyvät. Kuulkaa! Vaikka olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia, te kuolette niin kuin ihminen kuolee, sorrutte kuin vallasta syösty ruhtinas!" Nouse, Jumala, saata maan päällä oikeus kunniaan! Sinun ovat kaikki kansat."


Psalmi 82 on yleensä ymmärretty väärin, koska psalmissa esiintyvä heprean sana 'elohim' on käännetty jumalat, mutta tässä asiayhteydessä se tarkoittaa mallisia tuomareita (juutalaisten käännös). Sana 'elohim' ei ole erisnimi vaan yleisnimi, joka yleensä tarkoittaa Jumalaa, mutta asiayhteydestä riippuen se voi tarkoittaa myös jumalia, pappia, tuomaria tai muuta vaikutusvaltaista henkilöä, jolla on valta muihin ihmisiin voimansa tai muodollisen asemansa takia. Raamattu ei kutsu vain enkeleitä Jumalan pojiksi, koska Mooseksen laki kutsuu myös kaikkia Israelin miehiä Jumalan pojiksi (Job 1:6, 5. Moos. 14:1). Psalmi 82:6 sanoo tuomareiden (elohim) olevan Jumalan poikia, mikä viittaa tässä tapauksessa ihmisiin.


5. Moos. 14:1 (Green's Literal): "You are sons to Jehovah your God…"


5. Moos. 14:1-2: "Te olette Herran, Jumalanne, lapsia. Kun surette vainajaa, älkää viillelkö itseänne älkääkä ajelko päätänne otsalta paljaaksi, sillä te olette Herralle, Jumalallenne, pyhitetty kansa. Maailman kaikkien kansojen joukosta Herra valitsi teidät omaksi kansakseen."


'Elohim' on monikollinen muoto sanasta 'el', joka merkitsee voimaa, vahvaa. Esim. jakeessa 1. Moos. 31:29 on sana 'el' on merkityksessä voima (power). Voimilla on valta hallita ja tuomita muita ihmisiä, mihin liittyy sanan 'elohim' merkitys. 


Orjilla on oikeus päästä vapaaksi sapattivuotena, mutta jos orja kuitenkin halusi jäädä isännän palvelukseen, isännän tuli viedä hänet tuomarin (elohim) luokse vahvistamaan tekemänsä päätöksen. Rikoksesta epäillyn piti vannoa syyttömyyttä tuomarin (elohim) edessä, jolla oli valta määrätä korotettu vahingonkorvaus varkaan maksettavaksi (2. Moos. 22:8-9, Sak. 5:4). Jumala ei asettanut Moosesta jumalaksi vaan tuomariksi (elohim) faaraolle, jonka piti määrätä tuomioita Egyptille (2. Moos. 7:1).


Ps. 82:6-7: "Kuulkaa! Vaikka olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia, te kuolette niin kuin ihminen kuolee, sorrutte kuin vallasta syösty ruhtinas!"


2. Moos. 21:5-6, 22:8-9 (Biblia): "Mutta jos orja julkisesti sanoo: minä rakastan minun isäntääni, vaimoani ja lapsiani: en tahdo tulla minä vapaaksi, Niin hänen isäntänsä viekään hänen tuomarien tykö, ja seisauttakaan hänet oveen, taikka pihtipieleen, ja lävistäkään isäntä hänen korvansa naskalilla, ja olkaan ijäti hänen orjansa…    ..Ja jos ei varas löydetä, niin pitää huoneen isäntä tuotaman tuomarien eteen vannotettaa, jos ei hän ole käsiänsä satuttanut lähimmäisensä kaluun. Kaiken väärän asian tähden härjästä eli aasista, taikka lampaasta, eli vaatteesta ja kaiken sen tähden kuin pois tullut on, josta joku sanoo: tämä se on, niin pitää heidän molempain asiansa tuleman tuomarien eteen; jonka tuomarit vikapääksi löytävät, sen pitää lähimmäisellensä kaksikertaisesti maksaman." (elohim = tuomari)

1. Sam. 2:25 (Biblia): "Jos joku rikkoo ihmistä vastaan, niin tuomarit sen sovittavat; mutta jos joku rikkoo Herraa vastaan, kuka sen edestä rukoilee?.." (elohim = tuomari)

1. Sam. 2:25 (King James Version): "If one man sin against another, the judge shall judge him: but if a man sin against the LORD, who shall intreat for him?..

 

Juutalaiset melkein kivittivät Yeshuan (Jeesuksen), koska Hän sanoin olevasa Jumalan Poika. Hän puolustautui sanomalla, että niitä Israelin kansan profeettoja, jotka saivat Jumalan sanan, kutsuttiin myös jumaliksi (elohim). Suomalaisten on vaikea tätä heti ymmärtää, koska profeetat ja papit eivät olleet jumalia, mutta heprean kielessä heitä kutsutaan vaikutusvaltaisuuden takia sanalla 'elohim'.


Joh. 10:33-35 (1933/38): "Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi". Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'? Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin - "


Koska ihminen voi olla myös hepreaksi 'elohim', sen takia Psalmi 82 sanoo runollisesti, että Jehovah on Korkein hepreaksi 'Elyown' (Biblehub). Paavali sanoi, että on olemassa jumalia (elohim) niin taivaassa kuin maa päällä, mutta on olemassa vain yksi Jumala, joka on kaiken luonut. Jehovah on ainoa maailman Luoja eikä Hänen rinnalla ole muita jumalia, mikä tarkoittaa, ettei ole muita jumalolentoja eikä luojia, vaikka onkin monia enkeleitä, pappeja ja tuomareita (5. Moos. 32:39).


Ps. 82:6: "..Vaikka olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia,"


Ps. 97:9: "Herra, sinä olet Korkein, maailman valtias, kaikkia jumalia korkeampi."


1. Kor. 8:5-6: "Onhan tosin sekä taivaassa että maan päällä niin sanottuja jumalia, moniakin jumalia ja herroja, mutta meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät."


Gal. 4:8-9: "Silloin, kun ette vielä tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalina sellaisia, jotka eivät mitään jumalia ole. Mutta nyt te tunnette Jumalan, ja ennen kaikkea Jumala tuntee teidät."


5. Moos. 32:39: "Näettehän nyt: minä olen ainoa, ei ole muuta jumalaa minun rinnallani…"


Israelin kansan 70 vuoden sakkokierros Babyloniassa


Jerusalemin kaupungin täystuho vuonna 70 jKr. ei ollut kaupungille ensimmäinen kerta. Se tapahtui noin vuonna 598 eKr., kun Nebukadnessarin armeija vei juutalaisia orjaksi Babyloniaan. 


Jumala oli ilmoittanut, että rangaistus tulee kestämään 70 vuotta, koska Israelin kansa oli jättänyt noudattamatta 70 kertaa Jumalan käskyä pitää sapattivuosi. Sapattivuosi on joka seitsemäs vuosi, jolloin tuli kaikki pellot jättää kesannolle, jotta maa saa levätä, mikä tunnetusti lisää maan hedelmällisyyttä. 


Israel jätti noudattamatta peräti 490 vuoden ajan käskyn pitää pellon kesannolla. Nehemian kirja kertoo, että Joosuan aikojen jälkeen Israelin kansa oli laiminlyönyt myös käskyn asua lehtimajoissa viikon ajan syksyn juhlan aikana (Neh. 8:17). Ei siis ihme, että Jumala oli ollut tyytymätön Israelin kansaan. Kun Israelin kansan jäännös palasi takaisin Babyloniasta, he alkoivat viettää lehtimajanjuhlaa säädetyllä tavalla (Esr. 3:4).


Jer. 25:8-9, 11-12: "Sen tähden Herra Sebaot sanoo näin: Koska te ette ole kuunnelleet minun sanojani, minä kutsun tänne kaikki pohjoisen kansat ja palvelijani Nebukadnessarin, Babylonian kuninkaan. Minä tuon heidät tämän maan, sen asukkaiden ja kaikkien sen naapurikansojen kimppuun... ..Koko tämä maa tulee täyteen raunioita ja autioituu, ja nämä kansat palvelevat Babylonian kuningasta seitsemänkymmentä vuotta. "Mutta kun seitsemänkymmentä vuotta on kulunut, minä vaadin Babylonian kuninkaan ja hänen kansansa tilille rikoksistaan, sanoo Herra. Myös heidän maataan minä rankaisen, minä teen sen autiomaaksi, jossa ei koskaan enää asuta."


2. Aik. 36:20-21: "Kaikki hengissä säilyneet vietiin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan, ja he joutuivat olemaan kuninkaan ja hänen seuraajiensa orjina siihen asti, kun persialaiset tulivat maan hallitsijoiksi. Näin toteutui Herran sana, jonka Jeremia oli julistanut: maa on oleva autio, ja se lepää seitsemänkymmentä vuotta, kunnes se on saanut hyvityksen pitämättä jääneistä sapateista.


Neh. 8:14, 17: "He huomasivat Herran Moosekselle antamassa laissa määräyksen, että israelilaisten tulee seitsemännen kuun juhlan aikana asua lehtimajoissa…   ..Koko pakkosiirtolaisuudesta palanneiden joukko teki lehtimajoja ja asui niissä. Näin eivät israelilaiset olleet tehneet sitten Joosuan, Nunin pojan, aikojen, ja nyt vallitsi suuri riemu."


Sapattivuotena julistettiin vapautus, jolloin orjat saivat lähteä pois ja kaikki velat annettiin anteeksi Israelin kansalaisille. Israelissa ei ole ikuista velkavankeutta. Sen takia Isä meidän -rukouksessa pyydetään syntivelkojamme anteeksi, koska mekin annamme sapattivuotena anteeksi velallisillemme heille antamamme rahalainat (Matt. 6:12, Kol. 2:13-14). 


3. Moos. 25:1-5: "Herra sanoi Moosekselle Siinainvuorella: "Sano israelilaisille: Kun te saavutte siihen maahan, jonka minä teille annan, maan tulee joka seitsemäs vuosi saada sapatinlepo Herran kunniaksi. Kuutena vuotena voit kylvää peltosi, leikata viinitarhasi köynnöksiä ja korjata satoa, mutta seitsemäs vuosi on maan lepovuosi, Herralle pyhitetty sapatti. Silloin et saa kylvää peltoasi etkä leikata viinitarhasi köynnöksiä. Älä korjaa sitä viljaa, joka itsestään kasvaa peltoosi, äläkä kokoa hoitamattomiin köynnöksiisi kasvaneita rypäleitä. Silloin on maan sapattivuosi."


