maanantai 12. marraskuuta 2012

Jeesus Nasaretilaisen kirje 8.11.2012 Suomen helluntai- ja vapaaseurakunnille


Suomen lipussa on Minun ristini. Puhtaan valkealla pohjalla on taivaan sininen risti, samat kauniit värit, mitä on Minulle rakkaan Israelin kansan lipussa. Miten kaunis lippu Suomella on. Miten paljon rakastan suomalaisia.

Valkeiden pilvien päällä viisaat neitsyet näkevät Minut (1.Tess. 4:16-17). Heidän valkoisessa kastepuvussaan ei ole yhtään tahraa. He ovat pesseet pukunsa Minun verelläni. He ovat antaneet koko elämänsä minulle. He ovat kokonaan luopuneet maailman houkutuksista ja keränneet aarteensa taivaaseen. He eivät ole tehneet kompromisseja Totuuden kanssa ja ovat tinkimättä tehneet Taivaan Isän tahdon.

Otan heidät turvaan Minun valtakuntaani ja he saavat aterioida kanssani hääjuhlassamme. Heidän ei tarvitse kärsiä antikristuksen vainoa (Ilm. 12:1-5). Heidän osuutensa koko väestöstä on hyvin, hyvin pieni. Heidän lisäksi otan turvaan viattomat pienet lapset ja ne heikot ihmiset, joita pidän myös lapsina.

Ilm: 2:2-3: "Minä tiedän sinun tekosi, sinun vaivannäkösi ja kestävyytesi. Minä tiedän, ettet voi sietää pahoja ihmisiä. Sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseään apostoleiksi vaikka eivät ole, ja olet havainnut heidät valehtelijoiksi. Kestävyyttäkin sinulla on, olethan joutunut moneen vaivaan minun nimeni tunnustamisen tähden etkä ole antanut periksi."

Maan päälle jätän ne, jotka eivät olleet valmiita. He eivät odottaneet Minua ja sanoivat, että tulemiseni viipyy. He eivät olleet antaneet koko elämäänsä minulle. He eivät olleet luopuneet maailman houkutuksista. He eivät olleet tehneet parannusta kaikista synneistään.

Tämä maailma on muuttunut pahaksi. Olen itkenyt vuolaita kyyneliä, koska lapseni ovat kääntäneet Minulle selkänsä.

Seurakuntaelämänne on muuttunut tavaksi viettää aikaa. Kuka on Minun Sanalle enää uskollinen? Kuka rukoilee alati Taivaan Isän kanssa, kuten vanhempanne ennen tekivät?

Papeista on tullut penseitä. Papit eivät halua vaivata seurakuntaa puhumalla parannuksesta. He haluavat enemmän miellyttää kymmenysten maksajia, kun puhua Minun Sanaani. He tekevät kompromisseja Totuuden kanssa.

Ilm: 2:4-6: "Mutta sitä en sinussa hyväksy, että olet luopunut ensi ajan rakkaudesta. Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja. Ellet tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi paikaltaan. Siinä teet kuitenkin oikein, että inhoat nikolaiittojen tekoja, joita minäkin inhoan."

Mutta minun armoni on suuri. Johdatan Minuun turvautuvat lapseni pois maailmasta, erämaan läpi valtakuntaani, kuten johdatin Israelin pois Egyptistä luvattuun maahansa. Lähetän suomalaisten johdatukseksi todistajia ja enkeleitä auttamaan niitä, jotka huutavat Minun nimeäni hädän hetkellä. Tulkaa siipieni suojaan. Vain Minä voin auttaa teitä tulevana vaivan aikana.

Ilm: 3:1-3: "..Minä tiedän sinun tekosi. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut. Herää ja vahvista sitä, mikä vielä on jäljellä, sitä, mikä jo oli kuolemaisillaan. Olen havainnut, että tekosi eivät täytä minun Jumalani vaatimusta.

Muista, kuinka kuulit sanan ja otit sen vastaan, tarkkaa sitä ja tee parannus. Ellet ole hereillä, minä tulen kuin varas, yllätän sinut hetkellä, jota et aavista."

 
Niin kuin Nooan päivinä ihmisen sanoivat, että kaikki on hyvin. He eivät uskoneet, eivätkä nousseet pelastuksen arkkiin ennen, kuin tuho yllätti. Minä tulen kuin varas yöllä noutamaan omani turvaan seitsemän vuoden tuhon alta (1. Tess. 5:2-9). Minä seison jo pilvien päällä.