5. Moos. 15:1-9: "Joka seitsemäs vuosi teidän tulee julistaa velkojen anteeksianto. Siitä on säädetty näin: Jokainen, joka on antanut toiselle lainan, luopukoon sen takaisin perimisestä. Lainan antaja ei saa enää vaatia velan suoritusta lähimmäiseltään, toiselta israelilaiselta, sillä Herran kunniaksi on julistettu velkojen anteeksianto. Vierasheimoiselta saatte vaatia maksun, mutta maanmiehellenne antamaanne lainaa ette saa periä takaisin. Herra, teidän Jumalanne, siunaa teitä runsaasti siinä maassa, jonka hän antaa teille perintöosaksi. Sen tähden teidän keskuudessanne ei pitäisi olla köyhiä, eikä heitä olekaan, jos vain kaikessa tottelette Herraa ja tarkoin noudatatte tätä käskyä, jonka minä nyt olen teille ilmoittanut. Kun Herra, teidän Jumalanne, lupauksensa mukaisesti on siunannut teitä, te pystytte antamaan lainaa monille muille kansoille, mutta ette itse joudu lainaamaan niiltä. Te saatte hallita monia kansoja, mutta ne eivät hallitse teitä. "Jos jollakin paikkakunnalla siinä maassa, jonka Herra, teidän Jumalanne, teille antaa, asuu joku köyhä israelilainen, älkää olko niin kovasydämisiä, että kieltäytyisitte auttamasta häntä. Olkaa anteliaita ja lainatkaa hänelle se, minkä hän tarvitsee. Te ette saa kohdella tylysti köyhää maanmiestänne kieltämällä häneltä halpamaisesti apunne vain sen vuoksi, että tiedätte seitsemännen vuoden, velkojen anteeksiantovuoden, olevan lähellä. Jos kiellätte apunne, hän huutaa avukseen Herraa, ja te joudutte syynalaisiksi."


Neh. 10:29, 31: "..Valalla vannoen he lupasivat elää Jumalan lain mukaan, jonka Mooses oli Jumalan palvelijana heille antanut…   ..Joka seitsemäs vuosi jätämme maan kesannolle ja pyyhimme kaikki velat pois."


Matt. 6:12, 14-15: "Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa…  ..Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne."


Kol. 2:13-14: "Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin."

 

Babylonian pakkosiirtolaisuudesta kertoo Psalmi 137, jonka sanojen mukaan Boney M -yhtye on tehnyt laulun.

Psalmi 137:1, 4: "Virtojen varsilla Babyloniassa, me istuimme ja itkimme, kun muistimme Siionia...    ..Kuinka voisimme laulaa Herran lauluja vieraalla maalla?" 

Boney M - By the Rivers of Babylon

..By the rivers of Babylon, there we sat down;
ye-eah we wept, when we remembered Zion.

When the wicked
Carried us away in captivity
Require from us a song -
Now how shall we sing the Lord's song in a strange land?..




 


Jumalan Poika sanoi, että vain Taivaan Isä yksi tietää Poikansa paluun ajan, mutta Paavalin mukaan aika ei tule seurakunnalle yllätyksenä


Yeshua lupasi opetuslapsilleen, että heistä tulee 12 Israelin sukukunnan ruhtinaita Hänen tuhatvuotisessa rauhanvaltakunnassa (Matt. 19:28). Sen takia opetuslapset olivat kiinnostuneita, että milloin Hän menee temppeliin ja ottaa kuninkuuden itselleen. Ylösnousemuksensa jälkeen Yeshua sanoi, että ihmisen asia ei ole tietää aikoja. Jumala ei halunnut kertoa opetuslapsille, että nyt tulee pitkä odottamisen aika. Jos ihminen tietäisi Yeshuan paluun päivän tai oman kuoleman päivämäärän, hän ei tekisi heti parannusta ja valvoisi odottaen Yeshuan paluuta, vaan vitkuttaisi parannuksen tekemistä. On parempi, ettei ihminen tiedä kaikkea.


Apt. 1:6-7: "Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: "Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?" Hän vastasi: "Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut."


Ennen ristiinnaulitsemistaan Yeshua opetti Hänen paluustaan. Hän sanoi, ettei itsekään tiennyt, milloin Hän tulee takaisin, koska Isä yksin tietää sen ajan. Yeshua vertasi paluutaan Nooan ja Lootin aikoihin, jolloin tuho yllätti melkein kaikki. Vain Nooa perheensä kanssa tiesi tuhon tulevan, koska he menivät ajoissa arkkiin suojaan tulvalta. Kaksi enkeliä haki Lootin perheen Sodomasta pois ennen kaupungin täystuhoa. Lootin tyttärien sulhaset eivät uskoneet Lootin varoituksia kaupungin tuhosta ja kuolivat tulessa. 


Matt. 24:36-39, 25:13: "Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee... ..Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä."


1. Moos. 19:14: "Niin Loot lähti puhumaan miehille, jotka olivat kihlanneet hänen tyttärensä, ja sanoi: "Pian pois täältä, pitäkää kiirettä! Herra hävittää tämän kaupungin!" Mutta he vain naureskelivat hänen puheilleen."


Luuk. 17:26-30: "Niin kuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan päivinä oleva. Ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, ja tulva tuli ja tuhosi heidät kaikki. On oleva niin kuin oli Lootin päivinä. Ihmiset söivät ja joivat, ostivat ja myivät, istuttivat ja rakensivat. Mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, taivaasta satoi tulta ja tulikiveä, ja se tuhosi heidät kaikki. "Samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy."


Paavali myös opetti seurakunnalle, ettei heille tarvitse opettaa aikamääristä, sillä tuho tulee yllättäen. Sitten Paavali lisää jotain yllättävää. Herran paluu ja täystuho eivät kuitenkaan pääse seurakuntaa yllättämään. 


1. Tess. 5:1-6: "Aikamääristä teille ei tarvitse kirjoittaa, veljet, sillä te tiedätte itse aivan hyvin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä. Juuri kun ihmiset sanovat: "Kaikki on hyvin, ei mitään hätää", tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, ystävät, ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas. Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle. Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina."


Daniel antoi tiedon Messiaan Valtakunnan alkamisvuodesta, mikä toteutuu sen sukupolven aikana, jolloin Israel palaa kotimaahansa


Onko siis kuitenkin mahdollista tietää etukäteen, milloin Yeshua palaa, kuten Paavali jotain sellaista opettaa? Tämän ymmärtää, kun ottaa huomioon asiayhteyden ja sen aja, milloin Yeshua ja Paavali puhuivat asiasta.


Danielin kirjassa on tarkkoja tietoja jopa vuoden ja päivän tarkkuudella, mitä tapahtuu seitsemän vuoden ahdistusten aikoina. Niiden tietojen perusteella Yeshuan paluu valkoisella hevosella ratsastaen vapauttamaan Jerusalem ja sotimaan Harmagedonissa on määritettävissä lähes päivän tarkkuudella. Kun Yeshua puhui asiasta, Hän ei vielä tiennyt niitä tapahtumia, mistä vuosi- ja päivälaskurit lähtevät käyntiin. Antikristuksen valta kestää vain 3,5 vuotta, ei päivääkään sen yli. Paavalin opetus on tämä kanssa yhdenmukainen. 


Viisaat tutkivat Danielin kirjaa ja Ilmestyskirjaa. Lopun aikojen lähestyessä he ymmärtävät Danielin kirjassa olevat lukitut profetiat. Jotta Ilmestyskirjan voi ymmärtää oikein, pitää osata hyvin myös Vanha testamentti, koska Ilmestyskirjan ennustuksista noin  90 % viittaa Vanhassa testamentissa olevaan vastaavaan tietoon.


Ilm. 12:13-17: "Kun lohikäärme huomasi, että se oli syösty maahan, se lähti ajamaan takaa naista, joka oli pojan synnyttänyt. Mutta naiselle annettiin suuren kotkan siivet, jotta hän lentäisi turvapaikkaansa autiomaahan. Siellä hän on suojassa käärmeeltä, ja hänestä pidetään huolta vuosi, kaksi vuotta ja puoli vuotta. Käärme syöksi kidastaan naisen perään vesivirran, jotta virta veisi hänet mennessään, mutta maa auttoi naista: se avasi suunsa ja nielaisi virran, jonka lohikäärme oli syössyt kidastaan. Lohikäärmeen raivo yltyi, ja se lähti sotimaan naisen muita lapsia vastaan, niitä, jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle."


Ps. 55:3-9 (2017): "Kuuntele minua ja vastaa minulle. Minä kuljen rauhattomana murheessani ja huokaan, koska vihamies huutaa ja jumalaton ahdistaa. Sillä he vyöryttävät päälleni turmiota ja vainoavat minua vihassa. Sydämeni rinnassani vapisee, kuoleman kauhut lankeavat päälleni. Pelko ja vapina on vallannut minut, ja kauhu on peittänyt minut. Sanon: Olisipa minulla siivet kuin kyyhkysellä, niin lentäisin pois ja pääsisin lepoon! Katso, pakenisin kauas ja yöpyisin erämaassa. Sela. Minä rientäisin pakopaikkaani rajuilman ja myrskyn alta."


Monet muistavat, miten 1980-luvulla puhelinpylväissä oli tarroja, joissa luki "Jeesus tulee pian, oletko valmis?". Jeesus ei tullutkaa 1980-luvun lopulla, kuten monissa helluntaiseurakunnissa saarnattiin. Tällaisten opetusten taustalla on riittämätön ymmärrys Raamatun profetioista. Uskovat kuulevat koko ajan virheellisiä teorioita Jeesuksen paluusta, jotka eivät sitten toteudu, mikä turhauttaa uskovia, jolloin he eivät viitsi kuunnella asiasta enempää eikä tutkia Yeshuan (Jeesuksen) paluuseen liittyviä profetioita. 


Vain hyvin harva uskova saa selville totuuden ja ymmärtää Danielin kirjassa olevat aikataulut, jotka liittyvät Yeshuan paluuseen. Heitä voisi verrata Nooan ja Lootin perheeseen, jotka tiesivät tuhon tulemisesta, kun koko muu kansa ei uskonut tuhon tulevan ollenkaan tai uskovat sen tulevan myöhemmin. Tästä Danielin kirja kertoo, miten viisaat saavat asiat selville eräin osin jopa päivän tarkkuudella, mutta hekin vasta lähellä Yeshuan paluuta. Suurelle yleisölle tapahtumat yllättävät kuin murtovaras yöllä.


Dan. 12:6-13: "Toinen sanoi pellavavaatteiselle miehelle, joka seisoi virran vesien yläpuolella: "Kuinka kauan kestää, ennen kuin kaikki nämä ihmeelliset asiat tapahtuvat?" Ja minä näin pellavavaatteisen miehen seisovan virran vesien yllä ja kohottavan oikean ja vasemman kätensä kohti taivasta, ja minä kuulin hänen vannovan Ikuisesti Elävän kautta: "Totisesti, on kuluva aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa! Kun pyhän kansan hajaannus on lopussa, tulee kaiken tämän loppu." Minä kuulin, mutta en ymmärtänyt. Ja minä sanoin: "Herrani, miten tämä kaikki päättyy?" Hän sanoi: "Mene, Daniel. Totisesti, nämä asiat ovat salatut ja sinetöidyt lopun hetkeen saakka. Monet seulotaan, sulatetaan ja puhdistetaan, mutta jumalattomat elävät jumalattomina, eikä kukaan jumalattomista ole tätä ymmärtävä. Mutta viisaat ymmärtävät. Siitä ajasta, jolloin päivittäinen uhri lakkautetaan ja turmion iljetys pystytetään, on kuluva tuhatkaksisataayhdeksänkymmentä päivää. Onnellinen se, joka jaksaa odottaa ja kestää tuhatkolmesataakolmekymmentäviisi päivää! Mutta mene sinä siksi kunnes loppu tulee, lepää ja nouse saamaan osasi aikojen lopussa."


Tiedämmekö, minä päivänä Yeshua HaMashiach (Jeesus Kristus) palaa takaisin? Emme tiedä. 


Tässä artikkelissa tutkimme Raamatussa ilmoitettuja aikamääriä ja muita ennusmerkkejä, mistä voimme tietää sen aikakauden, jolloin kaikki tapahtuu. Nämä profetiat eivät ennusta tarkkaa päivämäärää ja kellonaikaa esim. tempaukselle, mutta muihin asioihin ne voivat antaa päiväntarkan tiedon (esim. Dan. 8:14, 12:9-11).


Ilm. 12:6: "ja nainen pakeni autiomaahan. Jumala on sinne valmistanut hänelle turvapaikan, missä hänestä pidetään huolta tuhat kaksisataakuusikymmentä päivää."


Ilm. 11:3, 7-8, 11: "Minä annan kahdelle todistajalleni tehtäväksi julistaa sanaani säkkivaatteeseen pukeutuneina tuhat kaksisataakuusikymmentä päivää…    ..Kun he ovat päättäneet todistajantyönsä, käy syvyydestä nouseva peto taisteluun heitä vastaan, ja se voittaa heidät ja tappaa heidät. Heidän ruumiinsa lojuvat sen suuren kaupungin kadulla…   ..Mutta noiden kolmen ja puolen päivän kuluttua tuli profeettoihin elämän henki, jonka Jumala oli lähettänyt, ja he nousivat jaloilleen. Kauhu valtasi kaikki, jotka sen näkivät."


Yeshua kertoi, että kun näemme viikunapuun tulevan lehtee, silloin tiedämme, että se sukupolvi (2017-käännöksessä sukukunta) näkee seitsemän vuoden ahdistusten ajat ja Yeshuan paluun. Viikuna on jalo hedelmä (vert. 4. Moos. 13:23). Viikunapuu on Israelin kansan symboli. Hieman ennen ristiinnaulisemistaan Yeshua kirosi yhden viikunapuun, jotta se kuivettuisi eikä antaisi enää hedelmää. Tämä tarkoitti Israelin kansan ajamista pois maastaan, koska se ei tuntenut Yeshuaa, joka tuli Jehovan nimessä (oli Jehovah). 


Lupauksensa mukaisesti Jehovah kuitenkin tuo Israelin kansan takaisin maahansa, jolloin viikunapuu herää eloon ja tulee lehteen. Tämä tarkoittaa, että kun Israel on saanut itsenäisen valtion aseman ja Jerusalemista on tullut maan pääkaupunki, niin se sukupolvi tulee näkemään lopun ajan tapahtumat. Mooses sanoi psalmissaan, että ihmisen eliniänodote on noin 70-80 (Ps. 90:10). Ihmisikä on nykyään maksimissaan 120 vuotta (1. Moos. 6:3). Sen takia voimme tietää, että lopun ajat alkaisivat viimeistään 1948 + 80 vuotta tai 1948 + 120 vuotta, jolloin kaikki alkaisi viimeistään välillä 2028 - 2068. Lopun ajat voivat alkaa periaatteessa koska tahansa vaikka lähipäivinä, mutta kuitenkin viimeistään vuonna 2028 tai 2068. Varhaisempi alkamisaika on kuitenkin todennäköisempi, koska tarkoitus on puhdistaa Israeliin saapuneet juutalaiset, eikä vain pisimpään heistä eläneet.


Matt. 21:19, 24:32-34: "Hän näki tien vierellä viikunapuun ja meni tutkimaan sitä, mutta ei löytänyt siitä muuta kuin lehtiä. Silloin hän sanoi puulle: "Ikinä et enää tee hedelmää." Siinä samassa viikunapuu kuivettui…    ..Ottakaa oppia vertauskuvasta, jonka viikunapuu tarjoaa: kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, te tiedätte, että kesä on lähellä. Samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella. Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu."


1. Moos. 6:3: "Herra sanoi: "Minä en anna elämän hengen asua ihmisessä miten kauan tahansa. Ihminen on lihaa, heikko ja katoavainen. Olkoon siis hänen elinikänsä enintään satakaksikymmentä vuotta.


Ps. 90:10: "Seitsemänkymmentä on vuosiemme määrä, tai kahdeksankymmentä, jos voimamme kestää…"


Juutalaiset lainopettajat uskovat, että Messiaan Valtakunta on seitsemästuhannes vuosi maailman luomisesta lukien


Juutalainen lainopettaja Seder Olam Rabbah määritteli juutalaisten vuosikalenterin toisella vuosisadalla, mihin perustuu juutalaisten nykyinen vuosilaskenta (artikkeli). Raamatun sukuluetteloihin on kirjattu tarkkoja tietoja vuosista, joten sen perusteella voimme tietää melko tarkasti, milloin on ollut esim. vedenpaisumus ja kuinka kauan Nooa eli vielä vedenpaisumuksen jälkeen. Rabbahin laatiman kalenterin mukaan mukaan nyt eletään vuotta 5783 maailman luomisesta lukien.


Juutalaisten vuosikalenteri lienee oikean suuntainen Babylonian palkkosiirtolaisuuteen asti, joka on länsimaisessa kalenterissa 500-luvulla eKr. Viime aikoina juutalaiset tutkijat mm. Saul Kullook ovat havainneet, että laskelmasta puuttuu ainakin 164 vuotta, mikä tulee esille niistä vuosista, milloin kalenteri kertoo Babylonian armeijan tuhonneen Jerusalemin toisen temppelin (artikkeli). Juutalaisilla on ollut vaikeuksia määritellä vuosia Babylonian pakkosiirtolaisuuden ajoilta. Puuttuvien vuosien arvellaan selittyvän mm. väärinkäsityksillä eräiden Persian kuninkaiden hallitusajoista (artikkeli ja Wikipedia). Kun tämän ottaa huomioon, elämme todellisuudessa vuotta noin 5947, mutta tässäkin luvussa on muutaman kymmenen vuoden virhemarginaali.


Raamatun mukaan uusivuosi on ensimmäisen kuukauden alussa keväällä kuukautena, jolloin on pääsiäinen ja ohran sato valmistuu, mutta juutalaiset ovat myöhemmin siirtäneet omavaltaisesti uudenvuoden syksyyn seitsemännen kuukauden alkuun, jolloin on Jom Teruah -juhla, jota he kutsuvat nimellä Rosh Hashanah (uudenvuodenjuhla). Raamattu laskee vuodet alkavaksi aina keväästä ensimmäisestä kuukaudesta, joten sen mukaan tulee myös laskea kaikki muut vuodet.


Juutalaisilla lainopettajilla on oppi, että kuten Jumala loi maailman kuudessa päivässä ja seitsemäntenä päivänä lepäsi, niin sen mallin mukaan myös koko maailma luodaan 7000 vuodessa, jonka jälkeen Jumala luo uuden taivaan ja maan. Oppi perustuu Mooseksen Psalmiin 90, jonka mukaan Jumalalle on yksi päivä on kuin tuhat vuotta. Raamatussa on usein asioilla kaksoismerkityksiä, kuten on päivää tarkoittavalla heprean sanalla 'yom', joka voi merkitä myös ajanjaksoa, aikakautta (Biblehub).


Psalmi kertoo runollisesti, miten tuhat vuotta ovat Luojalle kuin yksi ohi mennyt eilinen päivä, lyhyt vartiovuoro yöllä. Psalmi 90 kertoo Luojasta, joka on ollut olemassa jo ennen maailman syntymistä ja ihmisestä josta tuli kuolevainen. Psalmin mukaan ihmisen eliniänodote on 70-80 vuotta, minkä jälkeen ihminen kuolee, maatuu tomuksi ja tuomitaan syntiensä mukaan. Ihmisen elämän hetki on lyhyt ja Jumala on ikuinen, jolle tuhat vuotta on kuin yksi päivä. 


Pietari jatkaa asian opettamista sanomalla, ettei Jumala viivyttele viimeistä tuomiota, jolloin tämä maa palaa poroksi, vaikka tuhoa ei ollutkaan vielä tullut Pietarin aikana. Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. 


2. Piet. 3:8-10: "Mutta älkää te, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät. Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan."


Voiko luomiskertomuksesta tehdä sellaisen johtopäätöksen, että tämän maailman aika kestäisi 7000 vuotta? Raamatussa ei ole tällaista profetiaa, mutta Uudessa testamentissa tulkitaan monia historiallisia tapahtumia ennakkokuviksi tulevista tapahtumista, mistä kertoo lisää artikkeli: 'Ennakkokuvilla on suuri merkitys Raamatun opetuksessa'.


Juutalaisilla lainopettajilla on sanonta: "Esi-isien teot ovat ennusmerkkejä pojille." (Torah Mitzion ja Sefaria) Raamatun historiassa toistuu samat mallit yhä uudelleen. Mitä on tapahtunut esi-isille, se tapahtuu myöhemmin uudelleen saman mallin mukaisesti.


Saarn. 1:9, 3:15: "Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen: ei ole mitään uutta auringon alla…   ..Mitä nyt on, sitä on ollut ennenkin, ja mitä vastedes on, sitäkin on ollut ennen. Jumala tuo esiin sen, minkä aika on vienyt."


Määrätyt asiat tukevan sitä, että alkukertomus voisi ennustaa myös maailman ajaksi 7000 vuotta. Heprealaiskirje sanoo tuhatvuotisen valtakunnan aikaa sapatin levoksi ja vertaa sitä seitsemänteen päivään, jolloin Jumala lepäsi kaikesta luomistyöstään. Hebrealaiskirje varoittaa, ettei kaikki pääse tuhatvuotisen rauhanvaltakunnan lepoon, kuten eivät päässeet perille luvattuun maahan Egyptistä lähtenyt sukupolvi Israelin kansasta, koska se niskuroi Jehovaa vastaan kahta vanhurskasta miestä Kalebia ja Joosuaa lukuun ottamatta. Hebrealaiskirje kertoo, että Jumalan kansalla on edessä vielä sapattijuhla. Raamatun mukaan ne kristityt eivät pääse tuhatvuotiseen rauhanvaltakuntaan, joka eivät pidä tässä ajassa sapattia, joka on ikuinen merkki pysymisestä liitossa, myös uudessa liitossa Jumalan kanssa (2. Moos. 31:17, Jes. 56:6-7, Matt. 5:17-20).


4. Moos. 14:22-23: "yksikään näistä ihmisistä ei pääse perille tuohon maahan. He ovat nähneet minun kirkkauteni ja ne suuret teot, jotka tein Egyptissä ja täällä autiomaassa, mutta siitä huolimatta he tottelemattomuudessaan ovat yhä uudestaan koetelleet minun kärsivällisyyttäni. He eivät saa nähdä sitä maata, josta valalla vannoen annoin lupauksen heidän esi-isilleen. Kukaan niistä, jotka ovat minua halveksineet, ei pääse sinne."