Seurakuntalaiset eivät halua kuulla puhetta tästä. Miksi te huolestutte näistä puheista? Ettekö kaipaa Minua? Haluatteko jäädä maan päälle vaivan ajaksi vai haluatteko aterioida kanssani hääjuhlassamme?


Niin kuin profeetta Jeremian aikana ihmiset eivät uskoneet niitä profeettoja, jotka lähetin. En ota kevyesti sitä, että pilkkaatte Minun profeettojani. Ettekö tunne Minua? Ettekö erota Minun ääntäni? Lukekaa Minun Kirjaani, Raamattua ja antakaa Pyhän Henkeni opettaa teitä, niin opitte tunnistamaan ääneni.

Rakkaat lapseni, teille on puhunut

Jeesus Nasaretilainen, Yeshua HaMashiach, Ylkä, Pelastaja, Juudan Leijona




1. Tess 5: 3-4, 9: "Juuri kun ihmiset sanovat: "Kaikki on hyvin, ei mitään hätää", tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, ystävät, ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas. Te kaikki olette valon ja päivän lapsia...  ..Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa."

Luuk. 17:26-36: "Niin kuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan päivinä oleva. Ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, ja tulva tuli ja tuhosi heidät kaikki. On oleva niin kuin oli Lootin päivinä. Ihmiset söivät ja joivat, ostivat ja myivät, istuttivat ja rakensivat. Mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, taivaasta satoi tulta ja tulikiveä, ja se tuhosi heidät kaikki.

"Samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy. Jos sinä päivänä joku on katolla ja hänen tavaransa ovat sisällä talossa, hänen ei pidä mennä alas noutamaan niitä, ja jos joku on pellolla, hänen ei pidä palata kotiin. Muistakaa Lootin vaimoa! Joka yrittää turvata elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen kadottaa, on pelastava sen omakseen. Minä sanon teille: Sinä yönä on kaksi samalla vuoteella: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on yhdessä jauhamassa: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään."

Ilm 3:10-11: "Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt, ja siksi minä puolestani tarkoin varjelen sinua ja pelastan sinut siitä koetuksen hetkestä, joka kohtaa koko maailman ja panee koetteelle maan asukkaat. "Minä tulen pian. Pidä kiinni siitä mitä sinulla on, ettei kukaan vie voitonseppelettäsi."

Aiheeseen liittyy artikkeli: Danielin vuosiviikot.


Words of the LORD:

“If you are caught up in the ways of the world you will be left.”

(Words Received from Our LORD by Susan Davis, December 13, 2013)

Children, it is I, your GOD, I am here to give you more Words:

There is a definite change in the atmosphere. Look around you, it is everywhere. The people are oblivious to MY Coming, but MY SPIRIT-filled ones see it: those who know their GOD; those who spend time with ME in the secret place; those who read their Bibles daily; those who share MY SPIRIT. They see with MY Eyes what is going on in the world.

I am coming to pull out those who are watching, ONLY those who watch. All others who are handling the world will be left. If you are caught up in the ways of the world you will be left. This is a hard Word but it is MY Truth. Read MY Book and see for yourself. If you knew ME, you would know this is Truth. Only those who are standing close to ME will be seen by ME and be taken when I come back for MY own.

These are the ones I desire to be with for eternity, the ones I will call MY bride, the ones I will share nuptials with. These are the ones who will be with ME as MY bride for eternity. Those who are left behind can come to ME later, but they will not be MY bride and many will fall away in sudden destruction without any hope of recovery. 

This is a SERIOUS WORD, MY children. You must know that I am a GOD of TRUTH. You must also know that I am a GOD WHO cannot be played with. Do not try ME or MY Patience. Yes, I am long suffering but don't reject the price that was paid for you on the Cross for long or you may miss your chance for salvation.

These are serious Words for serious times. MY Coming is soon. Sober up, get ready, prepare your garments, focus on ME. I am your ONLY HOPE. Surrender your all to ME, surrender to MY Will. Repent to your GOD for past evil, read MY Book everyday, pray for your neighbors and loved ones and pray that you may be found worthy at MY Coming. These Words are Truth, 

I am a GOD of Truth. 

This is the LORD on High


Coordinating Scripture:

Psalm 91 (KJV): He that dwelleth in the secret place of the Most HIGH shall abide under the Shadow of the ALMIGHTY.

Revelation 16:15 (KJV): Behold, I come as a thief. Blessed is he that watcheth, and keepeth his garments, lest he walk naked, and they see his shame.

James 4:4 (KJV): Ye adulterers and adulteresses, know ye not that the friendship of the world is enmity with GOD? Whosoever therefore will be a friend of the world is the enemy of GOD.

Matthew 22:1-14:—The Parable of the King’s Wedding for His Son