Hepr. 4:1-10: "Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä saa jäädä taipaleelle. Mehän olemme kuulleet hyvän sanoman aivan niin kuin nuo entisajan ihmiset. Heille ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä sanasta, jonka he kuulivat, koska he eivät sitä uskoneet eikä se näin sulautunut heihin. Sen sijaan me, jotka uskoimme, pääsemme perille luvattuun levon maahan. Jumala on siis sanonut: -- Ja niin minä vihassani vannoin: "Ikinä he eivät pääse minun lepopaikkaani." Näin hän sanoi, vaikka hänen työnsä ovat olleet valmiina maailman luomisesta asti. Kirjoituksissahan on seitsemännestä päivästä sanottu: "Seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi kaikesta työstään." Mutta tuossa toisessa kohdassa sanotaan: "Ikinä he eivät pääse minun lepopaikkaani." Koska siis on varmaa, että jotkut pääsevät sinne, ja koska ne, jotka muinoin kuulivat hyvän sanoman, eivät niskoittelunsa vuoksi sinne päässeet, Jumala on asettanut uuden määräpäivän, "tämän päivän". Hänhän on paljon myöhemmin Daavidin suulla lausunut edellä mainitut sanat: -- Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne. Jos jo Joosua olisi vienyt kansan levon maahan, ei Jumala puhuisi toisesta, myöhemmin tulevasta päivästä. Jumalan kansalla on siis yhä sapattijuhla edessään. Se, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töidensä jälkeen niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään."


2. Moos. 31:17: "Pysyköön sapatti ikuisesti merkkinä liitosta, jonka olen teidän kanssanne tehnyt, sillä kuutena päivänä minä, Herra, loin taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä en enää tehnyt työtä vaan lepäsin.


Ilm. 20:6: "Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta."


Maailman ajan ensimmäiset seitsemän päivää ovat ennakkokuva maailman ajan 7000 vuoden kokonaiskestosta


Jos Kristuksen rauhanvaltakunta kestää tuhat vuotta, niin siitä voi tehdä johtopäätöksen, että sitä edeltävää maailmaa rakentava työ kestää 6000 vuotta. Tätä johtopäätöstä tukee monet historialliset tapahtumat, jotka ovat noudattaneet sitä mallia, miten maailmaa luotiin kussakin päivässä kuuden päivän ajan. Raamatun profetia Kristuksen Valtakunnan tulosta näyttäisivät olevan yhdenmukaisia myös tämän opin kanssa.


Alkukertomuksen luomispäivät vastaavat tuhatvuotisia kausia näin:

  1. Valo syttyi ja Jumala erotti valo pimeydestä - ensimmäisellä vuosituhannella tapahtui syntiinlankeemus, mikä johti ihmisen karkottamiseen Jumalan pyhästä puutarhasta
  2. Jumala erotti taivaan ja meren toisistaan - toisella vuosituhannella koko maa peittyi tulvavesiin
  3. Jumala loi hedelmiä ja siemeniä tekevät kasvit - Abrahamista tuli uusi siemen Jumalan kansalle ja Mooses opetti lain, jonka noudattaminen tuottaa hyvää hedelmää (Ps. 1, Matt. 7:15-23)
  4. Jumala loi auringon - Messias syntyi maailmaan, joka on maailman valo
  5. Jumala loi eläimet ja kalat - Israel sai olla ilman kuningasta, kuten ovat metsän eläimet. Apostolit lähtivät kalastamaan ihmisiä Jumalan valtakuntaan
  6. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, jotta hän lisääntyisi ympäri maan ja ottaisi luomakunnan valtaansa - Messias palaa ja ottaa kaikki kansat valtaansa
  7. Jumala lepäsi luomistyöstään - tuhatvuotinen rauhanvaltakunta on paratiisi, joka antaa ihmisille levon

Raamatun ensimmäisessä lauseessa on seitsemän heprean sanaa, joista keskimmäinen on kaksikirjaiminen 'et', joka kirjoitetaan heprean aakkosten ensimmäisellä alef- ja viimeisellä tav-kirjaimella (Biblehub). Sanaa ei ole käännetty ollenkaan, koska sen arvellaan olevan muinaisessa hepreassa yleensä merkki, joka osoittaa lauseen tekemisen kohteen. Raamatun ensimmäisessä lauseessa sanaa ei kuitenkaan käytetä tavalliseen tapaan, joten monet raamatunopettajat ovat arvelleet, että tässä kohtaa sanalla olisi syvempi merkitys. Itse asiassa juutalaisten lainopettajien mukaan sana tarkoittaisi, että Jumala loi ensiksi sanat yhdistelemällä 22 kirjainta eri tavoin. Vasta sen jälkeen Jumala loi taivaat ja maan (TikTok-video). Tämä on sikäli johdonmukaista, sillä täytyyhän olla ensin sanat, jotta voi sanoa "tulkoon valkeus". Sanojen sijaan kyse on pikemminkin Jumalan Sanasta, joka alkoi sanomalla luoda maailmaa. Jumalan Poika toiselta nimeltä Jumalan Sana on sanonut olevansa Alef ja Tav, ensimmäinen ja viimeinen (Ilm. 19:13, 22:13). Kreikaksi käännettynä tämä on Alfa ja Omega, jotka on ensimmäinen ja viimeinen kirjain kreikan aakkosissa. Tästä teemasta kertoo syvemmin artikkeli: 'Jumalan Poika sanoi: "Minä Olen ylösnousemus ja elämä"'.

 

1. Moos 1:1 (RK): "Alussa Jumala loi taivaat ja maan."

 

Ilm. 1:8, 22:13: "Minä olen A ja O, alku ja loppu", sanoo Herra Jumala, hän, joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias... ..Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.

 

Jes. 44:6: "Näin sanoo Herra, Israelin kuningas ja sen lunastaja, Herra Sebaot: -- Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä." 

 

Joku on voinut ihmetellä, miksi ensimmäisenä päivänä tuli maailmaan valo, vaikka aurinko luotiin vasta neljäntenä päivänä. Raamatun ensimmäinen sana Heprealainen sana 'bereshit' tarkoittaa alussa mutta myös esikoisessa. Sen takia Paavalikin tiesi, että maailma on luotu Esikoisen kautta, joka on ollut olemassa ennen kaikkea muuta (Kol. 1:13-17, Hepr. 1:2-3). Jumalan Poika on Isästä Jumalasta lähtevä kirkas valo. 

 

1. Moos 1:2-4: "Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä,"

 

Hepr. 1:3: "Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla…"


Kol. 1:13-17: "Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto. Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt. Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa."


Synti tuli maailmaan jo alussa ja levisi kaikkialle. Seetin sukuun kuulunut Henok (Eenok), joka tosin todettiin vanhurskaaksi. Ensimmäisellä vuosituhannella kirkas pyhyys ja synnin pimeys olivat erossa toisistaan.


1. Moos. 6:5-6: "Kun Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat, hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään."


Hepr. 11:5: "Uskon vuoksi otettiin Henok pois niin, ettei hän kokenut kuolemaa. "Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen." Ennen kuin hänet otettiin pois, hän näet oli -- niin hänestä todistetaan -- elänyt Jumalan mielen mukaisesti."


Toisella vuosituhannella synti tuhottiin vedenpaisumuksella. Nooa oli vanhurskas, joten hänen perheensä pelastui arkissa, joka kellui tulvavesien päällä. Toisen vuosituhannen loputtua Nooa kuoli. 


Kolmantena päivänä Jumala loi siemenet ja kasteli maan, jolloin kasvit versoivat maasta ja alkoivat tuottamaan hedelmiä sekä siemeniä. Vedenpaisumuksen ja Nooan ajan jälkeen maa oli ensin hengellisesti kuivaa aavikkoa, koska ihmisillä ei ollut yhteyttä Jumalaan. Jumala kutsui Kaldean (Babylonian) Urissa asuneen Abrahamin palvelukseensa ja kolmannen vuosituhannen alussa hän muutti Israeliin. Jumala siunasi Abrahamin ja hänen siemenensä luvaten samalla antaa Abrahamille paljon jälkeläisiä. Samalla vuosituhannella Mooses opetti Israelin kansalle lain, jonka noudattaminen kantaa hyvää hedelmää. Näin Jumalan istutti Israelin kansaan hengellisen puutarhansa, jotta sen siemen kantaisi hyvää hedelmää.


1. Moos. 1:11-12, 2:4-6: "Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä." Ja niin tapahtui. Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä... ..Siihen aikaan, kun Herra Jumala teki maan ja taivaan, ei maan päällä ollut vielä yhtään pensasta eikä edes ruoho ollut noussut esiin, sillä Herra Jumala ei ollut antanut sateen kastella maata eikä ihmistä vielä ollut maata viljelemässä. Mutta maasta kumpusi vettä, ja se kasteli maan pinnan."


1. Moos. 22:15-18: "Ja Herran enkeli huusi Aabrahamille toistamiseen taivaasta ja sanoi: "Minä vannon itse kauttani, sanoo Herra: Sentähden että tämän teit etkä kieltänyt minulta ainokaista poikaasi, minä runsaasti siunaan sinua ja teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja hiekka, joka on meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi valtaavat vihollistensa portit. Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, sentähden että olit minun äänelleni kuuliainen."


Ps. 1:1-3: "Hyvä on sen osa, joka ei vaella jumalattomien tavoin, ei astu syntisten teille, ei istu pilkkaajien parissa vaan löytää ilonsa Herran laista, tutkii sitä päivin ja öin. Hän on kuin puu, vetten äärelle istutettu: se antaa hedelmän ajallaan, eivätkä sen lehdet lakastu. Hän menestyy kaikissa toimissaan."


Neljäntenä päivän Jumala loi auringon, kuun ja tähdet. Saman mallin mukaan neljäntenä vuosituhantena Daavid valtasi Jerusalemin. Jumala vahvisti Daavidin valtaistuimen kestävän ikuisesti hänen suvullaan ja Messias peri tämän valtaistuimen. Tämän vuosituhannen lopulla syntyi Messias, josta tuli tämän maailman valo. Messias ristiinnaulittiin, nousi ylös kuolleista ja nousi Taivaaseen vuonna 30 jKr. Edellä on käsitelty juutalaisten vuosilaskennassa olevaa epävarmuutta, mutta sen oikaisemiseksi saattaa olla ratkaisu. Jos vuosi 30 jKr. olisi ollut neljännen vuosituhannen viimeinen vuosi, sen perusteella voimme tietää, että vuonna 2031 alkaisi juutalaisessa ajanlaskussa vuosi 6000. Jos näin olisi, me elämme nyt juutalaisvuotta noin 5993.


Ps. 84:12: "Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat."


Joh. 8:12: "Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo."


4. Moos. 24:17: "Minä näen tämän, mutta se ei tapahdu vielä, minä katselen tätä, mutta se ei vielä ole lähellä. Tähti nousee Jaakobin keskeltä, valtiaan sauva Israelista…"


Ilm. 22:16: "Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelin luoksenne, jotta seurakunnat saisivat tämän todistuksen. Minä olen Daavidin juuriverso ja suku, kirkas aamutähti."


Jumalan Pojan ristiinnaulitsemisen jälkeen Israel saa olla 2000 vuotta ilman kuningasta


Neljäntenä päivänä Jumala loi eläimet ja kalat, joilla on Raamatussa vertauskuvallisia merkityksiä. Kun Yeshua HaMashiach (Jeesus Kristus) oli noussut Taivaaseen, Israelin kansa sai olla kauan ilman kuningasta, kuten Hoosean kirja profetoi. Sananlaskujen ja Habakukin kirjat vertaavat ilman hallitsijaa olevia kansoja eläimiin ja kaloihin, joilla ei ole johtajaa, vaikka saattaisivat elää parvissa. Pian apostolien jälkeen seurakunnat saastuivat vääristä profeetoista ja harhaopeista, joten kirkotkin joutuivat eroon Ylipapistaan Yeshua HaMashiachista.


Apt. 20:29-30: "Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa."


Hab. 1:14-17 "Kuinka sallit, että ihmiset ovat kuin meren kalat, kuin meressä vilisevät eläimet, joilla ei ole hallitsijaa?"


Sananl. 6:6-8: "Mene, laiskuri, muurahaisen luo, katso sen aherrusta ja ota opiksesi. Ei sillä ole ketään käskijää, ei herraa eikä hallitsijaa, ja silti se kerää kesällä ruokansa ja täyttää varastonsa korjuun aikaan."

Hoos. 3:3-5: "Sanoin hänelle: "Sinun täytyy nyt kauan aikaa olla täällä ja odottaa. Varo, ettet ole uskoton ja mene muiden miesten mukaan. Kun tottelet minua, niin aikanaan minä tulen luoksesi." Samoin saavat israelilaiset olla kauan ilman kuningasta ja ruhtinasta, ilman uhria ja kivipatsasta, ilman efodia ja jumalankuvia. Mutta lopulta he kääntyvät ja etsivät Herraa, Jumalaansa, ja kuningastaan Daavidia. Tulevina aikoina israelilaiset lähestyvät vavisten Herraa ja panevat toivonsa hänen hyvyyteensä." 

Kuningaskalastaja (A. Trepte)

Yeshua sanoi tekevänsä kalastajan ammattia harjoittavista opetuslapsistaan ihmisten kalastajia. Kun Yeshua jätti heidät, opetuslapset lähtivät kalastamaan ja metsästämään eksyneitä ihmisiä Jumalan valtakuntaan. Samalla kun verkot heitettiin veteen, saalista alettaisiin perkaamaan sen mukaan oliko kalat kelvollisia vai pois heitettäviä. Lopun ajoilla juutalaiset tuodaan kotimaahansa samalla tavalla kalastamalla ja metsästämällä heidät pakanakansojen joukosta.

Matt. 4:18-22: "Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki kaksi veljestä, Simonin, toiselta nimeltä Pietarin, ja hänen veljensä Andreaksen. He olivat heittelemässä verkkoa järveen, sillä he olivat kalastajia. Jeesus sanoi heille: "Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia." He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta. Sieltä jonkin matkaa kuljettuaan Jeesus näki toiset kaksi veljestä, Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen, Sebedeuksen pojat. He olivat veneessä isänsä Sebedeuksen kanssa verkkojaan selvittelemässä. Jeesus kutsui heidätkin. He jättivät heti veneen ja isänsä ja lähtivät seuraamaan Jeesusta."

Kalaa tulee (Kuva: Luca Casalle)

Jer. 16:14-16: "Herra sanoo: "Vielä tulevat päivät, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, hän, joka toi israelilaiset Egyptin maasta.' Sen sijaan sanotaan: 'Niin totta kuin Herra elää, hän, joka toi israelilaiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin oli heidät karkottanut.' Sillä minä tuon heidät takaisin heidän omaan maahansa, jonka minä olen antanut heidän isilleen." Herra sanoo: "Minä lähetän suuren joukon kalastajia kalastamaan Juudan asukkaita. Sen jälkeen lähetän suuren joukon metsästäjiä kaikille vuorille, kukkuloille ja kallionrotkoihin metsästämään heitä."


Matt. 13:47-50: "Vielä taivasten valtakunta on kuin nuotta, joka laskettiin mereen ja joka keräsi kaikenlaisia kaloja. Kun se tuli täyteen, kalastajat vetivät sen rantaan, istuutuivat ja lajittelivat hyvät kalat koreihin mutta viskasivat huonot pois. Samoin käy maailman lopussa: enkelit tulevat, erottavat pahat vanhurskaista ja heittävät heidät tuliseen pätsiin. Siellä itketään ja kiristellään hampaita."


Kun Yeshua (Jeesus) oli noussut kuolleista, Hän ilmestyi opetuslapsille, jotka olivat kalastamassa, mutta eivät saaneet kalaa koko yönä. Aamulla Yeshua huusi opetuslapsille, että heittäkää verkko veneen oikealle puolelle ja he saivat hämmästyttävän suuren kalansaaliin, eikä verkkokaan revennyt. Saaliin suuruuden takia kalat laskettiin, joita oli peräti 153 kappaletta. Monet ovat yrittäneet arvailla, mikä salainen numerologinen merkitys luvulla on, mutta luku ei tarkoita mitään muuta kuin suurta määrää. Tästä tuli ennakkokuva ja profetia, että muutaman päivän päästä helluntaina opetuslapset saisivat suuren saaliin uskoon tulleita Kristukselle. Esikuva myös opettaa, ettei ihminen yksin pysty kääntämään ihmisiä uskoon. Pyhän Hengen täytyy antaa viisaus ja voima, että ihmiset saataisiin uskomaan.


Joh. 21:3-13: "Simon Pietari sanoi: "Minä lähden kalaan." "Me tulemme mukaan", sanoivat toiset. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään. Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus huusi heille: "Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?" "Ei ole", he vastasivat. Jeesus sanoi: "Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte." He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös. Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, sanoi Pietarille: "Se on Herra!" Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. Muut opetuslapset tulivat veneellä ja vetivät kalojen täyttämää verkkoa perässään, sillä rantaan ei ollut paljonkaan matkaa, vain parisataa kyynärää. 

 

Blägä = rasvatyyni meren pinta

Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. Jeesus sanoi heille: "Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte." Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon -- kaikkiaan sataviisikymmentäkolme -- verkko ei revennyt. Jeesus sanoi: "Tulkaa syömään." Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: "Kuka sinä olet?", sillä he tiesivät, että se oli Herra. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa."


Apt. 2:1-6, 41-43: "Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi. Jerusalemissa asui hurskaita juutalaisia, joita oli tullut sinne kaikkien kansojen keskuudesta, mitä taivaan alla on. Kun tämä ääni kuului, paikalle kerääntyi paljon väkeä, ja hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään…   ..Ne, jotka ottivat hänen sanomansa vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä. Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. Pelko levisi ihmisten keskuuteen, ja apostolien kätten kautta tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja."


Jumalan Poika ottaa maailman valtaansa ja sitten alkaa tuhatvuotinen rauhanvaltakunta


Kuudentena päivänä Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, jotta hän olisi hedelmällinen, lisääntyisi ja ottaisi koko luomakunnan valtaansa. Kuudennen vuosituhannen lopulla ihmiskunnan määrä on moninkertaistunut jopa niin suureksi, että eräissä maissa kärsitään liikakansoituksesta. Kuudennen vuosituhannen lopulla Israel on palannut takaisin kotimaahansa ja saanut Jerusalemin haltuunsa, mutta Israelilla ei ole vielä hallussaan Temppelivuorta, joka tulee olemaan Messiaan valtaistuimen sija. Aadamin piti ottaa valtaansa koko maailma, mutta vasta Ihmisen Poika hepreaksi 'Ben Adam' on se Uusi Aadam, joka saa koko maailman valtaansa (Dan. 7:13-14, Room. 5:14-19). 


1. Moos. 1:27-28: "Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu."


Room. 5:14, 18 (2017) "..Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva…    ..yhden ihmisen lankeemus on tullut kaikille ihmisille kadotustuomioksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskaus on tullut kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi,"


Dan. 7:13-14 (1933/38): "Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen. Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä."

 

Hesekielin kirjan luvut 37-39 toteutuvat kuudennen vuosituhannen lopussa. Israelin kuolleet luut saavat lihan, jänteet ja heräävät eloon. Israelin kansa nousee kuolleista (Hes. 37:1-14). Niinhän on jo tapahtunut, koska Israel on tullut kotimaahansa ja itsenäistynyt. Seuraava vertaus kertoo kahdesta sauvasta Israelista ja Juudasta, jotka yhtyvät yhdeksi sauvaksi, yhdeksi kansaksi ja he tulevat yhden Kuninkaan alaiseksi (Hes. 37:15-23). Tämäkin on toteutunut sitä lukuun ottamatta, ettei Israelista ole vielä tullut kuningaskuntaa, jota hallitsee Messias (Hes. 37:24-28).

Kuten Jumalan Poika kuoli ja heräsi kuolleista, niin myös Aadam kuoli ja heräsi kuolleista. Raamattu kertoo, miten Jumala vaivutti Aadamin syvään uneen ja loi hänen ruumiinsa puolikkaasta morsiamen hänelle. Heprean sana 'tsela' ei merkitse kylkiluuta vaan puolikasta, sivua. Heprean kielessä nukkumista käytetään myös vertauksena kuolemasta, mitä myös Yeshua
(Jeesus) käytti, kun Hän herätti kuolleita (Matt. 19:18-25). Jos mies halkaistaan kahtia, hän kyllä kuolee. Jumala loi Aadamin ruumiin puolikkaasta Eevan ja herätti Aadamin kuolleista. Aadam kuoli, jotta hän sai morsiamen. Samalla tavalla Jumalan Poika kuoli, jotta Hän saa morsiameksi uudestisyntyneen Israelin.

1. Moos. 2:21-23: "Silloin Herra Jumala vaivutti ihmisen syvään uneen ja otti hänen nukkuessaan yhden hänen kylkiluistaan ja täytti kohdan lihalla. Herra Jumala teki tästä kylkiluusta naisen ja toi hänet miehen luo. Ja mies sanoi: -- Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu."

Joh. 11:11-14: "Tämän sanottuaan Jeesus jatkoi: "Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet." Opetuslapset sanoivat: "Herra, jos hän nukkuu, hän paranee." Jeesus tarkoitti sitä, että Lasarus oli kuollut, mutta opetuslapset luulivat hänen puhuvan tavallisesta nukkumisesta. Siksi Jeesus sanoi suoraan: "Lasarus on kuollut."

Hes. 37:7-11: "Minä puhuin saamani käskyn mukaan, ja minun vielä puhuessani alkoi kuulua kovaa kalinaa, kun luut lähenivät toisiaan ja liittyivät yhteen nivel niveleltä. Minä näin, että niiden päälle kasvoi jänteet ja liha ja että nämä saivat nahan ympärilleen, mutta elämää niissä ei ollut. Herra sanoi minulle: "Ihminen, kutsu sanallasi henkeä ja sano sille: Näin sanoo Herra Jumala: Tule, henki, tule taivaan neljältä tuulelta ja mene näihin surmattuihin, niin että ne heräävät eloon." Minä puhuin niin kuin Herra minua käski, ja luihin tuli henki. Ne heräsivät eloon ja nousivat maasta, ja siinä oli luvuton ihmisjoukko. Herra sanoi minulle: "Ihminen, nämä luut ovat Israelin kansa…


Yeshua nousi Jerusalemista Taivaaseen vuonna 30 jKr. Hän jätti Israelin olemaan ilman Kuningasta 2000 vuodeksi, mutta kolmannen vuosituhannen aikana Hän on kansansa kanssa Jerusalemissa. Juutalaiset kirjanoppineet odottavat, että Messias tulee kuudennen vuosituhannen loppuun mennessä. Edellä esitetyn perusteella se pitäisi tapahtua noin vuoteen 2031 mennessä. Jos tämä pitää paikkansa, niin aikataulu on yhdenmukainen Yeshuan profetian kanssa viikunapuun lehteen tulemisesta, minkä mukaan seitsemän vuoden ahdistusten ajat pitäisivät alkaa viimeistään vuonna 2028. Kuten edellä on kerrottu, niin näissä aikamäärissä on virhemarginaali monista eri syistä, joten ei pidä sitoutua johonkin vuoteen pelkästään edellä esitetyn tiedon perusteella.

 

Luuk. 13:31-32: "Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: "Lähde pois täältä, Herodes aikoo tappaa sinut." Mutta hän vastasi: "Menkää ja sanokaa sille ketulle: 'Tänään ja huomenna minä ajan ihmisistä pahoja henkiä ja parannan sairaita, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen.'

 

Hoos. 6:2: (1933/38): "Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä."

Seitsemäs vuosituhannes on sitten Messiaan rauhanvaltakunnan aikaa. Kuten Eedenin puutarhassa Aadam ja Eeva lankesivat syntiin, niin tuhatvuotisen rauhanvaltakunnan loputtua ihmiskunta haluaa eroon Jumalasta ja nousee saatanan johdolla kapinaan Messiasta ja hänen alaista ruhtinasta vastaan (Hes. 44:2-3). Silloin käydään uusi Googin ja Maagogin sota, jonka jälkeen on viimeinen tuomio. 


Ilm. 20:7-10: "Kun tuhat vuotta tulee täyteen, päästetään saatana vankilastaan, ja se lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat harhaan. Se eksyttää niin Gogin kuin Magogin ja kokoaa kansat sotaan, ja joukkoja on kuin meren rannalla hiekkaa. Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki. Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti."


Kahdeksannen vuosituhannen alussa Jumala luo uuden taivaan ja maan. Uusi Jerusalem laskeutuu maahan ja sen jälkeen alkaa ikuisesti kestävä rauhan aika, jolloin Isä ja Poika hallitsevat itse läsnä ollen luomakuntaansa. Kun alkaa kahdeksas vuosituhannes, se sitten kestää ikuisesti. Sitä varten seitsemän päivää kestävä lehtimajanjuhla päättyy kahdeksannen päivän juhlaan, koska se on ennakkokuva tästä ikuisesti kestävästä Jumalan Valtakunnasta. Kahdeksannen päivän juhla on  viimeinen seitsemästä vuotuisesta suuresta sapatista.


3. Moos. 23:34-36: "Sano israelilaisille: Saman seitsemännen kuun viidentenätoista päivänä alkaa Herralle pyhitetty seitsenpäiväinen lehtimajanjuhla. Juhlan ensimmäisenä päivänä on pyhä kokous; sinä päivänä ette saa tehdä mitään työtä. Seitsemänä päivänä teidän on uhrattava Herralle tuliuhri. Kahdeksas päivä on erityinen juhlapäivä; uhratkaa silloin Herralle tuliuhri ja pitäkää pyhä kokous. Sinä päivänä te ette saa tehdä mitään työtä."


Danielin profetia 70 vuosiviikosta ei ennustanut Jumalan Pojan ensimmäistä tulemista vaan toisen


Danielin kirjassa on hyvin yksityiskohtaisia tietoja Kristuksen sekä antikristuksen valtakuntien tulosta vuosien ja jopa päivien tarkkuudella (esim. Dan. 12:11-12). Kun antikristus tulee temppeliin ja lakkauttaa uhraamisen, niin temppeli tulee nousemaan uudelleen kunniaan 2300:n aamu- ja iltauhrin jälkeen. Tämä tarkoittaa 1150 vuorokautta, koska temppelissä uhrataan aamulla auringon noustessa ja iltaisin auringon laskiessa. Luku vastaa 3 vuotta ja 1 kuukautta, mikä ei täsmää antikristuksen 3,5 vuoden määräajan kanssa (Dan. 7:25, 9:27; Ilm. 13:5). Tämä johtuu siitä, että antikristuksen valtakuntaan tulee viideksi viimeiseksi kuukaudeksi pimeys, jolloin aamu- ja iltauhreja ei lasketa vuorokausiksi, koska aurinko ei enää nouse eikä laske, eikä ulkona voi tehdä työtä (Joel 2:10, Ilm. 16:10, Joh. 9:4). 


Pimeys päättyy, kun Yeshua HaMashiach palaa Jerusalemiin. Hänen kirkkautensa valaisee maan ja sokaisee antikristuksen joukot. Yeshua ratsastaa valkoisella hevosella sotajoukkonsa kanssa Bosrasta nykyisestä Petrasta Öljymäelle ja siitä temppeliin sekä Harmageddoniin (Jes. 63:1-6, Sak. 14:3-5, Ilm. 19:11-16), mistä kertoo lisää artikkeli: 'Harmageddon on ratkaisutaistelu'.


4. Moos. 28:3-4: "Sano heille: Tuliuhriksi teidän on tuotava Herralle päivittäin kaksi virheetöntä vuoden ikäistä urospuolista karitsaa. Uhratkaa toinen karitsa aamulla ja toinen iltahämärissä."


Ilm. 16:10-11: "Viides enkeli tyhjensi maljansa pedon valtaistuimelle, ja pedon valtakunta pimeni. Ihmiset purivat tuskissaan kielensä verille mutta herjasivat taivaan Jumalaa tuskansa ja haavojensa tähden. He eivät kääntyneet, eivät luopuneet pahoista teoistaan."


Joel 2:10-11: "..Aurinko ja kuu pimenevät, tähtien loiste sammuu. Herra itse johtaa sotajoukkoa jylisevällä äänellään…"


Joh. 9:4-5: "Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo."


Dan. 8:13-14, 12:11-13: "Sitten minä kuulin pyhien enkelien puhuvan, ja yksi heistä kysyi toiselta: "Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa, ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan!" Toinen vastasi: "Niin kauan, että kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua on kulunut; sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan."..   ..Siitä ajasta, jolloin päivittäinen uhri lakkautetaan ja turmion iljetys pystytetään, on kuluva tuhatkaksisataayhdeksänkymmentä päivää. Onnellinen se, joka jaksaa odottaa ja kestää tuhatkolmesataakolmekymmentäviisi päivää! Mutta mene sinä siksi kunnes loppu tulee, lepää ja nouse saamaan osasi aikojen lopussa."


Profetia 70 vuosiviikosta on kristittyjen piirissä ymmärretty ja opetettu täysin väärin (Dan. 9:24-27). Se ei toteutunut Yeshua (Jeesuksen) ensimmäisessä tulemuksessa. Jos joku profetia kertoi Yeshuan ensimmäisen tulemuksen vuosiluvusta, niin pikemminkin Hesekielin profetia Juudan synnistä vuonna 30 jKr., joka oli 40 vuotta ennen Jerusalemin kaupungin täystuhoa vuonna 70 jKr. (Hes. 4:1-8)


Kristityt ovat yrittäneet todistaa profetian avulla juutalaisille lainopettajille, että Jeesus tulisi juuri silloin, kun profetia ennusti. Juutalaiset lainopettajat torjuvat väitteen, koska todellisuudessa Danielin profetia ei ennusta Yeshuan ensimmäistä vaan toisen tulemuksen. Kristityt raamatunopettajat ovat yrittäneet sovittaa profetiaa väkisin jopa väärillä käännöksillä Yeshuan ensimmäiseen tulemukseen, mutta juutalaisilla lainopettajilla on ollut helppoa havaita profetian vääristely.

 

Profetia kertoo, milloin antikristus tulee ja lopettaa uhraamisen temppelissä, milloin Kristus tulee tuhoamaan antikristuksen sekä milloin Jerusalemin temppeli puhdistetaan ja kaikkeinpyhin voidellaan Jumalan Pojan valtaistuinsaliksi. Mitään näistä ei tapahtunut Yeshuan ensimmäisessä tulemuksessa, mutta toisessa se tapahtuu.


Kristityt eivät ota huomioon sitä, että jos messiasta tarkoittavalla heprean sanalla 'mashiach' ei ole määräävää artikkelia 'HaMashiach', se ei tarkoita Messiasta Yeshuaa (Jeesusta), vaan jotain muuta ruhtinasta, kuningasta tai ylipappia, joka on voideltu (messias, kristus). Jumala sanoi jopa Persian kuninkaan Kooreksen olevan Hänen voideltu (Jes. 45:1, alkutekstissä 'mashiach'). Danielin profetiassa voidellulta puuttuu määräinen artikkeli (Dan. 9:25-26; Biblehub). Tästä aiheesta kertoo yksityiskohtaisesti artikkeli: 'Viimeinen vuosiviikko'. 


70 x 7 = 490 vuotta

Dan. 9:24: " -- Seitsemänkymmentä vuosiviikkoa on määrätty kansallesi ja pyhälle kaupungillesi. Sitten jumalattomuus päättyy, synnistä tulee loppu, pahat teot sovitetaan, ikuinen oikeudenmukaisuus saatetaan voimaan, näky ja profetia sinetillä vahvistetaan ja kaikkeinpyhin voidellaan."


2. Moos. 30:26-29:" Voitele tällä öljyllä pyhäkköteltta ja liitonarkku, pöytä kaikkine varusteineen, lampunjalka kaikkine varusteineen, suitsutusalttari ja polttouhrialttari kaikkine välineineen sekä allas jalustoineen. Pyhitä ne, niin että ne tulevat erityisen pyhiksi. Kaikkea, mikä niitä koskettaa, Herran pyhyys uhkaa kuolemalla."


Voimme olla varmoja, ettei Danielin profetia 70 vuosiviikosta tarkoittanut Yeshuan (Jeesuksen) ensimmäistä tulemusta vaan Hänen paluutaan. Matteuksen evankeliumin luvussa 24 Yeshua kertoo, mitä ennusmerkkejä edeltää Hänen paluutaan. Yeshua mainitsee Danielin profetian 70 vuosiviikosta, joka kertoo hävittäjän toiselta nimeltä antikristuksen tulevan Jerusalemin temppeliin 3,5 vuodeksi (Dan. 9:27). Yeshuan sanat tarkoittavat, että Danielin profetia 70 vuosiviikosta toteutuu vasta Hänen paluunsa yhteydessä.


Matt. 24:3, 14-21 (1933/38): "Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?"..   ..Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon - silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille; joka on katolla, älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen huoneessansa on, ja joka on pellolla, älköön palatko takaisin noutamaan vaippaansa. Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä! Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina. Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule."


Dan. 12:1, 9: " -- Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana. Ja tulee ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä alkaen, kun kansoja on ollut, aina tuohon aikaan saakka. Mutta sinun kansasi pelastuu, pelastuu jokainen, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan…   ..Hän sanoi: "Mene, Daniel. Totisesti, nämä asiat ovat salatut ja sinetöidyt lopun hetkeen saakka."

 

Yeshualta kysyttiin, mikä on ennusmerkki maailman lopusta. Termi 'maailman loppu' ei tarkoita maailman loppumista vaan Vanhassa testamentissa mainittuja lopun aikoja, jotka juutalaiset lainopettajat yhdistävät aina Messiaaseen (esim. Dan. 12:9). Ei siis tule loppua vaan lopun ajat ennen uuden aikakauden alkua.


Dan. 8:19, 26: "Hän sanoi: "Katso, minä teen sinulle tiettäväksi, mitä on tapahtuva vihan ajan lopussa, sillä näky koskee lopun aikaa…   ..Ja näky illoista ja aamuista, jonka sait, on tosi. Mutta pidä salassa se näky, sillä se koskee tulevia päiviä."


2. Piet. 3:3-4: "Erityisesti tietäkää, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka ovat omien himojensa vietävinä. He sanovat pilkaten: "Onko hän muka tullut, niin kuin lupasi? Isämme ovat nukkuneet pois, ja kaikki on entisellään, niin kuin on ollut maailman luomisesta asti."


1. Kor. 10:11: "Nämä tapahtumat ovat varoittavia esimerkkejä, ja ne on kerrottu ojennukseksi meille, joiden osana on elää lopun aikoja."


Hoos. 3:3-5 (1933/38): "Ja minä sanoin hänelle: "Ole kauan aikaa minua varten; älä harjoita haureutta äläkä mene muille miehille. Minä myös teen samoin sinua kohtaan." Sillä kauan aikaa saavat israelilaiset olla ilman kuningasta ja ruhtinasta, ilman uhria ja patsasta, ilman kasukkaa ja kotijumalia. Sen jälkeen israelilaiset kääntyvät ja etsivät Herraa, Jumalaansa, ja Daavidia, kuningastansa. Vavisten he lähestyvät Herraa ja hänen hyvyyttänsä päivien lopulla.

 

Yeshua (Jeesus) sanoi, ettei Hän tiennyt, koska Hän palaa takaisin. Hän sanoi, ettei kukaan muukaan tiedä paitsi yksin Taivaan Isä. Todellisuudessa Yeshua tarkoitti, ettei Hän tiennyt, milloin tapahtuu ne Danielin kirjassa mainitut asiat, joista aikalaskurit lähtevät käyntiin. Tämän takia Paavali sanoi, ettei paluu tule täytenä yllätyksenä seurakunnalle, joka osaa valvoa, jolloin hän opetti Danielin kirjan mukaan. Danielin kirja kertoo, että sen tiedot ovat lukittuja, mutta lopun ajoilla viisaat sitä tutkivat ja kirjan profetiat ymmärtävät. Jumala on tarkoittanut Danielin kirjan profetioiden avautuvan hieman ennen, kuin kaikki alkaa tapahtua. Tämä profetia ei kuitenkaan ennusta tarkkaa päivämäärää ja kellonaikaa, milloin Yeshua laskeutuu kirkkaassa pilvessä Jerusalemiin. Se hetki jää edelleen salatuksi loppuun asti.


Dan. 12:9-10: "Hän sanoi: "Mene, Daniel. Totisesti, nämä asiat ovat salatut ja sinetöidyt lopun hetkeen saakka. Monet seulotaan, sulatetaan ja puhdistetaan, mutta jumalattomat elävät jumalattomina, eikä kukaan jumalattomista ole tätä ymmärtävä. Mutta viisaat ymmärtävät."


1. Tess. 5:4-6: "Mutta te, ystävät, ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas. Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle. Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina."


Yeshua tiesi Jerusalemin tuhoutumisen maan tasalle, mutta ei silloin tiennyt, milloin kaupunkia alettaisiin jälleenrakentamaan, jolloin Danielin profetian aikamäärä alkaa kulumaan. Käsky jälleenrakentaa Jerusalemin kaupunki muureineen ja katuineen on huomattava ajan merkki, jonka toteutumisaika oli Yeshuan aikana vielä salattu. Ottomaanien sulttaani Suleiman Suuri valtasi Israelin ja halusi jälleenrakentaa myös Jerusalemin kaupungin, jolloin hän antoi käskyn sen jälkeenrakentamisesta. Hän osoitti lisäksi suurta uskontojen välistä suvaitsevaisuutta ja salli juutalaisten asua kaupungissa.


Rakentamiskäsky on kirjattu Jaffa-portiin

Dan. 9:25: "Sinun tulee tietää ja ymmärtää: Siitä ajasta, jolloin se sana lähti liikkeelle, Jerusalemin entiselleen palauttamista ja rakentamista koskevan sanan lausumisesta, on voidellun hallitsijan tuloon seitsemän vuosiviikkoa. Ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa rakennetaan kaupunkia ennalleen, toreineen ja vallihautoineen. Mutta vaikeat ajat tulevat."

 

Dan. 9:25 (King James Version): "Know therefore and understand, that from the going forth of the commandment to restore and to build Jerusalem..."

 

Jes. 60:1, 10: "Nouse, loista kirkkaana, Jerusalem... ..Muukalaiset rakentavat sinun muurisi, heidän kuninkaansa palvelevat sinua..."

 

Jerusalemin muurin läntiseen Jaffa-porttiin on kaiverrettu arabiaksi tieto, että Suleiman Suuri antoi islamin vuonna 945 käskyn rakentaa muurin, joka vastaa länsimaisessa ajanlaskussa 9.6.1538 - 28.5.1539 (valokuva ja artikkeli). Damaskos-portissa on myös sama tieto (valokuva ja artikkeli ja YouTube-video). Ottaen huomioon sen aikaisen rakennustekniikan urakka oli valtava. Kivestä valmistettu muuri on 4 kilometriä pitkä, keskikorkeudelta 12 metriä ja paksuudeltaan 2,5 metriä. Muurissa on 34 vartiotornia ja kahdeksan porttia, joista seitsemän on auki (Wikipedia). Muurit valmistuivat vuonna 1542 ja sen jälkeen kaupunkia jälleenrakennettiin vaikeina aikoina, koska ottomaanit hallitsivat Israelia.


Erikoista muurien rakentamisessa oli, että heti niiden valmistuttua Suleiman Suuri antoi käskyn muurata itäinen portti kiinni. Hän oli kuullut, että Jehovah tulee itäisestä portista temppeliin, mitä hän pelästyi ja halusi estää Jehovan tulon muuraamalla portti kiinni. Tosin tässä toteutuu se Jumalan suunnitelma, että portti pysyy kiinnin niin kauan, kuin Jehovah Yeshua (Herra Jeesus) tulee portista temppeliin. Senkään jälkeen Kuninkaanportista ei saa kulkea kukaan muu kuin Jehovah Yeshua.


Jerusalemin muurin itäinen portti

Hes. 43:2-4, 44:1-2: "Ja minä näin: Idästä saapui Israelin Jumalan kirkkaus. Sen ääni oli kuin suurten vesien pauhu, ja Herran kirkkaus sai maan hohtamaan. Näky, jonka minä näin, oli samanlainen kuin se, minkä olin aikaisemmin nähnyt, se oli niin kuin se, minkä näin, kun Herra tuli hävittämään kaupunkia, niin kuin se, minkä olin Kebarjoen rannalla nähnyt. Minä heittäydyin maahan kasvoilleni. Herran kirkkaus meni temppeliin portista, joka on itää kohti…   ..Mies vei minut sitten takaisin temppelin ulommalle portille, sille, joka on itään päin, mutta se oli suljettu. Herra sanoi minulle: "Tämä portti pysyy suljettuna. Sitä ei ole lupa avata, eikä kukaan saa kulkea siitä. Herra, Israelin Jumala, on tullut siitä temppeliin, ja siksi se pysyy suljettuna."


Onko vuoden 1538-1539 se aika, mistä pitäisi laskea 70 vuosiviikkoa? On teoriassa mahdollista, että käsky olisi annettu myöhemmin, mutta se tiedetään, että Suleiman jälleenrakensi kaupungin, joten käskyn on täytynyt tulla viimeistään hänen hallituskautensa viimeisenä vuotena 1566.


Oletetaan kuitenkin, että Danielin kirja tarkoittaa vuosia 1538-1539. Mihin aikaan 70 vuosiviikkoa (490 vuotta) osoittaa? Raamattu on usein ilmoittanut vuosien määrän suoraan, mutta nyt puhutaan vuosiviikoista. Tämä viittaa juutalaisten kalenterissa oleviin seitsemän vuoden ajanjaksoihin, jotka päättyvät sapattivuoteen. On ilmeistä, että maailma luodaan valmiiksi tuhannen vuosiviikon (7000 vuoden) aikana, kuten edellä on asiasta kerrottu.


Joku voi kysyä, miksi aikamäärä on 70 vuosiviikkoa? Jumala on edeltä määrännyt Jerusalemille etsikkoaja. Luku 70 toistuu Raamatussa useita kertoja, mikä todistaa Luojan kaikkivaltiuudesta ohjata maailman tapahtumia. Jumalan suunnitelma etenee ennalta määrätyn aikataulun mukaisesti.


1. Moos. 46:27: "..Näin oli Jaakobin sukuun kuuluvia tullut Egyptiin kaikkiaan seitsemänkymmentä henkeä."


2. Moos. 15:27: "Sitten he tulivat Elimiin; siellä oli kaksitoista vesilähdettä ja seitsemänkymmentä taatelipalmua…"


2. Moos. 24:1: "Herra sanoi Moosekselle: "Nouskaa minun luokseni, sinä ja Aaron, Nadab ja Abihu sekä seitsemänkymmentä Israelin vanhinta, ja kun olette vielä jonkin matkan päässä, heittäytykää kasvoillenne maahan."


Jer. 25:11: "Koko tämä maa tulee täyteen raunioita ja autioituu, ja nämä kansat palvelevat Babylonian kuningasta seitsemänkymmentä vuotta."


Jotta tiedämme, mitkä ovat Suleiman Suuren antaman käskyn jälkeiset täydet 70 vuosiviikkoa, tulee selvittää, milloin juutalaiset ovat viettäneet sapattivuosia. Ongelmana on, että juutalaisten tärkeimmät arkistot tuhoutuivat, kun Rooman armeija vuonna 70 jKr. poltti temppelin ja vei juutalaisia pois kotimaastaan orjiksi. Sen takia on ollut epäselvää, milloin juutalaiset viettivät sapattivuosiaan, mikä on ollut jopa juutalaisille itsellekin epäselvää.


Kenties parhaiten perusteltu teoria on, että vuosi 70-71 oli sapattivuosi, jolloin temppeli tuhoutui. Uusimmat tutkimustulokset muistakin sapattivuosista tukevat tätä teoriaa (The Sabbath and Jubilee Cycle - R. Clover). Tämä tarkoittaisi, että sapattivuosi on alkanut tämän artikkelin julkaisupäivänä ja se kestäisi 8.4.2024 asti (raamatullinen kalenteri). Seuraava vuosiviikko alkaisi 9.4.2024, jonka sapattivuosi alkaisi keväällä 2030.


Jos oletamme, että Raamattu tarkoittaa Suleiman Suuren antamaa käskyä Jaffa-portissa 1538-1539, niin seuraava täysi vuosiviikko alkaisi keväällä vuonna 1541. Tästä laskettuna viimeinen vuosiviikko olisi vuosina 2024 - 2031. Tämä on sikäli huomionarvoista, koska se täsmää erittäin hyvin edellä mainittujen kahden muun profetian kanssa. Viikunapuu-profetia ennusti ahdistusten aikojen tulevan viimeistään ennen vuotta 2028. Seitsemän vuosituhannen profetia ennusti Yeshuan paluuta ennen vuotta 2031. Tässä kohtaa kannattaa kuitenkin huomata, että näissä laskelmissa oli virhemarginaali historian tiedoissa olevan epävarmuuden takia.


Vuosiviikkojen käyttäminen ajan mittana kertoo, että tuhatvuotisessa rauhanvaltakunnassa pyhitetään sapattivuosi kuten myös viikoittainen sapatinpäivä. On syytä huomata, että sapattivuoden laiminlyönti 70 kertaa johti Israelin ja Juudan pakkosiirtolaisuuteen 70 vuodeksi Babyloniaan, joten Jumalan käskyt tulee ottaa tosissaan. Jumala on ilmoittanut, että sapatin pyhittäminen on ikuinen merkki liitosta Jumalan kanssa, mikä pätee myös uuteen liittoon. Jos joku ei pyhitä sapattia, hän ei pääse Kristuksen Valtakuntaan, vaikka hän olisi sanonut Jeesukselle "Herra, Herra" (Matt. 5:19-20, 7:21-23).


Luuk. 6:5: "Ja Jeesus sanoi vielä: "Ihmisen Poika on sapatin herra."


2. Moos. 31:17: "Pysyköön sapatti ikuisesti merkkinä liitosta, jonka olen teidän kanssanne tehnyt, sillä kuutena päivänä minä, Herra, loin taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä en enää tehnyt työtä vaan lepäsin."


Jes. 56:6-7 (1933/38): "Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi."


Ps. 151-2: "Daavidin psalmi. Herra, kuka saa tulla sinun temppeliisi? Kuka saa asua pyhällä vuorellasi? Se, joka on rehellinen ja tekee oikein, jonka sydän on vilpitön ja puheet totta."


Sakarjan kirja lopussa on vakava varoitus tuhatvuotisen rauhanvaltakunnan kansoille: Jos he eivät tule vuosittain Jerusalemiin viettämään lehtimajanjuhlaa, he eivät saa pelloille sateita vaan vitsauksia rangaistukseksi. Kauden lopulla kansat alkavat laiminlyömään Jumalan käskyjä, mikä johtaa nälkään ja välirikkoon. Kun tuhat vuotta on kulunut viimeisenä vitsauksena Jumala päästää saatanan vankilasta. Saatana yllyttää kaikki kansat nousemaan aseelliseen kapinaan Jumalan pyhien leiriä vastaan, mutta Jumala tuhoaa kapinalliset tulella ja tulikivellä, kuten tuhosi Sodoman ja Gomorran. Sen jälkeen Jumala luo uuden taivaan ja maan. Lopussa on viimeinen tuomio kaikille ihmisille.


Sak. 14:16-19: "Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. Mutta jos jokin kansa ei tule Jerusalemiin rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, niin se saa turhaan odottaa maahansa sadetta. Jos egyptiläiset eivät lähde matkaan ja tule Jerusalemiin, niin hekään eivät saa sadetta. Sen sijaan Herra lyö heitä vitsauksella, niin kuin hän lyö muitakin kansoja, jos ne eivät tule lehtimajanjuhlaan. Tämä olkoon rangaistuksena egyptiläisille ja kaikille kansoille, jotka eivät saavu viettämään lehtimajanjuhlaa."


Ilm. 20:7-9: "Kun tuhat vuotta tulee täyteen, päästetään Saatana vankilastaan, ja se lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat harhaan. Se eksyttää niin Gogin kuin Magogin ja kokoaa kansat sotaan, ja joukkoja on kuin meren rannalla hiekkaa. Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki."


Tärkeintä ei ole vuoden tietäminen vaan oman hengellisen tilan tiedostaminen


Minkä johtopäätöksen voimme nyt tehdä näistä profetioista? Ensinnäkin, ettei pidä sitoutua mihinkään tiettyyn vuoteen tai ajanjaksoon, koska laskelmissa on virhemarginaali historiatiedoissa olevasta epävarmuudesta johtuen. Virhemarginaali ei ole satoja vuosia, mutta on kymmeniä vuosia. 

 

Toiseksi profetiat eivät edes ennusta tiettyä päivämäärää ja kellonaikaa, jolloin Yeshua palaa takaisin, mutta ennustaa aikakauden. Se asia on kuitenkin selvää, että Jerusalemin valtauksen aikana (v. 1967) elänyt sukupolvi tulee myös näkemää seitsemän vuoden ahdistusten ajat ja Messiaan paluun (Dan. 9:27). Se on meidän sukupolvi. Profetiat antavat kuitenkin aiheen sanoa, että nyt jos koskaan on korkea aika pyhittää oma elämänsä, sillä Yeshua voi palata koska tahansa, mistä kertoo lisää artikkeli: 'On aika pukeutua Karitsan hääjuhlaa varten'.

 

Matt. 24:44, 25:13: "Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista... ..Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä." 


Kaikkein tärkeintä ei ole vuosien laskeminen vaan keskittyä oman elämänsä pyhittämiseen, jotta on valmis kohtamaan Herran Yeshua HaMashiachin (Jeesuksen Kristuksen). Se ei haittaa niin paljoa, jos pettyy vuodesta, mutta se on suuri vahinko, jos ei kelpaakaan Kristukselle, vaikka oli niin luullut. Monet hokevat seurakunnissa "minä olen Jeesuksen oma" ja "Jeesus on minut pelastanut". Monille kristityille ja myös kuuluisille pastoreille tulee suuri pettymys, kun heitä ei temmattukaan Herraa vastaan tuuliin ja pilviin (Matt. 7:13-14, 7:22-23; Luuk. 13:23-30).


Hepr. 12:14: "..pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa."


2. Kor. 6:17 - 7:1 (2017): "..sanoo Herra, älkääkä koskeko saastaiseen, niin minä otan teidät omikseni ja olen teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni, sanoo Herra, Kaikkivaltias." Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastaisuudesta vieden pyhityksemme päätökseen Jumalan pelossa."


3. Moos 18:2-3, 37: "Sano Israelin kansalle: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä. "Jokainen teistä kunnioittakoon äitiään ja isäänsä. Pitäkää kunniassa sapatti ja määräykset, jotka olen siitä antanut. Minä olen Herra, teidän Jumalanne…   ..Sen tähden noudattakaa kaikkia minun lakejani ja käskyjäni ja täyttäkää ne. Minä olen Herra."


Ennen Yeshua HaMashiachin (Jeesuksen Kristuksen) paluuta, profeetta Elia toiselta nimeltä Johannes Kastaja julistaa iankaikkisen evankeliumin kaikille kansoille ja kielille. Joka osaa tunnistaa Elian, hän tietää Herran paluun olevan hyvin lähellä, mistä kertoo lisää artikkeli: 'Elia on suuri ennusmerkki Messiaan Valtakunnan tulosta'. 


Matt. 17:11, 24:14: "Elia kyllä tulee", hän vastasi, "ja panee kaiken taas kohdalleen…   ..Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."


Ilm. 14:6-7: "Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille. Hän kuulutti kovalla äänellä: "Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia - - hänen tuomionsa aika on tullut! Kumartakaa häntä, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja vesien lähteet."


Onko sellaista ennusmerkkiä, mistä voimme varmasti tietää Yeshua tulevan lähipäivinä? Yeshuan välittömästä paluusta kertoo auringon pimeneminen, joka voi kestää Egyptin vitsauksen esikuvan mukaisesti kolme vuorokautta. Silloin ympäri maata huomataan, ettei aurinko nouse eikä laske ja ihmiset hätääntyvät.


Pimeyden aikana tulemme näkemään kirkkaan valon, jolloin Yeshua laskeutuu alas tulisessa pilvessä ja suuressa kirkkaudessaan, mikä valaiseen maan (Hes. 43:2). Tätä voisi verrata siihen, kun Herra sulki Nooan arkin oven. Sen jälkeen ei arkkiin enää päässyt ja alkoi sataa. Ne jotka ovat pyhittäneet elämänsä, he lentävät ilmaan Yeshuaa vastaan, muutta muut jätetään antikristuksen koeteltavaksi (Matt. 24:27-28, 1. Tess. 4:16-18).


Joel 3:15-16: "Aurinko ja kuu pimenevät, tähtien loiste sammuu. Herra ärjyy Siionista, antaa äänensä kaikua Jerusalemista. Silloin taivas ja maa vapisevat. Mutta Herra on kansansa turva, Israelin vuorilinna."


2. Moos. 10:21-23: "Herra sanoi Moosekselle: "Ojenna kätesi taivasta kohti, niin Egyptiin tulee pimeys, niin sakea pimeys, että siihen voi käsin koskea." Mooses ojensi kätensä kohti taivasta, ja Egyptiin tuli synkeä pimeys kolmeksi päiväksi. Ihmiset eivät nähneet toisiaan eikä kukaan voinut kolmeen päivään mennä minnekään…"


Matt. 24:29-31: "Mutta kohta noiden päivien ahdingon jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät. Silloin taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki. Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. Suuren torven soidessa hän lähettää enkelinsä neljälle ilmansuunnalle kokoamaan kaikkialta, maan kaikista ääristä ne, jotka hän on valinnut."


2. Tess. 1:6-8: "Jumala on oikeudenmukainen: hän antaa teidän ahdistajienne joutua ahdinkoon, mutta ahdistetut -- niin teidät kuin meidätkin -- hän päästää siitä, kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille."


Hes. 43:2-5: "Ja minä näin: Idästä saapui Israelin Jumalan kirkkaus. Sen ääni oli kuin suurten vesien pauhu, ja Herran kirkkaus sai maan hohtamaan. Näky, jonka minä näin, oli samanlainen kuin se, minkä olin aikaisemmin nähnyt, se oli niin kuin se, minkä näin, kun Herra tuli hävittämään kaupunkia, niin kuin se, minkä olin Kebarjoen rannalla nähnyt. Minä heittäydyin maahan kasvoilleni. Herran kirkkaus meni temppeliin portista, joka on itää kohti. Henki nosti minut maasta ja vei minut sisempään esipihaan, ja minä näin, että Herran kirkkaus täytti temppelin."


Matt. 24:27-28: "Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo. Missä on raato, sinne kokoontuvat korppikotkat."


1. Tess. 4:16-18: "Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa. Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla."


Joel 2:32: "Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin Herra on luvannut. Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."


Ps. 60:4: "Mutta palvelijoillesi sinä nostat merkkiviirin, sinun viirisi luo he kokoontuvat, pois nuolien ulottuvilta."